Vaimoni sukuun "aviossa liittyneen", Kokkolan Antti Paalasen Takatukka- esitys on menestys, kuten olivat parhaiksi ennustamani Lordi, Käärijä, Erika ja monet muut Euroviisuedustajat. Takatukka on "tyyliltään" ja omaperäisyydeltään menestys. Vuosia kestänyt Disco-humppa, ja räppi ovat vain muisto Suomen lama-ajan musiikista. MOT
Hassut Härmäläiset - musiikkia ymmärtämättömät "jazzarit"
Anonyymi-ap
31836
1Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 6 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 31
Vanhimmat
Repaska voisi jatkuvan hölisemisen sijasta luoda jotain omaa. Muuten ei jää muuta kuin yksi joutava puutarhajuttu mikä ollut.
Kas kas. Taas on Ressun asiallinen kommentti poistettu. Se on tallessa, ja julkaistaan viimeistään sitten, kun "Takatukka voittaa", hah hah haaa!!!... MOT
Aivan sama, mutta yksi puutarhajuttu kuitenkin se ainut mikä ollut.
On kyllä niin läppä, mutta jäbien kanssa päätettiin että vääränlainen. Ei kannateta. Tyhmää on.
Intissä oli hauskempaa ja oikein.
Narsismiin liittyy olennaisena osana oman itsensä esille tuominen ja mikäli oma osaaminen tai taidot ovat olemattomia haetaan näyttävyyttä tunnetuista henkilöstä kuten tässäkin aloituksessa taas käy ilmi.
MOT
Ei olla soitessa koskaan kuultukaan tästä eikä yhtään esimerkkiä nähty. Ihanan täydellistä on. Ihan kuin kotona oltaisiin.
Kas kas kateellista kakkiaista. Vituttaako. Turha repiä turpaa.
Ei ole Ressun "vika", että hän osaa arvostaa, arvostella ja ennustaa. MOT
Jotain näyttöä suurten puheiden vastineeksi tarvittaisiin. Yksi puutarhajuttu ei ole mitään.
Turhake perholainen täällä tuo vain itseään esille milloin entisen appiukkonsa tai jonkun muun saavutuksilla. Kirjoittele tuonne Perhon sivustolle muille maalaisille näitä nimen muutos ja järven kaivuu tarinoitasi. Siellä joku mökin mummu ihailee varmasti kirjoituksiasi ja saat kaipaamasi huomiota.
Taas Ressun ideaa toteutetaan koko valtakunnassa: "Soiden ja suolampien entisöinti". Reijo Kivelä esitti Köykärinjärven entisöintiä ensimmäisen kerran jo yli 30 vuotta sitten.
Aikanaan ojitettu suo voidaan palauttaa kaivamalla rämeikön länsiosaan järvi, kosteikko n 5-8 ha - nimeltään Köykärinjärvi (Kaustarin- tai Kokkojärvi). Suo-ojien tuoma hapan ja samea vesi, sekä sade- ja hulevesi kerääntyy järveen, vesi kirkastuisi nopeasti sakan painuessa pohjaan.
Vettä johdettaisiin säädeltävän sulun kautta pudistettuun (ruopattuun) Vikströmin puroon. Näin puhdistuisi vihdoin myös Kokkolan "sydänvirta" Kokkojoki (ent Suntti).
Tätä menetelmää on toteutettu vuosia Ympäristöministeriön tukemana. Samankaltainen tavoite oli 1960- luvulla kunnostamalla 3 soistuvaa järveä Perhonjoen "latvoille". Tekojärvien ansiosta Perhonjoki on nyt kirkasvetinen, virtaava, puhdas ja Suomen parhaimpiin kuuluva taimenjoki.
Vaadin, että Kokkolan kaupunki ryhtyy toimenpiteisiin välittömästi, kiitos. MOT
Sini Sangi Kokkolan kaupungin puutarhuri suunnitelmat Köykärinmäen osalta ehtivät pulkkamäen osalta vasta ensi vuodelle. Mitä muuta Sini on Köykärinmäelle suunnitellut selviää myöhemmin.
Kuulin että suunnitelmissa oli vastaava "vuoristorata" mikä on rakennettu Rukalle Kuusamoon. Edullinen ja toimii läpi vuoden.
Maailman pohjoisin tunturivuoristorata Rukalla on saavuttanut suuren suosion.
Heinäkuusta lähtien toiminnassa ollut vuoristorata näkyy erityisesti sosiaalisessa mediassa, kun radalla käyneiden videoita on seurattu kymmeniä miljoonia kertoja. Puolen vuoden aikana tunturivuoristorataan on myyty reilut 50 000 lippua.
Ressulta ilmestyi taas erinomainen aloite, idea, ja valmis suunnitelma. Kannatetaan.
Takatukka pitää ehdottomasti lähettää kisoihin. Muut biisit ovat sitä tusina kamaa jota on maailma pullollaan ja kaikki yhtä kuraa.
Tässä ei oikeastaan ole kyse siitä. Menit tavallaan lankaan.
Lähetin jo seitsemän äänestyspostikorttia Yleisradioon Paalasen Takatukan puolesta. Edellisen kerran tein vastaavaa Erkki Liikasen voittaessa Syksyn Sävel kilpailun evakkoreki kappaleella. Näin Erkki Liikasen Perhon Nuorisoseuran talolla 1970 ja sain nimikirjoituksen, (Erkki kyllä muistaa tapauksen).
MOT
Kannatan Ressun mielipiteitä. Onhan Ressu ennustanut voittajia aikaisemminkin. Eikä pelkästään Euroviisuissa, vaan mm urheilukilpailujen tuloksia, jalkapallon Euroopanmestaruuskisojen 4 parasta lähes maalin tarkkuudella, "kaksari"-veikkauksia saaden muhkeat voitot; Kokkolanseudun säätietoja 30 vuoden ajan lähes "asteen tarkkuudella" yms jne...
Ennustin muutama päivä sitten Ruotsi-Suomi -ottelun tuloksen, joka tullee olemaan 5-2 (Ruotsi on "ylivoimainen"). Kerron mitalimaat myöhemmin...
Suomen pitäisi tehdä kuten useimmat kärkimaat - "mitalirohmut". Pitäisi keskittyä vain lajeihin, joissa on edes pieni mahdollisuus saavuttaa olympiamitali.
Kuunnellaan taas Ressua, sillä Sveitsi lyö Suomen jääkiekon välierissä. Suomen joukkue, ja kymmenet "perrseennuolijat - joutomiehet" lähetetään kotiin maitojunalla.
MOT
Repsukka voisi mennä meren jäälle kävelemään ja tuulettamaan ”aivojaan”. Raitis ilma tekee hyvää ja vanhukselle on eduksi liikkua muullakin kuin linttamesellä. Meren jäällä kun on laajempi horisontti. Siellä voisi syntyä jopa uusia ideoita kypsymään ja vanhat jankutukset voisivat jopa haihtua taivaan tuuliin.
Disco-humppa, ja jumputtava rytmi, hermoja raastava rumpukomppi on mennyttä aikaa. Muistakaa äänestää Takatukka voittoon. Ainut UMK- kisan edustaja, jolla on mahdollisuus sijoittua jopa kärkeen Euroviisuissa. "Lordi toistanee itseään". Kappale, jonka ennustin voittajaksi 2006. Ajatelkaa. Jo 20 vuotta sitten. MOT
Eihän se rupsukka näistä ennustelu- tai arvauskilpailuistaan mitään hyödy. Ei pätevöitä mihinkään. LOL
Ei niin, mutta se osoittaa Ressun viisauden, nerouden ja monitaitoisuuden...
"Kaikki maallinen mammona katoaa - palaa viimeistään krematoriossa".
Jäljelle jää vain kasa tuhkaa. MOT
Näitä on arvaillut ja veikkaillut voittajiksi tuhannet muutkin.
Päivän aforismini numero 620:
"Ennusteet julkaistaan ennalta, jälkiviisaus on hölmöyttä."
Hah hah hah!!!...
MOT
Tuhannet muutkin ovat ennustaneet samoja voittajiksi. Ei tee repaskaakaan hullua hurskaammaksi arvausleikki.
Jälkiviisaita on aina, kun taas Ressu ennustaa paljon ennen tapahtumia: Urheilukisoja, Euroviisuja, päiväkohtaisia, ja jopa vuosittaisia säätietoja jne. Ja kaikki on todistettavissa lehtien palstoilla, keskustelusivustoilla, ja jopa VesiVeijarin lauteilla. MOT
Nähtävästi IKINÄ ei kannata veikata samaa. LOL
Viimeisinä vuosinaan vielä perholainen tänne samoja juttujaan tuputtaa. Perhon hautausmaan uurnalehtoon jää nimi näkyviin joksikin aikaa kunnes korroosio hoitaa eikä sen jälkeen kukaan muista tuota otusta olleenkaan.
..........MOT..........
On toi liekinheitin kamalaa kuultavaa. Muuttuu aina vain vastenmielisemmäksi, mitä useammin sen kuulee. Toista on Takatukka. Paranee vain vanhetessaan kuten hyvän musiikin pitääkin, ja näin tapahtuu myös TOSImiehille kuten Ressulle. MOT