Kuntoutus ja seksi?

Anonyymi-ap

Kertokaa joku tarnina takavuosien Aslak kuntoutuksista. Niistä kiertää niin hyviä tarinoita.

49

5677

Äänestä

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi00001

      Nykyään on esim. Tules-kuntoutuksia. Vaimo kävi sellaisessa Turun Ruissalossa ja kyllä siellä kuntouduttiin monella saralla. Kolme käyntiä ja kolme eri miestä. Yksi heidän omasta ryhmästä oleva kirvesmies Kari. Yritin anella videopuhelua tosi toimista, mutta en saanut. Jälkeenpäin soitti yksin sängyllä makoillen ja kertoi minulle tapahtumista. Minä kuuntelin ja runkkasin vaimoni katsellessa minua ruudultaan.

    • Anonyymi00009

      Kerimäellä pantiin oikeasti Herttuassa! Ja Savonlinnassa tehtiin kaikkea kivaa höyrysaunassa! Höyrysaunassa oli kaikki alasti eikä tarvinnut arvailla kenen kanssa saunoo! Aina oli halukkaita naisia iltaisin tansseissa.

    • Anonyymi00010

      Olin meidän silloisessa keväällä alkaneessa kuntoutettavien ryhmässä nuorin, reilut 37 v. nainen ja äiti, jota kotona odottivat oma mies sekä kaksi yhteistä ihanaa alakouluikäistä lasta.
      Meitä oli ensimmäisen viiden päivän aloitusjaksolla alkujaan 12 hengen ryhmässä minun lisäkseni 7 muuta naista ikähaarukaltaan viiden kympin molemmin puolin, sekä neljä suunnilleen saman ikäistä miestä joille oli varattu majoitukseen kuusi kahden hengen huonetta, eli kaksi kurssikeskuksen rantamökeistä varsinaisten hotelli ja kuntokeskuksen päärakennusten alapuoliselta ranta-alueelta.

      Yksi miehistä oli minua vajaan kymmenen vuotta vanhempi Seppo ja jo heti ensimmäisestä päivästä alkaen meillä alkoi jotenkin synkata. Aina kun piti valita pari tehtäviin ja varmistamaan toistemme suoritusta, niin löysimme yhteen hänen kanssaan.

      Alkuun kaikki oli keskenämme harmitonta pientä flirttiä ja tapahtui kuin vitsailun merkeissä kunnes jakson kotiutus päivänä, kun ryhmämme oli viimeisissä rentoutus harjoituksissa ikkunattomassa huonetilassa, jossa valaistus vähitellen himmeni ja lopulta sammui meidän hieroessa ja rentouttaessa parejamme, minun siis Seppoa ja Sepon minua.
      Kun vuorollani makasin voimistelumatolla Sepon hieroessa, tunsin kuinka hänen vikkelät sormensa alkoivat silloin tällöin eksyä hyväilemään käsivarsien ja hartioiden sijaan rintojeni sivustoja saaden nännini nöpölleen minkä myös Seppo kuin vahingossa huomasi.
      Hieronnan siirtyessä alaselkään ja jalkoihin Sepon kädet tuosta rohkaistuneina keskittyivät valaistuksen yhä himmetessä sisäreisiin, haaroihin ja pakaroitteni puristelemiseen. En voinut mitään sille, että aloin Sepon käsien koskettelussa voimakkaasti kostua. Mitä himmeänpää huoneessa tuli, niin sitä rohkeammaksi muuttuivat Sepon kosketukset.

      Kun piti jälleen kääntyä selälleen huoneen ollessa jo pimeä, ei Seppo juurikaan aikaillut viedessään kätensä haaroihini jumppa trikoiteni päältä kosteaa pimpipiäni kevyesti kosketellen ja minullahan oli täysi työ yrittäessäni olla hiljaa ja normaalisti hänen tehdessään haaroissani miehistä käsityötään.
      Valaistuksen taas hiljaa lisääntyessä, huomasin kostuneeni Sepon käsittelyssä niin paljon, että minulla oli punaisten poskien lisäksi trikoissani selvä kostea laikku haaroissa pimpin kohdalla jota koetin jumppamatolla peitellä.

      Eka jakso päättyi tuohon rentoutusharjoituksessa saamaani käsittelyyn ja kun kesän lopulla seuraavan kerran kokoonnuimme elokuussa, menin sydän jännityksestä pamppaillen kurssimme toiselle jaksolle joka kestäisi nyt pidempään, maanantaista seuraavan viikon perjantaihin eli 12 päivää ja olisimme siis myös sen seuraavan viikonlopun siellä, mutta se onkin jo toinen kertomus…

      • Anonyymi00011

        Aahh, jatkoa please

      • Anonyymi00016

        Kun kuntoutus ryhmämme elokuun lopussa taas seuraavan kerran kokoontui, niin meitä ei enää tullut paikalle kuin 10 kuntoutujaa.
        Meistä naisista yksi ja myös miehistä yksi olivat estyneet viime tingassa tulemasta ja siinä samalla meille varatut majoitukset menivät myös uusiksi.

        Poisjäänyt nainen oli ensimmäisellä jaksolla ollut kämppäkaverini ja niinpä oli luonnollista, että juuri minä jouduin nyt majoittumaan yksin kahden hengen huoneeseen, toisten naisten saadessa asuttavakseen kolme kahden hengen huoneistoa sisältävän rantamökin joka ristittiin heti naisten taloksi.
        Minulle taas osoitettiin päätyhuoneisto samanlaisesta, mutta tällä kertaa hieman syrjemmässä sijaitsevasta mökissä, josta toisen päätyhuoneiston asuttivat kaksi muuta ryhmämme miestä Sepon ottaessa itselleen keskellä olevan huoneiston ja tämän talon muut kuntoutettavat naiset ristivät heti miesten taloksi, miesten taas vitsaillessa miten olisin talossa kuin kuningatar päätyhuoneessani.

        Ensimmäiset kurssipäivät kuluivat terveystarkastuksissa ja saamiemme harjoitteiden kertaamisessa, sekä uusien yksilöityjen ja henkilökohtaisten kunto-ohjelmien suunnittelussa ja harjoitusten opettelussa ja sisään ajoissa.

        Yhdessä ryhmänä olimme vain päivän ravitsemus- ja terveysaiheisilla luennoilla ja päivittäisessä vesijumpassa altaalla, jossa tietenkin Seppo oli lähes aina parini kun tarvittiin jotain vedessä kannattelua tai muuta vastaavaa. Alkuviikon päivät venyivät aina alkuiltaan saakka ja siksi Iltojen lyhyet vapaa-ajat kuluivat minultakin lähinnä toisten naisten kanssa jutellessa naistentalolla.

        Viikonlopun lähestyessä alkuviikon päiväohjelmien kiivastahtisuus alkoi helpottaa ja joku naisista ehdotti, että otetaan miehet mukaan ja mennään koko porukalla katsomaan hotelliravintolan puolen paikallista perjantai-illan menoa ja yksille pienille.
        Porukalla siinä sitten innostuttiin niin, että itsekin useimpien yksien jälkeen muiden jo lähdettyä nukkumaan olimme pöydässämme enää vain kaksin Sepon kanssa ja kun kuljin huppelissa lähes selvän Sepon kainalossa rantapolkua takaisin mökeille, niin kuistille päästyämme Seppo veti minut itseään vasten suudellen suulle samalla vartaloani hyväillen.

        Olin kyllä melko juopunut, mutta en vieläkään ymmärrä mikä minuun silloin meni, mutta painauduin Seppoon kiihkeästi hänen suudelmaansa vastaten ja annoin miehen kopeloida ja kosketella kostuvia paikkojani omistajan ottein yhä tiukemmin toisiimme kietoutuen.

        Sepon painautuessa minua vasten tunsin alavatsallani selvästi miten kovana sillä seisoi ja nautin siitä tunteesta miten selvästi se osoitti miten paljon minua halusi ja kun Seppo ohjasi käteni koskettamaan kaluaan housujensa päältä ja avaamaan sepaluksen, en enää epäröinyt ja turhia ujostellut sillä olin itse myös jo pillu märkänä ja turpean valmiina halusta saada tuo mies sisälleni.

        Nyt se toteutuisi, siitä ei ollut enää paluuta, sillä keväästä asti olin usein etenkin pienessä huppelissa ollessani ja mieheni naidessa minua kuvitellut sen olevan Seppo joka sisälleni sykkien purkautuu ja aina noin kuvitellessani olin saanut valtavat orgasmit ja pillu supistellen lypsänyt mieheltäni viimeisetkin spermatipat.
        Nyt se ei olisi enää pelkkää kuvittelua, Seppo oli tässä ja nyt ja kohta olisin hänen...

      • Anonyymi00017
        Anonyymi00016 kirjoitti:

        Makasin Seppo painavana päälläni vuoteellani kiimaisena haarat levällään yrittäen myötäillä ja saada ulottumaan vieläkin syvemmälle miehen pilluani kyntävän munan kiihkeitä työntöjä peppuani kohotellen ja pillulla supistelemalla lypsäen.

        Olimme mieheni kanssa yrittäneet parisen vuotta kolmatta lasta, ns, ”iltatähteä” alulle, joten minulla ei luonnollisesti ollut mitään ehkäisyä ja niinpä Sepon varaama kortsu oli valmiina laitettavaksi heti päälle kunhan saisimme ensin toisistamme kunnon ”maistiaiset” paljaalla.
        Kuin minua kiusoitellen Seppo veti välillä kankensa melkein kokonaan ulos pillustani jättäen vain osan terskaa häpyhuulieni puristukseen. Mies mitä ilmeisimmin nautti, kun sain himoissani kurkotella lantiotani kohotellen, että saisin sen taas uudelleen koko varren mitalta sisälleni.

        Kun aloin tuntea oman orgasmini lähestyvän, kiedoin käteni ja jalkani tiukasti Sepon ympärille lukiten hänet yhä tiukemmin päälleni.
        Seppo heräsi vasta silloin laittamaan kortsuaan, mutta minä tiukensin vaan otettani miehestä pitääkseni hänet sisälläni ja parahtaen pyysin häntä jaksamaan vielä hetken laukeamatta, sillä aloin samalla itse tulla, pilluni alkaessa tahdottomasti kouristella sekä puristellen ja supistellen lypsää Sepon sisälläni männän lailla pumppaavaa mulkkua.

        Sepolle pilluni tuottama nautinto oli kuitenkin liikaa ja murahtaen hän painoi itsensä aivan pohjaan ja sisälläni tunsin kun hän alkoi voimakkaasti nykien ruiskia pikku siimahäntiään suojaamattoman pilluni perukoille.

        Molemmat lepäsimme hengästyneinä vielä sängyllä sisäkkäin, Seppo jo lastinsa sisälleni pumpanneena, kalu puoliksi pehmenneenä ja minä kaiken jo mieheltä saaneena mutta alapää jälkimainingeissa vieläkin sykkien ja supistellen häpyhuulien kuroutuessa tiukasti Sepon mulkun ympärille kuin omastaan vielä kiinni pitäen.

        Sepon alkaessa uudelleen tehdä kevyttä nainti liikettä, tunsin miten mulkku pillussani alkoi taas paisuen koveta ja Sepon aloittaessa syvät vahvat työntönsä vastasin halukkaana niihin.
        Nyt päälläni runnovan miehen otteet olivat omistavan rajuja ja pyysin varomaan, ettei jäisi mustelmia tai fritsuja, mutta se ei hillinnyt naarastaan siittävää urosta, vaan vauhtiaan kiihdyttäen hän runttasi itsensä lopuksi niin pohjaan, että tunsin kohdunkaulassa kipunoita ja ruiskutti uuden lastin mahdollisimman syvälle sisuksiini.

        Lauettuaan toistamiseen sisälleni hän rintojani suukotellen ja halaillen vetäytyi sisältäni. Itse pomppasin ylös sängystä ja kättä pimpasta valuvan sperman suojana pitäen kipitin vessaan pissalle. Yritin myös valutella alasuihkulla sisältäni ulos kaikki Sepon sinne laukomat lastit. Takaisin tulessani oli Seppo jo kerännyt lattialta vaatteemme ja pukeissaan valmiina lähtemään omalle puolelleen.

        Muiskautimme vielä suukot ja lähtiäisiksi sain parit pepun puristukset.
        Loppu yö meni yksin rauhattomasti nukkuen ja miettiessä mitä sitä tulikaan tehtyä, etenkin kun ylös noustessani huomasin yön aikana sisältäni vielä lorahtaneen housuihini Sepon vahvaa spermaa, eikä se edes siihen jäänyt vaan jouduin pitämään koko sen lauantaipäivän pikkuhousunsuojaa, kun sitä mällin valumista vaan jatkui ja jatkui, mutta palataan lauantaihin ja viikonloppuun myöhemmin jos on tarve...

      • Anonyymi00018
        Anonyymi00017 kirjoitti:

        Oohh, mitä kerrontaa. Sait aikaan seisokin luettuani tämän. Kerro vaan jatkoa.

      • Anonyymi00021

        Haluaisin olla Seppo

      • Anonyymi00023
        Anonyymi00021 kirjoitti:

        Haluaisin olla Seppo

        Meillä ei ollut viikonlopulle la - su mitään varsinaista kuntoutusta tai hikiliikuntaa, oli vain lauantaille muutaman tunnin kestävä veneretki Saimaalla, Prinsessa Armadan maisemissa.
        Sunnuntai taas oli kuntoutettavien perheille varattu vierailupäivä, jolloin oli vain puolilta päivin lyhyehkö patikointiretki laavulle ja siellä makkaranpaisto ja nokipannu kahvit.

        Vene, tai paremminkin ehkä pieni sisävesialus se oli, joka tuli noutamaan meidät ruokailun jälkeen puolilta päivin laiturista ja niin hälisevä joukkomme lähti puksuttelemaan loppukesän auringossa pitkin Saimaan aaltoja.
        Kello oli jotain ilta neljän – viiden välillä, kun palasimme laivaretkeltämme juuri sopivasti iltaruokailuun, josta jokainen hajaannuimme kuka minnekin tarjoilun päättyessä ilta kuudelta.

        Jotkut ryhmän naisista sanoivat maistelevansa illalla paikalliselta viinitilalta ostamiaan luomuviinejä ja pyysivät minuakin mukaan, mutta tunsin veneretken jälkeen oloni hiukan huteraksi ja halusin siksi mennä aikaisin nukkumaan, jonka kerroin naisille.

        Maikkarin kymppi uutiset olivat juuri alkamassa, kun joku koputteli ovelleni. Se oli Seppo, mukanaan pullo viinitilan tuliaisia ja jonka hän halusi maistella kanssani. Aika kului hurahtaen Sepon hauskassa seurassa ja pullon tyhjentyessä hän kävi hakemassa huoneestaan toisen. Sen tyhjetessä olimme sopineet, että Seppo jää seurakseni täksi yöksi ja viipyisi aina aamuun saakka.

        Kun tulin iltapisujen ja pesujen jälkeen vessasta pikkuisissa yöshortseissa ja häthätää vesirajan peittävässä paitulissani, oli Seppo jo vuoteessa.
        Yöpöydällä oli taas valmiiksi varattuna kortsu. Ehkä se oli se sama, joka meiltä jäi edellisyönä käyttämättä, mutta kohta sitä tarvittaisiin.

        Pujahtaessani peiton alle huomasin Sepon riisuneen itsensä jo alasti ja kun hän ensin kaulaani suukotellen ja B-kupin rintojani hyväillen riisui paitani ja terhakkana nöpöttäviä nännejäni näykkien ja imutellen alkoi suukotella vartaloani alas napaa kohti, tunsin miten pilluni alkoi muuttua turpeaksi ja kuin tykyttäen kostua odottaen miehen kosketusta.

        Kohotin peppuani Sepon riisuessa yöhousuni, mutta alastoman vartaloni suukottelun jatkuessa alas siististi rajatulle karvakolmiolleni, oli minun pakko tarttua miestä korvista ja kiskoa vastentahtoinen, hunajan makuun päässyt mies takaisin ylös.

        Olin niin kiimassa, vai johtuiko se viinistä, etten enää muistanut ehkäisyä vaan avasin haarani valmiina pantavaksi miehen alla, enkä halunnut sillä hetkellä mitään muuta, kuin vain tuon ihanan röyhkeästi häpyhuulillani härnäävän elimen sisälleni ja kun orgasmin vyöry sykkien alkoi, tarrasin kuin hukkuva Seppoon ja pilluni sykki kireänä supistellen tuon rakoni täyttäneen miehisen suonikkaan elimen ympärillä, nauttien sen jokaisesta liikkeestä jotka sisälläni tunsin, Sepon siittäessä määrätietoisin ottein jo toistamiseen minua, minua toisen miehen naista...

      • Anonyymi00024
        Anonyymi00023 kirjoitti:

        Suurimman kiihkon mentyä ja Sepon vetäytyessä pehmenneenä maiskahtavan äänen saattelemana minusta, nappasin yövaatteeni mukaan ja istuin taas pitkään pöntöllä valuttelemassa ja suihkuttelemassa sisältäni reisille valuvia rakkauden liemiä.
        Mielessäni pyöri myös jälleen pienenä peikkona ehkäisyn puuttuminen.
        Vihdoin selvittyäni sieltä ja Sepon myös käytyä vessassa asetuimme yhteiseen vuoteeseen nukkumaan.

        Joskus aamuyöllä unihorteissani luulin nukkuvinani kotona oman mieheni tutussa lusikassa kun tunsin jonkun tökkivän ja hiljaisesti tunnustellen haaro väliäni pilluni aukkoa hakien. Korjasin asentoani työntämällä peppuani paremmin häntä kohti ja kädelläni ohjasin takakautta kalun häpyhuulilleni niin että se löysi tiensä oikeaan paikkaan…
        (Miehelläni on tapana joskus toimia noin ja olemme siitä jopa joskus yhdessä sopineet. Hänen ei tarvitse minua silloin herättää, mutta jos kiellän, niin lopettaa pitää).

        Ihanan tutulle ja turvalliselle se miehen vahvana seisovan elimen rauhallisen tunnusteleva hierova liike sisälläni tuntui ja kun työnsin itseäni hiukan tuota kovaa aisaa vastaan saadakseni sen syvempään, tunsin täyttyväni ja olevani yhtä lämmintä lihaa sen kanssa.

        Menetin ajan ja paikan tajun enkä tiennyt miten kauan tuo ihana rauhallinen lusikka yhdyntämme jatkui, mutta kun tunsin syvällä sisälläni kohdunsuulla tökkivän kirpaisevia vihlaisuja ja minua siittävän elimen kouristuksen omaiset nytkähdykset vatsanpohjassa, olin onnellinen ja tulin unessani.

        Unihorteisena aamu hämärässä huoneessa tunsin, kuinka rakkaani vetäytyi yhtä hiljaa ja varovasti sisältäni, kuin oli sinne tunkeutunut.
        Aivan kuin hän olisi varonut, ettei yksikään hänen sisälleni laskemistaan siittiöistä karkaisi hänen mukaansa.
        Onnellisena tunsin, miten hän lopuksi terskansa kärjellä yritti varoen aivan kuin sivellen pyyhkiä häpyhuuliltani takaisin sisälleni sieltä kuplien ulospyrkivää spermaansa.

        Herätessäni Seppo oli jo vierelläni hereillä ja aloitti hellät hyväilynsä.
        Alkuun koetin vastustella, sillä alapääni tuntui eilisen ja etenkin nyt yöllä tapahtuneen yhdyntämme jäljiltä todella tahmaiselle ja yöpöksyissäni sekä peppuni alla lakanoissa oli koppuraisia ja osin kosteitakin laikkuja unenomaisten yön tapahtumien jäljiltä, mutta Seppoa se päinvastoin innosti ja uskokaa tai älkää, pian olin taas haarat auki Sepon alla, voihkien vahvojen työntöjen tahtiin ja kun miehen mulkku alkoi ruiskia spermojaan pilluni pohjalle, lukitsin miehen orgasmini kourissa päälleni joka raajallani, pilluni sykkiessä vastaanottavaisen tiukkana tuottaen suurta nautintoa ja täydellisen tyydytyksen niin minulle, kuin minua siementävälle urokselle.

        Olimme molemmat tehneet aamutoimet ja pukeutuneet ja olin juuri siistimässä sänkyä villi yömme jäljiltä ennen aamupalalle lähtöä, kun Nokialaiseni alkoi hälyttää saapuvan puhelun merkiksi.
        Miehesi soittaa, Seppo sanoi…

      • Anonyymi00025
        Anonyymi00024 kirjoitti:

        Ooohh!!! Ihanaa..jatka vaan..kovana taas

      • Anonyymi00041

        Kyllä se oli mieheni joka siellä soitti, kertoen peruneensa aiemman aikeensa olla tulematta ryhmämme vierailupäivälle, sillä hän oli nyt ikävissään, (kuten hän kertoi) ajelemassa yksin tänne.
        Lapsemme olivat nimittäin halunneet jäädä matkan varrella asuvien isovanhempien luokse täksi päiväksi ja mies oli nyt hyvää vauhtia tulossa yksin ja olisi perillä auton navigaattorin mukaan noin kahden tunnin päästä ja pyysi minun tulla parkkipaikalle itseään vastaan, jotta löytäisimme nopeammin toisemme.

        Esitin ilosta innostunutta vaimoa, jolla pikkarit alkaa pyöriä jaloissa hänen vihjaillessa hellän hetken mahdollisuudesta ennen kotiinpäin lähtemistään yhteisen ”iltatähti” yrityksemme merkeissä. Edellisestä yhdynnästämme kotona sunnuntaina olikin kulut jo viikko ja onnistumisen kannalta olimme pitäneet jo pitkään tärkeänä, että yhdyntä välit ei venyisi kuukautiskiertoni aikana muutamaa päivää pidemmiksi.

        Olin vihjannut miehelleni puhelimessa heti tänne saavuttuani, että meillä olisi kahdenkeskiseen touhuiluun vierailupäivänä erinomainen tilaisuus, koska olin saanut majoittua yksin.
        Tosin silloin hän oli sitä mieltä, että ei viitsi lähteä ajamaan muutamaa sataa kilometriä Anttolaan pelkästään sen asian vuoksi. No nyt sitten olikin miehellä mieli muuttanut kun oli tänne tulossa.

        Voi hitto! Mitäs nyt, sillä mies on kohta täällä Huomaisiko se, että pikku rouvalla on pimppi yön jäljiltä kovasti saaneen oloisen turpeana, sillä olihan vieras astunut ja siementänyt minua kuluvan viikonlopun aikaan jo useammankin kerran, viimeksi vasta reilu tunti sitten, jonka kerran jäljiltä oloni oli vielä kovin saadun oloinen.
        Entä sitten nuo pienet mustelmat ja Sepon lemmenleikkien merkkaus jäljet?
        No huh. Ehkä ne menisivät jumpassa ja kuntoillessa saatuina pikku kolhuina, jos hän niitä ihmettelisi.

        Niinpä en lähtenytkään aamupalalle Sepon kanssa, vaan ajoin sen pois ja aloin siistiä ja tarkistella, että kaikki täällä olisi päällisin puolin kunnossa. Siis kaikki muu, paitsi Sepon ja minun lemmen leikkien sotkemat aluslakanat, ne jäivät päiväpeiton alle piiloon hiljaisina todisteena himojemme hetkistä.

        Olin vierasparkissa sovitusti odottamassa mieheni kurvatessa paikalle.
        Vastaanotto halien jälkeen sanoin sille, että keretään kiertää ja esittelen sille samalla kuntoutuskeskuksen ja hotellin alueen ennen makkaranpaistoa ja nokipannukahvittelua. Sen jälkeen voidaan mennä kämpilleni viettämään laatuaikaa ja siellä saamme olla kahdestaan ihan omassa rauhassa ja kun miehen puristi peppuani, tulkitsin siitä suunnitelmani tulleen hyväksytyksi.

        Mieheni lisäksi myös neljän muun meidän ryhmän naisen puolisot olivat saapuneet laavulle, samoin kuin toisen niistä vanhemmista miehistä vaimo, eli saimme sinne kuusi vierasta.
        Seppo hääri makkaranpaistossa liikunnanohjaajamme apupoikana jutustellen tuttavallisesti vieraille ja myös miehelleni, mikä minusta ei tuntunut ollenkaan mukavalta.

        Tarjoilut nautittuamme kiiruhdimme mieheni kanssa ensimmäisinä tilaisuudesta pois mökille ja muiden vasta kolistellessa takaisin naapuriin, olin jo mieheni toimesta pelkissä rintsikoissa ja pikkareissa maistelemassa vuoteen päiväpeitolle suojaksi levittämäni pyyhkeen päällä alastomana lepäilevän mieheni "tikkaria", samalla kädelläni omistavan hellästi tunnustellen sen raskaana roikkuvia sukukalleuksia, jotka saisivat pian helpottavaa kevennystä miehen päästessä tyhjentämään pikkuvintiöt sisälleni.

        Vain hetken mies kesti hyväilyäni, kun hän jo tottuneesti riisui rintsikkani ja kiepautti minut alleen, työntäen samalla kätensä pikkuhousuihini sormien löytäessä kostean liukkaan halukkaan vakoni, työntäen ensin yhden ja kohta heti perään toisenkin sormen sisälleni.

        Kiemursin ja kiehnäsin miehen kättä ja sisällä pillussani kiusaavia sormia vasten ja pyysin miestä lopettamaan ja tulemaan sisälleni. Mies veti käden tuherostani maistaen minua sormistaan, riisui jalastani polvitaipeisiin vetämänsä pikkarit, sekä asetteli jostain ottamansa tyynyn peppuni alle, saadakseen minut paremmin haluamaansa asentoon.

        Polvellaan hän levitti haarani auki ja pantavaksi alistuneena tunsin mieheni tutun turvallisen voiman, hänen tullessa raskaana päälleni ja työntyessä suoraan sisälleni sormituksen jäljiltä jo valmiiksi avoimena odottavaan pilluuni.
        Kalun liikkuessa sisälläni vastasi sen jokaiseen työntöön. Supistelin ja lypsin työntöjen tahdissa ja olimme kuin yksi erottamaton keho toisiimme kietoutuneina, toistemme kosketuksesta ja lämmöstä nauttien.

        Ääntelin katkonaisesti työntöjen tahtiin ja miehen alkaessa purkautua rajusti minuun, haukoin henkeäni kuin hukkuva.
        Rauhoituttuamme jäimme molemmat sängylle.
        Minä nostin jalkani ylös seinälle, koska olin jostain naistenlehdestä lukenut sen auttavan siittiöitä selviämään matkallaan ja edistävän raskaaksi tuloa.
        Lopun päivän vietimme kaksin toistemme seurassa, kunnes saattelin hänet ilta viiden maissa kotimatkalle ruokailuun mennessäni...

        Kommentoikaa haluatteko lukea loputkin tarinasta. Kaikki on väritetysti totta.

      • Anonyymi00047
        Anonyymi00041 kirjoitti:

        Jatka vaan loppuun..osaat kertoa hyvin ja kiihotavasti

      • Anonyymi00055

        Sunnuntai-iltana Seppo olisi jälleen halunnut tulla kanssani yöksi, sanoin sille kuitenkin olevani niin väsynyt, että haluan nukkua tämän yön omassa rauhassani yksin.

        Myöhään illalla ollessani jo vuoteessa, kuulin auki olevasta tuuletusikkunasta, miesten istuessa kolmisin iltamyssyillään mökin terassilla, kun vanhin miehistä naureskeli Sepolle iltapäivällä kuulleensa naimisen ääniä mieheni vierailuun liittyen.
        En kuitenkaan saanut selvää mitä Seppo sille vastasi, mutta jotenkin se ukkojen naureskelu potutti minua.

        Alkuviikko ma – ti kului kuntoutus ohjelman mukaisesti erilaisten harjoitusten merkeissä. Allas- ja salijumpissa Seppo ja minä olimme usein pareina, tai varmistamassa toistemme suoritusta, muutoin koetin pitää pientä etäisyyttä mieheen ja nukuin yöni rauhallisesti yksin.

        Kuntoutusjaksomme toiseksi viimeisenä iltana keskiviikkona, minä ja muut ryhmämme naisista lähdimme hotelinpuolelle jossa oli tanssia.
        Myös Seppo ja toiset miehet tulivat myöhemmin sinne ja tanssittelivat ahkeraan kaikkia meidän ryhmän naisia.

        Illan viimeiseen tanssiin Seppo haki kuitenkin minut ja illan aikaan nauttimani muutaman juoman jälkeen, tanssimme toisiimme liimautuneina käteni omistavasti miehen kaulalla liki toisiamme, Sepon reiden aina kuin vahingossa jalkoväliäni hieraisten ja kun mies veti minut röyhkeästi itseään vasten pakarasta puristellen, tunsin selvästi ohuen hamekankaan läpi vatsaani vasten painautuvan miehisen kohouman ja sen tunteminen sai aikaan pilluni kihelmöivän tykytyksen ja tunsin kostuvani.
        Musiikin tauottua Seppo lähti omistajan ottein saattamaan minua mökien suuntaan.

        Olimme riisuneet toisemme ja miehen pää oli vastusteluistani huolimatta jälleen haaroihini hautautuneena, suu ja kieli tuheroani tutkien minun voihkiessa kiimaisena alla.
        Sepon parransänki pisteli ja kutitti reisiäni hänen maistellessa hunajaani.

        Lopulta sain kiskottua miehen ylemmäs päälleni, mutta vieläkään Seppo ei ollut valmis ottamaan minua, vaan alkoi terskansa kärjellä tökkien ja sivellen kiusata jo valmiina odottavaa turvonnutta häpyrakoa, saaden kiimani yhä vain kasvamaan ja anelemaan miestä yhä kiihkeämmin tulemaan jo sisälleni ja astumaan minut...

      • Anonyymi00056
        Anonyymi00055 kirjoitti:

        Tällä kertaa Seppo ei ollut edes ottanut esiin kortsujaan kuten aikaisemmilla kerroilla, vaan sillä taisi olla mitä suurimmassa määrin todellakin tarkoitus yrittää siittää minut itselleen paksuksi juuri nyt, sillä olihan tämä toiseksi viimeinen yömme tällä jaksolla, ylihuomenna lähtisimme jo kotiin.

        Toisin eivät ne Sepon kortsut mitään raskaaksi tulemistani olisi edellisillä panokerroillakaan estäneet, sillä joka kerta Seppo oli tähänkin asti jättänyt kortsunsa yöpöydälle ja paljaalla pannessaan laukonut aina lopuksi sakean lastinsa sisälleni suojattomaan, himokkaan vastaanottavaisena sykkivään pilluuni, minun nauttiessa varpaitani kipristellen jokaisesta Sepon mulkun nytkähdyksestä ja ruiskauksesta, jotka sisälläni tunsin Sepon siementäessä minua.

        Lopulta kiusattuaan kiimalimoja valuttavaa pilluani tarpeekseen, Seppo pyöräytti minut vatsalleen ja ohjasi minut eteensä kontilleen lanteistani kiinni pitäen ja siinä seivästi minut takaa päin vahvalla työnnöllään aivan pohjaan, jääden kuin kiusallaan sisälleni paikoilleen.

        Kun kiimassani vihdoin sain miehen sisälleni, aloin supistellen lypsää pilluni lihaksilla minut täyttänyttä mulkkua, Sepon nauttiessa paikoillaan liikkeistäni ja eteensä avautuvasta näkymästä ollessani siinä pylly pystyssä, muna juurta myöten pillussani.

        Lopulta mies kuitenkin alkoi tehdä sisälläni omaa naintiliikettä kiihdyttäen vauhtiaan syviin voimakkaisiin työntöihin, joista osan tunsin sisälläni kipuna niiden ulottuessa emättimeni pohjukkaan aina kohdun suulle saakka.
        Naidessaan yhä hakkaavammalla voimalla Seppo samalla kouri ja puristeli alaspäin riippuvia rintojani nipistellen nöpöttäviä, kiihkon kivikoviksi luumuiksi paisuttamia nännejä.

        Parahtelin inisten pylly pystyssä miehen tarratessa kourillaan minua vyötäisistä samalla vetäen tiukasti itseään vasten ja vaikka sisälläni kipunoi ja sattui jossain kohdunsuulla, niin kun tunsin kalun paisuvan ja ensimmäiset ruiskaukset sisälläni, aloin itsekin tulla.
        Sepon lauettua ja vetäytyessä kalun pehmetessä raukeana sisältäni, tunsin voimakasta pissahätää ja kun nousin, sakeaa spermaa alkoi valua pillusta reisille.

        Jouduin jälleen viettämään pitkän tovin pissalla sekä suihkuttelemassa Sepon spermoja sisältäni. Kuulin kun Seppo kävi sillä välin ulkona nurkan takana ja kun vihdoin palasin siistiytyneenä ulos, oli Seppo jo tekemässä lähtöä omalle puolelleen, sillä aamulla olisi taas aikainen herätys.

        Toivottelimme toisillemme hyvät yöt suukkojen ja halausten kanssa. Edessä olisi enää huominen koko päivä tätä jaksoa, sillä perjantaina lähtisimme jo puoliltapäivin kotiin ja sen vastaisen yön päätin jo nyt nukkua rauhassa yksin, tuli mitä tuli.

        Viimeiselle ryhmämme kuntoutusjaksolle, joka oli n. neljän kuukauden päästä, en tässä omassa ryhmässäni ”terveydellisistä syistä” enää osallistunut.
        Sattuneesta syystä kävin sen toisessa ryhmässä jossa mukana oli vain ja ainoastaan naisia.

      • Anonyymi00057
        Anonyymi00056 kirjoitti:

        Olet kyllä taitava kirjoittaja..jäätävän seisokin sait taas aikaan

    • Anonyymi00015

      Olisikohan tullut kurssilta lähtö, jos olisi alettu naisia hieromaan?? Olen ollut muutamassakin kyseisessä rentoutuksessa, mutta ei siellä ketään hieroskeltu. Tositatinoitakin olisi kerrottavaksi, miksi keksiä höpinöitä?

      • Anonyymi00019

        No kerro ihmeessä se oma tarinasi, äläkä itse höpise turhia.

      • Anonyymi00020
        Anonyymi00019 kirjoitti:

        No kerro ihmeessä se oma tarinasi, äläkä itse höpise turhia.

        Siis ei ne jutut tuulesta temmattuja ole. Kun parikin viikkoa ollaan tiiviisti yhdessä, niin väkisin kertyy paineita ja pareja muodostuu. Kun jaksoja on useita niin seuraavalla kerralla onkin jo tutut kuviot ja parit odottelemassa.

      • Anonyymi00030
        Anonyymi00020 kirjoitti:

        Siis ei ne jutut tuulesta temmattuja ole. Kun parikin viikkoa ollaan tiiviisti yhdessä, niin väkisin kertyy paineita ja pareja muodostuu. Kun jaksoja on useita niin seuraavalla kerralla onkin jo tutut kuviot ja parit odottelemassa.

        Sitä ihan odottaa seuraavaa kertaa. Pääsee taas nussimaan pitkin päivää ympäri kylpylää. Tällä kertaa löytyi uskalias nainen, joka haluaa jännitystä.

    • Anonyymi00022

      Oltiin illalla kylpylän ravintolassa tansseissa ja kaksi naista halusivat minut yöksi heidän huoneeseensa. Olivat hyvin suunnitelleet, kun erilliset sängyt oli työnnetty yhteen ja tehty parisänky. Vähän jäi sellainen kuva, että tytöillä oli ollut keskenäänkin hauskaa. Mutta mukavat muistot jäi.

    • Anonyymi00026

      Kyllähän siellä pareja muodostui. Yhtenä iltana ruokailun jälkeen kaverini lähti kylpylään ja saunomaan. Mietin hetken mitä vois tehdä ja päätin kysäistä seuraa eli soitin naiselle jonka kanssa meillä oli jo ollut seksiä. Hän innostui tulemaan, kun kuuli että olisin jonkun aikaa yksin. Hänkin oli ollut lähdössä kylpemään, kun soitin ja yllätti minut tulemalla kylpytakissa vierailulle. Ei aikaakaan kun meillä oli täysi vauhti päällä. Jokin tilanteessa meni kuitenkin pieleen ja touhu oli kestänyt jo jonkin aikaa, mutta kumpikaan ei onnistunut laukeamaan. Pidettiin pieni tauko ja yritettiin jatkaa, mutta kuti vaan ei lähtenyt vaikka mieskuntoa muuten riittikin. Huomasin että nainen alkoi kyllästyä ja lopetimme ähellyksen. Samalla kuulin miten ovi avautui ja kaveri oli tulossa sisään. Hän luuli, että oli keskeyttänyt meidät ja oli kääntymässä pois, kun nainen pyysi häntä jäämään. Kaveri katseli vähän ihmeissään ja jäi odottamaan mitä on tulossa. Naiseni sanoi minulle, että sinä haluat tässä välissä varmaan käydä saunassa ja tää sun kämppäkaveri jatkaa siitä mihin sinä jäit. Minua alkoi naurattaa, kun ujosteleva kaverini katseli ihmeissään mitä tapahtuu ja minä jouduin laittamaan kylpytakin ja astelin ulos huoneesta. Siinähän kävi lopulta niin, että seuraava yö oltiin yhdessä kaikki kolme ja aika monta yötä sen jälkeenkin!

    • Anonyymi00027

      Nuorena miehenä noista kuntoutuksista saa hyvin vanhempaa erittäin kiihkeää naisseuraa. En tiedä miten rouvat rentoutuvat kuntoutuksessa, mutta on estotonta menoa. Parhaimmillaan kaksi vanhempaa rouvaa halusi imeä kulliani respan viereisillä sohvilla. Suostuin.

      • Anonyymi00028

        Oliko respassa yleisöä?

      • Anonyymi00029
        Anonyymi00028 kirjoitti:

        Oliko respassa yleisöä?

        Oli siinä nuorehko nainen, mutta ei varmaankaan nähnyt. Kuulla saattoi jotain.

      • Anonyymi00031
        Anonyymi00029 kirjoitti:

        Oli siinä nuorehko nainen, mutta ei varmaankaan nähnyt. Kuulla saattoi jotain.

        No et pyytänyt mukaan?

      • Anonyymi00032
        Anonyymi00031 kirjoitti:

        No et pyytänyt mukaan?

        Varmistin tilanteen jatkumisen ja en pyytänyt mukaan.

      • Anonyymi00033
        Anonyymi00032 kirjoitti:

        Varmistin tilanteen jatkumisen ja en pyytänyt mukaan.

        No mutta saiko naiset myös osansa, vai yksinkään nautit? Mullakin oli samantapainen kohtaaminen, mutta vain yksi rouva. Kuntosali oli iltayöstä niin hiljainen paikka, että saatiin ihan rauhassa olla!

      • Anonyymi00034
        Anonyymi00033 kirjoitti:

        No mutta saiko naiset myös osansa, vai yksinkään nautit? Mullakin oli samantapainen kohtaaminen, mutta vain yksi rouva. Kuntosali oli iltayöstä niin hiljainen paikka, että saatiin ihan rauhassa olla!

        Viiden vuorokauden kuntoutuksen aikana kerkesimme nauttia toisistamme moneen kertaan monissa paikoissa. Naiset saivat osansa ja minä osani. Tapailu jatkuu molempien kanssa aina kun tilaisuus tulee heillä. Varattuja ovat molemmat.

      • Anonyymi00035
        Anonyymi00034 kirjoitti:

        Viiden vuorokauden kuntoutuksen aikana kerkesimme nauttia toisistamme moneen kertaan monissa paikoissa. Naiset saivat osansa ja minä osani. Tapailu jatkuu molempien kanssa aina kun tilaisuus tulee heillä. Varattuja ovat molemmat.

        Lisään vielä että tuo suihinotto oli ainoa kerta, kun molemmat rouvat olivat tilanteessa yhtäaikaa. Siinä yhdessä yllyttivät minua ottamaan kullini esiin. Pyysin heitä kiihottamaan minua, että voin ottaa seisovan kullin esiin. Rouvat sen verran innostuivat ja hihittelivät, että rohkenivat ensin runkata vuorotellen. Kunnes toinen alkoi ottamaan suihin. Toinen kauhisteli, mutta kullin vapautuessa toiselta rouvalta, hän otti edellistä rouvaa innokkaampana kullin suuhunsa. Siinä he olivat kuin teinitytöt uuden asian äärellä. Kivaa oli.

      • Anonyymi00036
        Anonyymi00035 kirjoitti:

        Ihan uskottava juttu, sillä sen verran on kokemusta noilta reissuilta!

      • Anonyymi00048
        Anonyymi00036 kirjoitti:

        Ihan uskottava juttu, sillä sen verran on kokemusta noilta reissuilta!

        Ruotsinlaiva on kesyä verrattuna kuntoutukseen.

      • Anonyymi00050
        Anonyymi00048 kirjoitti:

        Ruotsinlaiva on kesyä verrattuna kuntoutukseen.

        Niinhän se on! Laivalla ollaan kaksi yötä, mutta kuntoutus saattoi kestää kolme viikkoa yksi jakso, niin siinä ehtii jo kiima nousta ja pareja muodostua. Ja seuraavalla jaksolla ollaankin jo niin tuttuja, että estot on kadonneet.

      • Anonyymi00051
        Anonyymi00050 kirjoitti:

        Niinhän se on! Laivalla ollaan kaksi yötä, mutta kuntoutus saattoi kestää kolme viikkoa yksi jakso, niin siinä ehtii jo kiima nousta ja pareja muodostua. Ja seuraavalla jaksolla ollaankin jo niin tuttuja, että estot on kadonneet.

        Mukava tutustua paikkaan ja etsiä sopivia paikkoja ympäristöstä. Vanhemmat kokeneet rouvat suostuvat nussimaan rohkeissakin paikoissa.

    • Anonyymi00037

      Joskus oli kiva viedä daami parketilta huoneeseen, jossa hoidettiin velvollisuudet nostamalla hame vyötärölle! On se vaan niin kiihottava näky, kun nainen antautuu pantavaksi, että noita muistellessa tahtoo vieläkin jäykistyä! Ehkä tuli vähän hätiköityä, mutta hauskaa oli!

      • Anonyymi00046

        Ja tämä kuiva toteama on siis olevinaan novelli? Voi teitä miehiä.

      • Anonyymi00049
        Anonyymi00046 kirjoitti:

        Ja tämä kuiva toteama on siis olevinaan novelli? Voi teitä miehiä.

        No ne tositarinat tahtoo olla vähän kuivempia kuin nuo mielikuvituksen tuotteet! Novellit osiossa voi kirjailijat sitten panna parastaan!

    • Anonyymi00040

      Sain kaunista rouvaa Itä-Suomessa ! Reilu kymmenen vuotta sitten. Tyylikäs tumma ja näyttävä nainen, joka oli huolehtinut itsestään. Oltiin yhdessä koko yö, kun hänen huokaverinsa oli mennyt kotiin yöksi ! Upea nainen upeat tissit ja hyvä sängyssä! Reilu kymmenen vuotta sitten

    • Anonyymi00042

      Jonkun kerran tuli vietyä nainen ravintolasta huoneeseen, kun oli kaverin kanssa sovittu, että ei vahingossa törmää sisään kesken kiihkeimmän hetken! Kunnon pano ja takaisin tansseihin. Olihan se vähän rietasta, kun kaikki arvasivat missä käytiin, mutta ei haitannut, kun niin moni muukin harrasti samaa.

      • Anonyymi00052

        Onneksi oli parempiakin hetkiä joskus. Olin jo edellisellä jaksolla tutustunut kauniiseen vähän yli nelikymppiseen tummaverikköön. Olimme iltakävelyllä, kun hän kysyi voisinko tulla heidän huoneeseensa yöksi. Innostuin heti mutta ihmettelin missä hänen kaverinsa sitten nukkuu? Yksi heidän ryhmästään oli saanut kahden hengen huoneen yksin ja hänen kaverinsa oli saanut luvan nukkua siellä. Naiseni joutuisi sitten vuorollaan olemaan yön pois. Aloin heti ehdotella paluuta hotellille ja naiseni vastasi vienolla hymyllä ja ihmetteli lyhyttä lenkkiä. Kävin pikaisesti huoneessani ja meni koputtamaan naiseni ovelle. Siellä paloi vain yksi yövalo kaverini sängyn päädyssä. Toinen vuode oli valmiiksi avattuna. Naiseni käski tehdä oloni mukavaksi ja siirtyi kylppäriin. Jouduin odottelemaan jonkin aikaa ja lepäilin avatulla vuoteella. Lopulta ovi avautui ja naiseni astui huoneen puolelle häikäisevän kauniissa silkki aamutakissaan. Jouduin vähän nieleskelemään, kun hän asteli lähemmäs vuodetta. Aiotko nukkua vaatteet päällä naiseni kysyi ja siirtyi avaamaan vyöni riisui t paitani ja kiskoi housuni pois. sen jälkeen hän astui eteeni ja käski avata aamutakkinsa vyön. Avasin rusetille sitaistun vyön ja ohut lähes nilkkoihin asti ulottunut takki aukesi paljastaen saman värisen silkkisen yöpaidan. Lyhyt puolireiteen ylettyvä kiiltävä yöpaita, jossa oli kevyet olkaimet peitti juuri ja juuri täyteläiset rinnat. Vaistomaisesti siirsin käteni hänen reisilleen ja vedin hänet kiinni itseeni. Nostin helmaa ja annoin kostean suudelman hänen vatsaansa sekä kallistin tuon pitkäsäärisen kaunottaren vuoteelle viereeni. Suutelimme kiihkeämmin kuin koskaan ja tajusin kuinka hän painoi minua kevyesti niskasta kohti rintojaan. Riisuin itseni alastomaksi ja otin nännin suuhuni, toista nänniä puristelin sormieni välissä. Olin kovettunut kivikovaksi ja tunsin kuinka kokeneella otteella naiseni käsitteli munaani. Nostin yöpaidan helman naiseni vyötärölle ja riisuin hänen pikkuhousunsa. Siirryin hitaasti alemmas suutelemalla ja lopulta painoin huuleni hänen märkään pilluunsa. Tässä vaiheessa hän sanoi että haluaa minut sisäänsä. Tahdoin jatkaa, mutta naiseni oli eri mieltä ja pyörahti altani nousi reisieni päälle istumaan ja riisui yöpaitansa. Olin ihan haltioissani kuinka kaunis hän oli. Paksu musta tukka ja kauniit naiselliset rinnat kaikki siinä näytillä. Tottuneesti hän otti munan käteensä ohjasi sen pilluunsa ja alkoi liikuttaa lantiotaan hitaasti ylös ja alas. En ehkä koskaan ole pannut niin märkää pillua kuin silloin. Tai oikeastaan siinä pantiin minua. Ei aikaakaan kun tuo upea pillu alkoi supistella ja imi spermat sisäänsä. Kun olin pahoillani etten voinut mitään vaan laukesin tahtomattani, niin sain kiihekän suudelman ja lupauksen erittäin miellyttävästä ja antoisasta yöstä.

      • Anonyymi00053
        Anonyymi00052 kirjoitti:

        Olihan noissa reissuissa se huono puoli, että kotiin sieltäkin oli joskus lähdettävä. Jos alkoi kaverin kanssa oikein hyvin sujua ja tuli yhteisiä juttuja ja jos seksi varsinkin oli hyvää ja sitä harrastettiin, niin ikävä vaan tahtoi iskeä ja kotona piti tehdä töitä ettei puoliso alkanut ihmettelemään mikä painaa mieltä. Mutta ihan hyviä muistoja enimmäkseen.

    • Anonyymi00054

      Sitä ihmettelin joka kerta, miten naiset olivat niin estottomia? Johtuiko se siitä, että naiset olivat tavallaan lomalla ilman kodin velvollisuuksia ja sen myötä irrottelivat kunnolla! Oli toki niitäkin jotka eivät vahingossakaan sotkeutuneet mihinkään luvattomaan.

      • Anonyymi00058

        Tuon allekirjoitan minäkin. Tein asennustöitä ja asuin joskus pitkiäkin aikoja hotelleissa. Muutaman kerran bussilastillinen naisia sekoitti koko hotellin. Ja parhaita paikkoja asua oli kylpylät. Allasosastot tanssiravintolat ja kuntoutettavat,jotka yleensä olivat 40-50 votiaita naisia, mikä sen parempi yhdistelmä. Kylpylöihin päästiin vaan niin harvoin. Yleensä jos ei missään muualla ollut tilaa. Mutta ne kerrat esim. Imatralla oli ihan mahtavia.

    • Anonyymi00059

      Kyllä tuli joskus kun oli noissa kuntoutus reissuilla niin varattuja muijia pidettyä hyvänä, kyllä yöllä kunto nousi ja moni muukin nousi ;)

      • Anonyymi00060

        Missä pääsit pukille??

      • Anonyymi00061
        Anonyymi00060 kirjoitti:

        Missä pääsit pukille??

        Tuolla keskisuomen paikkeilla :)

      • Anonyymi00062
        Anonyymi00061 kirjoitti:

        Tuolla keskisuomen paikkeilla :)

        Peirunka?

      • Anonyymi00063
        Anonyymi00062 kirjoitti:

        Peirunka?

        Peurunka?

      • Anonyymi00064
        Anonyymi00063 kirjoitti:

        Peurunka?

        saattoi olla ;)

    Ketjusta on poistettu 15 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Räppäri kuoli vankilassa

      Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
      Maailman menoa
      97
      4399
    2. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

      Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
      Ikävä
      29
      3273
    3. No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen

      Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol
      Ikävä
      45
      2360
    4. Missä näitte viimeksi?

      Missä näit kaivattua viimeksi ja oliko sähköä ilmassa?
      Ikävä
      35
      1368
    5. Puukotus yöllä

      Oli kaveri hermostunut ja antanut puukosta.
      Sotkamo
      10
      999
    6. Harmittaako sinua yhtään?

      Tuntuuko pahalta ollenkaan?
      Ikävä
      32
      996
    7. Minulla on käsitys

      Ettet ole kovin se k s uaalinen ihminen.
      Ikävä
      25
      990
    8. 153
      985
    9. rakas J siellä jossain

      Niin ikävä sua. -P. Nainen
      Ikävä
      6
      914
    10. Masan touhut etenee

      Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa
      Äänekoski
      12
      862
    Aihe