Viikon reissu Inglesissä hotelli Roca Verde.
Eipähän tuolla hotellilla ole kuin 2 tähteä, mutta nekin kyseenalaisia.
Ihmettelen, että tasokkaana pitääni Aurinkomatkat myy matkoja tähän hotelliin ?
Luulen, ettei Aurinkomatkojen henkilökunta ole itse käyneet paikan päällä tarkastamassa hotellia, vaan uskovat omistajan kehuja.
Piha on piilotettu aikansa nähneeseen rähjäiseen risuaidan taakse. Kulahtanut rautaportti on kuin "Ken tästä käy, voi kaiken toivon heittää"
Piha on pelkkää ratkennutta betonia, istutukset näivyttyleitä kitukasvuisia pensaita. Nurmialueet olivat muovista tekonurmea.
Huoneisiin on tehty pintaremontti, mutta homma on jäänyt puolitiehen. Seinämaalaukset ja listoitukset on tehty hutiloiden, maaliroiskia ja lohkeamia on siellä täällä, sähkörasiat irtoavat hengenvaarallisesti täysin irti seinistä.
Kylppäri on huoneen parasta antia, mutta keittiö on alkuperäinen repsottavine ja turvonnein kaapin reunoineen. Jääkaapin ovi ei mene kiinni, koska pakastinosa on niin täynnä jäätä, että taas sen kansi ei mene kiinni. Tein puolipäivää töitä siinä, että sulatin jään pois kuumalla vesikattilalla. Kokkaus varusteet, astiat ja ruokailuvälineet ovat eriparia, täynnä lohkeamia ja likaisia.
Parveke näkymät voivat olla ällöttävälle sisäpihalle, meillä ne olivat onneksi uima-altaalle päin. Parvekeen puukaiteen maali hilseili ja kiinnikeraudat olivat ruosteisia. Parvekkeen muovipöytää oli varmaan käytetty remontissa työpöytänä likaisuudesta ja naarmuisuudesta päätellen.
Sängyt olivat hyvät ja huoneen sijainnista johtuen, meteliä kadulta ei kuulunut, joten nukkuakin olisi voinut, jos olisi ollut ilmastointi, sitä ei hotellissa ole, joten yöt olivat tukalan koskeat.
jotain hyvääkin; Uima-altaat olivatkin sitten ainoat, mistä kiitosta ahkeralle altaanhoitajalle. Toinen altaista oli lisäksi lämmitetty. Myös kuntosali oli ok.
Sijainti oli onneksi lähellä rantabulevardia, minne pääsi pakoon ällöttävää hotellia ja huonetta.
Siivoojat olivat ystävällisiä ja siivosivat kiitettävästi lattioita ja vaihtoivat puhtaat lakanat ja pyyhkeet pari kertaa viikossa. Muukin henkilökunta oli ok, vaikka lähtiessä respa ei kiitellyt vierailusta, eikä toivottanut hyvää kotimatkaa.
Sama se, ei koskaan enää tänne ja tuskinpa myöskään Inglesiinkään, arvaatte kyllä miksi, yök.
Tai jos meette, menkää viereiseen hotelliin El Chaparral, se näytti namulta.
Roca Verde Ingles.
Anonyymi-ap
2
130
Vastaukset
- Anonyymi00001
Ei koskaan myös kuppaseen inglesiin. Thaimaa on paljon parempi paikka.
- Anonyymi00003
Sinähän nirso olet, vasta 70 luvulla rakennettu, sehän on melkein kuin pakasta
vedetty.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Näin Enter-napilla tehdään miljardi euroa - Helsingissä
"Ei se nyt niin kovin ihmeelliseltä näytä. Tavallinen nappi, musta muovinpala, joka kököttää parikymppiä maksavan mustan95937Eipä tunnu se "pedofilia" huuto kiinnostavan
Lähinnä se sekohäirikkö ressukka joutuu itse vastaileen itselleen, mitään näkyvyyttä ei saa, palstalla ylipäätään on hyv675701- 453946
- 203617
Jätä minut rauhaan
En pidä sinusta. Lopeta seuraaminen. Älä tulkitse keskustelutaitoa tai ystävällisyyttä miksikään sellaiseksi mitä ne eiv353476Ben Z: "SDP ei ole ollut 50 vuoteen näin huolissaan velasta"
"– Olen ollut eduskunnassa noin 50 vuotta, eikä SDP ole koskaan ollut niin huolissaan velasta kuin nyt. Se on tietysti h463340No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol413243- 522929
Perussuomalaiset kirjoittaa vain positiivisista uutisista
Ei tarvitse palstaa paljon seurata, kun sen huomaa. Joka ainoa positiivinen uutinen Suomen taloudesta tai ylipäätään, ni32665- 422655