Vuosi, rapiat jo vierähtänyt 8-vuoden vakaan ihmissuhteen päättymisestä (loppui vakavaan sairauteen). Nyt olen havahtunut, etten taida yli 5-kybäsenä vapaana ihmisenä enää olla minkään arvoinen. Tahi että ikäiseni miehet, joita olen muutamalla treffeillä tavannut, eivät enää uskalla heittäytyä ja rakastua...oon hyväntapainen ja suht'koht kivannäköinen 5-kymppinen. Riittävästi hyviä puolia omaan (itsetunto O.K.).
...Etten vaan vaikuta epätoivoiselta, EN! Kiitos, jos tulee kommentteja molemmilta sukupuolilta :)
...Etten vaan vaikuta epätoivoiselta, EN! Kiitos, jos tulee kommentteja molemmilta sukupuolilta :)
Vastaukset 10
Vanhimmat
Mies ei uskalla heittäytyä, kun ikä on tuonut lastia, paljon negatiivisia kokemuksia, ja tietoa ylenpalttisesti siitä, että ihminen läheisyyttä kaipaa mutta itsenäisyyttä varjelee. On ne omat tavat ja tottumukset ja intit ja mielihalut ja ajatukset, niiden pirtaan ei toista erilaisin tavoin, tottumuksin ... varustettua päästetä. Nuoret ovat joustavia, 50 ikäiset eivät enää jousta ja naiset haluavat miehen olevan juuri omaan pysyvään maailmaan sopiva pala - eihän ole sellainen mahdollista!
Jos on avoin mieli molemmilla, kestää kauan käydä läpi persoonallisuuden kuviot ja elämän kolhut ja unelmat ja tottumukset, niin kauan että kättelyssä saatu mielikuva voi antaa jo vinkin siitä että tuon ihmisen kanssa ei kannata edes aloittaa, vaikuttaa mukavalta, mutta sopusointua joutuu hakemaan niin kauan että toinen varmasti kyllästyy.
Itse suosittelisin rakastumista ja heittäytymistä täysin sydämin nauttimaan kaikesta siitä hyvästä, mitä elämä vielä tarjoaa.
Entä sitten, jos tulee pettymys?
Sitten jatketaan taas elämää, mutta vielä yhtä ihanaa kokemusta rikkaampana.
Tuskin sitä ihan mahdottomaan tyyppiin ihastuu, kun pitää toisen silmän auki eikä kieltäydy ihan kokonaan järkeä kuuntelemasta.;))
Toivoisin, että itse pitäisin "vielä kerran" rakastumista mahdollisena elämäni loppuun asti. Voihan sitä rakastua omaan tuttuun turvalliseen kumppaniinkin, kun jostain syystä tulee tilaisuus nähdä hänet hieman uudessa valossa.
Kesähän on romantiikan kulta-aikaa, puhumattakaan elokuun tummenevista iloista.
Hei rakastutaan taas ja iloitaan elämästä! - Tai yritetään ainakin aina välillä olla rakastettavia toisillemme. ;)))
kirjoitit melkein niinkuin minä.
Kyllä minusta ihastuminen (saati rakastuminen)
50 vuotiaana, ja vähän ylikin, on ihanaa.
Sitä niinkuin itsetuntokin kohoaa, kun huomaa, että joku ihan ventovieras on huomannut juuri MINUT. Tällä palstalla on kirjoitettu myös flirttailusta; - sitä pitää harrastaa joka päivä.
En minä muuten jaksaisi ainakaan. Elämä on ihan hyvä juttu, vastoinkäymisistä huolimatta, onhan nekin osa sitä..Eikä kaikkea tarvitse varmaan hirveen vakavasti ottaa. Eletään, ihastutaan (ja toivottavasti joku rakastuukin) ja nautitaan kesästä ja elämästä. ;)
Niin.Mielestäni paras lähtökohta tällä iällä on: minä olen tällainen, sinä olet sellainen eikä kumpikaan onnistu paljon toista muuttamaan.Ollaan siis kavereita eikä vaadita ihmeitä toisiltamme,ollaan realisteja ja onnellisia ystävyydestä.Katsellaan,kestääkö kaveruus.
pettymystä, en minä ole pelännyt, kun potentiaalisen suhteen alussa en mitään vielä ole menettänyt ja itse uhraukseni osaan arvioida. Nainen se pelkää taas tulevansa petetyksi, taas kohtaavansa miehen, jolla ei ole päässä kuin yksi ainoa ajatus, joka on vain typerä kaljaa litkivä öykkäri tai äitinsä helmoissa kulkeva luuseri.
Siltä on alkanut tuntua, että ei miehillä ole enää rohkeutta uusiin haasteisiin. Mutta niinpä taitaa olla myös naistenkin kohdalla kun tarpeeksi kohtaa kolhuja tahi pettymyksiä.
Alkaa hiljalleen tyytyä yksinelämiseen, luopuu tavallaan.
Luopumistahan tämä ikääntyminen tuo tullessaan, mutta kun haluaisi kuitenkin vielä haaveilla tulevaisuuden auvoisista ruusutarhoista.
Niinpä, kyllä unelmoiminen jo pelkästään antaa eliksiiriä elämään ja jos niiiiiin ihanasti kävisi että joku ihana ja luotettava ja normaali ihminen osuisi kohdalle just sopivasti...Niin alkaisi pikkulinnut visertämään ja holmoonit kiertämään :)
Onnea sinulle, koska uskallat vielä luottaa vilpittömästi toiseen ihmiseen.
Minä olen saanut kokea todella ikävän jutun ihmisen hyvyyteen uskomisen takia, mutta eteenpäin on mentävä ja haaveille antava raikasta ja aurinkoista ilmaa :)
jotenkin varautuneen vaikutelman, en usko että miehetkään alentuvat sinulta noin vain kerjäämään. Ne "heittäytymiset" ja "rakastumiset" jäivät jonnekin teini-ikään.
tuolla sanalla kuvaisin omia tuntemuksiani näin aikuisella iällä. Rakastumisen riehakkuuden odotus on vaihtunut tasavertaisen ystävyyden ja toveruuden kaipuuseen, omistamisen tarve läheisyyden tarpeeksi.
Yli viisikymppinen mies ei taida enää ihan niin räjähtävästi reagoida kuin teini-ikäinen. Mieshormoonien määrä on jo senverran alentunut että pelkkä himo ei enää määrää suhdetta. Hyvä niin, kestävämmän suhteen luomiseen kun tarvitaan sitä tunnepuoltakin..hyvä jos verenkiertoa riittää aivoihinkin...