Mode puhdistanut persujen moittimiset pois sivuilta.
Onko pyyydetty vai itse persu joka ei siedä arvostelua?
Jännä kuitenkin kun demareiden ja Sanna jutut jääneet.
Onko pyyydetty vai itse persu joka ei siedä arvostelua?
Jännä kuitenkin kun demareiden ja Sanna jutut jääneet.
Vastaukset 174
Vanhimmat
Eipä tosiaan ole suomi24 omilla säännöillä väliä kun moderoinnin puolelta sallitaan vihapuheet jotka kielletään säännöissä. Nimenomaan poistetaan asialliset kirjoitukset joissa käsitellään tämän hallitusken virheitä, ja jätetään sitten nämä törkeydet ja uhkailevat viestit muita kohtaan. Samaa esiintyy muillakin palstoilla ja ihan työelämässäkin. Jos pomo on persu ja työyhteisössä on muita, etenkin oppositiopuolueiden kannattajia, näitä kohdellaan kaltoin.
Joku väitti täällä olevansa entinen moderaattori ja että hän poistelee kirjoituksia ja hänelle ei mahda kukaan mitään.
Aika äkkiä poisti kirjoituksensa se kirjoitus oli eilen tällä sivustolla.
On hienoa todeta, että on poistettu Perussuomalaisiin kohdistuneet vihapuheet. Mielestäni S.Mariniin kohdistuneet vihapuhe kirjoitukset olisi hyvä poistaa myös. Tämä Perussuomalaisiin kohdistunut vuosia kestänyt vihapuheen kirjoittaja yön aamutunteina näitä kirjoitteli, jolloin muut nukkuivat - toivotttavasti nyt ei enää kirjoittele. Se, mitä kirjoitetaan pitäisi aina pysyä asiassa ja totuudessa, eikä valehdellen sapotoida ketään. Kirjoittajan tulee muistaa, että sananvapaus on olemassa -mutta vastuunkanto on itsellään kirjoittamastaan - joka voi poiketa ns.sananvapaudesta., joka voi johtaa jopa oikeudellisiiin toimenpiteisiin. Esim.valtionvarain ministeri R.Purrasta on kirjoitettu mitä rivoimpia kirjoituksia, jotka ovat tutkinnassa., sekä M.Polvisesta (istuva ) kansanedustajasta.
No on ne melekosia velikultia nuo entiset modet.
Samaa mieltä, mutta eikö entiset modet pitäisi tutkia - kun itse on tällä sivustolla uhonnut poistavansa kirjoituksia?
Ykkösaamussa ( 8.2.2026) oli haastateltavana eduskunnan puhemies Jussi Halla-aho (ps.)
Viisas ja rauhallinen mielipiteissään.
Sananvapaudesta hän mainitsi.
Sananvapaus oikeus-ihmisellä on oikeus ilmaista mielipiteensä , vaikka joku siitä pahoittaisi mielensä.
Halla-aho on MESTARI
Joku epäili, että on Kajaanilainen mode( entinen) jonka poisti heti. Vihiä on kylllä kuka se on. Ylläpitoon voi antaa vinkkejä.
…pittääpä ottaa yhteyttä
Poisti kommentin = Entisenä moderaattorina toteasin jne..
Kolahti pitää laittaa se etenpäin ei haittaa vaikka poistaa täältä. Lehteenkin voisi kirjoitta tästä toiminnasta.
Tämähän vaan osoittaa todellisuuden.
Unohdit kertoa, että sananvapaudella on myös vastuunsa jota korostetaan koko ajan demokratiassa.
Tuosta lukee täällä jos osaat lukea..kelaa ylöspäin niin siiinä kirjoituksessa puhutaan sananvspsudesta. ym..
Sananvapaudella ei ole mitään vastuuta. Vihervasemmisto on keksinyt typerän sanan "sanan vastuu" joka ei tarkoita mitään vaan on pelkkä näennäinen leimakirves väärin ajattelijoita vastaan. Sananvapaus on sentään ihmisoikeus johon ei tietenkään kuulu mm. väkivaltaan yllyttäminen ja tappouhkaukset.
Juu yksipä Kajjaanilainen sai tuomion käyttäessään sananvapautta törkeällä tavalla väärin poliisin kuulustelu paperissa.
Oliko ennen modeilla munat😂😂😂😂
Hyvä
Kaikki vihapuheet joutaa poistaa. Liikaa nimillä politiikoista kirjoitellaan rivosti. Varsinkin Perussuomalaisista todella hävyttömiä kirjoituksia jatkuvalla syötöllä vuodesta toiseen mollattu. Arvostelu ja kritiikki on paikallaan ilman nimittelyitä ja asiattomuuksia.
Se koskee myös persuja itseään. Nythän on että sama sensurointi ei toimi toiseen suuntaan. Kajaani -palsta on vielä varsin siisti. Yhteen aikaan mm. Nato-palstalla sai olla suoranaiset vasemmiston tappouhkaukset kun taas niitä arvostelevat ja paheksuvat kommentit poistettiin.
Hallitukselle tulee antaa työrauha ja tuki tehdä työnsä hyvin. Kun on vaalitkin olleet niin pulinat viimeistään pois.
Ei parane silmänvääntelijä rasistipersuja sananvapaassa demokratiassa moittia! Turpa kiinni kaikki, jotka eivät ole ilahtuneita työttömyyden ja köyhyyden lisääntymisestä ja kansanmurhan, kidutuksen ja maan ryöstämisen painamisesta massakontrollimedioissa villaisella.
Eipä ne moittimiset ja haukkumiset yleensä johda mihinkäään, ennemminkin antavat enemmän potkua menestykseen - sehän on nähty.
Onko se "menestys" persujen laskeva kannatus joka on jo nyt neljännellä sijalla?
Kyllä ne yleensä ovat nousseet -vaikka ns.pohjalla ovat käyneetkin.
Eipä ole nousseet kärkisijalle vaan tasaisesti laskeneet koko vaalikauden ajan. Persuihin verrattuna SDP on kasvattanut kokoajan suosiotaan pitkällä aikavälillä.
SDP romahtaa ennen vaaleja ja PERUSSUOMALAISISTA tulee suurin puolue jota KANSA rakastaa.
Ei tule käymään vaikka miten öyhötätte. SDP on noussut tasaisesti koko teidän vaalikauden ajan ja teidän kannatus laskee vastaavasti alaspäin tasaisesti pitkällä otannalla. Ette te saa vaalivoittoa.
Piä sinä wokettaja SDPn rakkikoira läpesi tukossa. Maanpetturi sossut ei saa voittoa ja olla kannatusmittauksilla ei ole merkitystä.
Sanoo putinistien ja trumppilaisten kannattaja.😂🤣🤡
Piähän vaan suutas pienemmällä. Se teidän psskantärkeä SDP tippuu alas ennen vaaleja ja viimeistään siellä oppositioon. Kukaan täysjärkinen ei äänestä kommarivassareita ja sossuja.
KYLLÄ
PerusÄSSÄ voittaa aina!
Tämänkin voisi mode poistaa vihapuheena.
No ri poista
Kyllä joku kajaanilainen Persu on hankkiintunut modeksi, viestien poisto viittaa siihen. Kannattaisi ottaa ylläpitoon yhteyttä.
Mikä siinä on vaikeaa sinun ymmärtää että sossujen räyhäviestitja valheelliset kommentit poistetaan. Hyvä että on poistettu
Minä ole, n lukenut näitä viestejä, ja jos joku haukkuu toisia kyllä ne löytyy Persuista. Jos joku ei usko tätä kannattaa kelailla näitä viestejä muutamia vuosia taaksepäin.
Jos esim katsotaan kuinkapaljon Marinia on haukuttu, eikä sitä muut ole haukkuneet. Kyllä hyvin on mennyt läpi nyt myös Tuppuraisen haukkumiset, eikä niitä ole poisteltu.
Laitoin parikertaa linkin jossa Stt myönsi että Tuppurainen ei olekkaan kohdellut avustajia asiattomasti, ne viestit poistettiin.
'Jos tämä jatkuu olen suoraan yhdeydessä ylläpitoon. Te Persut olette jo tarpeeksi mellastaneet täällä, jossakin pitää olla rajat.
Tuppuraista ja SANNAA on arvosteltu aivan aiheesta. Sen sijaan Perussuomalaisiin liittyvä arvostelu on aiheetonta ja asiatonta.
Niinhän se Persuista tuntuu. Marinkin on virassa johon ei monikaan ole Suomesta päässyt. Kansa on hänen hallitukselleen antanut korkeat arvosanat.
Kukaan ei ole pystynyt todistamaan Tuppuraisen kiusaamisesta STT;kin peruu lausuntojaan.
Kansa antoi vaaleissa. Marinin hallitukselle arvosanan ULOS ja sen jälkeen politiikassa on ollut järkevämpää. Somessa nämä idiootit ylis SANNAA joka on ylimielinen kakara. Ei muuta.
Marin nosti hallituksessa ollessa SDP sai kolme lisäpaikkaa. Katsotaan nyt tämän hallituskauden jälkeen, montako lisäpaikkaa Purra hamnkkii.
Haukkuvat ovat olleet pelkästään demareita ja vassareita. Kommentit saa poistoon kun pyytää. Ja on pyydetty koska vassareiden kommentit on vihanlietsontaa ja valetta.
SDP ei voita vaaleja. Ei sitten millään. Ja kenenkään ei tulisi äänestää tuota puoluetta. Sillä silloin sitä äänestää Suomen kurjistumisen puolesta.
Me hankimme sinulle paikan Niuvanniemeen.
Ottakaa yhteyttä ensin ylläpitoon -kaikki vaan toimimaan.
Ots yhteyttä kopio tuokin kirjoitus, missä kutsuu ihteään modeksi.
Unohdit, että Marin olisi kyllä päässyt hallitukseen jos olisi vain halunnut mutta ei persujen kanssa.
Hän itse ilmoitti näin.
Mut kolomanneksi jäi. Sijoitus ratkasee, ei tulos.
Onkohan Kätössä sorsia;)
Se poistaa kaikki mitkä kohistuu siihen ihteensä siitä voi paljon päätellä.
Kepu pettää aina!
Perussuomalaiset on SUURIN duunari puolue.
Kyllähän se on niin että perussuomalaiset voittavat vaalit ja SDP tippuu viimeiseksi
Opposition räkyttäjät yrittävät syyttää omasta epäonnistumisesta moderaattoreita. On ala-arvoista toimintaa.
Höpö juttuja. Nyt on kysymys siitä kun täällä on joku ”mode” joka poistaa sellaiset , jotka osuvat häneen tai ei muuten miellytä itseään.
Kyllä poistoihin on ollut aihetta sillä vasemmiston kommentit ovat olleet törkeitä.
Totta tuokin , mutta kyllä nyt on muustakin kyse sillä tämä ns.mode uhkasi kirjoituksessaan poistoihin ja hänelle ei mahda kukaan mitään.
Ymmärrät kai , että kyse ei ole laillisesta modesta vaan ”entisestä” jolla on sormet pelissä.
Nämä hänen kommentit kertovat selkeästi asian ytimen..
Joku Persu on hankkiutunut modeksi, on senverran typerä että ahnehtii poistollaan niin että kaikki huomaa mistä on kysymys.
Kaikki tietävät että Perussuomalaiset jatkaa hallituksessa ja kaikesta katkerat vasemmistolaiset on laitettu lopullisesti paitsioon.
Missä tällaiset uhkaukset on olleet?
Ja vaikka persut ei jatkaisi, niin luuleko joku tosissaan kuten kommenteista huomaa, että seuraava hallitus SDP:n vetämänäkään poistaisi kaiken jo tehdyn ja kaikki olisi taas hyvin ykskaks. Ihan sama mikä hallitus meillä on seuraavana, Suomen tulee jatkaa säästö- ja leikkauslinjaa tai muuttua Euroopan kehitysmaaksi. Niin huonoksi Marinin hallitus päästi tilanteen kehittymään. Jopa SDP:n johdossa on alettu viimeinkin myöntämään, että sen Marinin hallituksen kaltainen hillitön perseily ja tunarointi ei enää käy päinsä, ja säästölinjalla tullaan menemään jatkossa mikäli meinataan edes yrittää selvitä tästä sotkusta. Eli enää ei tule lokoisia päiviä työttömille, eikä rahaa polteta jatkossa samalla tavalla mihinkään mikä ei tuota Suomelle mitään. Ja tuskin edes SDP tekee toista kertaa samaa virhettä, että ottaa vihreät ja vasemmistoliiton samaan hallitukseen pilaamaan kaikki. Jopa kepukin on ilmoittanut ettei se ota vihervasuleita kumppaniksi enää toista kertaa jos se voittaa vaalit tai pääsee SDP:n kaveriksi. Jos persut eivät voita, eikä näytä siltä että voittaisikaan mitään, niin seuraavassa istuu todennäköisesti SDP ja kokoomus. Ja se jatkaa tasan tarkkaan samaa kuin nykyinen Orpon hallitus.
Nyt poisti sen , miä täällä oli kirjoitettu.
Kerkisin kopioda ja lähetin kavereillenikin.
Laiton mode poistelee -osoituksena uhkailuilleen pitävät paikkansa.
Minulla on tämän Suomi 24 toimitusjohtajan puh.numero, olen aiemminkin ollut häneen yhteydessä.
Pitempään on sitä harrastanut minulla jonkinlainen tieto.
Kirjoittelee et vanhana moderaattorina jne..
Tämä pitää saada julkiseen tietoon siihen löytyy konstit, eikä pysty poistsmaan
Se onnii mieleltään sairas
On huomattu jo aikaa sitten
Persut jatkaa hallituksessa jos saavat ensivaaleissa yli 50% kannatuksen. Edes Kokoomus ei huli Persuja ottaa mieluimmin SDP näin sanoo tutkimus.
Juu rikä körsi lukea omiaan
Täällä ne ovat olleet
Sainpas talteen mode😂
Tämä mode kyylää täällä ja poistelee. Tänään on otettu yhteyksiä ja vastsuksia ootellaan.
Yks tyyppi sano kerran et kaikki pitää tehä niin ettei jää kiinni.
Sain yhden vastauksen.
Viralliset moderaattorit eivät kirjoita tänne sivuille mitään sellaisia, joita täällä on kirjoitettu esim. Vanhana moderasttorinana jne...tai uhoamista, ettei hänelle mahda mitään. Eli tästä voitte jokainen päätellä, että asialla ei ole ylläpito. Vielä odotellaan vastauksia muilta tahoilta.
Miksi piti poistaa (moderaattorina)> tämä on korjaus kirjoitusvirheeseen edelliseen kirjoitukseen?
Tässä taas servattiin vassujen yritys mustamaalata Perussuomalaiset. Kyllä kommenttien poisto johtuu nimenomaan vasemmiston räyhäävästä ulosannista.
Ei jonkun vanhan moderaattorinn ole oikeus poistella se kuuluu ylläpitöön. Tätä selvitellää
Täällä
Päässäsikö? Höpötätte omianne ja varsin sekavia vielä. Vainoharha paistaa tekstissä lävitse.
Mistä tiedät varmasti että poistaja on joku "vanha mode"? Siitähän ei ole mitään todisteita eikä niistä "kommenteista" mistä höpötätte. Vainoharhat paistaa täällä teidän kommenteista lävitse.
Tänään on tullut hyvät selventävät vastaukset mode asiassa;)
Sinussa se kyllä paistaa kiristääkö pipo nuin pahasti?
On oman tiensä mode luulee liikoja ittestään tuli niin uskotttavaa tetoa kinhan uhoaa. Älkää välittäkö pihuu niin paljon sontaa.
Kirjoittelee ja uhoaa , todellisuudessa ei tuosta tyypistä ole muuhun. Yrittää elvistellä kuinka kova hemmo on.
Ei kannata välittää antaa hemmon leikkiä kovista.
Ite kirjoitti tnne, mutta ne hävisi äkkiä.
Miten kehtaat kirjoittaa niin idioottimaisen kirjoituksen, joka on niin puppua?
Omasta mielestään mode? . Ylläpito kyllä on tietoinen, sinne on laitettu ne kommentit , joissa uhkailee ja he näkevät, mistä ne ovat tulleet niinkuin muutkin tarvittaessa
Sitähän voi kuka tahansa täällä levennellä ihan millä vaan. Nyt kun on tullut tekoälykin mukaan -kaikki onnistuu.
Antaa heidän nauttia- onhan tämä elämys kaiken ilkeyden harrastamiseen.
.
Kun vertaa tämän kommentoijan pitkää ja perusteltua kirjoitusta sinun omaasi, niin asiaahan tuossa on kun taas sinun oma lyhyt ulosantisi alleviivaa vain älykkyytesi vajaavaisuutta.
Sinähän olet tämä palstan vainoharhainen vakio kirjoittelija. Olet ennenkin kirjoitellut täällä kuinka joku tekeytyy sinuksi ja muuntelee kirjoittamaasi ym sekavaa. Olet ilmeisesti nyt saanut päähäsi että täällä on joku "mode". Väittämistäsi kommenteista ja ylipäätään kirjoittajasta ei löydy merkkiäkään.
No kuule joku itse kirjoitti olevansa mode mutta poistattelee sen kopion joka kerta kun sen tänne laittaa.
iHAN KUULE ITSE KIRJOITTANUT. Siitä on kopio.
Leikkipii olovansa mode anttaapi ymmärtää ns.isosta olemattomasta egostasn.
Persuillehan tämä palsta tuntuu olevan henki ja elämä, miksipä he ei olis junailleet heille sopivia modea.
Eilenkin poistettiin viestejä, missä varmasti ei ollut mitään lainvastaista. Persja hieman arvostelin.
Olisiko modella pettänyt harkintakyky, koska jokainen huomasi kieroutuneen toiminnan. Oletan että ylläpito on tietoinen asiasta, moni oli niin kiusaantunut hänen toiminnasta.
Ota sinäkin yhteyttä ylläpitoon.
Jo on vainoharhaista sakkia täällä. Jos ette kestä sitä teidän sääntöjärikkovat kommentit poistetaan älkää lukeko koko keskustelupalstaa. Huomaa kyllä että olette opposition kannattajia.
Ei ole siitä kysymys vaan itse tämä ns.mode on kirjoittanut tänne sivuille ja tituleerannut itseään vanhana moderaattorina ja poistelee ja sanoo , että palautetta tulloo.. se kirjoitus on tallessa. Kyllähän selväjärkinen ymmärtää lukemansa ja ymmärtää , mistä on kyse? Tämä ei ole mitään vainoharhaisuutta kun itse on kirjoitellut toimistaan.
No onko palautetta tullunna?
On yksi ja odotamme lisää - odotellaan. On niin hidasta.
On tullut tänään.
Et sinä ole saanut palautetta.
Kyllä olen sähköpostiini.
No miksi sitten valitat täällä?
Ei täällä kukaan valita -tottahan täällä kirjootellaan.
Hei, menkää Yhdysvaltain kongressiin valittamaan sananvapaudesta siellä istuville kristillisoikeistolaisille konservatiiveille, että kyllä on Eurooppa menossa hirvittävään jamaan. Päivi Räsänen on jo käynyt siellä vähän alustamassa asiaa ja trumppilaiset kabinetissaan ovat jo syljeskelleet Eurooppaan päin muutenkin, niin kyllä teitä varmaan kuunneltaisiin käsi poskella siellä.
Nyt puhutaan, Kajaanissa toimivasta modesta, Päivi Räsänen ei kuulu tähän, eikä Yhdysvallat.
Onko se sananvapautta kun täysin laillisia viestejä poistellaan, mitkä eivät miellytä modea.
Puhut totta. Kyllä tuo laiton mode on aikalailla tiedossa. Vastauksia odotellessa!
Et ehkä osaa määritellä mitkä viestit ovat laillisia tai hyväksyttäviä. Palstan tarjoajalla on ilmeisesti parempi ymmärrys hyväksyttävistä ja moderoitavista kommenteista.
Yhdysvallat liittyy asiaan siten, että sieltä voidaan esittää uhkauksia tai jopa tulleja, jos katsovat, ettei muissa maissa noudateta heidän näkemyksensä kaltaista elintapaa ja kulttuuria kielletystä ja hyväksyttävästä.
Persut ovat ilmaisseet ihastuksensa Yhdysvaltojen hallinnon toimiin.
Sinun näkemys kyllä tällä palstalla toimii henkilöitä -joilla on näkemys omasta syvällä olevasta sitä ihteään. Kun täällä joku pimpo mode suhmuroi - ei ole kovin vakuuttavaa kommentointia/poistoja oman mieltymyksen ansiosta.
Hanki löysempi pipo
Aikoina joku 15 vuotta sitten mode oli rekiströitynyt, ja oli oma logo. Jokainen tiesi että oli virallinen palstanvalvoja. Hän ei vi..uillut antoi asiallisesti neuvoja mitä saa kirjoitella, ja mitä ei.
Höpö juttuja..silloinhan näitä rekisteröintejä voipi tehdä kuka tahansa. Eikä se mene edes noin se on tänään tullut selväksi. Sinä häpötä mitä lystäät.
Minäkin muistan sen logon. Se oli sirppi ja vasara.
Kyllä se näin oli, muistini on hyvä koska en juopottele, ja puhun totta koska en ole Persu.
Kaikki voi ryhtyä modeksi omassa mielessään
En minäkään oo persu enkä tule.
Ei.
Täällä näkyy olevan taas tämä vainoharhainen vakiokirjoittelija. Edellisellä kerralla pari kuukautta sitten sama tyyppi sekoili että hänen kirjoituksiaan muunnellaan, niin että pari keskustelua piti poistaa. Ilmeisesti uusi jakso on alkanut taas.
Sinä se vasta vainoharhainen olet sivujen stalkkaaja
Kuun vaihe taitaa olla vähenevä sirppi, ja silloin näitä ilmestyy jahkaamaan. Uskoisin, että joku joskus kirjoitti mode, vaikka piti kirjoittaa model ja siitä sitten luuppi jäi aivoihin pyörimään.
Pitkä ketju on saatu jankkamisesta aikaiseksi ja lopputulema on nolla. Entinen Mode jäi viiden proxyn taakse.
Itsehän sinä näitä kirjoittelet. Olet kertonut jo että joku esiintyy täällä sinuna ja muuttelee kirjoittamaasi. Nyt on vuorossa joku "mode" jonka vain sinä näet. Olet skitso ja harhainen.
Se Sanna oli aivan katastrofi kuten koko se kakaroiden hallitus jonka tekemisten seurauksena Suomi on selvitystilassa.
Sanna on 🩷
Sitä kun jauhopäissään mennään politiikkaa tekemään niin eihän siitä tule kesää. Vasemmistoa ja SDP:t' ei pidä päästää hallituksiin.
Etkö mitään muuta keksinyt? Menehän ottamaan lisää viinaa.
Persumode näkyy poistavan herkästi kaikki persupuolueen töppäilyjä koskevat kommentit ja säästävän oman väkensä öyhötykset. Tuohan vain alleviivaa kuinka surkeaa on persujen mediakäytös. Näillä ei näköjään kestä kantti edes arvostelua, etenkin kun se tulee heidän omista töppäilyistään.
Tämä mode on vain korviesi välissä
Se kirjoitti itse olevsnsa mode. Älä vääristele.
Laitan sen kopion tähän -joka varmasti poistuu.
Tämä ja tässä sitä skitsoilua .
”Vanhana moderaattorina toteasin, ettei kannata kehua keskustelupalstoilla metsästystä harrastuksena. Palautetta tulloo. 28.9.2023 klo 12:54:57. ( tämä on kopiotu täältä) jonkun kirjoittama.
Tälläinen kopio, ei minun tarvitse skitsoilla eikä ole korvien välissä ole vikaa. Jos ymmärrät niin jokuhan se leikkii modea? Muulloinkin on näitä juttujaa laitellut.
Puhutko ihtestäsi.
Vuosiluku oli muuten 2022!
Mikä tuossa on ongelma? Kokeneen moderaattorin ennustus.
Outoa, että joku näitä taltioi.
Ei mitään outoa sen sijjssn sinä olet outo kommentaattori täällä. On hyvä taltioda kirjoituksia , niistä voipi olla hyötyvä.
Mitä hyötyä yli 2 v vanhasta kommentista?
Toisaalta hullulla on halavat huvit
Miksi poistettiin kommentti: "kommenttihamsteri" ?
Sehän kuvaa hyvin kommenttienkeräilijää, joka arvelee niistä olevan hyötyä.
Kukahan tahansa voi sepustaa moista huttua. Ainahan sitä voi väittää että on "kopioitu". Kuka tietää ettet itse keksinyt koko juttua. Eiköhän tällaiset ketjut jouda poistoon kuten ne aikaisemmatkin.
Miksi vastaat itsellesi? Olet selkeästi harhojen vallassa.
No eipä oo tarvinna itelleni vaststa kun täällä on sekopää stalkkari. Onko Brahenkavun kaukoputkimies kuvvaullu?
Hullulla on halvat huvit niinhän täällä kirjoitat. Kyllä se on hyvin oivallettu , että joitakin kommentteja kopsataan olkootkin vaikka vanahoja. Katsos kun joskus saattaappi olla hyvinkin tarpeellisia✍️
Nytkö sinulla on vuorossa tällä kertaa "sekopää stalkkari"? Eikö kyseessä ole enää "entinen mode"? Ainoa stalekkeri ja palsta hörhö olet itse. Haukut muita ja huhuilet näiden "stalkkerien" perään joista kukaan muu ei tiedä mitään. Vainoharhalta se vaikuttaa.
Niin ja mitä muuten stalkkaamiseen tulee, tämähän on avoin keskustelufoorumi ja jos joet asian vaikeaksi jää toki pois keskustelusta. Enemmän sinä täällä häiriköit kuin toiset
666
666
Aloitus kertoo jo syyn miksi kommentit poistetaan
Ilmiselvä mielensäpahoittaja.
Selvä syy. Sellainen Persu oli saanut moden oikeudet, joka ei ollut ihan penalin terävin kynä, liekkö ollut vielä humalassalin.
Toimi röyhkeästi paljastaen itsensä.
313
"Toimi röyhkeästi paljastaen itsensä."
Kukaan ei tiedä mistä höpötät. Kärsit harhoista.
007
👌👌👌👌👌👌👌👌👌👌👌👌👌👌👌👌👌👌👌
Neljästä sadasta perussuomalais viestistä 3/7 osaa jää tänne kirjoittaa saa ja ainoastaan persut
Kyllä täällä joutilaat Persut ovat mellastaneet vuosia yötä päivää. Menisivät töihin, kuten monessa paikassa Persut tekevät. Se on valtakunnalisesti tiedossa että Kajaanin Persut ovat erittäin laiskoja.
Laiskoja ja myös valheita ja selkäänpuukotuksia ollut vuositolkulla. Halventavia kirjoituksia esim.P.Kettusesta (veteraani kansanedustaja) Kainuun Sanomassakin.. Esim.seula ei läpäissyt häntä ehdokkaaksi yms..
Törkeitä kirjoituksia Mikko Polvisesta täällä -asiapaperissa mielevaltaisia törkeyksiä eräästä henkilöstä - nimikin oikein kirjoitettuna.
Näitä on niin paljon - jotka ovat tulleet esille täällä jo aiemmin.
Silloin kun kolahtaa ”hän” kommentoi - olet näitä vuositolkulla jauhanut jne..
Näitä voi ns.jauhaa ihan hamaan tappiin asti - mitäs paskaa olemme saaneey lukea?
Naiset niitä kirjoittavat. Vievät miesten rahat.
Somemaailma on siitä ihmeellinen ja kaikenlaiset tiedotusvälineet - joista napataan juttuja! Vaikka et olekkaan kenenkään listoilla niin yhteisiä tuttuja on, joiden myötä jutut kulkeutuvat. Pitää muistaa - että kaverilistoilla roikkuu sellaisiakin , jotka eivät ole kuin seuraamassa kiinnostuksen vuoksi joidenkin juttuja. Samoja kavereita saattaa olla sinun ja minun listoilla!
Näin on itse en laittele mitään näihin medioihin sellaista -jota en halua koko maailmsn tietoon. Joillakin on vain suuri tarvi esittää - vaikka todi elämä on jotain muuta.
Me Persut johtamme tätä rakasta isänmaatamme.
Johtaneet ihmiset suur työttömyyteen ja saksittu vammaisten ja vähäosaisten palveluista. Euroopsn suurin työttömyys Suomessa näin se vaan on.
Heh, on se kyllä niin väärin kun ei persujaan saa enää herjata niin kuin haluaa. Eihän se ole enää solidaarista, eikä tasa-arvoista.
Nimittelyt on törkeitä ja kaikenlaiset valheet.
Eihän ketään saa herjata totuutta kyllä voi puhua/ kirjoittaa ilman rivouksia. Onneksi täältä on ylläpito poistanut kaksi kokonaista aloitusketjua suljettu kokonaan - oli sen verran törkeitä kirjoitukia esim.vanhusten juomisista jne..
Koira on nätti taluttajasta ollaan montaa mieltä.
Vanhemmillani osake Helsinginkadulla.. Tuttuja maisemia, joissa on useasti tullut käveltyä ja lyhyt matka linnanmäellekkin lasteni kanssa.
Palautin vanhusten juomisketjun, oli niin hyvä. T: arvaa kuka Ⓜ️
Valehtelet, ketju on siellä ollut koko ajan sinä et ole sitä palauttanut ., Ylläpito laittoi ”kommentointi suljettu” joten et sinäkään. sinne pääse.
Käyhän katsomassa ja yritä kommentoida ja poistaa sulku.
Et varmasti pysty kommentoimaan -näytä nyt , mihin pystyt:)
Se voi olla sinulla esto päällä. IPn perusteella.
Missä viipyy kirjoituksesi vanhusten juonisketjussa?
Eipä ole kirjoitan nytkin tänne. Kysyin ylläpidolta he ovat laittaneet sen sulkuun kaikilta. Syy asiaan kuulumattomia kommentteja. Miksipä sinä et pääse sinne kommentoimaan - koita nyt laittaa joku merkkisi sinne, kun luulet liikoja heh heh…
Emävalhe..sen tiiät itekkin
Siskoni asuu Roihuvuoressa.
Älä esiinny minuna!!
Joku taas esiintyy minuna ja kirjoittaa nimissäni.
Sinä esiinnyt monena.
No laita kopio kirjoitiksesta
PerusÄSSÄ on aina asialinjalla!!!
Missään en ole nähnyt niin rentoa meininkiä ja ystävällistä jengiä kuin Kainuun perussuomalaisissa, kamoon hei.
Sarkasmia
Minä olen myös kajaanileisten Persujen rentouden. Tämän paskanjauhamisessa menee päyvät isolta armeejalta. Työt ei näytä tällä rennolla joukolla kiinnostavan. Kajaaniinkin ovat työnantajat joutuneet palkkaamaan paljon ulkomaista työvoimaa, kun laiskoja Persuja ei työt kiinnosta.
Sarkasmia!
En niin laiskuudesta tiedä, mutta pirullisia ova aihahi nämä muutamat tnnetut minä minä tyypit.
Me Persut johtamme maata.
Harhaan