Sain tänään suru-uutisen. Nuorehko elämä päättyi oman käden kautta. Ei onneksi liian läheltä, mutta tarpeeksi läheltä, liittyäkseen oman elämäni vaiheisiin, jotka ovat minut omaksi nykyiseksi itsekseni muovanneet.
Tiedän etten mitään olisi voinut tehdä, mutta mietin kuitenkin olisiko kuitenkin joku voinut? Voiko kukaan koskaan tehdä kenellekään mitään? Missä kulkee se raja kun kukaan ei voi enään auttaa? Näenkö läheisistäni itse milloin minun pitäisi auttaa? Näkeekö kukaan milloin minua pitäisi auttaa? Miksi en epäile hänen päättäväisyyttään? Alkaa pelottaa ajatuskin kuinka helppoa se sittenkin on. Pelottaa todella. Kuka seuraavaksi ja miksi? Pistänkö silmäni kiinni, puhelimeni kiinni, suljenko verhoni?
Jos olen liian herkkä ja heikko kun kaadan ajatukset päälleni, tulkoon joku tekemään minulle lobotomian, ehkä se on omaksi parhaakseni.
Tiedän etten mitään olisi voinut tehdä, mutta mietin kuitenkin olisiko kuitenkin joku voinut? Voiko kukaan koskaan tehdä kenellekään mitään? Missä kulkee se raja kun kukaan ei voi enään auttaa? Näenkö läheisistäni itse milloin minun pitäisi auttaa? Näkeekö kukaan milloin minua pitäisi auttaa? Miksi en epäile hänen päättäväisyyttään? Alkaa pelottaa ajatuskin kuinka helppoa se sittenkin on. Pelottaa todella. Kuka seuraavaksi ja miksi? Pistänkö silmäni kiinni, puhelimeni kiinni, suljenko verhoni?
Jos olen liian herkkä ja heikko kun kaadan ajatukset päälleni, tulkoon joku tekemään minulle lobotomian, ehkä se on omaksi parhaakseni.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Otan osaa suruusi, on niin toivotonta kuulla ihmisen päättäneen itse elämänsä. Meillä kaikilla on täällä tarkoitus ja tehtävä, vaikka välillä sen näkeminen on äärimmäisen hankalaa.
En osaa sanoa, milloin on sopivaa tai myöhäistä puuttua toisen elämään. Uskon kuitenkin, että kuuntelemalla sydämen ääntä, voi nähdä ystävän hädän, ja kenties kykenee antamaan hänelle aseet taisteluun epätoivoa vastaan. Tai vain tarjoamaan olkapään, jota vasten purkaa sekavalle mytylle kiertyneitä ajatuksia. Riittää, että on läsnä.
Itsemurha ei ole helppo ratkaisu, en jaksa uskoa niin. Vaikka olisi rakentanut kuinka vahvan muurin ympärilleen, on ihmisiä, jotka välittävät. He eivät unohda, ja ovat valmiita tukemaan, jos heille annetaan tilaisuus. Paha olo ei mene pois sulkemalla puhelimen, eristäytyminen vain lisää tuskaa. Usein puhuminen antaa paljon enemmän kuin loppujen lopuksi vaatii voimia.
Herkkyys ei saisi olla huono ominaisuus, herkät kokevat ja näkevät enemmän. Pitäisi osata arvostaa pieniäkin asioita, koittaa nähdä valoa paksuimmankin verhon läpi, niinkuin se pieni lintu, joka rakensi pesänsä ostoskeskuksen oven vieressä olevaan tuhkakuppiin. Silloin , kun tuntuu ettei enää pysy pinnalla, pitäisi huomata rannalta heitetty naru. Ja silloin on tehtävä valinta, tarttuuko siihen?.....
Rakas ystäväni,
Niin monesti olet kärsivällisesti kuunnellut vuodatuksiani milloin mistäkin asiasta. Tiedät että ystävyydellämme ei ole rajoja aiheen tai ajan suhteen, joten koska tahansa tarvitset kuuntelijaa tai olkapäätä johon nojata, voit soittaa.
Olemme molemmat kunnioittanut niitä hetkiä jolloin toinen on halunnut vetäytyä omiin ajatuksiinsa eikä halunnut jutella, nyt kuitenkin toivon että soitat.
*kietoo kädet ympärille ja halaa tiukasti*
on hyvä että joku välittää. empaattisia ja herkkiä ihmisiä tapaa valitettavan harvoin.
kuitenkin haluan toivottaa kaunista kesää ja jaksamista.
p.s. ei aina tarvitse olla läheinenkään. silti kuolema koskettaa
Vastaa rakas ystävä soittoihini...olen HUOLISSANI