Onko millasia kokemuksia kimppasaunomisesta???
itse olisin kiinnostunut ja emäntäkin olisi valmis,mutta miten saada kaverit ja tuttavat suostumaan/lämpenemään ajatuksesta??
itse olisin kiinnostunut ja emäntäkin olisi valmis,mutta miten saada kaverit ja tuttavat suostumaan/lämpenemään ajatuksesta??
Vastaukset 17
Vanhimmat
Olen ollut kimppasaunassa useaan otteeseen. Mitäs tuosta nyt osaa sanoa... puhdasta tuli.
Me käydään useasti kavereiden kanssa saunassa ja se on ihan normaalia, silloin kun ei aiheuta muita ajatuksia.
Saunominen on yhtä normaalia kuin syöminen yhdessä. Jos jollain tulee muuta mieleen, niin todennäköisesti hänen kanssaan ei kannata saunaan mennä porukalla.
Lisäksi se on talvella varsinkin järkevääkin, kun lämmitysaika jää pienemmäksi. Ihan kivaa, kun menet saunomis ja peseytymismielessä.
Ja luuletko että se jolle tulee jotain muuta mieleen välttämättä kertoo siitä avoimesti?
minä ainaskin olen käynyt jo vuosia anopin kanssa saunassa pari kertaa vuodessa! Anoppi on 47 vuotta ja itse olen 42v. joten ollaan melkein saman ikäisiäkin. meillä ei ole ollut mitään ongelmia saunomisen suhteen, mutta joskus hurjassa nuoruudessa kyllä ´tuli ongelmia kun käytiin sen aikaisen tyttöystävän kanssa saunassa ja mukanamme oli tyttöystävän kaveri niin sain kuulla jälkeen päin että olin katsellut kaverin peppua liiankin aktiivisesti! saattoihan se ollakin niin, sillä kahden hyvävartaloisen naisen kanssa saunominen on tosi kivaa myös "pikkuveljestä", mikä nosteli päätään herkästi silloin kaksikymmentä vuotta sitten. Asiaan, suosittelen kimppasaunaa, kunhan siitä "alkukankeudesta" selviää ensin.
Vuosien varrella saunottu noin 10 eri parin kanssa, joidenkin useita kertoja. Sanotaan, että löylyn puute, jos jorma alkaa hevostella.
Mutta on tosi nautinnollista katsella rouvia ja heidän paikkojaan! Uinti vilvottelut piristävät, kun rouvat nousee laiturille, itse jättäytyessä veteen katseleen. Onhan sitä tuttavan tisua tullut koitettua huumorimielessä ja kaikki ollut OK. Se, että pitää rajan tunnustellen, toiset vapaamielisempiä kuin toiset.
Kimppasauna kunniaan!
suosittelen!
Hyvä pari kylään esim. mökille ja viintä lipittämään, sit ehdotus, kuka menee saunaan, se olis valmis(lämmin). Yleensä se menee siihen, että kaikki. Se on tosi jännää ja kiihottavaa. Kyllä joku rouva on käynyt kiinnikin ja olen vastapalvelukseksi koittanut häntä, jostain syystä erittäin liuka keli ollut. Hämäryys hyväksi kainoille.
koita keksii konsteja.
Jos suinkin pystyn, pyrin välttämään näitä kimppakivaa saunomisia.... valitettavasti tuttavapiiriinkin kuuluu näitä väkisin saunaan änkeäviä vastakkaisen sukupuolen edustajia. Vieraassa saunassa on paha isäntää kieltää tulemasta löylyyn, siispä usein jätän kylässä saunomatta.
Meillä vieraiden kanssa saunotaan naiset omana, miehet omana ryhmänään. Syy siinä, että aina miehistä löytyy näitä tissintiristelijöitä, tai naisista velikullanvetkuttajia. Sauna on sauna, siellä nautitaan löylystä, vihdotaan ja pestään - ei ihailla toisten perseitä!
Ole vaan, mutta ken nauttii katsella, niin katselkoon! Ei siitä kulu, eikä tissin koitostakaan, eikä muunkaan, eri asia jos mennään pidemmälle, siinä pitää olla eri sopimus.
puuhaa, toi kimppa sauna. Meidän piireissä, sama missä oltu saunomassa, niin kyllä se on niinpäin, että me miehet on istuttu löylyssä, alkaa kuulua, ettei me viihdytä tuolla, kun aloitta viipyä. Kait sinne sopii? Ja tottakait sopii, sen mukavampaa, mitä ahtaampaa!! Että vältä sä vain kimppa saunaa ja anna toisten nauttia. Kiellätkö sen myös mieheltäsi?
Varmaankin kymmeniä kertoja ja kymmenien eri ihmisten kanssa. Viimeksi pari kertaa tänä kesänä. Elämänkumppanini on ollut useimmiten mukana, mutta olen toki ollut yhteissaunoissa ilman häntäkin - ja hän ilman minua.
Seksipitoiseksi ei ole meininki valtautunut vielä koskaan. Kivaa, rennonlupsakkaa ja tasaveroista seuranpitoa vain.
Sauna on saunomista varten. Jos seurue on samanmielistä, niin yhdessä saunominen on enemmän kuin OK.
harmiksi pistää ja kateeksi käy teitä joilla on tollasia ystäviä,jotka ei turhaa ujostele.
meidän kaikki kaverit tuntuu ujostelevan niin,ettei saa mukaan saunomaan.
viimeksi yritettiin taas perjantaina,mut ei.
vuorotellen piti sit käydä. :(
pimpin katseliminen on kivaa
akan siskoa sanassa,sai semmoiset kyyit et ei varmaan tuu saunomaan mun kanssa vähän aikaa,vanha mies nää konstit ossaa.
kun ajattelette seksiä saunassa,hyi hävetkää ! Pipsa
oliko sydänkiuas saunassa?
viikolla paiskattu verkonpainoksi kun oli niin paska
oikein huolella? Mulla on niin lyhyt rassi että jo se 50mm turvaetäisyys estää nuohoamiset.