Minä, mun broidi, mun fanit ja kela.

Anonyymi-ap

Ensinnäkin minä olen täydellinen huippu-urheilijan näköinen täysin niin henkisesti kuin fyysisestikin ikiterve täydellinen yksilö, myös miljonääri.

Broidi on ollut kovapalkkainen suurimman osan elämästään ja verot on olleet sen mukaisia.
Kun hän oli minulla töissä kymmenisen vuotta, niin kovimmat vuosiansionsa olivat yli 80 tuhatta euroa brutto.

Kun hän oli Ruotsissa töissä pari vuotta minun leivissä, tilaaja maksoi työmatkoilta matkatunnit joka toinen viikonloppu, sisältäen lauttamatkat, taksikyydit perille saakka. Ulkomaanpäivärahat maksoivat ja majoituksen tietenkin.

Hän oli töihin saapuessaan tienannut jo noin 600 euroa ennen ensimmäistä työpäivää.
Se poika on töistään maksanut tuplasti enemmän veroja kuin keskipalkkainen ja kaiken lisäksi iso osa palkastaan meni Alkon viinoihin.

Hän oli yhden vuorokauden sairaalassa lievän infarktin vuoksi tarkkailtavana. Sen kustannukset olivat yhteiskunnalle ehkä tonnin luokkaa, kun suhteutetaan yksityiseen.

Minulla ja broidilla on se ero että hän sai lievän infarktin mutta minä paniikkihäiriön, sekä hän on ostanut viinansa alkosta, kun minä vastaavasti Pattayan baareista ja nykyisellään tissuttelen kotiolosuhteissa, koska olen jälleen perheellinen.

2010

3

65

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi00001
      UUSI

      Korostan Minun leissäni, siis Minun, minun, minun, koska minä olen MinääÄÄÄ.

    • Anonyymi00003
      UUSI

      Kas kun MinällÄ ei ole ollut myös systeri leivissään, ei edes ylivertaiset poikansa kesäduuneissa, mutta tytär on ollut haaveilluusiokerrosläävän isännöitsijä ennen kuin ryhtyi opiskelemaan lääkäriksi.

    • Anonyymi00004
      UUSI

      Viikon luontoäänenä kuulimme inkeriläisen itkijämummon lohdutonta vaikertamista.

      Jos nyt Posso tarkkoja ollaan, niin sinä aloit puhumaan höpöjä broidistani ja sinä aloit puhumaan Kelasta ja kelaeläkkeistä ja yrittäjäeläkkeistä. Perinteiseen tyyliisi sitten ihmettelet miksi joku näistä puhuu.

      Minulla ei ole sivupersoonaa, niin joudun puhumaan vain omasta puolestani, enkä aio ryhtyä tahallaan sairastelemaan sinun mieliksesi.

      Sinun kannattaa mennä juttelemaan noista asioista alkoholismia käsitteleviin keskusteluihin, eläkekeskusteluihin, sairauspalstoille, mielenterveyspalstoille ja vähävaraisten palstoille, niin pääset omiesi pariin.

      Pattayaa ei ole suunniteltu sinulle. Pähkinärinne ja Myyrmäki on sinun place to be.

      2010

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Björn Wahlroos, maataloustuet lakkautettava

      Sanoo pankkimies. Mitäs persut ja muut tukinulliem perskärpäset tähän? "Wahlroos listaa kansallisen maataloustuen. – I
      Maailman menoa
      129
      3178
    2. Persut päättivät hiilivoiman kieltämisestä Suomessa

      Moni on jo unohanut kuka hyväksyi hiilivoimaloiden kieltämisen Suomessa: persut Sukupuolineutraalit liikennemerkitk
      Maailman menoa
      61
      2815
    3. Nalle Wahlroos ei ulise kuten Teemu Selänne sähkölaskuista

      Nalle "hah hah" nauroi saamistaan sähkötuista, kun taas Teemu-poika itkeä tirautti kovasta sähkön hinnasta. Nalle nauro
      Maailman menoa
      35
      2212
    4. Muistattekos kuinka kokoomus ja persut vinkuivat sähkön hinnasta?

      Oppositiossa vuonna 2022, kun sähkön hinta uhkasi nousta 20 senttiin kilowattitunnilta? Nyt ovat hiiren hiljaa, kun pitä
      Maailman menoa
      103
      2118
    5. Mikä aate kaiken pahan takana?

      Se laiskistuttaa kansat, opettaa vaatimaan etuisuuksia, syleilee maailmoja eikä omaa kansaa.
      Maailman menoa
      130
      1988
    6. Vain persut vastustivat hiilivoimaloiden alasajoa

      Persut vastusti jyrkästi hiilen kieltolakia ja on myöhemmin vaatinut hiilivoimaloiden pitämistä käytössä. He perusteliva
      Maailman menoa
      44
      1961
    7. Muistan vuosikymmenten takaa

      Toivottavasti voit hyvin ja jaksat työssäsi. Olet upea ja erinomainen ihminen, toivon kaikkea hyvää.
      Ikävä
      10
      1232
    8. Päivi Räsäsen seksipaljastus loksauttaa Katja Ståhlin leuat! Elämäni biisi kohujakso tv:ssä!

      Elämäni biisi -suosikkisarjan uusinnat ovat startanneet ja nyt vuorossa on sarjan 2. jakso v. 2019. Sinisille sohville
      Suomalaiset julkkikset
      12
      1005
    9. Kristinoppi ja vähäkatekismus:

      Luther Lapsikasteesta: "Mitä kaste antaa eli hyödyttää? Kaste vaikuttaa syntien anteeksiantamuksen, vapauttaa kuolemas
      Luterilaisuus
      67
      994
    10. Valtuuston puheenjohtaja ei hallitse kokousta

      Kemijärven kaupunginvaltuuston puheenjohtaja antoi teatterin pyöriä valtuustossa. Sosialidemokraattien Risto Korkalon pu
      Kemijärvi
      77
      910
    Aihe