Identiteettirikos?

Eräs tuttava väittää että olen eräällä seuranhakupalstalla ja siellä olisi minusta kuvia ja että olisin hänelle jopa kirjoittanutkin siellä. Olen kyllä tällä kyseisellä sivustolla aiemmin ollut mutta poistin tunnuksen kauan sitten. Hän väittää että olen kokoajan siellä paikalla ja että ne kuvat olisivat tuoreita. Noh, olen yrittänyt kysyä tätä tunnusta tai että hän ottaisi kuvakaappauksen siitä profiilista tai siitä keskustelusta mutta hän ei suostu sitä tekemään. Väittää kiven kovaan että olen siellä. Olen ottanut ylläpitoon yhteyttä mutta vastausta ei ole tullut. Haluaisin saada varmuuden että puhuuko tämä tuttava totta vai esiintyykö joku minuna siellä. Mitä mieltä olette tästä? Toivon asiallista vastausta.
4204
1Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

On minusta kummallista ettei niinsanottu tuttavasi voi ottaa kuvia ja
näyttää niitä sinulle.Olisi sitten pitänyt suunsa kiinni koko asiasta.

1Äänestä

Valehtelee.

Äänestä
  • Se joka väittää noin.

    Äänestä

Eli asia taitaa olla niin että kun tämä tuttava ei suostu kertomaan sitä tunnusta tai ottamaan kuvakaappausta keskustelusta/kuvista niin hän valehtelee.

1Äänestä

Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Eräs tuttava väittää että olen eräällä seuranhakupalstalla ja siellä olisi minusta kuvia ja että olisin hänelle jopa kirjoittanutkin siellä. Olen kyllä tällä kyseisellä sivustolla aiemmin ollut mutta poistin tunnuksen kauan sitten. Hän väittää että olen kokoajan siellä paikalla ja että ne kuvat olisivat tuoreita. Noh, olen yrittänyt kysyä tätä tunnusta tai että hän ottaisi kuvakaappauksen siitä profiilista tai siitä keskustelusta mutta hän ei suostu sitä tekemään. Väittää kiven kovaan että olen siellä. Olen ottanut ylläpitoon yhteyttä mutta vastausta ei ole tullut. Haluaisin saada varmuuden että puhuuko tämä tuttava totta vai esiintyykö joku minuna siellä. Mitä mieltä olette tästä? Toivon asiallista vastausta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu