hoituu ja ei

Onko muilla taloyhtiössä ajattelutapana yltiömäinen säästäminen? 80-luvulla rakennetun rivitalon lähes joka asunnossa olisi tarve hanojen vaihtamiselle. Asia etenee siis ei mitenkään. Itse vaihdoimme asuntoomme wc:n hanan ja isännöitsijän vastaus sen maksamiseen oli että jos toimii niin ei kuulu taloyhtiölle. No toimiihan se mutta päälle laitettaessa hana huutaa kuin viimeistä päivää ja jää helposti valumaan. Toinen vaihtotarve on ulko-ovissa. Talvella pakkanen eteisessä ja valo paistaa läpi. Vastauksena laittakaa lisää tiivistettä. Parvekkeen ovi hakkaamalla kiinni jne.
Ei paljon hymyilytä yhtiön toiminta, kun talon arvon säilyttäminen ei kiinnosta päättäviä elimiä. Päätetään asioita mutta jätetään mietinnän asteelle. Luulen että tulevaisuudessa yhtiö tulee olemaan korviaan myöten veloissa kun korjauksiin on pakko ryhtyä.

Te asunnon omistajat selvittäkää ostaessanne vastikkeiden suuruus ja vikojen korjauskuluja. Pieni vastike ainakin vanhoissa taloyhtiöissä on hyvä mutta todellisuudessa taloon ei välttämättä ole tehty suurempia korjauksia. Meillä ainakin saa väitellä joka hemmetin asiasta. Niistä pienemmistäkin ja helpommalla pääsee kun maksaa itse. Viihtyvyys meille ainakin tärkeää.
101119
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

Siellä voit hieman vaikuttaa asioihin. Jos tuntuu mahdottomalta saada mitään remontteja lävitse, niin et voi muuta kuin kärsiä tai myydä osakkeen.

Äänestä
  • Totta puhut ja sinne asti ollaan päästy mutta kun joo joo mies on ylin päättäjä. Yksi vaihtoehto tietysti olisi yhdistää asukkaiden voimat, kun muutkin kyllästyneitä mutta missä menee sitten naapuruus sovun rajat? Pitemmän päälle voisi tietysti antaa asioiden olla ja lähtee kävelemään sitten kun on sen aika...

    Äänestä

jotta kaksikymmentä vuotta ikää talolla? Jo toinen hana huutaa ja tiputtaa teidän huushollissanne? Eikö tiivistettä voi vaihtaa?

Hakataanko parvekkeen ovi ulkopuolelta kiinni!

Nyt peilin eteen ja keskisormi nokan alle!
Tuskin kämppä vaihtamisesta paranee!

tahvon talossa kaksikymmentä asuntoa ja kolmekymmentä autopaikkaa, joista kymmenen tyhjänä. Silti yksi asukeista sanoo häntä vituttavan, vierailijoiden ajaessa pihaan, koska autojen paikka on kadulla hänen mielestään.

Ukkeli tuli omakotitalosta, jossa oli tottunut määräilemään.

Äänestä
  • En nyt aivan ymmärtänyt viestiäsi. Ei se kämppä vaihtamalla parane muuta kuin tosissaan omakotitaloon muuttaminen.Saa itse päättää kaikista asioista.. Ja jos oikein ymmärsin luulet minun olevan turha niuhottaja. ei, ei, ei.. Asioita voi sanoa monella tavalla. Onko tuo sun tapa mielestäsi hyvä? Mielestäni omaisuudesta olisi hyvä pitää huolta. Potuttaa vain että kaikki eivät ole samaa mieltä.

    Äänestä

  • nimetön kirjoitti:

    En nyt aivan ymmärtänyt viestiäsi. Ei se kämppä vaihtamalla parane muuta kuin tosissaan omakotitaloon muuttaminen.Saa itse päättää kaikista asioista.. Ja jos oikein ymmärsin luulet minun olevan turha niuhottaja. ei, ei, ei.. Asioita voi sanoa monella tavalla. Onko tuo sun tapa mielestäsi hyvä? Mielestäni omaisuudesta olisi hyvä pitää huolta. Potuttaa vain että kaikki eivät ole samaa mieltä.

    sitä vain on niin vaikeaa saada ihmiset käsittämään, usein on isännöitsijä ja jopa hallitus voimattomia, kun mitään ei saa korjata ja halvalla pitää tehdä kaikki.
    Tosiasiahan on se, että nämä pommit sitten putoavat uusien asukkaiden niskaan, mummot ja vaarit ovat asuneet halvalla ja uusille asukkaille lankeaa kalliit korjaukset.
    Itse en ostaisi asuntoa 30v talosta, jossa ei olisi putkiremonttia tehty, katolla ei käyty koskaan, julkisivukin vaatisi jotain ja ikkunat pitäisi vaihtaa.

    Äänestä

  • Oletko koskaan ajatellu mitä tuo tiivisteiden vaihto maksaa?Ja yleensähän asia on niin että nuo iänikuiset hanat on jo niin haurastuneita kierteiltään,että niitä ei ilman riskiä vaihdeta!Ja samalla voidaan laittaa huoneistoihin ns.välisulut(ymmärrätköhän nyt varmasti mitä tarkotan?)?Meillä on taloyhtiön puheenjohtajan päätöksellä vaihdettu kaikki vuotavat hanat uusiin,sillä ne kaksinapaiset hanathan ovat varsinaisia vedensyöjiä!!On huomattu,että veden kulutus on pudonnut uudempien hanojen vaihdon jälkeen.Taloyhtiöllä ikää 27v.,eikä huoneistokohtaisia vesimittareita.Että mietippä TAHVO mitä oikein kommentoit.Toivottavasti et itse kuulu taloyhtiön hallitukseen etkä muuhunkaan varojen hallinta toimikuntaan.Sanooko sulle esim. mitään nykyinen vedenkulutuksen kalleus?Ei näköjään,mutta otappa tästä opiksesi.Toivottaa puh.joht:n puoliso!

    Äänestä

  • arvoinen kirjoitti:

    Oletko koskaan ajatellu mitä tuo tiivisteiden vaihto maksaa?Ja yleensähän asia on niin että nuo iänikuiset hanat on jo niin haurastuneita kierteiltään,että niitä ei ilman riskiä vaihdeta!Ja samalla voidaan laittaa huoneistoihin ns.välisulut(ymmärrätköhän nyt varmasti mitä tarkotan?)?Meillä on taloyhtiön puheenjohtajan päätöksellä vaihdettu kaikki vuotavat hanat uusiin,sillä ne kaksinapaiset hanathan ovat varsinaisia vedensyöjiä!!On huomattu,että veden kulutus on pudonnut uudempien hanojen vaihdon jälkeen.Taloyhtiöllä ikää 27v.,eikä huoneistokohtaisia vesimittareita.Että mietippä TAHVO mitä oikein kommentoit.Toivottavasti et itse kuulu taloyhtiön hallitukseen etkä muuhunkaan varojen hallinta toimikuntaan.Sanooko sulle esim. mitään nykyinen vedenkulutuksen kalleus?Ei näköjään,mutta otappa tästä opiksesi.Toivottaa puh.joht:n puoliso!

    Siis mitä ihmettä???
    Jos ei asuntosi ole hyvällä mallilla niin tee hyvä ihminen remonttia.
    Itse asuin 70-luvulla rakennetussa rivarissa,naapurin poikaa sieppasi kun kaikki vanhentu,otti ja rakensi poika uuden pelkät ulkokuoret jäi jäljelle.
    Oli todella upeen näköistä sisällä,siispä tehkäämme....

    Äänestä

  • arvoinen kirjoitti:

    Oletko koskaan ajatellu mitä tuo tiivisteiden vaihto maksaa?Ja yleensähän asia on niin että nuo iänikuiset hanat on jo niin haurastuneita kierteiltään,että niitä ei ilman riskiä vaihdeta!Ja samalla voidaan laittaa huoneistoihin ns.välisulut(ymmärrätköhän nyt varmasti mitä tarkotan?)?Meillä on taloyhtiön puheenjohtajan päätöksellä vaihdettu kaikki vuotavat hanat uusiin,sillä ne kaksinapaiset hanathan ovat varsinaisia vedensyöjiä!!On huomattu,että veden kulutus on pudonnut uudempien hanojen vaihdon jälkeen.Taloyhtiöllä ikää 27v.,eikä huoneistokohtaisia vesimittareita.Että mietippä TAHVO mitä oikein kommentoit.Toivottavasti et itse kuulu taloyhtiön hallitukseen etkä muuhunkaan varojen hallinta toimikuntaan.Sanooko sulle esim. mitään nykyinen vedenkulutuksen kalleus?Ei näköjään,mutta otappa tästä opiksesi.Toivottaa puh.joht:n puoliso!

    Itse asun YH_Asunnoilloa vuokralla tiivisteet sun muut ovat ilmaisia ja onpa viellä kivan näköisiä nuoria miehiä jotka tulevat ne vaihtamaan.
    Ihan näin niinkuin pikku vinkkinä....

    Äänestä

  • nero kirjoitti:

    Itse asun YH_Asunnoilloa vuokralla tiivisteet sun muut ovat ilmaisia ja onpa viellä kivan näköisiä nuoria miehiä jotka tulevat ne vaihtamaan.
    Ihan näin niinkuin pikku vinkkinä....

    ja hyvin harva omistusasunnossa saa edes sitä kuuluisaa asumistukea!Et varmaan ole tietoinen siitä,mikä on tuntitaksa noita vanhoja hanoja rempatessa?Äly hoi,ottakaa se järkikulta käteen ja miettikää veden käyttöhintaa ja tarkentakaa uusien hanojen vedenkulutuksen pienentyminen,ennen kuin korjautatte kaksinapaisia hanojanne.Vipuhanahan on helppo ja vedenlämpötilan saa oitis haluammalleen lämpötilalle,eikä vettä tarvitse lorottaa hakiessa sopivan lämpöistä vettä.

    Äänestä

Silloin kun asustelin rivarissa meillä oli aivan kiitettävä määrä sokeritoukkia.
Saunaan siis pesuhuoneeseen kun menin aamuisin laitoin valot päälle vilisti n.20-30 kappaletta kiireesti lattia viemäriin.
No kävin tarjoustalosta ostamassa hollannikkaat vartavasten näitä pikku kavereita varten.
Ostin hyenteismyrkyt sun muut kujeet lopulta kun tulivat keittiöön lusikkalaatikkoon leipälaatikkoon ym.vaatehuoneisiin soitin isännöitsijälle ja pyysin apua.
Taloyhtiössä on 12 asuntoa ja ainut jota toukat häiritsivät olin minä.
Olisi tullut kuulemma todella kalliiksi myrkyttää koko putkisto,nehän leviää putkien kautta...
Niinkuin varmaan tiedät.
Kyllästyin toukkiin ja naapureihin ja häivyin...

Äänestä

Kommentoi aloitusta


nimetön kirjoitti:

Onko muilla taloyhtiössä ajattelutapana yltiömäinen säästäminen? 80-luvulla rakennetun rivitalon lähes joka asunnossa olisi tarve hanojen vaihtamiselle. Asia etenee siis ei mitenkään. Itse vaihdoimme asuntoomme wc:n hanan ja isännöitsijän vastaus sen maksamiseen oli että jos toimii niin ei kuulu taloyhtiölle. No toimiihan se mutta päälle laitettaessa hana huutaa kuin viimeistä päivää ja jää helposti valumaan. Toinen vaihtotarve on ulko-ovissa. Talvella pakkanen eteisessä ja valo paistaa läpi. Vastauksena laittakaa lisää tiivistettä. Parvekkeen ovi hakkaamalla kiinni jne.
Ei paljon hymyilytä yhtiön toiminta, kun talon arvon säilyttäminen ei kiinnosta päättäviä elimiä. Päätetään asioita mutta jätetään mietinnän asteelle. Luulen että tulevaisuudessa yhtiö tulee olemaan korviaan myöten veloissa kun korjauksiin on pakko ryhtyä.

Te asunnon omistajat selvittäkää ostaessanne vastikkeiden suuruus ja vikojen korjauskuluja. Pieni vastike ainakin vanhoissa taloyhtiöissä on hyvä mutta todellisuudessa taloon ei välttämättä ole tehty suurempia korjauksia. Meillä ainakin saa väitellä joka hemmetin asiasta. Niistä pienemmistäkin ja helpommalla pääsee kun maksaa itse. Viihtyvyys meille ainakin tärkeää.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu