Näin seurapuheissa saarnataan usein, että eriseurat pitää seassanne oleman. Uusin Päivämies käsittelee laajalti eriseura-käsitettä. Aviisin luettuani aloin kokemaan suurta ahdistusta. Paljon tuli myös kysymyksiä, joihin vastauksia en tiedä, tai en ymmärrä niitä.
Miksi ihmeessä Jumala sallii eriseuroja? Järkeni sanoo, että on ihan luonnollista, että kun lauma kasvaa isoksi, väkisinkin alkaa tulla näkemyseroja, koska jokainen tarkastelee loppupeleissä maailmaa omien silmälasien läpi. Päivämiehen lehdiltä kävi selväksi myös, miksi SRK organisaationa jouduttiin perustamaan. Vastaus: ison porukan pitäminen samassa uskon käsityksessä muodostui mahdottomuudeksi, joten taustalle tarvittiin yhteisö, joka huolehtii porukan yhtenäisyydestä.
Tästä heräsi uusi jatkokysymys: eihän lestadiolaisten joukko koskaan ole ollut mikään iso maailmanlaajuisesti, tai edes Suomen asukasluku huomioiden. Jos edes sellainen joukko ei pysy samassa opissa ilman, että tarvitaan tällainen kaiken kattava järjestö taustalle, niin missä Jumala on? Eikö hän luvannut pitää omistaan huolen? Miksi siihen mitään ajallisia järjestöjä tarvitaan. Ja vaikka tällaisia SRK:n kaltaisia taustajärjestöjä perustetaan, hajaannuksia tapahtuu silti säännöllisesti.
Eli tää vanhoillislestadiolaisuus, tai oikean uskon vaalivien joukko pysyy aina pienehkönä reilun 100 000 hengen porukkana, josta valtaosa tietysti on lapsia. Aidossa elävässä uskossa oleva kun ei ehkäise. Viime aikoina ehkäisy on kuitenkin alkanut voimakkaasti jakamaan porukkaamme. Kaikki eivät enää ota kaikkia lapsia vastaan ja tämä on huomattu myös epäuskoisessa maailmassa. On selkeästi taas irtaantumassa oma porukka. Miksi Jumala sallii tällaista?
Vai onko sittenkin niin, että vaikka ajallisessa mielessä onkin eri joukkoja, eli eriseuroja, niin kaikki olisivat sittenkin loppupeleissä Jumalalle kelpaavia?
Tää jälkimmäinen kuulostaisi itselle lohdullisemmalta ja oikeudenmukaisemmaltakin. Miksi ihmeessä sielunvihollisen annetaan kerta toisensa jälkeen huolehtia siitä, että uskovaisten joukko ei pääsisi kasvamaan riittävän suureksi.
Uusimpana kysymyksenä on Afrikan lähetystyö. Nythän vanhoillislestadiolaisuus kasvaa siellä voimakkaasti. Yhä uudet ja uudet ihmiset saavat parannuksen armon. Siellähän on kohta valtava joukko uskovaisia. Pystyvätkö nämä kaikki täysin sydämestään kuitenkaan mukautuu tietyn opin alle, joka on tavallaan naulittu lukkoon täällä pohjolan perukoilla SRK:n toimesta? Kuinka kauan Afrikan uskovaiset pysyvät yhtenäisenä joukkona ja onko ne edes sitä? Kun edes täällä herätyksen syntymailla ei porukka tahdo millään pysyä samassa aljetussa uskossa.
Voiko Jumala oikeasti olla niin tarkka, että hän on täysin pilkun tarkka siitä, miten uskoa pitää elää todeksi, jotta pelastuisi? Ja miksi hän oikeasti sallii sen, että käytännössä kaikki lopulta ajautuu ulos elävästä uskosta ja vain reippaasti alle prosentti kaikista ihmisistä pääsee perille Taivaaseen? Tää ei enää oikein mahdu oikeustajuuni!!!
Eriseurat pitää seassanne oleman
81
776
Vastaukset
- Anonyymi00001
Tarkoittiko A-P Palola, että ennen omatunto oli kollektiivinen ja nykyään yksilökeskeinen.
- Anonyymi00014
Hoitomiehet ajoivat vl-liikkeeseen kollektiivisen omantunnon.
- Anonyymi00018
Anonyymi00014 kirjoitti:
Hoitomiehet ajoivat vl-liikkeeseen kollektiivisen omantunnon.
Miksi Päivämiehessä ei sanottu suoraan, että vl-liikkeessä on ollut kollektiivinen omatunto ja nyt hyväksytään yksilökeskeinen omatunto.
Tämmöinen kummallista nuoralla tanssia on puhe, kun puhutaan hoitokokouksista ja siitä mitä ne aiheutti vl-liikkeeseen.
Nytkin Palola vaan heitti nuo sanat ilmaan, eikä selittänyt niistä yhtään sen enempää. - Anonyymi00019
Anonyymi00018 kirjoitti:
Miksi Päivämiehessä ei sanottu suoraan, että vl-liikkeessä on ollut kollektiivinen omatunto ja nyt hyväksytään yksilökeskeinen omatunto.
Tämmöinen kummallista nuoralla tanssia on puhe, kun puhutaan hoitokokouksista ja siitä mitä ne aiheutti vl-liikkeeseen.
Nytkin Palola vaan heitti nuo sanat ilmaan, eikä selittänyt niistä yhtään sen enempää."kollektiivinen omatunto ja nyt hyväksytään yksilökeskeinen omatunto."
Jokainen tervejäkinen on ymmärtänyt asian koko ajan niin, että kollektiinen omatunto ei ketään pelasta. Usko on henkilökotainen. - Anonyymi00032
Anonyymi00014 kirjoitti:
Hoitomiehet ajoivat vl-liikkeeseen kollektiivisen omantunnon.
Asiansa korjaamatta jättäneet väärää oppia levittäneet/levittävät hoitomiehet, jotka ovat vielä puhujina, on kiiresti vapautettava tehtävästään.
- Anonyymi00045
Anonyymi00032 kirjoitti:
Asiansa korjaamatta jättäneet väärää oppia levittäneet/levittävät hoitomiehet, jotka ovat vielä puhujina, on kiiresti vapautettava tehtävästään.
Kuka heidät vapauttaa tehtävistään, kun SRK on hoitomiesten vallassa ja seurakunta on niin pelokas, ettei pysty joukkona toimimaan SRK:ta vastaan.
- Anonyymi00046
Anonyymi00045 kirjoitti:
Kuka heidät vapauttaa tehtävistään, kun SRK on hoitomiesten vallassa ja seurakunta on niin pelokas, ettei pysty joukkona toimimaan SRK:ta vastaan.
seurakuntaa on peloteltu srkn toimesta jo vuosia nyt organisoitu järjestö pyrkii mafia toiminnallaan erottamaan seura kuntalaiset elävästä uskosta väärään henkeen
Woiko Päiwämiehen lukia jo tännään keskiwiikkona?🤔 Ylleesä lujen torstaina.📰
Näköjää olkii Päiwämies ilimestynnä nettii.👍Lujin erseurakirjotuksen. Ol siinä hyvveäki.👍 Aatteluttaa voa ku o sanottu että tässä ei raamatuita tarvita. Kumminnii oes hyvä Roamatulla kahtova mikä o oekkee seora ja mikä väärä seora.📖 Että tämmöstä tul mielee.😇
- Anonyymi00002
Körtti miettii yksinkin pitkään ja yhdessä alkaa kestämään.
- Anonyymi00003
No nämä palolat tiedetään ovat pahimpia alkoholisteja
- Anonyymi00004
Ihan siis vl piireistä.
- Anonyymi00005
Vl ja lestaadiolaisen tai seurakuntalaisen oikeustajuun ei ylipäätänsä mahdu sellainen asia että kun sinä mitätön ihminen joka et ole yhtään mitää että sinä et nyt elä maailmassa jota sinä hallitset itse. Sentähden nöyrry ja tee parannus.
Mitä minun pitäisi sanoman?
Oli 7 lammasta teuraaksi vietävänä ja 7 pässiä,
Lampaat tulivat teuraalle laittamatta vastaan mutta pässit sanoivat, tämä ei mahdu oikeustajuumme että te ihmiset meitä teuraaksi viette ja teette meistä liharuokaa patoihinne.
Kuitenkaan nämä surkeat pässit eivät tajunneet ettei heidän mielipiteensä merkinnyt sen edessä jolle oli annettu valta heidän kuolevaisen ruumiinsa ylitse.
Niin myös Jumalalle on annettu kaikki valta taivaan ja maan päällä.
Voi jos sinä pässi sen tajuaisit ja osoittaisiy nöyryyttä Herran sinun Jumalasi edessä. Sillä aikaa tulee pian, että he pakenevat luoliin ja maan onkaloihin Herran kasvoja vihan päivää pakoon ja eivät löydä sijaa mihin itsensä kätkevät!
Aamen. - Anonyymi00006
Eriseura ei ole pelkkä tiedollinen erimielisyys tai mielipide-ero; se on särö, joka ilmestyy huomaamatta uskovaisten seurakuntaan ja erottaa lopulta osapuolet, koska niiltä puuttuu yhteinen usko ja ymmärrys eikä seurakunnassa enää vallitse oppi, joka on sopusoinnussa Pyhän Hengen kanssa.
Arvin Pirness osuu tässä asian ytimeen! Mitä kristittyjä luulette olevanne, kun nimi Jeesus on teille vieras?
Aloituksessa ja vastauksissa on tuhansittain sanoja,
Mutta nimi JEESUS loistaa poissaolollaan!
Miksi! ?
Ap.t. 4:12 Eikä ole pelastusta yhdessäkään toisessa; sillä ei ole taivaan alla muuta nimeä ihmisille annettu, jossa meidän pitäisi pelastuman."
Rinnakkaisviitteet (KR 1933/-38)
Matt. 1:21 Ja hän on synnyttävä pojan, ja sinun on annettava hänelle nimi Jeesus, sillä hän on vapahtava kansansa heidän synneistänsä."
Ap.t. 10:43 Hänestä kaikki profeetat todistavat, että jokainen, joka uskoo häneen, saa synnit anteeksi hänen nimensä kautta#####Päivämiehen lehdiltä kävi selväksi myös, miksi SRK organisaationa jouduttiin perustamaan. Vastaus: ison porukan pitäminen samassa uskon käsityksessä muodostui mahdottomuudeksi, joten taustalle tarvittiin yhteisö, joka huolehtii porukan yhtenäisyydestä.####
CIA varojen vastapalvelukseksi SRK masini sadoittain hoitokokoukxia, jotka täyttivät törkeän rikoksen kriteerit.
Mutta kun asiat nostettiin julkisuuteen ,niin SRK vetäytyi kaikesta vastuusta järjestämiinsä rikollisiin hoitokokouksiin, selityksellä:
"Ne olivat paikallisten rykyjen ylilyöntejä"
Kuitenkin paikalla oli aina johtajana SRK,n lähettämämä Heikki Saari!Kirkon johtajat toimivat samoin. Kun vastuuta vaaditaan hengellisestä johtamisesta, silloin he vetoavat olevansa vain hallintovirkamiehiä -vailla vastuuta!
- Anonyymi00007
SaaleminPastori-ko kirjoitti:
Kirkon johtajat toimivat samoin. Kun vastuuta vaaditaan hengellisestä johtamisesta, silloin he vetoavat olevansa vain hallintovirkamiehiä -vailla vastuuta!
pitää huolehtia omasta kohdasta että juuri minulla on synnit anteeksi
Anonyymi00007 kirjoitti:
pitää huolehtia omasta kohdasta että juuri minulla on synnit anteeksi
Väitätkö ettei minulla ole?
- Anonyymi00008
SaaleminPastori-ko kirjoitti:
Väitätkö ettei minulla ole?
jos olet kuullut vl papilta äänellisen synnin päästön sit on
Anonyymi00008 kirjoitti:
jos olet kuullut vl papilta äänellisen synnin päästön sit on
Noinko on Raamatussa?
Oletko kuullut eräästä Jeesuksesta, joka kuoli ristillä syntiemme takia? Ja jonka Jumala herätti kuolleista?
Menisikö vl-valepukkipappi minun syntieni puolesta kuolemaan ja sovittaisiko se syntini?- Anonyymi00009
SaaleminPastori-ko kirjoitti:
Noinko on Raamatussa?
Oletko kuullut eräästä Jeesuksesta, joka kuoli ristillä syntiemme takia? Ja jonka Jumala herätti kuolleista?
Menisikö vl-valepukkipappi minun syntieni puolesta kuolemaan ja sovittaisiko se syntini?jeesus on jo kuollut kerran ristillä ei tarvita uutta uhria jeesus anto vallan julistaa syntejä anteeksi jos olet heränneellä omalla tunnolla etsi vl puhuja ja pyydä julistamaan synnit anteeksi
Anonyymi00009 kirjoitti:
jeesus on jo kuollut kerran ristillä ei tarvita uutta uhria jeesus anto vallan julistaa syntejä anteeksi jos olet heränneellä omalla tunnolla etsi vl puhuja ja pyydä julistamaan synnit anteeksi
Tuolla ohjeella päädyt takuuvarmasti helvettiin ja tuollaista valhetta levittämällä!
SAAT JUMALAN KIROUKSEN PÄÄLLESI !!!!
Minä en tuomitse, -enkä kiroaa ketään!
Viisastelijoille tiedoksi!- Anonyymi00010
SaaleminPastori-ko kirjoitti:
Tuolla ohjeella päädyt takuuvarmasti helvettiin ja tuollaista valhetta levittämällä!
SAAT JUMALAN KIROUKSEN PÄÄLLESI !!!!
Minä en tuomitse, -enkä kiroaa ketään!
Viisastelijoille tiedoksi!sinunkin sielu kaipaa vapautusta synneistä älä anna pettää itseäsi valheen henki on lujasti sinussa mene seuroihin ja etsi itsellesi rippi pappi sonta tunkion päältä on vaikea uskoa
Anonyymi00010 kirjoitti:
sinunkin sielu kaipaa vapautusta synneistä älä anna pettää itseäsi valheen henki on lujasti sinussa mene seuroihin ja etsi itsellesi rippi pappi sonta tunkion päältä on vaikea uskoa
En usko päältäsi!
Uskon Jeesukseen!- Anonyymi00011
SaaleminPastori-ko kirjoitti:
En usko päältäsi!
Uskon Jeesukseen!ei sinun pidä uskoa päältäni kunhan uskot mitä sanon synnit kaipaavat vapautusta ja tuolla tilalla joudut kadotukseen
Anonyymi00011 kirjoitti:
ei sinun pidä uskoa päältäni kunhan uskot mitä sanon synnit kaipaavat vapautusta ja tuolla tilalla joudut kadotukseen
Jeesukseen uskomatta pelastuu!
Ei sinun päälläsi istumisella!- Anonyymi00012
SaaleminPastori-ko kirjoitti:
Jeesukseen uskomatta pelastuu!
Ei sinun päälläsi istumisella!päin vastoin jeesukseen pitää uskoa käännä sinäkin kasvosi jeesuksen puoleen lue rukous ja sano herra armahda en halua joutua kadotukseen vapauta minut tästä kauheasta kuoleman tilasta
Anonyymi00012 kirjoitti:
päin vastoin jeesukseen pitää uskoa käännä sinäkin kasvosi jeesuksen puoleen lue rukous ja sano herra armahda en halua joutua kadotukseen vapauta minut tästä kauheasta kuoleman tilasta
Kone teki tepposet jälleen, kun piti olla
JEESUKSEEN USKOMALLA PELASTUUAnonyymi00012 kirjoitti:
päin vastoin jeesukseen pitää uskoa käännä sinäkin kasvosi jeesuksen puoleen lue rukous ja sano herra armahda en halua joutua kadotukseen vapauta minut tästä kauheasta kuoleman tilasta
Mikä on jeesus?
Anonyymi00010 kirjoitti:
sinunkin sielu kaipaa vapautusta synneistä älä anna pettää itseäsi valheen henki on lujasti sinussa mene seuroihin ja etsi itsellesi rippi pappi sonta tunkion päältä on vaikea uskoa
####etsi itsellesi rippi pappi sonta tunkion päältä###
😆- Anonyymi00036
SaaleminPastori-ko kirjoitti:
En usko päältäsi!
Uskon Jeesukseen!Tuskin uskot elävästi. Niin paljon demonit vaikuttavat sinussa! Suussasi asuu kirosävelet, etkö sitä itse todella huomaa? Luulet olevasi uskossa vanhurskas. Elävässä uskossa oleva ei ryve demoneissa!
- Anonyymi00048
Anonyymi00036 kirjoitti:
Tuskin uskot elävästi. Niin paljon demonit vaikuttavat sinussa! Suussasi asuu kirosävelet, etkö sitä itse todella huomaa? Luulet olevasi uskossa vanhurskas. Elävässä uskossa oleva ei ryve demoneissa!
saatana on demonien pää tekijä eli saalemin on saatanan kätyri
- Anonyymi00013
" luettuani aloin kokemaan suurta ahdistusta. Paljon tuli myös kysymyksiä,"
-Samankaltainen kokemus.- Anonyymi00015
Eipä SRK tule mitään vastaamaan, kannattaa itse tehdä omat johtopäätökset.
- Anonyymi00016
Saalemin pastorille eli liiton miehelle on erityisen tärkeää että nimi Jeesus mainitaan sillä hän edustaa sitä liittoa kuin kutsutaan nimeltä kaikkien raamattujen ja kirjoitusten turmelija* eli väärentäjä * joka myös perkeleeksi ja saatanaksi langenneeksi enkeliksi kutsutaan sillä sen me tiedämme ilmankin Raamattua me lapsuuden lestaadiolaiset kuinka he väärensivät Lars Levi Laestadiuksen saarnat joista on kulunut noin sata vuotta eli sadassa vuodessa kerkeää jo väärennökset pääsemään liikenteeseen mitäs luulette tämä Kristus Jumalan Poika joka nyt 2000 vuoden päästä Jeesukseksi kutsutaan olisko tämä nimi Jeesus pysynyt puhtaana 2000 vuotta raamatun väärentäjien edessä? Sentähden hänellä on kiivaus teitä kohtaan saada teidän huulenne tunnustamaan sitä nimeä josta ensin sanottiin että se niin Pyhä on niin otettakoot raamatusta pois ja kirjoitettakoon ainoastaan Herra Herra mutta sitten kuin he einään Poikaan ylettyneet jonka kielsivät epäuskonsa tähden ettei he enään tainneet sanoa Herra Herra niin mitä...hän sanoo nyt siitä joka ei ole kyllin korkea Jumalaksi etteikö häntä voisi kuitenkaan ääneen lausua mutta jonka nimi on kuitenkin niin karvainen meidän kielessämme että mahtaisimmeko me sen jättää puhtaana meidän jälkeen tulevaisillemme nimittäin tämän Jumalansanan joka niin karvastellee ensin kielessä sitten suussa ja viimein mahalaukussa muutamille mielikarvaudeksi ja muutamille autuudeksi mutta vähimmiten niissä joissa se on autuudeksi se herättäis tarvetta turmella eli muuttaa kirjoituksia vaan pitää sillä sä niin kuin se meillä vanhimmilta annettu oli.
Mutta nyt on teillä uudiskääntäjien kirjoitukset jotka teitä kiivailee heidän nimikäännöksiä lausumaan ja sanomaan oikein että varmasti heidän Jumalansa nimi joka on perkele kuuluisi mutta sanokaa nyt heille mielikarvaudeksi ainoastaan Kristus Jumalan Poika vapahtaja messias Israelin lasten kuningas ja holhoaja. Aamen. - Anonyymi00017
Amerikan eriseurasta ei ole täälä mainittu.
Osin jopa asiaa, mutta kerro minulle, mikä on PARANNUKSEN ARMO, sen mainitset ihkänkuin omanasi, mutta maitse paikka Raamatussa, niin se selviää helopmmin ja perustele.
Faaseja on Lahkot täynnä, mutta avaa se mitä se Sinulle merkitsee ja missä Rammattu tukee sitä?Kysymyksessä on kiertoilmaisu, paholaisen,-jota perkeleeksi kutsutaan, velluille syöttämä eksytys, jolla harhautetaan ihmiset uskosta Jeesukseen pois, kuuntelemaan eksyttäviä taruja!
Vellu puhuu parannuksen armosta,-taivastiestä ja -uskomassa olemisesta, mutta heillä ei ole kuin matka -uskomassa-, Mutta ei kohdetta-ja päämäärää Jeesus!
Ap.t. 4:12 Eikä ole pelastusta yhdessäkään toisessa; sillä ei ole taivaan alla muuta nimeä ihmisille annettu, jossa meidän pitäisi pelastuman."
Rinnakkaisviitteet (KR 1933/-38)
Matt. 1:21 Ja hän on synnyttävä pojan, ja sinun on annettava hänelle nimi Jeesus, sillä hän on vapahtava kansansa heidän synneistänsä"
Ap.t. 10:43 Hänestä kaikki profeetat todistavat, että jokainen, joka USKOO HÄNEEN (JEESUS) , saa synnit anteeksi hänen nimensä kautta."- Anonyymi00021
SaaleminPastori-ko kirjoitti:
Kysymyksessä on kiertoilmaisu, paholaisen,-jota perkeleeksi kutsutaan, velluille syöttämä eksytys, jolla harhautetaan ihmiset uskosta Jeesukseen pois, kuuntelemaan eksyttäviä taruja!
Vellu puhuu parannuksen armosta,-taivastiestä ja -uskomassa olemisesta, mutta heillä ei ole kuin matka -uskomassa-, Mutta ei kohdetta-ja päämäärää Jeesus!
Ap.t. 4:12 Eikä ole pelastusta yhdessäkään toisessa; sillä ei ole taivaan alla muuta nimeä ihmisille annettu, jossa meidän pitäisi pelastuman."
Rinnakkaisviitteet (KR 1933/-38)
Matt. 1:21 Ja hän on synnyttävä pojan, ja sinun on annettava hänelle nimi Jeesus, sillä hän on vapahtava kansansa heidän synneistänsä"
Ap.t. 10:43 Hänestä kaikki profeetat todistavat, että jokainen, joka USKOO HÄNEEN (JEESUS) , saa synnit anteeksi hänen nimensä kautta."usko persoonalliseen jeesukseen ei pelasta
Anonyymi00021 kirjoitti:
usko persoonalliseen jeesukseen ei pelasta
Näytä se Raamatusta!
Miksi kirjoitat aina Jeesuksen pienellä!
Sinä olet Saatana, vl-saatana!- Anonyymi00022
Kaanaan kieltä Parannuksen armo
Matt.
13:11 Mutta hän vastasi ja sanoi: teille on annettu tuta taivaan valtakunnan salaisuudet, vaan ei heille ole annettu.
13:12 Sillä jolla on, hänelle pitää annettaman, ja hänellä pitää kyllä oleman; mutta siltä, jolla ei ole, pitää sekin otettaman pois, mikä hänellä on. >> Jakeen lisätiedot
13:13 Sentähden minä puhun heille vertauksilla, ettei he nähden näe, eikä kuullen kuule, ei myös ymmärrä.
13:14 Ja heissä täytetään Jesaiaan ennustus, joka sanoo: korvillanne pitää teidän kuuleman, ja ei ymmärtämän, ja nähden näkemän, ja ei äkkäämän.
13:15 Sillä tämän kansan sydän on kovettunut, ja he korvillansa työläästi kuulivat, ja silmänsä panivat umpeen, ettei he joskus näkisi silmillänsä, ja kuulisi korvillansa, ja ymmärtäisi sydämellänsä, ja palajaisivat, ja minä parantaisin heitä.
13:16 Mutta autuaat ovat teidän silmänne, sillä he näkevät, ja teidän korvanne, sillä he kuulevat. - Anonyymi00023
Anonyymi00022 kirjoitti:
Kaanaan kieltä Parannuksen armo
Matt.
13:11 Mutta hän vastasi ja sanoi: teille on annettu tuta taivaan valtakunnan salaisuudet, vaan ei heille ole annettu.
13:12 Sillä jolla on, hänelle pitää annettaman, ja hänellä pitää kyllä oleman; mutta siltä, jolla ei ole, pitää sekin otettaman pois, mikä hänellä on. >> Jakeen lisätiedot
13:13 Sentähden minä puhun heille vertauksilla, ettei he nähden näe, eikä kuullen kuule, ei myös ymmärrä.
13:14 Ja heissä täytetään Jesaiaan ennustus, joka sanoo: korvillanne pitää teidän kuuleman, ja ei ymmärtämän, ja nähden näkemän, ja ei äkkäämän.
13:15 Sillä tämän kansan sydän on kovettunut, ja he korvillansa työläästi kuulivat, ja silmänsä panivat umpeen, ettei he joskus näkisi silmillänsä, ja kuulisi korvillansa, ja ymmärtäisi sydämellänsä, ja palajaisivat, ja minä parantaisin heitä.
13:16 Mutta autuaat ovat teidän silmänne, sillä he näkevät, ja teidän korvanne, sillä he kuulevat.Mikä vastaus tuo muka oli?
Ahdisytukseni vain lisääntyy! vapaasuuntalaiset vastaavat heti, mutta srk vaikenee kuin muuri. - Anonyymi00024
Anonyymi00023 kirjoitti:
Mikä vastaus tuo muka oli?
Ahdisytukseni vain lisääntyy! vapaasuuntalaiset vastaavat heti, mutta srk vaikenee kuin muuri.SRK ei alennu täällä vastaamaan, vaikka tämä on tärkein vl-uskon keskustelupaikka.
Paljon on vettä virrannut ja keskusteluja käyty täällä, että vl-usko on tämänkään vertaa muuttunut oikeampaan suuntaa. Anonyymi00024 kirjoitti:
SRK ei alennu täällä vastaamaan, vaikka tämä on tärkein vl-uskon keskustelupaikka.
Paljon on vettä virrannut ja keskusteluja käyty täällä, että vl-usko on tämänkään vertaa muuttunut oikeampaan suuntaa.Palsta on kuin takavuosina televisio. Kaikki katsoivat, mutta kukaan ei pysty tunnustamaan sitä! Eikä uskalla ,"ikkunasta putoaminen" kohtaa
palstalla kävijää. Kukaan vl ei uskalla rekisteröityäkään tänne,-paljastuminen pelossa.
Vl-lahkon sisällä sinulla täytyy olla todella luotettu ystävä, jolle voit syvimmät tunteesi kertoa.- Anonyymi00025
SaaleminPastori-ko kirjoitti:
Palsta on kuin takavuosina televisio. Kaikki katsoivat, mutta kukaan ei pysty tunnustamaan sitä! Eikä uskalla ,"ikkunasta putoaminen" kohtaa
palstalla kävijää. Kukaan vl ei uskalla rekisteröityäkään tänne,-paljastuminen pelossa.
Vl-lahkon sisällä sinulla täytyy olla todella luotettu ystävä, jolle voit syvimmät tunteesi kertoa.Onhan se kummallista, tätä palstaa haukutaan, mutta useita keskustelutilaisuuksia rauhanyhdistyksillä on järjestetty täällä käytyjen keskustelujen pohjalta.
Vl-liikkeen kollektiivinen/yksilökohtainen omatunto on täällä käyty läpi useita kertoja, nyt siitä kirjoitettiin PM:ssä. Omatunto oli kirjoituksesta poistettu, eihän sitä suoraan voi sanoa, kun hoitomiehet ajoivat kollektiivisen omantunnon vl-liikkeeseen. Hoitomiehet haluavat hallita vl-ihmisten omaatuntoa, siten vl-ihmiset ovat heidän hallinnassa. - Anonyymi00026
SaaleminPastori-ko kirjoitti:
Näytä se Raamatusta!
Miksi kirjoitat aina Jeesuksen pienellä!
Sinä olet Saatana, vl-saatana!Jeesus kielsi tuomitsemasta, jota demonipesä ei noudata.
Anonyymi00026 kirjoitti:
Jeesus kielsi tuomitsemasta, jota demonipesä ei noudata.
Kyllä Jeesus tuomitsi pahuuden, mm Matt. 7:1 "Älkää tuomitko, ettei teitä tuomittaisi.
Tämä vain yhtenä esimerkkinä, sillä kyllä uskovalla tulee olla Pahan ja Hyvän erottamisen armolahja, mm. Tupakan suhteen, se ei kuulu betonirenkaan viereen Ry;llä.
Siitä saa Saatana liikaa voimia, ja toimii Uskoville myös merkkinä tapauskovaisuudesta.- Anonyymi00031
Anonyymi00026 kirjoitti:
Jeesus kielsi tuomitsemasta, jota demonipesä ei noudata.
Kehottaako Jeesus herjaamaan, niin kuin sinä teet?
- Anonyymi00034
SaaleminPastori-ko kirjoitti:
Palsta on kuin takavuosina televisio. Kaikki katsoivat, mutta kukaan ei pysty tunnustamaan sitä! Eikä uskalla ,"ikkunasta putoaminen" kohtaa
palstalla kävijää. Kukaan vl ei uskalla rekisteröityäkään tänne,-paljastuminen pelossa.
Vl-lahkon sisällä sinulla täytyy olla todella luotettu ystävä, jolle voit syvimmät tunteesi kertoa."Vl-lahkon sisällä sinulla täytyy olla todella luotettu ystävä, jolle voit syvimmät tunteesi kertoa."
Hirveimpiä juoruja levittävät juuri ne, joita ei huonon juoruilevan käytöksen vuoksi hyväksytä ystäväksi. Niille ei tarvitse kertoa syvimpiä tunteita, kun kateuden saastuttama "ystävänä esiintyvä" tai "ystäväksi pyrkivä" kuvittelee tietävänsä / tietää sinusta kaiken, vaikka yrität kaikin keinoin karttaa häntä - tai ehkä juuri siksi - etkä suostu minkäänlaiseen keskusteluun hänen kanssaan. - Anonyymi00037
Anonyymi00031 kirjoitti:
Kehottaako Jeesus herjaamaan, niin kuin sinä teet?
Anonyymi00026 ei todellakaan herjaa, hän puhuu asiaa. Sen sijaan Saalemi herjaa minkä kerkeää. Mitäpä muutakaan demonipesä kykenee?
- Anonyymi00038
Anonyymi00037 kirjoitti:
Anonyymi00026 ei todellakaan herjaa, hän puhuu asiaa. Sen sijaan Saalemi herjaa minkä kerkeää. Mitäpä muutakaan demonipesä kykenee?
Kutsut ihmistä demonipesäksi ja et pidä sitä herjana.
Onko sinulla järkeä siellä vankilassa? - Anonyymi00041
Anonyymi00037 kirjoitti:
Anonyymi00026 ei todellakaan herjaa, hän puhuu asiaa. Sen sijaan Saalemi herjaa minkä kerkeää. Mitäpä muutakaan demonipesä kykenee?
Voi kovaniskaisia, ja sydämissään ympärileikkaamattomia, ja kuuliaisuudessanne te nousette koko ajan pyhyyden henkeä vastaan, niin kuin ne teidän isännekin.
Ja te otitte vastaan sen kirjoitetun sanan enkelien käskyn kautta, ettekä sitä pitäneet. Ja kun he olivat kuulleet nämä, he täyttyivät sieluissaan raivolla, ja kiristelivät hampaitaan häntä vastaan. - Anonyymi00042
Anonyymi00038 kirjoitti:
Kutsut ihmistä demonipesäksi ja et pidä sitä herjana.
Onko sinulla järkeä siellä vankilassa?totuuden sanominen että saalem on demoni pesä ei ole herjaamisra eikä se että se on koira
- Anonyymi00043
SaaleminPastori-ko kirjoitti:
Näytä se Raamatusta!
Miksi kirjoitat aina Jeesuksen pienellä!
Sinä olet Saatana, vl-saatana!päin vastoin olen vanhurakaaseen uskova armosta ostettu jota sinä et ole olet persoonalliseen jeesukseen uskova räksyttävä rakki ja se ei sinua pelasta
- Anonyymi00044
Anonyymi00043 kirjoitti:
päin vastoin olen vanhurakaaseen uskova armosta ostettu jota sinä et ole olet persoonalliseen jeesukseen uskova räksyttävä rakki ja se ei sinua pelasta
se että olet itse saatana pitää paikkansa
- Anonyymi00051
Parannuksen armo on sama asia kuin uskoon tulo. Paitsi että se on kokonaan Jumalan työ, se siis ei ole ihmisen ratkaisu alkaa uskomaan.
- Anonyymi00052
Anonyymi00038 kirjoitti:
Kutsut ihmistä demonipesäksi ja et pidä sitä herjana.
Onko sinulla järkeä siellä vankilassa?Se, että nimittää saalemia demonipesäksi, ei ole herjaamista. Se on totuuden sanomista ääneen. That dogs äläths to which kalig calaht’s. Taidat olla demonipesä itsekin. Hedelmistä puu tunnetaan. Kun sisällä asuu kirous, hedelmät ovat sen mukaisia!
Anonyymi00051 kirjoitti:
Parannuksen armo on sama asia kuin uskoon tulo. Paitsi että se on kokonaan Jumalan työ, se siis ei ole ihmisen ratkaisu alkaa uskomaan.
Onko? Miksi Parannuksen armo ei sitten esiinny Raamatussa, itse koen että eräs Lahko on ottanut sen omaksi "avaimeikseen" omien etujen sa vuoksi.
- Anonyymi00057
pinnasänky kirjoitti:
Onko? Miksi Parannuksen armo ei sitten esiinny Raamatussa, itse koen että eräs Lahko on ottanut sen omaksi "avaimeikseen" omien etujen sa vuoksi.
raamattuhan kehottaa parannukseen miksi luet raamattua jos et usko sen pelastukseen tähtäävää sanomaa
- Anonyymi00058
Anonyymi00051 kirjoitti:
Parannuksen armo on sama asia kuin uskoon tulo. Paitsi että se on kokonaan Jumalan työ, se siis ei ole ihmisen ratkaisu alkaa uskomaan.
Uskon uskon, mutta kerro keneen?
- Anonyymi00059
Anonyymi00058 kirjoitti:
Uskon uskon, mutta kerro keneen?
ei ainakaan helluntailaiseen
Pitää muistaa, että Luomisessa Jumala loi Ihmiselle järjen, jolla mm on hyvä säätä lapisluku sopivaksi.
Joh. 1:13
He eivät ole syntyneet verestä, eivät ruumiin halusta, eivät miehen tahdosta, vaan Jumalasta.
Jos ihminen on kun eläin, lisääntyy tolkuttomasti, on mm. sopuli viisaampi, sillä jos se aitii, että tulee paha Talvi, se ehkäisee. Mutta eräille perheille lasten teko on kyvyllisyyden tunnusmerkki ajattelemattomille perheille.
Rajansa kaikella.- Anonyymi00027
Ei ole rajaa harhapastorin hölmöydellä.
- Anonyymi00028
Anonyymi00027 kirjoitti:
Ei ole rajaa harhapastorin hölmöydellä.
Mutta eikö hölmöys ole pääsyvaatimus vl-uskovaiseksi?
"Järki vangiksi ottakaa", - Anonyymi00029
Anonyymi00028 kirjoitti:
Mutta eikö hölmöys ole pääsyvaatimus vl-uskovaiseksi?
"Järki vangiksi ottakaa",Siinä toinen hölmö.
- Anonyymi00030
Anonyymi00029 kirjoitti:
Siinä toinen hölmö.
Voinko tuon sanomasi perusteella kutsua itseäni nyt vl-uskovaiseksi?
Onko pakko maksaa jäsenmaksu? - Anonyymi00033
Anonyymi00030 kirjoitti:
Voinko tuon sanomasi perusteella kutsua itseäni nyt vl-uskovaiseksi?
Onko pakko maksaa jäsenmaksu?Hölmö jaksaa kysellä.
- Anonyymi00035
Anonyymi00033 kirjoitti:
Hölmö jaksaa kysellä.
Käsket ensin ottaa järjen vangiksi ja sitten haukut ja halveksit hölmöksi!
Mitä porukkaa oikein olette? - Anonyymi00050
Anonyymi00035 kirjoitti:
Käsket ensin ottaa järjen vangiksi ja sitten haukut ja halveksit hölmöksi!
Mitä porukkaa oikein olette?jos olisit ollut kyselevällä mielellä olisit heti ollut käsi pystyssä katuen tekemässä parannusta eli olet hölmö
Anonyymi00029 kirjoitti:
Siinä toinen hölmö.
Ovatko he hölmöjä, sanonta on vain siksi, kun maalikot leikkivät Teologian huippua ja se muka pitäsi uskoa.
Kaikki olennainen on kirjoitettu Kirjaan,m jolla Usko ja Pyhitys saavutetaan nöyränä Jeesuksen seuraajana.- Anonyymi00056
pinnasänky kirjoitti:
Ovatko he hölmöjä, sanonta on vain siksi, kun maalikot leikkivät Teologian huippua ja se muka pitäsi uskoa.
Kaikki olennainen on kirjoitettu Kirjaan,m jolla Usko ja Pyhitys saavutetaan nöyränä Jeesuksen seuraajana.en usko että kuulut teologian huippuihin olet jo tietämättömyytesi osoittanut
- Anonyymi00039
usko persoonalliseen jeesukseen ei pelasta
Näytä se Raamatusta!
Miksi kirjoitat aina Jeesuksen pienellä!
Sinä olet Saatana, vl-saatana!
Joh. 4
22. Ette tiedä, mitä te rukoilette*, mutta me tiedämme, mitä me rukoilemme; sillä autuus on Juudalaisista+.
23. Mutta hetki tulee, ja jo nyt on, että totiset rukoiliat rukoilevat Isää hengessä ja totuudessa; sillä Isä tahtoo myös senkaltaisia, jotka häntä rukoilevat.
24. Jumala on Henki*, ja jotka häntä rukoilevat, niiden pitää hengessä ja totuudessa häntä rukoileman.
25. Vaimo sanoi hänelle: minä tiedän, että Messias on tuleva, joka kutsutaan Kristus: kuin hän tulee, niin hän ilmoittaa meille kaikki.- Anonyymi00040
Missä persoonassa siis eli missä järjessä?
Ei vaan Hengessä niin kuin Hän sanoo.
Aamen.
- Anonyymi00047
Johanneksen evankeliumi:
10:16 Minulla on myös muita lampaita, jotka eivät ole tästä lammastarhasta; myös niitä tulee minun johdattaa, ja ne saavat kuulla minun ääneni, ja on oleva yksi lauma ja yksi paimen.
kaikki muu on valhetta, ja on oleva yksi lauma ja yksi paimen. lopullinen tulema.- Anonyymi00049
kaikista maailman ihmisistä tulee vanhoillis lestadiolaisia se pelottaa kovasti pinna sänkyä ja saalemia
- Anonyymi00053
”Miksi ihmeessä Jumala sallii eriseuroja?”
Jumalan vastustaja saatana eksyttää ihmisiä eriseuroihin ynnä muihin synteihin, etteivät ihmiset pääsisi taivaaseen Jumalan luokse.
Raamatun mukaan Jumalan vastustaja sai alkunsa, kun korkein enkeliruhtinas Lucifer nousi kapinaan kannattajiensa kanssa luojaansa vastaan. Kapina kukistettiin ja langenneet enkelit ajettiin pois taivaasta tähän maailmaan. Näin sielunvihollinen joukkoineen sai alkunsa. Mitään selitystä ei kuitenkaan anneta, mistä pahuus tuli Luciferiin. Ihmisten pahuus voidaan selittää sielunvihollisen vaikutuksella,
mutta on vaikea ymmärtää, miksi osa enkeleistä nousi kapinaan luojaansa vastaan. Miten täydellisissä henkiolennoissa saattoi syntyä vääriä taipumuksia, jos niissä ei ollut sisäisiä heikkouksia eikä ulkopuoleltakaan tullut huonoja vaikutteita? Jos ulkopuolelta ei tullut huonoja vaikutteita, ainoaksi vaihtoehdoksi jää sisäiset heikkoudet. Mistä niitä olisi voinut tulla, jos luomistyössä oli Jumalan mukaan kaikki hyvää? (1. Moos. 1:31) Miksi sitten vain osa enkeleistä nousi kapinaan mutta toiset eivät? Jokin ero niissä on täytynyt olla. Ja miksi Jumala ei voinut päästä sovintoon niiden kanssa? Annettiinko Luciferille varoitus ennenkuin se kannattajineen ajettiin pois taivaasta? Miksi Jumala ei selvittänyt välejään langenneiden enkeleiden kanssa ennen ihmisten luomista, vaan veti ihmiset mukaan tähän henkivaltojen keskinäiseen välienselvittelyyn?
Jostain syystä Jumala joutui sallimaan sielunvihollisen toiminnan tässä maailmassa. Ainoa lohtu on, että sielunvihollisen toiminnalle tulee joskus loppu.- Anonyymi00054
Hyviä kysymyksiä, jotain tuollaista minäkin olen miettinyt. Erityisesti se, että mistä pahuus tuli Luciferiin, kuinka enkelit voivat ryhtyä kapinaan? Kuitenkin Jumala on kaikkivaltias, onko Hän tiennyt asian jo enkeleitä luodessaan?
- Anonyymi00055
Anonyymi00054 kirjoitti:
Hyviä kysymyksiä, jotain tuollaista minäkin olen miettinyt. Erityisesti se, että mistä pahuus tuli Luciferiin, kuinka enkelit voivat ryhtyä kapinaan? Kuitenkin Jumala on kaikkivaltias, onko Hän tiennyt asian jo enkeleitä luodessaan?
vapaan tahdon toteuttaminen ei enkeleitä onnistunut ja ne lankesi syntiin
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Näin Enter-napilla tehdään miljardi euroa - Helsingissä
"Ei se nyt niin kovin ihmeelliseltä näytä. Tavallinen nappi, musta muovinpala, joka kököttää parikymppiä maksavan mustan2719647- 766640
- 286296
Perussuomalaiset kirjoittaa vain positiivisista uutisista
Ei tarvitse palstaa paljon seurata, kun sen huomaa. Joka ainoa positiivinen uutinen Suomen taloudesta tai ylipäätään, ni996075Jätä minut rauhaan
En pidä sinusta. Lopeta seuraaminen. Älä tulkitse keskustelutaitoa tai ystävällisyyttä miksikään sellaiseksi mitä ne eiv435929Ben Z: "SDP ei ole ollut 50 vuoteen näin huolissaan velasta"
"– Olen ollut eduskunnassa noin 50 vuotta, eikä SDP ole koskaan ollut niin huolissaan velasta kuin nyt. Se on tietysti h1015821- 635235
- 454950
Mitä luulet, miten Martina Aitolehti pärjää Erikoisjoukoissa?
Kohujulkkis, yrittäjä ja hyvinvointivalmentaja Martina Aitolehti on mukana Erikoisjoukot-realityssä. Erikoisjoukot on604290- 503900