Lapselliset nuoret?

Haluaisin, että kirjoittelisitte teidän kokemuksistanne.

Elikkäs pidän itseäni huomattavasti ikäisiäni kypsempänä, olen 16-vuotias. Minulla on vain muutama ikäiseni tosiystävä, samanhenkisiä kuin minäkin, ja enemmän sitten "kavereita". Ongelma on nyt siinä, että olen melko sosiaalinen, ja luonteeseeni kuuluu tarve omistaa monia YSTÄVIÄ. Tuntuu vain, että kaikki ikäiseni ovat vain niin älyttömän lapsellisia.Esimerkkinä nämä alkoholin kanssa läträämiset, seksiasiat, tyttöjen kikattelut, jatkuva v-sanan käyttö.. yms.

Esim. Jos haluaisin viettää aikaa näiden "kavereiden" kanssa, ohjelmaan kuuluisi todennäköisesti alkoholi. Tunnen myös kuitenkin myös näitä, jotka eivät halua onneksi juoda viinaa sun muuta, mutta sitten ohjelmaan kuuluu vain jotain jatkuvaa kikattelua, juoruilua ja poikien perässä juoksemista.

Tiedän, että on kuitenkin niitäkin nuoria, jotka viihtyvät kirjallisuuden parissa, mutta itse en viihdy kirjojen parissa ja olen muutenkin paljon menevämpää sorttia esim. harrastan liikuntaa päivittäin.

Mietinkin, että viettävätkö ketkään enää aikaansa kavereidensa kanssa tekemällä jotain "järkevää"? Vaikkapa pelailemalla jotain, keilaamalla, katselemalla elokuvia, juttelemalla itselle oikeasti tärkeistä asioista ja puhumalla tunteistaan? Vai liittyykö nämä nykynuorten käytöstavat vain nuorten huonoon itsetuntoon?

Omistan kyllä muutaman vuoden ikäisiäni vanhempia "kavereita", mutta eivätpä he vaikuta yhtään sen kypsemmiltä.

Jos joku siis huomaa itsessään samankaltaisia ajatuksia kuin minulla tätä lukiessaan, niin kirjoitelkaa ihmeessä! Olisi oikeasti tosi mielenkiintoista tietää teidän ajatuksistanne.
302297
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 30

Vanhimmat

Minäkin olen 16 vuotias. Minulla on vain 5 ystävää, eikä yhtään "kavereita", ja he kaikki ovat todella hyviä ystäviä. Heidän kanssa vietämme aikaa juuri katselemalla elokuvia, pelaamalla pelejä, pitämällä omia pikku "kutsuja" joissa puhumme "syvällisesti" juuri itselle tärkeistä asioista :D Mihinkään ei liity alkoholi. Olemme käyneet myös yhdessä keilaamassa, ja kesällä on kiva mennä lintsille, siitä saa kivaa muisteltavaa :) Joskus on myös kiva mennä jonnekin syömään, emme kikattele ja käyttäydy lapsellisesti. Toki nauramme paljon, mutta ei silleen kikattelevasti, tiedät varmaan :D On mukavaa myös ihan vain oleilla ja kommentoida vaikka jotain musiikkivideoita tms. Jonkun mielestä saattaa kuulostaa tylsältä, mutta meistä oli mukavaa tehdä jopa koulu esitelmiä yhdessä kirjastossa. Vaikka itse esitelmä oli tylsä, sitäkin oli hauskaa tehdä kavereiden kanssa, eikä meillä ikinä ollut tylsää. Nyt olemme tosin eri kouluissa, mutta edelleen kavereita. Elokuvissakin on kiva käydä. :) Minulla on yhteinen urheiluharrastus yhden kaverini kanssa. Olen myös miettinyt kuinka lapsellista on, kun ei osata nykyään enää pitää hauskaa ilman älytöntä ryyppäämistä.. Hyvä kun on vielä sellaisiakin nuoria, joilla on hauskaa ilman holiakin :)

Äänestä
  • Vai niin. Eli jos on teini ja juo ei voi olla järkevä? Jos juoksee poikien peräs ei voi olla järkevä?

    Mutta jos on aina nenä kiinni kirjas nii silloin on tietysti järkevä.

    Huoh .. Hanki elämä.

    Äänestä

  • ehhh kirjoitti:

    Vai niin. Eli jos on teini ja juo ei voi olla järkevä? Jos juoksee poikien peräs ei voi olla järkevä?

    Mutta jos on aina nenä kiinni kirjas nii silloin on tietysti järkevä.

    Huoh .. Hanki elämä.

    Ei siinä poikien perässä juoksemisessa mitään pahaa ole, mutta alkoholi on aikuisten juoma, ei keskenkasvuisten.

    Äänestä

  • ... kirjoitti:

    Ei siinä poikien perässä juoksemisessa mitään pahaa ole, mutta alkoholi on aikuisten juoma, ei keskenkasvuisten.

    tuo juuri kuvastaa asennettasi. Ei se alkoholi aikuisillekkaan terveellistä ole, luultavasti itselläkin lähipiirissäsi joku alkoholisti on. Eivät alkoholin haitat mihinkään häviä, vaikka 18 vuotta tulisikin täyteen.

    Äänestä

  • 16-vuotias alkoholia käyttä... kirjoitti:

    Oletko itse koskaan juonut alkoholia? Sitä voi myös nauttia sivistyneesti juomatta itseään kaatohumalaan. Monet ihmiset ovat kehuneet minua ikäistäni kypsemmäksi ja määrätietoisemmaksi, vaikka juonkin alkoholia silloin tällöin ja poltan muutaman tupakan päivittäin.

    Äänestä

  • ehhh kirjoitti:

    Vai niin. Eli jos on teini ja juo ei voi olla järkevä? Jos juoksee poikien peräs ei voi olla järkevä?

    Mutta jos on aina nenä kiinni kirjas nii silloin on tietysti järkevä.

    Huoh .. Hanki elämä.

    kukaa oo sanonu, ettei voi olla järkevä jos juo, vai onko? juokaa rauhassa.. kyllä mä ymmärrän, että voi sitä sivistyneestiki juoda, joillakii ei vaa säily kontrolli siinäkää.

    Äänestä

  • 16-vuotias alkoholia käyttä... kirjoitti:

    tuo juuri kuvastaa asennettasi. Ei se alkoholi aikuisillekkaan terveellistä ole, luultavasti itselläkin lähipiirissäsi joku alkoholisti on. Eivät alkoholin haitat mihinkään häviä, vaikka 18 vuotta tulisikin täyteen.

    Tietyissä määrin. Sen lisäksi aikuisilla on täysin kehittynyt maksa (joka ei tietenkään alkoholismia kestä) mitä alle 20-vuotiaalta ei löydy.

    Äänestä

  • Sinä ja ystäväsi olette hyvä esimerkki siitä mitä tarkoitin :). Hyviä ystäviä hyvässä seurassa ilman alkoholia yms. :))

    Äänestä

Minä myös 16 vuotias. Suurimmaksi osaksi kaverini ovat jo 20 vuotiaita tai enemmän, ikäisessäni porukassa en viihdy.

Minulla meni totaalisesti hermot kavereihini jotka alkoivat pilkkaamaan minua siitä kun en suostunut heidän kanssaan läträämään viinan kanssa.Alkoivat haukkumaan lapselliseksi ja en kuulunut enään porukkaan ku en juonut...kaverini olivat niin ärsyttäviä...
"mitä teet viikonloppuna"?
"mennäänkö ryyppään"?.
"Jaa etkö uskalla"?.
Sitten vielä kaiken lisäksi he haukkuvat toisia ihan kokoajan,
"toi on niin ruma"
"hirveet vaatteet"
haukkuvat myös omia kavereitaan. Kokoajan seläntakana puhumista. En voi käsittää heitä.

Vaihdoin sitten jossain vaiheessa kaveriporukkaa.Nykyiset kaverini ovat paljon mukavampia eivät sellaisia, jotka kokoajan arvostelemassa toisia.

Mielestäni siitä huomaa, että on vähän aikuistunut kun hyväksyy ihmiset sellaisina kun he ovat,kaikkien kanssa ei tartte olla ystäviä tai kavereita mutta voisi silti vähän kunnioittaa toisia ihmisiä.Ja hyväsyä heidän tahtonsa.

Onneksi vietän aikaani suurimmaksi osaksi harrastukseni parissa ja siellä on pelkkiä aikuisia.

Äänestä
  • Mielestäni olet tehnyt aivan oikean ratkaisun, mitä tulee kaveripiirin vaihdokseesi liittyen. Nii-in, miksi ahdistua ja roikkua mukana porukassa, jos omat ja toisten ajatukset eivät kertakaikkisesti kohtaa?

    Itse olen joutunut kokemaan ja näkemään tätä seläntakana puhumista. Minulla oli yläasteella kaveriporukka, joista jokainen puhui toisesta pahaa. Porukkaan kuului viisi henkilöä, joista jokaisella oli aina pahaa sanottavaa toisesta... mutta sitten kasvokkain oltiinkin mitä parhaimpia ystävyksiä. Minua tämä homma ärsytti, ja teinkin sen aikalailla selväksi muille.

    "Tiedätkö mitä se Minna on nyt mennyt tekemään, ihan kamalaa, se on hirveä huora..."
    "Näitkö mitkä vaatteet Kaisalla oli tänään päällä? Kauheen avonaiset... en varmasti pitäis koskaan tollasia... vähänkö se eukko on lutka"
    "Kirsin äiti oli lyöny sitä kaks kertaa. Mä en sais puhua mutta kyllä mä tiiän, ettet sä puhu eteenpäin"
    "Mä en oikeesti oo Liisan kaveri, toi on vaan perkkää tupakkaseuraa, eikä mitään muuta"
    "Vähän Minna on kaksnaamanen, kun se aina juoruu musta ja esittää sitten hyvää kaveria ja kuin ei ois sanonu mitään"

    Kuulostaako tutulta? :)

    Äänestä

Sekö tekee niin aikuisen kun katsoo elokuvia, keilaa jne ja alkoholilla läträily , seksi jne. olis taasen lapsellista. Sulla on sitten paljon opittavaa elämästä etkä tosiaan ole näitä kavereitasi kypsempi.

Äänestä
  • Eiköhän viestiketjun aloittaja ole hakenut tässä sitä, että nuoret saavat jotkut asiat näyttämään lapsellisilta? Esim. uskon monen kuvittelevan, että seksisekoilut tekevät kypsemmän oloiseksi, mutta tosiasiassa ne vain todistavat sekoilijan lapsellisuuden.

    Se, että tarvitsee koko ajan todistella harrastaneensa seksiä ja juoneensa alkoholia ON lapsellista.

    Äänestä

  • Olen samaa mieltä.

    Äänestä

  • Palaute kirjoitti:

    Olen samaa mieltä.

    samaa mieltä Perculeksen kanssa.

    Naurettava tuo "juominen on lapsellista, kikattaminen on lapsellista, seurustelu on lapsellista"-asenne.

    Äänestä

Lapsellista ei ole käyttää alkoholia tai polttaa saatikka miesten perään katselu..

Lapsellista on käyttää alkoholia enemmän kuin pää kestää ja oksennella sitten ympäriinsä.
Lapsellista on kehua polttavansa tupakkaa ja imeskellä sitä sitten niin että kaikki näkevät että kyllä minäkin poltan.
Lapsellista on todellakin "juosta" poikien perässä. Jos mies kiinnostaa sille voi mennä siitä sanomaan ja katsoa toimiiko juttu mutta älytön vihjaileva viestien lähettely, kikattaminen aina kun miehen näkee ja kysymykseen "pidätkö minusta" kuuluva vastaus: "No en todellakaan sähän oot ihan kauhee" - vaikka pitääkin pojasta. Tai vastaavasti pelkän seksin hakeminen vaikka ei vielä edes karvat kasva- näin niinkuin rajusti ilmaistuna.
Kaikkein lapsellisimmat asiat ovat ensinnäkin tarjota viinaa ja tupakkaa jollekin joka ei sitä halua ja toisekseen sitten lopuksi syrjiä henkilöä joka ei halua kys. aineita käyttää.

Harrastukset eivät koskaan ole lapsellisia! Eikä myöskään päihteistä kieltäytyminen!

--Ikuinen TeiniPoika--

Äänestä
  • Ja tähän teinipoikaan yhdyn myös.
    Eli eivät nämä asiat ole lapsellisia, ellei niistä tee sellaisia vetämällä kaiken överiksi.
    Aikuista on osata tehdä kohtuudella.

    Äänestä

"-- luonteeseeni kuuluu tarve omistaa monia YSTÄVIÄ."

Sitten olet täysin perverssi kusipää, sillä ystäviä ei voi "omistaa". Mitä noihin muihin juttuihin tulee, olet lapsellinen, mikäli et voi hyväksyä muitten näkökantoja viinaan, tupakkaan juoruiluun yms. Monet tykkäävät juoda, toiset tykkäävät juosta "poikien" perässä. Entäs sitten, ei kai se oikeuta sinua heitä haukkumaan? Ja vielä lopuksi, laskeudu nyt sieltä vitun norsunluutornistasi tänne tavallisten ihmisten pariin, koska et todellakaan ole paljoa muita parempi. Ainakin minulla tuo "holier-than-thou" -ikä meni ohi 15-vuotiaana kun tajusin etten ole normaalia kummempi. Eiks je?

Äänestä
  • En tarkoittanut kirjaimellisesti, että haluaisin OMISTAA ystäviä, vaan että minulla olisi enemmän näitä tosiystäviä.

    Ja mitä nämä jotkut harvat/fiksut ovat kirjoitelleet tähän nyt myös, niin viina ei todellakaan kuulu nuorison elämään. On eri asia juoda sitä vähän ja harkitusti, kuin sitten siten että on umpihumalassa ja kännissä ja lopuksi maataan pitkin poikin katuja. Ja tulipa muuten mieleen, että mitä tälläisistä nuorista seuraa? Suuri joukko alkoholesteja!!

    Ja vielä sinulle, en todellakaan pidä itseäni parempana kuin muut. Halusin vain kertoa muille ajatuksistani.

    Lopuksi, taidat itse olla jokin runsaasti/usein alkoholista nauttiva wannabe-MIES, joka aloitti itse alkoholin käytön 15-vuotiaana, ja nyt se on sinulle tapa josta et meinaa päästä eroon.. Huonompi juttu sinulle..

    Äänestä

  • Colleen kirjoitti:

    En tarkoittanut kirjaimellisesti, että haluaisin OMISTAA ystäviä, vaan että minulla olisi enemmän näitä tosiystäviä.

    Itselläni oli sama vaihe tuossa vuosi sitten, hehkutin kaikille, että "kyllä ilman viinaakin voi pitää hauskaa" ja halusin viettää aikaa parhaan ystäväni kanssa harrastuksien ym parissa. Olimmekin suunnilleen erottamattomat, kunnes menimme rippileireille. Molemmat eri paikkakunnille. Paras ystäväni tuli uskoon, ja hän alkoi suunnilleen inhota minua, koska en uskonut. Välit viilenivät, ja sain paljon uusia ystäviä, tutustuin paremmin oman luokkani tyttöihin ja aloin liikkumaan heidän kanssaan. Sitten aloin viettämään perjantai-iltojaan heidän kanssaan kylillä, ensin vain he joivat, mutta päätin myös itse maistella, ja tajusin, että alkoholin vaikutuksen alaisena on paljon hauskempaa kuin ilman. Eikä se tarkoita että vetäisin perseet aina kun mahdollista. Ei. Pienessä huppelissa tutustun uusiin ihmisiin jatkuvasti, olen estoton ja tunnen kuuluvani satojen nuorten joukkoon jotka tekevät samaa joka viikonloppu. Ja tuntemattomatkin ovat ystävällisiä toisilleen. Ja mielestäni on mielekkäämpää olla monien nuorten seassa, pitää hauskaa ja jutella uusien tuttavuuksien kanssa, kuin istua kotona niiden muutamien "bestisten" kanssa ja miettiä että mitäköhän sitä nyt tekisi sitten.. Ja sekin vielä, että 15 vuotiaaksi elin muutamien ystävieni kanssa, ja kun alkoholi tuli, voin sanoa, että lähes joka viikonloppu saan uusia ystäviä naapuripaikkakunnilta ja -kaupungeista.. Tällä hetkellä tunnen viettäväni elämäni parasta aikaa pitämällä hauskaa ja elämällä täysillä. Enkä jaksa murehtia turhista.

    Ja siitäkin vielä. Alkoholisteja ei todellakaan kaikista ojiin sammuneista nuorista tule. Se on kokemuksen arvoinen asia, ehkä, mutta kuitenkin suurin osa pääsee tämän vaiheen ohi 19-22 vuotiaaseen mennessä, kun on syytä panostaa elämässä opiskeluun ja elämiseen yleensäkin enemmän.
    Hauskanpito ja alkoholi kuuluvat nuoruuteen. Nuoret kokeilevat rajojaan.

    Ja Colleen, mikä olet haukkumaan toisia? Eikös makuasiat kuulu jokaiselle itselleen? On se hyvä muille paasata mikä on aivoille ja maksalle parasta. Mutta todellisuudessa en tiedä ketään, jonka maksa tai aivot olisivat vaurioituneet lopullisesti nuoruuden alkoholinkäytöstä, jos käyttö nyt on pysynyt normaaleissa mitoissa.

    Äänestä

  • Colleen kirjoitti:

    En tarkoittanut kirjaimellisesti, että haluaisin OMISTAA ystäviä, vaan että minulla olisi enemmän näitä tosiystäviä.

    Ja mitä nämä jotkut harvat/fiksut ovat kirjoitelleet tähän nyt myös, niin viina ei todellakaan kuulu nuorison elämään. On eri asia juoda sitä vähän ja harkitusti, kuin sitten siten että on umpihumalassa ja kännissä ja lopuksi maataan pitkin poikin katuja. Ja tulipa muuten mieleen, että mitä tälläisistä nuorista seuraa? Suuri joukko alkoholesteja!!

    Ja vielä sinulle, en todellakaan pidä itseäni parempana kuin muut. Halusin vain kertoa muille ajatuksistani.

    Lopuksi, taidat itse olla jokin runsaasti/usein alkoholista nauttiva wannabe-MIES, joka aloitti itse alkoholin käytön 15-vuotiaana, ja nyt se on sinulle tapa josta et meinaa päästä eroon.. Huonompi juttu sinulle..

    "On eri asia juoda sitä vähän ja harkitusti, kuin sitten siten että on umpihumalassa ja kännissä ja lopuksi maataan pitkin poikin katuja. Ja tulipa muuten mieleen, että mitä tälläisistä nuorista seuraa? Suuri joukko alkoholesteja!!"

    Tiedätkö että kun osaa juoda, niin vaikka joisikin todella paljon, niin ei lopuksi maata pitkin poikin katuja. Olet täysidiootti jos luulet että juominen aina johtaa johonkin ojassa nukkumiseen. Juon todella paljon ja usein, mutta aina pysyy kontrolli, en tee mitään idioottimaista. Ja haluaisinpa muuten tietää mikä helvetti on ALKOHOLESTI. Mitäpä teidänlaisistanne nuorista sitten seuraa? Suuri joukko TYHMIÄ JA TIUKKAPIPOISIA PERSEENREIKIÄ JOTKA OVAT TYYTYMÄTTÖMIÄ ELÄMÄTTÖMÄÄN ELÄMÄÄNSÄ KUN NUORENA OLI AINA TYLSÄÄ EIKÄ IKINÄ OLLUT KAVEREITA NYYH NYYH KUN ITKETTÄÄ!!

    Äänestä

  • Mies kirjoitti:

    Niinpä niin, mä en taida edes viitsiä enää alkaa jankuttamaan sun kanssas..(vaikka mieli tekis). Mut jos tehdään vaan niin, että pidetään mielipiteet nyt ihan omana tietona, eiks je?

    Äänestä

Mä oon kylläkin vasta 15 vuotias, mutta huomaan ympärilläni olevat nuoret ovat kyllä tosi lapsellisia ikäänsä nähden. Jokainen varmaa ajattelee olevansa keskimääräistä kypsempi, mutta tunnen itekin olevani.

Mä oon pohdiskellut tota joka -perjantai ryyppäämään- hulluutta. Alkoholi ei tosiaan oo hyväksi kasvavalle nuorelle! Se tappaa aivosoluja ja vaikka mitä. On isompi riski tulla alkoholistiksi sitten vaikka nelikymppisenä, kun on nuorempana juonu aktiivisesti.
Mun mielestä tää Suomalainen viinan kanssa läträämien on niin tyhmää. Joissain etelän maissa VIINIÄ juodaan ihan vaan ruokajuomana, eikä minään -pakko päästä känniin- juomana. Ite en aijo koskaan käyttää alkoholia päämääränä päästä känniin. Siinä näkee miten lapsellinen ja ennen kaikkea vastuuton joku nuori on jonka viikon kohokohta on räkäkännien ottaminen.

Mutta mielestäni ei ole lapsellista puhua pojista (mutta kohtuus siinäkin). Onhan se mielenkiintoista mitä vastakkainen sukupuoli ajattelee erilaisista asioista. Mutta sellanen puskassa hihittely, kun joku poika menee ohi, on kyllä aika huvittavan lapsellista. :D

Mutta joku saattaa ajatella, että oon lapsellinen tämän mun kirjoituksen perusteella. Enkä tosiaan väitä, että itse olisin itse täydellisyys :D Kyllä meissä jokaisessa elää pieni lapsi jossain siellä sisimmässä sopukassa.

Mutta tommonen teineys ärsyttää minnuu ihan hirveesti. Piste.

Äänestä

WAU! Ja minä kun luulin, että kaikki on jo menetetty... =) Tuollaisiakin siis on olemassa!

Itse olen jo aikaMIES, mutta minulla oli aikoinani aivan sama ongelma - olin ikäisiäni huomattavasti kypsempi. Viikonloppukännit, kadunkulmilla norkoilu ja räkiminen sekä pillurallit eivät kiinnostaneet sitten pätkääkään. Samoin kiusasi juuri tuo V-sanan sovittaminen lauseeseen kuin lauseeseen...

Sama homma näytti jatkuvan vielä parikymmpisenäkin ystäväporukan vaihduttua: lapselliset seksikokemuksilla ja viinasekoiluilla retostelut (joista suurin osa oli epäilemättä keksittyjä tai omia pikku fantasioita) ym.
Aikansa sitä jaksoi roikkua näiden hemmojen kanssa, olihan sitä toisinaan ihan hauskakin kuunnella kunhan käytti jurpo-suodatinta mielessään.

Minut pelasti kuitenkin uusi harrastus ja sen mukanaan tuoma uusi ystäväpiiri. Suosittelen lämpimästi! Löydät varmasti itsesi kaltaisia hyviä tyyppejä.

ONNEA JATKOON!

Äänestä

"Ongelma on nyt siinä, että olen melko sosiaalinen, ja luonteeseeni kuuluu tarve omistaa monia YSTÄVIÄ."

>> Haluat siis luoda ympärillesi ystäväjoukon, ettet varmastikaan voisi missään vaiheessa jäädä yksin? Mielestäni sosiaalisuus ei liity millään tavalla siihen, että haluaa monta ystävää. Sosiaalisuus kertoo mielestäni siitä, että pystyy pärjäämään erilaisten ihmisten kanssa erilaisissa tilanteissa, eikä siitä, että tarvitsee ympärilleen ihmisiä.
Ja kuten jo joku aikaisemminkin mainitsi, ystäviä ei voi omistaa. Mielestäni aika huono sanavalinta.

"Tunnen myös kuitenkin myös näitä, jotka eivät halua onneksi juoda viinaa sun muuta, mutta sitten ohjelmaan kuuluu vain jotain jatkuvaa kikattelua, juoruilua ja poikien perässä juoksemista.
"

>> Sellaistahan se nuorten elämä on. Seurusteletko sitten vai mikä on, kun et pysty kestämään normaalien nuorten arkista elämää?
Itse olin aikalailla kuvailemasi kaltainen teinityttö, joka kikatteli ja piti hauskaa kavereidensa kanssa keskustellen nuorille kuuluvista asioista. Kun aloin seurustelemaan, kaverisuhteet alkoivat yksi toisensa jälkeen rakoilla, koska minä itse rauhoituin, enkä jaksanut enää lähteä kaikkeen typerään mukaan. Tässä vaiheessa minusta alkoi myös tuntua siltä, että muut ikäiseni ovat todella lapsellisia kikatuksineen, epämääräisten seksisuhteineen ja viinakokeiluineen. Tämän jälkeen olen myös alkanut ajattelemaan asiaa aivan toiselta kantilta; myös minä olen lapsellinen eri asioissa, mutta en samalla tavalla kuin entiset kaverini. Ehkä myös sinä voisit hiukan muuttaa asennettasi?
Ja jos et todellakaan pysty viettämään aikaa kavereidesi kanssa, vaihda uusiin. Jos heidän seuransa tuntuu sinusta ahdistavalta, niin miksi sitten roikkua mukana väkisin?

Nykynuorten ihmisuhteet ovat kovin pinnallisia, eivät siis anna mahdollisuuksia syvällisempään keskusteluun ja kanssakäymiseen. Tämä on aivan tutkittu juttu, ja tilanne kuulemma pahenee entisestään. Asiat ovat kääntyneet päälaelleen, jonka voi huomata myös omasta kaverista tai tuttavasta. Puhuuko hän mieluummin mielipiteestään nuorten syrjäytymistä kohtaan vai "väritetystä" seksikokemuksestaan? Tarinoiko hän mieluummin viime viikon mahtavasta kännireissusta kuin kertoisi unestaan, jonka näki viime yönä?
Mielestäni nuoret eivät enää puhu tarpeeksi itselleen tärkeistä asioista, vaan siitä, mitä muut haluavat kuulla. Haluaisitko kaverisi kertovan sinulle viimeisemmästä yöstään puolitutun kainalossa vai siitä, kuinka hän oli ollut serkkujensa kanssa keilaamassa?
Miettikäämme tätä.

Äänestä

tiedän tunteesi!!!!

Olen 12-vuotias nuorukainen Etelä-Savosta MUTTA tunnen olevani ainakin 16-vuotias Helsinkiläinen!

Olen ainakin yhtä naiivi, egoisti, eli kaikin puolin iha v-alkuisen sanan ärsyttävä :)

No mutta asiaan:

Nimimerkki Colleen tulet parin vuoden kuluttua huomaamaan että tämä Sinun tämän hetken kuvitelmasi kypsyydestä ovat erittäin naiiveja. Ehkäpä nämä Sinun mainitsemasi "kaverisi" ja "ystäväsi" ovat kaikonnet siihen mennessä luotasi koska ovat kyllästyneet Sinun "kypsyyteesi" sekä tapaasi nostaa itsesi muiden yläpuolelle.

Ihan oikeasti. Ota pari sidukkaa ja anna niiden poikien (joiden perässä "ystäväsi" ja "kaverisi" juoksevat) vaikka vähän sormettaa Sinua, se vasta rentouttaakin mukavasti (ja lisäksi tulet ymmärtämään miksi nämä "ystäväsi" sekä "kaverisi" niiden perässä juoksevat!)

Oikein hyvää loppukesää!!!!!

Äänestä

Luulet olevasi sitten parempi tai viisaampi teini? Just, hanki elämä!

Äänestä

Tunnet olevasi kypsempi kuin muut nuoret, joo, olet siis nuori. Noin 100% nuorista tuntee siis ihan oikeesti olevansa kypsempiä kuin muut ikäisensä, silleen ihan oikeasti kypsempi kuin nuo muut ikäiset...

On hienoa, että et pidä alkoholista, siitä kannattaa pitää kiinni. Mutta joku alkoholia käyttävä nuori saattaa tuntea itsensä sinua kypsemmäksi jostain muusta syystä, tai vain siksi, että käyttää alkoholia kuten aikuinen. Joten ei kannata lähteä nostamaan itseään minnekään kypsyyden jalustalle, vaan lähteä ajattelemaan ihmisiä ympärilläsi ihmisinä, ei eri raakuusasteina.

Ihmisten ajatusmaailmoissa on jonkin verran heittoja, en sano kypsyyden, vaan iän takia. Siksi, jotta viihdyt ihmisten kanssa sinun kannattaa yrittää etsiä saman henkistä seuraa suhteellisen samasta ikäluokasta. Ihmisen aivot ovat valmiit 25-vuotiaana, persoonallisuus kehittyy koko elämän. Nuoruus on hauskaa, älä tuhlaa sitä pitämällä "alempina" mahdollisia ystäviäsi.

Äänestä

Yksi parhaista ystävistäni on aina juomassa jotain jos jotain illanviettoa on käynnissä. Jos ei ole kuski. Se ottaa päähän, kun jos itse sanot ettei huvita niin "tyyylsä....". Mutta toisaalta, toinen kaverini on sitte taas sellainen että baarissakin vain istuu nurkassa ksikseen kun ei tanssi ja juominen kiinnosta. Toki juo, muttei ikinä paljoa. Tämän kanssa viihdyn hyvin muualla, tämän toisen kaverin kanssa juhlimassa.

Nyt on asiat jo paremmin kun porukalla alkaa vihdoin ja viimein aivot kasvaa. Mutta muistan kyl 3 vuotta sitte oli aivan sietämätöntä ku aina piti olla juomassa tai kikattamassa, juoruamassa ja poikien perässä hillumassa. Tosi mielenkiintoista! Sillon oli ikävä vähä "älyllisempääkikn" seuraa, mutta nyt taas tuntuu että hauskanpitoseuraa on liian vähän... En tiedä. ikinä ei ole hyvä.

Hanki seuraa niistä joista pidät ja joiden kanssa tunnet olevas samalla tasolla. Älä yritä kaveerata väkisin kikattelijoiden ja ryyppääjien kanssa jos se ei kiinnosta. Itse vetäydyin mieluummin syrjään ja tässä vielä ollaan, ja kavereitakin löytyy hyvin :).

Äänestä

sama täällä... tuntuu samalta ku susta, oon poika ja ikää on kertyny 15 vuotta... moni on kummastellu välillä mun perään, miksen välitä samoista asioista ku muut mun ikäset... en juo tai polta, koska tajuan ne tarpeettomaksi... en juokse loputtomiin tyttöjen perässä ja kehuskele sen jälkeen valheellisilla kokemuksilla kavereille... mun kokemukseni on sitä, mitä on ja oon päättäny etten aio niitä kertoa kenellekään, koska tajuan senki tarpeettomaksi... mulla usein on vanhempia ystäviä ja saman ikäsiä kavereita... paras ystävä on mun ikänen ja samaa sukupuolta, mut hyviä ystäviä oon löytäny pari vuotta vanhemmista ja vastakkaisesta sukupuolesta... ja ajattelen heidät ihan ystävinä, en minään muuna... koska on paljon mukavempi viettää aikaa yhdessä ja olla ilosella tuulella ja ei-niin-vakavassa tunnelmassa, ku et ois jotain vakavampaa... koska tällön voin huoletta kertoa murheita ja kuunnella toista osapuolta... ei oo mitään salaisuuksia, ei tarvitse hävetä mitään...

aikaa vietän näiden ystävien ja kavereiden kanssa hauskaa pitäessä, ilman turhia paineita... enkä kiirehdi mihinkään...

Äänestä

joo mulki on sama "tunne".. Mä en jaksa viettää koulun ulkopuolella mun "kavereitten" kans aikaa, ku niitte jutut on mitä on.. Ystäviä omistan kaks toinen n.60km pääs ja toine n.30km! Mut oon tyytyväine ku on joku jota voi tavata kerra kk ja jutella netis ja näin! tykkään enemmä ikäistäni nuoremmista koska ne ei oo nii "teinixejä"..

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Colleen kirjoitti:

Haluaisin, että kirjoittelisitte teidän kokemuksistanne.

Elikkäs pidän itseäni huomattavasti ikäisiäni kypsempänä, olen 16-vuotias. Minulla on vain muutama ikäiseni tosiystävä, samanhenkisiä kuin minäkin, ja enemmän sitten "kavereita". Ongelma on nyt siinä, että olen melko sosiaalinen, ja luonteeseeni kuuluu tarve omistaa monia YSTÄVIÄ. Tuntuu vain, että kaikki ikäiseni ovat vain niin älyttömän lapsellisia.Esimerkkinä nämä alkoholin kanssa läträämiset, seksiasiat, tyttöjen kikattelut, jatkuva v-sanan käyttö.. yms.

Esim. Jos haluaisin viettää aikaa näiden "kavereiden" kanssa, ohjelmaan kuuluisi todennäköisesti alkoholi. Tunnen myös kuitenkin myös näitä, jotka eivät halua onneksi juoda viinaa sun muuta, mutta sitten ohjelmaan kuuluu vain jotain jatkuvaa kikattelua, juoruilua ja poikien perässä juoksemista.

Tiedän, että on kuitenkin niitäkin nuoria, jotka viihtyvät kirjallisuuden parissa, mutta itse en viihdy kirjojen parissa ja olen muutenkin paljon menevämpää sorttia esim. harrastan liikuntaa päivittäin.

Mietinkin, että viettävätkö ketkään enää aikaansa kavereidensa kanssa tekemällä jotain "järkevää"? Vaikkapa pelailemalla jotain, keilaamalla, katselemalla elokuvia, juttelemalla itselle oikeasti tärkeistä asioista ja puhumalla tunteistaan? Vai liittyykö nämä nykynuorten käytöstavat vain nuorten huonoon itsetuntoon?

Omistan kyllä muutaman vuoden ikäisiäni vanhempia "kavereita", mutta eivätpä he vaikuta yhtään sen kypsemmiltä.

Jos joku siis huomaa itsessään samankaltaisia ajatuksia kuin minulla tätä lukiessaan, niin kirjoitelkaa ihmeessä! Olisi oikeasti tosi mielenkiintoista tietää teidän ajatuksistanne.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu