Toyota on hyvä ja mukava

aikoo jatkaa elämistä vielä hetken.”Ulkona sataa, tuuli pieksää, joku naapurin BMW huutaa starttimoottorille jo viidettä kertaa.

tietää, että bussi tulee kyllä joskus.Sitten sisätilan lämpö nousee. Ei räjähtäen, ei puhaltimien ulvoessa täysillä.
Vaan hitaasti, melkein ujosti, kuin se häpes ois häirinnyt sua liian aikaisin.
Ja samalla se haju – se Toyota-haju.
Ei nahkaa, ei muovia, ei uutuutta, ei mitään tietty

Toyota ei oo mikään terapia-auto siinä mielessä, että se yrittäis aktiivisesti parantaa sua.
Se vaan tekee sen vahingossa.Istut sisään sateisena maanantaina, jolloin kaikki muu elämässä tuntuu olevan 3–4 vikakoodia ja check engine -valo päällä.
Ja sit se tapahtuu: ovi kiinni, istuin ottaa sut just sillä tavalla vastaan ku vanha nahkainen nojatuoli, joka on muistanut sun kropan muodon jo 12 vuotta sitten.
Ei mitään ”welcome aboard, let me adjust 17 settingiä sun takia” -shown alkua.
Vaan hiljainen sopimus: ”Tää on sun hetki. Mä hoidan loput.”Moottori herää eloon sillä samalla tasaisella, lähes tylsällä rrrrrrrt-äänellä, joka kuulostaa joka kerta samalta vuodesta riippumatta.
Ei mitään dramaattista käynnistysrytäkkää, ei nakutusta, ei ”nyt mä näytän sulle miten kylmäkäynnistys oikeesti kuuluu tehdä”.
Vaan vaan se. Tasainen. Rauhallinen. Kuin joku vanha setä joka lukee lehteä bussipysäkillä ja tietää, että bussi tulee kyllä joskus.Sitten sisätilan lämpö nousee. Ei räjähtäen, ei puhaltimien ulvoessa täysillä.
Vaan hitaasti, melkein ujosti, kuin se häpes ois häirinnyt sua liian aikaisin.
Ja samalla se haju – se Toyota-haju.
Ei nahkaa, ei muovia, ei uutuutta, ei mitään tiettyä asiaa.
Vaan se sekoitus, joka sanoo: ”Tää auto on elänyt. Ja se aikoo jatkaa elämistä vielä hetken.”Ulkona sataa, tuuli pieksää, joku naapurin BMW huutaa starttimoottorille jo viidettä kertaa.
Sä vaan nyökkäät peilikuvallesi ja ajattelet:
”No niimpä. Mennään sit.”Ja se menee.
Ei mitään ihmeitä, ei mitään hurjia kiihdytyksiä, ei mitään ”nyt mä herätän sut henkiin” -kokemusta.
Vaan se hiljainen, lähes nöyrä tieto siitä, että tää kaveri ei oo koskaan yrittänyt todistaa sulle mitään.
Se on jo päättänyt olevansa luotettava, ja sen jälkeen se on vaan toteuttanu päätöstä päivä päivältä ilman turhia kokouksia.Siinä se ero onkin.
Kaikki muut autot välillä huutaa sulle:
”Kato miten siisti mä oon! Kato miten paljon ominaisuuksia mulla on! Kato miten kuumana mä käyn!”Toyota vaan tuijottaa sua takapenkin kautta ja sanoo hiljaa:
”Jos sä haluut paniikkia, se löytyy muualta.
Mä oon tässä.
Ja mä jatkan tässä olemista.”Ja just siksi se tuntuu niin käsittämättömän rauhoittavalta.
Vaan se hiljainen, lähes nöyrä tieto siitä, että tää kaveri ei oo koskaan yrittänyt todistaa sulle mitään.
Se on jo päättänyt olevansa luotettava, ja sen jälkeen se on vaan toteuttanu päätöstä päivä päivältä ilman turhia kokouksia.Siinä se ero onkin.
Ei siksi että se ois täydellinen.
Vaan siksi että se kieltäytyy olemasta mikään muu kuin se, mikä se on:
hiljainen, itsepäinen, pitkäikäinen ja täysin välinpitämätön koko maailman draamasta.Se ei paranna sua.
Se vaan antaa sulle luvan olla hetken olematta rikki. Ja se riittää.