Ehdin kuitenkin vastaamaan hänen väitteeseensä "pienestä marginaalilajista".
"pieni marginaalinen laji ei juurikaan lisää ihmisten tunnettavuutta suuressa kaavassa"
No ei ole pieni eikä marginaalinen laji vaan viiden tunnetuimman ja suosituimman lajin joukossa. Lisäksi nyrkkeilyä on kaikkialla, kun taas korista tai jääkiekkoa ei ole, puhumattakaan esim mäkihypystä.
Marginaalilajiksi voisi kutsua vaikkapa kumparelaskua tai jotakin purjehtimisen alaluokkaa.
Nyrkkeilyllä on valtavan pitkä historia ja se on myös olympialaji.
Muistan kun Taekwondo tuli Suomeen ja meillä oli Launeen koulun jumppasali jaettu kahtia, me oltiin Karatessa toisella puolella ja he toisella. Tuli tutuksi ne kundit.
He järjestivät ekat lajinsa SM-kisat muutaman kuukauden jälkeen ja niin meillä oli sitten jumppasalissa kohta noin viisi tuoretta suomenmestaria eri sarjoissa. Se titteli ei ollut minkään arvoinen suuressa mittakaavassa. Se oli todellista marginaalia se.
Nyrkkeilyn historiallisesta suosiosta kertoo tämä legendaarinen "kaikkien otteluiden äidin" katsojaluvut ja vuosi oli 1974:
"Arviolta miljardi televisiokatsojaa maailmanlaajuisesti seurasi 30. lokakuuta 1974 järjestettyä "Rumble in the Jungle" -ottelua. Kinshasassa, Zairessa, käytyä historiallista raskaansarjan titteliottelua seurasi stadionilla noin 60 000 katsojaa."
Ali vs Foreman. Siellä oli Afrikkaa myöten maailma sekaisin ja sensaatiomainen lopputulos vielä laittoi vettä myllyyn.
Karkeasti veikkaisin että jos ympäri maailmaa tehtäisiin laaja gallup siitä kuka tunnistaa Tyson Furyn kuvasta, niin sanoisin että vähintään miljardi ihmistä. Nyrkkeilyä kun seuraa nuoret ja vanhat, vaikka eivät sen kummemmin fanittaisi.
Nykyisistä isoista otteluista luodaan isoja kaupallisia tapahtumia, joka on muuten ajan henki mutta se nostaa PPV-maksuja (Pay Per View) ja varsinkin pääsylippuja pilviin. Kaupallisuus rajoittaa otteluiden pääsyä vapaaseen levitykseen.
Lajin näkyvyyden lisäksi vaaditaan karismaa, jotta pääsee otsikoihin. Tällä miehellä sitä piisaa. Uhon takana on kuitenkin uskovainen mies ja kiltti perheenisä joka antaa tunnustusta vastustajalle avoimesti ja tunnustaa realiteetit
https://youtu.be/FvP9SE0QA9o?t=84
2010
PS: Olen julkaissut tasan kaksi kuvaa Furystä. Huonoja kuvia en viitsi julkaista.
Posso poistatteli nyrkkeilyketjun
17
233
Vastaukset
- Anonyymi00001
Narssun pieni sielu saanut jälleen kolauksen, kun metrisensä poistettu asiattomana piipityksenä ja syyllinenkin poistoon jälleen selviö tottakai.
- Anonyymi00002
Pasanen puhui siinä niin paljon possonpaskaa että itseäänkin hävetti. Väitti että nyrkkeily on keksitty Amerikassa ja ettei se kiinnosta suuressa mittakaavassa. Jos Fury on Pattayalla niin se kirjoitus todellakin kuuluu Pattayan keskustelupalstalle, mutta nämä tietämättömät itkuvirtesi eivät kuulu.
- Anonyymi00003
Anonyymi00002 kirjoitti:
Pasanen puhui siinä niin paljon possonpaskaa että itseäänkin hävetti. Väitti että nyrkkeily on keksitty Amerikassa ja ettei se kiinnosta suuressa mittakaavassa. Jos Fury on Pattayalla niin se kirjoitus todellakin kuuluu Pattayan keskustelupalstalle, mutta nämä tietämättömät itkuvirtesi eivät kuulu.
No miksi sitten aloitus poistui saitin ylläpitäjän toimesta?
- Anonyymi00004
Jännä peli menossa, ei uskalla katsoa koko aikaa.
Heipä hei Pähkinänyppylän räkänokka! Suotta poistelet, sivu jää muistiin Applen laitteeseen vaikka se on poistettu. Yhdellä napin painalluksella ne menee aikajärjestykseen ja voi hakea hakusanalla tai kuvakkeista.
Niin, kuittasin ensimmäisenä vastauksen siihen kun sanoit nyrkkeilyn olevan amerikkalainen marginaalilaji, kun luulit Furyä jenkiksi.
Tyson Fury on ensinnäkin britti ja edustaa romaanivähemmistöä. Isänsä on entinen paljasnyrkkiottelija ja Furyn lempinimi on "Gypsy King".
Nyrkkeilyä ei todellakaan ole keksitty USA:ssa vaan aivan muualla.
Nyrkkeilyn varhaiset muodot juontavat juurensa muinaiseen Mesopotamiaan ja Egyptiin (n. 3000 eaa.), ja se oli suosittua antiikin Kreikassa, jossa se otettiin olympialaisiin 688 eaa.. Nykyaikainen, sääntöihin perustuva nyrkkeily kehittyi kuitenkin Englannissa, jossa laji alkoi elpyä 1600- ja 1700-luvuilla.
Laji saapui Yhdysvaltoihin vasta 1800- luvun puolivälissä. Irlannista saapui jenkkeihin piinkovia alemman sarjan nekkareita. Ottelut paljain nyrkein ja viina maistui.
Nyrkkeilyn raskas sarja on kuninkuusluokka kamppailu-urheilussa ja sen maailmanmestaruustitteli on maailman arvostetuin titteli.
Koko urheilumaailmassa ei ole sen yläpuolella kuin maailman paras / menestynein jalkapalloilijan titteli, jota on vaikea mitata. Nyrkkeilyssä se on henkilökohtainen titteli.
Nyrkkeilyllä on noin 350 miljoonaa aktiivista seuraajaa ja harrastajaa, joista 100% tietää kuka on raskaan sarjan maailmanmestari.
Jääkiekkoa esimerkiksi seuraa aktiivisesti vain noin 100 miljoonaa ihmistä, joka on alle 2% koko maailman väestöstä. Talvilajeja 150 miljoonaa ihmistä. Nyrkkeilyn yläpuolelle katsojamäärissä yltää vain Futis, pesäpallo eri muodoissaan ja koris. Moottoriurheilusta MotoGP ja F1.
Mutta esim koris, pesis ja jääkiekko eivät ole yksilölajeja joissa yksi henkilö saisi sellaista suitsutusta osakseen vaikka olisikin kautensa paras ja palkittaisiin parhaana pelaajana.
Ne tulee ja menee, mutta nyrkkeilyn raskaansarjan historia löytyy kiistattomana sekä liittojen sivustoilta että Wikipedioista.
Sen lisäksi että Tyson Fury on moninkertainen mestari, hän on myös kooltaan suurin mestari ja persoonaltaan erittäin kiinnostava ja räiskyvä.
Vuonna 2023 tehdyn analyysin mukaan Isossa-Britanniassa noin 92 % yleisöstä tunnisti Furyn, mikä tekee hänestä yhden alueen kuuluisimmista urheilupersoonista.Hän on myös maailmanlaajuisesti suosituin nyrkkeilijä sosiaalisessa mediassa.
Tyson Fury on yksi tunnetuimmista hahmoista maailmanlaajuisessa urheilussa, erityisesti Isossa-Britanniassa, Yhdysvalloissa ja nyrkkeily-yhteisössä maailmanlaajuisesti. Pärstä tunnetaan kaikkialla maailmassa.
Intiaan ja Thaimaahan hän saapui treenaamaan siksi että saa rauhassa juosta Pattayalla rantakadulla aamupäivästä viikonloppuna, ilman että siinä on tuhatpäinen lauma kimpussa. Pattayalla kunnioitetaan ihmisten yksityisyyttä.
Elokuvatähdistä suuri osa on innokkaita nyrkkeilyn seuraajia, ovathan monet suuruudet näytelleetkin sellaista, kuten Robert de Niro teki loistoroolin Jake la Mottana, tietty Stallone ja Will Smith myös. Action- starat ja musatähdet istuu eturiveissä. - Anonyymi00005
Anonyymi00004 kirjoitti:

Elokuvatähdistä suuri osa on innokkaita nyrkkeilyn seuraajia, ovathan monet suuruudet näytelleetkin sellaista, kuten Robert de Niro teki loistoroolin Jake la Mottana, tietty Stallone ja Will Smith myös. Action- starat ja musatähdet istuu eturiveissä.Tässä muutama aktiivinen fani ja älä sano ettet tiedä keitä he ovat:
Mark Wahlberg
Sylvester Stallone
Charlize Theron
Magic Johnson
Jack Nicholson
Michael Jordan
Jason Statham
Jake Gyllenhaal
Mario Lopez
Rosie Perez
Jay-Z and Rihanna
Will Smith
Tuossa ryhmässä on maailman rikkain muusikko ja maailman eniten tienannut urheilija kautta aikojen ja he tietävät tarkalleen kuka on Tyson Fury.
Sen minkä Tiger Woods teki golfin tunnettavuudelle, niin sen teki Ali nyrkkeilylle. Sitä tunnettavuutta on pitäneet yllä monet suuret persoonat myös alemmissa sarjoissa. Etelä-Amerikassa nyrkkeily on huippusuosittua.
Muutamia suuria tunnettuja mestareita ovat Alin ohella Mike Tyson, Rocky Marciano ja Joe Louis, George Foreman, Larry Holmes, Lennox Lewis, Evander Holyfield ja Joe Frazier. "Myös nykyajan tähdet, kuten Oleksandr Usyk ja Tyson Fury, ovat vahvistaneet perintöään" Mainitsee Boxing reg.
Nippelitietona vielä niin Tyson Fury ristittiin Mike Tysonin mukaan, jota isänsä suuresti fanittaa edelleen ja miehet ovat tavanneet usein.
2010
PS: Kun sinua tuo raha kismittää aina kun se mainitaan, niin mainittakoon vielä että Ronaldolla on niin paljon seuraajia Instassa, että hän saa miljoonia jokaisesta valokuvasta. Kun hän kävi Lapissa perheineen, se matka maksoi puoli miljoonaa, mutta hän tienasi sieltä otetuilla muutamalla kuvalla 16 miljoonaa dollaria.
Minun naamaani ei tunnista kaikki vanhat kaveritkaan, kun tuo tukka on lähtenyt ja rillit tulleet päähän ja nenä murtunut, enkä ole millään tavalla julkisuuden henkilö. Oli kunnia-asia tavata maailman tämänhetken tunnetuin nyrkkeilijä ja todeta että hyvä jätkä.
Minä en fanita ketään sen takia että hänellä on paljon rahaa tai titteleitä, vaan sen vuoksi mikä hän on ihmisenä toisia kohtaan. Fury on fanituksen arvoinen ja roolimalli kunnon miehestä. - Anonyymi00006
Anonyymi00005 kirjoitti:
Tässä muutama aktiivinen fani ja älä sano ettet tiedä keitä he ovat:
Mark Wahlberg
Sylvester Stallone
Charlize Theron
Magic Johnson
Jack Nicholson
Michael Jordan
Jason Statham
Jake Gyllenhaal
Mario Lopez
Rosie Perez
Jay-Z and Rihanna
Will Smith
Tuossa ryhmässä on maailman rikkain muusikko ja maailman eniten tienannut urheilija kautta aikojen ja he tietävät tarkalleen kuka on Tyson Fury.
Sen minkä Tiger Woods teki golfin tunnettavuudelle, niin sen teki Ali nyrkkeilylle. Sitä tunnettavuutta on pitäneet yllä monet suuret persoonat myös alemmissa sarjoissa. Etelä-Amerikassa nyrkkeily on huippusuosittua.
Muutamia suuria tunnettuja mestareita ovat Alin ohella Mike Tyson, Rocky Marciano ja Joe Louis, George Foreman, Larry Holmes, Lennox Lewis, Evander Holyfield ja Joe Frazier. "Myös nykyajan tähdet, kuten Oleksandr Usyk ja Tyson Fury, ovat vahvistaneet perintöään" Mainitsee Boxing reg.
Nippelitietona vielä niin Tyson Fury ristittiin Mike Tysonin mukaan, jota isänsä suuresti fanittaa edelleen ja miehet ovat tavanneet usein.
2010
PS: Kun sinua tuo raha kismittää aina kun se mainitaan, niin mainittakoon vielä että Ronaldolla on niin paljon seuraajia Instassa, että hän saa miljoonia jokaisesta valokuvasta. Kun hän kävi Lapissa perheineen, se matka maksoi puoli miljoonaa, mutta hän tienasi sieltä otetuilla muutamalla kuvalla 16 miljoonaa dollaria.
Minun naamaani ei tunnista kaikki vanhat kaveritkaan, kun tuo tukka on lähtenyt ja rillit tulleet päähän ja nenä murtunut, enkä ole millään tavalla julkisuuden henkilö. Oli kunnia-asia tavata maailman tämänhetken tunnetuin nyrkkeilijä ja todeta että hyvä jätkä.
Minä en fanita ketään sen takia että hänellä on paljon rahaa tai titteleitä, vaan sen vuoksi mikä hän on ihmisenä toisia kohtaan. Fury on fanituksen arvoinen ja roolimalli kunnon miehestä.Voi voi sentään taasen, katsotaampa koska saat fanisi rinnallesi ... hienoa että sulla on taas iphone, muista laittaa logo aina välillä kuviin.
Olet unohtanu aijata iphonetositteen ja paffilaatikot. - Anonyymi00008
Anonyymi00005 kirjoitti:
Tässä muutama aktiivinen fani ja älä sano ettet tiedä keitä he ovat:
Mark Wahlberg
Sylvester Stallone
Charlize Theron
Magic Johnson
Jack Nicholson
Michael Jordan
Jason Statham
Jake Gyllenhaal
Mario Lopez
Rosie Perez
Jay-Z and Rihanna
Will Smith
Tuossa ryhmässä on maailman rikkain muusikko ja maailman eniten tienannut urheilija kautta aikojen ja he tietävät tarkalleen kuka on Tyson Fury.
Sen minkä Tiger Woods teki golfin tunnettavuudelle, niin sen teki Ali nyrkkeilylle. Sitä tunnettavuutta on pitäneet yllä monet suuret persoonat myös alemmissa sarjoissa. Etelä-Amerikassa nyrkkeily on huippusuosittua.
Muutamia suuria tunnettuja mestareita ovat Alin ohella Mike Tyson, Rocky Marciano ja Joe Louis, George Foreman, Larry Holmes, Lennox Lewis, Evander Holyfield ja Joe Frazier. "Myös nykyajan tähdet, kuten Oleksandr Usyk ja Tyson Fury, ovat vahvistaneet perintöään" Mainitsee Boxing reg.
Nippelitietona vielä niin Tyson Fury ristittiin Mike Tysonin mukaan, jota isänsä suuresti fanittaa edelleen ja miehet ovat tavanneet usein.
2010
PS: Kun sinua tuo raha kismittää aina kun se mainitaan, niin mainittakoon vielä että Ronaldolla on niin paljon seuraajia Instassa, että hän saa miljoonia jokaisesta valokuvasta. Kun hän kävi Lapissa perheineen, se matka maksoi puoli miljoonaa, mutta hän tienasi sieltä otetuilla muutamalla kuvalla 16 miljoonaa dollaria.
Minun naamaani ei tunnista kaikki vanhat kaveritkaan, kun tuo tukka on lähtenyt ja rillit tulleet päähän ja nenä murtunut, enkä ole millään tavalla julkisuuden henkilö. Oli kunnia-asia tavata maailman tämänhetken tunnetuin nyrkkeilijä ja todeta että hyvä jätkä.
Minä en fanita ketään sen takia että hänellä on paljon rahaa tai titteleitä, vaan sen vuoksi mikä hän on ihmisenä toisia kohtaan. Fury on fanituksen arvoinen ja roolimalli kunnon miehestä.Niinkö olet taas kuvitellut mitä olen kirjoittanut, minulle on aivan sama kuka fanittaa mitäkin, vaikka pyökkiä jos sen katsoo aiheelliseksi, en todellakaan tiedä mistä maasta tämä sinun tuttusi on kotoisin, ja mihin etniseen ryhmään hän tai sinä kuulut, eikä edes kiinnosta.
Nämä fanitukset perustuvat pitkälti yhteiskunta muotoon, länsimaiseen, joka alkaa olla tiensä päässä, edes huippunäyttelijät eivät pääse maailman laajuisesti valtavaa näkyvyyteen, esim kiinassa, intiassa mitään merkitse nämä fanitukset heillä on omansa, ja valtaosa maailman väestöstä.
Vääntelehän taas mitä kirjoitin niin saat aikasi kulumaan paremmin osamaksu miljonääri. - Anonyymi00009
Anonyymi00008 kirjoitti:
Niinkö olet taas kuvitellut mitä olen kirjoittanut, minulle on aivan sama kuka fanittaa mitäkin, vaikka pyökkiä jos sen katsoo aiheelliseksi, en todellakaan tiedä mistä maasta tämä sinun tuttusi on kotoisin, ja mihin etniseen ryhmään hän tai sinä kuulut, eikä edes kiinnosta.
Nämä fanitukset perustuvat pitkälti yhteiskunta muotoon, länsimaiseen, joka alkaa olla tiensä päässä, edes huippunäyttelijät eivät pääse maailman laajuisesti valtavaa näkyvyyteen, esim kiinassa, intiassa mitään merkitse nämä fanitukset heillä on omansa, ja valtaosa maailman väestöstä.
Vääntelehän taas mitä kirjoitin niin saat aikasi kulumaan paremmin osamaksu miljonääri.Posso ei tuo lisäarvoa mihinkään keskusteluun mutta pakkomielteenä on aina jotakin sanoa ja se on aina ja poikkeuksetta pelkkää puutaheinää, eikä sanaakaan asiaa.
- Anonyymi00011
Anonyymi00004 kirjoitti:
Jännä peli menossa, ei uskalla katsoa koko aikaa.
Heipä hei Pähkinänyppylän räkänokka! Suotta poistelet, sivu jää muistiin Applen laitteeseen vaikka se on poistettu. Yhdellä napin painalluksella ne menee aikajärjestykseen ja voi hakea hakusanalla tai kuvakkeista.
Niin, kuittasin ensimmäisenä vastauksen siihen kun sanoit nyrkkeilyn olevan amerikkalainen marginaalilaji, kun luulit Furyä jenkiksi.
Tyson Fury on ensinnäkin britti ja edustaa romaanivähemmistöä. Isänsä on entinen paljasnyrkkiottelija ja Furyn lempinimi on "Gypsy King".
Nyrkkeilyä ei todellakaan ole keksitty USA:ssa vaan aivan muualla.
Nyrkkeilyn varhaiset muodot juontavat juurensa muinaiseen Mesopotamiaan ja Egyptiin (n. 3000 eaa.), ja se oli suosittua antiikin Kreikassa, jossa se otettiin olympialaisiin 688 eaa.. Nykyaikainen, sääntöihin perustuva nyrkkeily kehittyi kuitenkin Englannissa, jossa laji alkoi elpyä 1600- ja 1700-luvuilla.
Laji saapui Yhdysvaltoihin vasta 1800- luvun puolivälissä. Irlannista saapui jenkkeihin piinkovia alemman sarjan nekkareita. Ottelut paljain nyrkein ja viina maistui.
Nyrkkeilyn raskas sarja on kuninkuusluokka kamppailu-urheilussa ja sen maailmanmestaruustitteli on maailman arvostetuin titteli.
Koko urheilumaailmassa ei ole sen yläpuolella kuin maailman paras / menestynein jalkapalloilijan titteli, jota on vaikea mitata. Nyrkkeilyssä se on henkilökohtainen titteli.
Nyrkkeilyllä on noin 350 miljoonaa aktiivista seuraajaa ja harrastajaa, joista 100% tietää kuka on raskaan sarjan maailmanmestari.
Jääkiekkoa esimerkiksi seuraa aktiivisesti vain noin 100 miljoonaa ihmistä, joka on alle 2% koko maailman väestöstä. Talvilajeja 150 miljoonaa ihmistä. Nyrkkeilyn yläpuolelle katsojamäärissä yltää vain Futis, pesäpallo eri muodoissaan ja koris. Moottoriurheilusta MotoGP ja F1.
Mutta esim koris, pesis ja jääkiekko eivät ole yksilölajeja joissa yksi henkilö saisi sellaista suitsutusta osakseen vaikka olisikin kautensa paras ja palkittaisiin parhaana pelaajana.
Ne tulee ja menee, mutta nyrkkeilyn raskaansarjan historia löytyy kiistattomana sekä liittojen sivustoilta että Wikipedioista.
Sen lisäksi että Tyson Fury on moninkertainen mestari, hän on myös kooltaan suurin mestari ja persoonaltaan erittäin kiinnostava ja räiskyvä.
Vuonna 2023 tehdyn analyysin mukaan Isossa-Britanniassa noin 92 % yleisöstä tunnisti Furyn, mikä tekee hänestä yhden alueen kuuluisimmista urheilupersoonista.Hän on myös maailmanlaajuisesti suosituin nyrkkeilijä sosiaalisessa mediassa.
Tyson Fury on yksi tunnetuimmista hahmoista maailmanlaajuisessa urheilussa, erityisesti Isossa-Britanniassa, Yhdysvalloissa ja nyrkkeily-yhteisössä maailmanlaajuisesti. Pärstä tunnetaan kaikkialla maailmassa.
Intiaan ja Thaimaahan hän saapui treenaamaan siksi että saa rauhassa juosta Pattayalla rantakadulla aamupäivästä viikonloppuna, ilman että siinä on tuhatpäinen lauma kimpussa. Pattayalla kunnioitetaan ihmisten yksityisyyttä.
Elokuvatähdistä suuri osa on innokkaita nyrkkeilyn seuraajia, ovathan monet suuruudet näytelleetkin sellaista, kuten Robert de Niro teki loistoroolin Jake la Mottana, tietty Stallone ja Will Smith myös. Action- starat ja musatähdet istuu eturiveissä.Kiitos Kympille erinomaisesta kirjoituksesta.
Tätä seuraavaa :
"Laji saapui Yhdysvaltoihin vasta 1800- luvun puolivälissä. Irlannista saapui jenkkeihin piinkovia alemman sarjan nekkareita. Ottelut paljain nyrkein ja viina maistui."
- kommentoisin hieman.
Ensimmäiset dokumentoidut ottelut (paljain nyrkein) Yhdysvalloissa käytiin 1700‑luvun lopulla, usein epävirallisina ja laittomina. Ottelijat olivat Euroopasta tulleita maahanmuuttajia, erityisesti brittejä ja irlantilaisia.
Queensberry-säännöt (hanskat, erät, painoluokat) yleistyivät Yhdysvalloissa 1870–1880‑luvuilla. Tämä muutti nyrkkeilyn nykyisen kaltaiseksi urheiluksi ja teki siitä vähitellen hyväksytyn ja suositun. - Anonyymi00018
Anonyymi00008 kirjoitti:
Niinkö olet taas kuvitellut mitä olen kirjoittanut, minulle on aivan sama kuka fanittaa mitäkin, vaikka pyökkiä jos sen katsoo aiheelliseksi, en todellakaan tiedä mistä maasta tämä sinun tuttusi on kotoisin, ja mihin etniseen ryhmään hän tai sinä kuulut, eikä edes kiinnosta.
Nämä fanitukset perustuvat pitkälti yhteiskunta muotoon, länsimaiseen, joka alkaa olla tiensä päässä, edes huippunäyttelijät eivät pääse maailman laajuisesti valtavaa näkyvyyteen, esim kiinassa, intiassa mitään merkitse nämä fanitukset heillä on omansa, ja valtaosa maailman väestöstä.
Vääntelehän taas mitä kirjoitin niin saat aikasi kulumaan paremmin osamaksu miljonääri.Kiinassa ja Intiassa ei asu valtaosa maailman väestöstä, vaan noin kolmannes.
Kysehän ei ollut nyt idolista tai fanittamisesta vaan tunnistamisesta.
Tekoäly kertoo:
Nyrkkeilyllä on vahva ja kasvava asema Intiassa, erityisesti amatöörilajina, jolla on huomattavaa menestystä olympia- ja kansainyhteisötasolla. Sitä ajavat lahjakkuudet esimerkiksi Haryanasta ja Intian armeijasta. Intian nyrkkeilyliitto tukee lajia.
Nyrkkeily on aktiivista ja kasvussa Kiinassa, ja sillä on vahva läsnäolo sekä amatööri- että ammattilaispiireissä. Kiina kilpailee kansainvälisesti ja sijoittui toiseksi vuoden 2024 olympialaisten nyrkkeilyn mitalitaulukossa, ja isännöi suuria tapahtumia, kuten China Openin ja IBA Kunlun Fight World Cupin.
Että se siitä ettei nyrkkeilijää tunnisteta Kiinassa ja Intiassa.
2010 - Anonyymi00019
Anonyymi00018 kirjoitti:
Kiinassa ja Intiassa ei asu valtaosa maailman väestöstä, vaan noin kolmannes.
Kysehän ei ollut nyt idolista tai fanittamisesta vaan tunnistamisesta.
Tekoäly kertoo:
Nyrkkeilyllä on vahva ja kasvava asema Intiassa, erityisesti amatöörilajina, jolla on huomattavaa menestystä olympia- ja kansainyhteisötasolla. Sitä ajavat lahjakkuudet esimerkiksi Haryanasta ja Intian armeijasta. Intian nyrkkeilyliitto tukee lajia.
Nyrkkeily on aktiivista ja kasvussa Kiinassa, ja sillä on vahva läsnäolo sekä amatööri- että ammattilaispiireissä. Kiina kilpailee kansainvälisesti ja sijoittui toiseksi vuoden 2024 olympialaisten nyrkkeilyn mitalitaulukossa, ja isännöi suuria tapahtumia, kuten China Openin ja IBA Kunlun Fight World Cupin.
Että se siitä ettei nyrkkeilijää tunnisteta Kiinassa ja Intiassa.
2010Onko sulla muuta julkaistavaa tänään tänne sun päiväkirjakatskille?
- Anonyymi00007
Suomelle tappio mutta ei haittaa, hieno peli, kanukeilla kaksi tuurimaalia, Suomella kaksi oikeaa maalia mutta sellaista se peli on, joku aina voittaa ja jos ei voittaisi niin miksi kukaan pelaisi? https://ibb.co/rRfthvyQ
Pattayalta terveisiä!- Anonyymi00013
Oli hieno peli. Kiitos terveisistä. Nyt sitten katsotaan kuka tulee Suomea vastaan pronssiotteluun... hups, näyttää kyllä jo aika selvältä kuka.
- Anonyymi00014
Jännää: "Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiäni" - ketähän mahdoin asiallisesti arvostella.
"No miksi sitten aloitus poistui saitin ylläpitäjän toimesta?"
Ahaa... varmaankin saitin ylläpitäjää? - Anonyymi00015
Mitä lyöt vetoa senssu, kenen kattila on kilahtanut 2 kertaa?
- Anonyymi00016
Posso se on.... sanokaa mitä sanotte, rakkaat.
>§<- Anonyymi00017
Joo, kyllä taitaa ollen palstan termiraattöri ja suurin häirikkö samalla, mielikuvitusystävineen.
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "1134892Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella293543No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol452430- 501558
- 411480
Jätä minut rauhaan
En pidä sinusta. Lopeta seuraaminen. Älä tulkitse keskustelutaitoa tai ystävällisyyttä miksikään sellaiseksi mitä ne eiv241334- 141222
- 271128
- 1651089
Olen oikeasti aika mukava
Vaikka itse sanonkin. Tunnemyrsky sekoitti mieltä silloin ja annoin aika kahjon kuvan itsestäni.221057