Moikka vaan kaikille!
Elikkä mulla on sellainen ongelma niin.. kerron vaan
alusta. Olen naimisissa ja mulla on 2kk tyttö. Ennen
raskautta suhde mun miehen äitiin oli ihan normaali.
Käytiin hänen luona kylässä jne. Kun tulin raskaaksi hän oli iloinen meidän puolesta, mutta ei ollut superaktiivinen minun raskaus asioissa. Meidän suhde oli silloinkin ihan hyvä! Raskauden lopussa hän alkoi soitella melkein päivittäin kysyäkseen että joko lähdette sairaalaan, onko oireitä synnytyksen alkamisessa... Hän jopa halusi tulla synnytykseen mukaan. Minua alkoi ärsyttää jo
silloin. Mutta pahempi tilanne tuli kun synnytin. Hän on ihan hulluna mun tyttöön. Puhuu hänestä koko ajan, kysy neuvolakäynneistä, mun maidosta ja jopa jälkivuodosta. Eli mun ja vauvan henkilökohtaisista asioista. Kun ei nähdä viikkoon, hän melkein itkee ja pyytää että tulisimme käymään koska hänellä on tyttöä ikävä.
En tiedä mikä minua vaivaa.. Olenko hullu vai mustasukkainen? En halua että hän ottaa lapseni syliin, enkä ole edes iloinen lahjoista jotka hän antaa tyttärelleni joka kuukausi "syntymäpäiväksi"
En halua mennä hänen luo kyläilemään, koska silloin mun lapsi on KOKO AJAN hänen sylissä. Hän on liian aktiivinen mun lapsen kehityksen seurannassa. Hän ei voi minuuttia istua rauhassa kun tyttö on paikalla. Ja se ärsyttää minua. Tuntuu että hän rakastaa lapseni enemmän kuin minä itse. Vaikka minä rakastan tyttöäni enemmän kuin mitään muuta.
Olenko ainoa jolla on tälläinen ongelma? Mitä minä teen? Onko muita sellaisia ketä anoppi ärsyttää kun on lastenne kanssa tekemisissa?? Pitääkö tehdä lisää lapsia että anoppi rauhoittuisi vähän!
Elikkä mulla on sellainen ongelma niin.. kerron vaan
alusta. Olen naimisissa ja mulla on 2kk tyttö. Ennen
raskautta suhde mun miehen äitiin oli ihan normaali.
Käytiin hänen luona kylässä jne. Kun tulin raskaaksi hän oli iloinen meidän puolesta, mutta ei ollut superaktiivinen minun raskaus asioissa. Meidän suhde oli silloinkin ihan hyvä! Raskauden lopussa hän alkoi soitella melkein päivittäin kysyäkseen että joko lähdette sairaalaan, onko oireitä synnytyksen alkamisessa... Hän jopa halusi tulla synnytykseen mukaan. Minua alkoi ärsyttää jo
silloin. Mutta pahempi tilanne tuli kun synnytin. Hän on ihan hulluna mun tyttöön. Puhuu hänestä koko ajan, kysy neuvolakäynneistä, mun maidosta ja jopa jälkivuodosta. Eli mun ja vauvan henkilökohtaisista asioista. Kun ei nähdä viikkoon, hän melkein itkee ja pyytää että tulisimme käymään koska hänellä on tyttöä ikävä.
En tiedä mikä minua vaivaa.. Olenko hullu vai mustasukkainen? En halua että hän ottaa lapseni syliin, enkä ole edes iloinen lahjoista jotka hän antaa tyttärelleni joka kuukausi "syntymäpäiväksi"
En halua mennä hänen luo kyläilemään, koska silloin mun lapsi on KOKO AJAN hänen sylissä. Hän on liian aktiivinen mun lapsen kehityksen seurannassa. Hän ei voi minuuttia istua rauhassa kun tyttö on paikalla. Ja se ärsyttää minua. Tuntuu että hän rakastaa lapseni enemmän kuin minä itse. Vaikka minä rakastan tyttöäni enemmän kuin mitään muuta.
Olenko ainoa jolla on tälläinen ongelma? Mitä minä teen? Onko muita sellaisia ketä anoppi ärsyttää kun on lastenne kanssa tekemisissa?? Pitääkö tehdä lisää lapsia että anoppi rauhoittuisi vähän!
Vastaukset 33
Vanhimmat
Ota anopista nyt kaikki hyöty mitä voit.Eli lähde lenkille,kauppaan,mitä vaan keksit.Saat olla muutaman tunnin ilman pikkuistasi.Tai ota vaikka päiväunet anopin hoitaessa vauvaa.
Meillä anopin kanssa ei ongelmia,mutta oma äitini käyttäytyy samalla tavalla,mutta en pidä sitä ongelmana.Ja toisen lapsen synnyttyä äitini ei enää hössöttänyt yhtä paljon.
Mutta kun en voi jättää vauvani hänen kanssa. En jostain syystä luota häneen. Mulla on paha olla kun hän on vauvelin kanssa viereisessa huoneessa. Täytyy
olla aina näkyvillä. Ehkäpä johtuu siitä että on ensimmäinen lapsi..
Joo minäkin sitä ajattelin että kun tulee lisää lapsia niin hän rauhoittuu. Kato kun hänellä on vain yksi lapsi ja nyt ensimmäinen lapsenlapsi..
höyrähtänyt anoppi. Anna anopin höösätä. Kyllä se siitä rauhoittuu ajan kanssa. Ajattele, että asia voisi olla päinvastoin: mummu ei piittaisi pätkääkään voinnistasi tai vauvasta, on näitäkin mummoja nähty.
Yksi neuvo; anna sydämessäsi tilaa mummolle olla mummo vaikka olisitkin mustasukkainen tms. Samalla annat lapsellesi lahjan, hänellä on äiti ja mummo, jotka rakastavat pyyteettömästi.
Minulle tuli tuo tunne vastaan vasta, kun tyttö oli 6v ja asuimme kävelymatkan päässä mummolasta. Tuntui välillä, ettei tyttö ollut koskaan kotona. Pääsin tunteideni yli, mutta ei se ihan päivässä mennyt.
Mulla oli synnytyksen jälkeen muutaman kuukauden just tollanen olo aika monestakin tyypistä - ja vaikka nämä eivät edes höösänneet noin paljon. Sulla on leijonaemovaihe päällä, ja silloin mustasukkaisuus omasta vauvasta on ihan luonnollista!
Ehkä kannattais jopa puhua anopille tästä!? Siis et tunnet mustasukkaisuutta ym. Ehkä se hyvinkin ymmärtää...?
Vähän aikaa kuluu ni anoppi rauhoittuu ja itse alat tottua siihen ajatukseen, että vauva näkee muitakin :) Tsemppiä!
Halusin sanoa hänelle, mutta uskon että hän suuttuu.. Ajattelin että jos mun mies sanoisi lempeästi.. Kerran hän ehdotti että jättäisin vauvan hänelle hoidettavaksi kun olimme menossa mun ystävän häihin. Vauva oli silloin 1kk. En tietenkään antanut, mitä hän oikein ajattelee? :)
Noh kiitos teille vastauksista!! Nyt tiedän että on muitakin kohtalotovereita! Ja odotan innolla että tämä vaihe menee ohi!
täällä tulikin paljon neuvoja, mutta tulipahan mieleen, että anna anopin hoitaa lastasi myös silloin kun hän ei ole hyvällä tuulella eikä mikään kelpaa. Jolloin hän muistaa myös ettei kaikki ollutkaan niin auvoista. Kuitenkin ole onnellinen et sulla on tollainen anoppi, tiedän meinaan sellaisia anoppeja jotka on todella kamalia ja arvostelee alvariinsa. Jaksuja ja sinä olet vauvasi äiti ja luota omiin tuntemuksiisi, muista kuitenkin se että hän on kasvattanut miehesi ja ilmeisesti niin hyvin että olet hänen kanssaan lapsen tehnyt. Joten kyllä anoppisi varmasti osaa asioita ja haluaa kuulua vauvasi elämään, vaikka ei tule syrjäyttämään sinua!
Kiitos neuvosta, mutta en ole ikinä nähnyt anoppiani
huonolla tuulella! Toivottavasti en tulekaan näkemään! Hih.. ;)
tarkoitinkin että annahan anopin hoitaa vauvaasi kun vauvasi on pahalla tuulella, itkee eikä oikein mikään auta;)
... oli tekstisi, samanlaiset fiilikset on minulla. Ihana kuulla, etten ole ainoa ja että nämä tuntemukset ovat kai ihan normaaleja! Tarkoitus oli ottaa asia puheeksi tällä palstalla, mutta sinä ehdit ensin.
Minulla on aina ollut anoppini kanssa tosi hyvät ja läheiset välit. Raskausaikana minusta jopa tuntui, että hän oli läheisempi kuin oma äitini! Synnytyksen jälkeen kaikki muuttui päinvastaiseksi: oma äiti tuntuu nyt läheisemmältä, hänelle mieluummin soitan ja neuvoa kysyn, enkä yhtään pahastu, kun äitini "mummottaa" vauvaani ja mieluummin vauvani hänelle hoitoon jättäisin, vaikkei hän vauvaa hoitoon pyydäkään samalla tavalla kuin anoppi. Ehkä oma äitini on hieman "varovaisempi" vauvan kanssa, siis ei liikoja höösä ja hössötä, ei todellakaan astu varpailleni vauvanhoidossa eikä ole tietävinään asioita paremmin kuin minä.
Lapseni on samanikäinen kuin sinunkin ja olen ollut naimisissa mieheni kanssa vasta vähän aikaa, seurustellutkin vain muutaman vuoden.
Minua ärsyttää suunnattomasti se, miten anoppini "lässyttää" vauvalle, suukottelee (mielestäni se on vain minun ja mieheni "etuoikeus"!) ja halii ja paijailee vauvaani. Tuntui pahalle, kun hän joskus väenväkisin yritti vauvaa nukkumaan laittaa ja tiesin, ettei vauva ole yhtään väsynyt; en kuitenkaan viitsinyt kommentoida hänen touhujaan. Hän on aina niin tietävinään, mikä vauvalla on. Tiedän, että hän tarkoittaa vaan hyvää, mutta silti oman pinnan alla kihiseen, kun hän ehdottelee, että jättäisin vauvan hänelle jopa yökylään (en tiedä miten hienotunteisesti ilmaisisin, etten todellakaan aio jättää vauvaa yöksi mihinkään niin kauan kuin imetän, ellei sitten ole ihan ehdoton pakko)! Hän on kova paapomaan vieraitaan muutenkin, mutta itselle tulee tosi "uusavuton" olo, kun hän höösää vauvan kanssa, "että äiti saa levätä". Mummolassa kyläillessämme mummo tahtoo pitää vauvaa sylissään koko ajan, myös silloin, kun vauva nukkuu. Mielestäni vauvan pitäisi antaa nukkua ihan rauhassa aloillaan, mutta en ole ainakaan vielä viitsinyt asiasta mainita. Kautta rantain vähän vihjasin, että itse laitan vauvan aina sänkyyn, kunhan se on kunnolla nukahtanut...
Ei tulisi mieleenkään ottaa asiaa puheeksi hänen kanssaan, hän varmaan loukkaantuisi. Olinkin ajatellut, että tämä varmaan menee aikanaan ohi. Kai minunkin pitää sen verran vastaan tulla, että jätän vauvan hänelle hoitoon joskus vähäksi aikaa. Ei, ettenkö uskoisi, että hän ei vauvaa osaisi hoitaa ja vauvan kanssa pärjäisi (hänhän on erinomainen mummo!) - mutta joku siinä vaan tekee pahaa... Tiedän, että pitäisi olla tyytyväinen, että on noin hellästi hoivaava mummo ja "hyödyntää" sitä enemmän, kuten joku edellä sanoikin. Pitäisi vaan "ummistaa silmät" siltä, miten hän vauvani kanssa on ja ottaa se aika itselle, lukea vaikka lehtiä tai puuhailla muita juttuja. Vauva tuskin liiasta hellänä pitämisestä rikki menee, päinvastoin!
Kai nämä on sellaisia leijonaemofiiliksiä, kuten joku ylempänä viestiketjussa kuvaili. En olisi voinut kuvitellakaan, että tuntisin näin. Mutta "tosi" kiva, että otit asian puheeksi; näiden tunteiden myöntäminen helpotti minua!
Aika hassua että sulla on aaaaaaaaivan samanlainen tilanne!! Heh
ja kerron yhden tilanteen. Kun vauvalla oli vatsavaivoja ja hän itki tietysti ja minä yritin rauhoittaa sitä niin anoppi tuli ja pyysi että antaisin hänen yrittää rauhoittaa tyttöä. Ok, annoin vaikka en halunnut. Niin mummi puhui siellä vauvalle
"älä itke kun äiti on niin huolissaan kun itket niin kovasti ja äiti on väsynyt" Hmmm.. Voiko lapselle puhua tollaista kun hänellä on kipuja? Mun hermot ei kestänyt ja otin vauvani takaisin koska hän ei kuitenkaan osannut rauhoittaa sitä.
Voi niitä anoppeja. Minäkin odotan että se menee ohi koska en jaksa tätä enää...
ja sinulla on vielä äiti kenen kanssa olet läheinen ja voit kysyä neuvoa! Se on hyvä!
Mun äiti on kuollut ja anopilta en jostain syystä halua kysyä neuvoja...
Mulla kans oli hyvät suhteet ennen anoppiin, mutta nyt vauvan syntymän jälkeen anoppi on astunut liian lähelle mua, että on tehnyt mieli ajaa se kauas hel.....n. Tuli jopa mun tissiin kiinni, kun imetin ja silloin meinasi tulla ärrä päät ilmaan. Nyt voin sanoa, että meidän lämpimät välit on historiaa!!! Koitetaan vaan kestäää...
Mulla melkolailla sama tilanne. On aina ollut hyvät välit "anoppikokelaan" kanssa =)(ei olla mieheni kanssa naimisissa, siksi vasta kokelas, kun minäkin olen miniäkokelas =)). Useesti ollaan aina soiteltu, mutta vieläkin enempi nyt odotuksen ja synnytyksen jälkeen. Kyselee kaikkia maan ja taivaan välillä.
Mua ei niinkään enää häiritte (tyttö 3kk) se vauvan pallottelu ja hellittely, vaan enempi mua häirittee neuvot ja ne jutut mitä "anoppi" tytön kanssa tekee. Esim. kun on ollut siellä yötä, niin nukuttavat tytön syliin, vaikka mä olen nimenomaan sanonut etten halua opettaa syliin nukutusta, koska tyttö nukkuu ihan hyvin kun vaan laskee sänkyyn ja laittaa tutin suuhun. Tollanen mua ärsyttää suunnattomasti, koska ei kuunnella mitä mä sanon.
Sitten mua häiritsee se kun neuvotaan liikaa, toki mä arvostan että tietyissä rajoissa annetaan ohjeita, koska onhan tää meijän ensimmäinen lapsi ja "anoppi" on kasvattanut kolme poikaa, mutta musta menee liian pitkälle kun aletaan neuvoa, että "minä muistan kun joskus imetin poikia, niin imetin ensin toisen rinnan, sitten röyhytys ja sitten toinen... Kannattaa kokeilla tehdä näin...".
Muuten on kiva mennä mummolaan kun siellä saa itte lukea lehteä ja olla vaan, kun isovanhemmat kilpaa hoitavat tyttöä.
Heti synnytyksen jälkeen mua ärsytti kaikki mitä "anoppi" teki tytön kanssa, kun tuntui että hän teki kaikki "väärin", mutta onneksi se on jo vähän tasaantunut =)!
Ja tuli vielä mieleeni, että kyllä täälläkin kysellään kakki asiat, jo odotusaikana soitti neuvolakäyntien jälkeen tilanteet ja sama jatkuu vieläkin, aina on kiinnostunut maidon tulosta ja riittävyydestä, samoin jälkivuodot ja olon on käyty moneen kertaan läpi.. Mutta se ei kyllä ole haitannut mua, kun mielelläni mä kerron jos jotain kiinnostaa =)!
Jännää täs asiassa on se että oma äitini on melkein samanlainen hössöttäjä ellei pahempi, ja hänen juttunsa ja neuvonsa ei ärsytä lainkaan, päin vastoin, on kiva kuulla kokemuksia =)!
Mutta kai tää on ohimenevä vaihe, voidaan vaan olla iloisia, että ollaan saatu kiinnostuneet ja rakastavat mummot lapsillemme =)!
Ottakaa ne anopin hössötykset siltä kannalta että lapsi saa aikuisen jakamattoman huomion osakseen, syntyy kiintymyssuhde. MUmmun kuuluukin hoitaa ja antaa neuvoja.
(itse olin mustasukkainen vauvan kummitädille, mummot asuivat kaukana, se meni ohi parissa kuukaudessa)
Mä muistan vieläkin, miten ihanaa oli mennä mummin luo, siellä sai lettuja ja mehua, sai istua sylissä ja mummi letitti hiuksia ja lauloi.
Niistä mummin kanssa oloista syntyy muistoja,
Teille mummi saattaa antaa käytännön neuvoja, kannattaa kuunnella.
Kuinka paljon näilläkin palstoilla kysellään vauvanhoitivinkkejä, hmmm, paljon.
On hyvä tietää, että kun oma uupumuksenvuori on korkea, ettei sinne jaksa kiivetä, voi mennä mummin luo huokaisemaan, ja taas jaksaa.
Eikä vauvan sylissä nukkuminen pahasta ole, omani nukahti usein syliini,
En ole huomannut, että olisi haitannut, lämminsydäminen, toisista välittävä ja huolehtivainen murkku tänäpäivänä.
Mummut on katoavaa kansanperinnettä jos ette anna mummun hössöttää.
(ja antakaa vaarin kans!)
Mullakin on niin että anoppi ei kuuntele lainkaan mitä minä sanon.. Sanoin sille jo kolme kerta että älä kävele edestakaisin vauva sylissä koska hän sitten rupee vaatimaan sitä. Ja kerran huomasinkin että kun oltiin ilta mummolassa ja anoppi käveli koko illan edestakaisin vauva sylissä niin illalla en pystynyt nukuttaa lasta sängyssä... hän halusi sylii.
Mitä teen kun ei hän kuuntele vaikka minä sanoin ja mieheni on asiasta sanonut?
Eiköhän anneta anopin kasvattaa lapsenlasta omalla tavallaan ja kasvatetaan me vanhemmat omalla tavallamme. Ei se vauvakaan sylinukutukseen totu yhdessä illassa, kyllä syyt sänkynukahtamisongelmaan ovat tulleet toisaalta. Ei teidän tarvitse mitään kultaisia keskitietä harrastaa, jotta vauva eläisi harmoonisessa ympäristössä. Nukuta itse sänkyyn, mutta anna anopin kannella jos kerran haluaa.
Eritavalla suhtautuisin niihin anoppeihin jotka änkeävät kylään päivittäin ja jos eivät satu käymään, tulevat joka päivä puhelinlankoja pitkin keskelle omaa arkea. Pysytään omilla tonteilla ja vieraillaan vaan kutsuttaessa!
Tuli tässä mieleen että minkähän lainen minä olenkaan sitten kun olen äiti!! kun meillä on se ensimmäinen lapsi, sillä olen lastenhoitaja ja anoppini on sairaanhoitaja. Ja siinä on vielä se että minulla on tietenkin mukana vielä se oma tietynlainen ammattiylpeyteni tyylin: "kiitos, mutta en tarvitse neuvoja, olenhan LASTENHOITAJA ja olen jo 8 vuotta kasvattanut muiden ihmisten lapsia, kiitos vain mutta tiedän asiasta paljon paremmin kuin sinä!!!!! että mulla varmaan tulee se eteen etten kestä AINUTTAKAAN NEUVOA SITTEN LAPSEN HOIDOSSA!!!! olenhan sentään lastenhoitaja, mutta nämä ovat jo nytten tuntemukseni, ja karvani nousevat pystyyn jos joku anoppi tai joku yrittää tulla mua muka neuvomaan... !!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!! se ottaisi päähän, sillä olenhan 8 vuoden ajan joka päivä hoitanut lapsia töissä, vauvojen osastolla 7kk ikäisestä alkaen. Mutta luulenpas että anoppini on myös sen oppinut että parempi olla neuvomatta, ja luulen hänen ymmärtävän myös ja tietävän että osaan käsitellä vauvoja yms!!!! (=
mutta tottakia jokainen äiti haluaa olla hyvä äiti. Enkä halua laittaa lasta heti hoitoonkaan silllä en sietäisi edes muilta alani ihmisiltä muilta opettajilta ja lastenhoitajilta yhtään neuvon neuvoa!! se on minun lapseni, ja minä tunnen sen paremmin kuin kukaan muu!!!
Huh! mutta näin on. Kyllä sitten kun kysyn niin sitten saa neuvoa, mutta vain sen verran kuin kysyn!! Että ehkä äidiksi tuleminen , mustasukkaisuudet yms. ovat vielä pahempia alan ihmisellä-lastenhoitajalla!!!!!!!!!
että tzemppiä vain!!!!
t.tarhatäti jo nyt mustasukkainen kun ajatteleekin vain!! (= mutta se on kai ihan luonollista!! (=
Itse asiassa minäkin olen lastenhoitaja tai siis lähihoitaja ja ennen kuin sain lapsen olin päiväkodissa lastenhoitajana töissä, alle 3v.ryhmässä. Ehkä se mun paha mieli johtuu siitäkin?!
Tähän on vain yksi keino, miehesi pitää laittaa äitinsä ruotuun. Elikkä konahappa ukolles. Niin minäkin jouduin äidilleni asettamaan rajat kun tuli hästäämään.eipä
hästää enää ollenkaan.
mutta on varmaan suuttunut pahasti, vai?
No suuttukoon jos on suuttuakseen. mutta kyllä lapsen äitä täytyy kunnioittaa, eikä pidä liikaa tyrkyttää neuvoja. Hoitakoon vauvaansa, mutta olkoon antamatta neuvoja, jos niitä ei kysytä. Sillä yleensäkkin lapsenhoidossa on vain kyse mielipide asiasta. Ei niin tarkkaa ole nukuttaako lapsen sylissä vai nukuttaako sen suoraan sänkyy. Pääasia on että lapsi nukkuu!! ei se sen kehitykseen mitenkään vaikuta. Mutta äidin sanaa ja mielipidettä ja äidin ohjeiden mukaan on myös anoppienkin mentävä!! äidin sana on se viimeinen sana, mitä myös päiväkodintyöntekijätkin kunnioittaa ja kuuntelee. sillä vanhemmat ovat lapsensa parhaita asinatuntijoita.
minulla on kans ollut samanlaisia tuntemuksia häntä kohtaan kuin sinulla, välillä tuntuu että inhoan häntä sydämeni pohjasta...olenkin ajatellut että "olen epänormaali"...mutta onneksi täältä löytyy näköjään paljon kohtalotovereita:) Äidilleni en ole taas yhtään mustasukkainen vauvastani(pian 1vee)..eiköhän tämä aikanaan tasaannu:)
Voi että kun teillä on äidit kenen tykö voisi tulla ja valittaa anopista!!!
sekavasti kirjoitettu...
alkuperäisen kirjoittajan oma äiti on kuollut...
???????????????????
kun ajattelen aina hänestä pahasti...siis en ole ikinä ilennyt sanoa sitä kenellekkään ääneen..pitäisivät tosi outona minua. Mutta olen kyllä huomannut että "mustasukkaisuus/omistushalu" on jo helpottanut hiukan...eiköhän se tästä:)
"täydennys" alla oleva teksti...
anopista motkottaa... muutenkin ollaan miehen kanssa päätetty et mummot saa mummottaa sydämen kyllyydestä (toisia lastenlapsia eivät ole saaneet mummottaa ja siitä molemmilla mummoilla paha mieli) joten siksikin oon hankalassa tilanteessa, en viitsi miehelleni asiasta mainita, yritän vaan sulatella tunteitani. tää menee varmaan ohi jossain vaiheessa...
On mullakin tosi mukava anoppi ja hän rakastaa minua
kuin omaa tytärtä. Ymmärrän sinua koska mulla on samanlaiset tunteet.. Välillä hän ärsyttää ihan sairaasti, mutta kun mietin niin hävettää..
enkä viiti ruveta kaikkee selailee...ja eikös tässä ollu kysymys ANOPISTA JA MUSTASUKKAISUUDESTA EIKÄ ÄIDEISTÄ? joten voit häipyä jos haluut riitaa vaan haastaa!!!
siis ihan oikeasti...tuossa alla on nyt tuo viesti mitä tarkoitin...se oli tuolla yläpuolella otsikon täydennystä alla:
"ja sinulla on vielä äiti kenen kanssa olet läheinen ja voit kysyä neuvoa! Se on hyvä!
Mun äiti on kuollut ja anopilta en jostain syystä halua kysyä neuvoja..."
mutta en ymmärtänyt oikein pointtia....ja kaikistahan asioista ei viitsi valittaa edes äidille:)