Olen kuulema onnellisessa asemassa kun näen joka yö unia, muistan uneni ja ne ovat yleensä jopa ihania unia.
Olen kuitenkin sosiaalisesti hyvin arka ja rajoitteinen ihminen, eikä minulla ole oikeastaan mitään seuraelämää, käyn vain töissä ja nukun.
Uneni ovat aivan taivaallisen ihania, niissä minulla on paljon rakkautta ja seuraa ympärilläni.
Tästä on koitunut, että haluaisinkin nukkua aina.
Unessa elämäni on paljon mielenkiintoisempaa, ihmiset ovat kiinnostuneita minusta ja pitävät minusta sellaisena kuin olen.
Olen jopa alkanut väärin käyttää unilääkkeitä nukkuakseni mahdollisimman paljon.
Haluan nukkua aina, heti kun tulen töistä niin nappi naamaan ja unia näkemään.
Unet ovat minulle huume.
Olenko yksin?
Ihanat unet..
Uniin seonnut
4
637
Vastaukset
- unen näöt
yleensä inhimillisiä ovat,ei tietty painajaiset.Älä silti unilääkkeitä jatkuvasti käytä.
- Hyvät, muistettavat unet
Suuri Lahja. Lääkkeet vähentävät unien muistettavuutta!
Unet ohjaavat elämääme.
matti
- Opettele kestämään todellisuus
vaikka se olisi kuinka epämiellyttävä.
Älä tee vahinkoa itsellesi pakenemalla kemialliseen unimaailmaan.
Jalat vain lujasti maahan ja elämään realistisen
elämäsi mukaan.
Tee elämästäsi sellainen, että viihdyt siinä.
Harrastukset, ystävät, koti, lemmikit ym. - Anonyymi
Minulla on sama "ongelma". Unet on aivan ihania ja haluaisin upota sinne lopullisesti.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Selvästi näyttää siltä, että SDP:n kannattajat hyväksyy kiusaamisen
ja seksuaalisen ahdistelun, kun puolueen kannatus pysyy korkealla. Mitä tämä kertoo demari-äänestäjien moraalista?1765027- 151670
Kenen joukoissa Suomi seisoo maailmalla, jos SDP voittaa seuraavat vaalit?
SDP on ainoa pohjoismainen sosialidemokraattinen puolue, joka edelleen kuuluu Sosialistiseen internationaaliin. Sitä ka621605Jos mies oikeasti haluaa sinut
Hän ei ota riskiä että menettäisi sinut. Ei pienintäkään. Mies ei jätä vastaamatta viesteihin eikä pidä sinua epätietois1221470Helena Puolakka laukoo suorat sanat Vappu Pimiän MasterChef -pestistä
Vappu Pimiä on uusi MasterChef Suomi -tuomari. Kokenut keittiömestari ja ravintoloitsija Helena Puolakka laukoo suorat s91353Voiko ryyppäämisellä tienata elantonsa?
Lassi Kuhlman on rappiostriimaaja. Hän kuvaa omaa päihteiden käyttöään pitkissä somestriimeissä. Katsojat voivat lahjoit491080Ketä ehdotatte seuraavaksi kuntanne johtohahmoksi
Ei ole teitä riitaisia kehityksen jarruja helppo yrittää kohti valoa ohjata. Siinä on teille pähkinä purtavaksi.961074Persuille 1,8 prosenttiyksikköä laskua. Keskusta meni ohi ja Vasl hengittää niskassa
Erityisesti työväestö on hylkäämässä persut. https://yle.fi/a/74-20208249297942- 190915
Dannyn "ex-käly" Jennika Vikman teki erikoisen ratkaisun!
Dannyn "ex-käly" Jennika Vikman paljasti uudet kujeet. Hän on mukana kohutussa Sointu Borg & Tyrkyt -realityssä. Jääkö7760