Onko näkynyt punanaamaisia persuja kyselemässä mitä kunnassa on päätetty?
Ymmärrän naaman punoituksen kun eivät itse pääse mistään päättämään.
Ymmärrän naaman punoituksen kun eivät itse pääse mistään päättämään.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Ketjusta on poistettu 8 sääntöjenvastaista viestiä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 44
Vanhimmat
Sukupuuttoon on Persut pitäjästä hävinneet, muutama persumielinen yrittää sinnitellä. Muutama tuuliviiri, valittaja ja raivo siinä ne vähäiset persumieliset.
Tolokkuo hommaa tuo tuuliviirien toiminta kun kunnanvaltuuston pöytäkirja pitää valtuuston voimin kolmeen kertaan tarkastaa. Ei herätä luottamusta päätöksen tekoon tuuliviirien toiminta.
Jäljet johtavat tiettyyn sylttytehtaaseen.
Tolokkuo hommaa tuo keskustapuolueen ja kokoomuksen toiminta kun kunnanvaltuuston pöytäkirja pitää valtuuston voimin kolmeen kertaan tarkastaa. Ei herätä luottamusta päätöksen tekoon keskustapuolueen ja heidän kokoomuksensa toiminta.
Ei edes kaikki tuuliviirien valtuutetut äänestänyt valittajien mukaan, vaan äänestivät tyhjää varmaan tuntivat jo myötä häpeää moisen episodin myötä
Keput valehteli, että pöytäkirja tarkastamatta, Jäivät kiinni valheesta ja nyt alkaa rikostutkinta. Hallinto-oikeudessa 6.2. eräpäivä kepuhuijarilla vastata, miksi teki rikoksen ja valehteli yhden pöytäkirjantarkastajan päälle.
Ei hyvänen aika oletko kartalla tässä maailmassa?
Onko järvjen häivää äänestää samasta asiasta joka ei muuta alkuperäistä äänestystä mihinkään järjen häivää, ei ole!
Yhden asian liike tulee hajoamaan,loikkaavat muihin valtuustoryhmiin.
Buha hahaa. Hauska juttu. Hauskaa väkeä
Jotain vikaa Puolangan vesijohtovedessä?
Kyllä. Syntyisin Puolangalta olevat on todella erilaisia ihmisiä verrattuna normaaliin ihmiseen. Jotakin evoluutiossa on tapahtunut että tulee liiskaotsaisia ja matalan äön omaavia henkilöitä.
Valitettavasti nämä srukeukset tulee jostain muualta,esim. raivo ja ammattivalittaja
Jotka antaa äänensä luottamusaseman väärinkäyttö rikoksista syytetylle. Koska äö on rutsauksen perimänä mitättömän alhainen.
Onko joku valittajista saanut jo 5 kk:n vankeustuomion.
Ei 5kk ole tuomio. Se on huono vitsi. Etenkin kun se on ehdollinen tuomio eli käytännössä lievempi kuin sakko. Istumaan ei joudu vaikka mitä tekisi.
Tuomio lasketaan vasta elinkautisesta. Eikä sellaista saa jos kepulaisen korvienväliin lasauttaa naulapyssyllä. Sellaisesta saa ylennyksen ja ikuisen kiitollisuuden kepurosvon tallustelun päättämisestä.
Samaa mieltä,liian lepsu tuomio.Kuritushuonerangaistus tai jalkapuuhun torille istumaan ois ollut parempi ratkaisu.
Punanaamanen ukko hiippailee auhonkadulta seolle juoruamaan. mitä näki välillä auhonkatu-seo.
Naama voi punoittaa jos on antapus kuuri ja vetää alkomaholia samalla toisilla punoittaa kun saa nolostumaannja joillain saattaa punastua jo ihastumista että siinä ääripäät puoliväli ja niiden väliin mahtuneet syitä taas vaikka ja kuinka
Tuli vastaan kylillä tuttu persu ja pitkään ei jäänyt juttelemaan kun kyselin miten menee politiikan suhteen?
Otti vittuiluna vissiin kun naureskelin asialle.
Ottiko persulla pattiin?
Varmaankin otti.
Onko Puolanka Pohjois-Korea – vai miksi aloitteita ei saa nähdä?
https://varjokirjuri.substack.com/p/puolangan-pohjois-korea-kaksi-aloitetta
Valitettavasti ei kiinnosta pätkääkään aloitteesi.
Muita saattaa kiinnostaa.
Munaat itsesi. Jokainen käsittää, että sinun ja kaltaistesi tie on kuljettu loppuun. Emme elä hevoskaudella -edes perähikiällä Puolangalla.
Kuitenkin uteliasuuttasi vilkaisit?????????????????????
Ei kunnallispolitiikassa tarvita pienissä kunnissa monia puolueita. Riittää Keskustapuolue ja Puolangan Luonnon puolesta puolue. Puolangan Luonnon puolesta puolueen ei sitten pidä toimia politiikan ulkopuolisten riitelijöiden käsikassarana.
Viitteitä kuitenkin on, että on yhtäläisyyksiä näiden valittaja hörhöjen kanssa esimerkkinä moneen kertaan tarkastettu valtuuston pöytäkirja.
Vasemmistohörhöt ovat piiloutunet ympäristöjärjestöihin.
Kepurosvoista ei ole viitteitä pöytäkirjaväärennyksestä, vaan faktaa. Rikostutkinta käynnistyy kepuhörhöistä ja -seniileistä minun tutkintapyynnöstä. Kuntalaisella kun on sitä valtaa. Mitä mieltä kepuhujarit olette siitä?
https://varjokirjuri.substack.com/p/syndikaatin-mielesta-kaikki-on-kunnossa
Ottaisit edes ne lääkkeet!!
Niin ja tiedoksi vielä kepuhuijareille, että eräs Puolangan luonnon puolesta toimiva valtakunnallinen ympäristöjärjestö tulee antamaan lausunnon LVV:e koskien Honkainfran luonnontuhoamisviettiä. He kun ovat samalla avalla huolestuneet kepujen tuhoamisvietistä, kuin me vastuulliset kuntalaiset (ei tarkoita kepurosvoja).
PS. Lausuma annettava 22.2. mennessä.
Onko sen ymp.järjestön nimi "Karjanpaska lietelantana Itämereen" - puolesta yhdistys ?
Varmaan kohta näkyy kun muutaman päivän päästä ehtii tieto Polvisen erosta persu puolueesta tänne.
Ei ole näkynyt muuta kuin pallonaamainen kokoomuslainen.
Ei näy muita kuin tolkkuja kepulaisia
Sisällä piilottelevat nyt persut kun heidän puoli jumala Polvinen erosi puolueesta.
Kainuusta on puuttunut karismaattinen henkilö . Menisi Perussuomalaisten listalla eduskuntaan heittämällä.
Puute jatkuu sillä Kainuussa ei ole karismaattista henkilöä.
Oulu vie vaalipiirin PS paikan ja Kainuu jää ilman paikkaa.
Ei ole olemassakaan karismaattista persua, vaan ainoastaan hakaristi värittämän silmälasien läpi olevan öyhättäjän.
Nyt niitä on useampikin pirtissä päät raavittuna punaiseksi kun vituttaa mitä huijari Polvinen meni tekemään.
Varoitettiin kyllä reilun kolme vuotta sitten mutta ei mennyt perille ja nyt sitten saadaan mitä on tilattu.
Tuo oli hyvä!
Heh,,heh !