Olin ollut baarissa kavereitteni kanssa jo usean tunnin ja minua alkoi jo kyllästyttää, sillä ei ollut oikein sutinaa tänään. Ajattelinkin lähteä kotiin nukkumaan, mitä täällä turhaa hillumaan kun ei kerta huvita. Narikassa jonottaessani takkia takaani kuului ääni: ”Moi Silja!” Käännähdin ympäri ja näin hymyilevän miehen farkuissa ja tyylikkäässä T-paidassa. Katseeni kiersi vaaleaa, ihanasti pörröllään olevaan tukkaan ja sinisiin silmiin. ”Ai moi, säkin täällä”, vastasin. Vanha lapsuudenkaveriini Pete oli näköjään myös löytäny tiensä vanhan kotikaupunkinsa baariin. ”Jaa oletkos sä jo kotia lähdössä?” kysyi Pete pieni hymy huulillaan. ”Juu ajattelin tässä, ei oikien innosta tämä meno täällä…mutta hei mitä sä täällä teet? Eikös sun pitäisi olla Hesassa opiskelemassa?” Pete naurahti:” Täytyyhän sitä vanhoja tuttujakin joskus tulla katsomaan…”
Lähdimme baarista yhtä aikaa jutellen siitä sun tästä. Pidin Petestä hyvin paljon, ja jutellessamme huomasimme olevamme samalla aaltopituudella. Ostettuamme kioskista ranskalaiset istahdimme puiston penkille jatkamaan juttusiamme. Jossain vaiheessa huomasin katselevani Peteä ”sillä silmällä”. Meillä oli hyvin hasukaa yhdessä. Istuimme hyvin lähekkäin puiston penkillä. ”miten romanttista”, ajattelin, mutta en tietenkään halunnut sanoa sitä ääneen, sillä en tiennyt yhtään, oliko Petellä minkäänlaisia tunteita minua kohtaan. Itse olisin ollut valmis suutelemaan Peteä juuri sillä sekunnilla! Siinä syödessämme pudotin haarukkani epähuomiossa kuraiseen ja märkään maahan. ”Voi ei!!!” Peteä nauratti: ”Ehkä mun on parasta ruveta syöttämään sua, kun meidän pikkuneiti ei näköjään vielä ole oppinu kuinka haarukkaa käsitellään…” Naurahdin vastaukseksi. Olin kuitenkin sen verran leikissä mukana, että pistin silmäni kiinni, avasin suuni ja sanoin kiltisti ”AAAAAAAAAAAAAAAA…” Ketsupissa olevan ranskiksen sijaan huulilleni osuivat Peten lämpimät ja pehmeät huulet. Hän suuteli minua!!! Vastasin suudelmaan kiihkeästi, tätähän minä olin äsken toivonutkin. Katsahdimme välillä toisiamme, kunnes taas uppouduimme ihanaan suudelmaan. Pete alkoi hitaasti hivuttautua lähemmäs minua ja silitellä hitaasti polveani. ”Mentäiskö meille?” uskalsin jo ehdottaa. Pete nyökkäsi kiltisti ja niin lähdimme kävelemään omaa opiskelijaboxiani kohti niin vierekkäin kun kykenimme, välillä suudellen hellästi…
Saatuani oman kämppäni oven auki ja sisälle päästyäni meitä ei enää voinut pidätellä mikään. Kiihko välillämme oli aistittavissa ilmassa. Riisuimme takit päältämme, ja Pete otti minut hellästi syliinsä ja kantoi minut suukotellen sänkyyni. Hän laski minut hellästi makaamaan ja hänen kätensä alkoivat silittelemään hiuksiani hellästi samalla kun hänen huulensa koskettivat paitaani siitä kohtaa, jossa nännini olivat kahden vaatekappaleen suojassa. Peten kädet siirtyivät nyt ottamaan minulta paidan pois päältä, sen hän teki niin ihanan hellästi samalla suukotellen minua huulille ja kaulalle. Minä’ revin myös siinä kiimassa Peteltä paidan ja heitin sen lattialle. Pete avasi rintaliivini ja hetken aikaa hän vain katseli niiden alta paljastuvia vaaleita kumpuja. Pian hän tokeni ja alkoi ihanasti ja hellästi suutelemaan nännejäni, Tunsin kuinka ne kovettuivat, ja olin jo niin kiimassa että pelkäsin mustien stringieni olevan aivan läpimärkiä.
Samalla kun nautin Peten ihanasta suukottelusta rinnoillani aloin avaamaan peten housuja. Minulla oli pieniä vaikeuksia vyön kansa, ja onnekseni Pete auttoi minua. Edessäni olivat vielä kohollaan olevat boxerit, joita hitaasti aloin riisumaan. Pete alkoi myös vetää pientä hamostani alaspäin ja paljasti pienenpikkuiset stringini. Saatuani Peten alushoustkin lattialle paidan ja farkujen seuraksi katsoin hitaasti jo aivan täydessä seisokissa olevaa Peten kalleutta. Samalla kun kätemni alkoi hitaasti silittelemään sitä Pete otti minulta stringini pois. Hitaasti hän siveli reisiäni, ja olin jo aivan kiimassa. Halusin, että hän koskettaa minua. Mutta Peten sormet eivät päätyneetkään pyhimpääni, vaan hän laittoi minut uudestaan makaamaan sänkyyni ja alkoi hitaasti ja niin hellästi kiusoittelemaan klitoristani kielellään. Huokaisin. Tämä oli aivan ihanaa. Pete pyöritteli kieltään ja välillä työnsi kieltään jopa sisälle syvimpääni. Aloin olla jo pian laukeamispisteessä, mutta en halunnut leikin loppuvan vielä, vaan hellästi työnsin Peten pään pois haarojen välistäni.
Pete käänsi minut kontalleen ja antoi ihanasti sykkivän, kovan aklunsa tulla takaapäin haarojeni väliin. Kivasti se kutitteli huuliani. Pete otti toisella kädellä kiinni lantiostani, ja toisella kädellään auttoi kalleutensa sisääni, lämpimään ja kosteaan. Oli ihanaa tuntea jäykän peniksen painautuvan sisääni. Uudestaan ja uudestaan. Syvemmälle ja syvemmälle. Ääntelimme molemmat kiimasta ja hyvänolontunteesta, voihkinaa ja huohotusta. Jäykkä penis tuntui ihanalta sisälläni. Pete kuitenkin halusi vaihtaa asentoa, ja menimmekin perinteiseen lähetyssaarnaajaan. Siinä työnnellessään Pete ujutti kätensä pepun suulleni, ja alkoi hitaasti silittää sitä. Tunsin, että olen jo aivan lähellä orgasmia. Hengitykseni kiihtyi, samoin Peten. Molemmat huohotimme. Tunsin Peten peniksen sisälläni, tunsin sen jokaisen ihanan liikkeen, en voinut olla tuntematta. Tunsin, kuinka orgasmi lähti liikkeelle sisälläni. Se valtasi minut täysin. Vapisin, huusin, tuntui aivan taivaalliselta. Oman orgasmini lomassa tunsin Peten hengityksen kiihtyvän, hän työnsi muutaman kerran voimakkaammin ja laukesi sisälleni, vajoten sitten viereeni makaamaan.
Silittelimme toisiamme hetken, ja sitten nukahdimme ihanaa uneen.

Vastaukset 1
Vanhimmat
Vähän lyhyt ja nopeahko, mutta muuten ok.