Elämäntarinamme

Luku 2: Hyväveliverkosto – Hotelli Järven Helmen, S-marketin ja Insinöörin valtakunta
Korpikosken todellinen valta ei ollut kunnantalolla.
Se oli Hotelli Järven Helmessä, järven rannalla seisovassa 70-luvun betonikolossissa, joka näytti siltä kuin se olisi suunniteltu DDR:n lomakyläksi.

Hyväveliverkosto kokoontui siellä joka torstai.
Heillä oli:

kabinetti, jossa tehtiin päätökset

sauna, jossa tehtiin tärkeät päätökset

baari, jossa tehtiin päätökset, joita kukaan ei muistanut

Mutta heillä oli myös toinen pyhä paikka:
S-market.

S-market oli heille kuin temppeli.
Siellä oli:

kahvipöytä, jossa juorut vaihdettiin

tarjouslehti, jota luettiin kuin pyhää kirjaa

ja parkkipaikka, jossa tehtiin enemmän politiikkaa kuin valtuustossa

Jos joku ehdotti, että kuntaan voisi tulla kilpailua – esimerkiksi Lidl – hyväveliverkosto reagoi kuin olisi ehdotettu, että kirkon tilalle rakennetaan tatuointistudio.

Luku 3: Insinööri Ilmarinen – hyväveliverkoston kultapoika
Hyväveliverkoston tärkein hahmo ei ollut Reino Rautaparta, vaan kunnaninsinööri Ilmarinen “Ilmo” Kytölä.

Ilmo oli mies, joka osasi kolme asiaa:

tarjota urakoita tutuilleen

johtaa kilpailutusta niin, että lopputulos oli jo päätetty

voittaa omat tarjouskilpailunsa

Ilmo oli perustanut oman firman “sivutoimisesti”.
Hän voitti lähes kaikki kunnan urakat, koska hänellä oli erikoinen kyky:

hän näki muiden tarjoukset ennen kuin ne avattiin.

Ja jos joku tarjosi halvemmalla, Ilmo tarjosi vielä vähän halvemmalla.
Jos joku tarjosi nopeammin, Ilmo tarjosi vielä vähän nopeammin.
Jos joku tarjosi laadukkaammin, Ilmo tarjosi… no, laadusta ei puhuttu.

Ilmo oli hyväveliverkoston ylpeydenaihe.
Hän oli kuin Formula-kuski, joka voitti aina – koska hän tiesi radan etukäteen ja oli itse suunnitellut sen.

Luku 4: Pekka Pöntinen – mies, joka oli aina paikalla, mutta ei koskaan oikeassa
Pekka oli Korpikosken poliittinen ilmiö.
Ei siksi, että hän olisi ollut lahjakas.
Vaan siksi, että hän oli aina paikalla.

Pekka rakasti puolueita.
Kaikkia puolueita.
Hän oli niin monessa puolueessa, että hänellä oli eri jäsenkortit eri taskuissa, ja joskus hän piti puheen väärässä kokouksessa.

Hän oli:

Koirapuiston Ystävät ry:n puheenjohtaja

Matkailun Kehittämisen Kehittämisryhmän sihteeri

Korpikosken Saunaseuran itseoikeutettu kunniapuheenjohtaja

ja Korpikosken Tulevaisuuden Visiointi -työryhmän varapuheenjohtaja

Pekka oli kuin monitoimilaite, jossa mikään toiminto ei toimi, mutta joka silti on aina päällä.

Mutta hän ei ollut tarinan päähenkilö.
Hän oli vain… taustahäiriö.

Luku 5: Tulevaisuuden kunnanjohtaja – Matkailun Messias
Kun Viljo jäi eläkkeelle, kunta sai uuden kunnanjohtajan:
Sampo Särmä, mies joka uskoi matkailuun enemmän kuin kukaan uskoi realismiin.

Sampo oli varma, että Korpikoski voisi olla “Pohjoismaiden uusi matkailuhelmi”.

Hän suunnitteli:

näköalatornin, josta näki metsää

elämyspolun, joka oli tavallinen polku, mutta nimetty uudelleen

Hiljaisuuden Festivaalin, jossa ei tapahtunut mitään

Suo-viikon, joka peruttiin, koska suo oli liian märkä

ja “järvikylpylän”, joka oli oikeasti vain laituri ja kyltti

Hän käytti matkailuun:

rahat

vararahat

tulevien vuosien rahat

ja yhden lainan, jota kukaan ei ollut hyväksynyt

Mutta turisteja ei tullut.
Ei yhtään.

Kerran yksi auto ajoi vahingossa kylän läpi, mutta sekin oli matkalla toiseen kuntaan.

Luku 6: Totuuden hetki – pöytälaatikko avataan
Kun kunnan talous romahti, joku muisti Viljon pöytälaatikon.

Se avattiin ensimmäistä kertaa vuosikymmeniin.

Sieltä löytyi:

metallipaja (nyt menestyy naapurikunnassa)

logistiikkakeskus (nyt työllistää 300 ihmistä naapurikunnassa)

suklaatehdas (nyt kansainvälinen brändi)

robottitehdas (nyt Suomen nopeimmin kasvava yritys)

Korpikoski oli menettänyt kaiken.
Ja saanut tilalle… Suo-viikon.

Luku 7: Kunnan konkurssi – ja täydellinen hylkääminen
Kun rahat loppuivat, kunta haki yhdistymistä naapurikuntiin.

Vastaus oli aina sama:
“Ei kiitos.”

Yksi kunta lähetti vastaukseksi pelkän nauravan emojin.
Toinen lähetti kartan, jossa Korpikoski oli peitetty mustalla tussilla.

Hotelli Järven Helmi sulki ovensa.
S-market jäi auki, koska se oli liian pyhä kaatuakseen.

Ja järvi…
Järvi oli hiljaa.
Se oli aina ollut hiljaa.
Se oli nähnyt kaiken.

Missä tuota massiivikoivua kasvaa, kun olen kuullut vain hies, raudus ja visakoivusta?

Tämä on niin tuttua

Lappajärven kunta osti pikku hiljaa itse itsensä, kuin häntäänsä syövä käärme. Ja katosi.