Meidän talossa on myös näitä kuuluisia pihapoliiseja.Aiemmin olen pystynyt suhtautumaan moisiin huumorilla, mutten enään...
Asumma sisäpihalla ja mammat päivystävät siinä aamusta, myöhään iltaan.Meille tulevia vieraita kuulustellaan.Ihan vain ystävällisesti avataan ovi, ja kysellään josko oisi meille tulossa ja kerrotaan sitten jotain outoja juoruja.
Tietävät kertoa tarkalleen miehelleni moneltä olen lähtenyt lasten kanssa/koirien kanssa ja kauan ollut.Miestäni ei kummemmin kiinnosta, mutta raportti kerrotaan kaikkina päivinä, kun mieheni ajaa autonsa parkkiin.
Roskamme käydään penkomassa, ja jos vain löytyy jotain heistä väärää, se kiikutetaan oven taakse.
Ikkunamme on myös sisäpihaan päin, ja en enään voi pitää verhoja auki, kun kokoajan tarkkailtu olo.
Pihassa saan sitten kritiikkiä lemmikeistäni ja lastenkasvatuksesta.Sitä vihjailuja että meillä kamala meteli...Oudointa oli että olimme "valvottaneet koko taloa juhlillamme"vaikka olimme silloin koko porukka muilla mailla.
Samoin kaikki roskikseen viedyt huonelalut ym. sinne kuulumaton tuodaan ovellemme ja ilmoitetaan että jos emme pian opi niin laskutetaan meiltä...
Samassa talossa asuu myös ystäväperhe, joka myös saman terrorismin uhrina.
Mitä tälläisessä tilanteessa voisi tehdä?Muuttaa?
Ulkonäöltämme olemme mustiin pukeutuvia, mutta muuten (myös kaverimme)olemme työssäkäyviä(paitsi minä äitilomalla)ja hyvin rauhaisaa ja seesteistä eloa viettäviä.Mutta nytkö vain siedettävä moinen touhu?

Vastaukset 15
Vanhimmat
kuulumatonta huonekalua ynnämuuta, ne viedään kaatikselle tai ongelmajätteisiin, niistä vääristä tulee lasku, ikävä kyllä.
pointinipa onkin että ne kamat joita meille kannetaan, eivät ole meidän roskiin viemiä.Eli mekö maksetaan sitten koko talon sopimattomat roskat?Vai pistänkö pihakirppiksen, ja myyn voitolla muiden roskiin roudaamat huonekalut?Kun ne kerta ovelleni asti kannetaan...
Täytyy sanoa että meillä aika sekaisa ja RUNSAS sisustustyyli, jos kaikki pinnasängyt, vaunut, hyllyt, kissanraapimispuut,säkkituolit ym.ym Ovat meiltä lähtöisin...
itse pukeudun kanssa mustaan ja joillekkin se riittää perusteeksi tarkkailla. kuinkahan monesti olen selittänytkään,että en tosiaankaan ole s.palvoja, vaikka mustaa käytänkin...=D. ongelmasi kuulostaa aika hankalalta,mutta voisiko esim. miehesi käydä sanomassa mammoille,että pikkuhiljaa saisivat tottua teihin ettekä tykkää kuunnella niitä raportteja,koska tulee ihan tarkkailtu olo? toinen, mutta huomattavasti ikävempi keino onkin sitten sanoa suorat sanat ja käskeä mammat helvettiin kyttäämästä(uhkailla esim. lähestymiskiellolla, luulisi kyseessä olevan jonkinsortin kotirauhan rikkomus?). roskien penkominen on arkipäivää mammoille, mutta ei oikeuta sitä- urkkimista sekin. tsemppiä, toiv. keksitte jotain...=).
Heh-heh! Meidän pihakyylien kanssa menettelin näin: Kun menemisiäni ja tulemisiani tarkkailtiin, kiersin usein ulos lähdettyäni talon toisen puolen ovesta takaisin sisään ja taas mammojen ihmetykseksi toisesta ovesta ulos. Vierailleni olen antanut ohjeet puhua näille urkkijoille "venäjää" sopivin elein höystettynä.
Roskapussiini laitan päällimmäiseksi kaikki pahimmat moskat ja kissanpaskat, onhan niitä sitten mukavampi penkoa. Roskikseen en tietenkään vie mitään sinne kuulumatonta. Huonekalut eivät ole talousjätettä ja niiden pois kuljetuksesta tulee jokaisen huolehtia itse.
Jos joku metelistä vihjailee, ilmoitan yksioikoisesti olevani asiasta täysin tietämätön. Totean venäläisten ystävieni siellä ehkä pitäneen jotain liikeneuvottelua. Samalla kerron heidän kutsuneen minut parin viikon Karibian risteilylle täysihoitoineen kiitokseksi "asioiden" hoidosta.
Naapurini ovat nykyään aika vaisua sakkia......
Istua torottavat päivät pitkät lastensa kanssa oven pielessä juoruilemassa.Hyvänen aika menisivät puistoon,tai vaikka uimaan näin kauniilla ilmoilla.Saisivat elämäänsä muutakin sisältöä,kuin naapureiden seurantaa,vai liekö ilmiö,niin kutsuttua sosiaalista kontrollia?
http://www.kyttaajat.net
siellä on asiantuntevaa tekstiä!!
kun ei loksauta korvaansa edes,elämä on helppoa.Mutta jos kotiini tullaan se onkin eri juttu!
Alkakaa käyttäytymään uhkaavasti,pari kertaa mummot seinälle kurkusta roikottamalla ja tappouhkaukset perään.Kerrot näille vittupäille,että mikä sinua risoo.Tämän jälkeen he palvovat sinua ja kavereitasi.Tämä on huomattu,väkivalta lopettaa vittuilun.
kävisitkin apina kurkkuuni kiinni niin saisin tehtyä rikosilmoituksen sinusta. Pian voisin hakea lähestymiskieltoa ja arvaappa kuka silloin muuttaa pois rapusta? Ja käyhän uudelleen kurkkuun kiinni, niin saan tehdä uuden ilmoituksen jne. pian pääset lusimaan häirikkö!
APUVA...nyt se GORILLA-TANTTA SUUTTUI...!
ketäkin. Jos itse huomaat jonkun olevan päivän aikana siellä ja täällä ..ja nyt se juttelee sen toisen kanssa jne. Taidat itse olla pihakyttä.
Kyllä niitä kyttiä on myös omakotialueilla. He käyttävät koiraansa apukyttänä. Kun tulen pihalleni niin koiransa haukkuu ja sitten tullaan kyselemään "kuulumisia" ja ihmettelemään sen ja ton tekemisiä.
Kuljen omalla pihallani pää painuksissa, jottei tule katsekontaktia. Sairasta. kasvais noi kasvit.
Joo...noihan on noita "Abu mikalie...-vankileiri"-metodeja, etta kaytetaan KOIRIA kidutuksen apuvalineena...(luin just lehdesta)
Milloinkohan "pihapoliisit" ottavat muutkin VANKILEIRI-METODIT kayttoon??
Nämä tällaset... Miettikkääpä miten olette ite käyttäytyneet, jos valituksia alkaa tulla; yleensä syy löytyy ihan itestä, eli et voi elää kuin pellossa jos asut taajamassa.
Edellisessä kodissamme, joka sijaitsi kerrostalossa saimme niskoillemme kaikki talon vanhemmat täti-ihmiset ihan vain nuoren ikämme takia. Kaikesta mahdollisesta ja mahdottomasta valitettiin. Tosin olemme hyvin rauhallisia ihmisiä ja työssä käyviä. Parhaat jutut olivat kamalat bileet meillä viikonloppuna jolloin olimme aivan toisella paikkakunnalla sekä sisällä tupakointi, jota emme ikinä harrastaneet. Loppuihan tuo kyttäys ja turhan valitus silloin, kun alapuolellemme muutti nuori pari, joka todellakin pippaloi monta kertaa viikossa. Nyt emme enää luojan kiitos asu kyseisessä talossa. Nykyisille naapureille mieletön kiitos! Ihania ihmisiä joiden kanssa mielellään vaihtaa kuulumisia pihalla ihan asiallisesti.
jos siihen on mahdollisuus - ihmisen yksityiselämään asiatonta sekaantumistahan toi on!