eikös roborovski ole melko allergiaystävällinen, eli sen voi hankkia allergia perheeseen? tietenkin pitää käyttää mörttiröpöä ja sillai, mutta kuitenkin. lemmikin hoitaja ei olisi allerginen.
allergia
jeekule
9542
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 9
Vanhimmat
Kyllä roborovski on ihan yhtä allergisoiva kuin muutkin hamsterilajit.
siis että ne ovat niin pieniä, ettei niistä paljoa lähde sitä jotain eläinpölyä, eli ne eivät hirveästi allergisoi. jotain tuollaista olen kuullut
Hamsterit, olivat sitten syrkkejä tai minkä sortin kääppäreitä tahansa, ovat allergisoivia. Koolla ei ole asiassa mitään tekemistä. Ei koskaan allergiaperheeseen. Ei eläimen, eikä ihmisten kannalta. Järki hoi!
onpas ajat muuttunu....ku joskus aikasemmin ajattelin roboo hankkia, oli kaikkialla, et sopii hyvin allergiaperheeseen, kun ei allergisoi paljoa. ja täälläkin keskustelussa juttuja ihmisistä, jotka omistivat roboja ja olivat allergisia...ja nyt on heti et ei missään nimessä
Meidän perheessä on tuota nuhaisuutta tullut hamsterin myötä, mutta yleensä vain silloin jos on kovin paljon samassa huoneessa hamsun kanssa tai muuten sen häkin lähistöllä pitkiä aikoja.. Se on vähän yksilöllistä, että miten noita allergiaoireita tulee.. Miten allergiatestien kanssa? Jotkut on enemmän ja jotkut vähemmän allergisia kuin toiset.. Onko muuten tullut huomattua että heti eläinten lähettyvillä alkaa aivastuttaa tai muuta? Jos tutulla on hamsteri, kannattaisi sitä kysyä vaikkapa hoitoon pariksi päiväksi ja seurailla miten tilanne etenee.. Allergian oireet voivat lisääntyä ollessa tekemisissä eläimen kanssa tai jos hyvin käy niin ne voivat myöskin kadota tai ainakin vähentyä nimimerkillä "kokemusta on"... Että sellasta...
ei mulla itellä oo allergiaa, kaverilla on ollu robo ja iha ok. mut vanhemmilla on allerigia. täytyy kattoo miten vanhemmat suhtautuu, ku roboo pyydän. toivotaan parasta ja pelätään pahinta;)
Meillä talvikko ja perheenjäsenellä paha astma.. ei mitään oireita.
hyvä aattelin ostaa talvikon ja oon astmaatikko
Voinko hankkia robon tai cambellin vaikka perheessäni on allergisia?