Miehen kanssa on kihlauksesta puhuttu, mutta hän ei ole ajatukselle lämmennyt. Ei siinä mitään, totta kai homma etenee vasta sitten kun molemmat tietävät, mitä haluavat. Mieheni on kuitenkin sellainen tyyppi, että hän odottaa maailman menevän omalla painollaan, että jos taivaasta tipahtaa kihlasormus niin sitten voisi kai harkita. Siksipä pyysinkin häntä pari viikkoa sitten miettimään asiaa ihan tosissaan... minä kun vuorostani uskon, että päätöksiä tulee mietinnän tuloksena, ei taivaasta.
Pyysin kauniisti ja vetoavasti, katsoin silmiin ja viestitin, että tämä on minulle tärkeä juttu. Että hän edes miettisi, se riittää tähän hätään. Näiden kahden viikon aikana kerran heitin, että "muistahan miettiä mitä sanoit miettiväsi..." tai jotain muuta vastaavaa. Tänään sitten laitoin viestin: "Mie vain mietin, että oletko sinä miettinyt sitä mitä sanoit miettiväsi." Vastaus oli että eipä ole ehtinyt, ja samassa viestissä ilmoitti lähtevänsä kesken loman töihin, kun olivat soittaneet.
Kyllä sitä silloin tanssitaan vaikka ripaskaa, jos työkaveri pyytää, mutta jos minä pyydän miettimään, niin ei... en tunne olevani kovinkaan korkealla hänen tärkeiden asioiden listalla? Olisi edes sanonut "sori" tai jotain.
Pyysin kauniisti ja vetoavasti, katsoin silmiin ja viestitin, että tämä on minulle tärkeä juttu. Että hän edes miettisi, se riittää tähän hätään. Näiden kahden viikon aikana kerran heitin, että "muistahan miettiä mitä sanoit miettiväsi..." tai jotain muuta vastaavaa. Tänään sitten laitoin viestin: "Mie vain mietin, että oletko sinä miettinyt sitä mitä sanoit miettiväsi." Vastaus oli että eipä ole ehtinyt, ja samassa viestissä ilmoitti lähtevänsä kesken loman töihin, kun olivat soittaneet.
Kyllä sitä silloin tanssitaan vaikka ripaskaa, jos työkaveri pyytää, mutta jos minä pyydän miettimään, niin ei... en tunne olevani kovinkaan korkealla hänen tärkeiden asioiden listalla? Olisi edes sanonut "sori" tai jotain.
Vastaukset 20
Vanhimmat
Yksinkertaista, hän ei koe naimisiinmenon olevan tällä hetkellä tärkeää ja ajankohtaista. Miten itse reagoisit, jos olisit hänen asemassaan; hän pyytäisi kauniisti silmiin katsoen harkitsemaan kanssasi kihlautumista ja sinusta tuntuisi että ei nyt. Todennäköisesti et sanoisi mitään koska olisit varma että se särkee hänen sydämensä.. Eikö? Lopulta luulisit tianteen rauenneen parin viikon kuluttua ja jatkaisit elämän eteenpäin menoa.
Ei ketään voi painostaa naimisiin, ja kyllä, minun mielestä tuollainen "mieti 2 viikkoa ja sitten annat vastausken" on painostusta. Itseäni ei olisi kyllä kihlattu tuolla menolla.
Joko jatkatte elämäänne ja odotat hänen kosivan sinua, tai sitten "hakkaat" totuuden miehestä ulos inttämällä ja kinaamalla. Ei kuulosta miellyttävältä, mutta ihan oikeasti, ihmisillä on erilaisia odotuksia elämältä.
Minähän kirjoitin, että miettiminen riittää tähän hätään. Minulle avioliitto ei ole ehdottoman tärkeä eikä ajankohtainen juuri nyt. Edellytän kuitenkin mieheltäni, että hän voisi pohtia, mitä hän meiltä, suhteeltamme ja tulevaisuudeltaan haluaa. Jos hän vastaa, että ei halua kihloihin, ei ainakaan vielä, hän tietää että hyväksyn sen (olen sanonut selvällä suomen kielellä). Minusta se on ok, kunhan tiedän, että se on miettimisen tulos eikä hätäpäissään sylkäisty vastaus.
"Ei ketään voi painostaa naimisiin, ja kyllä, minun mielestä tuollainen "mieti 2 viikkoa ja sitten annat vastausken" on painostusta. Itseäni ei olisi kyllä kihlattu tuolla menolla."
--> Tein kyllä aika selväksi, että ainut, mitä häneltä edellytän, on miettiminen. En voi kieltää, ettenkö toivoisi muutakin, mutta se on asia erikseen ja sitä joutaakin odotella. Mutta ainoa vastaus jota nyt pyysin oli, että onko hän miettinyt. Miettiminen osoittaisi välittämistä, riippumatta siitä mikä on mietinnän tulos tai että kertoisiko hän sitä minulle edes.
Ongelmana on se, että mies odottaa asioiden tapahtuvan. En usko, että hän on koskaan miettinyt, olemmeko yhdessä 50 vuoden päästä. Se ei johdu siitä, että suhteessamme olisi jotain vikaa, vaan siitä, että hän ei yksinkertaisesti tee sellaista. Ostoslistassakin on liikaa suunnittelemista hänelle.
En halua olla aivan tuuliajolla.
Niin, nyt tajusin miten ehkä saisin selitettyä, mitä ajan takaa.
Niin monessa suhteessa on päädytty siihen, että on erottu, ja sitten mietitty, että kas kun en aiemmin huomannut miten huonosti asiat ovat. Tai muutettu yhteen ja mietitty, että miksi ihmeessä sitä pitikään lykätä niin kauan. Miksei voisi käyttää pienen hetken miettimiseen silloin tällöin, niin ei tajua vasta puolen vuoden päästä "tienneensä" jotain jo aikoja sitten?
JOS vaikka tilanne olisi sellainen, että mies jossain elämänsä vaiheessa tajuaa, ettei avioliitto merkitse hänelle yhtään mitään, eikä hän halua koskaan naimisiin, miksei hän voisi miettiä sitä nyt? Voihan se mieli tietysti muuttua, mutta turhaa pitää piilossa päässä olevaa tietoa, jota ei vain viitsi kurkistaa.
Tai vastaavasti toisin päin, jos hän huomaa kymmenen vuoden päästä tienneensä jo vuosia, että tässä ollaan ja pysytään, miksei sitä ajatusta ole voinut ottaa vakavasti ja pohtia jo aiemmin?
That's the point. En kaipaa suuria oivalluksia, en vain halua että ne (hyvät tai huonot oivallukset) menevät ohi pelkkää "laiskuutta". Eikö parisuhteen kuitenkin kuvittelisi olevan parin tietoisen ajatuksen arvoinen?
Toisaalta jotkut elää vaan tässä hetkessä, ja suhtautuu jotenkin mutkattomasti elämään. Itsellenikin tuottaa tavallaan vaikeuksia miettiä tulevaisuutta, parisuhteen, opiskelun, asumisen -KAIKEN kannalta. Jotenkin sitä jumiutuu tiettyihin juttuihin, ja itse olen siinä mielessä ristiriitainen ihminen, että pidän sekä rutiinien turvallisuudesta, että koen ne kahleina. Nuorena haaveilin (ja yhä edelleen...) että kierrän maailmaa, opiskelen ja työskentelen ainakin vuoden pari jossakin jne. Sitten rakastuin ihanaan ihmiseen, kaikki oli hyvin, todella välitimme toisistamme. Sitten jossain vaiheessa tjusin, että suhteemme kesti niin kauan, koska olime ystäviä, mutta hän ei ollut MIEHENÄ sellainen jonka halusin kumppanikseni. Erosimme, ja päätin toteuttaa viivästyneet unelmani ja lähteä maailmaa kiertämään. Vietin yhden yön erään miehen kanssa, ja kappas, rakastuin häneen! Viimeisin asia mitä olisin halunnut tapahtuvan. No, jumitan vieläkin Suomessa, onnelliseti seurustelvana, mutta kuitenki pettyneenä, etten ole saanut aikaiseksi lähteä ulkomaille. Ja nyt moni sanoo, ettei parisuhde estä reissaamista, mutta ymmärtäähän jokainen, ettei sitä halua olla vuotta tai paria erossa ihmisestä ketä rakastaa... Ja moniko itse hyppisi riemusta kumppanin ilmoittaessa, että tulee parin vuoden päästä takaisin, jos itse ei töiden tmv. vuoksi pääse lähtemään mukaan.
Monissa asioissa ihminen odottaa että jotakin parempaa tulee vastaan. Vaikka ollaan onnellisia, niin ei haluta sitoutua, muuttaa, vaihtaa työpaikkaa tmv, koska pelätään että menetetään jotakin. Pitäisi arvostaa sitä mitä on, ja toisaalta lähteä pois jos jokin ei miellytä. Ei voi vaan esim. seurustella jonkun kanssa sen pelosta, ettei saakkaan parempaa, tai toisaalta lykätä ihanan ihmisen kanssa sitoutumista siksi että odottaa jotakin vielä parempaa...
Hmm.. Jokainen on oman onnensa seppä. Minä dumppasin poikaystävän nuorena juuri siksi, että minulla oli unelmia ja haaveita. Toteutin ne, en antanut ihastumisille ja rakastumisille periksi, sillä en olisi antanut itselleni anteeksi haaveiden täyttymättä jäämistä jonkun miehen takia.. Vietin vuosia kierrellen maailmaa, tutustuen lukemattomiin miehiin ihan vain hauskanpito ja harrastusmielessä.
Menojalkaa vipatti vielä pahasti nykyisen miehen tavatessani,jolloin jo pelästyin että on hankkiuduttava hänestä eroon, mutta hän yllätti olemalla samanhenkinen. Hän oli ajatellut ihan samoin minusta. Ei muuta, kuin otimme molemmat lopputilin töistä ja lähdimme jälleen reissuun. Nyt viimeiset 8 kk olimme kahdestaan "ei missään" pallon toisella puolen ja nyt suunnittelemassa häitä Suomessa. Sitten lähdetään taas. Eli, minun mielestäni yhdenkään miehen takia ei kannata todellakaan sivuuttaa omia halujaan ja haaveitaan. Jonain päivänä, kun on liian myöhäistä, katkeruus iskee.
Ihan mielenkiinnosta kyselen, että millä te pystytte matkustelamaan jos ette ole töissä? Siis mistä saatte rahat? Vai teettekö siellä reissussa töitä? Liftaatte vai mitä...? Kyselen ehkä tyhmiä, mutta jos kuitenkin valaisisit? Itse kun en ole ollut kun perinteisillä turistimatkoilla...
Emme.. liftaa??
Ihan tylsällä ja perinteisellä tavalla säästämme. Meillä on ammatit joissa on hyvä liksa molemmissa. Minä matkustin sinkkuna 26- vuotiaaksi asti n. 6 kk joka vuodesta ja nyt miehen kanssa jouduttiin tekemään töitä suomessa yli vuosi että päästiin 8 kk lähtemään. Tietenkin minulla on omistusasunto, jota vuokraamalla saa katetta, eli lainan jälkeen ainakin pari sataa kuussa.
Unohdin oleellisen;
Ostan yleensä auton jossa voi nukkua. Olen ostanut auton & asunut siinä Jenkeissä, Kanadassa, Ausseissa ja Uudess- Seelannissa. Sitten lähtiessä myynyt auton pois, ja vola, on tullut kierrettyä maa melkein ilmaiseksi..:) Keinot on monet kun lähtee vaan.
Täytyy sanoa, että kunnioitettavalla tavalla olet järkännyt itsellesi sen elämän, jota halusit! Ei tarvitse varmaan vanhana surkutella tekemättä jääneitä :)
Harmi, että oma intohimoni eli työni on huonosti palkattua ja sitovaa, niin ei tässä juuri reissata. Mutta jostain kai on aina luovuttava, ainakin teen työtä jota rakastan. Miehelläni aika sama asenne, on tosiaan tärkeää, että kummallakin on samat suuntaiset haaveet, jos matkaa aikoo tosissaan yhdessä tehdä.
Onnea teille ja hyviä reissuja!
Hehe kunhan heitin hatusta tuon liftaamisen... Toiselle puolelle maapalloa se olisi aika vaikeaa... Lähemmäksi ehkä onnistuisi. Mutta eikös jotkut tee jollain laivalla töitä tms. vai tapahtuuko sellaista vain elokuvissa...?
Itsellä (ja varmana joillakin muillakin) ois ongelmia siinä lähinnä, että en uskaltaisi ottaa lopputiliä töistä. Kun on vakituinen työpaikka. Jos ei saakaan töitä ja joutuu olemaan pitkään työttömänä. Ja palkatonta pitkää vapaata ei ole aina niin helppoa saada. Joissakin työpaikoissahan sekin onnistuu.
Säästäminenkin on hankalaa kun ei ole hyvin palkattu työ... mutta eihän tuo autossa nukkuminen ainakaan paljoa maksa!
Juu mutta siis ihan hieno homma, että olet löytänyt samanlaisen kumppanin! Ja muutenkin on mahdollisuus tuollaiseen.
Jep, ja aina on otettava jotain riskejä.. kukaanhan ei tiedä mikä päivä on viimeinen:)
Mutten, noi laiva ym hommat on kyllä oikeasti nykyaikana leffajuttuja.. Esim. rahtilaivan kyytiin ylipäänsä pääseminen (joka on vaikeaa ja jota on kärkyttävä Euroopan satamissa kärppänä) ja sillä Atlantin ylittäminen maksaa näin ihan "liftarille" joka osallistuu laivan töihin, alk. 7000€.. "hiukka" on romantisoitu noita juttuja. Nimim. on kokemusta tästäkin.
Onnea itse kullekin valitsemallaan tiellä.
Mun mielestä se ei ole painostusta jos pyytää vain miettimään asiaa. Ja kertomaan, että mitä asiasta ajattelee. Vaikka voihan olla, että mies tuntee että odotat häneltä vastausta, että: joo mietin asiaa ja haluan mennä naimisiin. Jos hän vastaa sen sijaan, että ei ole valmis niin hän ehkä pelkää miten siihen reagoit. Joten siinä mielessä hän voi tuntea sen painostuksena. Ehkä hän odottelee, että unohtaisit asian tai jäisit odottamaan vastausta tai jotain...
Tietysti tuo on suuri asia ja siihen asian ajatteluun tarvitsee aikaa. Varsinkaan jos sitä ei ole aiemmin oikeastaan ajatellut. Ehkä 2 viikkoa on liian lyhyt aika. Tai kaksi kertaa olet jo siinä ajassa asiasta ehtinyt muistuttamaankin. Jos pitäisit vähän taukoa? Ja antaisit miehen rauhassa sulatella asiaa. Riippuen kuinka kauan olette olleet yhdessä, mutta jos olette olleet jo vuosia niin tuntuu kummalta jos asiaa ei voisi edes ajatellakkaan.
Onko teillä siis ollut koskaan mitään puhetta, että mitä mies ylipäätänsä ajattelee avioliitosta? Haluaako hän koskaan naimisiin jne.? Jos ei niin siitä olisi ainakin hyvä varmaan puhua. Jotkut ei arvosta avioliittoa tai heillä on jotain sitä vastaan ja ovat ns. ”totaalikieltäytyjiä”. Ei kun niin olitte siis puhuneet jo kihlauksesta... Joten mitä hänen pitäisi sitten vielä miettiä? Tai sinun tietää? Hän ei ole valmis eli ”ei ole lämmennyt”. Kuinka kauan tästä kihlaus keskustelusta on? Ja kuinka usein olette aiheesta puhuneet?
Jotkut ihmiset on ehkä kovia miettimään ja analysoimaan asioita ja suunnittelemaan elämää eteenpäin. Jotkut taas ovat niitä, jotka antavat asioiden mennä omalla painollaan ja elävät päivän kerrallaan… Mutta eiköhän nekin ajattele asiaa sitten kun se on ajankohtainen ja tärkeä heille.
Olemme olleet yhdessä vajaat kuusi vuotta. Kihlaus tuli ensimmäisen kerran puheeksi jo pari vuotta sitten. Olen muutaman kerran pyytänyt miestä miettimään jo aiemmin, ja hän on jättänyt miettimättä... siksi tämä ahdistava muistuttelu =) En halua odottaa kuukausia tai vuosia, ja sitten saan taas kuulla, ettei ole ehtinyt, viitsinyt, jaksanut ajatella asiaa.
Niin pointtihan on se, että mies kyllä on sanonut haluavansa joskus naimisiin (jonkun kanssa?). Mutta ei olisi ensimmäinen kerta, kun hän sanoisi jotain, jota ei ole miettinyt loppuun asti... Siksipä haluaisin että hän urhaa ajatukselle hetken, ja kertoo nyt, jos ei ikinä aio avioitua. Ja jos kyse ei ole siitä, niin sitten odotellaan... mutta miten kauan, kuusi vuotta kun ei ole ihan vähän?
Itse olen laittanut suhteen "joko ollaan kunnolla yhdessä tai ei ollenkaan"-tilanteeseen sekä kihlautuessa että naimisiin mennessä. Ei tarvinnut miehen monta minuuttia miettiä, että haluaako hän mennä kanssani kihloihin tai naimisiin. Ei ollut mielestäni painostusta, halusin vain asioihin varmuuden ja hän oli samaa mieltä. Kihloihin menimme jo 2 kk seurustelun jälkeen, naimisiin 3 vuoden jälkeen ja reilun 14 vuoden jälkeen olemme erittäin tiiviisti yhdessä sekä henkisesti että fyysisesti. Aiemmin olin itse kieltäytynyt 2 eri ihmisen kanssa kihlautumasta lyhyen seurustelun jälkeen. Tämä mies vaan kohahti joka tasolla niin lujaa, että uskalsin sitoutua häneen jo 19-vuotiaana. Enkä ole katunut. Toivon, että saat tilanteesi selvyyden. Vanhalla sanonnalla "kun asiat pitkistyy, ne mutkistuu"...
Hyvähän se olisi ainakin sinun kannalta (ja varmaan miehenkin) miettiä, että mitä elämältään haluaa. Moni muukin varmaan voi sanoa, että joo kyllä mä joskus haluan naimisiin, mutta ei ole koskaan miettinyt sitä sen kummemmin. Että miksi haluaa ja mitä se merkitsee jne. Ja jos sitä ei ajattele ajankohtaisena asiana niin ei ehkä todella mieti, että onko se sitä mitä todella haluan.
Kyllä tuo 6 vuotta on jo aika, että asiaa kannattaisi jo alkaa miettimään. Että mitä tältä suhteelta haluan. Mä oon ainakin sellainen, että haluan, että suhde ei ns. jumiudu paikalleen vaan tapahtuu jotain kehitystä. Ja ei ainakaan olla tavan vuoksi yhdessä.
Jotenkin vaan tuntuu, että jos mies ei todella ole miettinyt eikä halua miettiä asiaa yhtään niin ehkäpä hän ei ole ajatellut menevänsä naimisiin vielä pitkään aikaan. Ei se ole kyllä liikaa pyydetty, että harkitsisi ja miettisi asiaa!
Kirjoitin tänne joskus aikaisemminkin, mutta en nyt löytänyt sitä kirjoitusta mihin vastasin ja mikä oli nimimerkkini…
Mun mielestä on oikein hyvä, että pyysit miestä miettimään asiaa. Ja olisi hyvä, että hän todella myös miettisi… Itse olin tyhmä kun joskus vaan oletin, että mies ajattelee naimisiin menosta saman lailla kuin minä ja se oli olisi hänelle kohta ajankohtaista. Mies on antanut ymmärtää, että haluaa mennä naimisiin joskus (jonkun kanssa. Ja myöhemmin kysyin sitä suoraankin ja hän sanoi, että haluaa) ja jotain hääaiheisia keskusteluja on ollut. Odottelin sitten vain, että mies kosii. Kunnes aloin jo epäilemään, että onko hän ajatellut asiaa sittenkään vakavasti ja aikooko hän kosia ja koska jne.
Otin asian puheeksi. Mikä sai minut vielä enemmän miettimään, että hetkinen haluaako mies koskaan naimisiin ja koska… Joko hän ei ole valmis tai sitten hän ei halua naimisiin tai se ei ole hänelle niin tärkeää. Hän on sanonut, että voihan sitä hyvin olla avoliitossakin, ”Timo ja Merjakin” ovat olleet jo 20 vuotta ja heillä menee ihan hyvin. Olemmehan me sitoutuneita muutenkin jne. Kaikkea sellaista mistä voisi päätellä, että hän ei välttämättä halua naimisiin. Ei ainakaan vielä. Enemmän olen kyllä ajatellut, että hän ei ole valmis tai varma olenko minä se oikea. Hän on kuitenkin puhunut häistä yms. eikä tunnu olevan sellainen joka ei koskaan halua naimisiin kenenkään kanssa. Meidän naimisiin menosta hän puhuu ”jos” –muodossa. Ei ”kun” ja emmehän me kihloissa ole, joten ei kai voisikaan puhua…
Olisi kyllä hyvä tietää, että koska mies on ajatellut mennä naimisiin tms.. Odotin jo jonkin aikaa ja en vieläkään yhtään tiedä onko asia ajankohtainen parin vuoden vai viiden vuoden päästä vai koska…
Olen ajatellut ilmoittaa miehelle tai kysyä, että jos hän todella haluaa joskus naimisiin niin miksi vasta vaikka viiden vuoden päästä? Tai kymmenen… Jos ei ajattele edes asiaa kun vasta parin vuoden päästä niin kuinka kaukana häät mahtaa olla… Minun miehenikään ei ole kyllä mikään asioiden suunnittelija eikä mieti mitään kovin pitkälle. Mutta siitähän voisi päätellä, että tämä on siis asia joka on jossain pitkällä tulevaisuudessa… Ei ole tämän tai ensi vuoden asia ainakaan. Minua ei kiehdo kyllä ajatus, että menisimme naimisiin kun olemme olleet esim. 15 vuotta yhdessä! Jollekin se sopii, mutta minulle ei. Olen mieluummin vaikka avoliitossa sitten loppuelämämme. Sekin sopii, jos mies ei halua koskaan naimisiin kenenkään kanssa. Kunhan se ei ole vain niin, että ongelma on siinä ettei tiedä haluaako minun kanssani. Pitäisi tässä vaiheessa jo mielestäni tietää…
Älä siis odota liian kauan. Tai ainakaan niin, että sinulla ei ole oikein mitään tietoa mitä mies haluaa. Odottaminen on helpompaa, jos on jotain mitä odottaa. Minä en tiedä enää onko sitä… Minä odotin vajaa pari vuotta ja tässä ollaan… Ja me siis olemme olleet yli 8 vuotta yhdessä!
Joku kysyi miksi en kosi itse… Minä vain ajattelen, että jos mies ei itse kosi hän ei ole valmis. (ja joskus on ollut puhetta kosinnoista, kumpi kosii mies vai nainen jne.) Ja tietysti siis aiemmin en kosinut siksi, koska kuvittelin miehen ”kohta” kosivan. Ja joskus aikoinaan hän on puhunut jotain siihen suuntaan, että ei pidä painostuksesta. Ja sanoi, että minä en ole painostanut. Kun olimme olleet 2-3 vuotta (vai olisko neljäkin…) yhdessä niin silloin hän kyllä aika selkeästi ilmoitti, että ei halua vielä naimisiin. Ja en ollut sellaista puhunut enkä sitä odottanutkaan. Mutta sen jälkeen hän on kyllä itse antanut ymmärtää, että haluaa mennä ja sitten taas ettei halua…
Niin ihan kokemuksena halusin tämän vaan kertoa. Että on tärkeää puhua ajatuksistaan toiselle ja tietää myös toisen ajatukset. Eikä vain olettaa ja odotella. Ei ainakaan kovin kauan.
Sen verran vielä raotan asiaa, että mun avomies on sitä mieltä tai ainakin niin joskus sanonut, että kihloihin voi mennä sitten vähän ennen häitä esim. paria kuukautta. (olen siis vihjaissut jotain, että eihän me olla vielä kihloissakaan kun ollaan puhuttu jotain häistä)
Toisaalta hän on kuitenkin puhunut, että haluaa kunnon häät jne. (joita ei varmaan hetkessä järjestetä) ja että ei ole rahaa häihin jne.
Ristiriitaista...
Minulle elämän tärkeimpiä asioita on löytää mies, joka haluaa joka tasolla sitoutua minuun ja myös osoittaa sen. Ymmärrän tarpeesi!
Minä olen ollut pitkään hääkuumeessa, odotin pari vuotta hissukseen että jos mies joskus kosisi, mutta sitten aloin mennä jo suoraan puheeseen että haluaisin jo naimisiin ym.Puhuin ja hieman sanotaanko "painostin" ja mies oli todella kielteinen siihen ja suorastaan suuttui kun yritin sopia häitä meille.Nyt tilanne on se, että mies sanoi että todella haluaa naimisiin mutta haluaa itse päättää milloin se tapahtuu ja sain sen käsityksen että haluaa enemmän yllättää minut kuin antaa minun päättää kaikkea valmiiksi..Mutta antoi minun ymmärtää että menisimme kuitenkin naimisiin vuoden sisällä.Tähän minä tyydyn, nyt olen vetäytynyt hieman syrjään ja annan hänelle tilaa ajatella häitä omassa päässään ilman minun hössötyksiä. Tämä toimii oikeasti, suosittelen:)Olemme siis seurustelleet kohta 7 vuotta ja olemme jo kypsän ikäisiäkin naimisiin.Kärsivällisyyttä kaikille naimisiin toivojille, ei pidä hätäillä...