Soolona vai porukoissa

Tarkoitan satamakaupukeja. Vaimoni kanssa olemme kerran erehtyneet menemään porukassa tutustumaan oppan johdolla satamakaupunkiin. Kyse ei ollut oikeastaan satamamakaupugista vaan suuremmasta kauoungista.
Kyse oli Pireuksesta ja Ateenasta.
Ensin porukan haaliminen kokoon. Porukka ei ollut suuri. Parisenkymmentä ikäihmistä. Molempia sukupuolia. Oppaalla oli lista mutta kaikkien kasaan saaminen vei aikaa reilusti yli sovitun! Sama oli Akropolilla poislähtöä hämmästellessä.
Samassa ajassa olisimme vaimoni kanssa ehtineet julkisilla Pireuksesta Ateenaan. Käyneet turisti-infossa ja käyneet kiinnostuksemme kohteissa, ml. Akropolis, julkisilla.
Tuon jälkeen olen aina ennen lähtöä perehtynyt poikkeamissatamien karttoihin ja mielenkiintomme kohteisiin joissa olemme vierailleet julkisia käyttäen osuen kahdesti opastetun suomalaisporukan kanssa samaan aikaan mutta pysyneet sivulla.
Kerran opas huomautti siitä kuuluvasti.
Näin olemme nähneet enemmän myöskin paikallisten elämää.
Joskus olemme joutuneet sotkeutumaan politiikkaan. Napolista Pompeihin menevässä junassa italialaiset ukot kysyivät kansallisuuttamme. Vaimoni puhuu esoanjaa joten hän ryhtyi ukkojen kanssa väittelemään espanjan sisäpolitiikasta. Ystävällisessä hengessä.
Kerran Alicanten liepeillä syntyi bussisa keskustelu suomalaisten osuudesta Espanjan sisllisodassa. Tämä tapahtui joskus 80-luvun lopulla mutta vaikka ukot olivat ikäreitä mutta tuskin puhuivat omista muistoistaan.
Varsinkin Välimerellä oli englantilasella nuorisolla selvä linja. He eivät poistuneet laivasta vaan jäivät uima-altaalle löhöämään,syömään hampurilaisia ja juomaan olutta.
Atlantilla ja Karibialla enkut olivat ikäihmisiä.
Käytimme tietyn englantilaisen varustamon keskikoisia aluksia. suomalaisia oli niin vähän,ettei mitään porukkatarjontaa ollutkaan paitsi enkuille.