Ronja heräsi aamulla aikaisin ja päätti että nyt on aika tehdä muutoksia elämässä joten hän...
Jatka
tarinaa..:)
212354
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 21
Vanhimmat
ja sanoi itsensä irti työstänsä jossa oli voinut pahoin jo pitkään. Seuraavaksi hän soitti..
matkatoimistoon ja varasi matkan joka lähtisi vielä samana päivänä mahdollisimman kauas kaikesta tutusta. Hän päätti myös ilmoittaa tapailemallensa naiselle että..
Ronja soitti ystävälleen Riikalle. Häntä ei huvittanut tehdä oikeastaan mitään, kunhan soitti, mutta Riikka virkisti häntä aina jotenkin. Yleensä siksi, koska hänellä oli aina jotain outoa meneillään. Tai että hän sai elämänsä kuulostamaan hauskalta.
"Haloooooooo!", Riikka huusi aina puhelimeen.
"Ronja täällä hei. Siis mä sain potkut duunista. Mitä sä teet siellä."
"Potkut! Sinä, älä nyt..!?"
"Tai siis irtisanouduin. Muistat sen meiningin siellä. Ei sellaista kukaan jaksa pitkään. Tehdä aina vain tehokkaamin, myyvempää, kauniimpaa. Yötäpäivää niitä saatanan mainoksia idioottituotteista idiooteille"
"hei, mä ajattelin mennä tuonne rantaan. Tule sinäkin sinne. Otetaan rennosti ja katsellaan kauniita naisia vaikka. Mietitään tulevaisuus valoisaksi. Ja en kyllä yhtään ihmettele, että Sinusta tuntuu tuolta. Eihän Sinulla ollut vapaa-aikaakaan oikeastaan ollenkaan enää. Meillä on kesän seikkailut vielä seikkailematta."
"Mitä!? Entäs se nainen, mikä se nyt oli, se psykologi."
" Niin se, no juu. OLi ja meni. Oli turhan mustasukkainen, Sinusta jopa."
"MInusta, mitennii? Mehän ollaan ystäviä!"
"No, minähän pidän Sinusta ja se kai sitten riitti."
päätti menä kylmään suihkuun lopetettuaan puhelunsa Riikan kanssa. Eiliset meikit olivat valuneet pitkin kasvoja ja peilistä katsoi takaisin väsyneen ja krapulaisen näköinen nainen.
Ronja miettii minne on kadonnut se kaunis nainen joka nautti elämästä taysin rinnoin. Ehkä raskas suhde vei veronsa ja onnistui särkemään lujaa sydäntä sairaanloisella käytöksellä.
Hiukset suihkun jäljeltä kosteina hän miettii mitä ottaisi mukaansa tulevalle matkalle..Matkalle parempaan..
ohi nyt: On aika aloittaa puhtaalta pöydältä.
ronja kuvitteli jo mielessään miten ihana loma hänellä tulisi olemaan. Hyvää ruokaa, uusia ihmisiä, aikaa itselle.. Näissä kuvitelmissa hän törmäsi suoraan.....
hänen pitää saada jotain uusia vaatteita matkalle.
Tarkistaa passi ja pakata ne vähäiset vaatteet mitä hän aikoo kotoaan mukaansa ottaa. STockan kautta hän päättää jatkaa matkaa kentälle toivoen että..
vaatteitaan, kunnes käsi osui paitaan jonka hän oli melkein jo unohtanut. Se paita oli tulenpunainen, syntisen kaunis ja ihana iholla.
Ronja istui sängyn reunalle ja painoi kasvonsa paitaan, vieläkin siinä oli häivähdys tuttua tuoksua, hiukan meren suolaista ja makeaa.
"Siitä on jo aikaa, pienen elämän verran." - Ronja huokasi ja samalla näki mielessään kuinka he istuivat kalliolla ja nauroivat jollekkin.
Miten se voikin tuntua niin kuin eilen olisi tapahtunut, Ronja ajatteli laittaessaan paitaa takaisin kaappiin. Puhelin piippasi, hukaisten kuin arvaten kuka se olisi Ronja tarttui puhelimeen, ja aivan oikein, "Eikö voitaisi jatkaa,en näe syytä eroomme,rakastan sinua ja tahdon olla sinun"
Mitä hän suhteella tekee joka on otettukkin päästäkseeen eroon jostain jonka jälkeä hän ei edes haluakkaan pois pyyhkiä.
Tuntui hyvälle painaa puhelin pois päältä, heittää se laatikkoon. Ihan kuin olisi vapaa maailmasta, valmis kokeilemaan siipiään, uudelleen.
Taksi soitti torveaan alhaalla, Ronja nappasi matkalaukun ja ei edes katsonut taakseen kun painoi oven kiinni. Nyt oli sama jäikö kahvinkeitin päälle, tuliko kaikki valot sammuksiin, koska hänellä oli kiire, kiire pois tästä päivästä, tästä arjesta.
Jo puolitoista vuotta oli kulunut siitä, kun Tarja lähti. Riikka oli pitänyt hänestä silloin huolta monta päivää. Hän vain itki ja vihasti ja rakasti ja itki uudelleen ja uudelleen. Näki TArjasta unta, huusi hänen nimeään yössä. Rakkaus jotenkin paloi pohjaan. Sitä oli kai liikaa ja kaikkea oli jotenkin liikaa. Hän tiesi, että he kumpikin rakastavat toisiaan vieläkin, mutta minkä teet. Intohimo oli tappaa heidät.
Ronja katseli ikkunasta ohi kiitävää maisemaa ja se tuntui hyvältä. Kiitää pois entisestä, pois Tarjasta. Tarjan ulottuvilta. Kuukausi sitten heidän piti sopia mennyt, mutta taas he päätyivät vain suudelmaan ja sitä kautta asiat jäivät jonnekin eteiseen.
soi tuttu rakkauslaulu, hän hyräili sitä kuin vahingossa. Tarja oli kuumana hänen sylissään, siitä katseesta olisi voinut antaa vaikka henkensä että näkisi sen taas...
Ronja pakotti ajatuksensa taksimiehen jutusteluun ilmasta ja vilkuili kelloaan. Pienet kysymykset alkoivat pommittaa hänen päätään, "Mitäs jos mene Tarjan luo, mitäs jos pyydän häntä mukaani, mitäs jos hän sanoo ei , mitäs jos hän sanoo kyllä ,mitäsjos.."
"43 ja 10"
Ronja maksaa ja raahaa laukkunsa lähtvien portille. Rooma, sinne he puhuivt aina Tarjan kanssa menevänsä ja valloittavansa koko kaupungin. Ja tässä hän oli menossa, valloittamaan oman sydämensä takaisin menneeltä.
Käsi haki puhelinta automaattisesti taskusta,luojan kiitos se ei ollut siellä. Miski hänestä tuntuu että pitäisi soittaa Tarjalle hyvästit, hänhän on vain lähdössä lomalle.
Muute hyvä mut liikaa L-wordii..
unohtaa aikeensa soittaa Tarjalle ja keskittyy tulevaan matkaan. Mennyt on mennytt hän miettii. Vaikka Tarja olikin häikäisevän kaunis ei se riittänyt pitämään suhdetta yllä.
Roomassa hän päättää pitää silmät auki ja nauttia elämästä. Ties vaikka sieltä löytyisi kivaa juttuseuraa lasillisen ääreen .
Juuri kun Ronja on menossa lähtö selvitykseen hän näkee..
Pentin, mutta mitä ihmettä hän täällä tekee!!!!?????...
..Pentti, hänen ex-miehensä ajalta jolloin hän vielä etsi itseään eikä uskaltanut elää niinkuin halusi . Olihan ronja pienestä kylästä kotoisin.
Pentti riensi hänen luokseen iloisena, niinkuin aina koska hän oli päättänyt että juuri hän on Ronjan ikuinen rakkaus eikä voinut uskoa Ronjan suuntautumista.
Kävi selväksi että hänkin oli lähdössä matkalle..
huumorintajua ...ja mielikuvitusta :)
kanssa kenestä jonka kanssa vaihdoimme heti merkitseviä katseita.
Hekin nousivat Rooman koneeseen ja huomasin mahanpohjaani kutkuttavan jännityksestä. Olkoon Pena mukana, minä aion ottaa selvää salaperäisestä naisesta hänen seurassaan..
kommentoi niin tuli virhe kirjoitukseen. Täällähän ollaan aina niin tarkkoja kirjoituksesta. :)
Kivahan se on että pentti tuli kuvioihin, bissepalstalle tämä keskustelu:):):):):):):):):):):):):):):):):):):):):):
this is a humor
elämä on
on hyvä
kun pikku futari lepakot heränneet :) *yawn*
paikalleen ja tuijotti ulos koneen ikkunasta. Kylmät väreet kulkivat hänen selkäänsä pitkin. Hän ei ollut vieläkään päässyt eroon lentopelostaan.
-Pelottaako?, Ronja kuuli naisen äänen viereltään, mutta ei saanut sanaa suustaan nähdessään kuka häntä puhutteli.
-Onko kissa vienyt kielesi tai jotain sinne päin? Hengitä syvään ja rauhallisesti, mä istahdan tähän sun viereen jos sopii?
-Joo.., Ronja änkytti. Nainen oli...