avioero meneillään ja minulla on on paniikki. en usko että pystyn uuteen parisuhteeseen, en ennen kuin lapset ovat isoja ja muuttavat pois kotoa. Olen nähnyt jo liikaa toimimattomia uusperheitä, toisen lapsia ei ole helppo rakastaa tai edes sietää. Minä en en halua että lapseni joutuvat omassa kodissaan tulla juuri ja juuri siedetyiksi. En usko että itsekään pystyisin suhtautumaan jonkun toisen lapsiin tasapuolisesti omiin lapsiini nähden. Apua lapset ovat vielä alle kouluikäisiä!
kertokaa onko helppoa
elää uusperheessä
192086
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 19
Vanhimmat
Sehän riippuu aivan siitä, haluatko uuden puolisosi kanssa rakentaa YHDESSÄ uutta tulevaisuutta. Myös "lasten ohi". Lasten osalta yksi tärkeimpiä on se, että ette heidän nähden riitele siitä, miten teidän perheessänne lapset käyttäytyvät ja miten heitä rangaistaan.
(OK, äärimäisyyksissä väliin EHDOTTOMASTI; esim. mitätön rike ja "rankaisumetodia" aletaan jo löysyttämään vyötäisiltä. Se olisi sitäpaitsi pahoinpitely, eli rikos).
Tuo vaatii kuitenkin paljon keskustelua, jonka taitaminen oppimiseen saattaa mieheltä mennä aikaa (kuten miulta meni). Jos mies on tosissaan, hän myös yrittää ja mitä hävettävää kahdenkeskisissä juttutuokioissa on, eivätähn muut niistä kuule. Koittakaa pitää keskustelun kulttuuri - meillä vaimo on pariin kertaan hermostunut, kun _asioista_ ei ole puhuttu vaikkapa kuukauteen. Minulle kun se oli päivänselvää, että niistä ei tarvinnut puhua, kun mikään ei ollut muuttunut (kuten ei ollutkaan).
Mutta paljon helpompaa on puhua asiaoista ensin, kuin ensin riidellä puhumattomuudesta ja sitten puhua ensin...
Ja tietty niitä huomionosoituksia joka päivä!
Eilen tuli hyvä dokumentti YLE:llä Prisma: Vaarallinen intohimo, Viha (1/6). Siinä oli yksi pariskunta, joka sai korjattua välinsä. Armottomaan riitelyyn syynä oli vain se, että vaimo oli ihan täysin puhki lasten hoitamisesta ja täydellisessä vihalukossa. Rentoutusterapia 10 min parina päivänä ja hän oli myrkskyn merkin sijaan vastaanottavainen ja sai heti suudelman ja halauksen mieheltään, joka palasi pitkältä työmatkalta. Aiemmin ei suukkoa, halauksia, vaanihan järjetön riita pystyssä (kukapa olisi uskaltanut häntä lähestyä). Siinä on mietittävää paitsi naisille, myös meille miehille.
Mielestäni murehdit turhaan. Jos uusi parisuhde on tullakseen, kun lapset ovat pieniä, se tulkoon. Lapset ovat hyvin sopeutuvaisia. Alku voi aina olla vaikeaa ja lapset kapinoida vanhempien uusia puolisoita vastaan, mutta eiköhän se tilanne rauhoitu. Tottakai saman katon alle ei pidä ottaa ihmistä, joka ei millään tule toimeen lapsiesi kanssa ja täytyyhän sen toisen myös lapsistasi pitää.
Omat vanhempani erosivat, kun olin 12-vuotias. En voi sanoa, että se olisi ollut helppoa hyväksyä vanhempien uusia kumppaneita, mutta ajan kanssa niin minä kuin pikkuveljenikin opimme elämään heidän kanssaan. Mielestäni tärkeää oli se, etteivät vanhempani tuputtaneet uusia puolisoitaan meille uutena "isinä" tai "äitinä".
Nyt kymmenen vuoden jälkeen nuo ihmiset ovat minulle edelleen tärkeitä. Toki en koskaan ole heille varmaankaan merkinnyt yhtä paljon kuin heidän omat lapsensa. Voiko sellaista edes vaatia? Mutta olen saanut heiltä huomiota ja tiedän myös olevani heille tärkeä.
Tasapuolisesta suhtautumisesta vielä sen verran, että rakkauttaan ihmisen tulisi pystyä jakamaan rakkauttaan. Verisidettä nyt on mahdoton toisen ihmisen lapsiin luoda, mutta tasapuolisen suhtautumisen ei pitäisi olla mahdotonta.
Sellaista on elämä uusperheessä.
Sanot, että sinulla on vasta avioero meneillään. Siinä vaiheessa varmaan tuntuukin siltä, ettei pysty uuteen suhteeseen. Ennen kuin edes harkitset uutta suhdetta, selvitä mahdolliset eron kriisit itsellesi. Varsinkin uusperheessä ne palaavat helposti kummittelemaan jos erotyötä ei ole tehty.
Uusperheessä eläminen ei ole helppoa, se vaatii paljon työtä ja aikuiset, jotka kykenevät yhteistyöhön. Ei ole muuten ihan niin yksinkertaista miltä kuulostaa :)
Jos perheen molemmat aikuiset ovat valmiita sopimaan säännöistä yhdessä ja kunnioittamaan ja ottamaan huomioon kaikki perheen jäsenet, silloin uusperheellä on parhaat mahdollisuudet toimia.
Pitää myös muistaa, että negatiiviset tunteet niitä toisen lapsia kohtaan ovat ihan luonnollinen asia, jonka useimmat isä- ja äitipuolet käyvät läpi. Ratkaisevaa on se, miten niitä tunteita sitten käsittelee. Pystyykö olemaan kriittinen ja rehellinen myös itseään kohtaan ja mahdollisesti rakentamaan jotain parempaa niiden negatiivisten tunteiden pohjalta.
niin varsinainen ero on vasta nyt meneillään, erossa ollaan asuttu jo toista vuotta, piti olla väliaikainen kokeilu, mutta eipä sekään saanut kahta erilaista ihmistä enää yhteen. Eroon ei liity mitään suurta dramatiikkaa. Tällä hetkellä en erityisesti kaipaa miestä elämääni, mutta kain sitä jossain vaiheessa minusta löydy myös nainen äidin roolin lisäksi, nainen joka kaipaa myös miestä lähelleen. Tuntuu kuitenkin monia kamottavia uusperheitä nähneenä etten voi tehdä sitä lapsilleni, että ottaisin jonkun uuden miehen elämääni, no hekä aika näyttää mitä tuleman pitää
Niin kauan on helppoa, kun miehelläsi ei ole uutta naista, mutta sen löydettyään elämä on yhtä riitaa, haukkumista ja lupausten pettämistä! Ja arvaappas ketä siitä syytetään? Sinua, ja vain sinua. Tämä uusi nainen sysää kaikki omat ongelmansa sinun niskoille ja kaikki vika on sinun, etkä sen jälkeen osaa edes kasvattaa lapsiasi! Niin se vain on...koita kestää, ja pidä pintasi!
Juuri näin! Elämälleen katkeroituneet naiset, jotka eivät miestä ole nuorena löytäneet eikä heillä ole lapsia, purkavat kaiken vihan sinuun ja lapsiisi. Nyt ne on niin vanhoja kurppanoita, että yrittävät pitää sen miehen konstilla millä hyvänsä, ja paras konsti on juuri sinun mustamaalaaminen perättömillä jutuilla. Kaiken lisäksi he käyvät veilä miehen vanhempien kimppuun ja kääntävät heidät sinua vastaan!
vai että elämälleen katkeroituneet naiset? salli mun nauraa..
itse satun olemaan 20 ja elän uusperheessä. miehelläni 23 on 4 vuotias lapsi. lapsi oli vahinko ja äiti oli teini sillon.
itse en todellakaan olisis halunnut 15-vuotiaana äidiksi ja suorittää yläaste tenttimällä loppuun huonoin arvosanoin.
en todellakaan ole katkera tälle lapsen äidille.
enkä mikään kurppana ole.enkä todellakaan ole ketään vienyt vaan löytänyt helluni ja ollaan onnellisesti eletty tämä 2 vuotta mitä ollaan yhdessä olleet. (eli siis exänsä kanssa ei suhe kestänyt kyllä kauaa)
että tämä lapsi asuu meillä ja äidillään puoliksi eli pariviikkoa meillä ja pariviikkoa äidillään ja todella hyvin menee. :)
Minua sitten ihmetyttää nämä tekstit, en voi rakastaa puolisoni edellisestä liitosta olevia lapsia. Olisiko jokaisen uusperheessä asuvan aikuisen syytä miettiä omaa asennoitumista toisen lapsiin. Millä perusteilla minä uusperheen aikuinen annan luvan olla rakastamatta toisen lapsia yhtä paljon kuin omiani? Pelkäänkö menettäväni jotain?
En ole löytänyt perustetta olla rakastamatta uusperheessä kaikkia lapsia tasa-arvoisesti. Onhan minulla vastuu aikuisena tunteistani ja osaan vaikuttaa niihin ihan eritavalla kuin lapsi. Ja kuka uusperheessä asuva aikuinen voi olla niin julma ettei halua antaa rakkautta ehdoitta lapsille perheessään?
Ja ajatelkaa miten rikkaita te olette kaikilta elämänosilta enemmän kuin tavallisessa ydinperheessä ollaan. Lapsillanne on paljon enemmän sukulaisia, joihin kuulua on tuplamammat ja tuplapapat, kaikki tuplana, =). Itse en antaisi yhtäkään osaa uusperheestäni kenellekkään, en vaihtaisi yhtäkään hetkeä pois.
Ja uskokaa pois sieltä löytyy vaikka millaisia tunteita iloa, surua, vihaa, rakkautta jne.
Mikä on perhe, jos siellä ei saa suojaa olla sellainen kuin on?
Uusperheessä on yhtä helppoa elää kuin ydinperheessä. Kaikki riippuu sinusta ja muista aikuisista ihmisistä siinä yhteisössä.
Kuten ydinperheessäkin, suku voi olla kamala tai sitten ei.
miehestä, kuinka suhtautuu lapsiin ja onko ennen ollut lasten kanssa tekemisissä yms. Mun nykyisellä ei oikein ole kokemuksia lapsista, mutta pikkuhiljaa hyvä tulee. Hää itekin tuumasi, että oli hyvä, etten heti "tyrkyttäny" tenavia, niin oli helpompi tutustua niihin. Kivasti on ainakin tähän asti menny ja toivottavasti tästä eteenkinpäin=)...
Veikkaan, että helpommalla pääset, jos elelet lapsiesi kanssa ilman "ulkopuolisia".
On hankalaa sovittaa usean eri ihmisen tarpeita ja toiveita yhteen. Toisekseen mikään ei takaa, että kaikki pitävät kaikista; vaikka itse pitäisitkin ja osaisit käyttäytyä fiksusti, niin muut eivät välttämättä sitä tee/osaa. Asiat ovat kuitenkin paljon kiinni siitä, minkälaisia persoonia uusperheeseen kuuluu. Varmaan löytyy sekä toimivia kokoonpanoja että sitten niitä muita...
Olen itse elänyt uusperheessä jo vuosia. Arki ruoanlaittoineen ja muine töineen sujuu, mutta yhteistä mukavaa tekemistä on ollut vaikea löytää. Myös sääntöjen sopiminen on ollut vaikeaa, minä haluaisin tiukemmat rajat mutta mieheni on taipuvainen antamaan periksi kaikessa.
Olen täysin samaa mieltä tästä, mitä Angelica sanoo: "Uusperheessä eläminen ei ole helppoa, se vaatii paljon työtä ja aikuiset, jotka kykenevät yhteistyöhön. Ei ole muuten ihan niin yksinkertaista miltä kuulostaa :) "
niin kauan kuin miehen kanssa ei tehdä "omia" lapsia.Aina se oma on kuitenkin etusijalla,ja ne ei omat ovat aina toissijaisina.Varmasti miehet parhaansa yrittää, mutta totuus on; Että veri on vettä sakeampaa.
Niin ne toiset ovat niitäkorvauslapsia mihelle, kun nämä nykyiset kieltävät ja manipuloivat miehen unohtamaan omat ja ne paremmat! Uudet vaimotkin ovat pelkkiä korjaus-sarjoja, jotka otetaan vaan eron oireiden lievennykseksi, heikkoina hetkinä. Mutta koskaan ex vaimoa unohtamatta!
Yep - mieheni tuskin unohtaa, miten veemäinen entinen akkansa oli...meitä ja lapsiansa kiusasi vuodesta toiseen omilla tempuillaan kunnes löysi uuden miehen..näyttää, että nyt on muutakin tekemistä elämässä. Entäs jos nämä kaksi hankkivat lisää lapsia - onko ne mielestäsi myös korvauslapsia ja tämä uus mies korjaus-sarja? Taidat olla itse joku katkeroitunut jätetty osapuoli kun noin pystyt yleistämään.
Totta hitossa ihminen joka on jätetty tuntee katkeruutta ja vihaa! Tunnethan sinäkin toimistasi ylenpalttista ylpeyttä ja itsesi korvaamattomaksi kun olet pystynyt tuhoamaan jotain toiselle tärkeää.
Äidit eivät lapsiaan kiusaa, se on nämä uudet naikkoset jotka niin tekevät. Sitten sysätään viat AINA ex vaimon niskaan.
Luulisi miehenkin jo heräävän, ellei ole sitten täysin rukkanen ja kaikkien naisten vietävissä.
Asian selventämiseksi - mä en ole todellakaan tuhonnut kenenkään suhdetta jos sitä tarkoitit! Ja sen, joka toiminnallaan aiheuttaa eron, kannattaisi katsoa peiliin!
Muutenkaan ihan turhaan hiillyt, koska et tiedä asian kaikkia taustoja..jos sulle joku mies onkin kolttoset tehny niin ei se sitä tarkoita, että kaikki ois samanlaisia.
Jos jonkun pitäisi kasvaa niin se olet sinä (noista provoiluistasi päätellen)!
Äläkä yleistä, että viat sysätään AINA ex vaimon niskaan - on niitä, kuule, ihan järkeviäkin ihmisiä, mut just tollaset provoilijat arveluttaa, hmm...
Aijai kun on mukavaa lietsoa itsensä oikein kunnon raivoon ja purkaa kaikki katkeruus tälle palstalle, eikös vaan? Miksi ihmeessä et mene ammattiauttajan puheille kun ihan selkeästi olisi tarvetta? Kyllä minutkin äijä jätti aikoinaan mutta eipä sen tekemiset enää jaksa monen vuoden jälkeen tippaakaan kiinnostaa. Erovaiheessa toki oli kriisini minullakin, mutta miksi asiasta pitäisi jatkuvasti vouhottaa? Eikä taatusti miehen tämänhetkisellä vaimokkeella ollut mitään tekemistä eromme kanssa joten mielestäni olisi erittäin henkisesti kypsymätöntä purkaa katkeruutta häneen.
Siirry sinäkin vaan elämään ihan omaa elämääsi ja keskity muuhunkin kun itsesäälissä kieriskelyyn ja katkeruudella mässäilyyn. Voit vielä löytää uuden ja paljon paremmin itsellesi sopivan miehen, niin minullekin kävi. Hieman enemmän positiivista asennetta peliin. Se kannattaa!!!
Riippuu ihan minkälaisen ihmisen kanssa asut.
Meillä ei toiminut ollenkaan.
Meillä ei edes just ja just siedetty. Mieheni ei sietänyt 3v poikaani ollenkaan vaikka on maailman ihanin lapsi. Kun yhteinen lapsemme syntyi niin hän rupesi käyttäytymään niin että myös 3 vuotias huomasi ettei hänestä pidetä.
Se että onko helppoa selviää vain kokeilemalla. Kaikki eivät siihen pysty.