Kusmiku Oy on perustettu päivälleen tasan 10 vuotta sitten eli 3.2.2016. Aika paljon on tapahtunut vuosien varrella ja ollaan pyritty mukautumaan maailman menoon, ollaan kokeiltu ties mitä – osa toiminnoista on ollut kertaluontoisia testejä ja osasta on tullut pysyvämpiä juttuja. Aikanaan kun yritys on perustettu, tehtiin muutama päätös mitä EI tehdä koskaan:
1. Emme koskaan avaa kiinteää ns. kivijalkapaikkaa.
2. Emme tee burgereita.
3. Emme tee varsinkaan pizzaa.
No miten on sitten käynytkään. Meidän mielestä yrittämisessä on tärkeimpiä juttuja se, että uskaltaa yrittää uusiutumista ja suostuu myöntämään myös epäonnistumiset. Näitä molempia määreitä me olemme yrittäneet noudattaa mahdollisimman hyvin. Onhan tässä muutenkin toki koettu myös ulkoisia muuttujia kuten muuan korona. Eteenpäin. Perjantaina avataan lounaspaikka ja tsekataan juhlahumuttelua myöhemmin!

Vastaukset 2
Vanhimmat
hyvä ruoka!
❤️❤️