Tuppuraisella taitaa olla lähtö eduskuntaryhmän puheenjohtajan paikalta. Antti mitä sinä tönit pois tämän demarien tiedottajan tieltäsi, lähtö on sinullakin käsillä. Demarien johto on näyttänyt mikä se on ja on ollut.
SDP SDP SDP
Anonyymi-ap
56638
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 56
Vanhimmat
Mitä se tiedottaja tekee siinä vielä kun tilaisuus on jo alkanut uuden potkulain mukaan voisi antaa aivan hyvin kenkääkin.
Perskokkareet voisivat aivan hyvin alkaa potkupuhdistukset omista puolueistaan.
Surkeat näytöt puhuvat puolestaan!
Työpaikat ovat jo olemassa ne eivät ole vaan vielä konkretisoituneet. Niitä varten on luotu jopa jo tarvittava työvoimareservi.
Demarit on röyhkeämpiä, mitä maa päällään kantaa!
Tytti saa hillotolppajohtajan viran jostain valtion virastosta.
Harmittaako se sinua ja jos harmittaa niin miksi?
Museo-opas arjalaislinnassa yleensä näillä jatkopesti.
Ei korppi korpin silmää noki. Se sinulle suotakoon.
Ja tuo on vielä sitä hyvää demarikäytöstä.
Miksi te demareita vihaatte vihatkaa ennemmin tätä nykyistä velkaannuttajahallitusta
Ei kun me vihataan tuhlari-Sannulia, kuka kierteen sai pahimmilleen!
Kyselet "miksi"??
Oletko unohtanut jo juoppo-Marinin hallitustouhut? Vastaa rehellisesti.
Muistatko, kun Tytti Tuppurainen lausui "on vaarallista ajatella omia"?? Riittäisi, kun muistaisit edes tuon. Tuo sakki on erittäin vaarallinen. Demareita olen muuten vihannut (ihan kirjaimellisesti) jo ainakin 40 vuotta. Näin hyvin aikaisessa vaiheessa, mitä sakkia tuo porukka on. Nyt noin 40 vuotta myöhemmin, olen taas kerran "nähnyt" enemmän kuin moni muu ja kuinka oikeassa taas kerran olen ollut.
Näin on samaa mieltä. Hakkaraisia ja Turtiaisia sinne pitää ennemmin äänestää.
Demareitten vetämästä hallituksesta tämä velkaantuminen johtuu.
Jos olisi jatkettu Mariinilla velkaa olisi vähemmän.
Demarit on niin typeriä, etteivät ymmärrä edes kantaa vastuutaan!
Tämä idioottihallitus jättää 100 000 uutta työtöntä muistoksi ja siirtyy räksyttämään heistä oppositioon
"Tälle hallitukselle" löytyy oma palsta. Tää on demareita koskeva palsta.
Ei hallituksen tehtävä ole työllistää julkiselle sektorille kuten Kuubassa tai Pohjois-Koreassa tai muissa sosselivaltioissa.
Juu ei pitikin syntyä yrityksiin nämä työpaikat.
Tuskinpa. Kyllä "johto" on alamaisilleen sanellut, miten pitää äänestää. Kova on tahti pimittää asioita, tekevät mitä tahansa, ettei kukaan ota karkuun lähtenyttä narsistiakaan vahingossa esiin, koska sieltä löytyy itse Saatanan siittämä "opettaja". Tollo-Tytti uhrasi Asellin. Asell pyyteli anteeksi ja nuo v***n tolvanat luuli, että homma on sillä selvä. Toivottavasti nyt on kanttia kaivaa koko paskaläjä auki, alkaen vuodesta 2019!
Tytinkin parisuhdekiemurat eduskunnan hallintojohtajaan, mitenköhän alkaneet ??
Salaa.
Kiitos hallitus. Jengiltä niistettiin kaikki käyttörahat veke ja nyt on Asko ja Sotka konkassa. Konkurssiaalto kiihtyy mitens meni Petteri ja Riikka kannattiko leikellä rahat pois kierrosta.
Eiköhän konkurssi johdu siitä kun ei osteta huonoa tavaraa. Jos tavara on hyvää ja sopuhintaista , niin sinunkaan ei tarvitsisi tänne suolipalstalle kirjoitella. Mutta taidat olla tyypillinen demari, kaikki muut ovat väärässä.
Älä yhtään yritä kääntää sdp-kohua hallituksen syyksi, sietäisit hävetä.
Persut onneksi lakkaa melkein olemasta ensi vaaleissa. Ainoastaan gaussin käyrällä äärivasemmalla olevat kivipäät äänestää sitä enää. Ja rasistiset vanhukset. Pienpuolueiden sekaan siellähän on omanlaista seuraa joka lähtöön.
Et usko itsekkään kirjoitukseesi. Tyypillistä uhoa demarilta, muut ovat syyllisiä. Demarit yrittää jyrätä kiusaamalla ja tyrkkimällä muut tieltään, ovat vain onnistuneet eduskunnassa.
Demareiden kohtalo sama, hankkivat uutta porukkaa Kelan leipiin ulkomailta. Sitten kaikkien tuet pitää poistaa kun porukkaa on enemmän jakamassa vähenevää kokonaissummaa. Ensi vaalikaudella tulee kunnon leikkaukset Kela tukiin ja julkiseen terveydenhoitoon. Valtiolle myös oikeus pakkomyydä vanhusten asunnot ja muu omaisuus hoitokulujen kattamiseksi.
Höpö höpo gallupeissa on jo muutaman kuukauden näkynyt, että persut nousussa ja sdp laskussa.
Suomen tilanne alkoi pahentua jyrkästi vuosina 2011-2015 kun kokoomusvetoinen hallitus otti silloin aivan saa....tanasti velkaa. Ei sotia ei kriisejä mutta silti velkaa. Kiitos Kokoomus ja talous kuralle.
Kyllä ei ollut mitään verrattuna Sannulin harjoittamaan jakamiseen!
En tiedä voittaako typerysten seurassa opittu jankutus virallisia tilastoja asiasta kuitenkaan.
Sitten tuli tämä naisporukka ja saivat Suomen velkaantumaan yli 42 miljadilla eukilla, siis 42 miljoonaa ylimääräitä lainaa, että saivat maksettua pakolaiset ja työtä vieroksuvat herroiksi. Maailmalla pakolaiset tiesivät että Suomessa on todella hyvä elintaso heille, sen takia tänne tulivat. Nyt kun nykyinen hallitus lopetti tämän ylettömän rahanjakamisen, niin lähti suuri osa kyttään muita maita missä on parempi sosiaaliturva.
Uskaltaako naiset mennä ehdokkaiksi demareitten listoille eduskuntaan?
Minua ei kyllä haittais vaikka me Asellin kanssa vähän painittaiskin.
Antin ystävällinen ohjausele tulkitaan huonoksi käytökseksi. No persuilla on kova hätä siirtää puheenaihetta pois heidän Suomelle aiheuttamista vahingoista.
Onko tämän demarin mielestä oikein että näyttää valtaansa. Tyypillinen demari.
Onneksi Antin käytöstä oli todistamassa aika moni tv katselija.
Muutenhan demarit olis kieltäny koko asiaa tapahtuneen.
Oliko Antilla lupa menna avustajan iholle?
Missä wokettajat luuraa, kun ei ole näkyny syyttäviä sormia.
Oli lupa mennä iholle
Sehän on totta että edellisen hallituksen takia Suomi on tarkkailuluokalla. Hallitusta veti kokematon, itseään esille tuova n....... Näkihän sen heti että ei tule mitään kun katsoi keitä tuli ministeriksi. Tämä pääministeri jätti hukkuvan laivan, ja Suomen velkavankeuteen.
Miia-Petri NamtriumKutri myös käskytellyt vähäisempiä tovereita. Toverien Kerma on julmaa alempiarvoista puolueväkeä kohtaan
SDP luulee olevansa jumalasta seuraava.
Heille Jumala oopiumia joka hämärtää silmät luokkayhteiskunnalta, jonka huipulla he itse ovat.
Kauppiaita odottaa melkoinen varasteluaalto uusien leikkausten johdosta. Näemme kohta viihdyttäviä painiotteluita somesta kun neljä vartijaa tukahduttaa yhden nilkin.
Kokoomus syyttää edellistä hallitusta velkaantumisesta mutta oli itse hyväksymässä miljardin velkaa koronatukiin ja yritti vinkua lisääkin ei kuulemma riitä mutta Mariini ei onneksi suostunut.
Hallitus puuhailee nyt kauppojen omien merkkien coop yms verottamista ulos markkinoilta näin köyhien ruokakorihinta saadaan 20 pinnaa ylöspäin ja he joutuvat menemään töihin. Hyvä uudistus.
Nythän tässä onkin lähinnä jättäydytty pois töistä ja jääty kotiin makaamaan tuilla viimeiset pari vuotta jo satatuhatta uutta loisijaa tullut.
Näin puhui aivopesty eläkeläis demari.
Demarien hallitus otti 42 miljardia ylimääräistä lainaa. Sillä summalla sai psljon pitää juhlia.
Tuttu demari sanoi joskus että politiikka oli muuten mukavaa mutta inhotti olla äänestäjien kanssa tekemisissä ja mielistellä niitä. Varmaan sama noiden alemman viitekehyksen avustajien kanssa, kun itse toimii kansakunnan keihään kärkenä.
Minulle demari on kirosana. Nin se vain on, lapsetkin sanoo miksi sanon välillä demari.
Kävikö joku demari poistamassa kaikki heistä kirjoitetut viestiketjut?
Täällä palstalla riehuu joku demarinvihaaja. Aivan järjettömiä ja turhia vihakommentteja demareista. Kaikilla ei ole elämän koordinaatit ihan kohdillaan. Hyvä että ne saa sentään poistettua. Tämä paikka ei ole oikea paikka purkaa vihaansa. Pitäisi hakea apua. Ymmärrän toki ettei sitä helposti saa kun nykyhallitus vain leikkaa ja leikkaa.
Näin kirjoitti todella punainen demari.
Oikein lämmittää kommentisi, laitapa samanlaisia silloin kun persuja haukutaan.