Ensimmäinen hamsteri

Ostin eilen hamsterin, ja seurailin illalla sen tekemisiä. Yöllä se metelöi tuskastuttavan paljon, joten ostin sille uuden ja paremman juoksupyörän joka ei pidä ääntä. Tänä iltana se heräsi lähes tarkalleen samaan aikaan kuin eilen ja alkoi puuhailla häkissä. Se on syntynyt maaliskuun lopulla, eli on n.3kk vanha.

Mitä vinkkejä antaisitte sen kesyttämiselle? Olen jutellut sille tänään ja tarjonnut näkkileipää kädestä, mutta se uskalsi käydä vain vähän nuuhkimassa. Yritänkö liian aikaisin ja pitäisikö antaa sen vielä tottua uuteen kotiinsa? Päätin että puuhalaatikkoon päästän sen sitten kun saan sen käteen.

Juovatko hamsterit paljon? Minusta tuntuu ettei se ole juonut eilisen ja tämän illan aikana ollenkaan, vaikka se on käynyt juomapullon luona muutaman kerran minun nähteni.

Kiitos jos te kokeneemmat voitte auttaa minua antamalla ohjeita ensimmäisen hamsterin hankkineelle sen kesytyksessä! Ja saa toki muutakin hyödyllistä kertoa...
5366
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Hamsterit ovat aavikkoeläimiä ja eivät juo eivätkä pissaa paljoa. Silti vettä tulee aina olla saatavilla ja tietyin väliajoin tulee tarkistaa toimiiko vesipullo. Ja vesi olisi hyvä vaihtaa joka päivä.

Äänestä

Mulla on kaksi hamsteria, joista toinen on todella arka, eikä uskalla ottaa kädestäni mitään. Toinen sen sijaan on jo hyvinkin kesy, tulee jopa kädelle... Mä olen tehnyt niin, että puuhastelen sen häkin luona silloin, kun se on hereillä, jotta se oppii, että se ei aina saa olla rauhassa iltaisin. Esimerkiksi silloin, kun sen terraa siivotaan. Vaihdan veden sille, putsailen vähän paikkoja... Juttelen sille.. Kyllä se siitä on vähän jo tottunut minuun, mutta saattaa myös olla ettei se koskaan tule kovin kesyksi, niissäkin on luonne-eroja.. Ja muista, että väkisin ei saa yrittää mitään.. Älä yritä ottaa sitä käteen, jos ei se ite tule... Nämä on ainaki mulla toiminut...=) Onnea ja terkkuja hamsullesi!!

Äänestä
  • Eli... Jos siis kun haluut kesyttää hamus esim ''käsirakkaaks'' eli tulee ihmisen käteen.. ota aina joku pieni hedelmä tai joku pieni herkkupala käteen ja siten se tulee sun kätees ja syö mahdollisesti sen herkun ja samalla tottuu sun kätees puhu sille samalla ystävällisesti.. toi oli vähän sekasta textii mut oon tänään itteki vähän sekasin oon kipee eli koita saada selvää mitä yritin kertoo

    Äänestä

Hei mullakin on hamsteri ja et sä tee mitään liian iakaisin kato sun pitää ottaa se hamsteri ihan reilusti vaan sylii ei se sua tapa ja sillein se myös oppii että sun käsi on turvallinen ja kaikkee sellasta mun hamsteri on 1.vuotias ja aina kun ole ottamassa sitä häkistä niin se tulee ittestään siihen koska on huomannut että mun käsi on niiku sen kaveri joka hellii ja lellii sitä mutta silloinkun otat sen ekan kerran sylii se saattaa purra mutta se ei satu kun sillä on vielä niin pienet hampaat... ja sun ehkä kannattaa ennemmin houkutella se herkkupalalla... mut jos tarvit viellä tietoo niin laita mun sähkö postiin viestejä ja se on [email protected]

Äänestä

Emma on nyt ollut minulla hieman yli kaksi viikkoa. Sain sen otettua käteeni noin viikon kuluttua siitä, kun se tuli. Nykyäänkin se onnistuu, mutta välillä hamsuni rimpuilee ennenkuin tulee käteen. Kädelle päästyään se yrittää kiipeillä käsivartta pitkin. Eli enpä voi oikeastaan juuri enempää toivoakaan, sillä hamsu oli jo niin "iäkäs" kun sen sain ja lemmikkikaupasta...

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Santtumaaru kirjoitti:

Ostin eilen hamsterin, ja seurailin illalla sen tekemisiä. Yöllä se metelöi tuskastuttavan paljon, joten ostin sille uuden ja paremman juoksupyörän joka ei pidä ääntä. Tänä iltana se heräsi lähes tarkalleen samaan aikaan kuin eilen ja alkoi puuhailla häkissä. Se on syntynyt maaliskuun lopulla, eli on n.3kk vanha.

Mitä vinkkejä antaisitte sen kesyttämiselle? Olen jutellut sille tänään ja tarjonnut näkkileipää kädestä, mutta se uskalsi käydä vain vähän nuuhkimassa. Yritänkö liian aikaisin ja pitäisikö antaa sen vielä tottua uuteen kotiinsa? Päätin että puuhalaatikkoon päästän sen sitten kun saan sen käteen.

Juovatko hamsterit paljon? Minusta tuntuu ettei se ole juonut eilisen ja tämän illan aikana ollenkaan, vaikka se on käynyt juomapullon luona muutaman kerran minun nähteni.

Kiitos jos te kokeneemmat voitte auttaa minua antamalla ohjeita ensimmäisen hamsterin hankkineelle sen kesytyksessä! Ja saa toki muutakin hyödyllistä kertoa...

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu