Lueskelin noita teidän muiden "kohtalotovereiden" viestejä ja aattelin kirjoitella vähän omia mietteitäni liittyen tähän vauvakuumeeseen. Itse olemme miehen kanssa tosissamme yrittäneet saada vauvaa alulle n. pari kuukautta, suuri toive raskaaksi tulemisesta on itsellä koko ajan. Tässäkin kuussa kuukautiset tulivat, myöhässä, ehdin jo toivoa parasta ja kuvittelin jo erinäisiä raskauteen liittyviä oireita. Pettymys oli suuri kun en ollutkaan raskaana. Mutta luettuani noita teidän juttujanne tosiaan huomaan että ei muillakaan tärppää ensi yrittämällä. Onko kukaan kokeillut ovulaatiotestejä ja millaisin tuloksin?Niidenhän pitäis olla tarkkoja, et tietäs millon on paras aika tulla raskaaksi. Ja miten kauan pitää yrittää ennen kun voi olla huolissaan siitä, ettei mikään ole huonosti? Että voi ylipäänsä tulla raskaaksi.. Ja olen miettinyt sitäkin, miten paljon stressi vaikuttaa raskaaksi tulemiseen.Epäsäännöllinen vuorotyö ym., miten paljon niillä on vaikutusta. Mutta eipä niitäkään kannata muuttaa ennen kun tietää olevansa raskaana. Mielipiteitä ?
Malttia oltava
Hopeless81
71133
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 7
Vanhimmat
Olemme nyt toista lasta yrittäneet tehdä kaksi kuukautta kanssa. edellisestä kerrasta jo 8 vuotta!
Ovulaatio oli viime viikolla etuajassa. Piti olla vasta lauantaina, mutta ovistestit näyttivät plussaa keskiviikkona ja perjantai-aamuina. Ja se ovisliman erityskin loppui kuin seinään perj.aamuna. Keskiviikkona kerran ja perjantaina kaksi kertaa touhuttiin. Terolut 10 mg:aa aloitin syömään kymmenen päivän ajan sunnuntaina. Saas nyt sit nähdä onko saatu mitään aikaiseksi.
terolut aloitettiin minulla PMS oireisiin. Olin ihan varma viime kierrolla että olen raskaana, koska rinnat olivat hirmu kipeät, vatsa turvonnut, itketti, hermot kireällä, palelin...mutta ei...taas sitä PMS:ää. Luultavasti minun kohdallani on niin, että kun PMS oireet jäävät tulematta, niin olen raskaana. Ed. raskaudessa minulla ei ollut paljon mitään oireita...suorastaan loistava olo!
Nyt ei ole vielä mitään pms oireita ilmaantunut - no on ehkä terolutin ansiota. En ainakaan usko, että vielä olisi tärpännyt. Tosin tuntuu tosi pahalle odotella raskauden alkamista, koska olen toista lasta toivonut jo viisi vuotta ja monet riidat ja itkut itketty sen takia, koska mieheni ei halunnut lisää lapsia, kunnes nyt. Ja nyt hänkin pahoillaan, kun ei ole vielä kuulunut pikkuista.
Stressi kyllä vaikuttaa raskaaksi tulemiseen. Sotkee luultavasti hormonitoimintaa. Minulle lääkäri sanoi, että ei saa laskea päiviä ja pitää nauttia tekotavasta ;))Joten siis stressi pahasta. Olen itsekin vuorotöissä hoitoalalla, joka tuo oman stressilisän. Kannattaa tilata aconin ovistestejä kotitestit.com sivuilta. Ne voi leikata puoliksi ja hinta edullinen.
Lääkäri sanoi, että minun ikäisellä, siis 30-vuotiaalla raskautumisaika on n. kolme kuukautta vähintään. Muistaakseni sellaisella sivulla kuin www.hedelmallisyys.fi on laskuri joka kertoo raskautumisen todennäköisyyden. KOlmessa kuukaudessa sen todennäköisyys oli ainakin minulla alle vuoden yrittäneellä 60% ja vuoden yrittämisen jälkeen 95%.
Tuli kauhean pitkä teksti, toiv. jaksat lukea :))Oli kiva kirjoittaa tunnoistaan tänne kohtalotoverille...oikein paljon sinulle onnea vauvapuuhiin.
Tulin raskaaksi ensi yrittämällä. Olin syönyt pillereitä 14 vuotta. Jätin ne pois noin vuosi sitten. Lasta aloimme yrittämään vasta nyt kesäkuussa.
Ajatukset ovat sekaisin. Toisena hetkenä tuntuu hienolta tulla vanhemmaksi, toisena hetkenä valtaa suunnaton epätoivo. Kuinka voin olla varma, että lapsestani tulee kunnollinen? Onko minusta sittenkään äidiksi? En tunne mitään vauva/lapsikuumetta, joten mitä jos en koskaan rakastakaan tuota lasta? En haluaisi olla raskaana. Minusta tuota aikaa hehkutetaan ja romantisoidaa aivan liikaa. Ei se ole mitään "elämän parasta aikaa". Entäs sitten kaikki synnytyskivut tms. Huolimatta puudutuksista.. ei hyvä, ei....
Olisiko sittenkin ollut parempi, että olisimme ehtineet yrittää jonkin aikaa? Olisimmeko kasvaneet henkisesti vanhemmiksi jo tuona yritysaikana? Nyt tämä tuntuu tulleen aivan liian äkkiä.
En usko, että kolemkymmentä on jokin kriittinen raja. Tuskin kuukautta yli kolmekymppisellä raskaaksitulon mahdollisuus on kovinkaan paljon hankalampaa kuin kuukautta vaille 26 vuotiaalla. Pääosin tuo johtuu ehkä jokaisen geeneistä. Tuo vuosiero ei ole kovinkaan paljon, jotta se voisi hirveästi vaikuttaa.
Alle 35-vuotiaalla on niin paljon aikaa vielä yrittää saada lasta, ettei ole mitään paniikkia. Itse aloimme yrittämään nyt, sillä jo ei olisi muutamaan vuoteen onnistanutkaan, olisi vielä ehtinyt käydä läpi hoidot sekä adoptiot. Nyt kävi näin ja nähtäväksi jää, miten tämä tästä kehittyy...
...puoltoista vuotta ollaan yritetty, eikä mitään tapahdu muutakun pettymys toisensa perään joka hitsin kuukausi. Hoidot ollaan kayty läpi, ja taas yritys jatkuu.. toivon itse etta oltaisiin alettu yrittämään pari vuotta sitten, ja tältä "paniikilta" ja stressiltä ja epätoivolta, turhautuneisuudelta sekä muiden tärpätessä itkemään sortumisen olisi voinut ehkä välttää...
lohdutuksen sanana voin sulle kertoo, et samoja aivoituksia on mullakin. Ikää on 28 ja lasta tehtiin urakalla 1,5 vuotta. Eli olis siinä ajassa luullut jo henkisesti valmistautuneen äidiksi tuloon.
Nyt on pyörähti 19 0 tänään mittariin ja ajatukset ovat vieläkin jokseenkin villit... Toisinaan olen täynnä ihmetystä ja onnea tästä vauvasta joka vatsassa kasvaa, ja toisinaan mietin, että olisikohan sittenkin ollut parempi jos vauvaa ei ihan vielä olisi tullutkaan...Osaanko hoitaa ja rakastaa sitä niinkuin kuuluu, etc. Eli ihan normaaleja ajatuksia sinulla - ja minulla... Ovat nimenomaan sitä valmistautumista ja kasvamista siihen äitiyteen ja vanhemmuuteen...
Kyllä se siitä suttaantuu...
ollaan yritetty enempi jä vähempi jo Joulukuusta 2003, että aikaa on kulunut:( Kunpa saatais se oma nyytti..
Meillä vauvayritystä on myös takana noin 1,5 vuotta. Hoitoja ollaan aloitettu ja niitä jatketaan taas loppukesästä. Ovistestejä oon käyttänyt muutaman kuukauden ajan ja niissä olen kyllä oviksen bongannut, mutta eipä niiden avulla ole raskautta saatu aikaan.
On selvääkin selvempää, että stressi ei ainakaan auta raskaaksi tulemista, mutta mitenpä siltäkään osaa aina välttyä, kun väkisinkin pohtii sitä, että onnistuikohan nyt!? Mutta sulla ei tosiaan ole vielä mitään syytä stressiin ainakaan sen asian tiimoilta. Johan naisen oman hormonitasapainonkin normalisoitumiseen menee muutama kuukausi (siis jos on käyttänyt jotain hormonipitoista ehkäisyä).
Meillä vauvaa yritettiin n 2 vuoden ajan ihan tosissaan, aloitettiin hoidot ja näytti toimivankin. Multa ultrattiin kypsyneitä munasoluja 2pkl ja käskettiin yrittämään luomusti. Eka kertaa vuoteen uskalsin nauttia seksistäkin kun tiesin varmasti että on toivoa. Seuraavalla viikolla soitti lääkäri, joka käski heti lopettaa hoidot, koska munasolut ei voisikaan kiinnittyä vaikka hedelmöittyisivät, sillä lääkkeet ohensivat limakalvojani. Itkin kuin hullu monen päivän ajan sillä kaikki pitäisi taas aloittaa alusta. Olisin voinut vain nukkua ja olin ihan varma että masentuisin. Sain vielä flunssankin, jonka takia olin viikon sängyn pohjalla ja nukuin. Kp 34 tein testin, sillä lääkkeillä vuoto tuli säännöllisesti kp 29, oli vain mennyt tuossa flunssassa ohitse. Testi näytti kahta viivaa, ultra myöhemmin kahta sikiötä, molemmat munasoluni siis hedelmöittyivät ja myös kiinnittyivät.
Tämä oli kuitenkin ainut kerta kahden vuoden aikana kun en edes toivonut olevani raskaana, vaan tiesin ettei niin voinut käydä. Mutta eipä nuo lääkäritkään jumalia (onneksi) ole!