Ammattiin valmentava koulutus on ajanhukkaa

Kävin keväällä 2021 ammattikoulussa ammattiin valmentavaa koulutusta eli VALMAa. Nykyisin se on yhdistetty lukioon valmentavaan koulutuksen kanssa TUVAksi. Siellä jouduin täyttämään täysin samanlaisia koulutehtäviä joita täytin peruskoulussa, ja jotka jouduin muutenkin täyttämään ne myöhemmin ammattiin johtavassa koulutuksessa uudelleen. Ymmärrän kyllä, että niiden tarkoituksena on parantaa omia taitoja, mutta jo peruskoulussa minua ei kiinnostanut yhtään opiskelu, niin miksi se olisi alkanut yhtäkkiä minua kiinnostamaan "kymppiluokassa"? Suomalainen koulutusjärjestelmä ei muutenkaan edes välitä mitä valmistuva peruskoululainen ja valmistuva toisen asteen opiskelija osaa, riittää että on ollut oppitunneilla läsnä. Tästä on itselläni kokemusta. "Kymppiluokka" on kehno paikka uuteen ammattiin tutustumiseen. Minulla minua kiinnostavaan ammattiin tutustuminen meni siten, että olin kaksi päivää koulutuskokeilussa, jossa ammattiopettaja opetti minua siivoamaan koulun pihaa roskapihdillä ja roskasäkillä, sekä osallistuin ruohonleikkuun korjaamiseen. Minä myös osallistuin koulun alueen ulkopuolella eräässä toimistorakennuksessa, toimistokalusteiden viemiseen rakennuksesta roskalavaan. Luokassa taas tutustutti minua opetusvideolla putkien korjaamiseen. Siinä oli kaikki mitä tarvitsi kuulemma tietää kiinteistönhoitajan työstä. No, hain kiinteistönhoitajan opiskelupaikkaa, sain sen ja menin opiskelemaan kiinteistönhoitajaksi, aikaa kului opinnoissa, ja tajusin, että kyseinen ammatti ei sovi minulle. Oikea tapa ammattiin tutustumiseen on mielestäni, että työskentelet kiinteistönhoitajan kaltaisessa ammatissa kuukauden ajan, ammattiin kuuluvineen työaikoineen aidoissa työolosuhteissa avustavassa roolissa, että osaisi silloin selkeästi sanoa ammatista pitämisestä. Muuten sitä voi yhtä hyvin jättää koko "kymppiluokan väliin, ja valita tikanheitolla ammatin, jota opiskella.
0245
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta

Anonyymi-ap kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu