helle riittää

joko teillä alkaa helle piisata, yöt ovat niin kamalan kuumia ei voi nukkua. on niin hankalaa olla. aina sanotaan et lämpimästä ei sais valittaa koska kylmää ilmaa piisaa. mut nyt valitan tavoistani poiketen. asun vanhassa talossa jossa ei ole muuta ilmanvaihtoa kuin ikkunat ja ovi auki, sit sieltä tulee kaiken maaliman ötökät ja kärpäset sisälle. lankesin valittajien joukkoon.
24983
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 24

Vanhimmat

syksyä, viileitä tuulia, sienestysreissuja ja puolukkamatkoja, kovia syysmyrskyjä, joita voi katsella sisällä lämpimän takan edessä, kaunista ruskaa, keltaisia lenteleviä lehtiä, ihanaa pimeyttä jolloin voi sytytellä kynttilöitä, ja korkata vaikka punaviinipullon lämpimäkseen,
Ja ensi-lunta joka tekee illatkin valoisemmiksi.

En ole kesä-ihminen ollenkaan, ihan liian kuumaa minulle :((

Äänestä

Hei yritetään kestää koettelemuksemme ja vähän helpottaa oloamme, jos mahdollista.

Itse olen saanut apua,
ötökkäverhoista ja -verkoista,
lattialle oven eteen asetetusta tuulettimesta ja/tai kosteasta froteepyyhkeestä peittona
viivyttyäni ensin pitempään kylmän suihkun alla.

Kun ui pitempään vaikka lämpimässäkin vedessä, se viilentää oloa vähintään puoleksi tunniksi.

Kun nakuna nukkuessa tulee liian kuuma, voi peittona olevaa kosteata froteepyyhettä hieman leyhytellä, niin se taas viilenee ja viilentää. Jos pyyhe on ehtinyt kuivaa, sen voi käydä uudelleen kastamassa ja vääntää kuivaksi. Mielestäni ylösnouseminenkin on parempi vaihtoehto kuin hikisenä kiemurteleminen ja unen etsiminen.

Voisiko ulkoa löytyä viileampi nukkumapaikka?

Kertokaa lisää omista ideoistanne helteen haittojen torjumiseksi.

Avantouimarit voivat varmaan paremmin pakkasessa kuin helteessä.;))

Äänestä

pidän lämpimistä ilmoista enkä ole kärsinyt kesän kuumuudesta,varsinainen auringonpaahde ei kiehdo mutta varjossa lämmöstä voin nauttia nyt täysillä.

joskus jos tulee ylinihkeän tuntuinen olo, niin kaivan pakasteesta kaurapussini, sellaisen lihaksia rentouttavan pussukan jonka voi joko jäähdyttää pakastimessa tai lämmittää mikrossa. Ostin kerran hierojaltani ja toimii oivallisena viilentäjänä sen lisäksi että laukaisee lihasjännitystä ja -kipeyttä.

Äänestä

ainakin täällä sataa ja ukkonen jyrisee. Minulta ei kyllä kysytty mitään, olisi ollut vielä pari mattoa pestäväksi.

Äänestä
  • kaikki tuntee omalla tavalla ja minä kaipaan viileyttä nyt!Mikään ei ota niin päähän kun säätiedottaja joka on pettyneen näkönen kun sateita tulossa,eli naama peruslukemille sillä minäkin pidän sateesta ja raikkaasta syystuulesta.

    Äänestä

  • on meitä muitakin kirjoitti:

    kaikki tuntee omalla tavalla ja minä kaipaan viileyttä nyt!Mikään ei ota niin päähän kun säätiedottaja joka on pettyneen näkönen kun sateita tulossa,eli naama peruslukemille sillä minäkin pidän sateesta ja raikkaasta syystuulesta.

    nostaa pölyn ilmaan ja yskiä saa kun pahommassa flunssassa.

    Äänestä

  • ei sovi mulle kirjoitti:

    nostaa pölyn ilmaan ja yskiä saa kun pahommassa flunssassa.

    työssä kun työkaveri laittaa tuulettimen lattialle että jalkoja viilentäs.Mutta vieressä on paha olla..kun yskittää...

    Äänestä

  • ei sovi mulle kirjoitti:

    nostaa pölyn ilmaan ja yskiä saa kun pahommassa flunssassa.

    mitä tarkoittaa pahommassa?onko perussana paho,pahoma,vai mikä?
    mikä vika on suomenkielessä,kun sitä ei voi käyttää,vai eikö suju?

    Äänestä

  • saara kirjoitti:

    mitä tarkoittaa pahommassa?onko perussana paho,pahoma,vai mikä?
    mikä vika on suomenkielessä,kun sitä ei voi käyttää,vai eikö suju?

    joskus kun kirjoittaa ja en ole pilkkujen tarkkailija.Vai voiko tänne kirjoittaa vaan täysin virheettömät ihmiset.

    Äänestä

  • saara kirjoitti:

    mitä tarkoittaa pahommassa?onko perussana paho,pahoma,vai mikä?
    mikä vika on suomenkielessä,kun sitä ei voi käyttää,vai eikö suju?

    kirjoita näin:Suomen kielessä.

    Äänestä

  • saara kirjoitti:

    mitä tarkoittaa pahommassa?onko perussana paho,pahoma,vai mikä?
    mikä vika on suomenkielessä,kun sitä ei voi käyttää,vai eikö suju?

    kun paholaisesta joka tekee pahan mielen.

    Äänestä

  • paholainen en ole kirjoitti:

    kun paholaisesta joka tekee pahan mielen.

    ilo pilattu,ei mistään voi keskustella.

    Äänestä

  • ompa aikaa setviä..ja vahtia.. kirjoitti:

    joskus kun kirjoittaa ja en ole pilkkujen tarkkailija.Vai voiko tänne kirjoittaa vaan täysin virheettömät ihmiset.

    Antaa mokoman pilkunn....... tutkia joka sana erikseen. Riittääpä siinä hommaa, kun kirjaa kaikkien tekemät virheet pieneen punaiseen muistikirjaansa...Lienee vähintäänkin Suomen kielen maisteriainesta!!! hih hih hii..
    Minä teen virheitä, mutta piruako se kenellekään kuuluu, olkoon lukematta sitten ! Kyllä jokainen tälle palstalle ihan vapaasta tahdostaan tulee lukemaan tai kirjoittamaan.
    Lika sekshi vahikotaa näkökukyä!!!!!

    Äänestä

  • hauskaa jollakulla? kirjoitti:

    jos tulee kirjoitus virhe.Asia kuitenkin tulee ymmärrettyä,eikö vain?Kyllä lämpö jo alkoi piisaamaan,ei jaksanut mitään tehdä töissä.Syksyn ruskaa odottelen,ja kuulaita päiviä.

    Äänestä

  • pahoolotuli kirjoitti:

    ilo pilattu,ei mistään voi keskustella.

    Kyllä täällä jokainen saa kirjoittaa justiin niin huonoa tai hyvää kirjakieltä kuin haluaa, ja virheetkin ovat sallittuja :))

    Tyhjästä napottajia täällä kyllä riittää- mutta täytyyhän niilläkin jotakin hupia elämässään olla :DD

    Äänestä

  • on meitä muitakin kirjoitti:

    kaikki tuntee omalla tavalla ja minä kaipaan viileyttä nyt!Mikään ei ota niin päähän kun säätiedottaja joka on pettyneen näkönen kun sateita tulossa,eli naama peruslukemille sillä minäkin pidän sateesta ja raikkaasta syystuulesta.

    näytti sen verran siistiltä että mentiin ne matot pesemään. No, nyt sataa taas kaatamalla, että tulevatpahan ainakin hyvin huuhdeltua....

    Äänestä

Loma nyt loppumaisillaan, on ollut hyvät säät kutakuinkin. Väliin jo melkein kuumuutta valittelin, mutta päätinpäs sinnitellä. Nyt on puolipilvessä, kahtena edellisenä päivänä paukkaili ukkonenkin ja tuli kauan kaivattua vettä!!! Nuori koiraneitomme oli jo ihan läkähtyä kuumuuteen, joten saatte uskoa, että nyt se on mielissääm. kun pari astetta tippui lämpötila. Jos mekin olisimme vielä turkki päällä helteessä...mikähän sitten olisi poru???
Ei siis valiteta, kesä on aina kesä! Kyllä tämmöinen on kuitenkin parempi kuin jatkuva vesisade...
Mutta sieni- ja marja-aikaa odotan kuitenkin...Ja entäs sitten ruska ja sen kauniit värit?
Mutta mennään nyt ensin loka-marraskuulle - sitten varmaan alkaa taas valitus, kun on kylmää ja koleaa... Sinne kun päästään, minä alan odottaa taas uutta kesää, nytkin se on joka päivä lähempänä...

Äänestä
  • Tammikuu on kestämätön joulun mentyä, on ahdistavan pimeää, sietämättömän kylmää, kadut mahdottomia kulkea, lunta, jäätä, räntää. Elämä on yhtä rähmimistä.

    Mutta heinäkuu myös! Sikavaloisaa, sikakuumaa, yölläkin ahdistavan hiottavaa. Tämän heinäkuun alku on ollut kuumin 45 vuoteen. Siis kesällä -60 oli yhtä kuumaa. Ilmankos lapsuuden kesistä, jotka aina vietin mummolassa Etelä-Pohjanmaalla, onkin muisto, että hellettä piisasi.

    En käsitä, miksi suomalainen vielä matkustaa Välimeren maihin. Omat kokemukseni ovat sellaiset, etten ihan pienestä rahasta viitsisi polvet suussa kököttää tuntikausia lentokoneessa päästäkseni grillaamaan nahkani kipeäksi, kierimään öisin alasti hikisissä lakanoissa, kaivaten helsinkiläistä merituulta.

    Odotan elokuuta, pimeneviä iltoja, öistä viileyttä. Syyskuu on usein upea. Kesän jäljiltä ihmisessä on virtaa. Sienimetsä ja raikas happi, oi tätä ihanaa odotusta!

    Äänestä

  • qummamuzzi kirjoitti:

    Tammikuu on kestämätön joulun mentyä, on ahdistavan pimeää, sietämättömän kylmää, kadut mahdottomia kulkea, lunta, jäätä, räntää. Elämä on yhtä rähmimistä.

    Mutta heinäkuu myös! Sikavaloisaa, sikakuumaa, yölläkin ahdistavan hiottavaa. Tämän heinäkuun alku on ollut kuumin 45 vuoteen. Siis kesällä -60 oli yhtä kuumaa. Ilmankos lapsuuden kesistä, jotka aina vietin mummolassa Etelä-Pohjanmaalla, onkin muisto, että hellettä piisasi.

    En käsitä, miksi suomalainen vielä matkustaa Välimeren maihin. Omat kokemukseni ovat sellaiset, etten ihan pienestä rahasta viitsisi polvet suussa kököttää tuntikausia lentokoneessa päästäkseni grillaamaan nahkani kipeäksi, kierimään öisin alasti hikisissä lakanoissa, kaivaten helsinkiläistä merituulta.

    Odotan elokuuta, pimeneviä iltoja, öistä viileyttä. Syyskuu on usein upea. Kesän jäljiltä ihmisessä on virtaa. Sienimetsä ja raikas happi, oi tätä ihanaa odotusta!

    ole ainoa joka ei pidä kuumasta kesästä :))

    Kyllä kunnon sienimetsä aina helteen voittaa, ja ne ihanat pimeät illat joita syksyllä on, ja raikas viileä ilma, se on paljon mukavampaa kuin kieriskely helle-öisin litimärissä lakanoissa hikisenä.... YÄK.....

    Vaatteita voi aina lisätä jos on kylmä, mutta helteellä ei enää enempää säädyllisyyden rajoissa pois saa:))

    Ja yöllä jo oma nahkakin on liikaa !!!!!!

    Äänestä

  • Marion.T kirjoitti:

    tulee turpea olo ja varmaan aivotkin turpoo kun tekee mieli tapella kaikkien kanssa.Mutta meitä on moneksi ja onneksi on!

    Äänestä

päästä ei ole enää kenelläkään helle...:)

Äänestä
  • sillä lämmin ja helle on eri asia!

    Äänestä

  • päässä turpoo kirjoitti:

    sillä lämmin ja helle on eri asia!

    minäkään pitkistä hellejaksoista, mutta totuushan on, että 365 päivästä Suomessa hellettä on n. 20 päivää...koitettaan kesttee...:)

    Elokuu on niitä parhaita kuukausia vuodesta ja, niinkuin tuo gummamuzzi "sanoi", sienestysaika....siis toivossa eletään täälläkin...

    Äänestä

Nauttisin helteestä, jos saisin olla Mikkelin takana järven rannalla laiturilla, kävellä ruohoista pihaa tupaan, jonka itäpuolen avoimissa ikkunoissa olisi hyvät hyttyssuojat.

Savusauna lämpiäisi illaksi. Tuoksuvassa löylyssä istuisin lauteilla pehmeäksi pestyn räsymaton päällä. Löylystä kirmaisin suoraan järveen kukkivien lumpeiden sekaan.

Ruoan grillaisin ulkona, keittäisin uudet perunat nuotiolla, avaisin sillipurkin. Astiat pesisin laittamalla ne vanhaan katiskaan ja järveen.

Jos tuvassa tulisi yöllä liian lämmin, menisin aittaan nukkumaan huiluteltuani jalkoja vedessä laiturin reunalla hetken aikaa.

Mutta eläpä täällä kivierämaassa ja yritä tehdä jotakin! Kun pitäisi välttämättä siivota komerot, että tulisi enemmän elintilaa, kantaa neljännestä kerroksesta (ilman hissiä) kaiken maailman turha kama roskiin tai kirppikselle! Ei jumankeuta, istahdan parvekkeelle heti kun aurinko kääntyy siihen suoraan räköttämästä, otan eilisen ristikkoliitteen ja rupean ratkomaan...

Äänestä

Kommentoi aloitusta

tumpelo kirjoitti:

joko teillä alkaa helle piisata, yöt ovat niin kamalan kuumia ei voi nukkua. on niin hankalaa olla. aina sanotaan et lämpimästä ei sais valittaa koska kylmää ilmaa piisaa. mut nyt valitan tavoistani poiketen. asun vanhassa talossa jossa ei ole muuta ilmanvaihtoa kuin ikkunat ja ovi auki, sit sieltä tulee kaiken maaliman ötökät ja kärpäset sisälle. lankesin valittajien joukkoon.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu