Holokaustin muistopäivä

Ei kansanmurhaa pidä toisessa yhteydessä kannattaa ja toisessa tuomita.

Sitä sanotaan tekopyhyydeksi.

”…heidän hyveposeerauksensa sai iljettävän muodon, kun Jussi Saramo vertasi Gazan tilannetta holokaustiin. Juutalaisista tehtiin taas syyllisiä ja nyt olivatkin palestiinalaiset uhreja.”

Tuo on sikäli mielenkiintoinen tulkinta, että se tuntuu jotenkin menevän ”viereen”.

Saramon juttu oli: ”Holokausti oli yksi historiamme verisimmistä ja järjestelmällisimmistä kansanmurhista. Meidän on opittava virheistämme. Ei koskaan enää.”

Sitten tuli juttua siitä, miten nykyajan tapahtumilla on yhtäläisyyksiä siihen, miten holokausti aikoinaan alkoi.

Olen itsekin tutkiskellut sitä, miten aikoinaan natsitotalitarismi pääsi valtaan. Propagandalla demokratiaa apuna käyttäen päästiin valtaan ja tuhottiin demokratia.
Oppeja leviteltiin ja kaikkia toisinajattelijoita vaiennettiin vahvan sensuurin kautta. Oppeihin kuului ”syyllisten” nimeäminen ja löytäminen. Näitä ”syyllisiä” kansakunnan ”rappeutumiseen” alettiin vainomaan. Toisin sanottuna heitä alettiin ”poistamaan” hyvin raa’alla tavalla.

Noissa opeissa juutalaiset nostettiin pahimmiksi ”syyllisiksi” ja aloitettiin ”lopullinen ratkaisu”. Saman kokokivat muu ”heikompi ihmisaines” kuten slaavit, romanit, homoseksuaalit ja kehitysvammaiset.

Kun siis tarkastelee tätä prosessia kokonaisuutena, niin nyt kun totalitarismi saa yhä enemmän kannatusta, niin kyllä samoja elementtejä on nähtävissä, tosin ei ainakaan vielä noin johdonmukaisesti.

Jäin sitten miettimään sitä, miten tämä olisi jotenkin juutalaisia vastaan?
Olen ymmärtänyt, ettei haluta enää mitään vastaava, mitä juutalaiset kokivat – ei edes muille ihmisryhmille.

Vai vaikuttaako tuo vahva poliittinen ote tässä Gaza kysymyksessä siten, ettei haluta nähdä Israelin politiikkaa sellaisena kuin se on, vaan jotenkin yhdistetään juutalaisuuteen?