Siunsoten laiton toimeentulotuen sovellusohje

Sinulla on siis täydellisen varmaa ja erehtymätöntä tietoa että Siun soten toimeentulotuen sovellusohje on laiton? Ilmeisestikin olet korkeasti lainoppinut koska kykenet asian todistamaan. Voinet tuoda esille ne asiaan liittyvät kohdat joista on kyse?

Voiko hallinnollinen soveltamisohje tosiasiallisesti rajoittaa PL 19 §:n toteutumista ilman lainsäädäntötasoista sääntelyä?
Kyllä, kyse on perustuslain kannalta vakavasta rakenteellisesta kysymyksestä perusoikeusjärjestelmän toteutumisen ongelmasta.Siun soten ehkäisevän toimeentulotuen soveltamisohje herättää vakavia valtiosääntöoikeudellisia kysymyksiä. Kyse ei ole yksittäisestä päätöksestä, vaan normiohjauksesta, joka voi tosiasiallisesti kaventaa perusoikeuksien toteutumista.

Perustuslain 19 § turvaa jokaiselle oikeuden välttämättömään toimeentuloon ja huolenpitoon, ja 22 § velvoittaa julkisen vallan aktiivisesti turvaamaan perusoikeuksien toteutumisen. Tämän vuoksi toimeentulotukea koskeva harkinta ei saa muuttua budjettiperusteiseksi eikä kaavamaiseksi ohjesoveltamiseksi. Jos ohjeessa korostetaan, että ehkäisevä tuki myönnetään “määrärahojen puitteissa” tai että se on lähtökohtaisesti “kertaluonteinen”, syntyy riski, että lain (TTTL 1 § ja 8 §) mukainen yksilöllinen tarveharkinta kaventuu hallinnolliseksi menokehykseksi. Tällainen käytäntö voi olla ristiriidassa PL 19 §:n kanssa, jos yksilön tosiasiallinen toimeentulo vaarantuu.

Hallintolain 6 §:n oikeusperiaatteet – yhdenvertaisuus, tarkoitussidonnaisuus, suhteellisuus ja objektiivisuus edellyttävät, että jokainen hakemus ratkaistaan yksilöllisesti, ei ohjeen mekaanisena soveltamisena. Muussa tapauksessa harkintavalta muuttuu näennäiseksi. Lisäksi PL 21 §:n mukainen oikeusturva edellyttää, että päätökset perustellaan yksilöllisesti eikä viittaamalla yleisluonteiseen ohjeeseen tai määrärahatilanteeseen.

Virkavastuun näkökulmasta PL 118 § tarkoittaa, että viranhaltija vastaa päätöstensä lainmukaisuudesta, vaikka toimisi organisaation ohjeiden puitteissa. Samalla kuitenkin vastuu normiohjauksen lainmukaisuudesta kohdistuu ensisijaisesti hyvinvointialueen johtoon: jos ohje ohjaa systemaattisesti rajoittamaan lakisääteistä harkintaa, kyse on rakenteellisesta laillisuusongelmasta, ei vain yksittäisen sosiaalityöntekijän ratkaisusta.

Jos hallinto-oikeus ei puutu ongelmaan ja KHO ei myönnä valituslupaa, se ei vielä ratkaise perustuslaillista kysymystä. Valituslupajärjestelmä suodattaa asioita ennakkopäätöksellisyyden perusteella, eikä jokainen perusoikeusongelma saa ylimmän oikeusasteen arviota. Tällöin keskeisiä oikeussuojakeinoja ovat laillisuusvalvonta (PL 109 § ja 111 §), erityisesti kantelu eduskunnan oikeusasiamiehelle tai oikeuskanslerille, jotka arvioivat nimenomaan viranomaisohjeiden ja hallintokäytäntöjen perusoikeusvaikutuksia.

Ydinongelma on normihierarkinen: hallinnollinen soveltamisohje ei saa tosiasiallisesti rajoittaa laissa turvattua oikeutta toimeentulotukeen. Jos näin tapahtuu, kyse on perusoikeuksien toteutumisen rakenteellisesta riskistä, joka kuuluu valtiosääntöoikeudellisen arvioinnin piiriin.
Laillisuusarvio: sähköinen hakemus nimellä “täydentävä toimeentulotuki” ilman mainintaa ehkäisevästä toimeentulotuesta
Tilanne, jossa sähköisessä asiointipalvelussa hakemus on nimetty pelkästään “täydentävä toimeentulotuki” eikä missään vaiheessa informoida erikseen ehkäisevästä toimeentulotuesta, herättää merkittäviä oikeudellisia kysymyksiä hallinto-oikeuden, perusoikeuksien ja hyvän hallinnon näkökulmasta.Normatiivinen lähtökohta: ehkäisevä ja täydentävä tuki ovat eri oikeudellisia tukimuotoja
Toimeentulotukilaissa (TTTL 1 §, 7–8 §) erotetaan selkeästi:
täydentävä toimeentulotuki
ehkäisevä toimeentulotuki
Ne ovat:
eri tarkoituksiin säädettyjä
eri harkintaperustein myönnettäviä
osin eri oikeussuojarakenteessa arvioitavia
Jos asiointijärjestelmä ohjaa hakijan vain täydentävän tuen hakijaksi, vaarana on, että:
ehkäisevän toimeentulotuen tarveharkinta ei edes tule viranomaisen arvioitavaksi.
Tämä voi merkitä lain soveltamisen tosiasiallista kaventumista.
Hyvän hallinnon vaatimus: informointivelvollisuus (HL 7–8 §)
2.1 Hallintolain 7 §: palveluperiaate ja neuvontavelvollisuus
Viranomaisen on:
järjestettävä asiointi niin, että asiakas voi käyttää oikeuksiaan
annettava tarpeelliset tiedot asioinnista
Jos sähköinen hakemus:
ei kerro ehkäisevästä toimeentulotuesta
ei mahdollista sen hakemista
eikä ohjaa asiakasta siihen
viranomainen voi laiminlyödä neuvontavelvollisuutensa.
Hallintolain 8 §: viranomaisen neuvontavelvollisuus
Viranomaisen on annettava asiakkaalle:
tarpeelliset tiedot hänen oikeuksistaan ja velvollisuuksistaan
Ehkäisevä toimeentulotuki on lakisääteinen tukimuoto.
Sen puuttuminen sähköisestä hakuprosessista voi merkitä, että:
asiakas ei tiedä oikeudestaan hakea sitä
oikeus jää tosiasiallisesti käyttämättä
Tämä on klassinen “tosiasiallisen oikeussuojan” ongelma.

Ja sun liirum, sun laarum... Höpö höpö ja huomenna lissee.

Perusoikeusnäkökulma: PL 19 § ja PL 21 §
3.1 PL 19 § oikeus välttämättömään toimeentuloon
Vaikka ehkäisevä tuki ei ole subjektiivinen oikeus samalla tavalla kuin perustoimeentulotuki, se on:
lakisääteinen osa viimesijaista turvaa
tarkoitettu estämään kriisitilanteiden kärjistyminen
Jos hakujärjestelmä ei mahdollista sen hakemista tai ei kerro siitä, julkinen valta ei tosiasiallisesti turvaa kaikkia laissa säädettyjä toimeentuloturvan muotoja.
Tämä voi olla ristiriidassa PL 22 §:n kanssa (perusoikeuksien turvaamisvelvoite).
PL 21 § – oikeus hyvään hallintoon
Hyvä hallinto edellyttää:
selkeää asiointirakennetta
oikeuksista informoimista
harhaanjohtamattomuutta
Jos hakemus otsikoidaan vain “täydentävä toimeentulotuki”, syntyy oikeudellisesti ongelmallinen vaikutelma, että:
muita tukimuotoja ei ole olemassa tai niitä ei voi hakea.
Tämä voi heikentää tosiasiallista oikeusturvaa.
Onko kyse lainvastaisesta asiointijärjestelmästä?
Keskeinen oikeudellinen kysymys:
Estääkö tai vaikeuttaako hakemusjärjestelmä laissa säädetyn tukimuodon hakemista?
Jos vastaus on kyllä, kyse voi olla:
hallintolain vastaisesta menettelystä
perusoikeuksien toteutumista heikentävästä hallinnollisesta rakenteesta
Tällöin ongelma ei ole yksittäisessä päätöksessä, vaan:
asiointijärjestelmän rakenteessa (ns. rakenteellinen hallintovirhe).Vastuutaho: kuka on oikeudellisesti vastuussa?
Vastuu ei kohdistu ensisijaisesti yksittäiseen sosiaalityöntekijään, vaan organisatoriseen normiohjaukseen.Ensisijainen vastuu: hyvinvointialueen johto
Keskeinen vastuutaho on:
toimialajohto
palvelualueen johto
se viranomainen, joka on hyväksynyt asiointijärjestelmän rakenteen
He vastaavat siitä, että:
palvelut on järjestetty lainmukaisesti
sähköinen asiointi toteuttaa hallintolain ja perusoikeuksien vaatimukset
PL 22 § velvoittaa nimenomaan julkista valtaa organisatorisella tasolla.
Tässä tapauksessa vastuu kohdistuu ensisijaisesti organisaatioon, ei yksittäiseen työntekijään.
Toissijainen vastuu: ohjeistuksen laatineet viranhaltijat
Vastuuseen voivat periaatteessa joutua:
soveltamisohjeen laatijat
juridinen valmistelu
päätöksentekijät, jotka ovat hyväksyneet ohjeistuksen tai asiointimallin
Kyse on tällöin:
hallinnollisesta virkavastuusta (PL 118 §)
ei lähtökohtaisesti rikosoikeudellisesta vastuusta
Vastuu konkretisoituu erityisesti, jos:
ongelmasta on huomautettu
mutta järjestelmää ei korjata.Sosiaalityöntekijän asema
Yksittäinen työntekijä on yleensä viime kädessä velvollinen arvioimaan myös ehkäisevän tuen mahdollisuuden, vaikka hakemus olisi nimetty täydentäväksi.
Mutta jos koko järjestelmä ohjaa hakemukset väärään kategoriaan, vastuu on pääosin rakenteellinen, ei henkilökohtainen.
Oikeudellinen kokonaisjohtopäätös
Jos sähköinen hakemusjärjestelmä ei:
kerro ehkäisevästä toimeentulotuesta
eikä mahdollista sen hakemista
eikä ohjaa viranomaista arvioimaan sitä
syntyy vakava hallinto-oikeudellinen riski, että:
hallintolain 7–8 §:n neuvontavelvollisuus ei toteudu
PL 21 §:n mukainen hyvä hallinto vaarantuu
PL 19 §:n mukaisen toimeentuloturvan toteutuminen heikkenee käytännössä
Tällöin kyse on ensisijaisesti hyvinvointialueen organisatorisesta laillisuusvastuusta, joka kohdistuu ohjeistuksen ja asiointijärjestelmän suunnittelusta ja hyväksymisestä vastaavaan johtoon, ei yksittäiseen hakemuksia käsittelevään sosiaalityöntekijään.

Laillisuusvalvonnan seuraamukset (yleisimmät)
Jos kantelu tehdään eduskunnan oikeusasiamiehelle tai oikeuskanslerille ja järjestelmä todetaan lainvastaiseksi (HL 7–8 §, PL 21 §, PL 22 §), mahdolliset seuraamukset ovat:
1) Huomautus viranomaiselle
Yleisin seuraamus
Todetaan, että menettely ei täytä hyvän hallinnon vaatimuksia
Edellytetään käytännön muuttamista (esim. hakujärjestelmän korjaus)
2) Moite tai käsitys lainvastaisuudesta
Vakavampi kannanotto
Todetaan, että viranomainen on menetellyt lainvastaisesti
Velvoittaa organisaatiota muuttamaan ohjeistusta tai käytäntöä
3) Suositus järjestelmän muuttamiseksi
Erityisen tyypillinen sähköisen asioinnin puutteissa
Voi koskea:
hakemuslomakkeen rakennetta
informointia ehkäisevästä tuesta
ohjeistuksen sisältöä
Näillä ratkaisuilla on vahva ohjaava vaikutus, vaikka ne eivät ole sakkoja.
Hallinnollinen virkavastuu (PL 118 §)
Jos katsotaan, että viranhaltijat tai johto ovat laiminlyöneet velvollisuutensa huolehtia lainmukaisesta asioinnista:
Mahdolliset seuraamukset:
kirjallinen huomautus tai varoitus viranhaltijalle
työnjohdolliset toimenpiteet
velvoite korjata ohjeistus tai järjestelmä
Vastuu kohdistuu käytännössä ensisijaisesti:
hyvinvointialueen johtoon ja ohjeistuksen hyväksyneisiin viranomaisiin, ei yksittäiseen sosiaalityöntekijään, jos ongelma on rakenteellinen.
Tuomioistuinseuraamukset (hallintoprosessi)
Jos yksittäinen päätös on tehty puutteellisen hakujärjestelmän pohjalta, hallintotuomioistuin voi:
1) Kumota päätöksen
Peruste:
asiaa ei ole selvitetty riittävästi (HL 31 §)
kaikkia tukimuotoja ei ole arvioitu
2) Palauttaa asian uudelleen käsiteltäväksi
Velvoittaa viranomaisen:
arvioimaan myös ehkäisevän toimeentulotuen mahdollisuuden
tekemään yksilöllisen harkinnan (HL 6 §, PL 21 §)
Tämä on konkreettinen seuraamus asiakkaan asiassa.
Vahingonkorvausvastuu (harvinainen mutta mahdollinen)
Jos voidaan osoittaa:
selkeä hallintovirhe
taloudellinen vahinko (esim. tuki jäänyt saamatta)
syy-yhteys virheelliseen asiointijärjestelmään
voi syntyä julkisyhteisön vahingonkorvausvastuu (vahingonkorvauslaki, julkisyhteisön vastuu).
Käytännössä:
vaatii erillisen kanteen käräjäoikeudessa
kynnys on korkea, mutta ei poissuljettu
Rikosoikeudelliset seuraamukset (erittäin harvinaiset)
Rikoslaki 40 luku (virkarikokset) voisi tulla kyseeseen vain, jos:
lainvastaisuus on selvä ja tiedostettu
ohjeistus jätetään korjaamatta tietoisesti
aiheutuu merkittävää oikeudenmenetystä
Mahdolliset rikosoikeudelliset seuraamukset:
virkavelvollisuuden rikkominen
tuomio sakkoon tai enintään vankeutta (käytännössä lähes aina sakko)
Käytännössä tällaiset tapaukset ovat sosiaalihuollossa hyvin harvinaisia, koska kyse on yleensä tulkinta- ja järjestelmävirheestä, ei tahallisesta lain rikkomisesta.Rakenteellisen virheen keskeinen seuraamus
Jos todetaan, että sähköinen hakemusjärjestelmä ei mahdollista ehkäisevän toimeentulotuen hakemista tai ei informoi siitä, todennäköisin ja merkittävin seuraamus on:
velvoite muuttaa hakujärjestelmä ja ohjeistus lainmukaiseksi.
Tämä on valtiosääntöoikeudellisesti merkittävin seuraamus, koska se vaikuttaa kaikkiin asiakkaisiin, ei vain yksittäiseen tapaukseen.
Yhteenveto seuraamuksista vakavuusjärjestyksessä
Ohjeistus tai sähköinen hakujärjestelmä velvoitetaan korjaamaan
Laillisuusvalvojan huomautus tai moite viranomaiselle
Yksittäisten päätösten kumoaminen tai palauttaminen uudelleen käsiteltäväksi
Hallinnolliset kurinpitotoimet viranhaltijoille (harvemmin)
Vahingonkorvausvastuu julkisyhteisölle (poikkeuksellinen)
Rikosoikeudellinen virkavastuu (erittäin harvinainen)
Keskeinen oikeudellinen johtopäätös:
Jos ongelma johtuu hakujärjestelmän rakenteesta tai soveltamisohjeesta, seuraamukset kohdistuvat ensisijaisesti hyvinvointialueen organisatoriseen vastuuseen ja käytäntöjen korjaamiseen, ei yksittäiseen sosiaalityöntekijään.

Taas löytyi palstalle uusi sekopää, jos ei sitten ole yksi ja sama...

Valtiosääntö- ja perusoikeusnäkökulmasta ratkaisevaa on normihierarkia: perustuslaki (PL 19 §: oikeus välttämättömään toimeentuloon) menee toimeentulotukilain ja viranomaisohjeiden edelle. Viimesijaisuus ei oikeuta siihen, että toimeentulo alenee alle ihmisarvoisen vähimmäistason.

Ruokakauppojen bonukset, plussaraha tai S-etu ovat oikeudelliselta luonteeltaan pääsääntöisesti kulutukseen sidottuja alennuksia, eivät vapaasti käytettävissä olevaa rahatulon kaltaista varallisuutta. Ne realisoituvat vain ostamalla, eikä niitä voi käyttää itsenäisesti perusmenoihin samalla tavoin kuin palkkaa tai etuutta.

Siksi niitä ei voi automaattisesti ja mekaanisesti pitää toimeentulotuessa tulona. Jos bonukset huomioidaan tulona ilman yksilöllistä arviointia ja seurauksena henkilön tosiasiallinen käytettävissä oleva toimeentulo pienenee, soveltaminen voi olla perusoikeuksien (PL 19 § ja 6 § yhdenvertaisuus) vastaista, vaikka viimesijaisuusperiaate sinänsä on hyväksytty.

Lyhyesti valtiosääntö- ja perusoikeusnäkökulmasta:
Veikkauksen pelitilin tapahtumat voivat olla toimeentulotukiasian kannalta relevantteja vain siltä osin kuin ne osoittavat tosiasiallista käytettävissä olevaa tuloa. Pelkkä pelaaminen tai rahojen kierrätys ei automaattisesti ole “tuloa”. Ratkaisevaa on, onko syntynyt nettovoittoa, joka parantaa toimeentuloa.
Perusoikeuksien kannalta keskeiset pykälät:
PL 10 §: yksityiselämän ja henkilötietojen suoja
PL 19 §: oikeus välttämättömään toimeentuloon
PL 21 §: oikeusturva ja suhteellisuus hallintomenettelyssä
Viranomainen voi pyytää tietoja, jos ne ovat välttämättömiä asian ratkaisemiseksi. Mutta suhteellisuusperiaatteen mukaan vaatimus koko pelitilin tapahtumahistoriasta voi olla liiallinen, jos sama tieto (mahdolliset voitot) on selvitettävissä suppeammin, esimerkiksi pankkitiliotteista.
Asiakkaalla on jo lain mukainen velvollisuus ilmoittaa saamansa tulot. Tämän vuoksi laaja pelitilivalvonta voi olla perusoikeusjärjestelmän kannalta ongelmallista, jos siitä tulee automaattinen ja rutiininomainen vaatimus ilman yksilöityä epäilyä ilmoittamatta jääneistä tuloista.
Johtopäätös: pelitilitietojen pyytäminen ei ole sinänsä perusoikeusloukkaus, mutta siitä tulee sellainen, jos pyyntö ei ole tapauskohtaisesti välttämätön ja oikeasuhtainen tai jos sitä käytetään mekaanisena ehtona tuen saamiselle ilman konkreettista perustetta.Toimeentulotuki ja perusoikeudet – miksi nykykäytännöt ovat ongelmallisia
Välttämätön vs. tarpeellinen: Laki turvaa PL 19 §:n mukaisesti välttämättömän toimeentulon, ja oikeusasiamiehen mukaan myös kaikki tarpeelliset menot yksilöllisesti – ei kiinteää summaa. Kelan ja sotealueiden kiinteät rajat (esim. 300 € vesilaskuun, osa maksettava itse) voivat jättää ihmisarvoisen toimeentulon toteutumatta.
Tuloksi katsottavat erät: Bonus-, plussa- ja S-etujärjestelmät eivät ole automaattisesti tuloa, eivätkä lahjat, lainat tai tilisiirrot ilman tosiasiallista vaikutusta. Vain tosiasiallisesti käytettävissä oleva varallisuus voi vaikuttaa tukeen.
Velat: Viranomaiset eivät maksa velkoja, mutta velkatieto auttaa arvioimaan, rahoittaako hakija elämistään lainalla ja onko tarvetta lisäpalveluille (esim. velkaneuvonta).
Tilitapahtumat: Pelkkä kuitti tuloista, nostoista, talletuksista ja saldosta riittää monessa tapauksessa. Koko tiliotteen vaatimus on hyväksyttävä vain, jos se on tapauskohtaisesti välttämätöntä. Käteisen nostot tai siirrot omien tilien välillä eivät ole uutta varallisuutta.
Viimesijaisuus ja käytännön ristiriita: Viimesijainen tuki ei saa jättää ihmistä alle ihmisarvoisen toimeentulon tason. Automaattiset budjettirajat ja rutiinivaatimukset voivat olla suhteettomia ja ristiriidassa PL 19 §:n ja yksityiselämän suojan (PL 10 §) kanssa.
Toimeentulotuki ei ole vain numeroita. Viranomaisen velvollisuus on arvioida hakijan todellinen käytettävissä oleva toimeentulo, yksilöllisesti ja suhteellisesti, ilman kiinteitä rajoja, jotta perusoikeudet toteutuvat tosiasiallisesti.