Tyrnimarjatuotteet

Oletko kokeillut tyrnivalmisteita ihottumien, aknen, limakalvovammojen ym. hoidossa?

Tyrnillä on saavutettu ERITTÄIN HYVIÄ tuloksia mm. edellämainittujen sairauksien/vammojen hoidossa.

Pieni info-teksti:

"Kiinalainen juttu

Liaoningin maakunnasta Kiinasta kotoisin oleva 35-vuotias elintarvikekemisti Baoru Yang väitteli joulukuussa Turun yliopistossa tyrnipensaan (Hippophaerhamnoides L.) marjojen ja siementen koostumuksesta ja fysiologisista vaikutuksista. Baoru Yangin työ on ensimmäinen väitöstutkimus elintarvikekemian professori Heikki Kallion johtamassa monivuotisessa tyrnin tutkimusprojektissa.

– Yliopistomme kasvitieteen professori Arne Rousi sai meidät elintarvikekemistit kiinnostumaan tyrnistä jo 1980-luvulla. Nyt jo eläkkeellä oleva Rousi on maailman johtavia tyrnitaksonomeja. Tyrnin marjoja on nautittu vuosisatoja terveyttä edistävien ominaisuuksiensa vuoksi pohjoisissa maissa kuten Kiinassa, Venäjällä ja Suomessa

. – Pian havaitsimme, että erityisesti kiinalaisen tutkimuksen ja tyrniin liittyvän kansanviisauden perusteellinen tunteminen on välttämätöntä, jos tyrnitutkimus halutaan viedä uudelle tasolle, kertoo professori Heikki Kallio. – Tämä ei ollut helppoa, sillä pitäisi paitsi ymmärtää biokemian perusteet, myös osata kiinan kieltä, tuntea kiinalaisten tavat ja kulttuuri ja Kiinan tyrnihistoria. Päättelimme, että avuksi tarvittaisiin mieluiten kiinalainen ammattilainen.

Sattuma auttoi

Heikki Kallio oli vuonna 1995 Pekingissä kansainvälisessä tyrnitutkijoiden kongressissa. Hänen kongressioppaanaan oli Pekingin maatalousyliopistosta valmistunut nuori maisteri, joka oli siihen aikaan teollisuudessa tutkimuspäällikkönä. Kerran taksissa Kallio kysyi ohimennen, olisiko tämä kiinnostunut tulemaan Suomeen tekemään väitöstutkimusta tyrnistä. – Nuori nainen oli nimeltään Baoru Yang. Siitä se alkoi, kertoo Kallio.

Baoru Yang on käynyt läpi valtavan määrän kiinalaista tutkimukseen ja kansanperinteeseen liittyvää tyrnikirjallisuutta. Tyrnin marjoja on käytetty Kiinassa elintarvikkeena ja lääkkeenä yli tuhat vuotta.

Monitoimipensas

Tyrnin eri jakeiden väitetään, ja eräissä tapauksissa selkeästi tiedetään, olevan tehokkaita ravintolisiä, joilla on ennaltaehkäiseviä ja monia ongelmia lievittäviä vaikutuksia. Tällaisia ovat mm. iho- ja limakalvovammojen hoito, hengitystietulehdusten synty, yskä ja nuha, samoin ruoansulatusjärjestelmän vauriot.

Ihmisen solukalvoilla on puolestaan herkkiä alueita, jotka eivät saa hapettua eli härskiintyä. Tyrnimarjan tietyt osat estävät tätä ihmisen "härskiintymistä".

Apua ihottumaan

Erään tyrniin liittyvän ikivanhan terveysväittämän todenperäisyys tutkittiin Baoru Yangin väitöstyössä perusteellisesti lääketieteellisillä testeillä. Lähes kolmivuotisella kliinisellä koesarjalla tutkittiin ravintolisänä annettujen tyrniöljyjen vaikutusta atooppiseen ihottumaan. Öljyt tuotettiin erityisellä hiilidioksidiuutolla, joka varmisti, että ne eivät sisältäneet liuotinjäämiä, eikä öljyjä jouduttu kuumentamaan valmistuksen aikana. Näin voitiin taata tuotteiden luonnonmukaisuus.

Potilaat nauttivat sokkotestissä joko tyrnin siemenöljyä, hedelmälihaöljyä tai lumeöljyä viisi grammaa vuorokaudessa neljän kuukauden ajan ihotautilääkärien valvonnassa. Atopian oireet muuttuivat vähäisemmiksi tyrniöljyn nauttimisen aikana ja samalla havaittiin myönteisiä muutoksia potilaiden verenkuvassa. Ilmeisesti öljyn rasvahapot, karotenoidit, ksantofyllit, E-vitamiiniyhdisteet ja kasvisterolit yhdessä johtivat positiiviseen vaikutukseen. Näiden yhdisteiden koostumuksen sekä pitoisuuksien vaihtelun tutkimus oli niinikään keskeinen osa Baoru Yangin väitöskirjaa.

Selvitys jatkuu

Tutkimusryhmä on jo aiemmin osoittanut tyrniöljyn vähentävän myös verihiutaleiden sakkaantumista ja siten sydän- ja verisuonitautien riskiä terveillä aikuisilla miehillä. Kaiken lisäksi rotilla tehdyissä in vivo -kokeissa tyrnin öljyjakeiden todettiin sekä ennalta ehkäisevän mahahaavan syntyä että osittain parantavan jo muodostuneita vaurioita. Nämä yksittäiset tutkimustulokset ovat yhdensuuntaisia kiinalaisen ja venäläisen tiedon kanssa.

Tyrnin eri osien kemiallisen koostumuksen ja eri ainesosien fysiologisten vaikutusten välisiä suhteita ei ole kuitenkaan vielä läheskään selvitetty. Tyrnin salojen tieteellinen selvitys jatkuu ja Baoru Yangin ohella projektissa on mukana useita tutkijoita – ja tutkimista riittää tulevillekin biokemisteille.

Timo Niitemaa

LÄHDE: http://www.utu.fi/aurora/1-2002/24.html

Jos tahdot tietää lisää tyrnistä ja sen käytöstä, kirjoittele

[email protected]
Pistä viestin aiheriville teksti: Tyrnihoito

Minulla on PALJON materiaalia (lehtijuttuja, tutkimustuloksia...) tyrniä koskien...
3578
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Etkö ole mitään töitä ajatellut itsellesi etsiä?
Lapsellisia juttuja. Lenkkimakkara auttaa ihottumaan, kun siihen pistää sinappia päälle. Sen heittää ongelmakohtaan pariksi tunniksi. Siitä on joku Taiwanilainen tutkimuskin olemassa. Jos haluat lisää tietoa niin pistä postia.

huijauskoijaus@höpönlö

Äänestä
  • että makkaralla ja sinapilla on vaikutuksia mutta vaikea uskoo kun olet ainoa ketä mulle tota väittää. Eikä se ole yhtä järkeenkäypää kun toi tyrniöljy jonka on tiedetty jo pitkään vaikuttavan ihoon koske se sisältää rasvahappoja joita iho tarvitsee. Itse aloin käyttää lääkärin määräyksestä helokkiöljyä ja hampunsiemenöljyä jotka sisältävät GLA:ta. Lähti 3kk:ssa kuiva iho ja ihottuma mitä ei saatu millään lääkesalvoilla kuriin. Lääpi vaan itsees sinappia.

    Äänestä

  • Annoitpa ruhtinaallisen näytöksen lenkkimakkaran aivoja rappeuttavasta vaikutuksesta.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Tyrninkäyttäjä kirjoitti:

Oletko kokeillut tyrnivalmisteita ihottumien, aknen, limakalvovammojen ym. hoidossa?

Tyrnillä on saavutettu ERITTÄIN HYVIÄ tuloksia mm. edellämainittujen sairauksien/vammojen hoidossa.

Pieni info-teksti:

"Kiinalainen juttu

Liaoningin maakunnasta Kiinasta kotoisin oleva 35-vuotias elintarvikekemisti Baoru Yang väitteli joulukuussa Turun yliopistossa tyrnipensaan (Hippophaerhamnoides L.) marjojen ja siementen koostumuksesta ja fysiologisista vaikutuksista. Baoru Yangin työ on ensimmäinen väitöstutkimus elintarvikekemian professori Heikki Kallion johtamassa monivuotisessa tyrnin tutkimusprojektissa.

– Yliopistomme kasvitieteen professori Arne Rousi sai meidät elintarvikekemistit kiinnostumaan tyrnistä jo 1980-luvulla. Nyt jo eläkkeellä oleva Rousi on maailman johtavia tyrnitaksonomeja. Tyrnin marjoja on nautittu vuosisatoja terveyttä edistävien ominaisuuksiensa vuoksi pohjoisissa maissa kuten Kiinassa, Venäjällä ja Suomessa

. – Pian havaitsimme, että erityisesti kiinalaisen tutkimuksen ja tyrniin liittyvän kansanviisauden perusteellinen tunteminen on välttämätöntä, jos tyrnitutkimus halutaan viedä uudelle tasolle, kertoo professori Heikki Kallio. – Tämä ei ollut helppoa, sillä pitäisi paitsi ymmärtää biokemian perusteet, myös osata kiinan kieltä, tuntea kiinalaisten tavat ja kulttuuri ja Kiinan tyrnihistoria. Päättelimme, että avuksi tarvittaisiin mieluiten kiinalainen ammattilainen.

Sattuma auttoi

Heikki Kallio oli vuonna 1995 Pekingissä kansainvälisessä tyrnitutkijoiden kongressissa. Hänen kongressioppaanaan oli Pekingin maatalousyliopistosta valmistunut nuori maisteri, joka oli siihen aikaan teollisuudessa tutkimuspäällikkönä. Kerran taksissa Kallio kysyi ohimennen, olisiko tämä kiinnostunut tulemaan Suomeen tekemään väitöstutkimusta tyrnistä. – Nuori nainen oli nimeltään Baoru Yang. Siitä se alkoi, kertoo Kallio.

Baoru Yang on käynyt läpi valtavan määrän kiinalaista tutkimukseen ja kansanperinteeseen liittyvää tyrnikirjallisuutta. Tyrnin marjoja on käytetty Kiinassa elintarvikkeena ja lääkkeenä yli tuhat vuotta.

Monitoimipensas

Tyrnin eri jakeiden väitetään, ja eräissä tapauksissa selkeästi tiedetään, olevan tehokkaita ravintolisiä, joilla on ennaltaehkäiseviä ja monia ongelmia lievittäviä vaikutuksia. Tällaisia ovat mm. iho- ja limakalvovammojen hoito, hengitystietulehdusten synty, yskä ja nuha, samoin ruoansulatusjärjestelmän vauriot.

Ihmisen solukalvoilla on puolestaan herkkiä alueita, jotka eivät saa hapettua eli härskiintyä. Tyrnimarjan tietyt osat estävät tätä ihmisen "härskiintymistä".

Apua ihottumaan

Erään tyrniin liittyvän ikivanhan terveysväittämän todenperäisyys tutkittiin Baoru Yangin väitöstyössä perusteellisesti lääketieteellisillä testeillä. Lähes kolmivuotisella kliinisellä koesarjalla tutkittiin ravintolisänä annettujen tyrniöljyjen vaikutusta atooppiseen ihottumaan. Öljyt tuotettiin erityisellä hiilidioksidiuutolla, joka varmisti, että ne eivät sisältäneet liuotinjäämiä, eikä öljyjä jouduttu kuumentamaan valmistuksen aikana. Näin voitiin taata tuotteiden luonnonmukaisuus.

Potilaat nauttivat sokkotestissä joko tyrnin siemenöljyä, hedelmälihaöljyä tai lumeöljyä viisi grammaa vuorokaudessa neljän kuukauden ajan ihotautilääkärien valvonnassa. Atopian oireet muuttuivat vähäisemmiksi tyrniöljyn nauttimisen aikana ja samalla havaittiin myönteisiä muutoksia potilaiden verenkuvassa. Ilmeisesti öljyn rasvahapot, karotenoidit, ksantofyllit, E-vitamiiniyhdisteet ja kasvisterolit yhdessä johtivat positiiviseen vaikutukseen. Näiden yhdisteiden koostumuksen sekä pitoisuuksien vaihtelun tutkimus oli niinikään keskeinen osa Baoru Yangin väitöskirjaa.

Selvitys jatkuu

Tutkimusryhmä on jo aiemmin osoittanut tyrniöljyn vähentävän myös verihiutaleiden sakkaantumista ja siten sydän- ja verisuonitautien riskiä terveillä aikuisilla miehillä. Kaiken lisäksi rotilla tehdyissä in vivo -kokeissa tyrnin öljyjakeiden todettiin sekä ennalta ehkäisevän mahahaavan syntyä että osittain parantavan jo muodostuneita vaurioita. Nämä yksittäiset tutkimustulokset ovat yhdensuuntaisia kiinalaisen ja venäläisen tiedon kanssa.

Tyrnin eri osien kemiallisen koostumuksen ja eri ainesosien fysiologisten vaikutusten välisiä suhteita ei ole kuitenkaan vielä läheskään selvitetty. Tyrnin salojen tieteellinen selvitys jatkuu ja Baoru Yangin ohella projektissa on mukana useita tutkijoita – ja tutkimista riittää tulevillekin biokemisteille.

Timo Niitemaa

LÄHDE: http://www.utu.fi/aurora/1-2002/24.html

Jos tahdot tietää lisää tyrnistä ja sen käytöstä, kirjoittele

[email protected]
Pistä viestin aiheriville teksti: Tyrnihoito

Minulla on PALJON materiaalia (lehtijuttuja, tutkimustuloksia...) tyrniä koskien...

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu