Ystävällisesti, pidättäydy kommentoimasta, ellet ole kiinnostunut kirjallisuudesta, siirtokarjalaisten sopeutumisesta, vastaanotosta, nivoutumisesta paikallisiin yhteisöihin.
Etenkin ortodoksien sopeutuminen saattoi olla vaikeaa; teos on fiktiivinen, mutta pohjautuu kirjailijan omakohtaisiin muistoihin ja perheen historiaan.
Isöäiti, mummi, buabo, maoma kuolee ja perheen äiti kertoo yksityiskohtaisesti vainajan pesemisestä, ruumiinvalvojaisista ja maahanpanosta. Suistamolta evakuoitiin perhe, jolta jäi ssurehko tila. Lapualla varakkaan talon suori emäntä katsoi ja tokaisi "tummoistenko takia minun mieheni ja veljeni oli lähdettävä sotimaan? Suistamolta lähti Tatiana-mummi, joka haudattiin Nurmekseen Taina-nimellä.
Poika, Feodor ristittiin kylällä Heikiksi, Anastasia (Nasti) muuttui Anniksi.
Ihminen ei saanut edes haudalleen omaa nimeään.
Jokainen luku alkaa parilla karjalankielisellä sivulla, Nastin kertomaa Joensuun sairaalassa vanhoilla päivillään. Teksit on vaikealukuista, mutta keskittymällä ja asiayhteydestä sen pystyy ymmärtämään. Itse luku alkaa sitten kertaamalla karjalankielisen tekstin viimeisellä kappaleella, normisuomeksi.
Ruumiinvalvojaisiin tulee koko joukko paikkakunnan siirtoväkeä. Ensiksi käydään hyvästelemässä vainaja ja pyydetään anteeksi. Isot tai pienemmät rikkomukset, huomioinnit, mitätöinnit. Kun katsottiin poispäin eikä tervehditty. Kun tuli sanottua ikävästi. Kun oli päässyt pieni valhe livahtamaan.
Sitten veisattiin virsiä, muisteltiin vainajaa, ja syötiin piirakoita, pyöryköitä, kukkosia, sulstsinoita jne. aamunkoittoon. Aamulla lähdettiin hautaamaan mummoa.
Yönistujat, Riko Saatsi, Finlandiaehdokas, luettu loppuun
48
467
Vastaukset
- Anonyymi00001
Mielenkiintoista !
Minun piti oikein googlata minkänäköisestä kirjasta on kyse,
koska jos en muista kirjaa,
niin kirjan kansi palauttaa aina mieleeni kirjan aiheen.
Kopioin linkin kirjasta tähän samalla
https://gummerus.fi/products/yonistujat?srsltid=AfmBOor4zKdmELi1asx6M3RwsEI8MijvrKVndrXzpZLxHDtdU2m7XMIL
En ole lukenut, laitan sen loppumattomalle lukulistalleni . . . .
Kirja on .... voisiko sanoa vakava ja vaikuttava aiheeltaan ?
Syvällinen ja monipuolinen kertomus, arvaan.Ortodoksista hautajaismenoista ja rituaaleista kiinnostuneelle erityisesti kiinnostavaa luettavaa. Kieli on selkeää ja helppolukuista. Lauseet lyhyitä ja kertomus etenee hitaasti. Jossain kohtaa minusta tuntui, että kertojanääni oli liian miehekäs, mitä tulee sanavalintaan.
Mummon paikka oli tärkeä, ihan siis fyysisesti. Ikoninurkkaus oli pirtin tärkein, arvokkain paikka ja mummo valitsi evakkoon lähtiessään itsellen paikan jostain nurkasta tai penkin päästä. mistä hän ei liikkunut.
Tuo mummon oma paikka on jäänyt minullekin mieleen lapsuudenkodistani. Mummonja äijän kamari oli porstuan vieressä, sulantia vastapäätä, sitä pidettiin lämpimänä pönttöuunilla, mutta se oli pieni. Siellä he kuitenkin nukkuivat, mummo ja äijä, aika kapeassa sängyssä. Kammari oli vaatimattomasti kalustettu, piironki, vaatekaappi, tuoli ja pöytä. Nappeja. hakasia, nuppineuloja pienissä rasioissa. (Äijä oli räätäli ja mummo teki napinreiät käsin)
Tuvan penkillä mummolla oli vakiopaikka, josta hän lähti vain keittiöön tai ulkohuussiin. Siinä hän istui, kuunteli uutisia radiosta päivät pitkät ja toisteli että kyll siit viel sota tulloo.
Hänet kuitenkin haudattiin ihan omalla nimellään, Amanda.
- Anonyymi00002
Kokiko paloma sinunkin perheesi evakkoina noin huonoa kohtelua?
Perheeni otettiin hyvin vastaan . Naapureiden luona kyläiltiin ja he kävivät meillä. Talkoita oli usein, vaikka heinäpellolla ja perunamaalla emme tarvinneet ylimääräistä työväkeä, oli kolme riuskaa, ehjänä säilynyttä miestä, tekevät miniät ja äijäkin vielä voimissaan. Mummo keitteli perunoita ja kattoi pöytää. Miehet kävivät naapureiden pelloilla töissä siemnviljaa vastaan. Miniät hoitivat karjaa ja kahvittelivat naapureiden ementä ja isäntiä sunnuntaisin.
Sodan jälkeen kylällä tarvittiin työväkeä ja riuskat, osaavat evakot olivat tervetulleita. Hautajaisia. häitä, kinkereitä juhlittiin ja sahtia tehtiin joka talossa.
Ei meitä ryssitelty, mutta emme olleetkaan ortodokseja eikä puhuttu karrjalan kieltä vaan kannaksen murretta.
Koulussa ainoa asia mikä oli jäänyt mieleen että opettaja kannusti puhuaan yleiskieltä mikä käytännössä tarkoitti paikallista murreta, alasavon ja hämeen sekoitusta.- Anonyymi00005
Paloma.se01 kirjoitti:
Perheeni otettiin hyvin vastaan . Naapureiden luona kyläiltiin ja he kävivät meillä. Talkoita oli usein, vaikka heinäpellolla ja perunamaalla emme tarvinneet ylimääräistä työväkeä, oli kolme riuskaa, ehjänä säilynyttä miestä, tekevät miniät ja äijäkin vielä voimissaan. Mummo keitteli perunoita ja kattoi pöytää. Miehet kävivät naapureiden pelloilla töissä siemnviljaa vastaan. Miniät hoitivat karjaa ja kahvittelivat naapureiden ementä ja isäntiä sunnuntaisin.
Sodan jälkeen kylällä tarvittiin työväkeä ja riuskat, osaavat evakot olivat tervetulleita. Hautajaisia. häitä, kinkereitä juhlittiin ja sahtia tehtiin joka talossa.
Ei meitä ryssitelty, mutta emme olleetkaan ortodokseja eikä puhuttu karrjalan kieltä vaan kannaksen murretta.
Koulussa ainoa asia mikä oli jäänyt mieleen että opettaja kannusti puhuaan yleiskieltä mikä käytännössä tarkoitti paikallista murreta, alasavon ja hämeen sekoitusta.Kauniaisiin ei teitä olisi otettu ruotsalaispykälän = rasismi takia
https://puheenvuoro.uusisuomi.fi/leskinen/ruotsalaispykala-vielako-voimassa/
- Anonyymi00003
Kulttuuritoimitus antoi hyvät arvostelut kirjalle.
Arvostelu "avaa" kirjaa lukijalle, mistä on kysymys.
https://kulttuuritoimitus.fi/kritiikit/kritiikit-kirjallisuus/evakkoperhe-etsii-paikkaansa-arviossa-riko-saatsin-yonistujat/ - Anonyymi00004
Arvostelu on harhaanjohtavaa kulttuuritoimistossa
Rasisitiset venäläiset ajoivat suomalaiset Suomeen eikä sillä ole mitään tekemistä
sen kanssa miten ranskalais-englantilaiset kolonialistit ajavat riistämiään ihmisiä
pienen valtion elätettäviksi Lähi-Idästä ja Afrikasta ja joku hyväksyy tämän Suomessa
vaatimatta korvauksia Ranskalta jne
Siirtokarjalaisten sortajat Suomessa ovata rotuopillisia RKP-ruotsalaisia joiden
tahtoon Paasikivi alistui, koska ne uhkasivat Suomea, eli että Suomi ei saa tukea
Ruotsilta Venäjää vastaan ellei pakkoruotsitusta harjoittavien väkivaltaan alistuta Suomessa Minun on vaikeaa ajatella rannikon ruotsalaisväestön syiden olla lohkomatta tilojaan siirtokarjalaisille pääosiltaan rasistisina. Eiköhän se ollut pelkästään halua säilyttää omaisuus omille perillisilleen.
Mammani, äidinäiti, otettiin vastaan hyvin varsinaissuomalaisessa pitäjässä. Kananmunia lähtivät keräämään talon emännän kanssa ja lettuja paistamaan. Perhe sai tonttimaata edullisesti kunnalta ja enoni joka oli rakennusmestari, rakensi heille oman kodin heti kohta sodan jälkeen. Käsittääkseni talo nisäntäväki ja mamma ja eno perheineen olivat ystävällisissä väleissä aivan siihen saakka kun vanha polvi siirtyi tuonilmaisiin ja serkkuni kehoitti minua vieläkin käymään siellä että vanha isäntä muistaa vielä paljon niistä ajoista, mutta että hänkin on jo kohta lähdössä pitkälle matkalleen.
Luin muuten tuosta linkistä, siitä ruotsalaispykälästä.
Kaiken kaikkiaan, vaikka ei kaikki mennytkään niin kuin Strömsöössä, niin Suomi onnistui kiitettävästi siirtoväen uudelleen asuttamisesta. Evakkoperheen tyttärenä tunnen suurta kiitollisuutta.- Anonyymi00008
Kyse ei ollut omaisuuksien säilyttämisestä vaan kielisuhteista. Ruotsinkielisiin kuntiin olisi jouduttuhankkimaan suomenkielisiä palveluita, kouluja ym. Ihan hyväksyttävä syy.
- Anonyymi00009
Anonyymi00008 kirjoitti:
Kyse ei ollut omaisuuksien säilyttämisestä vaan kielisuhteista. Ruotsinkielisiin kuntiin olisi jouduttuhankkimaan suomenkielisiä palveluita, kouluja ym. Ihan hyväksyttävä syy.
Tuskinpa vielä silloin oli sellainen laki ?
- Anonyymi00010
Vuoden 1919 hallitusmuoto: Itsenäisen Suomen perustuslaissa suomi ja ruotsi määriteltiin maan kansalliskieliksi.
Vuoden 1922 kielilaki: Ensimmäinen varsinainen kielilaki säädettiin vuonna 1922, ja se vahvisti molempien kielten tasavertaisen aseman käytännössä.
Mutta - milloin kuntia alettiin määritellä kaksikielisiksi ja määrättiin
palvelut pakollisiksi myös ruotsin kielellä ?- Anonyymi00012
Suomalaisten evakkojen pääsyä ruotsinkielisiin kuntiin estettiin lailla
Kehitysmaalaisia Lähi-idästä ja Afrikasta ei estetä millään lailla
- Anonyymi00011
Roturasistinen malli RKPssä oli tietty otettu Ruotsin rodunpuhdistuslaitoksesta, jossa suomalaiset piti poistaa kansankodin etuja kuluttamasta, valtiollinen laitos toimi 20-luvulta asti Uppsalassa
Varmasti taustalla oli myös kunnallisppoliittisia syitä, ja tietenkin se että jos pienne ruotsinkielisen kunnan demografiseen kokoonpanoon tulee suuri järkytys, niin oma asema ja identiteetti on uhanalainen. Kysymys oli kuitenkin aika pienistä määristä siirtokarjalaisia ja miten tuota voi nyt edes verrata kouralliseen pakolaisia jotka tulisivat rasittamaan kunnan taloutta?
Mutta palatakseni asiaan, tämä negatiivinen suhtautuminen ortodoksisiin, karjalankielisiin evakkoihin, Sortavalan alueelta ja Laatokan pohjoispuolelta kuvaa hyvin sitä tilannetta miihin monet Suomeen tulleet pakolaiset, etenkin EU:n ulkopuolelta joutuvat. Pelko, epäluulo, aiheuttavat torjuntaa. mutta myös kuvitelma että muukalaiset ovat jotenkin "huonompia", heikompaa ainesta. fyysisesti tai älyllisesti vähemmänarvoisia, luovat tämäm "toiseuden" ilmapiirin.
Nyt kuvittelisi että kaikkien näiden vuosien jälkeen olemme jo oppineet ja havainneet, että valtaosa muukalaisista ovat aivan samanlaisia ihmisiä kuin mekin, naapurimme, kylän asukkaat. Olemme tulleet kosketuksiin vierasmaalaisten kulttuurien kanssa, vanhuksiamme hoitavat helläkätiset maahanmuuttajanaiset, lapsenlapsemme leikkivät koulun pihalla tummaihoisten lasten kanssa eivätkä edes noteeraa sitä, että leikkikaveri on erivärinen kasvoiltaan.
Rotuhygienian ja rotuoppien aika kuuluu nyt täysin menneisyyteen. Niitä on turha tuoda edes esiin, paitsi ehkä kun keskustellaan niistä virheistä ja rikoksista mihin länsimainen yhteiskunta on syyllistynyt meidänkin elinaikanamme. Vietämme tänään holokaustin uhrien muistopäivää. Tuntuu mahdottomalta että on olemassa edes ihmisiä jotka kieltävät tällaista tapahtuneen.- Anonyymi00013
Suomen vankiloissa maahanmuuttajat on yliedustettuina, se on karua tilastoa.
- Anonyymi00014
sehän on aivan eri asia jos suomalainen tavis ei pidä evakoista ja nimittelee niitä
kuin että valtakunnan johdossa päättäjinä on rkp-läisiä suomalaisvastaisia
rasisteja estämässä näiden elämää omassa maassaan
ei tietenkään unohdetaa RKP:n rysien ja natsien toimia ja amerikkalaisten petosta
kun olivat hiljaa rysänryöstäessä englantilaisten avulla Karjalan ja Petsamon
suomalaisten nimittäminen rasisteiksi on tuomittavaa koska ovat rasismin kohteita
ja uhreja
- Anonyymi00015
Ruotsissa oli noin 10 natsipuoluetta Suomessa ei yhtään
ja R harjoitti avointa rasistista VALTIOLLISTA rotupuhdistusta suomalaisia vastaan, kyse ei ollut siis mistään yksityisistä hörhöistä vaan Riksdagenin rahoittamasta suomaslaisen rodun poiststa joka alkoi
Ruotsin rodunpuhdistusinstituutti SIFR perustettiin sosdemien päätöksellä 1921 ja toiminta alkoi seuraavana vuonna rotuoppineen (tutki mm. saamelaisia alirotuja) dosentin johdolla
Instituutti lakkasi olemasta itsenäinen viranomainen vuonna 1959 ja sen toiminta simuutettiin Uppsalan yliopiston lääketieteellisen genetiikan laitokseksi
Pian sen jälkeen alirotuiset suomalaiset tulivat Ruotsiin joutuen massiivisen lähes 40 vuotta opetetun rotuopin uhreiksi- Anonyymi00016
Näistä vaiettiin Suomessa, koska ruotsalaiset Rkp jne pelottelivat poliitikkoja pohjoismaisen tuen poisvetämisellä jos Ruotsin rasismi suomalaisia kohtaan tuottaa seurauksia
RKP jakoi sen kunniaksi arkkirasistin Freudenthalin nimeen mitaleja suomalaisille hömppäpoliitikoille kuten Lipposen jne jotka eivät yhtään ymmärtäneet asetelman törkypuolta
- Anonyymi00017
Ploma Rotuhygienian ja rotuoppien aika kuuluu nyt täysin menneisyyteen
no ei tietenkään. Ruotsissa opetettiin suomalaisten tuhoamista 40 vuotta
ja Venäjällä bolshevismia 70 vuotta
joten eivät nämä opit teksteistä kirjoista ihmisten päistä nopeasti katoa
Tottakai rasismi elää Ruotsissa ja bolshevismi Venäjällä vahvasti Täällä Ruotsissa on julkisuudessa käyty aivan riittävästi keskustelua rotuhygieniasta, suomalaisten ja saamelaisten pääkallojen mittauksista, on totuuskomissioita ja julkisia anteeksipyyntöjä.
Mitä tarkoitusta on virittää uudelleen nämä keskustelut armon vuonna 2025 julkisella keskustelupalstalla?
Minun tarkoitukseni ole verrata tavallisen kansalaisen asenteita nyky-yhteiskunnassa, peilata ajan kuvastimeen ja yrittää ymmärtää, miksi se mitä ei ymmärretä tuottaa meissä niin paljon pelkoa ja jopa vihaa. Ymmärrän tietyn varauksellisuuden, jos kylään ilmestyy yhtäkkiä suuri joukko ihmisiä, joiden kieltä ei ymmärrä, jotka käyttäytyvät eri tavalla, tuoksuvat erilaiselle, näyttävät jotenkin erilaisilta, mutta olisin luullut tämän vaiheen olevan jo ohi. Että siitä olisi päästy yli. Sopeutumista ja kasvua on tapahduttava kumpiinkin suuntiin.- Anonyymi00018
Mistä keksit tuon pelon ja vihan, yksinkertaisesti ei vaan tarvitse tykätä kaikista!
Anonyymi00018 kirjoitti:
Mistä keksit tuon pelon ja vihan, yksinkertaisesti ei vaan tarvitse tykätä kaikista!
" Ksenofobia tarkoittaa nykymerkityksessään etniseen vähemmistöön tai vierasperäisiin ihmisiin kohdistuvaa kielteistä tunnetta, johon sekoittuu vastenmielisyyttä, pelkoa ja vihaa.[1]" (Wikipedialainaus).
En minäkään tykkää kaikista, mutta tykkäämiseni ei perustu siihen että joku näyttää erinaiselta, on eri värinen, uskoo eri jumaliin tai laittaa ruokaa joka tuoksuu voimakkaalle.
On tultava kosketuksiin, alettava juttusille, juotava ehkä kuppi kahvia jonkun kanssa ennen kuin voi päättää tykkääkö ihmisestä vai ei.
Kaikki muu on pelkkää ennakkoluuloa, useimmiten katteetonta.- Anonyymi00024
Paloma.se01 kirjoitti:
" Ksenofobia tarkoittaa nykymerkityksessään etniseen vähemmistöön tai vierasperäisiin ihmisiin kohdistuvaa kielteistä tunnetta, johon sekoittuu vastenmielisyyttä, pelkoa ja vihaa.[1]" (Wikipedialainaus).
En minäkään tykkää kaikista, mutta tykkäämiseni ei perustu siihen että joku näyttää erinaiselta, on eri värinen, uskoo eri jumaliin tai laittaa ruokaa joka tuoksuu voimakkaalle.
On tultava kosketuksiin, alettava juttusille, juotava ehkä kuppi kahvia jonkun kanssa ennen kuin voi päättää tykkääkö ihmisestä vai ei.
Kaikki muu on pelkkää ennakkoluuloa, useimmiten katteetonta.Kyllä sama arvopohja yhdistää ihmisiä, muu on teeskentelyä. Uskonto ei aina ole vain suhde Jumalaan vaan sisltää esim. naisten alistamista. Tykkäätkö sellaisesta?
Anonyymi00024 kirjoitti:
Kyllä sama arvopohja yhdistää ihmisiä, muu on teeskentelyä. Uskonto ei aina ole vain suhde Jumalaan vaan sisltää esim. naisten alistamista. Tykkäätkö sellaisesta?
Et voi tietää ihmisen arvopohjaa, ellet tutustu häneen. Ei "arvopohja" ole ulkoapäin tunnistettavissa, paitsi poikkeustapauksissa: pitkäpartaisit imaamit jotka jahtaavat huivittomia naisia Uppsalan kaduilla ovat poikkeus, ei sääntö.
Ei, en hyväksy naisten alistamista, mutta en myöskään hyväksy perheväkivaltaa missään muodossa. Itsestään selvää, että täällä noudatetaan maan lakeja ja eletään yhteiskuntaan sopeutuen kasvattaen lapset tähän yhteiskuntaan. Se ei tarkoita että on luovuttava kokonaan omasta kulttuurista tai vaihdettava identiteettiä. Minun puolestani moskeijat vois sulkea, samoin imaamikoulut ja muut poliittisen islamismin rahoittamat ja ylläpitämät instituutiot.
Uskonto on ihmisen yksityisasia, ongelmana on että islamistisissa valtioissa kuten Iran, uskonto on yhdistetty lainsäädäntöön; sharialaki on se joka alistaa naista, ei islam sinänsä. Keskiaikainen (ei unohdeta omaa historiaamme) oikeustaju, jossa nainen lasketaan miehen omaisuudeksi ja miehen alamaiseksi on yhteiskunnallinen takauma, kuuluu historiaan, ei nykyaikaan. Patriarkaatti (miehen määräysvalta ) on jo Raamatussa määritelty ja islaminuskonto, tai jotkut sen haarat, elävät pimeintä keskiaikaansa.
Tämä arvopohja, joka perustuu patriarkaattiin, voi uudistua ainoastaan sisältäpäin, ja urheat, valaistuneet iranilaisnaiset, jotka eivät suostu mullahien valtaan ja asettamaan huiviaan tarpeeksi häveliäästi peittämään kaikki hiukset ovat esimerkki siitä, miten arvopohjan uudistus voi tapahtua. Tunnen yhden tällaisen iranilaisnaisen: hän kertoo että vanhemmat asuvat edelleen Teheranissa, ja hän käy siellä. Hän ei välitä siitä että moraalipoliisi on pidättänyt hänet useita kertoja koska hänellä ei ole huivia tai huivi on väärin; hän ei aio antaa periksi fanatismille. Oman henkensä uhalla.- Anonyymi00027
Paloma.se01 kirjoitti:
Et voi tietää ihmisen arvopohjaa, ellet tutustu häneen. Ei "arvopohja" ole ulkoapäin tunnistettavissa, paitsi poikkeustapauksissa: pitkäpartaisit imaamit jotka jahtaavat huivittomia naisia Uppsalan kaduilla ovat poikkeus, ei sääntö.
Ei, en hyväksy naisten alistamista, mutta en myöskään hyväksy perheväkivaltaa missään muodossa. Itsestään selvää, että täällä noudatetaan maan lakeja ja eletään yhteiskuntaan sopeutuen kasvattaen lapset tähän yhteiskuntaan. Se ei tarkoita että on luovuttava kokonaan omasta kulttuurista tai vaihdettava identiteettiä. Minun puolestani moskeijat vois sulkea, samoin imaamikoulut ja muut poliittisen islamismin rahoittamat ja ylläpitämät instituutiot.
Uskonto on ihmisen yksityisasia, ongelmana on että islamistisissa valtioissa kuten Iran, uskonto on yhdistetty lainsäädäntöön; sharialaki on se joka alistaa naista, ei islam sinänsä. Keskiaikainen (ei unohdeta omaa historiaamme) oikeustaju, jossa nainen lasketaan miehen omaisuudeksi ja miehen alamaiseksi on yhteiskunnallinen takauma, kuuluu historiaan, ei nykyaikaan. Patriarkaatti (miehen määräysvalta ) on jo Raamatussa määritelty ja islaminuskonto, tai jotkut sen haarat, elävät pimeintä keskiaikaansa.
Tämä arvopohja, joka perustuu patriarkaattiin, voi uudistua ainoastaan sisältäpäin, ja urheat, valaistuneet iranilaisnaiset, jotka eivät suostu mullahien valtaan ja asettamaan huiviaan tarpeeksi häveliäästi peittämään kaikki hiukset ovat esimerkki siitä, miten arvopohjan uudistus voi tapahtua. Tunnen yhden tällaisen iranilaisnaisen: hän kertoo että vanhemmat asuvat edelleen Teheranissa, ja hän käy siellä. Hän ei välitä siitä että moraalipoliisi on pidättänyt hänet useita kertoja koska hänellä ei ole huivia tai huivi on väärin; hän ei aio antaa periksi fanatismille. Oman henkensä uhalla.Kyllä se arvopohja näkyy heti siitä huivista. Ei ole tarpeen lähemmin tutustua.
:)
Aika lipsahti vähän pois keskiöstä: AD 2026, piti sanomani.- Anonyymi00019
Ploma otuhygieniasta, suomalaisten ja saamelaisten pääkallojen mittauksista, on totuuskomissioita ja julkisia anteeksipyyntöjä.
valehtelet. kyse ei ole Ruotsin mittailusta
vaan aktiivitoimista suomalaisten eliminoimiseksi Ruotsista
ymmärrän että ylität huijata kun Suomessa asiaa on pimietetty rasististen uhkailijen
voimalla,
Trump-tyyliin eli Pohjoismaat eivät tue Suomea jos ruotslainen rasismi suomalaisia vastaan
paljastetaan kutsutaan niitä vain finnjäveleiksi ja olkoon kiitollisia uhreina Anonyymi00019 kirjoitti:
Ploma otuhygieniasta, suomalaisten ja saamelaisten pääkallojen mittauksista, on totuuskomissioita ja julkisia anteeksipyyntöjä.
valehtelet. kyse ei ole Ruotsin mittailusta
vaan aktiivitoimista suomalaisten eliminoimiseksi Ruotsista
ymmärrän että ylität huijata kun Suomessa asiaa on pimietetty rasististen uhkailijen
voimalla,
Trump-tyyliin eli Pohjoismaat eivät tue Suomea jos ruotslainen rasismi suomalaisia vastaan
paljastetaan kutsutaan niitä vain finnjäveleiksi ja olkoon kiitollisia uhreinaEn oikein tiedä mistä sinä minua syytät.
En puutu mihinkään teorioihin miten ruotsinsuomalaiset kunnat olisivat yrittäneet soveltaa rotuhygienian teorioita evakkokarjalaisiin, jos sitä tarkoitat.
Uskon että syyt olivat toisaalla.
Mutta että valehtelisin kallojenmittauksista ja julkisista anteeksipyynnöistä täällä Ruotsissa? Tämähän on aivan yleistä tietoa, faktaa valtamediasta. Hallituksen lausuntoja uutisista poimittua. Mikä kohta siinä on valehtelua?- Anonyymi00021
Paloma.se01 kirjoitti:
En oikein tiedä mistä sinä minua syytät.
En puutu mihinkään teorioihin miten ruotsinsuomalaiset kunnat olisivat yrittäneet soveltaa rotuhygienian teorioita evakkokarjalaisiin, jos sitä tarkoitat.
Uskon että syyt olivat toisaalla.
Mutta että valehtelisin kallojenmittauksista ja julkisista anteeksipyynnöistä täällä Ruotsissa? Tämähän on aivan yleistä tietoa, faktaa valtamediasta. Hallituksen lausuntoja uutisista poimittua. Mikä kohta siinä on valehtelua?olet itse valittanut täällä että puheitasi tahallaan käsitetään väärin
ja nyt röyhkästi jauhat asian sivusta ITSE
et sinä kallonmittauksesta valehtele
mutta Ruotsissa steriloitiin suomalaisia eli aktiivisesti poistetiin suomalaisia
maasta
ei kallonmittaus mitään poista maasta
huijat tahallasi koska tässä on suomalaisiin kohdistunut pimimitys
ja 40 vuotinen VALTIOLLINEN PROPANGANDA ALIRODUSTA SOSDEMIEN JOHDOLLA
VUODSTA 2021 eikä tule tämäSaksasta vaan on ruotsalaisten
rasistinen suhde Itämaahan Suomeen - Anonyymi00028
Anonyymi00021 kirjoitti:
olet itse valittanut täällä että puheitasi tahallaan käsitetään väärin
ja nyt röyhkästi jauhat asian sivusta ITSE
et sinä kallonmittauksesta valehtele
mutta Ruotsissa steriloitiin suomalaisia eli aktiivisesti poistetiin suomalaisia
maasta
ei kallonmittaus mitään poista maasta
huijat tahallasi koska tässä on suomalaisiin kohdistunut pimimitys
ja 40 vuotinen VALTIOLLINEN PROPANGANDA ALIRODUSTA SOSDEMIEN JOHDOLLA
VUODSTA 2021 eikä tule tämäSaksasta vaan on ruotsalaisten
rasistinen suhde Itämaahan SuomeenTämä ei siis ole mikään kuntien tai hörhöjen harjoittama suomalaisten ulostaminen
Ruotsista vaan organisaatio niiden tuhoamiseksi
Riksdagenissa valtiopäivillä asiasta vallitsi laaja yksimielisyys ja toukokuussa 1921 päätettiin perustaa rotubiologian laitos Uppsalan yliopistoon
Ehdotuksen laitoksesta teki kolme kertaa Ruotsin pääministerinä toiminut rauhantyöstä nobelpakittu sosialidemokraatti ja johtoon valittiin alirotuja tutkinut dosentti ja toiminta alkoi 1922
Rodunjalostuslaitos kehitti kirjallisuutta Ruotsissa ja myös opetusta Berliiniin jne
Toiminta jatkui täydellä höyryllä sodan jälkeenkin noin 1959 JOLLOIN PALSTALAISISTA OSA OLI KOLUSSA TÄÄLLÄ
On selvä että kun alirotuiset suomalaiset 1970 marssivat Ruotsiin töihin,
heitä kohdeltiin kuin alirotuisia - Anonyymi00049
Anonyymi00019 kirjoitti:
Ploma otuhygieniasta, suomalaisten ja saamelaisten pääkallojen mittauksista, on totuuskomissioita ja julkisia anteeksipyyntöjä.
valehtelet. kyse ei ole Ruotsin mittailusta
vaan aktiivitoimista suomalaisten eliminoimiseksi Ruotsista
ymmärrän että ylität huijata kun Suomessa asiaa on pimietetty rasististen uhkailijen
voimalla,
Trump-tyyliin eli Pohjoismaat eivät tue Suomea jos ruotslainen rasismi suomalaisia vastaan
paljastetaan kutsutaan niitä vain finnjäveleiksi ja olkoon kiitollisia uhreinaNyt on Ano 00019:lla puurot ja vellit sekaisin) Ha-ha- haa!
- Anonyymi00022
Rasismi on sairaus. Sillä on oikein puolue Suomessa. PS.
- Anonyymi00030
Vielärysistä ja rasistien menneiden rikosten mukatärkeydestä unohtaa ne
on että rysät yrittivät tuhota sodanjälkeen koko Suomen teollisuuden
varastamalla sen eli kaikki suomalaistehtaat = syy sotatuotannossa olleet muka
(rysän kansa hyökkäsi Suomeen tappaenja varastaen)
millä konstilla ovelat kansanedustajat kerrankin löivät rysiltä luun kurkkuun
ja estivät rysiä varastamasta Suomen teollisuutta yksinkertaisella tempulla
kuten rysätvarastivat Tebolin (älä koskaan käytä varastettua rysänkamaa eili esim. T) laivat, korkeasaaren lautankin
ja Vanajanlinnan ja ...
siksi on turha puhua jostain evakkojen nimittelystä kun maan naapurina on useita kertoja kansanmurhan Suomessa tehnyt törkykansa rysät varkauksineen - Anonyymi00031
mIKSI SINA EI LUKE HALLA-AHO MESTARI KIRJA, SOINI PERUSPOMO KIRJA
Voisummeko nyt palata aloituksen varsinaiseen aiheeseen:
Yönistujat-kirjaan, ortodoksisiin perinteisiin ja tapoihin, etenkin niihin, mitkä liittyvät hautajaismenoihin , karjalankielisiin, ortodoksisiin siirtolaisiin ja heidän identiteettinsä menettämiseen?- Anonyymi00032
Ploma menepä tunne rysään valittamaan noista asioista se olisi hyvä paikka
Suomella ei ole velvollisuutta ylläpitää saamea karjalankieltä ortodoksivenäläisiä venäjäntukijoita ja suomalaisilla on oikeus olla vähät välittämättä niiden identiteeteistä
Ruotsalaiset hoitava meänkieltä
Venäjällä on paljon venäjänkielisiä ja valkoselkätikkoja joten niidenkään hoitaminen
ei kuulu Suomeen eikä niiden ortodoksisuus eikä ...
Työjako menee kivasti näin
Hoitakoon slaavilaiskulttuurit omat menonsa ilman suomalaisten tukea
Siitä vaan keräyksiä ja myyjäisiä pystyyn eikä riekuta verorahoja tai nimitellä suomalaisia
rasisteiksi
Tärkeintä on estää venäläisten kaksoiskansalaisuudet. Luterialaiset pelastivat Suomen siinä mielessä että ortodoksisuus ei päässyt leviämään ja venäjän kieli vaan suomen kirjakielen isä sai idean suomen kirjakielen isoisältä Lutherilta
Myös Puola irrottautui slaavien törkyopista ja kirkosta ja kyrillisistä
Hyvä linja sekin - Anonyymi00033
Anonyymi00032 kirjoitti:

Hyvä linja sekinAgricola oli Suomen kirjakielen isä.
- Anonyymi00034
Anonyymi00033 kirjoitti:
Agricola oli Suomen kirjakielen isä.
Luterialiset ovat suomen kirjakielen isiä eli Agricola oli Lutherin oppilas
ja oppi häneltä miten kirjakieli levitetään kansaan. Luther on siis suomen kirjakielen isoisä - Anonyymi00039
Miten olisi, jos ensin itse palaisit.
Anonyymi00032 kirjoitti:
Ploma menepä tunne rysään valittamaan noista asioista se olisi hyvä paikka
Suomella ei ole velvollisuutta ylläpitää saamea karjalankieltä ortodoksivenäläisiä venäjäntukijoita ja suomalaisilla on oikeus olla vähät välittämättä niiden identiteeteistä
Ruotsalaiset hoitava meänkieltä
Venäjällä on paljon venäjänkielisiä ja valkoselkätikkoja joten niidenkään hoitaminen
ei kuulu Suomeen eikä niiden ortodoksisuus eikä ...
Työjako menee kivasti näin
Hoitakoon slaavilaiskulttuurit omat menonsa ilman suomalaisten tukea
Siitä vaan keräyksiä ja myyjäisiä pystyyn eikä riekuta verorahoja tai nimitellä suomalaisia
rasisteiksi
Tärkeintä on estää venäläisten kaksoiskansalaisuudet. Luterialaiset pelastivat Suomen siinä mielessä että ortodoksisuus ei päässyt leviämään ja venäjän kieli vaan suomen kirjakielen isä sai idean suomen kirjakielen isoisältä Lutherilta
Myös Puola irrottautui slaavien törkyopista ja kirkosta ja kyrillisistä
Hyvä linja sekinEnhän minä mistään valita!
Karjalan kieli, samoin kuin inkeroinen ja pari muutakin itärajan toisella puolella puhuttua kieltä ovat suomensukuisia kieliä, ei suomen murteita. Siirtoväen mukana kielet tulivat myös nykyisen rajan tälle puolen ja muodostavat nyt uhanalaisten vähemmistökielten kirjoa, joka murteiden ohella rikastuttaa maan kielellistä kulttuuria ja on osa, Suomen monikulttuurista kudelmaa.
Minusta on vain hyvä, että nostetaan esille ja profiloidaan näitä suomen kielen ja suomensukuisten kielten variantteja kulttuuri-ja kielikeskustelussa.- Anonyymi00040
Olisiko pitänyt jäädä sinne ihanille asuinsijoilleen, kun Suomi ei ole järjestänyt heille oman kulttuurin, uskonnon ja kielen ylläpitoa. ? Eikö se asuttaminen, ruokkiminen, ladten koulutus ynnä muut palvelut ja maan luovutukset ollut tarpeeksi?
- Anonyymi00042
Paloma.se01 kirjoitti:
Enhän minä mistään valita!
Karjalan kieli, samoin kuin inkeroinen ja pari muutakin itärajan toisella puolella puhuttua kieltä ovat suomensukuisia kieliä, ei suomen murteita. Siirtoväen mukana kielet tulivat myös nykyisen rajan tälle puolen ja muodostavat nyt uhanalaisten vähemmistökielten kirjoa, joka murteiden ohella rikastuttaa maan kielellistä kulttuuria ja on osa, Suomen monikulttuurista kudelmaa.
Minusta on vain hyvä, että nostetaan esille ja profiloidaan näitä suomen kielen ja suomensukuisten kielten variantteja kulttuuri-ja kielikeskustelussa.Ei mikään estä sinua yrittämästä rakentaa meänkielen ammatikorkeaa Ruotsin
valtion tukemana
Täällä ei näistä venäläisten tuhoamista kulttuureist kukaan mitään tiedä jos jotain sanoja jne mutta ei kieliopillisesti eikä muutenkaan
joten täällä erityisesti ja suomalaisten yleisesti ei kannata jauhaa
näitä venäläisten tuhomia saamelais-inkeriläis-karjalais-kulttuureja yhtään
virolaiset nipin napin pelastuivata vaikkahaloslaiset vainosivat niitä aamusta
iltaan eivätkä tippaakaan välittäneet oli niillä oma kieli tai kulttuuri
kun karjalaiset ovat häviäjiä ja meänkieliset myös
mutta virolaiset selviä voittajia
kannatta kiinnittää huomio ennen kaikkea virolaisiin suomensukuisista
ja olla heidän kulttuuristaan ja kielestään ja tavoistaa kiinnostunut
pelastuivat itse venäläisten pihdeistä - Anonyymi00044
Maahanmuuttajista saksalaiset maahanmuuttajat ovat selkein (itse asiassa ainoa) tuottavin ryhmä
Suomessa nyky-yhteiskunnssa
Etelä-Suomessa virolaiset erityisesti rakennusalalla
Ilmanko haloslaiset nälvivät ja vihasivat niitä koska niistä on hyötyä maalle
- Anonyymi00041
Kuka keskustelee ja mistä!
Sekaisin olevat parantavat mailmaa olemalla sekaisin puussa ja maassa.
Varjele Luoja tämmöseltä höösäämiseltä, kun lukemisesta aloitetaan.
Enkä palaa! - Anonyymi00045
Puolalaiset siis katkaisivat rysiin suhteensa jo muinoin ja vaihtoivat länteen
Nyt juuri USAn talouskanavallla haastatellaan Sandy Weill tietty puolanjuutalaisesta tavisperheestä
93 ajastaikaa. Tällaisia ei saada Suomeen pelkkiä pyytäjiä
Lahjoittaa Kalifornian yliopistolle UC Davies 120.
Miljoonaa
vaimonsa kanssa, yliopiston eläinlääketieteen laitokselle
jossa heidän koiransa Angel parannettiin imusolmukesyövästä
Samalla tiedekunta nimetään heidän sukunsa mukaan
UC Davis Weill School of Veterinary Medicine
he haluavat edistävät syövän ja neurologisten häiriöiden tutkimusta
Suomessademaripoliitikot kinuavat itselleen lisääeivätkä annakellekään mitään
edes lämmintäkädentynkää- Anonyymi00046
Iloista antajaa yliopisto rakastaa, näin USAssa
https://assets.bwbx.io/images/users/iqjWHBFdfxIU/iO6LPOgMB5pE/v1/1200x801.jpg
- Anonyymi00047
Trump puhuu kaikki kanavat
Julistaa uuden ajan amerikkalaisille
Hän luo nyt tilin, jossa kaikki USA-laiset saavat miljoonia verotta
Kaikki työtä tekevät perheet
Trump -tili
http://trumpaccounts.gov/
https://www.irs.gov/newsroom/treasury-irs-issue-guidance-on-trump-accounts-established-under-the-working-families-tax-cuts-notice-announces-upcoming-regulations - Anonyymi00048
Keskuspankki jätti korot muuttamatta, ei yllätys mutta se ei olekaan
se mikä hiertää nyt. Powell tuskin muuttelee mitään korkoja enää
koska
hiljainen protesti on että hän ei taivu Trumpin uhitteluun
Poliittinen painostus on törkeän kova koska uhkauksena on rikossyyte Powellia
vastaanja yrityksiä erottaa jäsen Lisa
Powell puolestaan tuskin haluaa laskea korkoja enää kertaakaan, jotta se ei näyttäisi samalla taipumiselta Valkoisen talon poliittiseen painostukseen. Se on kärjistynyt ennennäkemättömäksi, sisältäen uhkauksia rikossyytteistä pääjohtaja Powellia vastaan ja yrityksiä erottaa johtokunnan jäsen Lisa Cook
Kurssit eivät innostuneet muutokset pyörivät nollan ympäristössä
Ketjusta on poistettu 12 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Hallitus pyrkii rajoittamaan kaupan omien halpamerkkien myyntiä
Helsingin Sanomien mukaan hallitus valmistelee lakihanketta, joka suitsii kaupan valtaa ja rajoittaa omien halpamerkkien1452821- 2312137
- 481990
Huomenna sähkö maksaa jo yli 60 snt/kWh. Milloin ALV putoaa?
Kysynkin persuilta, että milloin aiotte pudottaa sähkön arvonlisäveron kuten Marinin hallitus teki sähkön hinnan noustes2031923Vain persut vastustivat hiilivoimaloiden alasajoa
Persut vastusti jyrkästi hiilen kieltolakia ja on myöhemmin vaatinut hiilivoimaloiden pitämistä käytössä. He perusteliva261700Persut päättivät hiilivoimaloiden alasajosta
Persut ovat Suomen kansan vastainen putinistiporukka, josta nyt maksamme kovaa hintaa.1431531Muistattekos kuinka kokoomus ja persut vinkuivat sähkön hinnasta?
Oppositiossa vuonna 2022, kun sähkön hinta uhkasi nousta 20 senttiin kilowattitunnilta? Nyt ovat hiiren hiljaa, kun pitä811443- 1221168
Onko jollekin vielä epäselvää Raamatun kanta homoseksuaaliseen käytökseen?
😺 On oma mielipiteesi mikä tahansa on hyvä muistaa, mikä on Jumalan mielipide. Edelliset ketjut ovat tulleet täyteen jo3121030Työvoimatoimisto
Nyt kysyisin miksi pitää käydä työvoimatoimistossa paikanpäällä, kun he eivät muuta tee kuin laittavat koneelle uudet ve271028