TAKEN

Siispä lyhyesti kysäisen teiltä, mitä mieltä sarjasta... Itse diggaan ja olen jo pidemmän aikaa odotellut jotain vastaavaa sen jälkeen kun X-files lopetettiin. Entäs työ?
342061
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 34

Vanhimmat

TAKEN on osoittautunut hyväksi sarjaksi, minä katson kyllä joka jakson. Tosin on ollut vaikeaa aina muistaa, kuka on kenenkin jälkeläinen jne.

Itselleni on erikoista se, että sarja on tuonut mieleeni lapsuuden kokemuksia, jotka olin jo unohtanut. Esim. kerran yöllä heräsin omassa huoneessani siihen, että huoneeni oli täynnä "ylikirkasta" valoa, joka tuli ulkoa. Kaihtimet olivat kiinni, mutta se ei estänyt häikäisyä - valo ei ollut mikään auton valo, aurinko, kuu, salama tai mikään muukaan tuntemani valo. Se oli samanlaista kuin Taken-sarjassa nähdään ufon ilmestyessä. Valo täytti huoneeni melko pitkään, ehkä vartin verran ainakin. Pelotti, ja laitoin silmäni kiinni, joten en nähnyt miten valo häipyi, sammuiko yhtäkkiä vai kapeniko loitoten tms.

En ole mikään ufo-uskovainen ollenkaan, mutta pari muutakin outoa kokemusta minulla on. Johonkin ylös yritettiin kovasti imaista yhtenä yönä, ja mätkähdin takaisin sänkyyni veren maku suussa. Nuorena myös näin suuren, oudon valoilmiön parin kaverini kanssa, ei koskaan selvinnyt mikä se oli. Siltikään en ole vakuuttunut, että abduktioita tapahtuu ja ufoja lentelee taivaalla...

Äänestä

Enemmän vaan näitä juttuja telkkaan, mutta muutama piirre sarjassa toki tökkii. Olen lukenut abduktoitujen kokemuksista, ja ne tapasivat näemmä mennä siihen malliin että kukaan ei muistanut jälkikäteen sieppauksistaan mitään. Vasta jotkut tietyt yllykkeet hitaasti vuosien jälkeen nostivat pintaan jotakin epämääräistä, jota sitten hypnoosissa ronkittiin esiin lisää. Sarjassahan kaikki tietävät heti alusta asti että nyt heitä viedään ja nyt tehdään niin ja näin. Lisäksi keskittyminen muutamaan hassuun avainhenkilöön ärsyttää, kun todellisuudessahan abduktion ovat kokeneet ilmeisesti hyvinkin useat ihmiset, ja onpa näiltä viety sikiötkin sisuksista. Sarjassa alienit vain vähän jeesasivat synnytyksessä...

Herttaista. Liian herttaista.

Äänestä
  • Eiväthän nuo immeiset mitään muista. "Menettävät" pari tuntia, eivätkä muista asioita kuin vasta hypnoosissa.

    Alussa ilmeisesti alienit eivät olleet tutkineet ihmisiä tarpeeksi ja tapahtumat jäivät paikoitellen todella hyvinkin muistiin. Lopussa kaapatut eivät muista mitään.

    Äänestä

Katon vaan southparkkia.

Äänestä
  • makunsa kullakin - ei tartte ajatella - kuten kauniissa ja rohkeissakin.

    Äänestä

  • Sun tasosta ! kirjoitti:

    makunsa kullakin - ei tartte ajatella - kuten kauniissa ja rohkeissakin.

    sen pienin tytön, Ufot vievät kotiin ja siihen sitten päätyy. Kyllä jotkut sen tiedä, joila on kanal plys.

    Äänestä

  • osassa kirjoitti:

    sen pienin tytön, Ufot vievät kotiin ja siihen sitten päätyy. Kyllä jotkut sen tiedä, joila on kanal plys.

    - kun kirjoittelet tuollaisia ?
    Onko tarkoitus " pilata " sellaisten henkilöiden mielentilan, jotka seuraavat ko. sarjaa !
    Vaikutat todella kesken kasvuiselta !

    Äänestä

  • old_profile_25068 kirjoitti:

    - kun kirjoittelet tuollaisia ?
    Onko tarkoitus " pilata " sellaisten henkilöiden mielentilan, jotka seuraavat ko. sarjaa !
    Vaikutat todella kesken kasvuiselta !

    vain kypsä kasvuusa. Ja kehotan lopeta alieniä kehumiseen etei Jumala suutu. Luekaa raamatu.
    Olen tehnyt parannusta niistä.Ajoin lopeta Demoniä uskoman. Sillä he yriitävät viedä meitä helvetiin. Ja olen monta kerta nähnyt alieniä, ja kun yritän lopeta niitä uskomaan silloinhan näin heitä enemmän. Ei pitä usko että ne on olemassa. Sehän on itse paholainen joka esitä humanoidiä. Luetka loppu ajan merkiä raamatusta.
    Mitä itse Jeesus kehotti seuramaan. Eihän hän turha kuollut meidän puolesta.

    Äänestä

  • keskikasvu vaiheesa kirjoitti:

    Miksei Alien voisi olla kaunis tekele kuten ihminen miksi sen pitää olla ruma ja iljettävän vastenmielisen näköinen. Olen tullut siihen tulokseen, että ihmiset jotka näkevät alieneita ne alienit ovat dmoneita jotka eksyttävät ihmisiä luulemaan kaikenlaista hömppää, että ihmisten huomio herpaantuisi raamatun todellisista opetuksista. Kun kaikki aika on esim. ufoaluksien tiirailuisa ja lukiessa näitä kaikkia ufopalstoja nii demonit ovat onnistuneet suunitelmissaan.

    Äänestä

  • raamatusta kirjoitti:

    Demoneita sulla on vain rektumissasi. Miten ihmeessä te uskovaiset saatte aina väännettyä ufot liittymään Raamatun satuihin? Ei älyllisen olennon (ihmisen tai avaruuden muukalaisen) rakentamalla aluksella ole mitään tekemistä demonien kanssa. Esim. Belgian tapaus vuonna 1991 osoitti kiistatta, että ufo-ilmiö on todellinen. F-16 hävittäjät jahtasivat valtavan kokoista mustaa kolmiomaista alusta, joka pakeni yli mach 9. nopeudella ja liikkui kaiken lisäksi älyllisesti motivoidusti karkuun hävittäjiltä. Samanlainen alus pudotti Briteissä kaksi USAF:n F-15 hävittäjää, ilmeisen väkivaltaisella tavalla. Koneet törmäsivät vuoren rinteeseen jahdatessaan selvästi ketterämpää ufoa.

    Ylipäätään pelkästään valtavia mustia kolmioita on havaittu 1970-luvulta saakka yli 4000 kertaa. Vuonna 2004 tehtiin noin 400 havaintoa kaikkialla USA:ssa. Eikä tässä kaikki: kyseessä on VAIN black triangle havainnot. Lisäksi ympäri maailmaa havaitaan vuosittain tuhansia erilaisia ufo-ilmiöitä. Joissakin tapauksissa kyseessä on selkeä vieras alus.

    Mitä tulee ufo alusten matkustajiin, niin humanoidi-havaintojakin on laidasta laitaan. Toiset muistuttavat enemmän ihmistä ja toiset vähemmän. Joissakin tapauksissa kyseessä voi olla interdimensionaalinen matkaaminen, jolloin vierailijat ovat ihmisiä, joskin toisesta aika-avaruuden sijainnista.

    Äänestä

  • jonttu kirjoitti:

    Ja mikä estää demoneita lentelemästä huppualuksillaan kun demonit ovat kumminki ihmisiä voimakkaampia ja edistyksellisempiä olentoja. Hämäyksen vuoksi voivat lennellä aivan millä tahansa ja jopa lennellä ilman mitään laitteita heillä kun on kykyjä joista et osaa uneksiakkaan. He ovat varmasti näyttäytyneet samoilla ns. ufoaluksillaan jo ihmiskunnan historian alkupäivinäkin jolloin syntyy meidän päiviimme asti käsitys maapallon ulkopuolisesta elämästä ja humanoideista yms. He kun ovat myös hämäyksen ja valheen mestareita ja heillä on aina jokin taka-ajatus/tehtävä joka johtaa tiettyyn asiaan ja uskomukseen maailmankaikkeudesta ja mieluiten sellaiseen joka on täysin raamatun vastainen.

    Äänestä

  • kusettaa ihmisiä kirjoitti:

    Sivistä meitä muita mistä moinen " Tieto ja Tulkinta " ?
    Estääkö Jumalasi enkeleitä , kerubeja ym. taivaallista väkeä käyttämästä myös näitä " huippualuksilla " ?

    Oletko huomannut - joka pitää mahdollisena maa ulkopuolisia sivilisaatioita - Olisi ATEISTI ?
    Oman näkemykseni mukaan ne henkilöt jotka pitävät näitä asioita tosina, heille on " kirkastunut "
    Jumalan - kaiken Luojana - käsite vielläkin SUUREMPANA ja IHMEELISEN KÄSITTÄMÄTTÖMÄNÄ !

    -Toivon suvaitsevaisuutta ja hieman ajatustakin kirjoituksiin kun ollan tuomitsemassa asioista jotka kumminkin ovat paljon laajempi käsitteisiä kokonaisuuksia. ps. emme ole menossa helvettiin vaan taivaaseen...

    Äänestä

  • kusettaa ihmisiä kirjoitti:

    Ja mikä estää demoneita lentelemästä huppualuksillaan kun demonit ovat kumminki ihmisiä voimakkaampia ja edistyksellisempiä olentoja. Hämäyksen vuoksi voivat lennellä aivan millä tahansa ja jopa lennellä ilman mitään laitteita heillä kun on kykyjä joista et osaa uneksiakkaan. He ovat varmasti näyttäytyneet samoilla ns. ufoaluksillaan jo ihmiskunnan historian alkupäivinäkin jolloin syntyy meidän päiviimme asti käsitys maapallon ulkopuolisesta elämästä ja humanoideista yms. He kun ovat myös hämäyksen ja valheen mestareita ja heillä on aina jokin taka-ajatus/tehtävä joka johtaa tiettyyn asiaan ja uskomukseen maailmankaikkeudesta ja mieluiten sellaiseen joka on täysin raamatun vastainen.

    Ystävällisesti haluaisin täsmentää ja huomauttaa, kun joiltakin nähtävästi ensimmäinen kirjoitukseni jäi lukematta: Eli pyysin kommentteja Taken-nimisestä tv-sarjasta, joka pyörii tällä hetkellä subilla... Onko niin vaikeaa pysytellä itse aiheessa ja tyrkyttää jotain "Demoni-potaskaa...?"
    Siinätapauksessa haluan kuulla, millätavoin tuottajat ovat ottaneet nämä Demonit huomioon itse sarjassa...Jos siihen saan vastauksen, olen kaiketi tyytyväinen.

    Äänestä

  • Dont get taken kirjoitti:

    Hyvin viekasta toimintaa demoneilta ei ufo sarjat eivätkä mitkään ufo uskovaiset koskaan tuo esille sitä mahdollisuutta, että alienit ym. olisivat demoneita sehän paljastaisi demonit heti.

    Äänestä

  • demonien asemaan kirjoitti:

    Hyvin viekasta toimintaa demoneilta ei ufo sarjat eivätkä mitkään ufo uskovaiset koskaan tuo esille sitä mahdollisuutta, että alienit ym. olisivat demoneita sehän paljastaisi demonit heti.

    Avaruusoliot on demoneita. Juupa juu.

    Yllä olevat kommentit on malliesimerkkejä ihmisten ahdasmielisyydestä ja vieraan pelosta.

    paitsi tietenkin jos ne onkin kirjotettu pilke silmäkulmassa.

    Äänestä

  • mitä vittua sillä on tekemistä asian kanssa?

    Äänestä

  • raamatusta kirjoitti:

    Miksei Alien voisi olla kaunis tekele kuten ihminen miksi sen pitää olla ruma ja iljettävän vastenmielisen näköinen. Olen tullut siihen tulokseen, että ihmiset jotka näkevät alieneita ne alienit ovat dmoneita jotka eksyttävät ihmisiä luulemaan kaikenlaista hömppää, että ihmisten huomio herpaantuisi raamatun todellisista opetuksista. Kun kaikki aika on esim. ufoaluksien tiirailuisa ja lukiessa näitä kaikkia ufopalstoja nii demonit ovat onnistuneet suunitelmissaan.

    Mistäköhän päin katsottuna ihminen on kaunis tekele?
    Tottakai meille ihmisille fyysinen ja henkinen olemus avautuu nk."kauniina", koska olemme ymmärryskyvyssämme ja kokemuksissamme niin rajoittuneita. Kun joku ulkoisesti poikkeaa määrittelemistämme kauneuden normeista, on hän heti yhteisön ulkopuolinen ja vähempi arvoinen (vrt. vammaiset, vaaleaihoisille tummat ja päinvastoin). Ihmisen kehityksessä on loppujen lopuksi hyvin vähän kaunista. Avuttomista kurttuisista matosista kehittyy yhteisön paappoessa ydinpommeja viritteleviä ja pyssyn kanssa heiluvia hulluja, joiden toimesta pyyhitään luontoa, ihmisiä ja tulevaisuutta maapallolta. Kun ikääntyessä kurtut palaavat ja fyysinen olemus rapistuu, on ihminen jättänyt jo jälkeläisilleen hengen perintönä oppinsa hävitykseen ja kannustuksensa kehittää lisää keinoja suvaitsemattomuuteen ja terrorismiin...

    Näin synkissä vesissä liikun siksi, että minua harmittaa niin vietävästi juuri lukemani uutinen siitä, että Englannissa poliisit ampuivat viattoman brasilialaisen teloitustyyliin, ehkäpä vain siksi että oli väärän värinen. Antakaa ymmärrystä...Vaikka tämä taitaa olla väärä palsta sen hakemiseen ;).

    Äänestä

  • Elda kirjoitti:

    Miksi tämä viaton brasilialainen raukka sitten juoksi karkuun poliiseja? Ei tainnut silti olla aivan puhtaat jauhot pussissa. Kun junaan astuu omituisesti ja hermostuneesti käyttäytyvä henkilö ja tuoreessa muistissa on kymmeniä ihmishenkiä vaatineet pommi-iskut, on syytä epäillä tälläistä henkilöä. Itseäänhän siinä saa vain syyttää, jos lähtee poliisia karkuun juoksemaan, vaikka on käsketty pysähtyä. Itsemurhapommittajien kohdalla ainoa keino on ampua heidät, ennenkuin he pääsevät painamaan nappia ja räjäyttämään itsensä ja muut.

    Äänestä

  • terrorismin vastustaja kirjoitti:

    VIISI laukausta ! Tyyli kyllä on lähellä teloitusta ! Jos tarkoitus oli pysäyttää eikö parempi olisi jalkoihin..... ja kysellä sitten minne menet ? BRITIT OVAT YLIREAKOIMISTILASSA !

    Äänestä

  • PÄÄHÄN kirjoitti:

    VIISI laukausta ! Tyyli kyllä on lähellä teloitusta ! Jos tarkoitus oli pysäyttää eikö parempi olisi jalkoihin..... ja kysellä sitten minne menet ? BRITIT OVAT YLIREAKOIMISTILASSA !

    Luonnollisesti pitää ampua niin että epäilty kuolee mahdollisimman nopeasti eikä hänelle jää aikaa tehdä mitään yllättävää. Jos itsemurhapommittajaa ampuu jalkoihin, jotta voidaan kysellä kuulumisia, saa jättää hyvästit omallekin elämälleen. Tietenkin jalkaan haavoittunut itsemurhapommittaja silloin painaa nappulaa ja räjäyttää koko junavaunullisen ihmisiä mukanaan. Käyttäkää nyt päätänne hyvät ihmiset.

    Huomaa EPÄILTY siinä vaiheessa ! Asia muuttuu siinä vaiheessa toiseksi kun TODETAAN että 100% kyseessä on terroristi ! EI ENNEN SITÄ !
    Kyseinen ihminen on voinut tehdä esim. näpistyksen - ja sen vuoksi kun juoksi karkuun poliisia. Siis kaikki jotka juoksevat poliisia karkuun saa ampua vai ?

    Äänestä

  • VAI !!! kirjoitti:

    Millä voi muuten poliisikaan todeta jonkun 100% terroristiksi nopeatempoisessa tilanteessa? Tuskin miehellä pommi olisi kainalossa kaikkien nähtävillä, vaan vaikkapa paidan alla näkymättömissä. Tälläkin miehellä oli ollut vuodenaikaan nähden runsas vaatetus. Ei siinä jää aikaa eikä mahdollisuutta varmistua asiasta, eritoten jos toinen lähtee pinkomaan karkuun pysähtymiskäskyn saatuaan. Karkuun lähteminen tarkoittaa aivan selkeästi sitä, ettei miehellä ollut puhtaat jauhot pussissa. Tärkeintä tilanteessa on silloin varmistaa se, ettei epäilty itsemurhapommittaja pääse laukaisemaan pommiaan. Siinä on varmasti ollut muutenkin hyvä syy epäillä miestä nimenomaan terroristiksi, niinkuin sanoin jo ekassa viestissä. Lisäksi kuten sanoin, itseään saa ainoastaan syyttää jos lähtee poliisia karkuun juoksemaan, kun saa pysähtymiskäskyn. Jos on näpistänyt jotain, kantakoon myös vastuun siitä.

    Koska tämä on UFO keskustelupalsta niin entä jos pakoonjuoksija oli humanoidi ja ampujat miehiä MIB ?

    Äänestä

  • terrorismin vastustaja kirjoitti:

    Millä voi muuten poliisikaan todeta jonkun 100% terroristiksi nopeatempoisessa tilanteessa? Tuskin miehellä pommi olisi kainalossa kaikkien nähtävillä, vaan vaikkapa paidan alla näkymättömissä. Tälläkin miehellä oli ollut vuodenaikaan nähden runsas vaatetus. Ei siinä jää aikaa eikä mahdollisuutta varmistua asiasta, eritoten jos toinen lähtee pinkomaan karkuun pysähtymiskäskyn saatuaan. Karkuun lähteminen tarkoittaa aivan selkeästi sitä, ettei miehellä ollut puhtaat jauhot pussissa. Tärkeintä tilanteessa on silloin varmistaa se, ettei epäilty itsemurhapommittaja pääse laukaisemaan pommiaan. Siinä on varmasti ollut muutenkin hyvä syy epäillä miestä nimenomaan terroristiksi, niinkuin sanoin jo ekassa viestissä. Lisäksi kuten sanoin, itseään saa ainoastaan syyttää jos lähtee poliisia karkuun juoksemaan, kun saa pysähtymiskäskyn. Jos on näpistänyt jotain, kantakoon myös vastuun siitä.

    Alkuperäinen aiheeni on siirtynyt mediaseksikkäämpään teemaan, mutta mikäs siinä. Tämäkään ei liity mitenkään Taken-sarjaan, josta minulla ei ole mitään sanottavaa. En kai muuten istuisi koneella tähän aikaan sunnuntai-illasta ;).
    Haluan vain todeta, että olen aina ihmetellyt suuresti tummaihoisten ihmisten kykyä pukeutua toppavaatteisiin ja villapipoon 30 asteen helteessä. Pukeutuminen ei varmaankaan ole hyvä syy ampua ketään. Epäilen myös että poliisit ovat tavoitelleet miestä siviilipukuisina, ja voin sanoa että jos joku huutelisi minulle pistoolilla osoitellen, ottaisin jalat alleni. Ottaen huomioon, että kaikki hiukankin muslimia ulkoisesti muistuttavat ovat olleet englantilaisten sylkykuppeina, olisi todella ollut kiire karkuun. Oliko edesmenneellä brasilialaisella taustalla näpistely, autovarkaus tai vain pelko tyttöystävän ex-miehen kostotoimenpiteistä, en tiedä. Mutta Englannin sivistysvaltiokaan ei jäänyt ottamaan siitä selvää. Suomessa jos ammut jonkun tahalleen tai vahingossa, joudut taatusti oikeuden eteen - tuskinpa poliisit saa muuta kuin kannustusta (kuten täälläkin palstalla huomaamme.)
    Ihminen muuttuu ihmiselle sudeksi ja ilmeisesti se on luontoomme "kirjoitettu". Kauankohan vielä kestää että tämä ulkoavaruuden asukkien koelaboratorio todella tuhoutuu? Jään mielenkiinnolla, tosin hiukan kauhulla, odottamaan...

    Äänestä

...poikkeuksellisen laadukas TV -sarja.

Miinuksena on kuitenkin todettava, että ei siinäkään UFO-ilmiötä esitetä totuudenmukaisesti.

Lisäksi sarjan jaksot päättyvät ehkä liiankin arvoituksellisesti ja äkillisesti.

Näkymättömät korkeampien ulottuvuuksien olennot jätetään myös huomioimatta.

Spielbergin elokuvassa Kolmannen Asteen Yhteys
mies selitti elokuvan alussa, että Aurinko oli puhunut hänelle.Se perustunee tositapahtumiin.

Äänestä

Kyllä Takenin alienit ovat todella tyhmiä koska eivät jaksossa jossa ne sieppasivat pommikoneen miehistön, tajunneet että tilassa jossa he pitivät abduktoitua pommikoneen miehistöä, oli lattialla konepistooleja. Koneen pilottihan ampui alienit ja pelasti miehistönsä ko. konepistoolia hyväksikäyttäen.

Ajtelkaas, alienit ovat sarjan mukaan vierailleet maapallolla jo tuhansia vuosia, eivätkä ne tiedä mikä on konepistooli. HAH!

Äänestä
  • se on keksitty juttu. Todellisuus on paljon julmempi kun siinä elokuvassa kuvattu. Esiimerki (Kenraali) Arthur Trudeau hänet murhattu sen takiä että hän tiesi liika areasta 51 ja hän kerkeeisi anta tietoja
    Philip. J.Corso ja Philipin erotettu 11.marraskuuta 1975 ja kuoli 16.7.98 väite on sydän kohtaus. Mutta tv:eessa uutisessa(tänä vuonna) kerrottu valkoisen taloon(Demokration puolueen toimistoon)on murrettu. Ja olen ihmeessä kun Richard Nixonin erotettu vuonna
    1974 ja hänen joukko, olivat sekantuneet saadakseen tuleviin presidentivaaleihiin liityviä tietoja. Epäilen että jotain muutakin tiedoja varastettu(kopioitu). Sillä siellä on myös kaikesta lentävista lautasesta salaisiä tietoja on myös areastakin. Sillä ensin Richardin erotettu
    ja sitten(Arthur Trudeau murhattu) ja sitten Philipin erotettu.

    Äänestä

  • sarja ja kirjoitti:

    se on keksitty juttu. Todellisuus on paljon julmempi kun siinä elokuvassa kuvattu. Esiimerki (Kenraali) Arthur Trudeau hänet murhattu sen takiä että hän tiesi liika areasta 51 ja hän kerkeeisi anta tietoja
    Philip. J.Corso ja Philipin erotettu 11.marraskuuta 1975 ja kuoli 16.7.98 väite on sydän kohtaus. Mutta tv:eessa uutisessa(tänä vuonna) kerrottu valkoisen taloon(Demokration puolueen toimistoon)on murrettu. Ja olen ihmeessä kun Richard Nixonin erotettu vuonna
    1974 ja hänen joukko, olivat sekantuneet saadakseen tuleviin presidentivaaleihiin liityviä tietoja. Epäilen että jotain muutakin tiedoja varastettu(kopioitu). Sillä siellä on myös kaikesta lentävista lautasesta salaisiä tietoja on myös areastakin. Sillä ensin Richardin erotettu
    ja sitten(Arthur Trudeau murhattu) ja sitten Philipin erotettu.

    Hölömö! Tässä threadissahan juuri keskustellaan Takenista eikä mistään salaliittoteorioista. PYSY ASIASSA!

    Äänestä

  • Joopa joo kirjoitti:

    Hölömö! Tässä threadissahan juuri keskustellaan Takenista eikä mistään salaliittoteorioista. PYSY ASIASSA!

    kriitisellä tuulella? Eihän naisiä saa kohtella noin
    julummalla puheella. Eikös täälä sivustossa olenkaan
    sivistynnyttä porukka kun oma hyväisiä p.......?

    Äänestä

  • oot niin kirjoitti:

    kriitisellä tuulella? Eihän naisiä saa kohtella noin
    julummalla puheella. Eikös täälä sivustossa olenkaan
    sivistynnyttä porukka kun oma hyväisiä p.......?

    FEIKKI!

    Äänestä

kaikki mies puolisiä juntiä. Onneksi pieninnä oppinut tapoja, että anta toiselekiin puhua. En kyllä ihmetelen että ei ennä kohteliasuuta olemaasakaan kun elokuvassa vain. Sen täkiä alienit siinä sarjassa niin mielenkiinostaviä poruukka.

Äänestä
  • SENKIN FEIKKI!!!

    Äänestä

  • POIS kirjoitti:

    SENKIN FEIKKI!!!

    Kasva aikuuiseksi. kun pienestä asiasta vetäät herne nenään. Täälä mailmassa paljon muutakin peeta sanotuksi ihmisiä. Mutta kaikki ovat arvokaita, omalla tavalla. Vai eikö?
    En ole sinulle katkera enkä suutunut. Vai entä sinä? Ihmis kunta alkoi muutenkin vieroksua muita ihmisiä, kaikki ovat omaassa kotiissa ja
    ei kukaa ennä melkein puhuu muile kasvo kasvolta.
    Toiset telkaarin ääressä, ja toiset hrrastuksen parissa. Mihiin hän tämä mailma menossa? Ja autavtko edes humanoidit meile tajuamaan sen että elää pitäisi sovuussa, eikä taistella.
    Pyydän nöyrästi anteeksi jos olen pahoitannut sinun ja muiden mieleen. T: muukalainen. Vierrasta planetasta, opiskelen vasta tajuamaan teidän kulturianne ja kielenne.

    Äänestä

  • olet myös kirjoitti:

    Niinpä eipäs ne meille ole kertoilleet tarkoitus periänsä mitä ne milläkin tarkoittaa helpoittasi se tietty meidän ufo "friikkien" elämää saada vastaus et miksi meidät on jätetty tänne universumin toiselle puolelle leikkimään keskenämme ilman ulko puolista kontaktia olisiko meistä tullut suvatsevaisempia jos me olisimme saannet leikkiä muiden kanssa samalla hiekkalaatikolla???

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Dont get taken... kirjoitti:

Siispä lyhyesti kysäisen teiltä, mitä mieltä sarjasta... Itse diggaan ja olen jo pidemmän aikaa odotellut jotain vastaavaa sen jälkeen kun X-files lopetettiin. Entäs työ?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu