Lehden mukaan Länsi-Bengalin osavaltiossa on vahvistettu viisi viruksen aiheuttamaa sairaustapausta. Ainakin yhden potilaan tila on lehden mukaan kriittinen. Sairastuneiden joukossa on myös lääkäreitä ja sairaanhoitajia.
WHO:n mukaan Nipah on lepakoiden levittämä virustauti. Se voi tarttua ihmisiin sairastuneiden eläinten kuten lepakoiden tai sikojen välityksellä tai ruoasta, joka on saastunut eläinten syljestä, virtsasta tai ulosteista.
Virus voi myös tarttua läheisessä kontaktissa sairastuneen kanssa, mutta tämä on WHO:n mukaan harvinaisempaa.
Oireet voivat alkaa akuutilla hengitystieinfektiolla. Intian terveysministeriön X-julkaisussa kerrotaan, että viruksen oireet voivat vaihdella kuumeesta ja päänsärystä hengitysvaikeuksiin ja neurologisiin komplikaatioihin.Viruksen vakavin ja tunnusomaisin komplikaatio on aivotulehdus, joka voi olla hengenvaarallinen, kertoo WHO.
Taudin itämisaika on keskimäärin 4–14 päivää, mutta WHO:n mukaan jopa 45 päivän itämisaika on raportoitu.The Independentin mukaan Intiassa on tartuttu toimiin viruksen leviämisen estämiseksi. Lehti viittaa paikallismediaan, jonka mukaan ainakin sata ihmistä on määrätty kotikaranteeniin.
Tartunnan saaneita hoidetaan sairaaloissa Länsi-Bengalin osavaltion pääkaupungissa Kolkatassa.
WHO:n mukaan Nipah-virusepidemioissa Bangladeshissa, Malesiassa ja Singaporessa tautikuolleisuus on vaihdellut jopa 40–100 prosentin välillä. Kuolleisuuteen vaikuttaa kuitenkin pitkälti se, miten hyvät paikalliset valmiudet alueilla on taudin varhaiseen havaitsemiseen ja hoitoon.

Vastaukset 3
Vanhimmat
Eihän tämä nyt ole tosikaan (on se). Kyllä se vahvasti alkaa näyttämään siltä, että uusi ”Korona” on syntynyt ja kohta taas mennään 😢.
”Oxfordin yliopisto käynnistää maailman ensimmäisen Nipah-virusrokotteen vaiheen II kokeen
Lyhyesti jutusta:
• Kyseessä on maailman ensimmäinen Nipah-viruksen vaiheen II kliininen koe (ChAdOx1 NipahB -rokote, Oxfordin kehittämä).
• Koe toteutetaan Bangladeshissa yhteistyössä icddr,b:n kanssa (paikallinen tutkimuslaitos).
• Rahoittaa CEPI.
• Tavoitteena testata turvallisuutta ja immuunivastetta 306 terveellä aikuisella (18–55 v).
• Nipah-virus on erittäin tappava (samaa perhettä tuhkarokon kanssa) ja WHO:n prioriteetti pandemian uhan vuoksi.
• Aiempi vaihe I koe tehtiin Oxfordissa vuonna 2024.”
Juu, tämä virus on kyllä tunnettu jo 90-luvulla, joten oisko tässä nyt jotain geenimuuntelua tehty siihen labrassa, niin kuin muokkasivat koronavirusta Wuhanissa ja kun WHOn Tedros yksin sai Suomeltakin mandaatin julistaa hätätilan minkä tahansa köhän vuoksi ja sen myötä PAKOLLISET töötit jokaiselle vauvasta vaariin, niin odottelemme sitten, mitä Tedros päättää..
Ainakin Bill Gates "tiesi", että kohta tulee uusi pandemia🤣🤣🤣🤣2025 vuodelle herra ennusti🤣🤣näitähän nyt tuppaa tulemaan vauhdilla, onko Pfizerin osakkeet olleet laskussa, kun pitää vauhdittaa pelkopornolla?
Ja matkailu avartaa. Nyt niillä pitäis jo sulkea rajat.