Pakkanen paukkuu

Meillä on -3°, ei pauku pakkanen.
Muistelen joskus olleen tosi kova pakkanen, puiden oksat paukkuivat, lumi narskui kenkien alla. Kaulaliina huurustui ja kulmakarvat :)

Maalla Järvenrannalla kovina pakkasöinä kuulet jyminää ja ikäänkuin paukkumista se jäitten liikehdinnän ääniä se on kaunista, pelottavaakin

Lapsena muistan, kun asuttiin rintamamiestalossa, niin kyllä pakkasella paukkui talon nurkat.

Hienoja kuvauksia ketjussa pakkasen paukkumisesta. Tulee mieleen vanhat lastenlaulut, miten pakkasherra nurkissa jo paukuttaa ja Ylös Suomen pojat nuoret, ulos sukset survaiskaa, kun lumi peittää laaksot vuoret, hyv´on meidän luisuttaa.

Varsinkin vioittuneet kasvavatkin puut paukkuvat, halkeilevat ja oksat repeilevät kovalla pakkasella, ilmeisesti sisälle päässeen veden takia. Veden lämpölaajeneminen voi halkaista jopa isoja kiviä, apuna voi käyttää myös puukiiloja porattuihin reikiin. Helteellä sähkölangat näyttävät roikkuvan ilmassa, paukkupakkasella tuntuvat ihan soivan kireinä, saman ilmiön voi nähdä ratakiskoissa.

Puhutaan myös tulipalopakkasista, vaikka vertaus tuntuu äkkiseltään nurinkuriselta. Ankarilla pakkasilla joutuvat tulisijat kovalle koetukselle, muurit voivat halkeilla ja aiheuttaa tulipalon.

Hauskaa, miten rikas pakkas-lumisanasto meillä on. On viti- ja puuterilunta, sohjoa, nuoskaa ja loskaa. On hankia, kinoksia, nietoksia, polanteita . Lumi saadaan kiteinä, hiutaleina, räntänä. Puita koristaa huurre, kuura tai tykky. Kunpa jätettäisiin edes osa teistä hiekoittamatta ja suolaamatta, saisi tuntea vielä potkukelkkailun vauhdin hurmaa ja pakkaslumen narskunnan anturan alla.

Muistoihin palaan, vuosiin jolloin opetin lapsilleni eri vuoden aikojen ääniä.

Kevään, kesän, syksyn ja talven ääniä.

Ote talven äänistä tarinakokoelmastani.


Ilta oli jo langettanut hämärän harmauden ja pakkanen oli kiristynyt. Työnsin potkuria, jossa väsynyt Paavo istui, Pyry luisteli potkurin vierellä välillä olkapäästäni pidellen, potkurin vauhtia hyödyntäen. Oli hiljaista vain talven äänet jymisivät voimakkaina järven selällä.

Kiristyvän pakkasen aiheuttama jäiden halkeilun pauke kuulosti pahan enteiseltä. Välillä jään ritinä ja halkeilu näkyi railoina potkurin vierellä, edessä ja takana, tuntui, että jäämassa voisi nousta pystyyn millä hetkellä hyvänsä. Pyry luisteli oikealla puolellani, otti tukevammin kiinni kädestäni ja sanoi hiljaa, nämä ovat talven ääniä, niinhän äiti. Niin ovat talven kylmiä voimakkaita ääniä, jotka ovat  kuin taikarummun kuminaa,
kiehtovaa, pelottavaakin, mutta ei niin peloittavia kuin syksyn äänet vai oliko se nyt toisinpäin?

Epätavallinen tavallinen perhe oli vihdoin kotona ja talven äänet jatkoivat paukutteluina talon nurkissa, mutta ne eivät peloittaneet enää. Valkoinen jänis juosta vilisti rantaa pitkin ja kuu ukko hymyili tähtikirkkaalla taivaalla.

Mandi

Minä olen aina luullut, että tulipalopakkanen tarkoittaa sitä, kun sormet paleltuivat :) Sisällä lämpimässä sormia alkaa sitten polttaa.
Niin kovia pakkasia oli, että parit lapaset päällekkäin ei riittänyt.
Kieli piti lapsena ainakin kerran laittaa suksisauvan niittiin, millä käsiraksi oli kiinnitetty.
Nyt katsellessani lasikuitusuksilla (?) ihoa nuolevissa asuissa sujahtelevia hahmoja mietin nauttivatko. Onhan siinä se liikunnan ilo. Ovat tottuneet täällä etelässä tekolumella hiihtämään kehää. Nyt on kyllä oikeaa lunta ja Keskuspuistossakin ladut risteilevät.
Lumihiutale on kaunis.
Lipesin nyt pakkasesta. Antakoon pakkasherra puhurin puhaltaa ylleni rangaistukseksi.

p harjoittelee suomen kieltä!