Punaiset tassut

Allergiaa?

Meillä on vaaleaturkkinen koira, jonka silmien ympärillä, tassuissa varpaan väleissa ja suun ympärillä on turkki värjääntynyt ruosteenruskeaksi. Onko tämän ihan normaalia vai voisko olla jotakin allergiaa tms. Silmät eivät vuoda tai koira kuolaa normaalia enempää. Tassuja kuitenkin ihmettelen koska eiväthän ne missään varsinaisesti kastu?? Koira saa paljon luita, joista väriä saattaisi tulla jalkoihin mutta aika erikoista mielestäni??

8

17039

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • sudenkorento75

      on toinen koiristamme allergikko (ainakin ruoka-aine). Juuri sillä värjäytyy tassut sekä suupielet punertavan ruskeiksi.
      Miten koirasi vatsa oireilee? Rapsuttaako se itseään tai nuoleeko se tassujaan?
      Oletko huomannut onko punaisilta alueilta koiran iho hilseilevä/tulehtunut.
      Kannattaa tarkistaa myös koiran korvat, näkyykö hilseilyä.

      • Allergiaa?

        Katsoin eilen mahan alle, niin myös sieltä turkki on värjääntynyt. Suupielet eivät ole enää niin kovin punaiset mitä ne välillä ovat. Silmänurkissa oli viirut.

        Koiran maha ei ole oireillut, uloste on ollut melko normaalia, riippuu mitä on kulloinkin syöty, mutta erittäin harvoin ripulilla, eikä muistaakseni kuin kerran liian kovalla (tuli banaanin yläraja vastaan...).

        Se rapsuttelee itseään ihan normaalisti, siis kaulapannan alueelta silloin tällöin, ehkä muutaman kerran päivässä, arvioisin. Vaikea sanoa kun ei ole sitä näin päivällä seuraamassa.

        Iho punaiselta alueelta ei ole erilaisempi kuin muualtakaan, ja korvat ovat puhtaat, en ole niitä kuin kerran pari putsannut ja pysyvät kiitettävän siisteinä.

        Ajattelin, että voisiko se väri johtua syljestä ja muusta eritteestä? Koska muita muutoksia ei ole kuin tuo väri, ja sitä on juuri noilla suun, silmien ja vatsan alla, PAITSI myöskin niissä tassuissa... Velipojallaan (samanvärisellä) ei yhtä suuria muutoksia värissä ole, vähän ehkä suupielissä. Mutta se syö eri ruokaa (ei siis ole meidän koira), nappulaa, kun meidän koiruus saa kotiruokaa. Kennelrehun autolta ollaan ostettu jauhelihaa, lohta, ja naudanmahaa yms., lisänä riisi, neljänviljanpuuro, maksalaatikko, kurkku mitä sattuu olemaan, kuitenkin niin että suhteet ovat oikein. Koira on muuten terveen oloinen, eloisa, eikä ylipainoinen. Syö ruokansa aina hyvin. Ei nuole tassujaan.

        .... vastaukseksi että turkki on tuuhea ja pitkäkarvainen, mutta suun ja mahan ympärillä karva on lyhyttä.

        Sudenkorento75, tiedättekö mille kaikille teidän koira on allerginen, jos kokeilisimme ensin välttää sitä/niitä ruoka-aineita muutaman viikon. Katsotaan muuttuuko / lähteekö väri.

      • sudenkorento75
        Allergiaa? kirjoitti:

        olen ollut nimittäin lomaa viettämässä mökillä.
        Siis juuri tuosta nuolemisesta (syljen erityksestä) johtuu se punotus.
        Meillä on tällä hetkellä eliminaatiodietti meidän allergikolla jolla koitamme löytää tuota allergian aiheuttajaa.
        Meillä tuotti riisi-lammas nappula oireita, naudanliha on pahin oireidenaiheuttaja. Sittenhän tuo vehnä on myös yleinen allergian aiheuttaja.
        Jos kokeilette poistaa jonkin aineosan koiran ruoasta niin se pitäisi tehdä vähintään 4-8vkoa.
        Koska oireet voivat jatkua vielä muutaman viikon vaikka kyseistä tuotetta koira ei saisikaan.
        Jos koirasi on pelkällä kotiruoalla niin varmistathan koiran vitamiinien saannin sekä rasvahappojen saannin!
        Muistathan, että suurinosa puruluista on naudannahasta tehty, joten jos meinaat naudanlihan jättää pois niin ole tarkkana (sama pätee myös maksalaatikkoon).
        Onneksi ei ole iho oireillut, mutta kannattaa säännöllisesti tarkkailla ihoa.
        Koiran on hyvä saada rasvahappoja joka on myöskin vaikuttaa koiran ihon ja turkin kuntoon, apteekki myy viacutan nimistä tuotetta (noin 35€) joka on todella hyvä koiran rasvahappo tarpeeseen.

    • ....

      turkki koirallasi on? Jos pitkä- taikka tuuheakarvainen kannattaa tarkistaa ettei iho ole tulehtunut karvojen tyvestä.

    • cat70

      Itselläni ei ole ollut kyseistä ongelmaa, mutta olen seurannut ilmiötä. Hyvin monella valkoisella koiralla on naama ruosteenruskea. Olen itsekin ihmetellyt mistä se johtuu, kukaan ei ainakaan ole sanonut että kyseiset koirat olisivat allergisia. Olisiko mahdollista että se tulee kosteudesta? Meillä on trikkicollie, jolla anturoiden välissä on karvat punertavat. Siellä ei ole minkäännäköistä ihottumaa tai vast. eikä koira ole oireillut mistään allergiasta. Ainoaksi syyksi löytyisi kastuminen, tassuthan kostuvat joka kerta ulkona kävellessä, jollei maa ole ihan rutikuivaa.

      Kertokoon ken tietää...

      • ....

        tuota kosteusseikkaa minäkin ajattelin. Eli jos koiralla on pitkät/tiheät karvat esim. tassuissa (anturoidenvälissä) ei ilma pääse kuivattamaan kohtia kunnolla, jolloin jatkuvasti kosteana ollessaan muuttuisivat ruosteenvärisiksi.
        Suun alueella on jonkin verran ihopoimuja (rodusta riippuen enemmän tai vähemmän), jotka ovat myös alttiita kosteudelle.

        Itse asiaa pohdin näin, varmaa tietoa ei löydy täältäkään....

    • .+.+.+

      Meillä valkoinen lyhytkarvainen koira. Aina kun on kosteaa tai nuolee itseään enemmän karvan väri muuttuu rusehtavaksi, johtuen kuolasta. Valkoisen koiran pigmentti on erilainen kuin muilla, herkempi myös allergioille ja muille ärsykkeille. Tassut ainakin meillä kovin herkät, tulehtuva jos ei kuivaa huolella ja pidä puhtaana. Meillä allergiaa aiheuttaa nauta, vilja ja lisä/säilönta-aineet. meillä syödään kotiruokaa ainoastaan.

      • nea

        Koirallani oli samoja oireita el.käski pitää mäntysuopa vedessä tassuja 10min.päivä ja ei suolaista ruokaa.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kalajoen hukkuneet pojat olivat tummaihoisia

      Jälleen kerran, hukkuneet tai heikon uimataidon vuoksi vaaraan joutuneet olivat muita kuin suomalaisia. Turha viisastell
      Maailman menoa
      278
      6245
    2. Kysymys muille miehille

      Onko teille varattu nainen ongelma? Mikään muu naisessa ei töki kun se että hän on varattu. Kamppailen houkutuksen kanss
      Ikävä
      64
      3288
    3. Sinä eräs, pyydän......

      AUTA mua ole kiltti. Ei mun takia vaan.... Miten saan sut kiinni?
      Ikävä
      200
      2991
    4. Kohta katson sun kuvaasi

      ja päästän ajatukseni liitämään. Jo kuvasi näkeminen rauhoittaa, ja pistää hyrräämään vähän muutakin. Ihanan kaunista sa
      Ikävä
      24
      2447
    5. Nimikirjaimet

      Kuka kaipaa ketä 🥰
      Ikävä
      74
      1842
    6. VOI TÄTÄ ILON

      JA ONNEN PÄIVÄÄ 😂
      Tuusniemi
      146
      1582
    7. Ahneus iski Fazeriin, suklaalevy kutistuu 180 grammaan

      Kun mikään ei riitä. Shrinkflaatio. Mitä isot (Marabou) edellä, sitä pienet (Fazer) perässä. Pienikin voi siis olla a
      Maailman menoa
      196
      1549
    8. Jos kaivattusi on perääntynyt lähestyessäsi

      jossain tilanteessa, ymmärrätkö miksi hän saattoi tehdä sen?
      Ikävä
      163
      1491
    9. Minkä asian haluaisit muuttaa kaivatussasi?

      Mikä kaivattusi luonteessa tai ulkonäössä ärsyttää sua?
      Ikävä
      112
      1438
    10. Mies, ajattelemmekohan toisiamme juuri nyt?

      Olet mielessäni, vanhempi mies
      Ikävä
      88
      1343
    Aihe