Huomasin koiralla selässä ihon alla patin!! Noin punkinpureman kokoinen mutta mitään jälkeä ei näy eikä siihen ole mikään sattunut koska patti on kokonaan ihon alla. Mikä se voisi olla. En ole vielä huolestunut kun koira on täysin terveen oloinen.
patti selässä
huoli?
611505
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Voiskohan olla rasvapatti,toisilla koirilla on taipumus saada niitä.Se tuntuu nahan alla "irtonaiselta" ja liikkuu nahan mukana siis.Ne ovat harmittomia,jolleivat tulehdu.Usein "kylkiviivan " yläpuolella ovat näitä,mahan puolella olevat huolestuttavampia.Kannattaa pattia kuitenkin seurailla.Rasvapatitkin kasvavat usein melko nopeasti ja voivat tyhjentyä sitten jopa itsekseen.
meillä koiralla ollut myös tuollainen patti jo yli puoltoista vuotta. jonkun aikaa se kasvoi, mutta ei ole vuoteen muuttunut miksikään. ei vaivaa koiraa mitenkään.
ei syytä huoleen :)
Koiruuden leuan alle ilmestyny noin kananmunan puolikkaan kokoinen patti. Ei tunnu irtonaiselta vaan sellaiselta, että olis kiinni jossakin ja on kovan tuntuinen.
Kyllä yhden tuttavan koiralla on kaulassa iso patti,joka on todettu rasvapatiksi,yleisemmin ne kyllä tulevat tuonne selkäpuolelle ja kylkiin.Rasvapattikin on ainakin ensi alkuun kova,meillä tosiaan pehmenevät sitten ja tyhjenevät joko itsekseen tai kevyesti puristamalla.Kyllä taitaa olla mahdoton sanoa näkemättä mikä koirasi patti on,on mahdollista olla myös suurentunut imusolmuke tai rauhanen.Kannattais varmaan käydä ell näyttämässä varulta ja kun on noinkin iso niin leikkauttaa pois.
ovat tosiaan usein harmittomia mutta mulla on täällä koira jolla on pahanlaatuisia,on leikattu yksi talvella selästä pois mutta uusia on tullut ja nyt on enää oireiden hoito menossa.
Suosittelen että kannattaa käydä näyttämässä ihan varmuuden vuoksi.
Niinhän se on,että joskus sitten käy huono tuuri ja patti on pahanlaatuinen.