Novellissa tapahtuvat ovat mielikuvituksen tuotetta ja tehty viihde tarkoitukseen. ÄLÄ ota novellia tosissaan.
Juhannus Vuonna 1993
Olimme 17-vuotiata ja istuimme baarin edustalla. Pohdimme menisimmekö väärennetyillä henkkareilla baariin, joka oli silloin nuorison suosima. Silloinen poikaystäväni Jake ehdotti, että menisimme vain hänen kotiinsa( todennäköisesti nussimaan). Mutta minä halusin baariin juomaan ja juttelemaan. Olin kylästynyt jo Jakee ja jatkuvaan seksiin. Hän ei tuottanut minussa mitään tunteita. Halusin halusin niin kovaa saada uuden poikaystävän. Olin aina haaveillut seksistä maailman kuuminnan amislaisen kanssa(Luukaksen). Hän oli täydellinen. Lyhyt musta tukka, pitkä, urheilullinen ja huhujen mukaan myös iso munainen. Hän oli täydellinen.
"Mä haluun juomaan, me mennään baarii" sanoin.
"Ok, perkeleen ämmä, susta on kyllä muuta kun haittaa" Jake sanoi.
Nousimme kylmältä penkiltä kohti portsaria. Portasi nopeasti vain vilkaisi meitä ja päästi sisään, ei tarvinnut edes näyttää henkkareita. Olimme yllätyneitä. Astelimme sisälle baariin jossa, oli kova meno jo päällä( oli sentään lauantai). Kävelin suoraan reivaamaan tanssilattialle, kun Jake lähti ryyppäämaan kavereidensa kanssa tiskille. Tanssin hetken aikaa, kunnes Luukas lähestyi minua. Olin hyvin yllättynyt.
"NO, mitä sä tälläiselta RUMALTA ämmältä haluut" Kysyin.
"MITÄ HELVETTIÄ! sä oot upee muija" Luukas sanoi.
"MITÄ SÄ HALUUT MULTA"
"MÄ.... HALUUN........ SUT!!"
jähmetyin. Mietin päässäni, että tämän on pakko olla unta. Luukas haluua mut, miksi?
" eikö sulla oo tyttöystävä, Matilda?
" kamoon nyt on Juhannus, rakkauden aikaa ja mä voin tehdä mitä vaan"
"jaahas"
En heti lämmenyt ajatukselle, vaikka olihan helvetin kuuma.
"mentäiskö tonne tiskille niin mä tilaan sulle juoman"
"ok"
Kävelimme baaritiskille ja Luukas tilasi mulle siiderin. Hän otti kaljan.
Juovuksissaan Jake ei heti huomannut minua ja Luukasta, mutta hetken päästä hän kääntöi päätään ja näki mut.
Jake vihaisen näköisenä tuli luokseni.
"MITÄ VITTUA, MITÄ SÄ TEN ÄIJÄN KANSSA TEET!!
" se tarjos vaan mulle juoman, ei muuta."
"JAAHAS. ET SITTEN KOSKE MUN TYTTÖÖN" Ja osoitti Luukasta.
Jake käveli pois. Minä ja luukas jatkoimme höpöttelyä tunnelman tiivistyessä.
Luukas tilasi minulle uuden juoman ja uuden ja uuden ja uuden. Olin niin kännissä, että sammuin.
pimeeäää ja pimeää.
HERÄSIN. olo tuntui hirveältä. nojasin kylmän vessanpöntön päällä. Minua työnnettiin edes takasin takaapäin. Käänsin päätäni. Olin shokissa. en tiennyt mitä tehdä. Luukas nussi minua takaapäin helvetin lujaa niin, että hän oli hiestä märkä.
"Moi pikku hoponassu sä nukahdit siihen tiskille niin päätin tulla herättää sut tänne"
Oloni oli hirveä ja ihana samaan aikaan. Unelmieni mies pani minua.
"Nyt kun sä oot hereillä sä saat maistaa mun kullia"
Luukas veti suuri tuntuisen kyrpänsä pois sisuksistani ja käänsi minut häntä kohti.
Nyt näin kaiken kunnolla. Luukas oli alasti. Hän oli pitkä, todella lihaksikas täysin karvaton ja todella suuren kyllin omaava. Hän heilutteli edessäni miltei 20 cm munaansa ennen kuin työsi sen yhtäkkiä suuhuni. aloin lutkuttaa hänen munaansa niin että meinasi melkein pyörtyä. Imin hänen munaansa niin pitkään, että naamani oli kuolan peittämä. Luukas nosti minut lattialta pois suliinsä ja tunki kyrpänsä minun sisääni.
"AAAHHH"
"SULLA EI OO KORTSUA" sanoin.
"Emmä sisään tuu"
Pitelin tiukasti Luukaksesta kiinni, kun hän paukutti munaansa nopeasti sisälläni. Luukaksen kulli oli syvällä sisälläni ja meni koko ajan syvemmälle. Hän työnsi ja työnsi. Hetken nussimisen jälkeen hän laski minut alas selälleen vessanpöntön pääälle ja alkoi hieroa kyrpäänsä pienten rintojeni päällä. Hän hieroi ja hieroi sitten alkoi hitaasti hivellä mullansa alemmas ja alemmas. niin pitkään, että työnsi kyllinsi sisääni ja nosti jalkani olkapäillensä. Näin kuinka hiki valui hänen vatsalihastensa välitse ja kuinka hän katsoi minua suoraan silmiin. Luukas työnsi ja työnsi munaansa edes ja taakse. Vauhti alkoi nopeutua, hän laittoi toinen kätensä rinnalleni ja toisella hyväili pillua kullinsa lisäksi. Hän oli tulloillan ja minä myös. Hän työnsi nopeasti edes takasin kunnes työntyi niin pohjaan kuin pystyi ja täytti pilluni spermallaan niin, että sitä pursusi pois pillustani.
"MITÄ HELVETTIÄ SUN EI PITÄNYT TULLA SISÄÄN"
"sori, sä oli vaan niin hyvän tuntunen"
olin rakastunut. ja annoin anteeksi.
"ei se mitään"
Luukas veti kullinsa pois ja spermaa vielä purskahti vatsellani. Luukas hieman virnuili ja hieroi kädellään spermaansa vatsalleni ja naamalle.
OVI PAMAHTI AUKI
"MITÄ VITTUA,"
se oli Jake. Kalpeana katsoi minua ja Luukasta.
"PAINU HELVETTIIN SIITÄ KATTOMASTA MULLA SUN TYTÖN KANSSA JUTTU KESKEN"
Jake peloissaan Luukaksesta poistui nopeasti ja vielä suutelimme hetken ennen kuin puimme päälle ja vahdoimme puhelinnumerot. sama iltana Luukas jätti tyttöystävänsä ja minä Jaken. Meistä tuli pari ja harrastimme seksiä joka päivä ja parikymmiksi asti...
MINUT NUSSITTIIN PASKAKSI BAAARISSA
Anonyymi-ap
1
886
Vastaukset 1
- Anonyymi00001
mitä piditte?
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 861436
Henkilöauto ajoi puuhun Suomussalmella
Henkilöauto ajoi puuhun Suomussalmen torin laitamilla. Poliisi epäilee tutkivansa tapausta. Silminnäkijä381125Kattoikkuna puuttui - vai puuttuiko sittenkään?
Tönölään ei saatu mökkejä, kun kattoikkunasta oli pula. Näyttää konkurssihakemus tulleen kuitenkin 31.8., joten kattoikk22895Petteri A-studiossa: "Ihmiset ovat alkaneet saada töitä" ..mitä vitt..
Missä todellisuudessa toi Orpo oikein elää, Suomen työttömyys 2000-luvun ja EU/OECD-maiden korkein tuplat niiden keskita157740Kajaanissa on kadoksissa 27vuotias nainen.
Poliisin tiedoteessa on ,että 1.9.2026 katosi kajaanissa 27vuotias nainen. Kuva löytyy ja tiedot pituudesta ,iästä yms.13720- 46669
Nythän todellisuus on kuitenkin se
että miehen täytyy tehdä miehen työ. Olla mies. Naisen täytyy tehdä naisen työ. Olla nainen. Voimme puhua pehmeitä ja196664Kuka oli kuskina
Volvo suistunut päin koivua torin laidalla? Oliko vauhtia liikaa vai sairaskohtaus vai humala?13647- 33570
Mies sun käytös satutti...
Mahdatko sitä ymmärtää...😔 Olisipa kaikki mennyt hyvin. Vaikea tästä on enää mitään ihanaa rakentaa.39558