Peleistä on keskusteltu kristillisyydessämme enemmän, kuin moni tietääkään. Kun kotivideot tuli, ruodittiin, pitääkö niiden kans toimia niin, kuin telekkarinkin kanssa, eli julistetaan ne uskovaisille sopimattomiksi. Kotivideot lopulta sallittiin sillä edellytyksellä, että sisällön on oltava mieluiten uskoa ruokkivaa, ei sitä heikentävää. Täten viihde-elokuvat listautui kiellettyihin. Asiadokumentit ja itsekuvatut taas sopiviin. Itsekuvatuissa kuitenkin opetettiin, että älkää teatteria esittäkö niihin, vaan taltioikaa normaalia perhearkea.
Pelien kohdalla käytiin kans kiivasta debattia ja pelit oltiin vähällä kieltää viihde-elokuvien tavoin. Lopputulema oli, että pelin sisältö ratkaisee. Näinhän oli romaanienkin laita. Romaani oli sallittu, jos sisältö ei ole uskon elämän vastainen.
Pelejä ei kuitenkaan valvottu samalla tavalla, kuin elokuvia. Suosituksia sopivista peleistä kuitenkin annettiin tuon tuosta. Ja muistettiin mainita sopimattomat pelit, joita kehotettiin uskovaisina karttaa. Näitä olivat mm rahapelit, kuten texas holdem yms pokerit, rulettipelit, väkivaltaa tihkuvat pelit ja seksiä sisältävät pelit. Jopa pasianssia ja miinaharavaakin pidettiin sopimattomana. Siionin keväässä julkaistiin ohjeet, miten 3.1 windowsista saa poistettua nämä sopimattomat pelit.
Meillä kotona kiellettyjä olivat
- kaikki tappelupelit
- joystickin rynkytyspelit (ei sopimattomuuden vuoksi, vaan joystickin rikkoutumisen vuoksi.
- seksiä sisältävät pelit, kuten Leisure suit Larryt
- miinaharava ja pasianssi, koska ne nimeltä mainittiin sopimattomiksi
- ja uudemmista peleistä Doom, Quake, Grand theft Auto jne
Mitkä pelit teillä oli kiellettyjä?
sopimattomat ja sopivat tietokone/videopelit
27
273
Vastaukset
- Anonyymi00004
J. Norolampi kertoili aikoinaan, että oli joutunut luopumaan autopeleistä. Ilmeisesti uskovalla ei saa olla elämässä liian kivaa tekemistä. Itsekin jouduin luopumaan tykkäämästäni pelistä. Kysyin Jumalalta oikein arpaa heittäen että oikeastiko, vai omia ajatuksianiko ovat. No arpa antoi saman tuloksen monta kertaa peräkkäin, joten peli ja kaikki siihen vuosien aikana tekemäni sadat modaukset ym. poistoon. :(
No, taivaassa niitä saa sitten takaisin moninkertaisesti.. Koska Herran tähden jouduin luopumaan. Tai pitäisi saada jo tässä ajassakin.. (Matt. 19:29)Hieman maalikkomaista.
Mainitse, milloin on Jumala puhunut muille, kun Israelin kansalle ja sielläkin eniten eksoduksessa?
Voin luvata, että arpa- jumala ei ole todellista, se on enemmän saatnaa lähellä, joten onnittelen valintaasi.
Kirjoitat; No, taivaassa niitä saa sitten takaisin moninkertaisesti.. Koska Herran tähden jouduin luopumaan. Tai pitäisi saada jo tässä ajassakin.. (Matt. 19:29)
Joka on väärennyksesi, todellisuudessa se kuuluu näin; 29 Ja jokainen, joka minun nimeni tähden on luopunut talostaan, veljistään tai sisaristaan, isästään, äidistään tai lapsistaan tai pelloistaan, saa satakertaisesti takaisin ja perii iankaikkisen elämän.
Taivasta siinä ei mainit olomuotonan Taivaan, josta ei ole muuta kun hajanaisia näyttöjä, niin mitä ajt takaa?
Kommentoi hieman?- Anonyymi00026
pinnasänky kirjoitti:
Hieman maalikkomaista.
Mainitse, milloin on Jumala puhunut muille, kun Israelin kansalle ja sielläkin eniten eksoduksessa?
Voin luvata, että arpa- jumala ei ole todellista, se on enemmän saatnaa lähellä, joten onnittelen valintaasi.
Kirjoitat; No, taivaassa niitä saa sitten takaisin moninkertaisesti.. Koska Herran tähden jouduin luopumaan. Tai pitäisi saada jo tässä ajassakin.. (Matt. 19:29)
Joka on väärennyksesi, todellisuudessa se kuuluu näin; 29 Ja jokainen, joka minun nimeni tähden on luopunut talostaan, veljistään tai sisaristaan, isästään, äidistään tai lapsistaan tai pelloistaan, saa satakertaisesti takaisin ja perii iankaikkisen elämän.
Taivasta siinä ei mainit olomuotonan Taivaan, josta ei ole muuta kun hajanaisia näyttöjä, niin mitä ajt takaa?
Kommentoi hieman?jeesuksen tappaminen ei ollut oikein hyvä juttu
Etiopialaisen raamatun "profetia Pashurille"; Jeremian profetia. Ja Jeremia puhui näin Pashurille; mutta kaikki sinun päiväsi sinä olet taisteleva totuutta vastaan, isiesi kanssa, ja niiden poikiesi kanssa, jotka tulevat sinun jälkeesi. Ja he tekevät synnin, joka on enemmän kirottu kuin tämä sinun omasi, he myyvät hänet, jonka arvoa ei voi mitata, ja he satuttavat häntä, joka parantaa tuskat, ja he tuomitsevat hänet, joka antaa synnnit anteeksi, ja he ottavat kolmekymmentä hopearahaa, hinnan, jonka arvoiseksi hänet katsottiin, hänet israelilaisten lapset myyvät, ja antavat sen rahan savenvalajan pellosta. Niin kuin Herra minua käski, niin minä puhun. Ja sen tähden heille on tuleva tuomio ja iankaikkinen kadotus, ja heidän lapsilleen heidän jälkeensä, sillä siinä tuomiossaan he ovat vuodattaneet sen viattoman veren.
- Anonyymi00005
Pasianssi ja miinaharava oli meilläkin kielletyitä. Siksi vanhemmat osti meille Macin, ku eivät halunneet näitä sopimattomia pelejä. Mutta mepä osattiin mennä Aapeliin yms pelaa niitä. Klondyke kuulu kans tosi sopimattomiin peleihin. Meillä oli varmuuden vuoksi kielletty jopa uno-kortit, ku vanhemmat näkivät meidän pelaavan niillä pasianssia. Äiti sanoi, että hävitti uno-kortit siks, ku ne ei pysty varmistamaan, että varmasti pelataan niillä vain sopivia pelejä. En ikinä ymmärtänyt, mikä siinä pasianssissa on pahempaa, kuin esim unossa. Nykyään vl-kulttuurissa ei kielletä tiettyjä juttuja itse välineiden vuoksi. Pelikorttejaki uskovaiset voi nykyään omistaa, kun tiietään, että niillä voi pelata muutenki, ku vaan rahasta tms omaisuuvesta. Telkkarikin on sallitutettu, koska nykyaikasella älytelkuttimella voi kattoa nettitelkuttimen tavoin tarkoin valittua uskolle sopivaaki sisältöä. Suoratoistotelekutinta eli suorana lähetyksenä eetteriin ohjelmia tuuttaavaa perustv-kanavaa pidetään edelleen arveluttavana, ku sieltä välistä voi tursuta myös sontaa..
- Anonyymi00006
Onhan ne Tv-ohjelmat laitettu nettiin, milloin mitäkin tulee, onko lukutaidossa ongelmia.
- Anonyymi00007
Minä en ikinä uskonut esim TV kieltoa ja kappas mokomaa kunnaikaa kului nopeasti se muillekin. tuli telkkari . Eli mä olin aina oikeassa ja muut nipot oli väärässä.
Ugh- Anonyymi00008
Uloshoidetut ovat olleet oikeassa television suhteen, kuin myös muissa asioissa. SRK ja hoitomiehet ovat olleet väärässä kaikissa asioissa, mikä liittyy hoitokokouksiin ja heillä on julkinen parannus tekemättä.
Muita ne kyllä vaativat parannukseen seurakunnan eteen mm. eronneena naimisiin menneitä. - Anonyymi00009
Anonyymi00008 kirjoitti:
Uloshoidetut ovat olleet oikeassa television suhteen, kuin myös muissa asioissa. SRK ja hoitomiehet ovat olleet väärässä kaikissa asioissa, mikä liittyy hoitokokouksiin ja heillä on julkinen parannus tekemättä.
Muita ne kyllä vaativat parannukseen seurakunnan eteen mm. eronneena naimisiin menneitä.älä valehtele eronnut pitää tehdä parannus mut se ei saa ottaa uutta vaimoa
- Anonyymi00010
Anonyymi00009 kirjoitti:
älä valehtele eronnut pitää tehdä parannus mut se ei saa ottaa uutta vaimoa
Monia pariskuntia on mennyt naimisiin eronneena, sitten seurakunnan eteen tekeen parannus. Näin se toimii vl-liikkeessä.
- Anonyymi00011
Anonyymi00010 kirjoitti:
Monia pariskuntia on mennyt naimisiin eronneena, sitten seurakunnan eteen tekeen parannus. Näin se toimii vl-liikkeessä.
jeesus sanoi naiselle kaivolla ettei sen nyktinen kumppani ollut sen mies
- Anonyymi00012
Anonyymi00011 kirjoitti:
jeesus sanoi naiselle kaivolla ettei sen nyktinen kumppani ollut sen mies
vaikka kuinka tekisi parannusta ei se alku peränen kumppani muutu miginkään
- Anonyymi00013
Anonyymi00012 kirjoitti:
vaikka kuinka tekisi parannusta ei se alku peränen kumppani muutu miginkään
ellei satu tekemään niinku vlien suosiossa oleva daavid murhaa entisen kumppanin niin oääsee naimisiin
- Anonyymi00014
Anonyymi00012 kirjoitti:
vaikka kuinka tekisi parannusta ei se alku peränen kumppani muutu miginkään
Kaikki synnit anteeksi, myös avioero.
- Anonyymi00017
Anonyymi00013 kirjoitti:
ellei satu tekemään niinku vlien suosiossa oleva daavid murhaa entisen kumppanin niin oääsee naimisiin
Naurettavaa, kun hyökätään avioeron kimppuun, moni pariskunta eroaa sovussa, yhteistuumin, ei siinä ole mitään dramatiikkaa.
- Anonyymi00018
Anonyymi00017 kirjoitti:
Naurettavaa, kun hyökätään avioeron kimppuun, moni pariskunta eroaa sovussa, yhteistuumin, ei siinä ole mitään dramatiikkaa.
kyllä nämä yhteis tuumat on nähty huostaan ottoja ja huoltajuus kiistoja sun muuta eri mielisyyksiä
- Anonyymi00019
Anonyymi00018 kirjoitti:
kyllä nämä yhteis tuumat on nähty huostaan ottoja ja huoltajuus kiistoja sun muuta eri mielisyyksiä
Kun tulee tuollaisia riitoja, mitä luulet heidän avioliitostaan, onko ollut minkäänlaista rakkautta mukana näissä liitoissa.
Usein lapset sanoo, että oli parempi, kun tuli avioero. Lapset kärsii tuollaisessa suhteessa. - Anonyymi00020
Anonyymi00019 kirjoitti:
Kun tulee tuollaisia riitoja, mitä luulet heidän avioliitostaan, onko ollut minkäänlaista rakkautta mukana näissä liitoissa.
Usein lapset sanoo, että oli parempi, kun tuli avioero. Lapset kärsii tuollaisessa suhteessa.no sai ainakin kiimassa panna muijaa vaikkei siitä tulkut mitään
- Anonyymi00021
Anonyymi00020 kirjoitti:
no sai ainakin kiimassa panna muijaa vaikkei siitä tulkut mitään
"se on niin valtava kiima", hoitomies näin opetti nuorta tyttöä.
- Anonyymi00022
Anonyymi00021 kirjoitti:
"se on niin valtava kiima", hoitomies näin opetti nuorta tyttöä.
aseksuaaleja paris kuntiakin on jotka tulee hyvin toimeen
- Anonyymi00023
Anonyymi00022 kirjoitti:
aseksuaaleja paris kuntiakin on jotka tulee hyvin toimeen
mut hankala sellasta paria on yhyttää jossa toisen tekee mieli
- Anonyymi00024
Anonyymi00021 kirjoitti:
"se on niin valtava kiima", hoitomies näin opetti nuorta tyttöä.
Kyllä sen voi sanoa, että voi tulla valtava kiima, mutta onko se rakkautta. Kannattaa etsiä rakkautta, jos sellaisen löytää, niin on saanut parhaan lahjan, mitä maa päällään kantaa. Uskon lahja on tietysti tärkein, rakkaus toiseksi tärkein.
Mikä on maaliman vanhin peli?🤔
- Anonyymi00025
Eka peli oli peli, jota The Aatami ja The Eeva pelasivat paradisissa. Se oli tietysti nimeltään Kielletty hedelmä. Paskasti pelasivat, ku hävisivät heti pelin pentele soikoon 😭
- Anonyymi00027
Anonyymi00025 kirjoitti:
Eka peli oli peli, jota The Aatami ja The Eeva pelasivat paradisissa. Se oli tietysti nimeltään Kielletty hedelmä. Paskasti pelasivat, ku hävisivät heti pelin pentele soikoon 😭
onhan se syntyviä lapsia kohtaan väärin että viattomat lapset kärsivät aatamin ja eevan virheistä jos olisin ollut paikan päällä olisin murhannut ne
- Anonyymi00015
Kaikki synnit anteeksi ja elämä jatkuu puhtaalta pöydältä, se on vl-oppi.
Pedofiilitkin saa kaiken anteeksi, vaikka uhri on kärsinyt todella paljon, eikä kaikki uhrit edes selviydy raiskausten jälkeen normaaliin elämään, silti kaikki vaan saarnataan pedofiileillekin anteeksi.- Anonyymi00028
syntejä ei voi antaa anteeksi
- Anonyymi00029
Kostamalla ankarimman mukaan synnit lieventyy ja voi tehdä vielä ennaltaehkäisevän iskun kun taistelee syntiä vastaan.
Ketjusta on poistettu 7 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Näin Enter-napilla tehdään miljardi euroa - Helsingissä
"Ei se nyt niin kovin ihmeelliseltä näytä. Tavallinen nappi, musta muovinpala, joka kököttää parikymppiä maksavan mustan2719577- 756562
- 286216
Perussuomalaiset kirjoittaa vain positiivisista uutisista
Ei tarvitse palstaa paljon seurata, kun sen huomaa. Joka ainoa positiivinen uutinen Suomen taloudesta tai ylipäätään, ni986005Jätä minut rauhaan
En pidä sinusta. Lopeta seuraaminen. Älä tulkitse keskustelutaitoa tai ystävällisyyttä miksikään sellaiseksi mitä ne eiv435859Ben Z: "SDP ei ole ollut 50 vuoteen näin huolissaan velasta"
"– Olen ollut eduskunnassa noin 50 vuotta, eikä SDP ole koskaan ollut niin huolissaan velasta kuin nyt. Se on tietysti h1005738- 625163
- 434857
Mitä luulet, miten Martina Aitolehti pärjää Erikoisjoukoissa?
Kohujulkkis, yrittäjä ja hyvinvointivalmentaja Martina Aitolehti on mukana Erikoisjoukot-realityssä. Erikoisjoukot on604210- 493815