Huomenta lumisateisesta Savosta, nyt helmikuu tapansa näytti, lunta on hiihtäjillekin varmasti riittävästi.
Kaiketi made on villiintynyt ja ui pyydyksiin, sää ainakin myräkän puolella ja lisää sataa, pakkasta vain viisi astetta.
Valkoinen puhdas lumimaisema varmaan monille suksille lähtöä innostaa ja se jos mikä olisi suotavaakin, heille joilla siihen mahdollisuudet on.
Vähän olen kisojakin seurannut, mutta jos lähelle voittoa joku onnistuu, minulle jännitys sydämen tykytyksiä aiheuttaa, joten vähälle on jäänyt katsomiset.
Pettymyksiä on kilpailijat saaneet ja ikävän tuntuisia palautus kirjoituksiakin, parhaansa varmasti kaikki yrittää, mutta kaikki ei voi voittaa.
Mukava on katsoa miten mitaleille päässeet iloaan purkaa, iloon voi tämmöinen mummokin yhtyä. Onnea mitaleille päässeille!
Elämä jatkuu ja uusia taistoja urheilukin saralla varmaan nähdään, monia onnen kantamoisia kaikille yrittäneille.
Joku mainitsi koulun aloittaneensa joutuen vanhimmaksi oppilaaksi, kun tammikuussa syntymäjuhliaan vietti, no minä sitten nuorenpiin kuuluin, kun joulukuussa vuosi täyttyi, kuusi vuotiaana kouluun menin, siksiköhän opit on vähemmälle jääneet.
Auraus ei ole käyntiin lähtenyt, rapun kävi minunkin talossa "talkkari" lakaisemassa, toivossa on, että kohta myös järeämpi kalusto liikkeelle lähtee.
Ajattelin lähikauppaan mennä, on toista viikkoa kaupassa käynnistä, nyt jääkaappi tyhjyyttä huutaa, mutta vielä voin huomista odottaa, jos en jaksa kahlaamaan lähteä.
Pakkasesta vielä ruokia löytyy, mutta jotain uuttakin haluaisin lähinnä niitä "naposteltavia"
Tässäpä kuulumiset lumen keskeltä, helmikuu viimeiselle viikolle järjesti oikean talven, siitä nauttikaamme, jos ei muuten niin ikkunasta ihastellen puhdasta maisemaa.
Arjesta ja siihen kuuluvista, rupatellaan,,
366
3004
Vastaukset
Keskiyötä korvesta@
Minäkin vihdoin linjoilla. Missä kaikki ystäväsi viettivät päivää, eivät ole kerenneet keskustelemaan kanssasi, hieman ihmettelen.
No, itse olin iltapäivällä kansalähetyksen naistenpäivän tapahtumassa kuuntelemassa Riitta Keskimäen luentoa Naisen muotokuva raamatussa.
Neutraali kristityn raamatun-ja kieltenopettajan luento.
Pisti ajattelemaan.
No nyt mielenkiintoisen TV-illan päätteeksi, kysyn oletteko seuranneet L/over, ikuisesti sinun sarjaa.
Hyvää yötä.- Anonyymi00005
Hillan ystävillä on elämä, kuten myös hillalla. Ei tarvita joka päivä sen raportointeja Eilen oli upea uökoilupäivä ja kisapäiväkin vielä, ei ole aikaa eikä hslua netissä aina päivystää.
- Anonyymi00009
Anonyymi00005 kirjoitti:
Hillan ystävillä on elämä, kuten myös hillalla. Ei tarvita joka päivä sen raportointeja Eilen oli upea uökoilupäivä ja kisapäiväkin vielä, ei ole aikaa eikä hslua netissä aina päivystää.
Sinulla ei näytä olevan elämää, kun tikkana roikut korppiksen perässä.
Eikös tuo Hilla kuitenkin kirjoitti päivittäin, mikäli ei ole suuttunut ja pitää ns. mykkäkoulua? - Anonyymi00031
Anonyymi00009 kirjoitti:
Sinulla ei näytä olevan elämää, kun tikkana roikut korppiksen perässä.
Eikös tuo Hilla kuitenkin kirjoitti päivittäin, mikäli ei ole suuttunut ja pitää ns. mykkäkoulua?Vai että tikkana roikun, itse sitä teet. nyt vaan sattui silmään kun korppis ihmetteli miksei hillan kaverit heti vastanneet , vaan hän oli eka vastaaja vasta illalla.
- Anonyymi00178
Teillä taitaa olla vähemmän niitä ystäviä.
Anoilla ei ole sitä ongelmaa.!
Kärsikää, kirkkaamman kruunun saatte! - Anonyymi00179
Anonyymi00009 kirjoitti:
Sinulla ei näytä olevan elämää, kun tikkana roikut korppiksen perässä.
Eikös tuo Hilla kuitenkin kirjoitti päivittäin, mikäli ei ole suuttunut ja pitää ns. mykkäkoulua?Eipä tule ikävä kumpaakaan!
- Anonyymi00001
Tuskin oli "neutraali". Kansanlähetys on niin sanottu viidesläinen herätysliike,
jota edustaa mm. vanhoillinen homojen vihaaja Päivi Räsänen.- Anonyymi00002
Päivi Räsäsen puoliso Niilo Räsänen toimii naispappeutta ja seksuaalivähemmistöjä vastustavan Kansanlähetys-järjestön opiston rehtorina. Järjestö saanut viime vuosina eduskunnalta joululahjarahoja useita satoja tuhansia euroja.
- Anonyymi00003
Jos Kansanläjhetyksen tapahtumaan menee ei paljon ajattele, ellei ole
samaa mieltä kansanlähtetyksen ja Räsäsen kanssa.
Valtakunnansyyttäjä katsoo, että Räsäsen lausumat ovat omiaan aiheuttamaan suvaitsemattomuutta, halveksuntaa ja vihaa homoseksuaaleja kohtaan.
Syyttäjän mukaan lausumat loukkaavat homoseksuaalien yhdenvertaisuutta ja ihmisarvoa,
Ko. hihhuliseura ei arvosta myöskään naisia, se vastustaa naispappeutta. - Anonyymi00004
Anonyymi00003 kirjoitti:
Jos Kansanläjhetyksen tapahtumaan menee ei paljon ajattele, ellei ole
samaa mieltä kansanlähtetyksen ja Räsäsen kanssa.
Valtakunnansyyttäjä katsoo, että Räsäsen lausumat ovat omiaan aiheuttamaan suvaitsemattomuutta, halveksuntaa ja vihaa homoseksuaaleja kohtaan.
Syyttäjän mukaan lausumat loukkaavat homoseksuaalien yhdenvertaisuutta ja ihmisarvoa,
Ko. hihhuliseura ei arvosta myöskään naisia, se vastustaa naispappeutta.Se on vain valtakunnansyyttäjän näkemys, mutta oikeudella on ollut eri näkemys kuin syyttäjällä.
- Anonyymi00006
Anonyymi00004 kirjoitti:
Se on vain valtakunnansyyttäjän näkemys, mutta oikeudella on ollut eri näkemys kuin syyttäjällä.
Korppiksen näkemyskö on oikea
Anonyymi00004 kirjoitti:
Se on vain valtakunnansyyttäjän näkemys, mutta oikeudella on ollut eri näkemys kuin syyttäjällä.
Huomenta kauniina alkavaan 14 asteen pakkassäähän ja mikä ihaninta, aurinko pilkistelee, se tuntuu ja näyttää mukavalta eilisen lumipyryn jälkeen.
Kauppaan lähtö jäi eilen, kun maantien auras mahtavat vallit kadulle keräsi ja oma kiinteistöhuolto ei kai ehtinyt niitä poistamaan, joten en uskaltanut lähteä yrittämään.
Katselin toisella puolen tietä, miten vanha ihminen yritti jalkaa nostaa ja kivuta kasan huipulle, eipä onnistunut, sitten etsi kadun varrelta ja löysikin matalamman kohdan.
Olen kerran tämän tapaisen tapahtuman myötä nurin mennyt ja apua ylös nousu tarvitsi, eikös se sanonta kuulu, varovaisuutta viisaasti.
Tänään kinokset on poistettu ja kauppaan lähtö onnistuu.
uskon tämän päivän taas tuovan kirjoittajia. minulla ei määräysvaltaa kenellekään ole, mutta näin toivon.
Kisoja ihmiset varmaan eilen katsoivat ja juhliakin usealla, siksi kai ei viestejä ilmaantunut, mutta nyt kisat on pidetty ja jälkipuintia mediasta kuullaan, jo tänä aamuna kuulin huolen, että mistä löytyy jatkajia nyt lopettamista aikoville.
Pieneksi totesivat mitalien määrän johonkin entiseen verratessa, minua säälittää, kun katson miten ponnistelevat kestonsa rajoissa, kuitenkin toinen on parempi.
Tuo uskonto, se on asia mihin en osaa oikeastaan mitään sanoa, mutta hieman olen Päivi Räsäsen ehdottomuutta joidenkin asioiden suhteen ihmetellyt.
Uskonto mielestäni on jokaiselle omansa ja minä aina mietin, että uskovaisen pitäisi hyväksyä kaikkea, ei jyrkkyyttä minkään asian suhteen.
Uskovainen ihminen on aina vääryyttä ja ahdistelua kohtaan toimiva ihminen,
ihminen on kaikkine erilaisuuksineenkin ihminen.
Syntyy vauvana ja saa geenit vanhemmiltaan, mitä ja miksi mihinkin suuntaan ohjautuu on minun mielestä kysymysmerkki, kaikkia kuitenkin on ymmärrettävä.
Uskovainen on mielestäni ihminen, joka ei kiihkoile ja ymmärtää erilaisuuden, on suvaitsevainen
Minä olen uskovainen vain oman itseni toiminnoissa ja yhteyteni jonnekin on omani, uskonto on aihe mistä en halua keskustella, se on niin henkilökohtainen.
Katselen naapuripihan toimintoja, siellä pari miestä puhdistaa mattotelineen alusta ja ympäristöä, tekisi mieli sanoa, turhaa työtä teette, ei siinä kukaan mattojaan tamppaa ei tuuleta.
On senioritalo ja näin ollen on kaikki paikat aukaistava, varmuuden vuoksi.
Nykyisin ei mattoja enää tampata ei tuuleteta, on kai niin tehokkaat imurit ja muut vempeleet, minä vaan vanhanaikaiseen tapaan uskon ja toteutan.
No eipä tuo ainoa asia ole missä itsekkäästä vanhoja tapoja noudatan.
Onni, että saa vielä olla vanhanaikainenkin;)
Nyt sitten se kauppareissu on tehtävä, ei ole mitään syytä(teko) laistaa ja kivakin on ulos minunkin lähteä, ei tuota muuta liikuntaa tulekaan.
Voi joku tuttukin vastaan tulla, vaikka alkaa tuntua, ettei kukaan enää kykene kauppaankaan, ikätovereistani.
Hyvää ulkoilupäivää kaikille ja juhlia pitäville kaikkea hyvää.- Anonyymi00008
Hil-la kirjoitti:

Hyvää ulkoilupäivää kaikille ja juhlia pitäville kaikkea hyvää.Määrittelit kuitenkin uskovaisen, vaikket muka halua keskustella siitä. Uskova on samanlainen yksilö kuin muutkin, ei mitään muottia tai kaavaa. Uskovan ei tarvitse eikä pidä hyväksyä kaikkea, eikä kenenkään tarvitse..
Mitähän se oma uskonto on? Esim. kristitty uskoo Kristuksen sovitustyöhön, siitä nimityskin. Anonyymi00008 kirjoitti:
Määrittelit kuitenkin uskovaisen, vaikket muka halua keskustella siitä. Uskova on samanlainen yksilö kuin muutkin, ei mitään muottia tai kaavaa. Uskovan ei tarvitse eikä pidä hyväksyä kaikkea, eikä kenenkään tarvitse..
Mitähän se oma uskonto on? Esim. kristitty uskoo Kristuksen sovitustyöhön, siitä nimityskin.Määrittelin kyllä, mutta en tuominnut, joten pelkkä mielipide vain oli.
En uskon asioista pysty kiistelemään, joten ei tätä enää, jokainen uskoo mihin haluaa, tai ei mihinkään,
Oma uskoni on henkilökohtainen, usko kuitenkin sekin.- Anonyymi00010
Anonyymi00004 kirjoitti:
Se on vain valtakunnansyyttäjän näkemys, mutta oikeudella on ollut eri näkemys kuin syyttäjällä.
Valtakunnan syyttäjä kuuluu oikeuslaitokseen.
- Anonyymi00011
Anonyymi00004 kirjoitti:
Se on vain valtakunnansyyttäjän näkemys, mutta oikeudella on ollut eri näkemys kuin syyttäjällä.
Valtakunnan syyttäjä edustaa valtiota korkeimmassa oikeudessa.
Tasavallan presidentti nimittää valtakunnansyyttäjän. - Anonyymi00012
Hil-la kirjoitti:
Määrittelin kyllä, mutta en tuominnut, joten pelkkä mielipide vain oli.
En uskon asioista pysty kiistelemään, joten ei tätä enää, jokainen uskoo mihin haluaa, tai ei mihinkään,
Oma uskoni on henkilökohtainen, usko kuitenkin sekin.Hilla menee piiloon, kun pitää keskustella!!
Jos et halua keskustella, jätä kommentoinnit muiden kommenteista! Säästyt
ei tarvitse KESKUSTELLA; KUN ET TYKKÄÄ SIITÄ! - Anonyymi00013
Anonyymi00010 kirjoitti:
Valtakunnan syyttäjä kuuluu oikeuslaitokseen.
Syyttää voi kuka vain ja mistä vain.
Kyllä se on tuomioistuin, joka päättää onko syyte aiheellinen. Räsäsen tapauksessa syyte on perustuslaissa määritellyn uskonnon- ja sananvapauden vastainen. Anonyymi00012 kirjoitti:
Hilla menee piiloon, kun pitää keskustella!!
Jos et halua keskustella, jätä kommentoinnit muiden kommenteista! Säästyt
ei tarvitse KESKUSTELLA; KUN ET TYKKÄÄ SIITÄ!Huomaatko, että keskustelua syntyy, vaikka minä piiloon mielestäsi menin.
Ei näin, vaan sanoin, että en halua keskustella uskonnosta, koska se on jokaisen oma pyhä asia.
Huomasin toisessa ketjussa, että uskonto ja politiikka olisi joskus ollut kiellettyä viestittelyä, en ole huomannut, mutta hyvä se olisikin.
Suuremmin haluan kuulla ja kirjoittaa tapahtumista, ihan tässä ja nyt, eli arjen kanssa selviämisestä.
Eihän kellään ole mitään pakkoa minulle vastata, ei palstalle ja ketjuun tulla, siitäkin päättää jokainen itse.- Anonyymi00041
Anonyymi00004 kirjoitti:
Se on vain valtakunnansyyttäjän näkemys, mutta oikeudella on ollut eri näkemys kuin syyttäjällä.
"Vain" valtakunnan syyttäjän nälkymys ?
Ei ole sinäkään tiedolla etkä järjellä pilattu.
Valtakunnansyyttäjä on Suomen syyttäjälaitoksen ylin virkamies ja kaikkien yleisten syyttäjien esimies, jonka nimittää tasavallan presidentti.
Hän johtaa syyttäjäntoimintaa, valvoo syyttäjien toiminnan laillisuutta ja yhdenmukaisuutta sekä voi ottaa itse ratkaistavakseen alaiselleen kuuluvan rikosasian. Tehtävään kuuluu myös lainsäädännön kehittäminen. - Anonyymi00042
Anonyymi00041 kirjoitti:
"Vain" valtakunnan syyttäjän nälkymys ?
Ei ole sinäkään tiedolla etkä järjellä pilattu.
Valtakunnansyyttäjä on Suomen syyttäjälaitoksen ylin virkamies ja kaikkien yleisten syyttäjien esimies, jonka nimittää tasavallan presidentti.
Hän johtaa syyttäjäntoimintaa, valvoo syyttäjien toiminnan laillisuutta ja yhdenmukaisuutta sekä voi ottaa itse ratkaistavakseen alaiselleen kuuluvan rikosasian. Tehtävään kuuluu myös lainsäädännön kehittäminen.Räsäsenkin asia on sitä paitsi tietysti ensin tutkittu alemmissa oikeusasteissa ja
sen jälkeen valtakunnansyyttäjä on ottanut asian ajaakseen.
Ei valtakunnansyyttäjä turhia juttuja ota ajaakseen. - Anonyymi00054
Hil-la kirjoitti:
Määrittelin kyllä, mutta en tuominnut, joten pelkkä mielipide vain oli.
En uskon asioista pysty kiistelemään, joten ei tätä enää, jokainen uskoo mihin haluaa, tai ei mihinkään,
Oma uskoni on henkilökohtainen, usko kuitenkin sekin."Uskovainen on mielestäni ihminen, joka ei kiihkoile ja ymmärtää erilaisuuden, on suvaitsevainen"
Noin määrittelit Hil-la uskovaisuuden ja pitkälti samaa mieltä olen siitä(kin). Minulla on ollut uskovia tuttuja eikä kukaan heistä ole ollut ahtaasti uskova, tuomitseva ihminen. Kun uskosta olemme keskustelleet, he eivät julista, mutta eivät myöskään epäröi ilmaista omaa näkemystään asioista.
Minähän olen nykyisin enempi "kallellaan" ortodoksiperinteeseen, mutta yhtä lailla voin osallistua paikallisen seurakunnan toimintamuotoihin ja olen todella iloinen siitä, että etenkin nuoret pojat ilmaisevat avoimesti kiinnostustaan hengenelämään; rippileirit ovat suosittuja ja kirkoon liitytään, vaikka omat vanhemmat olisivat sieltä eronneet. Asiaa on tutkittukin, luin jostakin, ja mielestäni nuori voisi valita huonommankin tien kun joutuu
kohdallaan isoja kysymysiä ratkaisemaan.
Vanhastaan on sanottu, että uskonto ja politiikka ovat niitä aiheita, joita kannattaisi yleisessä keskustelussa välttää, intiiminä minäkin ainakin uskoa pidän, mutta kysyttäessä kyllä vastaan ja jaan kokemuksiani jos niistä puhe on. Julistaminen, ilman mandaattia ja nöyryyttä on mielestäni arvelluttavaa.
Niin ne omat "juhlani" sitten menivät..)) Moni on kyllä kertonut kokemuksenaan, että jos yrittää juhlapäivänsä ohittaa, sen joutuu muistamaan pitkään..)) Näin taisi käydä minullakin. Perjantai oli puhelujen ja tekstiviestien päivä: vastata piti tietysti ja pakko oli antaa jonkinlainen lupaus: "kesällä sitten", tai "paremmalla ajalla" jne.
Eikä se tietysti tyhjä lupaus ollut - mielellään ystäviä/tuttuja tapaa, mutta se "vaivannäkö":
koska sopii, mitä tarjota, millaisella kokoonpanolla tavataan ja missä jne jne.
Pari naapuria ja perhetutun kutsuin jo ennakkoon, onneksi kummatkaan eivät muistaneet, mikä päivä oli - kivaa oli, mutta väsyin silti.
Sunnuntaina tulivat molemmat nuoret perheet.
Liikuttavaa oli se huolenpito, mitä osoittivat: lapset tarttuivat lapioon, tekivät lumitöitä isänsä kanssa - en ollut jaksanut enkä ehtinyt niitä aamulla tehdä. Pojat asensivat vessaan uuden loisteputken palaneen tilalle, ei puhettakaan, että olisin sen itse osannut tehdä.
Kun astianpesukone oli edelleen rikki ja tiskejä tuli isot määrät, toinen poika otti ne mukaansa ja palautti illalla puhtoisina takaisin - helpolla pääsin jälkihuollostakin.
Taas tulin ajatelleeksi, miten tämä meidän iso rakennemuutos aiheutti sukuyhteisöjen hajoamista ja on varmasti osaltaan vaikuttamassa myös tähän" itsekkyyden ajan" (vrt Liisa Keltikangas-Järvinen) syntyyn.
Ei ollut olemassa mitään "yhteiskuntaa" joka lupasi huolehtia meistä vauvasta vaariin, meille tarjottiin vain omavoimaista Minää, joka toteutti linjaa: "kaikki mulle heti" ja "kaverille ei jätetä", "olet oman onnesi seppä" ja mitä niitä päiväkäskyjä nyt olikaan ?
Lähimmäisyydestä ei puhuta, apua ei tarjota, ketään ei tavata, ei kutsuta kylään...
Onneksi Liisa Keltikangas-Järvinen nyt puhui näistä, tavis leimataan helposti vain "negatiiviseksi", ilonpilaajaksi jos samoista havainnoista kertoo.
Vaikka noin olisi, ei meidän silti omiamme tarvitse hylätä, vaikeammaksi vain tulee luonnollinen, mutkaton yhteydenpito suvun ja läheisten kesken kun fyysinen etäisyys on esteenä ja täyteen buukattu elämä töineen ja harrastuksineen.
"Omannäköinen elämä! Eikös se ole näitä moderneja tavoitteenasetteluja ?
No, kaikilla ajoilla on oma varjonsa ja halutessamme voimme jo tässä elämänvaiheessa, terveyden niin salliessa, jopa toteuttaa niitä "unelmiamme", nauttia sellaisesta vapaudesta mitä meillä ei ennen ollut: liikkua, harrastaa ja pitkälti myös päättää omista asioistamme, "ennenkuin tulevat ne päivät, joista olet sanova: nämä eivät minua miellytä"...
Tätä toistaa nyt etenevän muistisairauden kanssa elävä perhetuttu: "elämä ei ole nää kivaa"...
Ja tiettyä ahdistusta toisen kohtalo siirtää myös omaan elämään kun tietää, että sama voi kohdata myös minua...
Siksikin tuntuu välillä pahalta nähdä täällä toisiin kohdistuvaa pilkkaa, naljailua ja ilkeilyä - kun vielä voisi valita toisinkin, niin ainakin uskon. Vaikka huomata, kiittää, muistaa ja olla hiljaa, ellei ole rakentavaa sanottavaa. Tämän toiveen kohdistan myös itselleni.
Vai onko ihminen luotu toteuttamaan raskasta elämänkaavaa:
"Sitä pahaa mitä minä en tahdo, minä teen. Sitä hyvää mitä minä tahdon minä en tee".
Eikö siihen löydy armahdusta ?
Mikä saarna taas ! Välillä näitä kirjoitan mutta jätän lähettämättä, tuntuvat liian mahtipontisilta kun en ole itsekään "puhdas pulmunen" kuten täällä on taidettu minullekin todeta..))
Uutta viestiä en nyt kuitenkaan ehdi/jaksa tehdä, joten sulkeudun (epä)suosioonne,
hyvän alkuviikon toivotuksin, kuitenkin..))
demeter1 - Anonyymi00248
Hil-la kirjoitti:
Huomaatko, että keskustelua syntyy, vaikka minä piiloon mielestäsi menin.
Ei näin, vaan sanoin, että en halua keskustella uskonnosta, koska se on jokaisen oma pyhä asia.
Huomasin toisessa ketjussa, että uskonto ja politiikka olisi joskus ollut kiellettyä viestittelyä, en ole huomannut, mutta hyvä se olisikin.
Suuremmin haluan kuulla ja kirjoittaa tapahtumista, ihan tässä ja nyt, eli arjen kanssa selviämisestä.
Eihän kellään ole mitään pakkoa minulle vastata, ei palstalle ja ketjuun tulla, siitäkin päättää jokainen itse.Mun uskontomyönteisyyteni rapistui sitä mukaa kun pääsin syrjäkyliltä muuttamaan teollisuuskeskuksen taajaman kirjastoon. Kehitysoppia ens
Siinä iässä asevelvollisuuden suoritteuani biologia totuudet alkoivat paljastua aina elämän alkamisesta alkaen miljardeja vuosia sitten.
En saarnaa mitään, mutta alkunsa se sai maapallokin. Isompi möhkäle palavaa magmaa asettui kiertämään sopivalle, ns. elämänvyöhykkeelle.
Sen jäähtyminen hyisessä avaruudessa vei paljon aikaa. Alkoi muodostumaan planeetan pintaan ajan mittaan eläviä organismeja, leviä ja silleen.
duunaripläntty.
- Anonyymi00007
`Tämä on sitä hifiä!
Innokkaimmat käyttää innokkaasti HIFIÄ! Aloituksessa siitä saa kilpailla!
Tiedättekö mitä se on? Huomenta@
Keskustelua uskonnoista, ei aloittaja halua, mutta Raamatun tuntemus voi selittää nykyaikaa.
Karmel-yhdistys on luennoitsijan työnantaja. Yhdistys välittää Raamatun mukaista tietoa Israelista.
Kirjoitin, että luennoija antoi neutraalin kuvan naisen asemasta Raamatun mukaan.
Hän vältti vastakkain asetteluja. Tukeutui puhtaasti raamattuun. Jumala loi miehen ja naisen omaksi kuvakseen.
Odotin mielenkiinnolla jotain Räsäsmaista erilaisuuden torjuntaa, niitä ei tullut.
Lähdin kuitenkin pois kahvitusväliajalla joten päivän toinen osio "Naisena historian saumakohdussa" ja "Ilosanoma kaikille" jäi kuulematta.
Otin mukaan jonkin verran ilmaisjakeluja.
Toinen kirjoitukseni aihe oli Tv.n L/over, ikuisesti sinun kertoo miesnarsistin yliotteesta avioliitossa ei ilmeisesti kiinnostanut tai olisiko niin, että aihe on raskasta katsoa.
Keskustelua syntyy jos aihe kolahtaa. Hyvä niin.
Nousuviikkoa!- Anonyymi00015
Ei sinulla ole kriittistä ajattelua erottaa mikä on neutraalia.
Kun "viidesläinen" puhuu naisen asemasta Raamatun mukaan
se on kaikkea muuta kuin neutraalia. - Anonyymi00016
Ei kiinnosta narsisit livessä eikä telkussa. Ei naisnarsistitkaan. Narsistisia piirteitä omaavat olen aina kaukaa kiertänyt, niistä pursuaa jo kauas selvä itsekehun ja ylemmyyden harhan lemu.
- Anonyymi00017
Tuskin olet luotettava analysoimaan puhujan objektiivisuutta. Mitenkähän laaja tuntemus sinulla mahtaa olla Raamattuun ja kristilliseen teologiaan? Pari artikkelia? Pari vierailua hyvin manipuloivaan yhteisöön.
Anonyymi00015 kirjoitti:
Ei sinulla ole kriittistä ajattelua erottaa mikä on neutraalia.
Kun "viidesläinen" puhuu naisen asemasta Raamatun mukaan
se on kaikkea muuta kuin neutraalia.Tiesin jo kirjoittaessani yöllistä viestiäni, että käyttämäni sana "neutraali" aiheuttaisi keskustelua.
Kerroin jo odottaneeni luennoitsijalta Räisäsmäistä tulkintaa, sitä ei tullut. Keskimäki käsitteli asiaa globaalisti.- Anonyymi00018
korppis kirjoitti:
Tiesin jo kirjoittaessani yöllistä viestiäni, että käyttämäni sana "neutraali" aiheuttaisi keskustelua.
Kerroin jo odottaneeni luennoitsijalta Räisäsmäistä tulkintaa, sitä ei tullut. Keskimäki käsitteli asiaa globaalisti.Siis globaalisti räsäsmäisesti. Ethän sinä pysty analysoimaan asiaa.
Siihen tarvitaan järkeä ja päättelykykyä. - Anonyymi00019
korppis kirjoitti:
Tiesin jo kirjoittaessani yöllistä viestiäni, että käyttämäni sana "neutraali" aiheuttaisi keskustelua.
Kerroin jo odottaneeni luennoitsijalta Räisäsmäistä tulkintaa, sitä ei tullut. Keskimäki käsitteli asiaa globaalisti.Ethän sinä edes tiennyt mitä ko. hihhulilahko edustaa ennenkuin sinulle täällä
kerrottiin ! - Anonyymi00020
korppis kirjoitti:
Tiesin jo kirjoittaessani yöllistä viestiäni, että käyttämäni sana "neutraali" aiheuttaisi keskustelua.
Kerroin jo odottaneeni luennoitsijalta Räisäsmäistä tulkintaa, sitä ei tullut. Keskimäki käsitteli asiaa globaalisti.Et tiedä Räsäsen tulkinnoista yhtään mitään, sama asiantuntemattomuus kuin silloin kun luit pari psykologin artikkelia. Vai että ihan räsäsmäinen. Miten kehtaat nolata itsesi? . No, korppismaista ja jyrämäistä esiintymistä taas.
Anonyymi00016 kirjoitti:
Ei kiinnosta narsisit livessä eikä telkussa. Ei naisnarsistitkaan. Narsistisia piirteitä omaavat olen aina kaukaa kiertänyt, niistä pursuaa jo kauas selvä itsekehun ja ylemmyyden harhan lemu.
Et siis tiedä narsistista juuri mitään.
Ei narsistia voi erottaa katukuvasta. Kerroit kiertäväsi narsistin kaukaa koska narsistista pursuaa kauas itsekehu ja ylemmyyden lemu; )
Katsopas muutama jakso paljon keskustelua herättäneestä Tv. sarjasta L/ovet. Rakastava hirviö.Anonyymi00018 kirjoitti:
Siis globaalisti räsäsmäisesti. Ethän sinä pysty analysoimaan asiaa.
Siihen tarvitaan järkeä ja päättelykykyä.Et sinäkään pysty analysoimaan oikein lukemaasi.
- Anonyymi00021
korppis kirjoitti:
Et siis tiedä narsistista juuri mitään.
Ei narsistia voi erottaa katukuvasta. Kerroit kiertäväsi narsistin kaukaa koska narsistista pursuaa kauas itsekehu ja ylemmyyden lemu; )
Katsopas muutama jakso paljon keskustelua herättäneestä Tv. sarjasta L/ovet. Rakastava hirviö.Ymmärräthän sen, että sarja on fiktiivinen eikä opetusmateriaalia?
- Anonyymi00022
korppis kirjoitti:
Et sinäkään pysty analysoimaan oikein lukemaasi.
Ajattelukykysi rajoitteisuus on käynyt muillekin selväksi.
Anonyymi00021 kirjoitti:
Ymmärräthän sen, että sarja on fiktiivinen eikä opetusmateriaalia?
Tv-sarja on herättänyt keskustelua perhe-ja lähisuhdeväkivallasta. Tv.-sarjan "fiktiivinen" kuva on todellisuutta joillekin neljän seinän takana tapahtuvasta henkisestä ja fyysisestä väkivallasta.
Tv. versiossa narsistin todellinen kuva selkeytyy. Rakastettava hirviö.Anonyymi00020 kirjoitti:
Et tiedä Räsäsen tulkinnoista yhtään mitään, sama asiantuntemattomuus kuin silloin kun luit pari psykologin artikkelia. Vai että ihan räsäsmäinen. Miten kehtaat nolata itsesi? . No, korppismaista ja jyrämäistä esiintymistä taas.
Mistä noin päättelit?
- Anonyymi00023
korppis kirjoitti:
Tv-sarja on herättänyt keskustelua perhe-ja lähisuhdeväkivallasta. Tv.-sarjan "fiktiivinen" kuva on todellisuutta joillekin neljän seinän takana tapahtuvasta henkisestä ja fyysisestä väkivallasta.
Tv. versiossa narsistin todellinen kuva selkeytyy. Rakastettava hirviö.Hirviöitä ei rakasteta vaan kammotaan ja pelätään.
Lue nyt muutakin kuin se virtahepo, ei ne telkkarisarjat ole muuta kuin hömppää. - Anonyymi00024
korppis kirjoitti:
Et sinäkään pysty analysoimaan oikein lukemaasi.
Ainakaan sinun suoltamassasi "tekstissä" ei edes ole mitään analysoitavaa.
- Anonyymi00025
korppis kirjoitti:
Et siis tiedä narsistista juuri mitään.
Ei narsistia voi erottaa katukuvasta. Kerroit kiertäväsi narsistin kaukaa koska narsistista pursuaa kauas itsekehu ja ylemmyyden lemu; )
Katsopas muutama jakso paljon keskustelua herättäneestä Tv. sarjasta L/ovet. Rakastava hirviö.No en katso telkkarihöppää. Tunnen paikalliset narsistit ja haju on metafora. Etkö tiedä sitäkään, että ne on vertauskuvia? Kyllä narsistin voi tunnistaa jo ulkomuodostaan, ylikorostaa sitä ja kuvittelee olevansa kaunis tai komea.Eleet, ilmeet ja käytös kertoo paljon jo kadulla.
- Anonyymi00026
korppis kirjoitti:
Tv-sarja on herättänyt keskustelua perhe-ja lähisuhdeväkivallasta. Tv.-sarjan "fiktiivinen" kuva on todellisuutta joillekin neljän seinän takana tapahtuvasta henkisestä ja fyysisestä väkivallasta.
Tv. versiossa narsistin todellinen kuva selkeytyy. Rakastettava hirviö.Ei hirviö ole koskaan rakastettava.
- Anonyymi00027
korppis kirjoitti:
Et sinäkään pysty analysoimaan oikein lukemaasi.
Keskity tekemään toritaidettasi. Se on ehkä parasta mihin pystyt.
Anonyymi00023 kirjoitti:
Hirviöitä ei rakasteta vaan kammotaan ja pelätään.
Lue nyt muutakin kuin se virtahepo, ei ne telkkarisarjat ole muuta kuin hömppää.Siinäpä miettimistä, kuinka monta kirjaa olen lukenut, en näet lainaa kirjailijoita, he ovat kirjoittamalla elantonsa hankkivia ihmisiä kirjoittavat etupäässä fiktiivisia tarinoita kuten La Promesaa.
La Promesaa en ole seurannut.- Anonyymi00029
korppis kirjoitti:
Et sinäkään pysty analysoimaan oikein lukemaasi.
Sitä sinä et pysty arvioimaan.
- Anonyymi00030
korppis kirjoitti:
Tv-sarja on herättänyt keskustelua perhe-ja lähisuhdeväkivallasta. Tv.-sarjan "fiktiivinen" kuva on todellisuutta joillekin neljän seinän takana tapahtuvasta henkisestä ja fyysisestä väkivallasta.
Tv. versiossa narsistin todellinen kuva selkeytyy. Rakastettava hirviö.Olet lukenut somettajien keskustelun pohjalta toimittajaplantun tekemän jutun sarjasta.
Lue vaikka Liisa Keltikangas-Järvisen, tutkija-professorin teoksia. Sieltä löytyy opetusmateriaalia, on narsismista, positiivisesta ajattelusta jne.
Jani Volanen on hyvä näyttelijä, habitus "luonnostaan" uhkaava. Hyvä on myös Krista Kosunen. Aleksi Salmenperä mainetta ulkomailla niittänyt ohjaaja.
Sarja on hyvin tehty, mutta ei missään nimessä opetusmateriaalia. Lähisuhdeväkivaltaa.
"Neutraalista" ja Raamatusta oli puhe, mutta käännät keskustelun tv-sarjaan, koska tietosi hyytyivät. - Anonyymi00032
korppis kirjoitti:
Mistä noin päättelit?
Ethän sinä tiennyt koko kansanlähetyksen räsäsläisyydetä mitään,
ennenkuin sinulle täällä kerrottiin.
Kansanlähetykseen ei edes pääsis yksikään "neutraali" ja tervepäinen esitelmöijä puhumaan, se olisi heidän mielestää vääräuskoisuutta. Anonyymi00032 kirjoitti:
Ethän sinä tiennyt koko kansanlähetyksen räsäsläisyydetä mitään,
ennenkuin sinulle täällä kerrottiin.
Kansanlähetykseen ei edes pääsis yksikään "neutraali" ja tervepäinen esitelmöijä puhumaan, se olisi heidän mielestää vääräuskoisuutta.Mistä päättelit, että en tietäisi?
- Anonyymi00033
korppis kirjoitti:
Siinäpä miettimistä, kuinka monta kirjaa olen lukenut, en näet lainaa kirjailijoita, he ovat kirjoittamalla elantonsa hankkivia ihmisiä kirjoittavat etupäässä fiktiivisia tarinoita kuten La Promesaa.
La Promesaa en ole seurannut.Tiesithän, että tuo tv-sarja on käsikirjoittajan laatima fiktiivinen sarja.
- Anonyymi00034
korppis kirjoitti:
Siinäpä miettimistä, kuinka monta kirjaa olen lukenut, en näet lainaa kirjailijoita, he ovat kirjoittamalla elantonsa hankkivia ihmisiä kirjoittavat etupäässä fiktiivisia tarinoita kuten La Promesaa.
La Promesaa en ole seurannut.Et pysty siteeraamaan koska luet niin vähän ja mitättömiä kirjoja. Olet myös kirjoittanut että paljon lukemista harrastavilla kirjat on elämän korvike. Et osallistu edes ystäväsi paloman kirjakeskusteluihin, mollaat kun deme siteeraa . Pajon ja syvällistä lukeneena hän osaa ja pystyy.
Joo. Tidetään sinun lukeneet virtahepo , sofi okselta joku ja arto paasilinnalta joku.
Promesa ei sulje pois mitään, siitä tietää että se on viihdettä. Tuleeko promesan katsojat väittämään tänne jotain esim psykologiasta sen petusteella? Kai siinäkin narsisteja on. Anonyymi00034 kirjoitti:
Et pysty siteeraamaan koska luet niin vähän ja mitättömiä kirjoja. Olet myös kirjoittanut että paljon lukemista harrastavilla kirjat on elämän korvike. Et osallistu edes ystäväsi paloman kirjakeskusteluihin, mollaat kun deme siteeraa . Pajon ja syvällistä lukeneena hän osaa ja pystyy.
Joo. Tidetään sinun lukeneet virtahepo , sofi okselta joku ja arto paasilinnalta joku.
Promesa ei sulje pois mitään, siitä tietää että se on viihdettä. Tuleeko promesan katsojat väittämään tänne jotain esim psykologiasta sen petusteella? Kai siinäkin narsisteja on.En siteeraa, en. Kirjoitit lukemani kirjat ovat mitättömiä, Tampereen yliopiston kirjatentissä luin monta aikuiskoulutukseen liittyvää kirjaa. Onnistuin hyvillä arvosanoilla läpäisemaan kirjatentin.
Happamia sano kettu pihlajanmarjoista.- Anonyymi00035
korppis kirjoitti:
En siteeraa, en. Kirjoitit lukemani kirjat ovat mitättömiä, Tampereen yliopiston kirjatentissä luin monta aikuiskoulutukseen liittyvää kirjaa. Onnistuin hyvillä arvosanoilla läpäisemaan kirjatentin.
Happamia sano kettu pihlajanmarjoista.Ei tainnut olla kaunokirjallisuutta vaan jotain approbatur tason ( alin arvosana) aikuiskasvatusoppia. Ei kovin vaativaa. Olet tuonkin monasti leuhkinut monella palstalla.
- Anonyymi00036
korppis kirjoitti:
En siteeraa, en. Kirjoitit lukemani kirjat ovat mitättömiä, Tampereen yliopiston kirjatentissä luin monta aikuiskoulutukseen liittyvää kirjaa. Onnistuin hyvillä arvosanoilla läpäisemaan kirjatentin.
Happamia sano kettu pihlajanmarjoista.Nielit itse happamat pihlajanmarjat ja toit oppikirjat esiin, ikään kuin ne päihittäisivät muut kirjallisuusaiheet.
- Anonyymi00038
korppis kirjoitti:
Mistä noin päättelit?
Typeristä sanoistasi päättelin.
- Anonyymi00043
korppis kirjoitti:
Et siis tiedä narsistista juuri mitään.
Ei narsistia voi erottaa katukuvasta. Kerroit kiertäväsi narsistin kaukaa koska narsistista pursuaa kauas itsekehu ja ylemmyyden lemu; )
Katsopas muutama jakso paljon keskustelua herättäneestä Tv. sarjasta L/ovet. Rakastava hirviö.Kyllä se narsistin hoopous paistaa ulos.
- Anonyymi00044
Anonyymi00026 kirjoitti:
Ei hirviö ole koskaan rakastettava.
Narsistin itserakkaudella ei ole rajaa. Narsisti yrittää jopa imarrella itseään
luomalla kuvaa, että hirviö voisi olla rakastettava. - Anonyymi00045
korppis kirjoitti:
Mistä päättelit, että en tietäisi?
Se kävi ilmi täällä. Menikö itseltäsi ohi ?
- Anonyymi00046
korppis kirjoitti:
En siteeraa, en. Kirjoitit lukemani kirjat ovat mitättömiä, Tampereen yliopiston kirjatentissä luin monta aikuiskoulutukseen liittyvää kirjaa. Onnistuin hyvillä arvosanoilla läpäisemaan kirjatentin.
Happamia sano kettu pihlajanmarjoista.Pystyt siis oppimaan ulkoa jotain ? Ei se ymmärryksestä kerro mitään.
- Anonyymi00055
korppis kirjoitti:
Tiesin jo kirjoittaessani yöllistä viestiäni, että käyttämäni sana "neutraali" aiheuttaisi keskustelua.
Kerroin jo odottaneeni luennoitsijalta Räisäsmäistä tulkintaa, sitä ei tullut. Keskimäki käsitteli asiaa globaalisti.Et sinä mitään tiennyt etkä tiedä. Seli seli.
- Anonyymi00056
Anonyymi00027 kirjoitti:
Keskity tekemään toritaidettasi. Se on ehkä parasta mihin pystyt.
Ruostuneen ammeen raahaaminen pihalla sopii tälle itseihailussaan paistattelevalle
myös.
- Anonyymi00014
On se hyvä laittaa aamulla kädet ristiin ja pyytää Luojalta a pua
ja tukea päivän töihin ja menoihin.
Samoin illan tullen kiitos on tärkeä, se antaa hyvän yöunen ja rauhoittaa mielen.- Anonyymi00028
Rukoukseeni sisältyvät toiveet kaikkien ihmisten puolesta,
että Jumala antaisi myös narsisteille ja muille pölhöille viisautta. - Anonyymi00039
Anonyymi00028 kirjoitti:
Rukoukseeni sisältyvät toiveet kaikkien ihmisten puolesta,
että Jumala antaisi myös narsisteille ja muille pölhöille viisautta.Että Jumala antaisi muillekin yhtä paljon viisautta kuin sinulla on? 😅
- Anonyymi00047
Anonyymi00039 kirjoitti:
Että Jumala antaisi muillekin yhtä paljon viisautta kuin sinulla on? 😅
Mielellään, mutta ymmärrän, ettei se ole mahdollista kaikkien kohdalla.
Kiitos juttuseurasta, nyt täytyy lopettaa.
Huomasittehan yhden toistuvan seikan keskusteluissamme. Henkilöön kohdistuva mitätöinti voimistuu jos vastapuolen kärsivällisyys pysyä asiassa vähenee.- Anonyymi00037
Luikit pakoon kun et pysty vastaamaan sanoistasi. Jos korottaa itsensä asiantuntijaksi perusteetta, siitä huomauttamiset ei ole mitätöintiä. Älä pidä kiirettä takasin!
Anonyymi00037 kirjoitti:

Klikkasin vielä, kirjoita ylös mikä jäi minulta vastaamatta, vastaa kun palaan. moiks; )
- Anonyymi00040

Tarkkaa työtä tuo hiusten halkominen. Siinä vaaditaan pelisilmää!
- Anonyymi00048
Sanoo henkilö, joka on vuosia jyrännyt muita ikäpalstoilla. Saako nauraa ?
Nauran joka tapauksessa ! - Anonyymi00049
korppis kirjoitti:
Klikkasin vielä, kirjoita ylös mikä jäi minulta vastaamatta, vastaa kun palaan. moiks; )
Vastauksesi ovat yhdentekeviä. Eivät ne muuta sitä kuvaa minkä itsestäsi olet
antanut. - Anonyymi00050
Anonyymi00048 kirjoitti:
Sanoo henkilö, joka on vuosia jyrännyt muita ikäpalstoilla. Saako nauraa ?
Nauran joka tapauksessa !Tuleepahan nyt selväksi tällekkin ikäluokalle millainen jyrä on ollut jo monella ikäpalstalla. . Kiitos tiedoista, kertokaa enemmänkin! .
- Anonyymi00051
Anonyymi00050 kirjoitti:
Tuleepahan nyt selväksi tällekkin ikäluokalle millainen jyrä on ollut jo monella ikäpalstalla. . Kiitos tiedoista, kertokaa enemmänkin! .
Anti olla. Aihe on niin vastenmielinen. Kierot ihmiset tuovat vain mielipahaa
mikä henkisesti kehittymättömien ihmisten tarkoituksen onkin. - Anonyymi00052
Anonyymi00051 kirjoitti:
Anti olla. Aihe on niin vastenmielinen. Kierot ihmiset tuovat vain mielipahaa
mikä henkisesti kehittymättömien ihmisten tarkoituksen onkin.Vastenmielistä tosiaan esittää jotain oppinutta, tietävää ja sivistynyttä , eikä kestä aiheellista kritiikkiä. Ei tarvitse vanhoja penkoa, löytyy tältä palstalta ja jo tästä ketjusta osoituksia tarpeeksi. luonteestaan.
- Anonyymi00053
Anonyymi00048 kirjoitti:
Sanoo henkilö, joka on vuosia jyrännyt muita ikäpalstoilla. Saako nauraa ?
Nauran joka tapauksessa !Nauru pidentää ikää.
Anonyymi00052 kirjoitti:
Vastenmielistä tosiaan esittää jotain oppinutta, tietävää ja sivistynyttä , eikä kestä aiheellista kritiikkiä. Ei tarvitse vanhoja penkoa, löytyy tältä palstalta ja jo tästä ketjusta osoituksia tarpeeksi. luonteestaan.
Illan korvaa; )
Mikähän siinä on, että pitää esittää ja kun en osaa esittää muuta kuin mitä olen.
Kritiikkiä en tässä keskustelussa ole saanut, vain jonninjoutavaa suunsoittoa.
Luin, että nainen on nuorena luonnostaan kaunis. Vanhana hän on luonut itsestään näköisensä, sen mitä se nyt on.- Anonyymi00058
korpikirjailija kirjoitti:
Illan korvaa; )
Mikähän siinä on, että pitää esittää ja kun en osaa esittää muuta kuin mitä olen.
Kritiikkiä en tässä keskustelussa ole saanut, vain jonninjoutavaa suunsoittoa.
Luin, että nainen on nuorena luonnostaan kaunis. Vanhana hän on luonut itsestään näköisensä, sen mitä se nyt on.Otan osaa. "Kuvasi" ei ole kaunis nyt ja tuskin oli nuorekaan.
Jaxuhalit :D Anonyymi00049 kirjoitti:
Vastauksesi ovat yhdentekeviä. Eivät ne muuta sitä kuvaa minkä itsestäsi olet
antanut.Ole siis tyytyväinen kuvaasi minusta, minulle se on yhdentekevää ; ))
- Anonyymi00057
Itserakkaalle narsistille on tyypillistä yrittää mitätöidä saamansa kritiikki.
Itserakas narsisti tekee omaksi mielikseen hirviöstäkin "rakastettavan",
eli itsestään, koska ei pysty myöntämään totuutta itselleen, minkälainen on. - Anonyymi00059
Miksi korven kauhuttaren piti tulla 80+ palstalle pilaamaan ilmapiiri
ja erikoisesti pilaamaan nojatuoli ?- Anonyymi00063
Se on karkottanut kaikki herttaiset ja ystävälliset vakiokirjoittajat täältä
ja luulee itse olevansa hyvinkin suosittu ! - Anonyymi00065
Sen päivä on pilalla, ellei se nojatuolia onnistu pilaamaan.
- Anonyymi00069
Ihmetyttää suuresti miten ruosu kaverinsa valitsee, kun hän pitää sentään itseään
sivistyneenä ihmisenä. - Anonyymi00070
Anonyymi00063 kirjoitti:
Se on karkottanut kaikki herttaiset ja ystävälliset vakiokirjoittajat täältä
ja luulee itse olevansa hyvinkin suosittu !Se karkoitti 70 palstaltakin kirjoittajia jyräämisellään,
mutta joutui itse pakenemaan, kun siihen kyllästyttiin
lopiullisesti.
Narsisti yrittää osoittaa manipuloimisellaan ja jyräämisellään
"vaikutusvaltaansa", kun oikeaa vaikutusvaltaa ei ole. - Anonyymi00071
Anonyymi00070 kirjoitti:
Se karkoitti 70 palstaltakin kirjoittajia jyräämisellään,
mutta joutui itse pakenemaan, kun siihen kyllästyttiin
lopiullisesti.
Narsisti yrittää osoittaa manipuloimisellaan ja jyräämisellään
"vaikutusvaltaansa", kun oikeaa vaikutusvaltaa ei ole.Rukoilkaamme hänen puolestaan !
Tämä on hänen viimeinen pakopaikkansa ja täälläkin alkaa polttaa .....
Ei ole ihmisparalle kai ikinä tullut positiivista palautetta.
Jos hänellä on Jumalan siunausta ja armo hän voi vielä muuttua .... ? - Anonyymi00072
Anonyymi00071 kirjoitti:
Rukoilkaamme hänen puolestaan !
Tämä on hänen viimeinen pakopaikkansa ja täälläkin alkaa polttaa .....
Ei ole ihmisparalle kai ikinä tullut positiivista palautetta.
Jos hänellä on Jumalan siunausta ja armo hän voi vielä muuttua .... ?Toivotaan niin, vaikka Raamatun mukaan väärintekijöillä ei ole pysyvää sijaa Jumalan edessä; heidät "leikataan pois kuin ruoho".
- Anonyymi00073
Anonyymi00071 kirjoitti:
Rukoilkaamme hänen puolestaan !
Tämä on hänen viimeinen pakopaikkansa ja täälläkin alkaa polttaa .....
Ei ole ihmisparalle kai ikinä tullut positiivista palautetta.
Jos hänellä on Jumalan siunausta ja armo hän voi vielä muuttua .... ?Väärintekijät voivat yrittää kätkeytyä, mutta heidän tekonsa paljastuvat.
Väärintekijät eivät voi piiloutua pimeyteen Jumalan katseelta. - Anonyymi00093
Anonyymi00063 kirjoitti:
Se on karkottanut kaikki herttaiset ja ystävälliset vakiokirjoittajat täältä
ja luulee itse olevansa hyvinkin suosittu !Tarkoitat varmaan että ystävälliset eivät viitsi kirjoitella kun kaltaisesi kammottava riidanhaastaja on pesiytynyt tänne. itsesi kanssa näköjään olet taas kerran täällä iltasella sylkenyt pahaa oloasi palstalle. sen näkee nääs viestiesi kirjoitusajoista.
- Anonyymi00060
Vaikuttaa siltä, että nämä hyökkäävät anot ovat: hulivi-mummoja.
Ei niitä montaa ole samat mummot. Kiva niitä on huuvattaa, tulee mieleen se mainosmummo joka laskee kelkalla mäkeä ja huutaa "Jaffat tulkoon".
- Anonyymi00062
korpikirjailija kirjoitti:
Ei niitä montaa ole samat mummot. Kiva niitä on huuvattaa, tulee mieleen se mainosmummo joka laskee kelkalla mäkeä ja huutaa "Jaffat tulkoon".
Sinä se täällä hädissäs huuvat, mäne ihmisparka välillä leppäämään.
Anonyymi00062 kirjoitti:
Sinä se täällä hädissäs huuvat, mäne ihmisparka välillä leppäämään.
Minähän kirjoitan sängyssä maaten joten ei tässä juurikaan väsy ; )
- Anonyymi00064
Hil-lan aloitukset ansaitsevat paljon parempaa kuin yhden jyrääjän palstan
pilaamisen.- Anonyymi00066
Nyt en
ymmärrä mitä kirjoitit.
Onko niin, että tässä ketjussa kaikki kirjoitukset on yhdeltä ja samalta henkilöltä lukuunottamatta Hillanin kirjoituksia.
Siis tämä mainitsemasi "jyrääjä" keskustelee itsensä kanssa sinun mielestäsi.
- Anonyymi00074
Hil-la, mainitsit mateen. Oletko madetta laittanut ? Syötkö sitä joka vuosi ?
Minä ennen laitoin madetta. Minulla oli uunimade-resepti, josta tuli mielestäni
herkullista, made paloina pataan ja kermaa päälle, mausteeksi suolaa ja hiukan
currya. Curry sopi siihen tosi hyvin.
En muista reseptiä tarkemmin.
Se oli yksinkertainen kuitenkin.
Ehkä hiukan pippuria ja sipulisilppua lisäksi. Keitettyjen perunoitten kanssa se oli herkkua, vaikkei itse made erikoisemmin maukas kala ole. Myöhäisiltaa@
Ilta kului Maria Veitolan kanssa yökylässä Arja Saijonmaan luona Tukholmassa. Keskustelua upean uran tehneen taiteilijan kodissa, mielenkiintoinen naiskuvaus.
Yötä!- Anonyymi00075
Jumalan kiitos, ettei puhuttu Sinusta mitään.
Mutt, tänne Sinä ennätät aina ennen voimeistä ilta k.u-semista.
Hilla aamullajatkaa siitä! P
päset aamun avaukseen! Anonyymi00075 kirjoitti:
Jumalan kiitos, ettei puhuttu Sinusta mitään.
Mutt, tänne Sinä ennätät aina ennen voimeistä ilta k.u-semista.
Hilla aamullajatkaa siitä! P
päset aamun avaukseen!Huomenet, vaikka päivähän nyt taitaa olla, kun on niin valoisaa.
Luonto on nyt talveen pukeutunut ja puhtaan valkoisena hehkuu, näin ne vuodenajat mieltäkin virkistää.
Eilen kuljin pienen kauppamatkani ja vähän väliä huilailin, siinä ihastelin auringon lämmössä ja ohi kulkijat luulivat aurinkoa ottavani.
Totuus oli se, että jalat meinasi lakon tehdä ja henkeäkin salpasi, mutta reissu heitetty.
Kyllä se aurinko jo lämmittääkin, katolta huomasin pisaroita tippuvan , alkaa ne liukkaudet lisääntyä, varomista muun harmin lisäksi liikkuminen aiheuttaa.
Naapuri sanoi, että pyydä kyytiä, kun kauppaan lähdet, johon minä totesin, sen vähäisenkin liikkuvuuden katoavan jos periksi annan.
Mitähän sanoisin tästä" keskustelukulttuurista" mitä ketjussa on tapahtunut, ei oikein mieltä ilahduta, en toki ketjua tämän vuoksi aloittanut.
Pari päivää ketju ollut näkyvissä ja jo liki sata viestiä, vähän rauhallisemmin toivon ketjun jatkuvan ja en ihan muutaman viestien kirjoittajien väliseksi toivonut.
Onhan tähän jo tavallaan tottunutkin ja kiusa se on pienikin, joten ei kannata muuta kuin toivoa, että joitakin asiallisia ja arjen elämääkin koskettelisi viestit.
Ano 00074 kysäisit tuosta mateesta, en ole laittanut, joskus äitini toi nyljetyn mateen ja totesi, että eipä tätä laitetakkaan, kysyin miksi ei, hän näytti pyrstön päätä ja toden totta matoja siellä luikerteli.
kammoni mateeseen siitä synti, toinen kala josta olen matoja nähnyt on siika.
Kai se niinkin on, että jos kalaa syö, sen kypsentäminen on äärimäisen tärkeää.
Ehkä madetta juuri näin talvella pyydetään, kun sen kunto on parhaimmillaan.
Kauhutarinoita, mutta mahdollisia, ei toki joka kalassa, sen pystyy hyvin toteamaan perkauksen aikaan.
Mistäpä sitä aina muunkaan ruuan suhteen sata varma voisi olla, uskottava on puhtaaseen tuotteeseen, kun sen kaupan hyllyltä kotiin kantaa, syötävä jotakin on kuitenkin.
Epäily kaiken suhteen voi joskus aiheuttaa itselleen harmia. ei vaan ruuan suhteen, vaan uskosta kaikkeen viestintään.
Minä en tykkää mistään pienistä ötököistä, mitä joskus kotiini on ilmaantunut, esimerkkinä se sentin pitkä, vikkelästi ja pimeässä viihtyvä otus, mikä kylpyhuoneessa joskus esiintyy, joku toukka kai se on.
Nyt muihin ihanampiin asioihin, tänään on ei mitään tehtävää tiedossa, kai on aivot laitettava käyntiin ja jotain näkyvää tehdä, ettei laiskaksi pysty kukaan sanomaan;)
Eipä noita tenttaajiakaan ole tiedossa, vävyn nimipäivä, onnittelut jo laitoin, onnea vaan kaikille Matti nimisille, ei kuitenkaan sille matille joka kukkarossa aika usein asustaa.
Tänä päivänä oma elämäni siinä mallissa, että tuo mattikaan ei kukkarossa asusta, toista oli takavuosina, no se on sitä elämää sekin.
Vieläkö ehtii hallitus elämän illan vaikeaksi tehdä, koskaan ei varma voi olla.
Jos ei hallitus mitään vahinkoa elämään saa aikaan, onhan niitä kaikenlaisia yrittäjiä, jotka meitä vanhoja huonosti ymmärtäviä ja muuten herkkäuskoisia huiputtavat.
Olisihan se melkoinen kuolinisku jos joku koijari kaiken veisi, mitä vuosikymmenten uurastusten jälkeen on kasaan saanut.
Kaiken epäily on tämän päivän hyväksi koettu keino, niin hullulta kun se tuntuukin, ihmisistä jotka ovat luottamusta yllä pitäneet.
No toivotaan, että maltti ja ymmärrys meitä seuraa ja kaikelta pahalta suojaa.
No löytyneekö mitään jutun juurta muiltakin kuin Korpikirjailijalta;)
Kaikkea iloa päiväänne, luottamusta varjeluun kaikelta pahalta.- Anonyymi00090
Hil-la kirjoitti:
Huomenet, vaikka päivähän nyt taitaa olla, kun on niin valoisaa.

Kaikkea iloa päiväänne, luottamusta varjeluun kaikelta pahalta.Made on perinteinen kevättalven herkku, myös sen mäti.
En ole vielä matoihin kuollut :)))
En tosin enää laita madetta. Kun yksikseni jäin innostus ruuanlaittoon lopahti.
Yhtä madetta yritin muuten nylkeä itse ja se oli ensimmäinen ja viimeinen.
On se sen verran hankalaa. että seuraavat pyysin nylkemään hallin kalatiskillä.
- Anonyymi00076
Hulivili-anot vauhdissa heti aamulla!
- Anonyymi00077
Juu, ja hyökkäykset jatkuvat.
- Anonyymi00078
Oliko sulla oikein kello soimassa, että ehdit?
- Anonyymi00079
Anonyymi00077 kirjoitti:
Juu, ja hyökkäykset jatkuvat.
Voisivat menestyä Putinin propagandajoukoissakin.
- Anonyymi00080
Luminen aamupäivä Pohjois-Upplannissa, huomenta kaikille, niin hyville, pahoille kuin luonnostaan kauniille ja rumille.
Nyt kun olympialaisetkin ovat ohi ei tiedä oikein mitä tekisi. Pitäisiköhän alkaa siivoamaan pirttiä? Tai sitten ei.
Pitäisiköhän alkaa leipoa karjalanpiirakoita ohrapuurotäytteellä?
Pitäisiköhän kirjoittaa pari sivua sukutarinaa, niin että sormet pysyvät notkeina?
Hil-lalle jaksamisia näiden jankuttajien kanssa. Että joku edes viitsii !
Korppis, maalusintoa ja eteenpäin sanoi mummo. Huivipää ja karvareuhkapää. Talvisaappaissa ja hokit pohjissa. Lunta tulla tupruttaaa...
Demeterille jaksamisia ja palautumisia. Ja palaamisia palstalle.
Eliaana, Ramoona, Liekko, Neeasa, Hurskainen olenko unohtanut jonkun, tietenkin olen ja kohta saan satikutia siitäkin) ja sitten tietenkin kaikki ne mukavat ja asialliset anonyymit, joiden sanavarasto ei rajoitu "narsisti, mörssäri, jyyrääjä, korven kauhutar- sanojen ad nauseaum-toistelemiseen.- Anonyymi00081
Paloman näppäimiltä lähti livohkaan ennen kuittausta tämäkin
- Anonyymi00082
Äläpä ala taas määräilemään, ketkä saa kirjoittaa ja ketkä ei.
Satavarmasti vastakkainasettelusi puree. Sarapäin anojen kommetteja saat.
Käänteinen pyyntö. - Anonyymi00083
Anonyymi00082 kirjoitti:
Äläpä ala taas määräilemään, ketkä saa kirjoittaa ja ketkä ei.
Satavarmasti vastakkainasettelusi puree. Sarapäin anojen kommetteja saat.
Käänteinen pyyntö.Tuohan oli taas niin palomaa. Hän tietää mistä saa riidan aikaiseksi.
- Anonyymi00084
Anonyymi00082 kirjoitti:
Äläpä ala taas määräilemään, ketkä saa kirjoittaa ja ketkä ei.
Satavarmasti vastakkainasettelusi puree. Sarapäin anojen kommetteja saat.
Käänteinen pyyntö.Enhän minä pysty mitään määräilemään.
Edellinen oli vain vieno toivomus joka ei todennäköisesti toteudu.
Pal - Anonyymi00085
Onko peruukki luonnollista kauneutta?
- Anonyymi00086
Anonyymi00083 kirjoitti:
Tuohan oli taas niin palomaa. Hän tietää mistä saa riidan aikaiseksi.
Kyllä. Hän tietää ohjeistamisensa, kuten on normaalia, aiheuttavan vastarintaa.
Riita alkakoon. - Anonyymi00087
Anonyymi00086 kirjoitti:
Kyllä. Hän tietää ohjeistamisensa, kuten on normaalia, aiheuttavan vastarintaa.
Riita alkakoon.Ystävänsä MdK sai sotkettua provosoinneillaan edellisen ketjun, nyt Pal oma tämän. Ruosut rules.
- Anonyymi00088
Kyllä nuo ” lempinimet” on omalla vuosikymmenten toiminnalla ansaittu.
- Anonyymi00089
Anonyymi00081 kirjoitti:
Paloman näppäimiltä lähti livohkaan ennen kuittausta tämäkin
OOPS,
unohdin ainakin Mdk.Mdk:n. Hyvä kun muistutitte. Ja Kylmiksen. - Anonyymi00091
Anonyymi00086 kirjoitti:
Kyllä. Hän tietää ohjeistamisensa, kuten on normaalia, aiheuttavan vastarintaa.
Riita alkakoon.Joko olisi häirikköporukan aika ajatella asioita oman mielen-
terveytensä kannalta?
Varsinkin he, jotka ovat työkseen olleet vuosikausia poistattamassa
ja poistamassa ilkeyksiä palstoilta, mutta itse jatkavat ilkeyksillä,
ikäänkuin epäsovun levittäminen olisi epidemia, jota he levittävät
tieten tahtoen eteenpäin.
Onko koskaan käynyt mielessä, että tuollainen negatiivisyys ei ole
kenenkään mielenterveydelle hyväksi. Täälläkin kuulee, kuinka
joku saa tasaisin välein "romahdyksen". Terveiset Korvesta Paloma @
Olen ollut liikenteessä jo aamu kahdeksan jälkeen. Olisi toki ollut mahdollisuus osallistua palstan älykkäiden ja sivistyneiden aamupalaveriin, mutta löysin juttuseuraa autoliikkeen kahvitustilassa kainuulaisten ikäisteni kanssa. Auto oli öljynvaihdossa ja vuosihuollossa. Rahaa paloi, mutta nyt voi taas huoletta ajella.
Luettelit nimimerkkejä, voisin luetella lisää eilisiä nimimerkillisiä anoja, mutta kuten tuli selväksi, että en tiedä mistään mitään. Paloma onko Sofi Oksanen kaunokirjailija?
Maalaustaiteesta hiukan, opettelen maalaamaan valoa joka lankeaa johonkin kohtaan maalausta ja eilen oivalsin jotain kun hain taulun Galleriasta vein sen mökille ja pistin hankeen. Aurinko paistoi järveltä ja loi valoa ja varjoja maalaukseen. Otin valokuvan varjopuolelta.
Usein oppii käytännön kokeiluilla enempi kuin yrittäessä opetella väriteknikoita.
Keskustelua olen huomannut syntyvän kirjoituksistani, mutta vaan uusissa aloituksissa. Jos eksyn sinne, saan kehoituksen mennä pois häiritsemästä keskustelua; )
No, tässäpä taas jutun juurta, itse otan ettonet ; )- Anonyymi00092
Anonyymi00088 kirjoitti:
Kyllä nuo ” lempinimet” on omalla vuosikymmenten toiminnalla ansaittu.
Lisää vielä: fasisti - niin olet täysin Putinin ja Medvedevin linjoilla!
- Anonyymi00096
No unohdit ainakin kristiinan ja onkohan tepa ja brinkkala lopettaneet vai alkaneet kirjoittaa anoina.
- Anonyymi00097
korpikirjailija kirjoitti:
Terveiset Korvesta Paloma @
Olen ollut liikenteessä jo aamu kahdeksan jälkeen. Olisi toki ollut mahdollisuus osallistua palstan älykkäiden ja sivistyneiden aamupalaveriin, mutta löysin juttuseuraa autoliikkeen kahvitustilassa kainuulaisten ikäisteni kanssa. Auto oli öljynvaihdossa ja vuosihuollossa. Rahaa paloi, mutta nyt voi taas huoletta ajella.
Luettelit nimimerkkejä, voisin luetella lisää eilisiä nimimerkillisiä anoja, mutta kuten tuli selväksi, että en tiedä mistään mitään. Paloma onko Sofi Oksanen kaunokirjailija?
Maalaustaiteesta hiukan, opettelen maalaamaan valoa joka lankeaa johonkin kohtaan maalausta ja eilen oivalsin jotain kun hain taulun Galleriasta vein sen mökille ja pistin hankeen. Aurinko paistoi järveltä ja loi valoa ja varjoja maalaukseen. Otin valokuvan varjopuolelta.
Usein oppii käytännön kokeiluilla enempi kuin yrittäessä opetella väriteknikoita.
Keskustelua olen huomannut syntyvän kirjoituksistani, mutta vaan uusissa aloituksissa. Jos eksyn sinne, saan kehoituksen mennä pois häiritsemästä keskustelua; )
No, tässäpä taas jutun juurta, itse otan ettonet ; )Korppis. Miksi kirjoitst hillan keyjussa, vaikka osoitat sanasi vain Palomalle? Mikset kirjoita vain hänelle tarkoitettua asiaa suoraan esim facessa? Hajotat itse palstaa vaikka muita siitä moitit.
- Anonyymi00098
Anonyymi00097 kirjoitti:
Korppis. Miksi kirjoitst hillan keyjussa, vaikka osoitat sanasi vain Palomalle? Mikset kirjoita vain hänelle tarkoitettua asiaa suoraan esim facessa? Hajotat itse palstaa vaikka muita siitä moitit.
Millainen on sinun päiväsi tänään? Menetkö kauppaan, teetkö ruokaa, siivoatko vai menetkö takaisin nukkumaan ja heräät sitten pöö edellä sängystä ylös ja ehkä sitten olisivähemmäm tappelun haluinen?
Aurinkoista iltapäivää.
Oottelen tässä huoltomiestä keittiön hanaa korjaamaan.
Poika oli veljen kirjeitä setvimässä.
Kesken sairaalalaskujen maksun tulee maksukatto vastaan.
Löysin Pirhan sivuilta alueen asiointipisteen ja sp-osoitteen. Laitoin kyselyä, miten sen kanssa toimitaan. Toivottavasti vastaavat.
Erinäisiä asioitaan pitänee vielä hoidella yhdessä.
Kävin tilaamassa eilen öljyn- ja suodattimenvaihdon. Tuossa parin-kolmensadan metrin päässä on autokorjaamo. Torstaille ajan sain.
Olipas metka idea Sinulta Korppis tuo taulun kuvaaminen.
Noin löytyy varmasti uutta näkökulmaa.
Kevättä rintaan ja iloa pintaan.Valon voima on ihmeellinen ja väkevä , pohjoisen keväisen valon aika on nyt alkanut. Ei ihme, että Raamatussakin puhutaan niin paljon valosta. Mielestäni uskonnostakin voi puhua maltillisesti ja aihetta sekä muiden näkemyksiä kunnioittaen, mutta jos se ei ole mahdollista, parempi että niiden pyhyys ja henkilökohtaisuus annetaan olla koskemattomina. Kristinusko lyö läpi myös länsimaisessa maallistuneessa kulttuurissa, hyvähän se on sen juurista ja taustoista tietää. Olen joskus kuunnellut luentoja Raamatun naisista ev.lut. kirkon tilaisuudessa, mieleen jäi esimerkiksi nimet Ruut, Ester ja Mirjam. Marian kaimoja ja muunnoksia on meissä Suomenkin naisissa paljon, minunkin suvussani, samoin monta Annaa ja Johannaa. Tällä palstallakin, ollaan milloin Marian, milloin Martan roolissa. :)
Madetta en ole pitkiin syönyt, saati laittanut, vaikka kyllähän se kunnolla kypsennettynä taitaa ihan turvallinen kala olla. Äidin madekeitossa oli mukana maksa ja mäti, pinnalla vielä voideltu ruisleipäviipale, ilmeisesti täyteläistä makua antamassa. Koko talven on saanut kalatiskeiltä hyvin kotimaista ja virolaista kuhaa, siikaa ja tietysti kirjolohta, Norjan lohi ei oikein maistu. Puruveden pienehköjä muikkuja on usein saatavilla ja Itämeren silakkaa lisäksi, kaksi kalapäivää viikossa yleensä pidetään. Siskoni kutsui meidät sunnuntaina blineille, saatiin niiden lisäkkeinä kirjolohen mätiä, smetanaa, sipulisilppua ja metsäsienisalaattia itse poimituista rouskuista. Sairastelujen jälkeen olivat päässeet rakkaaseen mökkimetsäänsä niitä poimimaan.
Luin uutisen ( tosin jo aiemminkin todetun) , että kuorolaulu voi olla muistisairauksilta suojaavaa, ja kyllähän laulu on mahtava tunnelukkojen avaaja ja tunteiden tulkki.
Mukavaa helmikuun loppua!- Anonyymi00094
Tervehdys! Oikein hämmästyin, vaikka allakka on aina esillä, kun Ramoona
jo toivotti hyvää loppukuuta, niin nopeasti tämä kuukausi on mennyt.
Auringolla on ihmeeelisen virkistävä voima .
Kaikki näyttää hyvältä , vaikkei nyt mitään ihmeitä ole tapahtunutkaan,
ainoastaan pieniä hyviä viestejä.
Kunpa nyt ei tulisi oikein paljon lunta, siitä tulee liikaa työtä.
Kapteeni, vai Leocadia mahtaa olla syyllinen, mietin, kun katsoin tuota kieräilysarjaa?
Voidaan hyvin,
Neeasa- Anonyymi00095
Leocadia kimpassa Jacoboldin, Martinan tulevan puolison kanssa? ;)
Eikös Leocadia kutsunut Jacoboldin kartanoon.
Havittelevat kartanoa itselleen. Leocadia Alonson kautta, Jacobold neljänneksen Martinan kautta. Mies hallitsee vaimonsa omaisuutta.
Mikä yhteys on Leocadialla, Jacoboldillaja uudella hovimesrarilla?
Mielikuvituksella ei ole rajaa vaikka nimet varmasti väärin kirjoitin. Anonyymi00095 kirjoitti:
Leocadia kimpassa Jacoboldin, Martinan tulevan puolison kanssa? ;)
Eikös Leocadia kutsunut Jacoboldin kartanoon.
Havittelevat kartanoa itselleen. Leocadia Alonson kautta, Jacobold neljänneksen Martinan kautta. Mies hallitsee vaimonsa omaisuutta.
Mikä yhteys on Leocadialla, Jacoboldillaja uudella hovimesrarilla?
Mielikuvituksella ei ole rajaa vaikka nimet varmasti väärin kirjoitin.Huomenta jälleen ja vähiin käy tämäkin kuukausi ja päivä jatkuu, tänään jo 7 saattoi nähdä hommia tehdä ilman valoja.
Kuuntelin hymysuin Pirkkalaisen ja Ylelän aamurupattelua, minusta hauskaa kuunneltavaa, kun eivät liian tiukkapipoisia ole.
Radion juontajat tuntuvat nykyisin vähemmän virallisilta, kaikki ei siitäkään tykkää.
Ano00090 eihän niihin ötököihin kuole ja varmaan tulee tietämättään syötyäkin, mutta olen allerginen kaikille pienille eläville, inhottaa katsellakin ja kun sattuu silmään, varmasti jää syömättä.
Kaikki matelijat on inhoni kohde, pienistä aina käärmeisiin asti.
Ramoona mainitsit tuon kuorolaulun ja sen hyväksi tekevän voiman, sen olen kokenut ja nyt vuoden laulamatta oltua, tuntuu jo ääni heikentyneen, sama tapahtuu kaiken muunkin toiminnan suhteen, vähän liikkuen jalat eivät kauan kanna sitäkään vähää mitä joskus on kantaneet.
Pitäisi vaan laulella ja liikkua edes vähän, että elimistö ei surkastuisi.
Paloma luettelit kanssakirjoittajia ja Korppis olisi lisää anoista löytänyt, on se kumma miten minä en yhtään anoa osaa yhdistää kehenkään.
Pieni epäily joskus mieleen tulee, mutta katoaa saman tien, minulla ei sitäkään taitoa ole.
Toivottavasti kaikki luetellut mukana pysyy, joskus niin turhalta tuntuu avata uutta ketjua, kun sama taistelutanner tulee.
Eliaana kerroit noista monimutkaisuuksista joita joutuu hakemaan, että asiat saa hoidettua.
Kyllä melkein tietokone ekspertti on oltava, että ilman etsimistä asiat hoituisi.
Minä ehdin unohtaa jo vähäiset taitoni, kun hyvin harvoin mitään tarvitsen.
Radiossa päivittelivät ja totesivat Norjan kuninkaan sairastuneen loma matkallaan, korkeaa ikää ihmettelivät, no tässä sitä samoilla vuosilla pyöritään ja ei minkäänlaista armoa saa ketjussa, virheitä tehdessäni;)
Luulen ja tiedänkin, että kohta La Promesassa alkaa tapahtua, näitä ennakko tietoja löytyy Facessata keloihin kerrottuina.
Kovin hitaasti etenee, mutta katseltava on , tuleehan siinä jotain historian antiakin, tietoa mistä on ponnisteltu tähän päivään.
Ano 00091 oikeassa varmaan olet, jos jatkuvaa pahaa mieli keittää saattaa se joskus itseenkin sattua.
Ponnistelu itsensä kanssa on terveydelle hyvää ja rakentavaa, ei ainainen pahan miettiminen hyvää kenellekään tee.
No tässäpä on hieman keskustelun aiheeksi sopivaa, uskon ainakin, joten jatketaan, minä mustikkapiirakan tekoon ryhdyn, vien kahvitarjoiluun, kun Skippoa pelataan.Hil-la kirjoitti:
Huomenta jälleen ja vähiin käy tämäkin kuukausi ja päivä jatkuu, tänään jo 7 saattoi nähdä hommia tehdä ilman valoja.
Kuuntelin hymysuin Pirkkalaisen ja Ylelän aamurupattelua, minusta hauskaa kuunneltavaa, kun eivät liian tiukkapipoisia ole.
Radion juontajat tuntuvat nykyisin vähemmän virallisilta, kaikki ei siitäkään tykkää.
Ano00090 eihän niihin ötököihin kuole ja varmaan tulee tietämättään syötyäkin, mutta olen allerginen kaikille pienille eläville, inhottaa katsellakin ja kun sattuu silmään, varmasti jää syömättä.
Kaikki matelijat on inhoni kohde, pienistä aina käärmeisiin asti.
Ramoona mainitsit tuon kuorolaulun ja sen hyväksi tekevän voiman, sen olen kokenut ja nyt vuoden laulamatta oltua, tuntuu jo ääni heikentyneen, sama tapahtuu kaiken muunkin toiminnan suhteen, vähän liikkuen jalat eivät kauan kanna sitäkään vähää mitä joskus on kantaneet.
Pitäisi vaan laulella ja liikkua edes vähän, että elimistö ei surkastuisi.
Paloma luettelit kanssakirjoittajia ja Korppis olisi lisää anoista löytänyt, on se kumma miten minä en yhtään anoa osaa yhdistää kehenkään.
Pieni epäily joskus mieleen tulee, mutta katoaa saman tien, minulla ei sitäkään taitoa ole.
Toivottavasti kaikki luetellut mukana pysyy, joskus niin turhalta tuntuu avata uutta ketjua, kun sama taistelutanner tulee.
Eliaana kerroit noista monimutkaisuuksista joita joutuu hakemaan, että asiat saa hoidettua.
Kyllä melkein tietokone ekspertti on oltava, että ilman etsimistä asiat hoituisi.
Minä ehdin unohtaa jo vähäiset taitoni, kun hyvin harvoin mitään tarvitsen.
Radiossa päivittelivät ja totesivat Norjan kuninkaan sairastuneen loma matkallaan, korkeaa ikää ihmettelivät, no tässä sitä samoilla vuosilla pyöritään ja ei minkäänlaista armoa saa ketjussa, virheitä tehdessäni;)
Luulen ja tiedänkin, että kohta La Promesassa alkaa tapahtua, näitä ennakko tietoja löytyy Facessata keloihin kerrottuina.
Kovin hitaasti etenee, mutta katseltava on , tuleehan siinä jotain historian antiakin, tietoa mistä on ponnisteltu tähän päivään.
Ano 00091 oikeassa varmaan olet, jos jatkuvaa pahaa mieli keittää saattaa se joskus itseenkin sattua.
Ponnistelu itsensä kanssa on terveydelle hyvää ja rakentavaa, ei ainainen pahan miettiminen hyvää kenellekään tee.
No tässäpä on hieman keskustelun aiheeksi sopivaa, uskon ainakin, joten jatketaan, minä mustikkapiirakan tekoon ryhdyn, vien kahvitarjoiluun, kun Skippoa pelataan.Aurinkoista päivää Korvesta@
Keskiviikko ja siveltimien käyttöpäivä. Ensi viikolla on sitten hiihtoloma näillä seuduin ja sovin aamulla tapaamisen ensi keskiviikolle uudessa pankissani.
Harrastatteko sijoitustoimintaa? Aijon ottaa selvää miten voisin sijoittaa vähäisiä rahojani. Pankin korko on olematon joten säästötili ei ole järkevää sijoitusta.
Kuulin myös, että jos lottoaa sen rahan minkä viikottain lottoon sijoittaa voisi sijoittaa tuottoisammin. Yleensä se ei tuota mitään.
Tunnistamisesta, kun keskittyy lukemaan anonyymin viestejä ja kun jaksaa jututtaa anoa tunnistaminen helpottuu. Meillä kaikilla on omanlaisemme käsiala ja jos yrittää vaihtaa sitä se ei onnistu nopeatempoisessa shattailussa.
Anolla 000097 on ongelma keskustelupalstalla, kuka voi keskustella ja kenen kanssa.
Hilla olet usein maininnut kuinka selkeä oli puunoksamalli. Pystyi kohdistamaan viestin, nyt viesti pitää nimellä kohdentaa. Tuo viestini Palomalle oli viesti myös kaikille muillekin, sillä Paloma kirjoitti rekattujen nimimerkkejä minä omia ano huomioita. Anon 000091 viesti oli hyvä ja viestistä pystyi lukemaan myös vihjeen.
No, tulevia suunnitelmia.Tilasin hotellimajoituksen Hesasta ensikuun lopulle kun pikkuneiti saa nimen. Usein minulle hehkuteltiin mummona olemisen ihanuutta kun en ollut vielä mummi. Eipä ole mummous minua miksikään muuttunut, lapseni elää omaa uutta vaihettaan elämässään, joka koostuu nyt äidistä, isästä, vauvasta ja hauvasta.- Anonyymi00099
korppis kirjoitti:
Aurinkoista päivää Korvesta@
Keskiviikko ja siveltimien käyttöpäivä. Ensi viikolla on sitten hiihtoloma näillä seuduin ja sovin aamulla tapaamisen ensi keskiviikolle uudessa pankissani.
Harrastatteko sijoitustoimintaa? Aijon ottaa selvää miten voisin sijoittaa vähäisiä rahojani. Pankin korko on olematon joten säästötili ei ole järkevää sijoitusta.
Kuulin myös, että jos lottoaa sen rahan minkä viikottain lottoon sijoittaa voisi sijoittaa tuottoisammin. Yleensä se ei tuota mitään.
Tunnistamisesta, kun keskittyy lukemaan anonyymin viestejä ja kun jaksaa jututtaa anoa tunnistaminen helpottuu. Meillä kaikilla on omanlaisemme käsiala ja jos yrittää vaihtaa sitä se ei onnistu nopeatempoisessa shattailussa.
Anolla 000097 on ongelma keskustelupalstalla, kuka voi keskustella ja kenen kanssa.
Hilla olet usein maininnut kuinka selkeä oli puunoksamalli. Pystyi kohdistamaan viestin, nyt viesti pitää nimellä kohdentaa. Tuo viestini Palomalle oli viesti myös kaikille muillekin, sillä Paloma kirjoitti rekattujen nimimerkkejä minä omia ano huomioita. Anon 000091 viesti oli hyvä ja viestistä pystyi lukemaan myös vihjeen.
No, tulevia suunnitelmia.Tilasin hotellimajoituksen Hesasta ensikuun lopulle kun pikkuneiti saa nimen. Usein minulle hehkuteltiin mummona olemisen ihanuutta kun en ollut vielä mummi. Eipä ole mummous minua miksikään muuttunut, lapseni elää omaa uutta vaihettaan elämässään, joka koostuu nyt äidistä, isästä, vauvasta ja hauvasta.Totta maar tämän ikäsillä asiansa ja taloutensa hoitaneilla on sijoituksia, talletuskorot ovat jo vuosikymmeniä olleet. olemattomat. Vain sellainen joka elää kädestä suuhun, tulee tuollasia kyselemään jajopa neuvomaan.
Rahastot on turvallisia, voi valita pienellä riskillä. ja ei yarvitse itse välttämättä hoitaa. Osakkeita pitää seurata, uskaltaa ostaa ja myydä oikeaan aikaan. Olen jo vaimollekkin tämän opettanut, kun saatiin vähän alta 50 v asunto ja mökkivelat maksettua , lapset aikuisiksi niin rahaa alkoi jäädä aika rutosti. - Anonyymi00100
korppis kirjoitti:
Aurinkoista päivää Korvesta@
Keskiviikko ja siveltimien käyttöpäivä. Ensi viikolla on sitten hiihtoloma näillä seuduin ja sovin aamulla tapaamisen ensi keskiviikolle uudessa pankissani.
Harrastatteko sijoitustoimintaa? Aijon ottaa selvää miten voisin sijoittaa vähäisiä rahojani. Pankin korko on olematon joten säästötili ei ole järkevää sijoitusta.
Kuulin myös, että jos lottoaa sen rahan minkä viikottain lottoon sijoittaa voisi sijoittaa tuottoisammin. Yleensä se ei tuota mitään.
Tunnistamisesta, kun keskittyy lukemaan anonyymin viestejä ja kun jaksaa jututtaa anoa tunnistaminen helpottuu. Meillä kaikilla on omanlaisemme käsiala ja jos yrittää vaihtaa sitä se ei onnistu nopeatempoisessa shattailussa.
Anolla 000097 on ongelma keskustelupalstalla, kuka voi keskustella ja kenen kanssa.
Hilla olet usein maininnut kuinka selkeä oli puunoksamalli. Pystyi kohdistamaan viestin, nyt viesti pitää nimellä kohdentaa. Tuo viestini Palomalle oli viesti myös kaikille muillekin, sillä Paloma kirjoitti rekattujen nimimerkkejä minä omia ano huomioita. Anon 000091 viesti oli hyvä ja viestistä pystyi lukemaan myös vihjeen.
No, tulevia suunnitelmia.Tilasin hotellimajoituksen Hesasta ensikuun lopulle kun pikkuneiti saa nimen. Usein minulle hehkuteltiin mummona olemisen ihanuutta kun en ollut vielä mummi. Eipä ole mummous minua miksikään muuttunut, lapseni elää omaa uutta vaihettaan elämässään, joka koostuu nyt äidistä, isästä, vauvasta ja hauvasta.Taidat olla etämummo , et ole sitä lasta vielä nähnytkään . Mahtaako mitään vahvoja siteitä ehtiä muodostua, jos pari kertaa vuodessa näkee, ja kun on jo 80.
Muitten mummouden ja isomummouden hehkuttelua aina vähättelit. Ehkä se ei omalla kohdallakaan suuria merkitse. - Anonyymi00101
korppis kirjoitti:
Aurinkoista päivää Korvesta@
Keskiviikko ja siveltimien käyttöpäivä. Ensi viikolla on sitten hiihtoloma näillä seuduin ja sovin aamulla tapaamisen ensi keskiviikolle uudessa pankissani.
Harrastatteko sijoitustoimintaa? Aijon ottaa selvää miten voisin sijoittaa vähäisiä rahojani. Pankin korko on olematon joten säästötili ei ole järkevää sijoitusta.
Kuulin myös, että jos lottoaa sen rahan minkä viikottain lottoon sijoittaa voisi sijoittaa tuottoisammin. Yleensä se ei tuota mitään.
Tunnistamisesta, kun keskittyy lukemaan anonyymin viestejä ja kun jaksaa jututtaa anoa tunnistaminen helpottuu. Meillä kaikilla on omanlaisemme käsiala ja jos yrittää vaihtaa sitä se ei onnistu nopeatempoisessa shattailussa.
Anolla 000097 on ongelma keskustelupalstalla, kuka voi keskustella ja kenen kanssa.
Hilla olet usein maininnut kuinka selkeä oli puunoksamalli. Pystyi kohdistamaan viestin, nyt viesti pitää nimellä kohdentaa. Tuo viestini Palomalle oli viesti myös kaikille muillekin, sillä Paloma kirjoitti rekattujen nimimerkkejä minä omia ano huomioita. Anon 000091 viesti oli hyvä ja viestistä pystyi lukemaan myös vihjeen.
No, tulevia suunnitelmia.Tilasin hotellimajoituksen Hesasta ensikuun lopulle kun pikkuneiti saa nimen. Usein minulle hehkuteltiin mummona olemisen ihanuutta kun en ollut vielä mummi. Eipä ole mummous minua miksikään muuttunut, lapseni elää omaa uutta vaihettaan elämässään, joka koostuu nyt äidistä, isästä, vauvasta ja hauvasta.SijoitusRahastot on helppoja ja riskit yleensä vähäiset. Kun on pankin salkunhoitaja, ei itse tarvitse tehdä muuta kuin lisätä niihin rahaa. Ihan kohtalaisia voittojakin olen saanut.
Anonyymi00101 kirjoitti:
SijoitusRahastot on helppoja ja riskit yleensä vähäiset. Kun on pankin salkunhoitaja, ei itse tarvitse tehdä muuta kuin lisätä niihin rahaa. Ihan kohtalaisia voittojakin olen saanut.
Tämän olen tiedostanut ja ensiviikolla tiedän mitä teen. Vertasin lottoon, suurien voittojen haaveisiin jotka jäävät suurimmalta osalta vainhaaveiksi.
Anonyymi00100 kirjoitti:
Taidat olla etämummo , et ole sitä lasta vielä nähnytkään . Mahtaako mitään vahvoja siteitä ehtiä muodostua, jos pari kertaa vuodessa näkee, ja kun on jo 80.
Muitten mummouden ja isomummouden hehkuttelua aina vähättelit. Ehkä se ei omalla kohdallakaan suuria merkitse.Ole toki nähnyt kuvia ja videoita viikottain. Hyvin on saavuttanut ikäisensä tavoitteet.
Monellä teistä on lapsenlapsia ja lapsenlapsenlapsia, mietin minkälainen on tunneside, mitä se teille tarkoittaa?Anonyymi00099 kirjoitti:
Totta maar tämän ikäsillä asiansa ja taloutensa hoitaneilla on sijoituksia, talletuskorot ovat jo vuosikymmeniä olleet. olemattomat. Vain sellainen joka elää kädestä suuhun, tulee tuollasia kyselemään jajopa neuvomaan.
Rahastot on turvallisia, voi valita pienellä riskillä. ja ei yarvitse itse välttämättä hoitaa. Osakkeita pitää seurata, uskaltaa ostaa ja myydä oikeaan aikaan. Olen jo vaimollekkin tämän opettanut, kun saatiin vähän alta 50 v asunto ja mökkivelat maksettua , lapset aikuisiksi niin rahaa alkoi jäädä aika rutosti.Neuvoinko? Toiseksi onko tämän ikäisillä yleensä sijoituksia, no sinua tietty lukuunottamatta.
Sijoitin viiskymppisenä rantatonttiin se on säästöpossuni ja kun se nyt arvioitiin, se on osoittautunut hyväksi sijoitukseksi.
Alue näet laajenee omakotialueksi.- Anonyymi00105
korppis kirjoitti:
Ole toki nähnyt kuvia ja videoita viikottain. Hyvin on saavuttanut ikäisensä tavoitteet.
Monellä teistä on lapsenlapsia ja lapsenlapsenlapsia, mietin minkälainen on tunneside, mitä se teille tarkoittaa?Kyllä täällä on mummona ja isomummona olosta kerrottu tosi paljon, eipä vaan ole frouvaa kiinnostanut. oletko koskaan saanut tuntea rakkautta kun moista pitää kysellä.
- Anonyymi00106
korppis kirjoitti:
Neuvoinko? Toiseksi onko tämän ikäisillä yleensä sijoituksia, no sinua tietty lukuunottamatta.
Sijoitin viiskymppisenä rantatonttiin se on säästöpossuni ja kun se nyt arvioitiin, se on osoittautunut hyväksi sijoitukseksi.
Alue näet laajenee omakotialueksi.No tontin arvot ei korvessa kovin suuria, johan tuolla olet leveillytkin parikymmentä vuotta. Eikö sinulla ole omistusasuntoa, se olisi parempi sijoitus.
- Anonyymi00102
Kannattaisi jo tehdä oma aloitus mummoudestaan ja rikastumisestaan,
että tälle palstalle muutakin mahtuisi. - Anonyymi00103
Eiköhän siitä pian lukea iltalehdistäkin.
- Anonyymi00104
Vaikkei ketään kiinnosta.
- Anonyymi00107
Kauhea iso numero pitää tehdä asioistaan.
- Anonyymi00108
Nyt kaikki omaisuudet kehiin, kenellä kiinteistöjen arvot eniten nousussa ja pörssisalkut muhkeimmat? Jokos paloman kartano myyty columbiassa? Onko sijoitusasuntoja ja metsähehtaareja?
- Anonyymi00109
Korvessa asunnot ei mene kaupaksi satasellakaan.
- Anonyymi00115
Rantatontit menee kaupaksi kaikkialla Suomessa jos sijainti on kaupunkien kupeessa.
- Anonyymi00121
Anonyymi00115 kirjoitti:
Rantatontit menee kaupaksi kaikkialla Suomessa jos sijainti on kaupunkien kupeessa.
Tontin arvoa nostaa rantapusikossa sijaitseva ruostunut kylpyamme ja lantahuussi.
- Anonyymi00110
Taloja myydään 1 eurolla – ei mene kaupaksi.
160 neliön omakotitalo, lähtöhinta 1 euro. Seitsemän huoneen pappila 1800-luvulta, lähtöhinta 1 sentti. Näin kaupataan monia taloja netin asuntomyyntipalstoilla. - Anonyymi00111
Nimiehdotus omalle aloitukselle:
"MINÄ ja MINUN lapseni ja MINUN lapsenlapseni ja MINUN omaisuuteni".- Anonyymi00112
Onpa sinulla paha olla.
- Anonyymi00113
Anonyymi00112 kirjoitti:
Onpa sinulla paha olla.
Hauskaahan minulla on !
- Anonyymi00114
Anonyymi00113 kirjoitti:
Hauskaahan minulla on !
Olet luova henkilö.
- Anonyymi00116
Anonyymi00114 kirjoitti:
Olet luova henkilö.
Tärkeileviä itserakkaita pönöttäjiä ja kerskujia on hyvä silloin tällöin palauttaa
maan pinnalle suurista luuloistaan. - Anonyymi00122
Anonyymi00116 kirjoitti:
Tärkeileviä itserakkaita pönöttäjiä ja kerskujia on hyvä silloin tällöin palauttaa
maan pinnalle suurista luuloistaan.Luupäälle ei mene läpi. Se posottaa kuin höyryjuna juttujaan toistaen uudestaan
ja uudestaan.
Hyvää iltaa Korvesta@
Olipa kiva ilta hengenheimolaisten kanssa taidepiirissä. Keskustelua syntyi ja ideoita lensi. Kukaan ei valittanut ei mitätöinyt vaan kannusti ja toteutti itseään.
Ajattelin, pitäiskö anojen myös opetella ryhmätyöskentelyä ja keskustelutaitoa.
Jos aiheena on esimerkiksi sijoittaminen.
Keskustellaan omista kokemuksista, sijoittajana. Jos keskustelun aihe on lapset, keskustellaan omista lapsista tai lapsenlapsista ei itsestä eikä minusta.
No, tällaista tuli mieleen kun luin viestijänne.
Vaikka ei ketään kiinnostanut ; )- Anonyymi00118
Kaikki lahjattomat pönkittivät toisiaan uskoen olevansa taiteilijoita ?
- Anonyymi00119
Älä ajattele anojen puolesta. He ovat sinun tasosi yläpuolella. Lue sitä virtahepoa vaan.
- Anonyymi00120
Sinähän keskustelet sijoittamisesta adiantuntijana vaikka et ole vasta kuin aikeissa jonkun roposen sijoittaa. Sinähän keskustelet lapsenlapsesta jota et ole edes nähnyt.
Voi vauva raukkaa ja vanhempiaan, viatonta parikuista pienokaista mummo riepottelee yleisellä palstalla. Vai on jo tavoitteet asetettu ja lapsi ne saavuttanut, mummolle lähetetty videot todisteeksi.
- Anonyymi00117
Harva haluaa levittää yksityiselämäänsä tänne. En minä ainakaan ole
saanut lupaa läheisiltäni levitellä heidän asioitaan tänne suoli24:ään
eikä tulisi mieleenkään loukata heidän yksityisyyttään juoruamalla
heidän asioistaan palstoilla.Mitähän ne sinun lapsenlapseni ( jos sinulla on ) sanoisivat jos tietäisivät mitä mummi kirjoittelee netissä.
Kerro omin sanoin mitä olen levitellyt sellaista mitä pitäisi mielestäsi hävetä.
Pistä aamulla ennen kuin oven avaat säkki päähäsi joku voi muuten nähdä sinut.
Hyvää yötä ; )- Anonyymi00123
korppis kirjoitti:
Mitähän ne sinun lapsenlapseni ( jos sinulla on ) sanoisivat jos tietäisivät mitä mummi kirjoittelee netissä.
Kerro omin sanoin mitä olen levitellyt sellaista mitä pitäisi mielestäsi hävetä.
Pistä aamulla ennen kuin oven avaat säkki päähäsi joku voi muuten nähdä sinut.
Hyvää yötä ; )Hei, Sinähän se täällä öisim salaa liikut kytiksellä. joskus suuttuessasi laitat oikeim sinisem korppiksen huudon.
Että ukottaisiin sinun olevan tosissaan.
No ehkä olitkn. mutta tarviitko öisin sen säkin, jota muille aamuksi tarjoat? - Anonyymi00124
korppis kirjoitti:
Mitähän ne sinun lapsenlapseni ( jos sinulla on ) sanoisivat jos tietäisivät mitä mummi kirjoittelee netissä.
Kerro omin sanoin mitä olen levitellyt sellaista mitä pitäisi mielestäsi hävetä.
Pistä aamulla ennen kuin oven avaat säkki päähäsi joku voi muuten nähdä sinut.
Hyvää yötä ; )Läheiset on tietysti tyytyväisiä kun mummo kunnioittaa omaa ja. heidän yksityisyyttä nettikirjoittelussakin. Ei ole syytä laitttaa säkkiä päähän.
- Anonyymi00125
Anonyymi00123 kirjoitti:
Hei, Sinähän se täällä öisim salaa liikut kytiksellä. joskus suuttuessasi laitat oikeim sinisem korppiksen huudon.
Että ukottaisiin sinun olevan tosissaan.
No ehkä olitkn. mutta tarviitko öisin sen säkin, jota muille aamuksi tarjoat?Huomenta Kristiina@
Korppis - Anonyymi00126
Anonyymi00124 kirjoitti:
Läheiset on tietysti tyytyväisiä kun mummo kunnioittaa omaa ja. heidän yksityisyyttä nettikirjoittelussakin. Ei ole syytä laitttaa säkkiä päähän.
Pist...pist..montako uutta lastesi lehtolasta sulla on?
Korppis Anonyymi00126 kirjoitti:
Pist...pist..montako uutta lastesi lehtolasta sulla on?
KorppisTaidankin jättää väliin tänä aamuna, jatkakaa sujuvasti Korpikirjailijan kanssa, jospa huomenna asiat olisi loppuun käsitelty.
- Anonyymi00127
Hil-la kirjoitti:
Taidankin jättää väliin tänä aamuna, jatkakaa sujuvasti Korpikirjailijan kanssa, jospa huomenna asiat olisi loppuun käsitelty.
Miten niin Korpikirjailijan kanssa? Eikö nämä sinun "ano-ystäväsi" räksytä tässä jo keskenään vai onko heitä vain yksi, joka itsensä kanssa keskustelee,
- Anonyymi00128
Hil-la kirjoitti:
Taidankin jättää väliin tänä aamuna, jatkakaa sujuvasti Korpikirjailijan kanssa, jospa huomenna asiat olisi loppuun käsitelty.
Hyvä päätös Hil-la ! Ikävää, että tässä taas näin kävi. Korppiksella on taito saada asiat kiertymään itsensä ympärille, hän osaa herättää "keskustelua".
Anoilla terävää havainnointia...
demeter1 - Anonyymi00129
Anonyymi00127 kirjoitti:
Miten niin Korpikirjailijan kanssa? Eikö nämä sinun "ano-ystäväsi" räksytä tässä jo keskenään vai onko heitä vain yksi, joka itsensä kanssa keskustelee,
Kenenkäs ” ano ystävä” sinä olet? Itsesi ilmeisesti.
- Anonyymi00130
Anonyymi00128 kirjoitti:
Hyvä päätös Hil-la ! Ikävää, että tässä taas näin kävi. Korppiksella on taito saada asiat kiertymään itsensä ympärille, hän osaa herättää "keskustelua".
Anoilla terävää havainnointia...
demeter1Kumpa vaan pitäisi itseään keskipisteenä, mutta kun mustamaalaa ja kadehtii katkerana muita, esim sinua deme.
- Anonyymi00131
Anonyymi00130 kirjoitti:
Kumpa vaan pitäisi itseään keskipisteenä, mutta kun mustamaalaa ja kadehtii katkerana muita, esim sinua deme.
No, tälläistä, tänä aamuna@
Tiedänhän minä, että en omista omaa asuntoa vaan "mökkirähjän". Tiedänhän ilman toistoa olevani vihdoin lapsenlapsen mummi, enkä pysty luomaan vahvaa tunnesidettä lapseen näin etänä. Ennen sain kuulla, että olen lapsenlapseton katkera palstan mummoille.
Tiedän senkin, että asun mieheni kanssa hänen omistamassa osakkeesta. Tiedän, että väännän savimöykkyjä, leikin nukkekodeilla ja maalaa tuhertelen jonnin joutavia tyhmien harrastajien joukossa. Olen ruma ja roteva, täysin sopimaton Hillan ketjuun mitään osaamaton tyrkky, lukenut vain Virtahepo olohuoneessa kirjan, enkä ymmärrä mitään kaunokirjallisuudesta, olen sivistymätön. Eturivin Eetla.
Tiedän, Tiedän,,
Joten miksi jatkatte Kristiina, Siili, brinkkala, Mira ja sinä, joka yhdistä anojoukkoon itsesi Deme ja kiittelet anojen kannustavista hyvistä viesteistä.
Luin ketjua vuodelta 2024. Samat syytöksen jatkuvat Paloman sanavalinnoille ja minun päivittäispostauksilleni. Saman toistoa vuodesta vuoteen.
Korppis nimimerkki mustana näyttää löytäneen nämä kaksi naista, joiden negatiivinen elämä on palstan positiivisten kirjoitusten lyttääminen.
Olen samaa mieltä "korppiksen" kanssa.
Yksi lempikirjailijoistani on Ian McEwan.
Suosittelen heitä lukemaan McEwansin psykologisen romaanin. Ikunen Rakkaus.
Rakkauttako, sitäkö jatkuva iholle tyrkkynne on?
Tiedän, Tiedän. - Anonyymi00132
Anonyymi00131 kirjoitti:

Tiedän, Tiedän.Rekisteröinti ei tullut mukaan, mutta tiedätte hyvin kuka olen.
- Anonyymi00135

Tiedän, Tiedän.Tuota kirjaa olet esitellyt aina kun haluat vakuuttaa lukeneesi monta kirjaa.
Ja ole huoleti yksinäisyydessäsi , ihosi eikä muukaan habituksesi ei houkuttele ketään , pidetään pitkää hajuväliä netissäkin. - Anonyymi00137
Anonyymi00129 kirjoitti:
Kenenkäs ” ano ystävä” sinä olet? Itsesi ilmeisesti.
Usko tai älä, täällä voi joku kirjoitella ilman, että kaipaa/haluaa ystävyyssuhteita.
Minun ystävät ovat live-elämässä. Anonyymi00135 kirjoitti:
Tuota kirjaa olet esitellyt aina kun haluat vakuuttaa lukeneesi monta kirjaa.
Ja ole huoleti yksinäisyydessäsi , ihosi eikä muukaan habituksesi ei houkuttele ketään , pidetään pitkää hajuväliä netissäkin.Se on yksi lukemistani kirjoista, se on mielisairauden kuvaus.
- Anonyymi00138
Anonyymi00131 kirjoitti:
No, tälläistä, tänä aamuna@
Tiedänhän minä, että en omista omaa asuntoa vaan "mökkirähjän". Tiedänhän ilman toistoa olevani vihdoin lapsenlapsen mummi, enkä pysty luomaan vahvaa tunnesidettä lapseen näin etänä. Ennen sain kuulla, että olen lapsenlapseton katkera palstan mummoille.
Tiedän senkin, että asun mieheni kanssa hänen omistamassa osakkeesta. Tiedän, että väännän savimöykkyjä, leikin nukkekodeilla ja maalaa tuhertelen jonnin joutavia tyhmien harrastajien joukossa. Olen ruma ja roteva, täysin sopimaton Hillan ketjuun mitään osaamaton tyrkky, lukenut vain Virtahepo olohuoneessa kirjan, enkä ymmärrä mitään kaunokirjallisuudesta, olen sivistymätön. Eturivin Eetla.
Tiedän, Tiedän,,
Joten miksi jatkatte Kristiina, Siili, brinkkala, Mira ja sinä, joka yhdistä anojoukkoon itsesi Deme ja kiittelet anojen kannustavista hyvistä viesteistä.
Luin ketjua vuodelta 2024. Samat syytöksen jatkuvat Paloman sanavalinnoille ja minun päivittäispostauksilleni. Saman toistoa vuodesta vuoteen.
Korppis nimimerkki mustana näyttää löytäneen nämä kaksi naista, joiden negatiivinen elämä on palstan positiivisten kirjoitusten lyttääminen.
Olen samaa mieltä "korppiksen" kanssa.
Yksi lempikirjailijoistani on Ian McEwan.
Suosittelen heitä lukemaan McEwansin psykologisen romaanin. Ikunen Rakkaus.
Rakkauttako, sitäkö jatkuva iholle tyrkkynne on?
Tiedän, Tiedän.Minäpä en olekaan kukaan luettelemistasi.
Olenko siis Tiina, Pirre, mdk.mdk, hmp.f,
vai tepa. :)) - Anonyymi00140
Anonyymi00138 kirjoitti:
Minäpä en olekaan kukaan luettelemistasi.
Olenko siis Tiina, Pirre, mdk.mdk, hmp.f,
vai tepa. :))Olet Pal. Hän ei malta olla kaislikossa nostamatta päätään.
Anonyymi00138 kirjoitti:
Minäpä en olekaan kukaan luettelemistasi.
Olenko siis Tiina, Pirre, mdk.mdk, hmp.f,
vai tepa. :))Haluat tulla mainituksi, etsit näkyvyyttä, no, kerro, lisää jännitystä.
Jos olet Tiina, Kysyn miten siellä sinun korvessasi aika kuluu? Onko renkipoikaa näkynyt?
Piirre on kiva tyyppi.
Miksi.mdk ei ei
hmp.f oli ystävällinen keskustelija.
Tepa on Tepa, ei- Anonyymi00146
korpikirjailija kirjoitti:
Haluat tulla mainituksi, etsit näkyvyyttä, no, kerro, lisää jännitystä.
Jos olet Tiina, Kysyn miten siellä sinun korvessasi aika kuluu? Onko renkipoikaa näkynyt?
Piirre on kiva tyyppi.
Miksi.mdk ei ei
hmp.f oli ystävällinen keskustelija.
Tepa on Tepa, eiHehheee, jos haluaisin näkyvyyttä kirjoittaifsin rekattuna tai nimmarilla.
Nuo sinun mainitsemasi ovat kaikki kivoja :))
Myös osa minun mainitsemistasi.
- Anonyymi00133
Korppis kirjoittaa..
"ja sovin aamulla tapaamisen ensi keskiviikolle uudessa pankissani." ?????
Ihanko on omasi? Istutko sen päällä?
Sorry, heräsi pieni piruilu.- Anonyymi00134
Mikä sinua vaivaa' piru" ?
- Anonyymi00136
Et sitten keksinyt piruilla Hillalle, kun hänen piti päältätäsmärinä antaa piikinluotoinen ohje: jatkakaa sujuvasti.
Sitähän nämä kommentit ovat piruilua. Olisiko niin, että kun itselle ei tapahdu mitään mieluisaa, pitää alkaa piruilemaan, osoittaakseen jotain itselleen, en tosin tiedä mitä.
- Anonyymi00139
korpikirjailija kirjoitti:
Sitähän nämä kommentit ovat piruilua. Olisiko niin, että kun itselle ei tapahdu mitään mieluisaa, pitää alkaa piruilemaan, osoittaakseen jotain itselleen, en tosin tiedä mitä.
Tuotahan sinä veivaat kuin rahiseva savikiekko. Sulla ei ole elämää jos et sitä minuuttitarkasti rabortoi palstalle.
Kyllä se on jokaisen mielestä niin, että live elämän vilkkaudesta ja hyvästä live seurasta johtuen ei niin kovin usein edes ehdi eikä ole kiinnostusta palstoilla päivystellä.
Luen kaiken aikaahyvinkin monen kirjoittajan mieluisista tapahtumista ja hyvästä elämästä. Se kertominen vaan tapahtuu itseään korostamatta. - Anonyymi00141
Anonyymi00139 kirjoitti:
Tuotahan sinä veivaat kuin rahiseva savikiekko. Sulla ei ole elämää jos et sitä minuuttitarkasti rabortoi palstalle.
Kyllä se on jokaisen mielestä niin, että live elämän vilkkaudesta ja hyvästä live seurasta johtuen ei niin kovin usein edes ehdi eikä ole kiinnostusta palstoilla päivystellä.
Luen kaiken aikaahyvinkin monen kirjoittajan mieluisista tapahtumista ja hyvästä elämästä. Se kertominen vaan tapahtuu itseään korostamatta.Eihän täällä muut kuin Hilla ja Korppis kerro arjen tapahtumistaan.
Toiset vain keskittyvät arvotelemaan heidän elämäänsä.
Tarkkailijat huomauttavat jokaisesta väärään kohtaan laitetusta sanasta tai pisteestä.
Niin kuin tuo "piru". - Anonyymi00142
Anonyymi00141 kirjoitti:
Eihän täällä muut kuin Hilla ja Korppis kerro arjen tapahtumistaan.
Toiset vain keskittyvät arvotelemaan heidän elämäänsä.
Tarkkailijat huomauttavat jokaisesta väärään kohtaan laitetusta sanasta tai pisteestä.
Niin kuin tuo "piru".Mikä ryhmä se on, jotka huomauttavat tarkkailijoiden huomioista?
- Anonyymi00143
Anonyymi00141 kirjoitti:
Eihän täällä muut kuin Hilla ja Korppis kerro arjen tapahtumistaan.
Toiset vain keskittyvät arvotelemaan heidän elämäänsä.
Tarkkailijat huomauttavat jokaisesta väärään kohtaan laitetusta sanasta tai pisteestä.
Niin kuin tuo "piru".Eikö muka muut kerro? Ei nyt ehkä ihan joka päivämutta kyllä minä monen muunkin puuhista olen lukenut.Kertovat vähän enemmän kerralla.
- Anonyymi00144
Anonyymi00141 kirjoitti:
Eihän täällä muut kuin Hilla ja Korppis kerro arjen tapahtumistaan.
Toiset vain keskittyvät arvotelemaan heidän elämäänsä.
Tarkkailijat huomauttavat jokaisesta väärään kohtaan laitetusta sanasta tai pisteestä.
Niin kuin tuo "piru".Kyllä plomakin kertoo kaiken, myös perheensä ja sukunsakin asiat….
- Anonyymi00145
Anonyymi00139 kirjoitti:
Tuotahan sinä veivaat kuin rahiseva savikiekko. Sulla ei ole elämää jos et sitä minuuttitarkasti rabortoi palstalle.
Kyllä se on jokaisen mielestä niin, että live elämän vilkkaudesta ja hyvästä live seurasta johtuen ei niin kovin usein edes ehdi eikä ole kiinnostusta palstoilla päivystellä.
Luen kaiken aikaahyvinkin monen kirjoittajan mieluisista tapahtumista ja hyvästä elämästä. Se kertominen vaan tapahtuu itseään korostamatta."Kyllä se on jokaisen mielestä niin"
Ei ole.
Et sinä voi tietää mitä mieltä minä olen! Anonyymi00139 kirjoitti:
Tuotahan sinä veivaat kuin rahiseva savikiekko. Sulla ei ole elämää jos et sitä minuuttitarkasti rabortoi palstalle.
Kyllä se on jokaisen mielestä niin, että live elämän vilkkaudesta ja hyvästä live seurasta johtuen ei niin kovin usein edes ehdi eikä ole kiinnostusta palstoilla päivystellä.
Luen kaiken aikaahyvinkin monen kirjoittajan mieluisista tapahtumista ja hyvästä elämästä. Se kertominen vaan tapahtuu itseään korostamatta.Kommenttini poistui, kiilasinko ihollesi?
korpikirjailija kirjoitti:
Kommenttini poistui, kiilasinko ihollesi?
Iltaa korvesta@
Kovin ankean lumi/rantäsateinen päivä takana.
Toivoisin, että aloittaja olisi lukenut ja sisäistänyt päivän kommentit. Tänään moni hänen kaipaamansa nimimerkki osallistui kiitettävästi ketjuun.
Tai hehän ovat osallistuneet koko ajan kirjoitteluun.
Brinkkalakin mainitsi "Luen kaiken aikaa hyvinkin monen kirjoittajan mieluisista tapahtumista ja hyvästä elämästä".
Mira on kukkaemojien lähettäjä, se sinun ihailijasi.
He kirjoittavat maltillisemmin kuin esim. Siili ja Kristiina, siili iskee aamutuimaan tuohuksissaan vääriä kirjaimia ja Kristiina hallitsee kirjanpidon. Demeter kun innostuu unohtaa asemansa lukeneena sivistyneenä naisena.
Minä taas olen ymmärtämätön savikiekon pyörittäjä.
Näin ne palaset loksahtavat paikoilleen. Toivottavasti saat nyt aloittaa viikonlopun kirjoittelun mieluisista tapahtumista ja hyvästä elämästä.
Minä laitan taas kuulumisia, mutta en korosta itseäni, kerron vain mitä olen saanut aikaiseksi. No, aikaansaannoksistani ei taida olla pulaa.- Anonyymi00147
korpikirjailija kirjoitti:
Iltaa korvesta@
Kovin ankean lumi/rantäsateinen päivä takana.
Toivoisin, että aloittaja olisi lukenut ja sisäistänyt päivän kommentit. Tänään moni hänen kaipaamansa nimimerkki osallistui kiitettävästi ketjuun.
Tai hehän ovat osallistuneet koko ajan kirjoitteluun.
Brinkkalakin mainitsi "Luen kaiken aikaa hyvinkin monen kirjoittajan mieluisista tapahtumista ja hyvästä elämästä".
Mira on kukkaemojien lähettäjä, se sinun ihailijasi.
He kirjoittavat maltillisemmin kuin esim. Siili ja Kristiina, siili iskee aamutuimaan tuohuksissaan vääriä kirjaimia ja Kristiina hallitsee kirjanpidon. Demeter kun innostuu unohtaa asemansa lukeneena sivistyneenä naisena.
Minä taas olen ymmärtämätön savikiekon pyörittäjä.
Näin ne palaset loksahtavat paikoilleen. Toivottavasti saat nyt aloittaa viikonlopun kirjoittelun mieluisista tapahtumista ja hyvästä elämästä.
Minä laitan taas kuulumisia, mutta en korosta itseäni, kerron vain mitä olen saanut aikaiseksi. No, aikaansaannoksistani ei taida olla pulaa.ÄLÄ VALEHTELE, korppis!
Anonyymi00147 kirjoitti:
ÄLÄ VALEHTELE, korppis!
Mikä on valetta, voisin kehittyä ja edetä älyllisesti jos selkeyttäsit missä valehtelen.
En toki voi olla varma mistään.- Anonyymi00148
korpikirjailija kirjoitti:
Iltaa korvesta@
Kovin ankean lumi/rantäsateinen päivä takana.
Toivoisin, että aloittaja olisi lukenut ja sisäistänyt päivän kommentit. Tänään moni hänen kaipaamansa nimimerkki osallistui kiitettävästi ketjuun.
Tai hehän ovat osallistuneet koko ajan kirjoitteluun.
Brinkkalakin mainitsi "Luen kaiken aikaa hyvinkin monen kirjoittajan mieluisista tapahtumista ja hyvästä elämästä".
Mira on kukkaemojien lähettäjä, se sinun ihailijasi.
He kirjoittavat maltillisemmin kuin esim. Siili ja Kristiina, siili iskee aamutuimaan tuohuksissaan vääriä kirjaimia ja Kristiina hallitsee kirjanpidon. Demeter kun innostuu unohtaa asemansa lukeneena sivistyneenä naisena.
Minä taas olen ymmärtämätön savikiekon pyörittäjä.
Näin ne palaset loksahtavat paikoilleen. Toivottavasti saat nyt aloittaa viikonlopun kirjoittelun mieluisista tapahtumista ja hyvästä elämästä.
Minä laitan taas kuulumisia, mutta en korosta itseäni, kerron vain mitä olen saanut aikaiseksi. No, aikaansaannoksistani ei taida olla pulaa.Entäs pulu?
Anonyymi00148 kirjoitti:
Entäs pulu?
Lunta, lunta, lunta vaan ja lisää sataa, eikös tullutkin jo runon tyyliin, lunta on paljon ja aiheuttaa harmia kulkijoille.
Aurat ei ehdi yhtä aikaa joka paikkaan ja sitten autot juuttuvat kinoksiin.
Hyvä ettei ulos tarvitse lähteä, voi ikkunasta ihailla puhtaan kaunista luontoa.
No onhan tuota arvailua ilmestynyt anojen henkilöllisyydestä, minulle ei kuitenkaan mitään selventänyt, en vaan tunnista ja sillä selvä.
Jos joku haluaa olla tuntematon sille on lupa annettu ja siis minunkin on se hyväksyttävä.
Tuo toteamus, että omasta elämästä kirjoitan on totta, mutta mistäpä muusta voin varmuudella viestiä lähettää, koetan kyllä, että en liian tutuksi perhettäni tee, vain sen verran, että jälkeläisistäni hyvillä mielin kertoilen.
Totuudessa koko ajan pyrin viestimään, koska sen verran herkkä on omatuntoni, että huonoa olisi oloni, jos pajunköyttä suoltaisin.
Omaa arkeani pääasiassa kirjoitan, mutta eihän se enää mitään mielenkiintoa voi herättää, puhumattakaan keskustelun aiheita antaa, siksi tulee huomioitua ympärillä tapahtuviin ja niistä asioista jutun juurta kehitellä.
Noin mittavaan tapahtumien ja tekemisen määrään en pysty mihin Korpikirjailija kertoo, mutta minä teen ja toimin paljon hitaammin ja vaatimattomin tavoin, ohi on aika jolloin jotain aikaankin sain.
Olen ylen onnellinen kaikista mukavista viesteistä jotka innostavat jatkamaan ja aihetta antavat arjen jatkamiseen, pieniä ilon pilkahduksiakin on kiva mukaan saada, ihailu on aika vahvasti sanottu.
Eihän kukaan kirjoita ihailua saadakseen, vaan aikaa kuluttaakseen ja jotain uuttakin oppiakseen.
Katselin kyselytunnin taas eilen ja eipä mitään mittavampaa kuulunut, uusi ministeri luetteli sitä mitä hyvää pyrkii aikaan saamaan, onnea vaan yrityksilleen, sekaisin on maan asiat, muuta ei voi sanoa.
Ikäviä tarinoita aina vaan lisää ilmestyy, totuudellisia kertomuksia sairaiden, eritoten vanhusten hoidoista saa kuulla täälläkin, todellisessa elämässä.
Jospa tuli jo jotain viestin tapaista tässäkin, joten nyt alan tämän arkeni pyöritykseen, kaikkea kivaa päiväänne.Hil-la kirjoitti:

Jospa tuli jo jotain viestin tapaista tässäkin, joten nyt alan tämän arkeni pyöritykseen, kaikkea kivaa päiväänne.Tuheroista päivää korvesta@
Katselin vanhoja valokuvia tapahtumista helmikuussa v. 2022. Tiedostin, että en ollut kunnossa, kun tein keramiikkaa, muotoilin savesta noin 35 cm korkuisen tytön. Se on omakuvani lapsena, mutta sen kädet jäivät torsoksi (keskeneräiseksi).
Kommenttien viimeiset lauseet ovat niitä, joilla saadaan yleensä keskustelua aikaan, muu tahtoo jäädä torsoksi (vesittelyksi).
Kirjoitit Hilla...
"Noin mittavaan tapahtumien ja tekemisen määrään en pysty mihin Korpikirjailija kertoo".
Viimeisellä lauseellani oli toinenkin merkitys mm. saada aikaan mittavaa tyhjänpäiväistä myrskyä vesilasissa (keskustelupalstalla).
Live elämässä teen ja toimin hitaammin, opettelenhan kävelemään kuten tiedät jo toisen kerran sitten vuoden 2022.
Kirjoitit, tekemällä/toimimalla vaatimattomin tavoin.
Voiko arjen tekoja kuten ruuanlaittoa, siivoomista, kaupassa asiointia, tai auraamista lumilingolla olua umpi hangessa tehdä vaatimattomammin tavoin.
Tavan elämäähän tämä vain on- Anonyymi00152

Jospa tuli jo jotain viestin tapaista tässäkin, joten nyt alan tämän arkeni pyöritykseen, kaikkea kivaa päiväänne.Se nyt on tyypillistä hillaa, että arvioi itsensä vaatimattomaksi.
Yleisen oikeuskäsityksen mukaan jokainen on kuitenkin jäävi arvioimaan omaa itseään. - Anonyymi00153
korppis kirjoitti:
Tuheroista päivää korvesta@
Katselin vanhoja valokuvia tapahtumista helmikuussa v. 2022. Tiedostin, että en ollut kunnossa, kun tein keramiikkaa, muotoilin savesta noin 35 cm korkuisen tytön. Se on omakuvani lapsena, mutta sen kädet jäivät torsoksi (keskeneräiseksi).
Kommenttien viimeiset lauseet ovat niitä, joilla saadaan yleensä keskustelua aikaan, muu tahtoo jäädä torsoksi (vesittelyksi).
Kirjoitit Hilla...
"Noin mittavaan tapahtumien ja tekemisen määrään en pysty mihin Korpikirjailija kertoo".
Viimeisellä lauseellani oli toinenkin merkitys mm. saada aikaan mittavaa tyhjänpäiväistä myrskyä vesilasissa (keskustelupalstalla).
Live elämässä teen ja toimin hitaammin, opettelenhan kävelemään kuten tiedät jo toisen kerran sitten vuoden 2022.
Kirjoitit, tekemällä/toimimalla vaatimattomin tavoin.
Voiko arjen tekoja kuten ruuanlaittoa, siivoomista, kaupassa asiointia, tai auraamista lumilingolla olua umpi hangessa tehdä vaatimattomammin tavoin.
Tavan elämäähän tämä vain onOnhan se nyt paljon mittavampaa, kun korppis tekee ruokaa kahdelle ja hilla yhdelle.
Onko kummallakaan niitä eläkeläiskerhoja tai kirjan esittelyjä. Anonyymi00153 kirjoitti:
Onhan se nyt paljon mittavampaa, kun korppis tekee ruokaa kahdelle ja hilla yhdelle.
Onko kummallakaan niitä eläkeläiskerhoja tai kirjan esittelyjä.Teemme harrastusvalintoja voimiemme ja mieltymysten mukaan. Eläkeläiskerho eikä kirjaesittelyt ei kiehdo.
Ruuanlaitosta tykkään, luin juuri, että Korpeen on perustettu aasialainen kauppa. Olemme molemmat tykästyneet eksoottisiin ruokiin, joten aijon heti miten vierailla kaupassa.
- Anonyymi00149
Iltapäivää ! Jokohan paluu arkeen jo onnistuisi minulta ? Helmikuulle sattuu näitä syntymäpäiviä enemmänkin: käly ja miehensä, veljentyttö, jolla on synttärit 29.2. siis silloin kun ne ovat, naapuri ja paljon muita kaukaisempia, muun muassa kohujulkkis
Erika Wikman..!!
Eihän kukaan tuttu päiviään vietä, mutta huomioida ja muistaa aina voi.
Tuntuu, että se muistaminenkin muuttuu merkityksellisemmäksi näillä vuosin.
Sen huomasin, kun serkkuni, jota harvoin tapasin, lähetti aina ystävänpäiväkortin, enää sitä ei tule - hän menehtyi joulukuussa, 91-vuotiaana.
Muitisairaus oli hänelläkin ja pari viimeistä vuotta hän vietti hoitokodissa.
Minähän kävin muistitestissä vuoden lopulla, kerroinkin siitä, ja se meni "hyvin".
Silti huomaan näiden "kognitiivisten taitojen" heikkenemistä - liittyy kuulemma myös Basedowin tautiin - ja sekös minua harmittaa: keskittymisen vaikeus ja lähimuistin heikkeneminen.
Kun tutuissa on kolmekin diagnoosin saanutta muistisairasta, "uhka" pysyy mielessä.
No. Tulee mitä tulee - mehän tiedämme, ettei "elämästä selviä hengissä" - laulussa luvataan myös, että paremmin menee," jos on jossakin jengissä..))
Sen kyllä allekirjoitan ja ajattelen, että meillä voisi täälläkin olla se "jengi" - kaikista alustan rajoituksista huolimatta.
Ainakin minulle vanheneminen ottaa välillä lujille ja vertaisten seura on ilmainen ja tutkitusti myös tehokas lääke siihen. Eikä sen "tuen" kummoista tarvitse olla - joskus vaikka vain mielenkiintoisen keskustelun seuraaminen voi kohentaa mielialaa.
Tietysti, ja valitettavasti - se toimiin myös toisinpäin: ikävä sanailu voi aineuttaa muille tunnesiirtymän - ei siis välttämättä ole niin, että esim kahden kirjoittajan välinen sanailu olisi vain heidän asiansa, kyllä se heijastuu laajemmallekin, siihen yleiseen ilmapiiriin, jonka yhdessä luomme. Tämän kaikki varmasti tietävät, oma valinta on se, mitä tuolla tiedolla teemme.
Me seniorit menetimme täällä kyläkerhomme, mutta saimme tilalle Olotila-tapaamiset, maanantaisin ja perjantaisin Olotila on käytössämme: vanhoille ja muillekin "syrjäytetyille" (ei siis syrjäytyneille - emmehän omasta tahdostamme ole marginaaleihin siirtyneet/päässeet, vai ?)
Olen myös saanut kutsun toisessa kaupunginosassa toimivaan eläkeläiskerhoon. Ensin minut tavallaan "huijattiin" sinne - kun uskottiin, että olen tilinpito- ja kirjoitustaitoinen, toimihenkilöistä on kolmannella sektorilla pulaa kun leikkauksia on tehty sielläkin.
No. Onnistuin laistamaan pestin ja olen mukana aina kun saan kyydin..))
Kyllä näen, että ainakin täällä pääkaupunkiseudulla senioreille riittää tarjontaa: kuorolaulua, jumppaa, lukupiiriä, vapaamuotoista oleilua ja kyllä niihin osallistujia riittää.
Kaikki tuo tietysti edellyttää riittävän hyvää terveyttä ja sitähän meillä kaikilla ei ole.
Nämä meidän "nuoret" hyvinvointivalmentajat, viimeksi kai Jutta Larm, hehkuttavat omien valintojen vaikutusta ikääntymiseen ja raihnastumiseen, että se olisi mukamas vältettävissä jos vain seuraa ohjeita.
Ainakin itse katson olevani lähinnä onnekas, että voin näinkin hyvin kuin nyt voin.
Katson myös, että kiitollisuus on oikeampi asenne suhteessa omaan laatuun kuin itsensä ja suorituskykynsä esittely.
Kiitos taas Hil-la läsnäolostasi ja siitä ilmapiiristä, mikä tarjoaa meille mukavan alun tällekin päivälle - jos niin tahdomme...
Pitkää viestiä pahoitellen, hyvää viikonloppua toivotellen,
demeter1- Anonyymi00150
Jutta Larm saarnaa tantraseksistä, se pitää nuorena.
- Anonyymi00151
Anonyymi00150 kirjoitti:
Jutta Larm saarnaa tantraseksistä, se pitää nuorena.
Sitä en tiennytkään, Ano 12.33..)) Mistäpä hän ei saarnaisi...kun virtaa vielä on...
Muistelen, tai tiedän, että hänen "tyttönimensä" olikin Virtanen...
demeter1 - Anonyymi00154
Anonyymi00151 kirjoitti:
Sitä en tiennytkään, Ano 12.33..)) Mistäpä hän ei saarnaisi...kun virtaa vielä on...
Muistelen, tai tiedän, että hänen "tyttönimensä" olikin Virtanen...
demeter1Virtasen tyttö Virroilta. Monta sukunimeä ollut.
- Anonyymi00155
Anonyymi00154 kirjoitti:
Virtasen tyttö Virroilta. Monta sukunimeä ollut.
Os. Virtanen Ent Kolhi, Jussila, Gustafsberg Toistaiseksi Larm
Anonyymi00155 kirjoitti:
Os. Virtanen Ent Kolhi, Jussila, Gustafsberg Toistaiseksi Larm
Huomenta ja liukasta keliä, hiekotus kyllä apuna toimii, ettei mummot kupsahtele.
Ei jäänyt tämäkään talvi ilman reilua lumen tuloa, nyt lumikasoja pois siirtäminen vuoroon tullut, kallista sekin varmaan, mutta työtä kuitenkin kuorma autoilijoille tuottaa.
Nyt pitänee tarttua tuohon vaatimattomaan, onko mahdotonta kuvitella, että näin tunnen olevani, hyvä ei ole kehuminen ja nyt vaatimattomuuskin pahaksi katsotaan.
Sille nyt vaan ei mitään mahda anon 00152 viestikään, vaatimattomaksi tunnen itseni, en missään täydellisyyttä tavoita.
Paljon olen yrittänyt, mutta koskaan en tunnetta ole saanut, että jossain hyvä olisin, mutta peräänantamaton olen horoskooppinikin mukaan.
Korpikirjailija kysyit, voiko noita arjen tekemisiä vaatimattomasti tehdä, no mielestäni voi, en voi kehua millään muuten kuin olla itse tyytyväinen tekemisiini, kun en muuhun pysty
Niinhän se on, kehu tai mitätöi, aina sama lopputulos.
Ihana oli nähdä pitkä viestisi ja niin paljon asiaa sisälsi demeter, oli samankaltaisia kuin minullakin on tästä vanhenemisisesta.
Hienoa, että teillä on mahdollisuuksia yhdessä oloon samanikäisten kanssa, minä itse aivan vapaaehtoisesti kaiken jätin ja kumma kyllä aika hyvin viihdyn yksinkin.
Mukavaa kuitenkin, että on naapuri pariskunta, joilla on aikaa minullekin antaa, eilenkin rouva tuli kauppaan lähtemistä esittämään, Sotkan loppuunmyynnistä jotain katselemaan, myöhästyimme, tyhjä oli kauppa.
Menimme sitten ruokaostoksille Cittariin ja hissillä parkkihalliin ostosten kanssa menimme, mutta kelpasi nauru, kun seisoimme hississä tovin, emme ymmärtäneet tehdä mitään, viimein välähti, että nappia olisi painettava.
Tuo muistamattomuus hänellä niin kuin minullakin, mietimme mikä oli juuston nimi, mitä hän osti, periksi emme antaneet, kiersimme juustohyllyn uusiksi ja löytyihän se nimikin, Fetajuustoa oli.
Kassalle mennessä hän huomasi laukkunsa jääneen ja juoksi sitä hakemaan ja juuri siinä kahvia juodessa kertoi edellisestä laukun unohduksesta, tapahtui ulkomailla, laukun löysi nyt, kuin myös edellisessä tapauksessakin.
Vielä hymyillään näille tapahtumille, miten kauan, voi se todella vaikeaksikin muuttua.
Minulta nuo kuuluisuudet jää huomioimatta, kuten nyt tämä Larmikin, katson niin vähän näitä ajankohtaisia ohjelmia, minä vaan vanhoja sarjoja muista maista tykkään katsella, elämisen tapoja vanhoilta hyviltä ajoilta, tunnen olevani aivan vieras nykyaikaan.
Pitäisi äänikirjoja ruveta kuuntelemaan, kerran yritinkin, mutta ei tarttunut, pitäisi kokeilla jo silmienkin vuoksi, kun näkö rupeaa rasitusta kokemaan, kun melko paljon näitä tauluja tuijotan.
Taitavia kuskeja nuo traktoreiden kuljettajat on, kun sillä vauhdilla katuja hiekoittavat, ei osuisi kohde noin hyvin kohdalleen sattuvan minulta, no onneksi ei tarvitse yrittääkään.
Jätänkin tähän, jään odottamaan mahdollisia kannanottoja, toivottavasti viestejä syntyy.
Liikkukaa varoen, ettei tarvitse lääkäriin turvata, kalliiksi käy sekin.- Anonyymi00161

Liikkukaa varoen, ettei tarvitse lääkäriin turvata, kalliiksi käy sekin.Iltapäivää ! Pekka Pouta ilmoitti muutama päivä sitten, että kevät on alkanut.
Siltähän tuo näyttää: tihkua taivaalta, pihalla paljas maa näkyvissä paikka paikoin.
Poika sitä pahoitteli kun vasta hiihtokausi täällä alkoi, pikkumieskin sai uuden suksipaketin, jota sitten tuli käytetyksi vain kolme kertaa. Ensi talvena se menee kierrätyksen, kun "pikkumies" kasvaa pituutta ihan silmissä.
Minua odottaa tänään viikkosiivous ja iso määrä tiskejä. Kone on edelleen jumissa, ei ole sähköfirmalla kiirettä, kun lasku on maksettu..))
No, ei näillä pienyrittäjillä kuulemma hääppösesti mene ja onhan vanhalla aikaa odottaa.
Nyt kun tämä pakkaskausi rajoitti liikkumista, minun tuli kyllä seurattua telkkariohjelmia, myös ajankohtaislähetyksiä. Niihinkin on näköjään helppo koukuttua.
Joku kirjoitti - vai kertoiko - että toimittajat ovat omaksuneet uuden linjan, ovat nyt enempi katsojan "kavereita" - leppoisaa juttelua harrastavat, ainakin kolmoskanavalla, asialinjalla silti.
Katsojan viihtyminen on tietysti mainoskanaville elinehtokin.
Muutama hyvä elokuvakin on tullut katsottavaksi, Teemalta, viimeksi Madeleinen Pariisi, tarina vanhastarouvasta, jonka taksimatkasta tuli myös matka hänen omaan menneisyyteensä.Hänen ja kuljettajan lyhyestä suhteesta taas tuli hienovarainen ystävyyden ylistyslaulu. Enempää ei kannata paljastaa, mutta elokuva kannattaa katsoa..))
Hil-la, kuvauksesi ja kokemuksesi ajan vieraudesta ovat kyllä tuttuja minullekin, joskus olemme ikätovereiden kesken veistelleet, ettei meillä juuri ole isommassa seurassa puhumista kun emme matkustele, emme käy ravintolassa syömässä, emmekä juuri harrasta "kulttuuriakaan"..)) Eli kyllä sinne kotiin usein käpertyy, niin halveksittavaa kuin se modernin eläjän silmissä onkin...))
Pääsääntöisesti minäkin viihdyn hyvin itseni ja rutiinieni kanssa, ei minulta mitään puutu, niin kauan kuin tämän terveyden ja tutut elämänpuitteeni saan säilyttää.
Ai niin. Vaatimattomuuskin tuli taas puheenaiheeksi..)) Itse pidän sitä edelleen hyvänä ominaisuutena ja merkkinä siitä, että ihminen ymmärtää oman laatunsa ja paikkansa jossakin isommassa yhteydessä, suhteessa toisiin, elämän jatkumolla.
Jos tämä ymmärrys puuttuu, omasta tarinasta tulee helposti rehvastelua, tai ainakin se niin koetaan. Nämä itsekeskeiset minä/minä- tarinat ovat mielestäni usein sellaisia ja Liisa Keltikangas-Järvisen mukaan meidän uusi keskustelukulttuuri on muuttunut niitä kannattelevaksi ja suosivaksi.
Siksi aikanaan tulin tänne 80+:lle ennenaikaisesti, kun täällä kerronnallisuus oli vielä vallitsevaa, ja jos olen ymmärtänyt Hil-lan Kahvipirtissä oli mukana myös kuvitteellisuutta ja leikkimieltä. En tiedä olenko itse niiden viljelyssä pätevä, mutta ilmapiirin keventäjänä ne varmasti toimivat hyvin.
No. Tätä kai se vanhuus on: kaipaa sitä millaista oli ennen, ei asetu uuteen, ainakaan kovin innokkaasti.
Mutta kai sekin voi olla hyväksi ? Jarrumiehiäkin tarvitaan, ainakin silloin kun vauhti on kova ja suunta hukassa...))
Hyvää lauantaipäivää kaikille ! Saunapäivä minulla, mutta eihän sekään enää ole paikallaan, väki saunoo milloin sattuu, pieni napin painallus ja se on siinä..))
demeter1
- Anonyymi00156
"Korpikirjailija kysyit, voiko noita arjen tekemisiä vaatimattomasti tehdä, no mielestäni voi"
Voisitko antaa esimerkin, miten sinun ja korpikirjailijan makkarakastikkeen teko eroaa
siten että sinä olet siitä vaatimaton ja korppis ei.
(makkarakastike oli nyt vain tuulesta temmattu ruokalaji, joten siihen ei kannata kirjaimellisesti tarttua)Jos ymmärsin kysymyksesi niin kuin tarkoitit, eroja on, minä en käytä aasialaisia mausteita, pelkkä pippuri ja sipuli ruokiani maustaa, joskus tomaatteja pilkon mukaan, en tomaattisosetta, mitä kaupasta valmiina voi ostaa.
Siis vaatimattomin koti ja opituin taidoin ruokani valmistan ja ohjeet useinkin kotoa peruttuja.- Anonyymi00158
Voi hyvänen aika!
Hil-la kirjoitti:
Jos ymmärsin kysymyksesi niin kuin tarkoitit, eroja on, minä en käytä aasialaisia mausteita, pelkkä pippuri ja sipuli ruokiani maustaa, joskus tomaatteja pilkon mukaan, en tomaattisosetta, mitä kaupasta valmiina voi ostaa.
Siis vaatimattomin koti ja opituin taidoin ruokani valmistan ja ohjeet useinkin kotoa peruttuja.Huomenta Korvesta@
Kiitos aamunauruista.
Rupesi näet naurattamaan kun luin anon kysymyksen ja Hillan vastauksen vaatimattomasta ruuanlaitossa.
Aasialaiset mausteet ei suomalaiseen makkarakastikkeeseen kuulu. Ihan perinteistä teen.
No, ajattelin nousta kahvinkeittoon sekin Juhlamokkaa, voitelen laktoosittomalla margariinillä rerunarieskan palan, lisään, kinkkua, maksamakkaraa tai juustoa, sillipala kuuluu myös aamupalaani. Istun keittiön pöydän ääreen.
Sitä ennen haen Korvensanomat postilaatikosta ja luen uutisia kahvia juodessani. En pidä pikkusormea pystyssä ; ))
Katselen myös tarjouksia ja suunnittelen mitä tänään syötäisiin.korpikirjailija kirjoitti:
Huomenta Korvesta@
Kiitos aamunauruista.
Rupesi näet naurattamaan kun luin anon kysymyksen ja Hillan vastauksen vaatimattomasta ruuanlaitossa.
Aasialaiset mausteet ei suomalaiseen makkarakastikkeeseen kuulu. Ihan perinteistä teen.
No, ajattelin nousta kahvinkeittoon sekin Juhlamokkaa, voitelen laktoosittomalla margariinillä rerunarieskan palan, lisään, kinkkua, maksamakkaraa tai juustoa, sillipala kuuluu myös aamupalaani. Istun keittiön pöydän ääreen.
Sitä ennen haen Korvensanomat postilaatikosta ja luen uutisia kahvia juodessani. En pidä pikkusormea pystyssä ; ))
Katselen myös tarjouksia ja suunnittelen mitä tänään syötäisiin.Yleisesti ottaen oli mielestäni kysymys, ei makkarakastikkeesta, hymy kaunistaa, eikö vaan?
- Anonyymi00159
Hil-la kirjoitti:
Yleisesti ottaen oli mielestäni kysymys, ei makkarakastikkeesta, hymy kaunistaa, eikö vaan?
Minä voisin tähän kirjoittaa nyt pitkän kommentin, mutta vaatimattomuuteni estää sen.
Sanon kuitenkin, että pienestä se vaatimattomuus/suurentelu on kiinni, jos sen mausteinen käyttö tekee. - Anonyymi00160
Anonyymi00159 kirjoitti:
Minä voisin tähän kirjoittaa nyt pitkän kommentin, mutta vaatimattomuuteni estää sen.
Sanon kuitenkin, että pienestä se vaatimattomuus/suurentelu on kiinni, jos sen mausteinen käyttö tekee.Älä muuta sano - typeriä juttuja!
Hil-la kirjoitti:
Yleisesti ottaen oli mielestäni kysymys, ei makkarakastikkeesta, hymy kaunistaa, eikö vaan?
Tartuin kirjaimellisesti anon kysymykseen makkarakastikkeesta, kuinka se eroaa sinun vaatimattomasta ja minun ei niin vaatimattomasta valmistuksesta.
Eli tässä ollaan kirjoituksieni väärinkäsityksien ytimessä. Olen sinun ja sielunsiskojesi kommentteja lukiessa ymmärtänyt, että erinomaisuuteni on ylitse muiden.
Makkarakastikkeeni valmistuskin poikkeaa mielikuvituksissanne teidän vaatimattomasta, ruskistetuista vehnäjauhoista, vedestä, makkarapaloista, sipulista, mustapippurista ja suolasta minun chili, inkivääri, valkosipuli, korianteri, kurkuma, juustokumina, kardemumma, neilikkasekoitteisesta ja
brühwurstista tehdystä makkarakastikkeesta.
Lähden nyt ostoksille, syökää hyvin ja terveellisesti.- Anonyymi00162
Hil-la kirjoitti:
Yleisesti ottaen oli mielestäni kysymys, ei makkarakastikkeesta, hymy kaunistaa, eikö vaan?
Korppis tekee anona typeriä kysymyksiä päästäkseen pilkaten vastaamaan.
Ei tarvitse ruudinkeksijä olla ymmärtäkseen, että sinun keittiösi mausteet ja tarvikkeet ovat perinteisen vaatimattomat verrattuna Korppiksen susheihin, kasviskaviaareihin ja aasialaisiin mausteisiin. Makkarakastikkeen makkaratkin ruskistaa vohveliraudalla
Riidankylvämistä! - Anonyymi00163
Anonyymi00162 kirjoitti:
Korppis tekee anona typeriä kysymyksiä päästäkseen pilkaten vastaamaan.
Ei tarvitse ruudinkeksijä olla ymmärtäkseen, että sinun keittiösi mausteet ja tarvikkeet ovat perinteisen vaatimattomat verrattuna Korppiksen susheihin, kasviskaviaareihin ja aasialaisiin mausteisiin. Makkarakastikkeen makkaratkin ruskistaa vohveliraudalla
Riidankylvämistä!Kai jokainen saa tehdä makkarakastikkeensa miten haluaa - makunsa mukaan vapaassa maassa.
Minusta se on riidankylvöä, jos sillä perusteella aletaan ihmisiä jakamaan "vuohiin ja lampaisiin" - vaatimattomiin ja vähemmän vaatimattomiin.
Jos vertailua ja itsensä arviointia haluaa harjoittaa, on paras jättää nimimerkki, mihin verrataan, mainitsematta.
Kun vaatimattomuutta yleensä pidetään hyveenä, on silloin paras jättää oma vaatimattomuus mainitsematta, koska sen mainitseminen helposti tulkitaan viittaukseksi siihen, että tuo vertailuksi mainittu nimimerkki on ominaisuuksiltaan vähintään omituinen. Anonyymi00162 kirjoitti:
Korppis tekee anona typeriä kysymyksiä päästäkseen pilkaten vastaamaan.
Ei tarvitse ruudinkeksijä olla ymmärtäkseen, että sinun keittiösi mausteet ja tarvikkeet ovat perinteisen vaatimattomat verrattuna Korppiksen susheihin, kasviskaviaareihin ja aasialaisiin mausteisiin. Makkarakastikkeen makkaratkin ruskistaa vohveliraudalla
Riidankylvämistä!Olet ennenkin sanonut omia viestejäsi minun kirjoittamiasi.
- Anonyymi00164
Anonyymi00162 kirjoitti:
Korppis tekee anona typeriä kysymyksiä päästäkseen pilkaten vastaamaan.
Ei tarvitse ruudinkeksijä olla ymmärtäkseen, että sinun keittiösi mausteet ja tarvikkeet ovat perinteisen vaatimattomat verrattuna Korppiksen susheihin, kasviskaviaareihin ja aasialaisiin mausteisiin. Makkarakastikkeen makkaratkin ruskistaa vohveliraudalla
Riidankylvämistä!Voi mitä lässyä läpinää
- Anonyymi00195
Anonyymi00162 kirjoitti:
Korppis tekee anona typeriä kysymyksiä päästäkseen pilkaten vastaamaan.
Ei tarvitse ruudinkeksijä olla ymmärtäkseen, että sinun keittiösi mausteet ja tarvikkeet ovat perinteisen vaatimattomat verrattuna Korppiksen susheihin, kasviskaviaareihin ja aasialaisiin mausteisiin. Makkarakastikkeen makkaratkin ruskistaa vohveliraudalla
Riidankylvämistä!Syödäänkö Aasiassa makkaraa?
- Anonyymi00157
Olemme jo huomattavalle iälle eläneitä. Suomen historiassakin on paljon tapahtunut elinaikanamme.
Tänään on Suomen kulttuurin päivä, Kalevalan päivä.
Kouluissa on kerrottu Mikael Agricolasta.
Kerrottu on myös Elias Lönrotista.
Minusta noita henkilöitä kulttuurin saralla yhdistää Suomen kielen kehittäminen.
Raamattu tai Kalevala ovat meille kaikille tuttuja asioita. Etelärannikolla liput hiukan lepattavat saloissaan vasten harmaata, tihkusateista taivasta. Juomienvalmistaja Hartwall on mainostanut, että tällainen taivas on lonkeronharmaa. Kielikuvat uudistuvat , puhuuko kukaan enää muutenkaan helmenharmaasta tai kyyhkysenharmaasta, huolenharmaa taisi olla Peltoniemen Hintriikan surumarssissa. . Minulla tosin on saunajuomaksi varattu heleän punainen vadelma-long-drink, aika makea ja maistuu kesälle. Terassia on puhdistanut ahkerasti lumesta ja se on sula, pääsee saunasta vilvottelemaan. Kolme plussaa ja tihkuinen vesisade auttaa paljon lumitöissä , ennestäänkin melko ohut hanki alkaa maata näyttää, ja sehän on alkavan maaliskuun tunnus.
Makkarakastike on arkisuudelle hyvä symboli, monimuotoista tarinaa siitäkin saa, onhan meitä suomalaisia jossain yhteydessä ruskean kastikkeen kansaksikin mainittu. Minäkin olen modernisoinut tuota ruokaa kahdelle vanhalle sopivaksi, mutta kuitenkin koettanut säilyttää jotain lapsuuskodin tuntua, herkkua se lapsille oli. Valmistan se siskonmakkaroista, puristan ne palleroiksi paistinpannulle öljytilkkaseen ja saavat siinä väriä. Siirrän syrjään ja pehmitän paprikaa ja sipulia, yhdistän ne makkaroihin. Lopuksi lisään ruokakermaa, helpoiten saa maukkaan esimerkiksi mustapekalla (pippurijuusto)maustetulla kermalla. Se on sellaisenaan aika sakeaa, ei tarvitse suurustella jauhoilla. Jos ruskeaa väriä kaipaa, loraus soijaa sen tekee. Perunamuusi on paras lisuke makkarasoosille, ja muusin teen joskus laittaen myös palsternakkaa tai porkkanaa lisäksi, höystän usein peruspottumuusin tillillä, pinaatilla tai yrteillä. Tänään oli kalatiskissä hyviä napakoita muikkuja, ne pyöräytettiin ruisjauhoissa ja voissa paistettiin, ja peruspottumuusia lisänä.
Jos Paloma kurkistaa tänne, hänelle lämpöiset onnentoivotukset merkkipäivänään !Keskustelumme jälkeen olin lähdössä ostoksille, kysyin mieheltäni mitä tänään haluaisit syödä. Hän vastasi jotain aasialaista ruokaa.
No, lähdin tutustuin uuteen Kaikki Aasia kauppaan. Valikoima ei ollut vielä kovin hyvä, ostin nuudeleita.
Jatkoin Prismaan ja täydensin maustekastikevarastoa ja muita puutteita ja valmistin Nasi gorengin en riisillä vaan paistetulla nuudeleilla ja kanalla.
Palomalle syntymäpäivänonnitteluni ; )
Harmaata lauantaita.
Aamusella, kun ulos vilkaisin, mietin mikähän liputuspäivä se onkaan, no se selvisi tietysti, mutta samalla huomasin, että lipputanko on kallistunut hieman vinoon.
Toissapäivänä kävin käsityöliikkeessä, ei ollut tarvitsemaani. Sanoi, missä on toinen liike.
No eilen menin sinne, sain tarvitsemaani nauhaa.
On se liike siinä ollut, en vaan ole pannut merkille, vaikka olen ohi mennyt useasti.
Kaski vanhaa rouvaa sitä oli pitämässä.
Kysyi tarvitsenko pussin, sanin etten tarvitse, mulla on kassi tässä.
Näytin pussilakanasta ompelemani kangaskassini.
Siitä juttu meni muovikasseihin. Sanoin, että K ja S ryhmä nostaa muovikassin hinnan 50 centtiin.
Olimme kaikki sitä mieltä, että se on hyvä, jospa se muovinkäyttö vähän vähenisi.
Siinä myös taivastelimme liukkaita jalkakäytäviä.
Vaikka täälläkin hyvin mursketta niihin ajetaan, kun koko ajan sulaa, ne painuu jäähän.
Sitä veljeni maksukattoasiaa, kun ajoin, niin huomasin Pirhan sivuilta, ettei se ole mikään automaatti, vaan ihmisen on siitä itse huolehdittava.
Sitten löysin semmoisen, kun lähitori, yksi niistä on ihan kivenheiton päässä kaupunkiasuntoa.
Sieltä saa apua ja neuvoa. On myös kahtena päivänä auki 2 tuntia, ilman ajanvarausta voi mennä.
Itse laitoin sähköpostia ja sain neuvon ottaa yhteyden laskutukseen.
(En tiedä onko muilla hyvinvointialueilla noita lähitoreja.)
Niinpä sain asian hoidettua laskutuksen kanssa ihan sähköpostilla, minulla oli veljen sotu tiedossa.
Kätevästi se lopulta hoitui.
Siellä näytti olevan Pirhan sivuilla semmoinenkin kohta, missä voi tehdä jonkunlaisen sopimuksen toisen puolesta asioiden hoitoon. Se on varmaan kaikilla.
Eilen ´´eksyin´´ lukemaan Afganistanin uudesta lainsäädännöstä, jostain digilehdestä.
Kyllä oli pöyristyttävän kamalaa.
Saamme olla onnellisia, täällä sentään inhimillisyys vallitsee enimmäkseen.- Anonyymi00165
Eliaana ja muutkin valtuutuksista kiinnostuneet,
Suomi.fi oli ainakin minulla se osoite, missä annoin pojalle laajat valtuudet asioida puolestani. Koronan aikaan se oli kätevää, ei tarvinnut apteekissakaan käydä.
Kunnan sisäisen viestijärjestelmän kautta hoituu taas muu terveyteen liittyvä asiointi. Siihen olen antanut valtuudet miniälle, joka on sairaanhoitaja, hän pystyy terveystietojani tarkastelemaan ja seurailemaan.
demeter1 Anonyymi00165 kirjoitti:

demeter1Olisikohan samaa asiaa, kun kaikki viralliset asiat tuntuu nyt siirrettävän tänne Suomi.fi sivuille.
Luin, että kun käy tietyillä sivuilla se Suomi.fi laitetaan automaattisesti, sen voi sitten perua.
Kävin toissapäivänä Kanta-sivulla uusimassa reseptin.
Kävin sitten katsomassa onko asetuksissa laitettu Suomi.fi. En löytänyt.
Minä kun olen sellainen digitumpelo, pitänee kysyä pojanpojalta.
On 8 päivä pojantyttärentyttären synttärit. Siellä taas lähisuku on koolla.
Olisi hyvä, kun näistä asioista tulisi enemmän julkista tietoa.
Helpottaisi varmaan monen vanhan elämää.
Ei ne nuoremmat sukupolvetkaan välttämättä tiedä tämmöisistä asioista, eiväthän he ole ensisijaisia tarvitsijoita.
Tuntuu, että nykyään saa kaiken onkia monen mutkan kautta.
Niinkuin tuon veljenikin kohdalla, itsellään ei ole digiä, eikä taitoa ja minäkään en mikään ruudin keksiä ole tämän digin kanssa.
Toki nuorista saa apua, välimatka vaan hidastaa asiaa.- Anonyymi00166
Maksukattoasia voi olla ongelmallinen.
Yksinäinen iäkäs tuttuni oli viikkoja sairaalassa.
Sillä aikaa hänelle ensiksikin oli mennyt ensimmäinen sairaalasku kotiin.
Siis kotiin, jossa ei ole ketään !
Soitin asiasta sairaalan laskutukseen, ettei tuttuni joudu ulosottoon ja menetä
luottotietojaan.
Sairaalassaolon pitkittyessä laskun summa nousi ja soitin uudestaan laskutukseen.
Sieltä kerrottiin, että laskun summakin on väärin.
Kun maksukatto tulee eteen lasku pienenee puolella,
MUTTA asiakkaan eli potilaan pitää itse seurata laskun kasvamista
ja maksukattoa.
Miten sairas sitä pystyy seuraamaan vieläpä sairaalassa ollessaan ?!
Ei moni, varsinkaan iäkäs edes tiedä koko asiasta.
Eikö sairaalan tietokoneilla pysty seurantaa tekemään automaattisesti ???
Kysyn vaan, kun tietotekniikka on niin edistyksellistä.
Sairaalassaolon pitkittyessä aloin käydä potilaan kotona tsekkaamassa postin
ja kastelemassa kukat. Muuten en olisi mistään tiennyt eikä potilaskaan.
Hänen laskunsa olisivat menneet ulosottoon hänen sairaalassaollessaan.
Yksinäisillä voi olla aika kamalaa ? - Anonyymi00167
Eliaana kirjoitti:
Olisikohan samaa asiaa, kun kaikki viralliset asiat tuntuu nyt siirrettävän tänne Suomi.fi sivuille.
Luin, että kun käy tietyillä sivuilla se Suomi.fi laitetaan automaattisesti, sen voi sitten perua.
Kävin toissapäivänä Kanta-sivulla uusimassa reseptin.
Kävin sitten katsomassa onko asetuksissa laitettu Suomi.fi. En löytänyt.
Minä kun olen sellainen digitumpelo, pitänee kysyä pojanpojalta.
On 8 päivä pojantyttärentyttären synttärit. Siellä taas lähisuku on koolla.
Olisi hyvä, kun näistä asioista tulisi enemmän julkista tietoa.
Helpottaisi varmaan monen vanhan elämää.
Ei ne nuoremmat sukupolvetkaan välttämättä tiedä tämmöisistä asioista, eiväthän he ole ensisijaisia tarvitsijoita.
Tuntuu, että nykyään saa kaiken onkia monen mutkan kautta.
Niinkuin tuon veljenikin kohdalla, itsellään ei ole digiä, eikä taitoa ja minäkään en mikään ruudin keksiä ole tämän digin kanssa.
Toki nuorista saa apua, välimatka vaan hidastaa asiaa.Varokaa ! Kaverini sai kännyyn huijausviestin muka suomi.fi:stä,
missä ohjattiin näpyttelemään tilinumero. Hän viime tipassa "heräsi
hoksaamaan", että se on huijausviesti. - Anonyymi00168
Luin samaa juttua. Ihan uskomattoman hirveää. En ihmettele, että Afganistanista paetaan
muualle turvapaikka hakemaan. - Anonyymi00169
Anonyymi00167 kirjoitti:
Varokaa ! Kaverini sai kännyyn huijausviestin muka suomi.fi:stä,
missä ohjattiin näpyttelemään tilinumero. Hän viime tipassa "heräsi
hoksaamaan", että se on huijausviesti.Suomi.fi:stä tulee ilmoitus postista ainakin sähköpostiin, mutta aito ilmoitus ei koskaan sisällä linkkiä, jota pitäisi klikata tai jonka kautta pitäisi kirjautua. Jos saat viestin,
jossa on linkki, se on todennäköisesti huijaus. Anonyymi00166 kirjoitti:
Maksukattoasia voi olla ongelmallinen.
Yksinäinen iäkäs tuttuni oli viikkoja sairaalassa.
Sillä aikaa hänelle ensiksikin oli mennyt ensimmäinen sairaalasku kotiin.
Siis kotiin, jossa ei ole ketään !
Soitin asiasta sairaalan laskutukseen, ettei tuttuni joudu ulosottoon ja menetä
luottotietojaan.
Sairaalassaolon pitkittyessä laskun summa nousi ja soitin uudestaan laskutukseen.
Sieltä kerrottiin, että laskun summakin on väärin.
Kun maksukatto tulee eteen lasku pienenee puolella,
MUTTA asiakkaan eli potilaan pitää itse seurata laskun kasvamista
ja maksukattoa.
Miten sairas sitä pystyy seuraamaan vieläpä sairaalassa ollessaan ?!
Ei moni, varsinkaan iäkäs edes tiedä koko asiasta.
Eikö sairaalan tietokoneilla pysty seurantaa tekemään automaattisesti ???
Kysyn vaan, kun tietotekniikka on niin edistyksellistä.
Sairaalassaolon pitkittyessä aloin käydä potilaan kotona tsekkaamassa postin
ja kastelemassa kukat. Muuten en olisi mistään tiennyt eikä potilaskaan.
Hänen laskunsa olisivat menneet ulosottoon hänen sairaalassaollessaan.
Yksinäisillä voi olla aika kamalaa ?Aivan. Tuota minäkin ihmettelin, ettei se katon täyttyminen näy automaattisesti vaan potilaan itse pitää siitä huolehtia.
Niinkuin sanoit, että jos hoito pitkittyy, eikä tästä edes yleisesti tiedetä, että asia on itse seurattava. Se on kyllä kumma ettei maksukattoa tietotekniikan aikana voida laittaa automaattisesti toteutuvaksi.
Juuri hiljattain kerrottiin mediassa, miten miljoonia on maksamatta hyvinvointialueiden laskuja,
Tuli vaan mieleeni, että kuinkahan paljon riippuu siitä, ettei ole kunnon tietoa jaettu asioiden hoidosta.
Siitähän minäkin huolta kannoin, ettei mene suotta sitten ulosottoon.
Näihin tahoihin joihin asian tiimoilta yhteyttä otin, niin voin sanoa, että sain hyvää palvelua asian selvittämiseksi.Anonyymi00167 kirjoitti:
Varokaa ! Kaverini sai kännyyn huijausviestin muka suomi.fi:stä,
missä ohjattiin näpyttelemään tilinumero. Hän viime tipassa "heräsi
hoksaamaan", että se on huijausviesti.Itselleni olet takonut päähään, että mitään tietoja ei anneta mihinkään, saati johonkin linkkiin.
Kyllä oikeassa olet, tarkkana pitää olla.- Anonyymi00170
Eliaana kirjoitti:
Aivan. Tuota minäkin ihmettelin, ettei se katon täyttyminen näy automaattisesti vaan potilaan itse pitää siitä huolehtia.
Niinkuin sanoit, että jos hoito pitkittyy, eikä tästä edes yleisesti tiedetä, että asia on itse seurattava. Se on kyllä kumma ettei maksukattoa tietotekniikan aikana voida laittaa automaattisesti toteutuvaksi.
Juuri hiljattain kerrottiin mediassa, miten miljoonia on maksamatta hyvinvointialueiden laskuja,
Tuli vaan mieleeni, että kuinkahan paljon riippuu siitä, ettei ole kunnon tietoa jaettu asioiden hoidosta.
Siitähän minäkin huolta kannoin, ettei mene suotta sitten ulosottoon.
Näihin tahoihin joihin asian tiimoilta yhteyttä otin, niin voin sanoa, että sain hyvää palvelua asian selvittämiseksi.Maksukatto sairaalassaolosta tulee aika nopeasti täyteen.
Muistaakseni noin viikossa. Vuorokausimaksut on nousseet,
onkohan maksukatto muuttunut ?
Toinen tuttuni oli (vuosia sitten) kuusi viikkoa sairaalassa ja oli maksanut laskun
mitään ihmettelemättä. Moniko maksaa lähes puolet liikaa ?
Valtavia summia.
Asiaan olisi ehdottomasti saatava korjaus.
Sairaalasta poistuvalle voisi edes antaa jonkun informaatiolapun laskutuksesta.
Laskuun voi saada jälkeenpäin korjauksen. Anonyymi00170 kirjoitti:
Maksukatto sairaalassaolosta tulee aika nopeasti täyteen.
Muistaakseni noin viikossa. Vuorokausimaksut on nousseet,
onkohan maksukatto muuttunut ?
Toinen tuttuni oli (vuosia sitten) kuusi viikkoa sairaalassa ja oli maksanut laskun
mitään ihmettelemättä. Moniko maksaa lähes puolet liikaa ?
Valtavia summia.
Asiaan olisi ehdottomasti saatava korjaus.
Sairaalasta poistuvalle voisi edes antaa jonkun informaatiolapun laskutuksesta.
Laskuun voi saada jälkeenpäin korjauksen.Mielestäni asia pitäisi olla niin, että se maksukatto automaattisesti otettaisiin huomioon.
Asian todella pitäisi saada korjaus.
Eikö nyt tietokone aikana voida luoda systeemiä, että se tulee automaattisesti voimaan maksukaton täytyttyä.
Niinpä. moniko maksaa liikaa. Joskus tuntuu siltä, että kaikki systeemit ovat niin monimutkaisia ja vaikeita, että ihan sen vuoksi maksetaan mitä ei tarvitsisi.- Anonyymi00172
Anonyymi00170 kirjoitti:
Maksukatto sairaalassaolosta tulee aika nopeasti täyteen.
Muistaakseni noin viikossa. Vuorokausimaksut on nousseet,
onkohan maksukatto muuttunut ?
Toinen tuttuni oli (vuosia sitten) kuusi viikkoa sairaalassa ja oli maksanut laskun
mitään ihmettelemättä. Moniko maksaa lähes puolet liikaa ?
Valtavia summia.
Asiaan olisi ehdottomasti saatava korjaus.
Sairaalasta poistuvalle voisi edes antaa jonkun informaatiolapun laskutuksesta.
Laskuun voi saada jälkeenpäin korjauksen.Vuosia sitten, on jo Vanhentunutta asiaa,
Kolme vuotta sitten olin sairaalassa melkein vaki asiakas.
Sairaala lähetti Ilmaiskortin, mutta siitä pitää itse vastaanotoilla ja sairaalaan kirjautuessa ilmoittaa, että eivät lähetä laskua.
Lakujen peruuttaminen ja poistaminen on hitaampaa, kun niitä eri tule turhaan, on helpompi laskuttajallekin.
Maksukatto täyttyy melkein joka vuosi, sairaudelle ja seurannalla ei voi itse mitään. - Anonyymi00174
Eliaana kirjoitti:
Mielestäni asia pitäisi olla niin, että se maksukatto automaattisesti otettaisiin huomioon.
Asian todella pitäisi saada korjaus.
Eikö nyt tietokone aikana voida luoda systeemiä, että se tulee automaattisesti voimaan maksukaton täytyttyä.
Niinpä. moniko maksaa liikaa. Joskus tuntuu siltä, että kaikki systeemit ovat niin monimutkaisia ja vaikeita, että ihan sen vuoksi maksetaan mitä ei tarvitsisi.Kukaan ei maksa liikaa. Liikaa maksetut palautetaan.
Sieltä Pirhan alueeltakin voi joutua Hus-sairaalaan.
Minä soitin Husiin, kun maksukatto täyttyi ja he kysyivät onko minulla Luvn maksuja ja
sanoin, että on. Ne sitten laskettiin mukaan ja mulle tuli kirje kotiin, jossa pyysivät tilinumeroa mihin palauttaa liikaa maksetut. - Anonyymi00176
Anonyymi00172 kirjoitti:
Vuosia sitten, on jo Vanhentunutta asiaa,
Kolme vuotta sitten olin sairaalassa melkein vaki asiakas.
Sairaala lähetti Ilmaiskortin, mutta siitä pitää itse vastaanotoilla ja sairaalaan kirjautuessa ilmoittaa, että eivät lähetä laskua.
Lakujen peruuttaminen ja poistaminen on hitaampaa, kun niitä eri tule turhaan, on helpompi laskuttajallekin.
Maksukatto täyttyy melkein joka vuosi, sairaudelle ja seurannalla ei voi itse mitään.Vanhentunut tai ei, ei se sitä mitätöi, että henkilö on maksanut liikaa.
Anonyymi00170 kirjoitti:
Maksukatto sairaalassaolosta tulee aika nopeasti täyteen.
Muistaakseni noin viikossa. Vuorokausimaksut on nousseet,
onkohan maksukatto muuttunut ?
Toinen tuttuni oli (vuosia sitten) kuusi viikkoa sairaalassa ja oli maksanut laskun
mitään ihmettelemättä. Moniko maksaa lähes puolet liikaa ?
Valtavia summia.
Asiaan olisi ehdottomasti saatava korjaus.
Sairaalasta poistuvalle voisi edes antaa jonkun informaatiolapun laskutuksesta.
Laskuun voi saada jälkeenpäin korjauksen.Vrk-maksu 71 euroa ja jotain senttejä päälle.
Maksukatto 815 euroa.Anonyymi00174 kirjoitti:
Kukaan ei maksa liikaa. Liikaa maksetut palautetaan.
Sieltä Pirhan alueeltakin voi joutua Hus-sairaalaan.
Minä soitin Husiin, kun maksukatto täyttyi ja he kysyivät onko minulla Luvn maksuja ja
sanoin, että on. Ne sitten laskettiin mukaan ja mulle tuli kirje kotiin, jossa pyysivät tilinumeroa mihin palauttaa liikaa maksetut.Kiitos tiedosta.
Asia vaan huolestutti, kun hiljan oli juttua, en nyt muista, mistä alueesta, että laskutukset ihan sekaisin.- Anonyymi00180
Eliaana kirjoitti:
Kiitos tiedosta.
Asia vaan huolestutti, kun hiljan oli juttua, en nyt muista, mistä alueesta, että laskutukset ihan sekaisin.Itsehän ne on tarkistettava tuli lasku sitten mistä tahansa.
Tuollahan ne ruokakaupassakin asiakkaat tarkistaa laskunsa.:) - Anonyymi00181
Anonyymi00180 kirjoitti:
Itsehän ne on tarkistettava tuli lasku sitten mistä tahansa.
Tuollahan ne ruokakaupassakin asiakkaat tarkistaa laskunsa.:)Se on eri asia.
- Anonyymi00184
Anonyymi00181 kirjoitti:
Se on eri asia.
Ai, minulle LASKU on aina lasku, tuli se sitten mistä tahansa.
- Anonyymi00186
Anonyymi00180 kirjoitti:
Itsehän ne on tarkistettava tuli lasku sitten mistä tahansa.
Tuollahan ne ruokakaupassakin asiakkaat tarkistaa laskunsa.:)Se nyt on täysin eri asia.
- Anonyymi00187
Eliaana kirjoitti:
Vrk-maksu 71 euroa ja jotain senttejä päälle.
Maksukatto 815 euroa.Maksukattoon sisältyvät palvelut: Terveyskeskus- ja poliklinikkamaksut, päiväkirurgia, fysioterapia, sarjahoidot.
Poikkeus: Lyhytaikainen laitoshoito (esim. sairaalan vuodeosasto) on maksullista (n. 26,80 €/hoitopäivä) myös maksukaton täyttyessä. Anonyymi00187 kirjoitti:
Maksukattoon sisältyvät palvelut: Terveyskeskus- ja poliklinikkamaksut, päiväkirurgia, fysioterapia, sarjahoidot.
Poikkeus: Lyhytaikainen laitoshoito (esim. sairaalan vuodeosasto) on maksullista (n. 26,80 €/hoitopäivä) myös maksukaton täyttyessä.Joo Pirhan sivuilla on tuo luettelo ja lisäksi myös mitä ei kuulu.
Jossain näin sellaisen maininnan, että ambulanssi kuuluu, mutta se oli väärä tieto.
Ambulanssissa maksetaan omavastuu ja se on siinä.- Anonyymi00188
Eliaana kirjoitti:
Joo Pirhan sivuilla on tuo luettelo ja lisäksi myös mitä ei kuulu.
Jossain näin sellaisen maininnan, että ambulanssi kuuluu, mutta se oli väärä tieto.
Ambulanssissa maksetaan omavastuu ja se on siinä.Myös julkinen hammashoito kuuluu
- Anonyymi00196
Eliaana kirjoitti:
Olisikohan samaa asiaa, kun kaikki viralliset asiat tuntuu nyt siirrettävän tänne Suomi.fi sivuille.
Luin, että kun käy tietyillä sivuilla se Suomi.fi laitetaan automaattisesti, sen voi sitten perua.
Kävin toissapäivänä Kanta-sivulla uusimassa reseptin.
Kävin sitten katsomassa onko asetuksissa laitettu Suomi.fi. En löytänyt.
Minä kun olen sellainen digitumpelo, pitänee kysyä pojanpojalta.
On 8 päivä pojantyttärentyttären synttärit. Siellä taas lähisuku on koolla.
Olisi hyvä, kun näistä asioista tulisi enemmän julkista tietoa.
Helpottaisi varmaan monen vanhan elämää.
Ei ne nuoremmat sukupolvetkaan välttämättä tiedä tämmöisistä asioista, eiväthän he ole ensisijaisia tarvitsijoita.
Tuntuu, että nykyään saa kaiken onkia monen mutkan kautta.
Niinkuin tuon veljenikin kohdalla, itsellään ei ole digiä, eikä taitoa ja minäkään en mikään ruudin keksiä ole tämän digin kanssa.
Toki nuorista saa apua, välimatka vaan hidastaa asiaa." Kävin toissapäivänä Kanta-sivulla uusimassa reseptin.
Kävin sitten katsomassa onko asetuksissa laitettu Suomi.fi. En löytänyt."
Kanta-sivun asiat pysyvät kantasivulla.
Ei niitä siirretä Suomi.fi palveluun.
Ensin tulee ilmoitus, esim vero, omaan yksityiseen sähköpostiin.
"On tullut ilmoitus Omavero Suomi.fi
Menet Suomi.fi Oma vero sivuille.
Sieltä klikkaat Saapuneet Viestit
Klikkaamalla saat ne auki.
Tai tulisiko sinne Trafilta jotain.
Siellä on samat tekstit, kun olisi paperiversio. - Anonyymi00197
Anonyymi00167 kirjoitti:
Varokaa ! Kaverini sai kännyyn huijausviestin muka suomi.fi:stä,
missä ohjattiin näpyttelemään tilinumero. Hän viime tipassa "heräsi
hoksaamaan", että se on huijausviesti.Suomi.fi ei pyydä tilinumeroa eikä mitään pankkiin kuuluvaa.
- Anonyymi00201
Eliaana kirjoitti:
Aivan. Tuota minäkin ihmettelin, ettei se katon täyttyminen näy automaattisesti vaan potilaan itse pitää siitä huolehtia.
Niinkuin sanoit, että jos hoito pitkittyy, eikä tästä edes yleisesti tiedetä, että asia on itse seurattava. Se on kyllä kumma ettei maksukattoa tietotekniikan aikana voida laittaa automaattisesti toteutuvaksi.
Juuri hiljattain kerrottiin mediassa, miten miljoonia on maksamatta hyvinvointialueiden laskuja,
Tuli vaan mieleeni, että kuinkahan paljon riippuu siitä, ettei ole kunnon tietoa jaettu asioiden hoidosta.
Siitähän minäkin huolta kannoin, ettei mene suotta sitten ulosottoon.
Näihin tahoihin joihin asian tiimoilta yhteyttä otin, niin voin sanoa, että sain hyvää palvelua asian selvittämiseksi.Itselläni on E-lasku hyvinvointialueelle pankissa.
Tuli se lasku sitten hammaslääkäristä, sairaalasta tai terveyskeskuksesta.
Vahvistan E-laskut
Tuota maksukaton rajausta pitäisi pystyä seuraamaan jonkun ulkopuolisen.
Eli uskotulla henkilöllä olisi tilille pääsy, jos sairaalassa olo venyy.
Edunvalvoja on yksi, jos omaisia ei ole
Se pitäisi hoitaa hyvissä ajoissa.
Sairaalan sosiaalihenkilön puoleen voi myös kääntyä ongelmatilanteissa.
He neuvovat mitä pitää tehdä.
- Anonyymi00171
Miten tuollaista petosta saa harjoittaa ? Sehän on varkauteen verrattava asia
jos ihmiseltä viedään perusteetta rahaa, kun väärin saa laskuttaa ?
Eikö ole muka mahdollista laskuttaa oikein ?
Se pitää olla lähtökohta.
Ihminen voi maksaa turhaan satoja euroja, yli tonninkin.
Se on kaikille iso raha, mutta pienituloiselle valtava raha,
koska hän joutuu myös maksamaan omat juoksevat kulunsa
asunnostaan ynnä muusta sairaalassa ollessaan.
Apteekissa kertyy maksukatto automaattisesti.- Anonyymi00173
Kukaan ei maksa ylimääräistä.
Rauhoitu. Hyvää maaliskuun ensimäistä päivää ja ensimmäinen kevät kuukausi alkuun saatu.
Lunta tuli paljon, mutta on myös paljon jo hävinnyt, eilen oli 7 astetta lämmintä, kadut sulaneet, mutta liukkautta saattaa olla, kun yöllä kosteus maassa jääty, siis varovaisuutta edelleen.
Minulle kevät on elämisen ilon aikaa, niin silmin nähden kevät etenee, linnut palaavat, maa lumen vallasta pääsee eroon ja uusi kasvu alkaa.
Kaikilla ei näin ole, on kerrottu että itsemurhia tapahtuu keväisin paljon, ehkä sitä voimakasta kevään tuloa ei kestä katsoa, voi olla kuitenkin vaan tarinoita, mutta ei mahdotonta kuitenkaan.
Näin vanhanakin, jo monia keväitä nähneenä, aina ne herättää saman innon.
Niinpä demeter, joskus elämäni aikana olen kuullut moneltakin tahoilta, että vaatimattomuus on hyve, sitähän se ei tämän ajan kuvassa siten olekaan.
Illalla ajattelin katsoa sitä euroviisukisaa, meniköhän viisitoista minuuttia, kun suljin telkkarin.
Juontajat jo saivat aikaan pitkästymisen ja sitten itse ohjelma ja esitykset sen vähän mitä ehdin katsoa, saivat kielteisesti ilmaantuneen mielen ja katsoin riittävän minulle.
Olen kuullut voittaja kappaleen jo aiemmin ja en voi sanoa pitäneeni siitäkään.
Huomaan kyllä jo itsekin, että aika kulkee ohitseni ja minä jään roikkumaan mukana, jos niin tahdon.
Onneksi elämäni on niin omaani, että saan vielä kaikesta päättää'.
Opettelua on kaikesta huolimatta, koska en ymmärrä läheskään kaikkea sitä, mistä voi nuhtelua saada, yritän sivuuttaa nuo ivaksi tarkoitetut, mutta huonosti niitäkin tunnistan ja sitten olenkin jo neulan silmässä, ihmettelemässä miten kävikään.
Jos vältät ja varot kehumista, itseni kuin toistenkin taholle, se huomioidaan, jos pyrit esittämään oman itsesi kuvaa, oletkin teennäisesti vaatimaton.
Miten vuosikymmeniä kirjoittanutkaan ei pysty aikaa seuraamaan, jää hampaisiin milloin mistäkin asiasta?
Olette kirjoittaneet noista terveyteen ja niihin kuuluvien asioiden hoidoista, nekin minulle melko vieraita on ja kauhistuttaa, kun luen noita uhkakuvia, jotka pitäisi osata hoitaa, tai jää maksumieheksi kaikkeen.
Lääkärissä ylen harvoin käyn ja siksi ei asiat eteen tule, nyt kyllä pitäisi vuosikontrolliin mennä, mutta sitäkin viivytän juuri siksi, että joudun setvimään kaiken maailman korvauksien viidakkoa.
Apteekki toimi kohdallani hyvin, uusivat reseptitkin, en enää varmaan itse osaa toimiakkaan, kun omakannassa harvoin joudun käymään, joskus kyllä hyvin selvisin.
Kai sitten kun pakko eteen tulee jotenkin toimintanikin palaa, tai sitten apua joudun pyytämään, kai sitä jostain löytyy.
Pelokkaalta tuntuu, kun luen viestejänne.
Palomalle onnen toivotukset, näin myöhässäkin olen, mutta onnea ei kai liikaa koskaan tule.
Ramoona siskomakkaroista mainitsit, minä niistä aina keiton teen ja on vaiheluksi sopivaa.
Eilen katsoin sipuliohjelman, keittivät monen näköisiä sipuleita ja tekivät niistä salaatin, hiukan öljyä ja suolaa ja näkyi maistuvan, uskon ihan täysin, olen suuri sipulin ystävä.
Purjonkin paistoivat aivan mustaksi uunissa, mutta pinta lehden pois ottaen löytyi ihana purjon sisu mikä sekin näkyi maistuvan.
Minä olen tykästynyt juustokuutioihin ja selleriä seuraksi, on pirteän makoisia, vaikka tikkuihin tökittynä tarjoiluun.
Kokeillen aina uusia ihanuuksia, kun niitä ilmaantuu ja täällä ketjussakin uusia niksiä löytää.
Tänään perinteistä filettä, porkkana ja kukkakaali perunoiden lisänä, niilläkin maku varmaan maistuva ja masu täyttyy.
Kalevalan päiväkin hujahti ohi, melkein huomaamatta ja nyt sitten pyhiä odotellaan huhtikuun alkuun, no onhan siellä matkan varressa Naistenpäivä, Palmusunnuntai, Marianpäivä ja kesäaikakin sitten kuun lopulla eteen tulee.
Aloitetaan mukavissa merkein maaliskuu, kevät kurkistelee.- Anonyymi00175
Anonyymi00173 kirjoitti:
Kukaan ei maksa ylimääräistä.
Rauhoitu.Kyllä maksaa. Tuttuni on yksi todiste siitä eikä hän varmaankaan ole ainoa.
- Anonyymi00177
Anonyymi00175 kirjoitti:
Kyllä maksaa. Tuttuni on yksi todiste siitä eikä hän varmaankaan ole ainoa.
Missä ja miten joutui muka maksamaan ylimääräistä?
- Anonyymi00182
Anonyymi00177 kirjoitti:
Missä ja miten joutui muka maksamaan ylimääräistä?
Lue ylempää. En sinua varten jaksa kirjoittaa uudestaan
jos käyt väittämään vastaan, vaikka et edes vaivaudu
kommentteja lukemaan.
Pitää vaan päästä heti väittämään vastaan, kun se on verissä. Hil-la kirjoitti:
Hyvää maaliskuun ensimäistä päivää ja ensimmäinen kevät kuukausi alkuun saatu.
Lunta tuli paljon, mutta on myös paljon jo hävinnyt, eilen oli 7 astetta lämmintä, kadut sulaneet, mutta liukkautta saattaa olla, kun yöllä kosteus maassa jääty, siis varovaisuutta edelleen.
Minulle kevät on elämisen ilon aikaa, niin silmin nähden kevät etenee, linnut palaavat, maa lumen vallasta pääsee eroon ja uusi kasvu alkaa.
Kaikilla ei näin ole, on kerrottu että itsemurhia tapahtuu keväisin paljon, ehkä sitä voimakasta kevään tuloa ei kestä katsoa, voi olla kuitenkin vaan tarinoita, mutta ei mahdotonta kuitenkaan.
Näin vanhanakin, jo monia keväitä nähneenä, aina ne herättää saman innon.
Niinpä demeter, joskus elämäni aikana olen kuullut moneltakin tahoilta, että vaatimattomuus on hyve, sitähän se ei tämän ajan kuvassa siten olekaan.
Illalla ajattelin katsoa sitä euroviisukisaa, meniköhän viisitoista minuuttia, kun suljin telkkarin.
Juontajat jo saivat aikaan pitkästymisen ja sitten itse ohjelma ja esitykset sen vähän mitä ehdin katsoa, saivat kielteisesti ilmaantuneen mielen ja katsoin riittävän minulle.
Olen kuullut voittaja kappaleen jo aiemmin ja en voi sanoa pitäneeni siitäkään.
Huomaan kyllä jo itsekin, että aika kulkee ohitseni ja minä jään roikkumaan mukana, jos niin tahdon.
Onneksi elämäni on niin omaani, että saan vielä kaikesta päättää'.
Opettelua on kaikesta huolimatta, koska en ymmärrä läheskään kaikkea sitä, mistä voi nuhtelua saada, yritän sivuuttaa nuo ivaksi tarkoitetut, mutta huonosti niitäkin tunnistan ja sitten olenkin jo neulan silmässä, ihmettelemässä miten kävikään.
Jos vältät ja varot kehumista, itseni kuin toistenkin taholle, se huomioidaan, jos pyrit esittämään oman itsesi kuvaa, oletkin teennäisesti vaatimaton.
Miten vuosikymmeniä kirjoittanutkaan ei pysty aikaa seuraamaan, jää hampaisiin milloin mistäkin asiasta?
Olette kirjoittaneet noista terveyteen ja niihin kuuluvien asioiden hoidoista, nekin minulle melko vieraita on ja kauhistuttaa, kun luen noita uhkakuvia, jotka pitäisi osata hoitaa, tai jää maksumieheksi kaikkeen.
Lääkärissä ylen harvoin käyn ja siksi ei asiat eteen tule, nyt kyllä pitäisi vuosikontrolliin mennä, mutta sitäkin viivytän juuri siksi, että joudun setvimään kaiken maailman korvauksien viidakkoa.
Apteekki toimi kohdallani hyvin, uusivat reseptitkin, en enää varmaan itse osaa toimiakkaan, kun omakannassa harvoin joudun käymään, joskus kyllä hyvin selvisin.
Kai sitten kun pakko eteen tulee jotenkin toimintanikin palaa, tai sitten apua joudun pyytämään, kai sitä jostain löytyy.
Pelokkaalta tuntuu, kun luen viestejänne.
Palomalle onnen toivotukset, näin myöhässäkin olen, mutta onnea ei kai liikaa koskaan tule.
Ramoona siskomakkaroista mainitsit, minä niistä aina keiton teen ja on vaiheluksi sopivaa.
Eilen katsoin sipuliohjelman, keittivät monen näköisiä sipuleita ja tekivät niistä salaatin, hiukan öljyä ja suolaa ja näkyi maistuvan, uskon ihan täysin, olen suuri sipulin ystävä.
Purjonkin paistoivat aivan mustaksi uunissa, mutta pinta lehden pois ottaen löytyi ihana purjon sisu mikä sekin näkyi maistuvan.
Minä olen tykästynyt juustokuutioihin ja selleriä seuraksi, on pirteän makoisia, vaikka tikkuihin tökittynä tarjoiluun.
Kokeillen aina uusia ihanuuksia, kun niitä ilmaantuu ja täällä ketjussakin uusia niksiä löytää.
Tänään perinteistä filettä, porkkana ja kukkakaali perunoiden lisänä, niilläkin maku varmaan maistuva ja masu täyttyy.
Kalevalan päiväkin hujahti ohi, melkein huomaamatta ja nyt sitten pyhiä odotellaan huhtikuun alkuun, no onhan siellä matkan varressa Naistenpäivä, Palmusunnuntai, Marianpäivä ja kesäaikakin sitten kuun lopulla eteen tulee.
Aloitetaan mukavissa merkein maaliskuu, kevät kurkistelee.Korvesta moi@
Keskustelussa eriävä mielipide ei välttämättä ole ivaa. Tapanani on, että luen useamman kerran omat ja muiden viestit. Siitä huolimatta joskus jää epäselvyyttä mitä toinen kirjoittaja tarkoittaa.
Tässä yksi esimerkki kirjoituksestasi.
"Onneksi elämäni on niin omaani, että saan vielä kaikesta päättää."
Päätelmäni, tarkoitat elät itsenäisesti, muista riippumattomana.
Itse en pysty sanomaan samaa, en voi päättää itsenäisesti kysymättä muiden läheisteni mielipidettä.
Mielestäsi olet vaatimaton.
Mielestäsi et ole vaatimaton. Olet rohkea, et heikko, olet plus 80 palstan mediahahmo, jolla on vaikutusta ikäihmisiin.
Uskoisin, että jos nyt olisit nuori, ehkäpä osallistuisit johonkin tv.n realitysarjaan.
Nykyäänhän on näitä "Tyrkky" ym. ohjelmia joissa koulutetaan osallistujia tuntemaan omat vahvuutensa jonkin alan osaajana. Niissä ei takarivin Tyynet pärjää. Katsoin Tyrkyn ekajakson ja tykästyin kuinka erilaisia rohkeita ihmisiä etsi keinoja tulla kuuluisaksi mediavaikuttajaksi.
Rahastahan näissä ohjelmissa onnistujilla on kysymys, voit tienata omaisuuksia olemalla esillä.
Eilinen euroviisukarsinta oli mielenkiintoinen. Siinä juontajakolmikko pisti parastaan. Suurenmaailman tyyliin.. vitsi..vitsi kommenteillaan ja pukeutumisellaan. Puitteet olivat upeat joten esimerkillistä esimakua ensivuoden mahdollisesta euroviisulähetystä varten.- Anonyymi00183
Anonyymi00182 kirjoitti:
Lue ylempää. En sinua varten jaksa kirjoittaa uudestaan
jos käyt väittämään vastaan, vaikka et edes vaivaudu
kommentteja lukemaan.
Pitää vaan päästä heti väittämään vastaan, kun se on verissä.Meidän anojen kirjoituksista on vaikeaa olla perillä.
Katsos, kun monilla anoilla on niitä tuttuja. Hil-la kirjoitti:
Hyvää maaliskuun ensimäistä päivää ja ensimmäinen kevät kuukausi alkuun saatu.
Lunta tuli paljon, mutta on myös paljon jo hävinnyt, eilen oli 7 astetta lämmintä, kadut sulaneet, mutta liukkautta saattaa olla, kun yöllä kosteus maassa jääty, siis varovaisuutta edelleen.
Minulle kevät on elämisen ilon aikaa, niin silmin nähden kevät etenee, linnut palaavat, maa lumen vallasta pääsee eroon ja uusi kasvu alkaa.
Kaikilla ei näin ole, on kerrottu että itsemurhia tapahtuu keväisin paljon, ehkä sitä voimakasta kevään tuloa ei kestä katsoa, voi olla kuitenkin vaan tarinoita, mutta ei mahdotonta kuitenkaan.
Näin vanhanakin, jo monia keväitä nähneenä, aina ne herättää saman innon.
Niinpä demeter, joskus elämäni aikana olen kuullut moneltakin tahoilta, että vaatimattomuus on hyve, sitähän se ei tämän ajan kuvassa siten olekaan.
Illalla ajattelin katsoa sitä euroviisukisaa, meniköhän viisitoista minuuttia, kun suljin telkkarin.
Juontajat jo saivat aikaan pitkästymisen ja sitten itse ohjelma ja esitykset sen vähän mitä ehdin katsoa, saivat kielteisesti ilmaantuneen mielen ja katsoin riittävän minulle.
Olen kuullut voittaja kappaleen jo aiemmin ja en voi sanoa pitäneeni siitäkään.
Huomaan kyllä jo itsekin, että aika kulkee ohitseni ja minä jään roikkumaan mukana, jos niin tahdon.
Onneksi elämäni on niin omaani, että saan vielä kaikesta päättää'.
Opettelua on kaikesta huolimatta, koska en ymmärrä läheskään kaikkea sitä, mistä voi nuhtelua saada, yritän sivuuttaa nuo ivaksi tarkoitetut, mutta huonosti niitäkin tunnistan ja sitten olenkin jo neulan silmässä, ihmettelemässä miten kävikään.
Jos vältät ja varot kehumista, itseni kuin toistenkin taholle, se huomioidaan, jos pyrit esittämään oman itsesi kuvaa, oletkin teennäisesti vaatimaton.
Miten vuosikymmeniä kirjoittanutkaan ei pysty aikaa seuraamaan, jää hampaisiin milloin mistäkin asiasta?
Olette kirjoittaneet noista terveyteen ja niihin kuuluvien asioiden hoidoista, nekin minulle melko vieraita on ja kauhistuttaa, kun luen noita uhkakuvia, jotka pitäisi osata hoitaa, tai jää maksumieheksi kaikkeen.
Lääkärissä ylen harvoin käyn ja siksi ei asiat eteen tule, nyt kyllä pitäisi vuosikontrolliin mennä, mutta sitäkin viivytän juuri siksi, että joudun setvimään kaiken maailman korvauksien viidakkoa.
Apteekki toimi kohdallani hyvin, uusivat reseptitkin, en enää varmaan itse osaa toimiakkaan, kun omakannassa harvoin joudun käymään, joskus kyllä hyvin selvisin.
Kai sitten kun pakko eteen tulee jotenkin toimintanikin palaa, tai sitten apua joudun pyytämään, kai sitä jostain löytyy.
Pelokkaalta tuntuu, kun luen viestejänne.
Palomalle onnen toivotukset, näin myöhässäkin olen, mutta onnea ei kai liikaa koskaan tule.
Ramoona siskomakkaroista mainitsit, minä niistä aina keiton teen ja on vaiheluksi sopivaa.
Eilen katsoin sipuliohjelman, keittivät monen näköisiä sipuleita ja tekivät niistä salaatin, hiukan öljyä ja suolaa ja näkyi maistuvan, uskon ihan täysin, olen suuri sipulin ystävä.
Purjonkin paistoivat aivan mustaksi uunissa, mutta pinta lehden pois ottaen löytyi ihana purjon sisu mikä sekin näkyi maistuvan.
Minä olen tykästynyt juustokuutioihin ja selleriä seuraksi, on pirteän makoisia, vaikka tikkuihin tökittynä tarjoiluun.
Kokeillen aina uusia ihanuuksia, kun niitä ilmaantuu ja täällä ketjussakin uusia niksiä löytää.
Tänään perinteistä filettä, porkkana ja kukkakaali perunoiden lisänä, niilläkin maku varmaan maistuva ja masu täyttyy.
Kalevalan päiväkin hujahti ohi, melkein huomaamatta ja nyt sitten pyhiä odotellaan huhtikuun alkuun, no onhan siellä matkan varressa Naistenpäivä, Palmusunnuntai, Marianpäivä ja kesäaikakin sitten kuun lopulla eteen tulee.
Aloitetaan mukavissa merkein maaliskuu, kevät kurkistelee.Joskus olen ihmetellyt että jopa meidän ikäpolvi tuhahtaa näille arjan asioille: ruuanlaitolle, siivoukselle, ostoksille.
Arkihan voi näyttäytyä hyvinkin moninaisena ja jos siihen vielä lisää tämän vanhushoivan
(sitähän ainakin 80+:t jossain määrin tarvitsevat joko omasuoritteina tai ulkopuolelta saatavana palveluna) niin kyllä siitä elämämänsisältöä irtoaa.
Minäkin olen tänään jäljittänyt tietoa verenpaineesta, joka minulla pakkaa aamuisin olla luvattoman korkea. Olen myös purkittanut ja pakastanut kalaliemen jonka tein kun sain pojalta kuhanperkeitä. Sainhan tietysti fileitäkin, niillä olen herkutellut pitkin talvea.
Matot ravistelin eilen ja nyt pitäisi imuroida, pestä lattiat.
Eikö vain ole mielenkiintoista, etenkin kun vaatimatonkin siihen pystyy..))
No. Leikki leikkinä. Kai minulle tämä nykyinen elämäntilanne on sittenkin uusi. Nuorempana arki oli minulle enimmäkseen tylsää pakkopullaa, aina jotakin muuta mielessä. Vasta näin vanhana arki aukeaa minulle tyydyttävänä ja tyynnyttävänä elämänvaiheena.
Se tietysti edellyttää sitä että terveys säilyy riittävän hyvänä myös jatkossa.
Minä kyllä katselin eilen tuota UMK-ohjelmaa. Iso spektaakkeli ja veti katsojia, 1,2 miljoonaa, sanoivat. Voittajat kehuivat tunnelmaa, myös kilpailijoiden kesken, ja minusta se kyllä välittyi katsojillekin. Juontajia, Sami Sykkö ja Jorma Uotinen, kyllä vähän vierastin, turhan paljon veivät huomiota rooliinsa nähden..))
Ulkoilu jäi tänäänkin väliin. Ei houkuttanut lähteä tihkusateeseen liukastelemaan, yksi kilometri juoksumatolla sai nyt riittää lenkkeilyksi ja ainahan tätä hyötyliikuntaa tulee päivän mittaan.
Hyvää alkavaa viikkoa kaikille,
demeter1- Anonyymi00193
demeter1 kirjoitti:
Joskus olen ihmetellyt että jopa meidän ikäpolvi tuhahtaa näille arjan asioille: ruuanlaitolle, siivoukselle, ostoksille.
Arkihan voi näyttäytyä hyvinkin moninaisena ja jos siihen vielä lisää tämän vanhushoivan
(sitähän ainakin 80 :t jossain määrin tarvitsevat joko omasuoritteina tai ulkopuolelta saatavana palveluna) niin kyllä siitä elämämänsisältöä irtoaa.
Minäkin olen tänään jäljittänyt tietoa verenpaineesta, joka minulla pakkaa aamuisin olla luvattoman korkea. Olen myös purkittanut ja pakastanut kalaliemen jonka tein kun sain pojalta kuhanperkeitä. Sainhan tietysti fileitäkin, niillä olen herkutellut pitkin talvea.
Matot ravistelin eilen ja nyt pitäisi imuroida, pestä lattiat.
Eikö vain ole mielenkiintoista, etenkin kun vaatimatonkin siihen pystyy..))
No. Leikki leikkinä. Kai minulle tämä nykyinen elämäntilanne on sittenkin uusi. Nuorempana arki oli minulle enimmäkseen tylsää pakkopullaa, aina jotakin muuta mielessä. Vasta näin vanhana arki aukeaa minulle tyydyttävänä ja tyynnyttävänä elämänvaiheena.
Se tietysti edellyttää sitä että terveys säilyy riittävän hyvänä myös jatkossa.
Minä kyllä katselin eilen tuota UMK-ohjelmaa. Iso spektaakkeli ja veti katsojia, 1,2 miljoonaa, sanoivat. Voittajat kehuivat tunnelmaa, myös kilpailijoiden kesken, ja minusta se kyllä välittyi katsojillekin. Juontajia, Sami Sykkö ja Jorma Uotinen, kyllä vähän vierastin, turhan paljon veivät huomiota rooliinsa nähden..))
Ulkoilu jäi tänäänkin väliin. Ei houkuttanut lähteä tihkusateeseen liukastelemaan, yksi kilometri juoksumatolla sai nyt riittää lenkkeilyksi ja ainahan tätä hyötyliikuntaa tulee päivän mittaan.
Hyvää alkavaa viikkoa kaikille,
demeter1"Eikö vain ole mielenkiintoista, etenkin kun vaatimatonkin pystyy siivoamaan :))
- Anonyymi00194
Hil-la kirjoitti:
Hyvää maaliskuun ensimäistä päivää ja ensimmäinen kevät kuukausi alkuun saatu.
Lunta tuli paljon, mutta on myös paljon jo hävinnyt, eilen oli 7 astetta lämmintä, kadut sulaneet, mutta liukkautta saattaa olla, kun yöllä kosteus maassa jääty, siis varovaisuutta edelleen.
Minulle kevät on elämisen ilon aikaa, niin silmin nähden kevät etenee, linnut palaavat, maa lumen vallasta pääsee eroon ja uusi kasvu alkaa.
Kaikilla ei näin ole, on kerrottu että itsemurhia tapahtuu keväisin paljon, ehkä sitä voimakasta kevään tuloa ei kestä katsoa, voi olla kuitenkin vaan tarinoita, mutta ei mahdotonta kuitenkaan.
Näin vanhanakin, jo monia keväitä nähneenä, aina ne herättää saman innon.
Niinpä demeter, joskus elämäni aikana olen kuullut moneltakin tahoilta, että vaatimattomuus on hyve, sitähän se ei tämän ajan kuvassa siten olekaan.
Illalla ajattelin katsoa sitä euroviisukisaa, meniköhän viisitoista minuuttia, kun suljin telkkarin.
Juontajat jo saivat aikaan pitkästymisen ja sitten itse ohjelma ja esitykset sen vähän mitä ehdin katsoa, saivat kielteisesti ilmaantuneen mielen ja katsoin riittävän minulle.
Olen kuullut voittaja kappaleen jo aiemmin ja en voi sanoa pitäneeni siitäkään.
Huomaan kyllä jo itsekin, että aika kulkee ohitseni ja minä jään roikkumaan mukana, jos niin tahdon.
Onneksi elämäni on niin omaani, että saan vielä kaikesta päättää'.
Opettelua on kaikesta huolimatta, koska en ymmärrä läheskään kaikkea sitä, mistä voi nuhtelua saada, yritän sivuuttaa nuo ivaksi tarkoitetut, mutta huonosti niitäkin tunnistan ja sitten olenkin jo neulan silmässä, ihmettelemässä miten kävikään.
Jos vältät ja varot kehumista, itseni kuin toistenkin taholle, se huomioidaan, jos pyrit esittämään oman itsesi kuvaa, oletkin teennäisesti vaatimaton.
Miten vuosikymmeniä kirjoittanutkaan ei pysty aikaa seuraamaan, jää hampaisiin milloin mistäkin asiasta?
Olette kirjoittaneet noista terveyteen ja niihin kuuluvien asioiden hoidoista, nekin minulle melko vieraita on ja kauhistuttaa, kun luen noita uhkakuvia, jotka pitäisi osata hoitaa, tai jää maksumieheksi kaikkeen.
Lääkärissä ylen harvoin käyn ja siksi ei asiat eteen tule, nyt kyllä pitäisi vuosikontrolliin mennä, mutta sitäkin viivytän juuri siksi, että joudun setvimään kaiken maailman korvauksien viidakkoa.
Apteekki toimi kohdallani hyvin, uusivat reseptitkin, en enää varmaan itse osaa toimiakkaan, kun omakannassa harvoin joudun käymään, joskus kyllä hyvin selvisin.
Kai sitten kun pakko eteen tulee jotenkin toimintanikin palaa, tai sitten apua joudun pyytämään, kai sitä jostain löytyy.
Pelokkaalta tuntuu, kun luen viestejänne.
Palomalle onnen toivotukset, näin myöhässäkin olen, mutta onnea ei kai liikaa koskaan tule.
Ramoona siskomakkaroista mainitsit, minä niistä aina keiton teen ja on vaiheluksi sopivaa.
Eilen katsoin sipuliohjelman, keittivät monen näköisiä sipuleita ja tekivät niistä salaatin, hiukan öljyä ja suolaa ja näkyi maistuvan, uskon ihan täysin, olen suuri sipulin ystävä.
Purjonkin paistoivat aivan mustaksi uunissa, mutta pinta lehden pois ottaen löytyi ihana purjon sisu mikä sekin näkyi maistuvan.
Minä olen tykästynyt juustokuutioihin ja selleriä seuraksi, on pirteän makoisia, vaikka tikkuihin tökittynä tarjoiluun.
Kokeillen aina uusia ihanuuksia, kun niitä ilmaantuu ja täällä ketjussakin uusia niksiä löytää.
Tänään perinteistä filettä, porkkana ja kukkakaali perunoiden lisänä, niilläkin maku varmaan maistuva ja masu täyttyy.
Kalevalan päiväkin hujahti ohi, melkein huomaamatta ja nyt sitten pyhiä odotellaan huhtikuun alkuun, no onhan siellä matkan varressa Naistenpäivä, Palmusunnuntai, Marianpäivä ja kesäaikakin sitten kuun lopulla eteen tulee.
Aloitetaan mukavissa merkein maaliskuu, kevät kurkistelee.Hil-la kirjoittaa
"Lääkärissä ylen harvoin käyn ja siksi ei asiat eteen tule, nyt kyllä pitäisi vuosikontrolliin mennä, mutta sitäkin viivytän juuri siksi, että joudun setvimään kaiken maailman korvauksien viidakkoa."
Jos tilaa ajan yksityislääkäriin ja siellä yleislääkärille.
Hinta on 30€
3 kertaa vuodessa voi käydä tällä hinnalla.
Labrat, röntgenit ym lisäpalvelut maksavat erikseen.
Labraan saa 50 % Kelan alennusta.
Tämä koskee yli 65-vuotiaita.
Lääkäri tilatataan puhelimitse. - Anonyymi00203
Olisiko näin, että kun maksukattoon kuuluu monesta eri paikasta laskuja, laskuttajalla on vain esim oman sairaalan tiedot.
He eivät pääse muiden firmojen tietoihin.
On kaupunginsairaala ja valtionsairaala.
Näillä ei ole yhteistä rekisteriä.
Ainakaan joka kunnassa ja kaupungissa.
Tiedot ovat hajallaan.
Tietokoneohjelmat ovat jokaisella erillaiset.
Apteekit ovat yhdenmukaistaneet tietonsa. - Anonyymi00213
Hil-la kirjoitti:
Hyvää maaliskuun ensimäistä päivää ja ensimmäinen kevät kuukausi alkuun saatu.
Lunta tuli paljon, mutta on myös paljon jo hävinnyt, eilen oli 7 astetta lämmintä, kadut sulaneet, mutta liukkautta saattaa olla, kun yöllä kosteus maassa jääty, siis varovaisuutta edelleen.
Minulle kevät on elämisen ilon aikaa, niin silmin nähden kevät etenee, linnut palaavat, maa lumen vallasta pääsee eroon ja uusi kasvu alkaa.
Kaikilla ei näin ole, on kerrottu että itsemurhia tapahtuu keväisin paljon, ehkä sitä voimakasta kevään tuloa ei kestä katsoa, voi olla kuitenkin vaan tarinoita, mutta ei mahdotonta kuitenkaan.
Näin vanhanakin, jo monia keväitä nähneenä, aina ne herättää saman innon.
Niinpä demeter, joskus elämäni aikana olen kuullut moneltakin tahoilta, että vaatimattomuus on hyve, sitähän se ei tämän ajan kuvassa siten olekaan.
Illalla ajattelin katsoa sitä euroviisukisaa, meniköhän viisitoista minuuttia, kun suljin telkkarin.
Juontajat jo saivat aikaan pitkästymisen ja sitten itse ohjelma ja esitykset sen vähän mitä ehdin katsoa, saivat kielteisesti ilmaantuneen mielen ja katsoin riittävän minulle.
Olen kuullut voittaja kappaleen jo aiemmin ja en voi sanoa pitäneeni siitäkään.
Huomaan kyllä jo itsekin, että aika kulkee ohitseni ja minä jään roikkumaan mukana, jos niin tahdon.
Onneksi elämäni on niin omaani, että saan vielä kaikesta päättää'.
Opettelua on kaikesta huolimatta, koska en ymmärrä läheskään kaikkea sitä, mistä voi nuhtelua saada, yritän sivuuttaa nuo ivaksi tarkoitetut, mutta huonosti niitäkin tunnistan ja sitten olenkin jo neulan silmässä, ihmettelemässä miten kävikään.
Jos vältät ja varot kehumista, itseni kuin toistenkin taholle, se huomioidaan, jos pyrit esittämään oman itsesi kuvaa, oletkin teennäisesti vaatimaton.
Miten vuosikymmeniä kirjoittanutkaan ei pysty aikaa seuraamaan, jää hampaisiin milloin mistäkin asiasta?
Olette kirjoittaneet noista terveyteen ja niihin kuuluvien asioiden hoidoista, nekin minulle melko vieraita on ja kauhistuttaa, kun luen noita uhkakuvia, jotka pitäisi osata hoitaa, tai jää maksumieheksi kaikkeen.
Lääkärissä ylen harvoin käyn ja siksi ei asiat eteen tule, nyt kyllä pitäisi vuosikontrolliin mennä, mutta sitäkin viivytän juuri siksi, että joudun setvimään kaiken maailman korvauksien viidakkoa.
Apteekki toimi kohdallani hyvin, uusivat reseptitkin, en enää varmaan itse osaa toimiakkaan, kun omakannassa harvoin joudun käymään, joskus kyllä hyvin selvisin.
Kai sitten kun pakko eteen tulee jotenkin toimintanikin palaa, tai sitten apua joudun pyytämään, kai sitä jostain löytyy.
Pelokkaalta tuntuu, kun luen viestejänne.
Palomalle onnen toivotukset, näin myöhässäkin olen, mutta onnea ei kai liikaa koskaan tule.
Ramoona siskomakkaroista mainitsit, minä niistä aina keiton teen ja on vaiheluksi sopivaa.
Eilen katsoin sipuliohjelman, keittivät monen näköisiä sipuleita ja tekivät niistä salaatin, hiukan öljyä ja suolaa ja näkyi maistuvan, uskon ihan täysin, olen suuri sipulin ystävä.
Purjonkin paistoivat aivan mustaksi uunissa, mutta pinta lehden pois ottaen löytyi ihana purjon sisu mikä sekin näkyi maistuvan.
Minä olen tykästynyt juustokuutioihin ja selleriä seuraksi, on pirteän makoisia, vaikka tikkuihin tökittynä tarjoiluun.
Kokeillen aina uusia ihanuuksia, kun niitä ilmaantuu ja täällä ketjussakin uusia niksiä löytää.
Tänään perinteistä filettä, porkkana ja kukkakaali perunoiden lisänä, niilläkin maku varmaan maistuva ja masu täyttyy.
Kalevalan päiväkin hujahti ohi, melkein huomaamatta ja nyt sitten pyhiä odotellaan huhtikuun alkuun, no onhan siellä matkan varressa Naistenpäivä, Palmusunnuntai, Marianpäivä ja kesäaikakin sitten kuun lopulla eteen tulee.
Aloitetaan mukavissa merkein maaliskuu, kevät kurkistelee.Sinullle tulee pieni lasku siitä vuositarkastuksesta lääkärillä ja labrat on ilmaisia. Mitä setvimistä niissä on?
Olet onnekas kun harvoin tarvitset lääkäriä, minulla se on valitettavasti päinvastoin.
- Anonyymi00185
Analysaattori taas kirjoittaa sitä minkä on väärin analysoinut. Tyrkky mikä tyrkky.
Näillä hahmoilla 80+ palstalla ei ole hahmoina mitään vaikutusta.
Totuudellisen tiedon välittäjänä, jonka voi tarkistaa, josta lukija hyötyy, on ainoa mahdollisuus vaikuttaa.
Siis tieto vaikuttaa ei hahmo.- Anonyymi00189
Eliaana kirjoitti:
No siinähän sitä analyysia tuli hahmoista 80 .
Kyllä vain.
Analysointia oman käytöksen päivittämisestä palstalla. Itselle mahdollisista vaikuttamisista 80+ palstalla. Hahmoista ja heidän mahdollisusta vaikuttamisistaan.
Sallittua olettaisin. Anonyymi00189 kirjoitti:
Kyllä vain.
Analysointia oman käytöksen päivittämisestä palstalla. Itselle mahdollisista vaikuttamisista 80 palstalla. Hahmoista ja heidän mahdollisusta vaikuttamisistaan.
Sallittua olettaisin.Taidat olla oikeassa, Ano 00185. "Mahtavat ovat muualla, suurissa saleissa".
Kuitenkin: "tieto paisuttaa, rakkaus rakentaa" (Raamattu)
Tietoa meillä on ja tiedon välittäjiä. Mutta miten on rakkauden laita ?
Siitä tuskin kannattaa kovin suureen ääneen puhua, kun siitäkin on tehty hyödyke, jota voidaan ostaa ja myydä. Sanotaan silti, että marginaaleissa sitä voisi vielä löytyä ja siellähän meidän ikäpolvi enemmäkseen elelee.
Niin että voihan olla, että viimeiset tulevat nyt ensimmäisiksi..))
Viisaat istuvat varjossa...Anonyymi00189 kirjoitti:
Kyllä vain.
Analysointia oman käytöksen päivittämisestä palstalla. Itselle mahdollisista vaikuttamisista 80 palstalla. Hahmoista ja heidän mahdollisusta vaikuttamisistaan.
Sallittua olettaisin.Tottakai se sallittua on.
Itse en ole tullut ajatelleeksi, että joku on palstalla siksi, että haluaisi vaikuttaa.
Luulisin, että vaikuttajat ovat siellä, missä ollaan omilla nimillään, näkyvällä paikalla.- Anonyymi00192
Eliaana kirjoitti:
Tottakai se sallittua on.
Itse en ole tullut ajatelleeksi, että joku on palstalla siksi, että haluaisi vaikuttaa.
Luulisin, että vaikuttajat ovat siellä, missä ollaan omilla nimillään, näkyvällä paikalla.Ihana Hilla vaikuttaa positiivisesti omalla olemuksellaan, vaikka tuskin tietoisesti haluaa olla mikään somevaikuttaja tai palstajulkkis.
Hän on myös tosi hyvä kirjoittaja ja huomioitsija , olisi ainesta vaikka kolumnistiksi. Anonyymi00192 kirjoitti:
Ihana Hilla vaikuttaa positiivisesti omalla olemuksellaan, vaikka tuskin tietoisesti haluaa olla mikään somevaikuttaja tai palstajulkkis.
Hän on myös tosi hyvä kirjoittaja ja huomioitsija , olisi ainesta vaikka kolumnistiksi.Näin varmaan.
Periaatteessahan kaikki kanssakäyminen vaikuttaa jotakin, vaikkemme sitä tiedostaisikaan.
Eikä vaikuttaminen ole pelkästään tiedon ja ideoiden jakamisen tasolla vaan tunteet ja tunnelmat vaikuttavat paljonkin.Anonyymi00192 kirjoitti:
Ihana Hilla vaikuttaa positiivisesti omalla olemuksellaan, vaikka tuskin tietoisesti haluaa olla mikään somevaikuttaja tai palstajulkkis.
Hän on myös tosi hyvä kirjoittaja ja huomioitsija , olisi ainesta vaikka kolumnistiksi.Ihan samaa olen tainnut Hil-lalle joskus ehdottakin, Ano 00192, koota Nojatuoliaineisto ja saattaa se tietoon, ellei muualle niin tälle foorumille, ikäänkuin esimerkkinä siitä, miten yksi ketju voi jatkua pitkään ja säilyttää kiinnostavuutensa.
Tietysti, kuten on ollut puhetta, viime vuodet ovat olleet erilaisia, iso kultturinen muutos ihmisten välisessä kanssakäymisessä on tapahtunut myös yleisellä tasolla, kai se on vaikuttanut tännekin ?
Noihin Nojatuolin alkuaikoihin on viitattu usein ja siksikin olisi mielenkiintoista viestejä lukea. Ei taida löytyä arkistoista enää, ainakaan minun digitaidoillani ?- Anonyymi00200
demeter1 kirjoitti:
Ihan samaa olen tainnut Hil-lalle joskus ehdottakin, Ano 00192, koota Nojatuoliaineisto ja saattaa se tietoon, ellei muualle niin tälle foorumille, ikäänkuin esimerkkinä siitä, miten yksi ketju voi jatkua pitkään ja säilyttää kiinnostavuutensa.
Tietysti, kuten on ollut puhetta, viime vuodet ovat olleet erilaisia, iso kultturinen muutos ihmisten välisessä kanssakäymisessä on tapahtunut myös yleisellä tasolla, kai se on vaikuttanut tännekin ?
Noihin Nojatuolin alkuaikoihin on viitattu usein ja siksikin olisi mielenkiintoista viestejä lukea. Ei taida löytyä arkistoista enää, ainakaan minun digitaidoillani ?Laita hakukenttään Kahvipirtti SkillaN, kyllä sieltä pirttejä ilmaantuu. Löysin juuri v 2006 ja 2010 pirttejä. Oli kivoja juttuja ,
- Anonyymi00202
demeter1 kirjoitti:
Ihan samaa olen tainnut Hil-lalle joskus ehdottakin, Ano 00192, koota Nojatuoliaineisto ja saattaa se tietoon, ellei muualle niin tälle foorumille, ikäänkuin esimerkkinä siitä, miten yksi ketju voi jatkua pitkään ja säilyttää kiinnostavuutensa.
Tietysti, kuten on ollut puhetta, viime vuodet ovat olleet erilaisia, iso kultturinen muutos ihmisten välisessä kanssakäymisessä on tapahtunut myös yleisellä tasolla, kai se on vaikuttanut tännekin ?
Noihin Nojatuolin alkuaikoihin on viitattu usein ja siksikin olisi mielenkiintoista viestejä lukea. Ei taida löytyä arkistoista enää, ainakaan minun digitaidoillani ?Olethan ollut alusta lähtien Nojatuolin lukijana ja kirjoittajana.
Mahdoitko tarkoittaa Kahvipirttiä? - Anonyymi00205
Anonyymi00202 kirjoitti:
Olethan ollut alusta lähtien Nojatuolin lukijana ja kirjoittajana.
Mahdoitko tarkoittaa Kahvipirttiä?Nojatuoliinhan tuli heti riitoja ja alettiin vanhoja kaunoja purkaa , kun porukkaa tuli 60 plussalta. Olivat siellä ja jo 50 plussalla jo tapelleet.
- Anonyymi00207
Kainuu on tyrkky.
Anonyymi00202 kirjoitti:
Olethan ollut alusta lähtien Nojatuolin lukijana ja kirjoittajana.
Mahdoitko tarkoittaa Kahvipirttiä?Totta, Kahvipirttiä tarkoitin, siellä on tainnut käydäkään....
Anonyymi00200 kirjoitti:
Laita hakukenttään Kahvipirtti SkillaN, kyllä sieltä pirttejä ilmaantuu. Löysin juuri v 2006 ja 2010 pirttejä. Oli kivoja juttuja ,
Kiitos Ano 00200, enpä olisi osannut etsiä...
- Anonyymi00190
Ei paista Kvarkenin rannallakaan, räntää ja sumuista, maaliskuun tyyliä.
- Anonyymi00191
Kun käytiin lavatansseissa, tyrkyt pimut änkesivät etualalle tyttöjen rivissä , mutta luonnonkauniit hyvinkasvatetut tytöt huomattiin ja haettiin tanssiin sieltä eturivieetlojen takaa. Fiksut pojat teki omia valintoja, siinä eetlat usein jäikin seinäruusuiksi.
- Anonyymi00198
Ei tuollaisissa puheissa juurikaan mitään perää ole. Mielikuvituksellisia, hienostelevia juttuja vaan - niin kuin kaikki olisi ollut niin viatonta poikienkaan puolella.
Kyllä siellä pokien riveissäkin oli vastaavasti niitä "tyrkkyjä" poitsuja, joika hakivat tyrkyt tytöt siitä etualalta.
Hyrräs ne hormoonit lavatansseissakin. - Anonyymi00199
Anonyymi00198 kirjoitti:
Ei tuollaisissa puheissa juurikaan mitään perää ole. Mielikuvituksellisia, hienostelevia juttuja vaan - niin kuin kaikki olisi ollut niin viatonta poikienkaan puolella.
Kyllä siellä pokien riveissäkin oli vastaavasti niitä "tyrkkyjä" poitsuja, joika hakivat tyrkyt tytöt siitä etualalta.
Hyrräs ne hormoonit lavatansseissakin.Hyrrää ne hormoonit vähän sivumpana olijoillakin, mutta ei ole epätoivoista itsensä turkytystä ja kyllä sitä himoa voi hillitä, odottaa sitä oikeaa.
Illankorvaa@
Meitä oli raitilla tyttöjä viis, oltiin pitkän hujakoita, taijettiin mennä ihan oma aloitteisesti takariviin kas kun nähtiin sieltä takarivistä pisimmät pojat..ja hyö meijät: D
Ei persjalkaset pojat tohtineet eikä ees nähneet meitä ; D
Sellaisia muistoja, no aika kultaa muistot.- Anonyymi00204
Anonyymi00199 kirjoitti:
Hyrrää ne hormoonit vähän sivumpana olijoillakin, mutta ei ole epätoivoista itsensä turkytystä ja kyllä sitä himoa voi hillitä, odottaa sitä oikeaa.
Kukin "taaplaa" tyylillään, niin tytöissä kuin pojissakin - turha tässä on ryhtyä "tuomitsevaksi siveydenenkeliksi".
- Anonyymi00206
korpikirjailija kirjoitti:
Illankorvaa@
Meitä oli raitilla tyttöjä viis, oltiin pitkän hujakoita, taijettiin mennä ihan oma aloitteisesti takariviin kas kun nähtiin sieltä takarivistä pisimmät pojat..ja hyö meijät: D
Ei persjalkaset pojat tohtineet eikä ees nähneet meitä ; D
Sellaisia muistoja, no aika kultaa muistot.Persjalkanen mies haki tanssiravintolassa daamiaa tanssiin.
Sieltä pöydän takaa kun nousi 180 cm naisihminen, alkoivat miehen jalat tutista.
Hyvin nojaili daamiin rinnuksiin kaksi tangoa.
Ei sitten enempää tullut hakukertoja. - Anonyymi00209
Anonyymi00206 kirjoitti:
Persjalkanen mies haki tanssiravintolassa daamiaa tanssiin.
Sieltä pöydän takaa kun nousi 180 cm naisihminen, alkoivat miehen jalat tutista.
Hyvin nojaili daamiin rinnuksiin kaksi tangoa.
Ei sitten enempää tullut hakukertoja.Ei esim 170 senttinen mies ole läheskään aina persjalkainen , vaan hyvinkin sopusuhtainen, on vaan keskimääräistä lyhyempi. Mitä se haittaa? Nainen saa olla miestä pitempikin, muut asiat kuin pituus ratkaisee.
- Anonyymi00210
korpikirjailija kirjoitti:
Illankorvaa@
Meitä oli raitilla tyttöjä viis, oltiin pitkän hujakoita, taijettiin mennä ihan oma aloitteisesti takariviin kas kun nähtiin sieltä takarivistä pisimmät pojat..ja hyö meijät: D
Ei persjalkaset pojat tohtineet eikä ees nähneet meitä ; D
Sellaisia muistoja, no aika kultaa muistot.Nooh, ehkä niillä lyhyehköillä pojilla oli isoille tytöille joku yhtä epäkunnioittava nimitys.
- Anonyymi00211
korpikirjailija kirjoitti:
Illankorvaa@
Meitä oli raitilla tyttöjä viis, oltiin pitkän hujakoita, taijettiin mennä ihan oma aloitteisesti takariviin kas kun nähtiin sieltä takarivistä pisimmät pojat..ja hyö meijät: D
Ei persjalkaset pojat tohtineet eikä ees nähneet meitä ; D
Sellaisia muistoja, no aika kultaa muistot.Voi mitä ITSERAKKAUTTA!
Siellä tannsipaikalla niitä eturivrissä seisovia persjalkaisia , enemmistönä olevia tyttöjä haettiin tanssimaan ja te katselitte niitä muiden päiden yli.
Siitä taisi jäädä hylätyksi tulemisen Trauna.
Se ei ole vieläkään sinusta hellittänyt otettaan..
On pakko katsella muiden Yli. - Anonyymi00212
korpikirjailija kirjoitti:
Illankorvaa@
Meitä oli raitilla tyttöjä viis, oltiin pitkän hujakoita, taijettiin mennä ihan oma aloitteisesti takariviin kas kun nähtiin sieltä takarivistä pisimmät pojat..ja hyö meijät: D
Ei persjalkaset pojat tohtineet eikä ees nähneet meitä ; D
Sellaisia muistoja, no aika kultaa muistot.Siis ystävyys oli pituudesta kiinni, samanpituiset kulki yhdessä ja tanssipaikoilla ryhmityttiin pituuden mukaan, valittiin tanssikaveritkin pituuden mukaan. Kunhan oli pitkät koivet, sai vaikka haista viinalle , olla epäsiisti ja kelju luonne.
- Anonyymi00208
Kainuu on tyrkky.
Maaliskuu, minun yksi mielikuukausi, kai siksi, että se lupaa kevään tulon ja sitten kesäkin pian joutuu.
Poikani syntymäkuukausi, sekin muistuttaa ihanista tapahtumista.
Asuimme sairaalan lähellä ja siksi kävellen menin laitokselle ja sain torut, yksin ei kai olisi saanut mennä, no kaikki sujui hyvin ja neljän tunnin urakka ja pulska poika vieressä tuhisi.
Korpikirjailija otin tuo viestisi kehuna, vaikka et tykkää sellaisesta, miksi nyt sitten.
En tunnistanut itseäni sinun mainitsemalla tavalla, en ainakaan siihen ole pyrkinyt, paikkani tiedän.
Eliaana noin minäkin ajattelen, tunteita ja ymmärrystä kaivataan ja sitä varmaan monikin yrittää esiin tuoda, kuinka se sitten tulkitaan on vastaanottajan hallussa.
Minusta sinun kertomasi on hyvin totuudellista ja aistii sen hyvää tarkoittavan totuuden.
Elät maankamaralla, todella arjen toimissa ja se on hyvää luettavaa.
Puheeksi tulleet vanhat ketjut sai minutkin etsimään pirtin ketjuja ja kylläpä oli kivaa lukea, se oli sellaista viestejä toisillemme leikinlaskun tapaan ja aina löytyi vastaajia samassa hengessä.
Tuntui sielläkin olleen vastahankaan ja muuten kyllästyneitä, mutta ne hukkui hyväntahtoisten viestien joukkoon.
Ei niitä kauan jaksa lueskella, vaikka ei kiirettä olekaan, tuntuu hukkaan menevältä touhulta, sillä ei siellä mitään opittavaa ole, ehkä se ilo millä leikimme oli poikkeavaa ja se viehätti.
Taitaisi olla tämän päivän ihmisille yleinen hupailun kohde, koko Kahvipirtti.
Noista tanssireissuista en paljon ehtinyt kokemuksia saamaan jo seitsentoista vuotiaan aloin tulevan mieheni kanssa kulkemaan.
Lyhyeksi jäi tanssiaikani, syystä, että komento kotoa käsin oli tiukkaa, ei sitä tansseihin päässyt kuin rippikoulun käytyä ja senkin jälkeen siskoni,(kymmenen vuotta vanhempi) piti tiukan tahdin.
Mieheni löysin, tai kumpiko nyt toisensa löysi, nuorisojärjestössä.
Mieheni oli juuri armeijasta tullut ja keksi, että minusta oli tullut
"iso" ja siitä se alkoi.
Olin kova punastumaan ja hän aina jotain nokkelaa minuun kohdisti ja huomioiminen sai punastumaan, olin vihainen moisesta kiusasta.
Olen lyhyt ja kai silloin pieneltä näytin kaikin puolin, joten kutsumanimekseni hänen suullaan olin pikkuinen.
En muista että olisin vähäisissä tanssiaisissa kovin haettu ollut, kai sitä joku aina silloin tällöin pyrittämään haki.
Ano 00213 en juuri nyt sitä setvimistä tarvitse, mutta tulevasta ei tiedä ja hyvä kun täältä ohjeista voi itselleen hankkia, kaiken varalle.
Olen onnellinen, että näitä en juuri ole tarvinnut miettiä, kaikilla ei sama onni käsikädessä kulje, harmi sinänsä.
Demeter aina noita osuvia sanontoja esiin tuo, sitä vanhan ajan viisutta kirjoista löytyy.
Minun lukeminen jää vähiin, luen kyllä täältäkin noita maailman tapahtumia, mutta vähän tai ei ollenkaan mitään osuvaa silmään sattuu.
Olen äänikirjoja taas alkanut pohtimaan, jospa yrittäisi niistä jotakin elämän ohjeistusta, tai poikkeavuuksia löytää, nykyisen elämän piiriin.
Taitaa olla aika piste taas viestiin laittaa ja sehän on se La Promesa päiväkin, tänään aika kuluu hyvin.
Markkinat huomenna, jospa jaksaisi itsensä sinne torille siirtää huomenissa.Hil-la kirjoitti:

Markkinat huomenna, jospa jaksaisi itsensä sinne torille siirtää huomenissa.Huomenta@
Aurinko paistaa pilvien lomasta, taitaa tulla kaunis päivä. Ajattelin hakea turkistaljat mökiltä ja laittaa parvekkeen kalusteet auringon asentoon. Mieheni ei tykkää lähteä lumeen kävelemään, joten parvekkeella hän saa nauttia ulkoilusta.
Illalla mietin yhteistä elämäämme, tuli haikea mieli kun muistelin kuinka helppoa oli vielä muutama vuosi sitten spontaanisti lähteä pakoon talvisydäntä lämpimään. No, lohdutin itseäni tyyneysrukouksella.
Katsoitteko L/ovet ikuisesti sinun tv.sarjan. Mielestäni se oli jännittävä trilleri näyttelijäsuoritukset upeita ja loppukin hyvin.
Kiva Hilla, että kommenttini meni oikein perille se oli kohtelias toteamus sinun tärkeästä roolista plus 80- palstalla.
Lavatansseja kuvasin Kahvipirtin huumorilla, sellainen huumori on hauskaa jos sitä ymmärtää.
Nyt kahvin keittoon ; )- Anonyymi00215
korpikirjailija kirjoitti:
Huomenta@

Nyt kahvin keittoon ; )Osallistuitko aikanaan kovastikkin kahvipirttiin, koska tunnet sen huumorin?
- Anonyymi00217
Hil-la kirjoitti:
Maaliskuu, minun yksi mielikuukausi, kai siksi, että se lupaa kevään tulon ja sitten kesäkin pian joutuu.
Poikani syntymäkuukausi, sekin muistuttaa ihanista tapahtumista.
Asuimme sairaalan lähellä ja siksi kävellen menin laitokselle ja sain torut, yksin ei kai olisi saanut mennä, no kaikki sujui hyvin ja neljän tunnin urakka ja pulska poika vieressä tuhisi.
Korpikirjailija otin tuo viestisi kehuna, vaikka et tykkää sellaisesta, miksi nyt sitten.
En tunnistanut itseäni sinun mainitsemalla tavalla, en ainakaan siihen ole pyrkinyt, paikkani tiedän.
Eliaana noin minäkin ajattelen, tunteita ja ymmärrystä kaivataan ja sitä varmaan monikin yrittää esiin tuoda, kuinka se sitten tulkitaan on vastaanottajan hallussa.
Minusta sinun kertomasi on hyvin totuudellista ja aistii sen hyvää tarkoittavan totuuden.
Elät maankamaralla, todella arjen toimissa ja se on hyvää luettavaa.
Puheeksi tulleet vanhat ketjut sai minutkin etsimään pirtin ketjuja ja kylläpä oli kivaa lukea, se oli sellaista viestejä toisillemme leikinlaskun tapaan ja aina löytyi vastaajia samassa hengessä.
Tuntui sielläkin olleen vastahankaan ja muuten kyllästyneitä, mutta ne hukkui hyväntahtoisten viestien joukkoon.
Ei niitä kauan jaksa lueskella, vaikka ei kiirettä olekaan, tuntuu hukkaan menevältä touhulta, sillä ei siellä mitään opittavaa ole, ehkä se ilo millä leikimme oli poikkeavaa ja se viehätti.
Taitaisi olla tämän päivän ihmisille yleinen hupailun kohde, koko Kahvipirtti.
Noista tanssireissuista en paljon ehtinyt kokemuksia saamaan jo seitsentoista vuotiaan aloin tulevan mieheni kanssa kulkemaan.
Lyhyeksi jäi tanssiaikani, syystä, että komento kotoa käsin oli tiukkaa, ei sitä tansseihin päässyt kuin rippikoulun käytyä ja senkin jälkeen siskoni,(kymmenen vuotta vanhempi) piti tiukan tahdin.
Mieheni löysin, tai kumpiko nyt toisensa löysi, nuorisojärjestössä.
Mieheni oli juuri armeijasta tullut ja keksi, että minusta oli tullut
"iso" ja siitä se alkoi.
Olin kova punastumaan ja hän aina jotain nokkelaa minuun kohdisti ja huomioiminen sai punastumaan, olin vihainen moisesta kiusasta.
Olen lyhyt ja kai silloin pieneltä näytin kaikin puolin, joten kutsumanimekseni hänen suullaan olin pikkuinen.
En muista että olisin vähäisissä tanssiaisissa kovin haettu ollut, kai sitä joku aina silloin tällöin pyrittämään haki.
Ano 00213 en juuri nyt sitä setvimistä tarvitse, mutta tulevasta ei tiedä ja hyvä kun täältä ohjeista voi itselleen hankkia, kaiken varalle.
Olen onnellinen, että näitä en juuri ole tarvinnut miettiä, kaikilla ei sama onni käsikädessä kulje, harmi sinänsä.
Demeter aina noita osuvia sanontoja esiin tuo, sitä vanhan ajan viisutta kirjoista löytyy.
Minun lukeminen jää vähiin, luen kyllä täältäkin noita maailman tapahtumia, mutta vähän tai ei ollenkaan mitään osuvaa silmään sattuu.
Olen äänikirjoja taas alkanut pohtimaan, jospa yrittäisi niistä jotakin elämän ohjeistusta, tai poikkeavuuksia löytää, nykyisen elämän piiriin.
Taitaa olla aika piste taas viestiin laittaa ja sehän on se La Promesa päiväkin, tänään aika kuluu hyvin.
Markkinat huomenna, jospa jaksaisi itsensä sinne torille siirtää huomenissa.Aamupäivää! Ihania nuoruudenmuistoja, Hil-la ja muut kirjoittajat. Elettiin vielä "viattomuuden aikaa". Näin ainakin itse koin.
Minä olin herkkä ihastumaan ja lähellä oli, etten minäkin olisi avioitunut parikymppisenä. Vanhanpiaan ikään, 24, ehdin ennen kuin avioiduin poikien isän kanssa ja vasta kolmekymppisenä syntyi esikoispoika. Se oli suunniteltua, koska halusimme, että meillä olisi oma koti ja saisin itse hoitaa lapset kun olivat pieniä.
Juuri eilen juttelin lapsuudenystävän kanssa. Hän avioitui 17-vuotiaana ja tuli melko pian äidiksi. Nyt on poikakin kohta eläkeiässä..)) Samoin yksi kälyistäni, 17-vuotiaana naimisiin ja nyt on poika eläkeiässä..))
Paljon käytiin 70-luvulla keskustelua lapsen varhaiskasvatuksesta ja kotiäiti/virkaäiti- keskustelu sai kiivaitakin muotoja. Tuntui, että kotiäidin piti jotenkin puolustella omaa ratkaisuaan, tuntea huonoa omaatuntoa, kun ei "palvellut yhteiskuntaa" vaan halusi "itsekkäästi" hoitaa omat lapsensa, ilman alan koulutusta vielä..))
Minua myös toistuvasti muistutettiin, että eläkkeeni jää pieneksi kotivuosien vuoksi ja niinhän siinä on käynyt..))
"Yhteiskuntaa" palvelin kyllä myös kotivuosina: hoidin tilapaisesti vieraita - tai tuttuja - lapsia ja vanhaa äitiäni, olin mukana kirkon diakoniatyössä, ohjasin milloin minkäkinlaista toimintaa, äiti/lapsi-kerhoa, äitien keskustelupiiriä, kesäleikkitoimintaa - harrastuspohjalta yleensä...
Ettei nyt menisi omakehuksi, täytyy muistuttaa että kaikesta "aktiivisuudesta" ja suunnitelmallisuudesta huolimatta meidänkin avioliitto päättyi eroon ja kuten tiedetään, maksajiksi erossa tulevat aina lapset, eikä sitä unohda eikä voi kaunistella.
Hyvä puoli oli tietysti se, että meillä eronneilla puolisoilla säilyi loppuun saakka toverillinen suhde, saattohoidossakin olin mukana.
Voi, voi, nyt taisin lähteä "avautumaan" liikaa..)) Hölmöähän se on, kuten täällä on monesti todettu. Minullekin avoimuus vaan pakkaa olla luontaista, ei mielestäni itsekorostuksen tai huomiohakuisen vuoksi vaan päinvastoin: taviksen elämä on "tavallista", mutta yhtä lailla sitä voi jakaa kuin muutakin, arvokkaampana, mielenkiintoisempana pidettyä elämää. Ja lukija päättää, ottaa tai jättää..)) Asianosaisia katson riittävästi suojelevani, koska kirjoitan nimimerkillä - ilman naamakuvaa,,))
Hyvää alkuviikkoa kaikille,
demeter1 - Anonyymi00219
Anonyymi00217 kirjoitti:
Aamupäivää! Ihania nuoruudenmuistoja, Hil-la ja muut kirjoittajat. Elettiin vielä "viattomuuden aikaa". Näin ainakin itse koin.

demeter1Eihän sinun nimeäsi eikä kasvoja eikä edes paikkakuntaa tiedetä, ei lasten nimiä, ammatteja eikä muutakaan yksityisyyteen liittyvää. Olet vain hyvin suojellen heidän yksityisyyttään kertonut asioita. Kerrot myös nostamatta itseäsi johonkin sankari yksinhuoltajan rooliin, myönnät myös lasten kärsineen.
Kyllä nuo kotona olon vuodet ovat kuitenkin antaneet lapsille paljon "korviketta" perheen hajoamisen vastapainoksi. - Anonyymi00220
Anonyymi00217 kirjoitti:
Aamupäivää! Ihania nuoruudenmuistoja, Hil-la ja muut kirjoittajat. Elettiin vielä "viattomuuden aikaa". Näin ainakin itse koin.
Minä olin herkkä ihastumaan ja lähellä oli, etten minäkin olisi avioitunut parikymppisenä. Vanhanpiaan ikään, 24, ehdin ennen kuin avioiduin poikien isän kanssa ja vasta kolmekymppisenä syntyi esikoispoika. Se oli suunniteltua, koska halusimme, että meillä olisi oma koti ja saisin itse hoitaa lapset kun olivat pieniä.
Juuri eilen juttelin lapsuudenystävän kanssa. Hän avioitui 17-vuotiaana ja tuli melko pian äidiksi. Nyt on poikakin kohta eläkeiässä..)) Samoin yksi kälyistäni, 17-vuotiaana naimisiin ja nyt on poika eläkeiässä..))
Paljon käytiin 70-luvulla keskustelua lapsen varhaiskasvatuksesta ja kotiäiti/virkaäiti- keskustelu sai kiivaitakin muotoja. Tuntui, että kotiäidin piti jotenkin puolustella omaa ratkaisuaan, tuntea huonoa omaatuntoa, kun ei "palvellut yhteiskuntaa" vaan halusi "itsekkäästi" hoitaa omat lapsensa, ilman alan koulutusta vielä..))
Minua myös toistuvasti muistutettiin, että eläkkeeni jää pieneksi kotivuosien vuoksi ja niinhän siinä on käynyt..))
"Yhteiskuntaa" palvelin kyllä myös kotivuosina: hoidin tilapaisesti vieraita - tai tuttuja - lapsia ja vanhaa äitiäni, olin mukana kirkon diakoniatyössä, ohjasin milloin minkäkinlaista toimintaa, äiti/lapsi-kerhoa, äitien keskustelupiiriä, kesäleikkitoimintaa - harrastuspohjalta yleensä...
Ettei nyt menisi omakehuksi, täytyy muistuttaa että kaikesta "aktiivisuudesta" ja suunnitelmallisuudesta huolimatta meidänkin avioliitto päättyi eroon ja kuten tiedetään, maksajiksi erossa tulevat aina lapset, eikä sitä unohda eikä voi kaunistella.
Hyvä puoli oli tietysti se, että meillä eronneilla puolisoilla säilyi loppuun saakka toverillinen suhde, saattohoidossakin olin mukana.
Voi, voi, nyt taisin lähteä "avautumaan" liikaa..)) Hölmöähän se on, kuten täällä on monesti todettu. Minullekin avoimuus vaan pakkaa olla luontaista, ei mielestäni itsekorostuksen tai huomiohakuisen vuoksi vaan päinvastoin: taviksen elämä on "tavallista", mutta yhtä lailla sitä voi jakaa kuin muutakin, arvokkaampana, mielenkiintoisempana pidettyä elämää. Ja lukija päättää, ottaa tai jättää..)) Asianosaisia katson riittävästi suojelevani, koska kirjoitan nimimerkillä - ilman naamakuvaa,,))
Hyvää alkuviikkoa kaikille,
demeter1Olen samaa mieltä kuin ano 00219.
Hyvin maltillisesti olet "pesuettasi" julki tuonut. Et ole "tyrkky".
Aloittajalle kuuluu se "mediapersoonan" titteli ja kuuluisuus täällä 80+ palstalla oikeutetusti. Tuo titteli ei ole tyrkkyydellä eikä palstahahmo brändäyksellä saatu, vaan Hilla on sen ansainnut pitkäkestoisella sinnikkyyllä, maltillisuudella, vaatimattomuudella jne. jota ano 00192 on jo eilen kuvannut.
Pysykää vaan "taviksina" jalat tukevasti maassa. Tämä on kuitenkin keskustelupalsta eikä sisällöntuottajien alusta ;) - Anonyymi00221
Anonyymi00219 kirjoitti:
Eihän sinun nimeäsi eikä kasvoja eikä edes paikkakuntaa tiedetä, ei lasten nimiä, ammatteja eikä muutakaan yksityisyyteen liittyvää. Olet vain hyvin suojellen heidän yksityisyyttään kertonut asioita. Kerrot myös nostamatta itseäsi johonkin sankari yksinhuoltajan rooliin, myönnät myös lasten kärsineen.
Kyllä nuo kotona olon vuodet ovat kuitenkin antaneet lapsille paljon "korviketta" perheen hajoamisen vastapainoksi.Kiitos palautteestasi, Ano 12.03. Kyllä tuntui hyvältä - kuin synninpäästö kelvotomalle..))
demeter1 - Anonyymi00222
Anonyymi00220 kirjoitti:
Olen samaa mieltä kuin ano 00219.
Hyvin maltillisesti olet "pesuettasi" julki tuonut. Et ole "tyrkky".
Aloittajalle kuuluu se "mediapersoonan" titteli ja kuuluisuus täällä 80 palstalla oikeutetusti. Tuo titteli ei ole tyrkkyydellä eikä palstahahmo brändäyksellä saatu, vaan Hilla on sen ansainnut pitkäkestoisella sinnikkyyllä, maltillisuudella, vaatimattomuudella jne. jota ano 00192 on jo eilen kuvannut.
Pysykää vaan "taviksina" jalat tukevasti maassa. Tämä on kuitenkin keskustelupalsta eikä sisällöntuottajien alusta ;)Kiitos Ano 00220 sinullekin palautteesta. Juuri näin: "kunnia sille, jolle se kuuluu" - vai pitäisikö tässä tapauksessa sanoa: kunnia kuuluu sille, joka ei sitä hae"..))
Todella nätisti ja osuvasti kirjoitti myös Ano 000192 eilen Hil-lasta.
demeter1 Anonyymi00217 kirjoitti:
Aamupäivää! Ihania nuoruudenmuistoja, Hil-la ja muut kirjoittajat. Elettiin vielä "viattomuuden aikaa". Näin ainakin itse koin.
Minä olin herkkä ihastumaan ja lähellä oli, etten minäkin olisi avioitunut parikymppisenä. Vanhanpiaan ikään, 24, ehdin ennen kuin avioiduin poikien isän kanssa ja vasta kolmekymppisenä syntyi esikoispoika. Se oli suunniteltua, koska halusimme, että meillä olisi oma koti ja saisin itse hoitaa lapset kun olivat pieniä.
Juuri eilen juttelin lapsuudenystävän kanssa. Hän avioitui 17-vuotiaana ja tuli melko pian äidiksi. Nyt on poikakin kohta eläkeiässä..)) Samoin yksi kälyistäni, 17-vuotiaana naimisiin ja nyt on poika eläkeiässä..))
Paljon käytiin 70-luvulla keskustelua lapsen varhaiskasvatuksesta ja kotiäiti/virkaäiti- keskustelu sai kiivaitakin muotoja. Tuntui, että kotiäidin piti jotenkin puolustella omaa ratkaisuaan, tuntea huonoa omaatuntoa, kun ei "palvellut yhteiskuntaa" vaan halusi "itsekkäästi" hoitaa omat lapsensa, ilman alan koulutusta vielä..))
Minua myös toistuvasti muistutettiin, että eläkkeeni jää pieneksi kotivuosien vuoksi ja niinhän siinä on käynyt..))
"Yhteiskuntaa" palvelin kyllä myös kotivuosina: hoidin tilapaisesti vieraita - tai tuttuja - lapsia ja vanhaa äitiäni, olin mukana kirkon diakoniatyössä, ohjasin milloin minkäkinlaista toimintaa, äiti/lapsi-kerhoa, äitien keskustelupiiriä, kesäleikkitoimintaa - harrastuspohjalta yleensä...
Ettei nyt menisi omakehuksi, täytyy muistuttaa että kaikesta "aktiivisuudesta" ja suunnitelmallisuudesta huolimatta meidänkin avioliitto päättyi eroon ja kuten tiedetään, maksajiksi erossa tulevat aina lapset, eikä sitä unohda eikä voi kaunistella.
Hyvä puoli oli tietysti se, että meillä eronneilla puolisoilla säilyi loppuun saakka toverillinen suhde, saattohoidossakin olin mukana.
Voi, voi, nyt taisin lähteä "avautumaan" liikaa..)) Hölmöähän se on, kuten täällä on monesti todettu. Minullekin avoimuus vaan pakkaa olla luontaista, ei mielestäni itsekorostuksen tai huomiohakuisen vuoksi vaan päinvastoin: taviksen elämä on "tavallista", mutta yhtä lailla sitä voi jakaa kuin muutakin, arvokkaampana, mielenkiintoisempana pidettyä elämää. Ja lukija päättää, ottaa tai jättää..)) Asianosaisia katson riittävästi suojelevani, koska kirjoitan nimimerkillä - ilman naamakuvaa,,))
Hyvää alkuviikkoa kaikille,
demeter1Eikös jokaisen elämä ja jokaisen parin tarina ole ainutkertainen, en käyttäisi sanaa tavisihminen tai taviselämä. Puhutaan elämän värikkyydestä, muuta eikö sävykkyys ja vivahteikkuus riitä ja voi olla enemmänkin . Paljon riippuu siitä, millaisia ihmisiä kohtaa elämänsä varrella, ei vain omat tietoiset valinnat . Olen minäkin elämääni nuorena kaavaillut, unelmoinut ja ottanut tavoitteita, aika vahvasti niiden suuntaan toiminutkin. Kovin suuria yllätyksiä ei ole matkan varrelle sattunut, en tosin ole mikään riskin ottajakaan.
Sama alkuperäinen mies tässä rinnalla kulkee vieläkin. Lapset saatiin kolmenkympin molemmin puolin, oli vakaat työpaikat ja asunnon ostoon saatu hyvä pesämuna, äitiyslomakin juuri esikoisen synnyttyä piteni puoleen vuoteen ja otin lisäksi virkavapaata, jotta lapsi oli päivähoitoon mennessä yli vuoden, osasi kävellä ja hiukan puhua. Pidin tärkeänä, että lapsi osaa ilmaista hiukan itseään hoitopaikkaan mennessään. Kuopuksen kanssa äitiysloma jatkuikin neljällä vuodella, oli mahdollista senkin jälkeen samanlainen työpaikka. Minullakin oli siinä ohessa hoitolapsia, olin esikoisen koulun vanhempainneuvostossa ja seurakuntatyössä, samoja latuja ollaan siis monessa menty. Muutenkin Demeter Sinun ajatusmaailmasi tuntuu hyvin synkkaavan omaani, metsäläisiäkin ollaan molemmat. Aika lapsille on aina hyvin arvokasta, vaikka mitaleita siitä ei jaeta eikä eläke kerry.- Anonyymi00226
Ramoona kirjoitti:
Eikös jokaisen elämä ja jokaisen parin tarina ole ainutkertainen, en käyttäisi sanaa tavisihminen tai taviselämä. Puhutaan elämän värikkyydestä, muuta eikö sävykkyys ja vivahteikkuus riitä ja voi olla enemmänkin . Paljon riippuu siitä, millaisia ihmisiä kohtaa elämänsä varrella, ei vain omat tietoiset valinnat . Olen minäkin elämääni nuorena kaavaillut, unelmoinut ja ottanut tavoitteita, aika vahvasti niiden suuntaan toiminutkin. Kovin suuria yllätyksiä ei ole matkan varrelle sattunut, en tosin ole mikään riskin ottajakaan.
Sama alkuperäinen mies tässä rinnalla kulkee vieläkin. Lapset saatiin kolmenkympin molemmin puolin, oli vakaat työpaikat ja asunnon ostoon saatu hyvä pesämuna, äitiyslomakin juuri esikoisen synnyttyä piteni puoleen vuoteen ja otin lisäksi virkavapaata, jotta lapsi oli päivähoitoon mennessä yli vuoden, osasi kävellä ja hiukan puhua. Pidin tärkeänä, että lapsi osaa ilmaista hiukan itseään hoitopaikkaan mennessään. Kuopuksen kanssa äitiysloma jatkuikin neljällä vuodella, oli mahdollista senkin jälkeen samanlainen työpaikka. Minullakin oli siinä ohessa hoitolapsia, olin esikoisen koulun vanhempainneuvostossa ja seurakuntatyössä, samoja latuja ollaan siis monessa menty. Muutenkin Demeter Sinun ajatusmaailmasi tuntuu hyvin synkkaavan omaani, metsäläisiäkin ollaan molemmat. Aika lapsille on aina hyvin arvokasta, vaikka mitaleita siitä ei jaeta eikä eläke kerry.Kiittelyksi nyt menee tämä päivä, mutta uhallakin vielä kiitän ja kehun Ramoonaa, joka iloksemme on nykyään kirjoittanut tänne useammin kuin ennen, mielestäni.
Sinun osallistumisesi huomataan, sopuisat ja usein informatiiviset viestisi eivät koskaan alleviivaa persoonaasi vaan saadaan kokea, että olet yksi meistä.
Näin näyttää olevan, "samoja" polkuja ollaan tallattu ja metsän tyttöjä ollaan molemmat..))
Tuo "tavis" taitaa olla vähän provokatiivinen ilmaisu, ajan erityisyyttä korostavan hengen vastakohdaksi...)) Ja taisi tuo meidän julkkisfilosofi Frank Martela jo ennustaa, että tavallisuudesta tuleekin ennen pitkää erityistä - kun erityisyys on niin tavallista..))
demeter1
- Anonyymi00214
Perskuta-rallaa - kyllä sitä nuorena poikana käytiin tanssessa kuin tansseissa ja huumori oli aina mukana. Muistan kuinka huulta heitettiin ja etsittiin jopa v-kaita tyttöjä.
- Anonyymi00216
Maanantaiaamua Daalajoen alavirralta, aurinko paistaa ja viikonlopulla satanut uusi lumi on sulamassa. Tiet ovat auki ja auratut ja kohta pienelle päiväkävelylle kullan kanssa.
Nyt kun olemme selviytyneet viime viikon kirjastokeikoista, Kalevalanpäiväkahvittelusta, synttäreistä , Vasahiihdon ja Falunin hiihdoista (telkkarista katseltuina ;) ) ja uusi viikko alussa on taas aikaa hoitaa käytännön asioita, laskuttaa vierailuista, laskea matkakorvauksia, tehdä puutelistoja kauppaan, täyttää kalenteria tämän viikon osalta ja kantaa pyykkiä sivurakennuksen yhdistettyyn pyykkitupa/saunarakennukseen.
Aikaa jää varmasti palstallekin ja voin piipahtaa lukemassa teidän juttujanne ja kommentoimassa myös. Olen ainakin nyt tämän viikon vielä kirjautumatta palstalla, yritän muistaa laittaa puumerkkini komenttieni perään.
Kiitos onnitteluista. Tämä onkin nyt ollut yhtä juhlaa ja huomiomista, aika palata maanpinnalle. Ja missäpä se paremmin tapahtuu kuin keskustelupalstalla!
Pal - Anonyymi00218
Olette puhuneet pitkistä pojista, pitkistä tytöistä ja lavatansseista. Minä olen pienikokoinen ja jos menen takariviin seisomaan olen näkymätön. Eturivissä oleminen ei aina tarkoita sitä että on tyrkyllä, monta kertaa aivan oma pituus määrittelee paikan joukossa.
Olen tanssahdellut lyhyiden poikien, pitkien poikien ja keskimittaisten poikien kanssa aivan riittävästi nuoruudessani.
Ns. "pitkässä juoksussa" pituus on merkityksetön, paitsi verhojen vaihdossa, jolloin piituudesta on suuri hyöty.
Ensimmäinen mieheni oli lyhyehkö, kuten monet maansa miehet, joissa ei ole afrikkalaista verta. Nykyinen mieheni on minua n. 25 senttiä pitempi, ihan sopiva pituus myös.
"Tanssittua ei sinulta voi ottaa pois" sanotaan sananlaskussa.
Tärkeää että tanssit on tanssittu ennen perheen perustamista. Tai voihan sitten kun lapset ovat lentäneet ulos pesästä jatkaa tanssimista niin kauan kun jalat kantaa.
PalIhana sananlasku tuo, siinä mielessä olenkin rikas! Joskus lapsena minusta sanottiin, että olen gramofonineulalla rokotettu, halusin aina panna tanssiksi, ei siinä musiikkiakaan tarvittu, hyvästä mielestäkin tanssitutti. Isä ensimmäisiä varsinaisia askelia opetti, vanhemmat serkut ja naapurin nuoret jakoivat oppejaan. Kasvoin hyvin nopeasti pituutta, tanssi oli hyvää kehonhallintaa. En ole koskaan rukkasia tanssiin pyytäjälle antanut ulkoisten seikkojen perusteella.
Teininä olin muutamalla tanssikurssilla luokkalaisteni kanssa, ja päästiin oikein tanssien makuun, konvareissa ja kotihipoissa rokkia lennokkaasti askellettin, jiveä ja tietenkin tunteellisia tangoja ja loppuvalssi. Lavatansseja sitten kesällä perinteiseen malliin, jenkastakin tykkäsin ja sitä mentiin vaikka tyttöparilla. Osakunnan tanssit olivat odotettu vaihe ja sieltähän sitten löytyi kiva poika, hyvä tanssittaja, joka lähti saatille ja sillä reissulla ollaan vieläkin. Ei meitä lapset estäneet tanssimasta, saatiinhan lastenvahteja ja kotona pyörivät mukana . Siihen aikaan oli hyviä tanssiravintoloita, ja lavallakin käytiin mökiltä käsin veneellä. Kylpylät ja laivaristeilyt valittiin hyvän tanssiorkesterin mukaan. Perhejuhlissa, varsinkin häissä on saatu oikein loistaa tanssitaidoilla kuten monet muutkin ikäluokastamme, nuorempien ihailtavina.
Olen lähes aina harrastanut tanssia myös kuntoilumuotona. Itämaista vatsatanssiakin olen kokeillut, kansantanhuja , pisimmät jaksot zumbaa ja lavista. Muutamaan vuoteen en ole löytänyt sopivaa ryhmää, mutta vielä joskus kääritään olkkarin matto rullalle ja varsinkin entiset tutut tangot vetävät muistojen pariin.- Anonyymi00223
Häh? Miksi ei voi tanssia silloinkin, kun lapset on vielä pesässä?
- Anonyymi00224
Anonyymi00223 kirjoitti:
Häh? Miksi ei voi tanssia silloinkin, kun lapset on vielä pesässä?
En minä sitä ihan noin sananmukaisesti tarkoittanut. "
"tanssit on tanssittu ennen perheen perustamista." vertauskuvallisesti tarkoitettu, että juoksut on juostu, elämä vakiintunut yhden partnerin kanssa ja oma hauskanpito ja huvittelu ei enää ole ihmiselle se kaikkein tärkein asia.
Kyllä tanssia saa ja voi ja pitääkin koko elämän ajan, mutta prioriteetit muuttuvat, kun perhe kasvaa.
Muuten latinojuhlissa saavat lapset ja vanhukset olla mukana norten, murkkuikäisten ja teinien kanssa, kaikki tanssilattialle, ja paras tanssija jonka näin siellä oli 68-vuotias Tia M. joka teki upean salsanumeron "la caida de la hoja" (lehden putoaminen) lasteni serkun 15-vuotisjuhlissa. - Anonyymi00225
Anonyymi00224 kirjoitti:
En minä sitä ihan noin sananmukaisesti tarkoittanut. "
"tanssit on tanssittu ennen perheen perustamista." vertauskuvallisesti tarkoitettu, että juoksut on juostu, elämä vakiintunut yhden partnerin kanssa ja oma hauskanpito ja huvittelu ei enää ole ihmiselle se kaikkein tärkein asia.
Kyllä tanssia saa ja voi ja pitääkin koko elämän ajan, mutta prioriteetit muuttuvat, kun perhe kasvaa.
Muuten latinojuhlissa saavat lapset ja vanhukset olla mukana norten, murkkuikäisten ja teinien kanssa, kaikki tanssilattialle, ja paras tanssija jonka näin siellä oli 68-vuotias Tia M. joka teki upean salsanumeron "la caida de la hoja" (lehden putoaminen) lasteni serkun 15-vuotisjuhlissa.Pal, ei kirj.
- Anonyymi00227
Anonyymi00224 kirjoitti:
En minä sitä ihan noin sananmukaisesti tarkoittanut. "
"tanssit on tanssittu ennen perheen perustamista." vertauskuvallisesti tarkoitettu, että juoksut on juostu, elämä vakiintunut yhden partnerin kanssa ja oma hauskanpito ja huvittelu ei enää ole ihmiselle se kaikkein tärkein asia.
Kyllä tanssia saa ja voi ja pitääkin koko elämän ajan, mutta prioriteetit muuttuvat, kun perhe kasvaa.
Muuten latinojuhlissa saavat lapset ja vanhukset olla mukana norten, murkkuikäisten ja teinien kanssa, kaikki tanssilattialle, ja paras tanssija jonka näin siellä oli 68-vuotias Tia M. joka teki upean salsanumeron "la caida de la hoja" (lehden putoaminen) lasteni serkun 15-vuotisjuhlissa.Taas meni seliselin puolelle.
Kyllä tanssi on tanssia eikä mitään vertauskuvaa. Aina kun sinua huomautetaan, väännät sanomasi vertauskuvaksi ja leimaat muut väärin ymmärtäjilsi. - Anonyymi00228
Anonyymi00224 kirjoitti:
En minä sitä ihan noin sananmukaisesti tarkoittanut. "
"tanssit on tanssittu ennen perheen perustamista." vertauskuvallisesti tarkoitettu, että juoksut on juostu, elämä vakiintunut yhden partnerin kanssa ja oma hauskanpito ja huvittelu ei enää ole ihmiselle se kaikkein tärkein asia.
Kyllä tanssia saa ja voi ja pitääkin koko elämän ajan, mutta prioriteetit muuttuvat, kun perhe kasvaa.
Muuten latinojuhlissa saavat lapset ja vanhukset olla mukana norten, murkkuikäisten ja teinien kanssa, kaikki tanssilattialle, ja paras tanssija jonka näin siellä oli 68-vuotias Tia M. joka teki upean salsanumeron "la caida de la hoja" (lehden putoaminen) lasteni serkun 15-vuotisjuhlissa.Niin, että elämä vakiintuu yhden partnerin kanssa ja tietysti sitten neljän seinän sisään sinun mielestä.
Ethän sinä voi tietää miten kaikkien ihmisten prioriteetit on.
Muuten, kyllä suomalaisissakin juhlissa juhlii kaiken ikäiset.
Olin viime kesänä 162 vuotis juhlissa (80+82) ja tämä pari veti niin hienosti tanssilattialla. - Anonyymi00229
Anonyymi00227 kirjoitti:
Taas meni seliselin puolelle.
Kyllä tanssi on tanssia eikä mitään vertauskuvaa. Aina kun sinua huomautetaan, väännät sanomasi vertauskuvaksi ja leimaat muut väärin ymmärtäjilsi.En viitsi nyt lähteä käymään kaupassa ostamassa kokonaista vyyhtiä rautalankaa ihan vain sinun takiasi.
Kyllä kaikki muut tai ainakin valtaosa ymmärsi että "tanssit on tanssittu" oli vertauskuvallinen ilmaisu.
Tai sitten vain takerruit johonkin sanaani riitaa hakiessasi.
En jatka asiasta enempää, koska ei se siitä mihinkään koskaan muutu.
Pal - Anonyymi00230
Anonyymi00229 kirjoitti:
En viitsi nyt lähteä käymään kaupassa ostamassa kokonaista vyyhtiä rautalankaa ihan vain sinun takiasi.

PalOmien sanojesi mukaan tuo tanssi merkitsee partnerin etsimistä, vapautta vaihtaa ja ottaa kevyesti. Sitten lasten ollessa kotona sitä kukasta kukkaan tanssia ei saa harrastaa, vasta sitten taas kun lapset on lentäneet pesästä. Aika erkoinen liitto sellaine, eikös ne valat olla sen ainoan kanssa ole tarkoitettu loppuiäksi?
- Anonyymi00231
Anonyymi00228 kirjoitti:
Niin, että elämä vakiintuu yhden partnerin kanssa ja tietysti sitten neljän seinän sisään sinun mielestä.
Ethän sinä voi tietää miten kaikkien ihmisten prioriteetit on.
Muuten, kyllä suomalaisissakin juhlissa juhlii kaiken ikäiset.
Olin viime kesänä 162 vuotis juhlissa (80 82) ja tämä pari veti niin hienosti tanssilattialla.Joo, mutta sitten pääsee neljän seinän sisältä kun lapset on pois pesästä.
- Anonyymi00232
Anonyymi00229 kirjoitti:
En viitsi nyt lähteä käymään kaupassa ostamassa kokonaista vyyhtiä rautalankaa ihan vain sinun takiasi.
Kyllä kaikki muut tai ainakin valtaosa ymmärsi että "tanssit on tanssittu" oli vertauskuvallinen ilmaisu.
Tai sitten vain takerruit johonkin sanaani riitaa hakiessasi.
En jatka asiasta enempää, koska ei se siitä mihinkään koskaan muutu.
PalOlet tosi ylimielinen p——r——

PalPaloma@
Päivän kommentit luettuani, tulin lopputulokseen, että mummutunneli on kovassa käytössä ja voimme huoletta todeta, että meidän tanssit on tanssittu. Ei meidän tarvitse enää kumppania etsiä, ei tangon tahdissa keittiön lattialla pesuharjan kanssa pyörähdellä.
Ei riitä energiani tanssahtelemaan, mutta
kävin lumilingon kanssa lumitöissä mökillä, postasin faceen kuvan, oli mahtava keli. Jäällä runsaasti hìhtelijöitä.
Tuliko taas kehuttua, no, en voi mitään aurinko paistoi ja lämmitti.Anonyymi00230 kirjoitti:
Omien sanojesi mukaan tuo tanssi merkitsee partnerin etsimistä, vapautta vaihtaa ja ottaa kevyesti. Sitten lasten ollessa kotona sitä kukasta kukkaan tanssia ei saa harrastaa, vasta sitten taas kun lapset on lentäneet pesästä. Aika erkoinen liitto sellaine, eikös ne valat olla sen ainoan kanssa ole tarkoitettu loppuiäksi?
Minä olen myös kuullut sanottavan, että sitten kun perhettä perustetaan, tanssit on tanssittu.
Olen ymmärtänyt sen niin, että perheen perustamiseen pitää olla mieleltään valmis, ettei enää haikaile nuoruuden rientoihin.
Tuon, että, kun lapset lähtevät pesästä, silloinhan voi vanhempi taas ottaa aikaa enemmän myös itselleen. Jos on kumppani sen kanssa jos ei vaikka nais/miesporukalla.
Perhe- ja sukujuhlissahan kaiken ikäiset ovat ja tanssivatkin yhdessä.
Olen havainnut, että toiset ottavat kaikki aivan kirjaimellisesti.
Itse tulkitsen vähän eri tavalla
Ehkä se tulkinta johtuu omista elämänkokemuksistamme, mutta vaikka näemme asioita eri tavalla, ei liene kovin mielekästä siitä lyömäasetta tehdä.- Anonyymi00233
korppis kirjoitti:
Paloma@
Päivän kommentit luettuani, tulin lopputulokseen, että mummutunneli on kovassa käytössä ja voimme huoletta todeta, että meidän tanssit on tanssittu. Ei meidän tarvitse enää kumppania etsiä, ei tangon tahdissa keittiön lattialla pesuharjan kanssa pyörähdellä.
Ei riitä energiani tanssahtelemaan, mutta
kävin lumilingon kanssa lumitöissä mökillä, postasin faceen kuvan, oli mahtava keli. Jäällä runsaasti hìhtelijöitä.
Tuliko taas kehuttua, no, en voi mitään aurinko paistoi ja lämmitti.Ei se ole kumppanin etsimistä jos omansa kanssa käy tansseissa.
- Anonyymi00234
korppis kirjoitti:
Paloma@
Päivän kommentit luettuani, tulin lopputulokseen, että mummutunneli on kovassa käytössä ja voimme huoletta todeta, että meidän tanssit on tanssittu. Ei meidän tarvitse enää kumppania etsiä, ei tangon tahdissa keittiön lattialla pesuharjan kanssa pyörähdellä.
Ei riitä energiani tanssahtelemaan, mutta
kävin lumilingon kanssa lumitöissä mökillä, postasin faceen kuvan, oli mahtava keli. Jäällä runsaasti hìhtelijöitä.
Tuliko taas kehuttua, no, en voi mitään aurinko paistoi ja lämmitti.Eikö korppiksen silmät ole vieläkään avautuneet?
- Anonyymi00235
Anonyymi00233 kirjoitti:
Ei se ole kumppanin etsimistä jos omansa kanssa käy tansseissa.
Joidenkin tanssit on tanssitti, yhdessä ja erikseen.
Anonyymi00234 kirjoitti:
Eikö korppiksen silmät ole vieläkään avautuneet?
Puolta yötä@
Jäin koukkuun Hercule Poirotia katselemaan, tosin toinen jakso jäi vajaaksi, alkoi nukuttamaan.
En tiedä, mutta vihjeesi kiinnosti, mille asialle ei silmäni ole avautuneet?
Kiitos Hil-la positiivisesta palautteestasi.
Ihan jäin miettimään tuota maankamaralla olemista.
Perusta siihen kai syntyy siitä, että kaikenlaisia asioita kohdatessani, niin eläen, kuin kirjoista, TV:stä seuraten, pyrin aina tarkastelemaan asioita enemmästä, kuin yhdestä näkökulmasta.
Innolla odotan huhtikuuta, kevät koittaa ja moninaisia touhuja on edessä.
Nautin käsillä tekemisestä ja kaikkien vastaan tulevien ongelmien ratkaisusta.
Kehityskin kulkee eteenpäin siksi, että on rohkeita visiönäärejä.
Juuri äsken katsomassani ohjelmassa kerrottiin miehestä, joka keksi tutkan.
Kehityksen jarrut ovat mielestäni sellaisia, jotka vastoin parempaa tietoaan, suuna ja päänä huutavat joka asiaan, huuhaata, hullu olet, haihattelua yms.
Tuo minun kaverini omia touhujaan touhusi, välillä nukkui ja sitten katseli Kissanpäiviä Eveolta. Ei yhtään syliin pyrkinyt.
Mutta, kun puolenpäivän aikaan otin läppärin kainaloon ja istahdin tuolille jo oli kärppänä vieressä ja sitten alkoi tuijotus, että kenenkähän se syli on, ei ainakaan tuon koneen.
Pientä lenkkiä on tullut päivittäin tehtyä, pari-kolme lämpöastetta mittarissa päivittäin. Vähäsen on luntakin tullut.
´´Ihmisen äly on tuhoava voima, ellei siihen yhdisty rakkaus.´´ (En muista kuka noin on ajatellut, hyvin kuitenkin.)Huomenta jälleen, näyttäisi aurinko ilmaantuneen ja maisema kirkastuu, tosin sadettakin lupailivat, räntää , mutta sanonta näihin aikoihin kuuluu, entisen surmaa sateet on.
Sulamista onkin paljon, mahtavat kasat lumesta tuossa parkkipaikalla, kai niitä yrittävät pois ajaa.
Totista totta on tuo toteamus, tanssit on tanssittu, kyllä ne tanssimiset jäivät vähäisiksi, kun pappi aamenen sanoi, alkoi kai ne kodin perustamisasiat ja mitä muuta sitten olikaan.
Vähäistä tanssimista kumminkin, mutta paikka vaihtui ravintolaan, ei enää niihin paikkoihin missä aiemmin tanssittiin.
Eka kerta oli minulle outoa, alkoholia en kuitenkaan nauttinut, sitten myöhemmin sitäkin tuli maisteltua, ei koskaan niin, että humala tila olisi tullut.
Mieheni oli hyvin taidokas tanssin suhteen ja siitä se nautinto tuli, itsekin tykkäsin tanssia, vaikeat" kiemuratkin" tuli opittua ja tanssiminen molempien nautinto.
Kun nyt muistelen lavatansseissa sain tunnustusta parhaan tanssitettavan tittelistä, kun nyt hieman kehuskelen;)
Kiitos myös myönteisistä palautteista ketjussakin, kyllä se aina hyvän mielen antaa.
En muuten koskaan ole rynninyt eturiviin missään, mieluummin toisten selän takana olen pysytellyt, kai se yksi vaatimattomana pysyneen tunnus.
Kyllähän niitä tapoja haalitaan milloin mistäkin, kuten Eliaana totesit, vertaiseläminen on yksi iso opin lähde, huomata toisten elämän vaikeuden kuin ilotkin, sekin tila vanhemmiten vain kasvaa.
Horoskoopista olen maininnut, en niihin täysin usko, mutta aika nappiin luonnekuvaukset joskus sattuu, olen elämässäni periksiantamaton kaiken suhteen ja niin kertoo myös horoskooppini.
Tapojeni orja olen, kun jotain haluan sen myös useimmiten toteutan.
Mielestäni aivan sopivasti olet elosi kerrontaa viestitellyt demeter, kun ei mikään ihme tuo eroaminenkaan koskaan ole ollut, ihana vaan, että voi ystävyyden säilyttää, tunnustettava on, että kyllä se mietteinä kävi minunkin avioliiton kestossa.
Ero kumminkin tuli sitten loppujen lopuksi aivan liian aikaisin, nyt sitten on kaikki ikävät asiat hävinneet ja muistot iloa antavat.
Paljon minäkin perheestä/suvustani kertoilen, mutta ei mitään kauheita ole ilmennyt elon tiellä, mitä pitäisi piilotella.
Ramoona jo pitkäaikainen tuttu, siellä Kahvipirtissä seikkailimme, Kyöpeliin aina hienosti pukeutuneena luudalle ilmestyit, voi niitä aikoja, nekin hauskasti elämää ilahdutti.
Onko huumori ja mielikuvitus tyystin unohtunut nykymaailmalta, niiden kera eläen moni kitkerä asia unohtuisi.
Niin muuttuu maailma, sanonta pitää paikkansa.
Tuosta pitkiksi kasvaneista ihmisistä, mieheni oli silloisen ajan hengen mukaan pitkäkö, 174 sm ja minusta melkein päätä pidempi, hoikka ja haluttu tyttöjen keskuudessa, itsevarma ja sanavalmis, minä punasteleva "pikkuinen", ihmeellisiä on elämän polut.
Kestihän tämä liittomme 46 vuotta, myrskyten useinkin, mutta aina kuitenkin toisiamme tukien, kai se kohtalo meidät yhteen saattoi, nauroinkin, että evakkona piti tänne asti tulla, että kohtalo ja tämän näköinen aarre löytyi;)
Nyt taas tarinaa, voisi sanoa, että vähän kehuskeluakin, mutta mieli kyllä vaatimattoman tyytyväinen.
Kivaa päivää, lähden asioille apteekkiin ja markkinoillakin piipahdan, tytär miehineen tulee mukaan.- Anonyymi00236
Hil-la kirjoitti:
Huomenta jälleen, näyttäisi aurinko ilmaantuneen ja maisema kirkastuu, tosin sadettakin lupailivat, räntää , mutta sanonta näihin aikoihin kuuluu, entisen surmaa sateet on.

Kivaa päivää, lähden asioille apteekkiin ja markkinoillakin piipahdan, tytär miehineen tulee mukaan.Oi. kun ihana tarina sinulla, nuori suloinen pikkuinen morsian olet ollut🩷
- Anonyymi00238
Anonyymi00236 kirjoitti:
Oi. kun ihana tarina sinulla, nuori suloinen pikkuinen morsian olet ollut🩷
Kyllä vain.
Tuossa alla todetaan: ketju jo pitkä on.
Tohdin minäkin lausua tuosta: lähden asioille, tytär miehineen tulee mukaan.
Jos näin olisi kirjoittanut nimimerkki Kainuusta, olisi tuota lausetta ilmeisesti eräiden anojen suunnalta kritisoitu jotenkin seuraavasti: kyllä on itsensä korostamista, koska eiköhän asia ole niin, että itse menee tyttären, joka on miehineen liikkeellä, mukaan. Ja montako miestä tyttärellä on, kun maitaan miehineen. Kyllä on narsistin, jyrääjän jne. kirjoituksia. - Anonyymi00239
Anonyymi00236 kirjoitti:
Oi. kun ihana tarina sinulla, nuori suloinen pikkuinen morsian olet ollut🩷
"Pikkuinen", kun 174 cm:n henkilö on melkein päätään pitempi.
Tanssilavoillahan yleensä kiertää penkit lavan reunoilla. Ilmeisesti vaatimattomana henkilönä on istuttu ko. penkeillä, koska yhteisöllä kuin yhteisöllä on tapana luonnostaan järjestäyä niin, että kaikki näkyvät. Mutta kyllähän pojat sieltäkin löytää, jos on saanut tunnustusta parhaan tanssitettavan tittelistä. - Anonyymi00240
Anonyymi00239 kirjoitti:
"Pikkuinen", kun 174 cm:n henkilö on melkein päätään pitempi.
Tanssilavoillahan yleensä kiertää penkit lavan reunoilla. Ilmeisesti vaatimattomana henkilönä on istuttu ko. penkeillä, koska yhteisöllä kuin yhteisöllä on tapana luonnostaan järjestäyä niin, että kaikki näkyvät. Mutta kyllähän pojat sieltäkin löytää, jos on saanut tunnustusta parhaan tanssitettavan tittelistä.Pientä siroa naista on kevyt liidätellä , pyöritellä ja nostella.
Anonyymi00238 kirjoitti:
Kyllä vain.
Tuossa alla todetaan: ketju jo pitkä on.
Tohdin minäkin lausua tuosta: lähden asioille, tytär miehineen tulee mukaan.
Jos näin olisi kirjoittanut nimimerkki Kainuusta, olisi tuota lausetta ilmeisesti eräiden anojen suunnalta kritisoitu jotenkin seuraavasti: kyllä on itsensä korostamista, koska eiköhän asia ole niin, että itse menee tyttären, joka on miehineen liikkeellä, mukaan. Ja montako miestä tyttärellä on, kun maitaan miehineen. Kyllä on narsistin, jyrääjän jne. kirjoituksia.Saitpas sinäkin moittimista, joten aina osaan väärin kirjoittaa.
Korjaan nyt, tietenkin olisi pitänyt olla tytär tulee miehensä kanssa hakemaan minua kyytiinsä/autoonsa ja vie markkinoille
Olen tunnustanut monta kertaa, että en kovin välkky ole kieliopin kiemuroista, mutta yleensä asia on oikein ymmärretty.
En ole ennen kuullutkaan, että jyrääjäksi olisin päässyt, olen ulkopuolinen sen suhteen kuvitellut olevani, aina oppii.
Narsisti, no jaa, sitä olen jos niin tulkitset;(
Arvailen tässä sinun persoonaa ja joku asia viittaa tuttuun nimimerkkiin., mutta hylkään ajatuksen, hän on vannonut aina kirjoittavansa nimimerkkinsä kanssa.
Markkinat kierretty ja pohjanmaan tuotteita ostin.- Anonyymi00241
Hil-la kirjoitti:
Saitpas sinäkin moittimista, joten aina osaan väärin kirjoittaa.
Korjaan nyt, tietenkin olisi pitänyt olla tytär tulee miehensä kanssa hakemaan minua kyytiinsä/autoonsa ja vie markkinoille
Olen tunnustanut monta kertaa, että en kovin välkky ole kieliopin kiemuroista, mutta yleensä asia on oikein ymmärretty.
En ole ennen kuullutkaan, että jyrääjäksi olisin päässyt, olen ulkopuolinen sen suhteen kuvitellut olevani, aina oppii.
Narsisti, no jaa, sitä olen jos niin tulkitset;(
Arvailen tässä sinun persoonaa ja joku asia viittaa tuttuun nimimerkkiin., mutta hylkään ajatuksen, hän on vannonut aina kirjoittavansa nimimerkkinsä kanssa.
Markkinat kierretty ja pohjanmaan tuotteita ostin.Olisikohan nyt taas se, että et ymmärtänyt tuota kirjoitusta josta nyt nokkiisi otit.
- Anonyymi00242
Hil-la kirjoitti:
Saitpas sinäkin moittimista, joten aina osaan väärin kirjoittaa.
Korjaan nyt, tietenkin olisi pitänyt olla tytär tulee miehensä kanssa hakemaan minua kyytiinsä/autoonsa ja vie markkinoille
Olen tunnustanut monta kertaa, että en kovin välkky ole kieliopin kiemuroista, mutta yleensä asia on oikein ymmärretty.
En ole ennen kuullutkaan, että jyrääjäksi olisin päässyt, olen ulkopuolinen sen suhteen kuvitellut olevani, aina oppii.
Narsisti, no jaa, sitä olen jos niin tulkitset;(
Arvailen tässä sinun persoonaa ja joku asia viittaa tuttuun nimimerkkiin., mutta hylkään ajatuksen, hän on vannonut aina kirjoittavansa nimimerkkinsä kanssa.
Markkinat kierretty ja pohjanmaan tuotteita ostin.Tuo on kieliopillisesti aivan oikein! Tuossa sijamuodossa ( komitatiivi) käytetään aina monikkoa, vaikka tarkoitettaisiin vain yhtä.
Mies lähti matkaan vaimoineen ja lapsineen. Voi päätellä, että on yksi vaimo, lapsia voi olla yksi tai useampia. - Anonyymi00244
Anonyymi00239 kirjoitti:
"Pikkuinen", kun 174 cm:n henkilö on melkein päätään pitempi.
Tanssilavoillahan yleensä kiertää penkit lavan reunoilla. Ilmeisesti vaatimattomana henkilönä on istuttu ko. penkeillä, koska yhteisöllä kuin yhteisöllä on tapana luonnostaan järjestäyä niin, että kaikki näkyvät. Mutta kyllähän pojat sieltäkin löytää, jos on saanut tunnustusta parhaan tanssitettavan tittelistä.Minä kysäisin asiaa mieheltä ja hän muisti jotenkin silleen, että eturiviin jäivät automaattisesti ne tytöt, joita eniten tanssitettiin. Ei ehtineet piiloutua takariviin, ennen kuin haettiin jo uudelleen.
Ei varmaan kaikilla lavoilla ollut mitään pirttiä kiertäviä penkkejä joilla istuttiin.
Seurojentalolla taisi olla penkit. Lavoilla ja paviljongilla jossa kävinusein, ei ollut penkkirivejä, vaan tyttöryhmä aaltoili jotenkin epätasaisena ja pojat kävivät hakemassa etupäässä eturivistä, jos suurinosa oli tuntemattomia. - Anonyymi00245
Anonyymi00244 kirjoitti:
Minä kysäisin asiaa mieheltä ja hän muisti jotenkin silleen, että eturiviin jäivät automaattisesti ne tytöt, joita eniten tanssitettiin. Ei ehtineet piiloutua takariviin, ennen kuin haettiin jo uudelleen.
Ei varmaan kaikilla lavoilla ollut mitään pirttiä kiertäviä penkkejä joilla istuttiin.
Seurojentalolla taisi olla penkit. Lavoilla ja paviljongilla jossa kävinusein, ei ollut penkkirivejä, vaan tyttöryhmä aaltoili jotenkin epätasaisena ja pojat kävivät hakemassa etupäässä eturivistä, jos suurinosa oli tuntemattomia.Paloman näppäimiltä
- Anonyymi00246
Hil-la kirjoitti:
Saitpas sinäkin moittimista, joten aina osaan väärin kirjoittaa.
Korjaan nyt, tietenkin olisi pitänyt olla tytär tulee miehensä kanssa hakemaan minua kyytiinsä/autoonsa ja vie markkinoille
Olen tunnustanut monta kertaa, että en kovin välkky ole kieliopin kiemuroista, mutta yleensä asia on oikein ymmärretty.
En ole ennen kuullutkaan, että jyrääjäksi olisin päässyt, olen ulkopuolinen sen suhteen kuvitellut olevani, aina oppii.
Narsisti, no jaa, sitä olen jos niin tulkitset;(
Arvailen tässä sinun persoonaa ja joku asia viittaa tuttuun nimimerkkiin., mutta hylkään ajatuksen, hän on vannonut aina kirjoittavansa nimimerkkinsä kanssa.
Markkinat kierretty ja pohjanmaan tuotteita ostin.Yhä vakuuttuneempi olen siitä - taas sitaatti..)) - että "arvostelu on aina totta. Se kertoo totuuden arvostelijasta".
Jotakin häneltä puuttuu eikä hän soisi sitä toisellekaan, itsetyytyväisyyttäkö ? Hil-la kirjoitti:
Saitpas sinäkin moittimista, joten aina osaan väärin kirjoittaa.
Korjaan nyt, tietenkin olisi pitänyt olla tytär tulee miehensä kanssa hakemaan minua kyytiinsä/autoonsa ja vie markkinoille
Olen tunnustanut monta kertaa, että en kovin välkky ole kieliopin kiemuroista, mutta yleensä asia on oikein ymmärretty.
En ole ennen kuullutkaan, että jyrääjäksi olisin päässyt, olen ulkopuolinen sen suhteen kuvitellut olevani, aina oppii.
Narsisti, no jaa, sitä olen jos niin tulkitset;(
Arvailen tässä sinun persoonaa ja joku asia viittaa tuttuun nimimerkkiin., mutta hylkään ajatuksen, hän on vannonut aina kirjoittavansa nimimerkkinsä kanssa.
Markkinat kierretty ja pohjanmaan tuotteita ostin.Päiväpuolta@
Asiointi netissä voi olla vaikeaa tai älyttömän
helppoa.
Kiiruhdin Korven verotoimistoon heti aamusta. Ei ollut enää virastotalolla vaan oli siirretty jonnee ja oli kuulemma auki vain perjantaisin ja tilauksesta.
Jatkoin pankkiin, jossa oli noin 20 hlö.n jono ja yksi virkailija jonka vastaanottoaika oli välillä 9.00 - 12.00.
Tarkoitukseni oli irtisanoa pankkitili. No, avasin kännykän siinä istuessani ja kirjauduin tililleni.
Siellä oli ohje mene shattiin ja kysyä miten teet tilin irtisanominen. Menin ja irtisanoin tilini, automaatti kiitti ja pyysi odottamaan pankin virallista ilmoitusta irtisanomisesta.
Siis tosi helppoa. Lähdin asioille jono jäi pankiin.
Palasin kaupan kautta kotiin ja kirjauduin vero.fi sivustolle tuhersin ja tuhersin, enkä onnistunut kirjaamaan kotitalousvähennystä.
Lopetin, luin ohjeen, maaliskuussa tulee veroilmoituskaavake, jossa voin tehdä kotitalousvähennyksen.
Opin ainakin yhden asian uuden pankin käyttäjätunnuksen ulkoa ; )
Huomenna on aika uuteen pankkiin. Teen e-laskusopimukset ja keskustelen sijoitussäästämisestä.
Sää on tuhruinen joten parvekkeen kuntoon laitto jää viikonloppuun.
Taas tätä touhua ja tyrkkyä ja kehumista ;)- Anonyymi00247
Anonyymi00244 kirjoitti:
Minä kysäisin asiaa mieheltä ja hän muisti jotenkin silleen, että eturiviin jäivät automaattisesti ne tytöt, joita eniten tanssitettiin. Ei ehtineet piiloutua takariviin, ennen kuin haettiin jo uudelleen.
Ei varmaan kaikilla lavoilla ollut mitään pirttiä kiertäviä penkkejä joilla istuttiin.
Seurojentalolla taisi olla penkit. Lavoilla ja paviljongilla jossa kävinusein, ei ollut penkkirivejä, vaan tyttöryhmä aaltoili jotenkin epätasaisena ja pojat kävivät hakemassa etupäässä eturivistä, jos suurinosa oli tuntemattomia.Heh, eturivi, takarivi - aina ne puhuttavat..))
Luultavasti minäkin asetuin eturiviin, vaikka olin verrattain pitkä: 168 cm, toiseksi pisin tyttö luokallamme.
Tykkäsin kyllä tanssimisesta vaikka olen huono askeltaja, rytmi ja liikkuvuus sujuvat kyllä. Veikkaan taas syyksi tuota kaksikätisyyttä, että käytän tasapuolisesti molempia käsiä ja oikea/vasen hahmotus kulkee hitaalla.
Ehkä oli niin, että olisin luonnostaan ollut vasenkätinen mutta "siihen aikaan" koulussa pakotettiin oikeakätiseksi, nykyäänhän on sallittua kirjoittaa vasemmalla ja havaintojeni mukaan vasenkätisiä on yllättävän paljon. Anonyymi00247 kirjoitti:
Heh, eturivi, takarivi - aina ne puhuttavat..))
Luultavasti minäkin asetuin eturiviin, vaikka olin verrattain pitkä: 168 cm, toiseksi pisin tyttö luokallamme.
Tykkäsin kyllä tanssimisesta vaikka olen huono askeltaja, rytmi ja liikkuvuus sujuvat kyllä. Veikkaan taas syyksi tuota kaksikätisyyttä, että käytän tasapuolisesti molempia käsiä ja oikea/vasen hahmotus kulkee hitaalla.
Ehkä oli niin, että olisin luonnostaan ollut vasenkätinen mutta "siihen aikaan" koulussa pakotettiin oikeakätiseksi, nykyäänhän on sallittua kirjoittaa vasemmalla ja havaintojeni mukaan vasenkätisiä on yllättävän paljon.siis nuo Anot 00246 ja 00247 olivat minun, ei aina muista painaa päivitysnäppäintä kirjautumisen jälkeen...
demeter1 kirjoitti:
siis nuo Anot 00246 ja 00247 olivat minun, ei aina muista painaa päivitysnäppäintä kirjautumisen jälkeen...
Minun veljellä oli sama juttu. Oli luonnostaan vasenkätinen ja sehän oli häpeä.
Pakotettiin oikeata käyttämään.
Nyt vanhana tekee toiset asiat oikealla ja toiset vasemmalla.Eliaana kirjoitti:
Minun veljellä oli sama juttu. Oli luonnostaan vasenkätinen ja sehän oli häpeä.
Pakotettiin oikeata käyttämään.
Nyt vanhana tekee toiset asiat oikealla ja toiset vasemmalla.Jännä kuulla. Eliaana. Mulla on selvästi vasen se tarttumakäsi.
Luulisi tuosta ominaisuudesta olevan hyötyäkin ja miten ne aivopuoliskot sitten pelaavat yhteen, kun oikea käsi aktivoi vasenta puoliskoa ja vasen oikeaa ?..))
Onko veljelläsi hyvä muisti tai jokin "poikkeuksellinen" ominaisuus ?- Anonyymi00249
Anonyymi00241 kirjoitti:
Olisikohan nyt taas se, että et ymmärtänyt tuota kirjoitusta josta nyt nokkiisi otit.
Niin, eihän siinä Hillaa kritisoitu, vaan pidettiin ilmeisenä, kuinka anot, jotka täällä ovat nimittelleet Kainuusta nimimerkillä kirjoittavaa narsistiksi, jyrääjäksi yms, olisivat tulkinneet kirjoitusta, jos se olisi ollut Kainuun nimimerkin kirjoittama.
- Anonyymi00250
Anonyymi00249 kirjoitti:
Niin, eihän siinä Hillaa kritisoitu, vaan pidettiin ilmeisenä, kuinka anot, jotka täällä ovat nimittelleet Kainuusta nimimerkillä kirjoittavaa narsistiksi, jyrääjäksi yms, olisivat tulkinneet kirjoitusta, jos se olisi ollut Kainuun nimimerkin kirjoittama.
Mutta, kun ei ollut kainuulaisen kirjoittama.
Pitäisikö täällä vielä miettiä sitä, miltä kirjoitettu teksti näyttää/tulkitaan toisen kirjoittamana!?
Pah, sanon minä. demeter1 kirjoitti:
Jännä kuulla. Eliaana. Mulla on selvästi vasen se tarttumakäsi.
Luulisi tuosta ominaisuudesta olevan hyötyäkin ja miten ne aivopuoliskot sitten pelaavat yhteen, kun oikea käsi aktivoi vasenta puoliskoa ja vasen oikeaa ?..))
Onko veljelläsi hyvä muisti tai jokin "poikkeuksellinen" ominaisuus ?Ei mitään tavallisuudesta poikkeavaa.
Käsittääkseni käytännössä sillä ei suurtakaan merkitystä ole, kumpaako kättä käyttää ja käyttääkö molempia.
Jotain pieniä eroja on todettu,
Aivothan pystyvät myös joustamaan.
Esim. kuuro tai sokea pystyy korvaamaan muilla aisteilla toisen puutetta.Eliaana kirjoitti:
Ei mitään tavallisuudesta poikkeavaa.
Käsittääkseni käytännössä sillä ei suurtakaan merkitystä ole, kumpaako kättä käyttää ja käyttääkö molempia.
Jotain pieniä eroja on todettu,
Aivothan pystyvät myös joustamaan.
Esim. kuuro tai sokea pystyy korvaamaan muilla aisteilla toisen puutetta.Noin varmasti Eliaana, ajattelin vain että jos tuo asennon vaihtamisen hitaus liittyisi siihen. On vaan sitten kömpelö..))
- Anonyymi00237
Laulu, joka kaiholla,kauneudella ja syvällisellä sanoitukseltaan on minua aina kiehtonut:
"Saimaan saaressa pikkuinen torppa
Istuu portailla Nestori Miikkulainen
Huuliharppuaan soittaa ja norppa
Nousee pinnalle pärskähtäen
Aallon alla se suunnisti soittajan luo
Sille tuttua tutumpi on sävel tuo
Laulu kertoo näin mitä on yksin kun jää
Hyvin hylje sen ymmärtää
Tanssittu koskaan ei Nestorin häitä
Maailma houkutti pois morsion
Vanhojapoikia viiksekkäitä
Mies sekä hylje kumpikin on"...
Tohdin laittaa, kun ketju jo pitkä on. - Anonyymi00243
Kukahan saisi syötettyä tuolle riitaisalle, pahantuuliselle kiukuttelijalle jotain dopamiinia, serotoniinia tai muuta mielialaa kohottavaa, vaikka hunajaa. Tuo anona kirjoittava pahantuulen puuska alkaa häiritä vanhan palstalukemisia.
- Anonyymi00251
Anna esimerkki tästä ketjusta eli kuka?
- Anonyymi00252
Anonyymi00251 kirjoitti:
Anna esimerkki tästä ketjusta eli kuka?
Miksi P kirjoittaa, että tanssit on tanssittu, kun hän treffasi deittinsä tinderistä.
Ei siis tanssipaikalle, kuten näkyy muut kirjoittajat tavanneet.
Paitsi K, joka tapasi tulevan puolisonsa kesäterassilla.
Ovatko he koskaan yhdessä tanssineet? Anonyymi00252 kirjoitti:
Miksi P kirjoittaa, että tanssit on tanssittu, kun hän treffasi deittinsä tinderistä.
Ei siis tanssipaikalle, kuten näkyy muut kirjoittajat tavanneet.
Paitsi K, joka tapasi tulevan puolisonsa kesäterassilla.
Ovatko he koskaan yhdessä tanssineet?Illan korvaa@
Kevätmyrsky juuri sellainen joka inspiroi minut suunnitteluhommiin.
Olen etsinyt agryylirasioita, joihin pistäisin oma tekemiäni nukkeja ja huonekaluja tulevaan näyttelyyn myyntäväksi. Teemusta saisi edullisia, katsotaan sorrunko kiinalaisiin.
Lisäksi suunnittelin valoja taulujen yläpuolelle valo- ja varjokohtien esilletuloa luomaan..
Sain idean siitä, hankeen pistämästäni taulusta.
Jaa olette vielä lavatanssitunnelmissa. No, tapasin mieheni pubissa ja samana iltana tanssimme useamman kappaleen.
Kesäiltoina tanssimme Naapurivaaran ja Jormuanlavoilla. Veljeni pojan häissä rokattiin niin, että mieheni iskiasvaivat loppuivat kuin aisaan.
Olette nähneet minut myös anona, taitaa olla niin, että olette nähneet väärin.
No, taidan käydä vielä Lidlissä, siellä oli jotain lamppuja edullisesti josko löytyis sopivia tauluille.Anonyymi00252 kirjoitti:
Miksi P kirjoittaa, että tanssit on tanssittu, kun hän treffasi deittinsä tinderistä.
Ei siis tanssipaikalle, kuten näkyy muut kirjoittajat tavanneet.
Paitsi K, joka tapasi tulevan puolisonsa kesäterassilla.
Ovatko he koskaan yhdessä tanssineet?Asiahan ei minulle kuulu, mutta olettaisin, että ´´tanssit on tanssittu´´ joka on myös sanonta, joka kuvaa elämänsuunnanmuutosta, eikä sillä välttämättä ole tekemistä treffien eikä varsinaisen konreettisen tanssimisen kanssa.
- Anonyymi00253
Eliaana kirjoitti:
Asiahan ei minulle kuulu, mutta olettaisin, että ´´tanssit on tanssittu´´ joka on myös sanonta, joka kuvaa elämänsuunnanmuutosta, eikä sillä välttämättä ole tekemistä treffien eikä varsinaisen konreettisen tanssimisen kanssa.
Asia kuuluu minulle vielä vähemmän.
"Nyt on juhlat juhlittu ja pillit pantu pussiin." Tarkoittaa ihan samaa kuin "Nyt on tanssit tanssittu". - Anonyymi00254
Eliaana kirjoitti:
Asiahan ei minulle kuulu, mutta olettaisin, että ´´tanssit on tanssittu´´ joka on myös sanonta, joka kuvaa elämänsuunnanmuutosta, eikä sillä välttämättä ole tekemistä treffien eikä varsinaisen konreettisen tanssimisen kanssa.
Tuo kommentti oli irroitettu muusta.
Anonyymi00254 kirjoitti:
Tuo kommentti oli irroitettu muusta.
Mistä muusta se oli muka irroitettu, se oli suora vastaus kommentille:
´´Miksi P kirjoittaa, että tanssit on tanssittu, kun hän treffasi deittinsä tinderistä.
Ei siis tanssipaikalta, kuten näkyy muut kirjoittajat tavanneet.´´- Anonyymi00255
Eliaana kirjoitti:
Mistä muusta se oli muka irroitettu, se oli suora vastaus kommentille:
´´Miksi P kirjoittaa, että tanssit on tanssittu, kun hän treffasi deittinsä tinderistä.
Ei siis tanssipaikalta, kuten näkyy muut kirjoittajat tavanneet.´´Tuolla ylempänä se eka kertaa on mainittu ja sen takia kai tuo kysymys ”miksi p kirjoittaa…..”
Anonyymi00255 kirjoitti:
Tuolla ylempänä se eka kertaa on mainittu ja sen takia kai tuo kysymys ”miksi p kirjoittaa…..”
Mahdollisesi näin, toki kommentissani oli yläosassa oleva toisto ihan selkeästi näkyvissä, mihin vastasin.
Tämä on tietysti vähän sekavaa, kun samasta jutusta tulee samantyylistä toistoa eri kommenteissa, niin äkkiäkös sitä katsoo väärinkin. (Minä ainakin.)
- Anonyymi00256
Tyrkky Kainuusta jaksaa tyrkyttää iteään.
- Anonyymi00258
Kuka sanoi, mitä sanoi, kenelle sanoi, miksi sanoi, milloin sanoi...?
Tosi paljon noita "tarkentavia" kysymyksiä tehdään. Melkein joka kommenttiin.- Anonyymi00259
Pitäisi olla enemmänkin niitä tarkentavia kysymyksiä, ettei jatkuvasti ole nähtävissä väärin käsityksiä.
- Anonyymi00260
Anonyymi00259 kirjoitti:
Pitäisi olla enemmänkin niitä tarkentavia kysymyksiä, ettei jatkuvasti ole nähtävissä väärin käsityksiä.
Tarkentaviin kysymyksiin tarkentavia kysymyksiä.
Eilisiä lukaisin ja rouva Kainuusta on nähnyt tekstin, että hänen on eilen luultu esiintyneen anona. Minä en sellaista löytänyt. Hänen ihailijansa vain haluaa muokata muiden tekstit Kainuusta lähteviksi. Siinä on tosi fani. Anonyymi00260 kirjoitti:
Tarkentaviin kysymyksiin tarkentavia kysymyksiä.
Eilisiä lukaisin ja rouva Kainuusta on nähnyt tekstin, että hänen on eilen luultu esiintyneen anona. Minä en sellaista löytänyt. Hänen ihailijansa vain haluaa muokata muiden tekstit Kainuusta lähteviksi. Siinä on tosi fani.Minä ainakin epäilyn viestiini laitoin, mutta se ei koskenut Korpikirjailijaa, ei kai ketään muutakaan, kunhan tökkäsin arveluni.
Turha on arvailla, kun kukaan ei kuitenkaan kohdetta osaa etsiä ja eipä ole tarpeenkaan, varmuutta ei nimettömyys tuo, arvailla turhaa..- Anonyymi00261
Hil-la kirjoitti:
Minä ainakin epäilyn viestiini laitoin, mutta se ei koskenut Korpikirjailijaa, ei kai ketään muutakaan, kunhan tökkäsin arveluni.
Turha on arvailla, kun kukaan ei kuitenkaan kohdetta osaa etsiä ja eipä ole tarpeenkaan, varmuutta ei nimettömyys tuo, arvailla turhaa..En minä sinun arvelujasi yhdistänyt Kainuuseen ollenkaan. Luulen, että meillä on sama arvelun kohde.
Voi ei, Kainuun rouva tulkitsi väärin.
Eipä tuossa suuri virhe tapahtunut. - Anonyymi00262
Hil-la kirjoitti:
Minä ainakin epäilyn viestiini laitoin, mutta se ei koskenut Korpikirjailijaa, ei kai ketään muutakaan, kunhan tökkäsin arveluni.
Turha on arvailla, kun kukaan ei kuitenkaan kohdetta osaa etsiä ja eipä ole tarpeenkaan, varmuutta ei nimettömyys tuo, arvailla turhaa..Sinä toitot, kirjoittakaa viestejä!
Miksi Sinun pitää tietää kuka kulloinkin toiveeseesi vastaa?
Luulo on paha tauti!
Voi olla että kommentit vähenee, kun ystäviä on vähä, ja oikeita tuutuja vielä vähemmän.
Yksinäisyyttään ne sorsatkin huutaa. Hil-la kirjoitti:
Minä ainakin epäilyn viestiini laitoin, mutta se ei koskenut Korpikirjailijaa, ei kai ketään muutakaan, kunhan tökkäsin arveluni.
Turha on arvailla, kun kukaan ei kuitenkaan kohdetta osaa etsiä ja eipä ole tarpeenkaan, varmuutta ei nimettömyys tuo, arvailla turhaa..Aloitin uuden ketjun, mutta meni tuonne jonnekin , kai tulee jos on tullakseen.
taisi olla osoite väärä, Ryhmät luki, en korjannut, moka taas,- Anonyymi00263
Hil-la kirjoitti:
Aloitin uuden ketjun, mutta meni tuonne jonnekin , kai tulee jos on tullakseen.
taisi olla osoite väärä, Ryhmät luki, en korjannut, moka taas,Harmi. Katsotaan, josko löytyisi.
Anonyymi00262 kirjoitti:
Sinä toitot, kirjoittakaa viestejä!
Miksi Sinun pitää tietää kuka kulloinkin toiveeseesi vastaa?
Luulo on paha tauti!
Voi olla että kommentit vähenee, kun ystäviä on vähä, ja oikeita tuutuja vielä vähemmän.
Yksinäisyyttään ne sorsatkin huutaa.En yleensä arvele mitään, kuka anojen takana on, nyt vaan olin jotenkin tunnistavani, ei mitään halua edes tietää, kuka viestien takana on, jos ei halua itseään tunnistettavan.
- Anonyymi00265
Hil-la kirjoitti:
En yleensä arvele mitään, kuka anojen takana on, nyt vaan olin jotenkin tunnistavani, ei mitään halua edes tietää, kuka viestien takana on, jos ei halua itseään tunnistettavan.
Sinähän närt tuolta omasta profiilistasi mihin osioon olet aloituksesi tehnyt.
- Anonyymi00267
Anonyymi00265 kirjoitti:
Sinähän närt tuolta omasta profiilistasi mihin osioon olet aloituksesi tehnyt.
https://keskustelu.suomi24.fi/t/19304951/edelleen-elaman-sujumisesta-iloista-ja-suruista-
Pal
- Anonyymi00266
Onko "Hillan boksi" kateissa?
- Anonyymi00268
Yhden linkin laitoin. Poistettiin. Katsotaan pysyykö tuo Palin laittama.
- Anonyymi00270
Anonyymi00268 kirjoitti:
Yhden linkin laitoin. Poistettiin. Katsotaan pysyykö tuo Palin laittama.
"Ryhmät"-haulla sain itse "nojatuolin" esille, Kiitos linkistä Paloma.
demeter1 - Anonyymi00272
Anonyymi00270 kirjoitti:
"Ryhmät"-haulla sain itse "nojatuolin" esille, Kiitos linkistä Paloma.
demeter1Miksi tuoda tuo linkki pitkän ketjun loppuun.
Olisitko deme kiittänyt, jos linkin olisi pistänyt korppis? Anonyymi00272 kirjoitti:
Miksi tuoda tuo linkki pitkän ketjun loppuun.
Olisitko deme kiittänyt, jos linkin olisi pistänyt korppis?Ei tietenkään kiittäisi.
Voitte jatkaa Hillan uudessa ketjussa, mutta toivoisin, että tanssit on tanssittu.
- Anonyymi00269
"Miksi P kirjoittaa, että tanssit on tanssittu, kun hän treffasi deittinsä tinderistä."
"Tärkeää että tanssit on tanssittu ennen perheen perustamista. Tai voihan sitten kun lapset ovat lentäneet ulos pesästä jatkaa tanssimista niin kauan kun jalat kantaa.
Pal"
Jäin eilen illalla miettimään tätä kommenttia. Missä kohtaa siinä viittasin itseeni, ihan yleisesti se oli kirjoitettu.
Ajattelin lähinnä niitä nuoria vahempia, jotka toivat pikkulapsiaan päiväkotiin. He kertoivat että käyvät vuorotellen ulkona viikonloppuina bilettämässä, toinen jää jotiin aina pikkuisia hoitamaan. Siinä piilee omat vaaransa, kun ei olla vielä valmiiksi "tanssittu".
Oma avioliittoni ei kuulu mitenkään tähän.
T. Pal- Anonyymi00271
eli annoit ohjeita muille.
Mitä vaaraa näet tuossa, että vuorotellen käydään tuulettumassa? - Anonyymi00273
Tanssi on hyvää liikuntaa ja ihan viatonta. Biletyskin ok, jos ollaan avoimia ja pysytään uskollisina tai voihan olla avoimia avioliittoja sopimuksella. Omat ystävät on tärkeitä.
- Anonyymi00274
"Siinä piilee omat vaaransa, kun ei olla vielä valmiiksi "tanssittu"."
Oletko nyt vähän naivi?
Se "vaara" jota oletan sinun tarkoittavan vaanii kaikkialla, jos on altis vaaralle, jopa päiväkotien pihoillakin. Anonyymi00274 kirjoitti:
"Siinä piilee omat vaaransa, kun ei olla vielä valmiiksi "tanssittu"."
Oletko nyt vähän naivi?
Se "vaara" jota oletan sinun tarkoittavan vaanii kaikkialla, jos on altis vaaralle, jopa päiväkotien pihoillakin.Eikö se mene niin, että jos ´´tanssit on tanssittu´´ silloin ei ole enää vaaralle altis, vaikka bilettäisikin joka toinen viikonloppu.
- Anonyymi00275
Eliaana kirjoitti:
Eikö se mene niin, että jos ´´tanssit on tanssittu´´ silloin ei ole enää vaaralle altis, vaikka bilettäisikin joka toinen viikonloppu.
Perhe perustettu, niin onko ”tanssittu” sitten vai ei?
Pitää kysyä palomalta.
- Anonyymi00276
Jollakin on suuret halut inttää ja jankuttaa.
Minun osaltani asia on loppuun puhuttu.
Ajattelin sitä bilettämistä pikkulasten kodin ja perhesuhteiden vakautumisen kannalta.
Olen kieltämättä ihan fossiili siinä asiassa, myönnän.
PalTaitaa olla niin, ettei tätä sanontaa kaikki eivät ymmärrä samalla tavalla.
Sehän ei ole konkretiaa.
Sanontojen tarkoitushan on selventää asiaa, ilman, että tarvitsee laatia pitkiä selityksiä.
Ketjusta on poistettu 6 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Moni islamilainen maa on jo kieltänyt burkat ja nigabit
mm. Marokko, Tunisia ja Turkki. Miksi he ovat sen tehneet? No perusteet ovat selkeät ja yhteneväiset: turvallisuus, yhte1322544Vain puolet SDP:n kannattajista luottaa puoluejohtoon häirintäkohussa
Ja SDP on ilmoittanut, että ainoa rangaistus häirintään syyllistyneille kansanedustajille on puhuttelu - aina sama. Eli1002095Persujen vaalilupaus oli euron bensa
Nyt puhutaan jo kolmen euron bensasta. Kyseessä on Suomen historian törkein vaalipetos.381740Maataloustuet perittävä korkojen kera takaisin
Yrittäjiltä jotka ovat myyneet tuotantoaan ulkomaille. Veronmaksajan kustantama tuki on tarkoitettu elintarvikkeiden hi381570Kyllä mies pakit kestää
Herranen aina nyt poijat! 😃 Jos pelkäätte pakkeja noin paljon niin hamekangasta hakemaan. Oon ite saanut useammatkin n591456Palomestari sytytti tulipalon Kankaanpäässä
Kankaanpää ei yllätä koskaan. Oukarinkadulla syttyi rivitalossa tulipalo toukokuussa 2024. Nyt sen sytyttäjää syytetään271119Topi osti Askon
Hieno mies. Pelastaa työpaikkoja. Kiitokset myös emännälleen, joka pitää isännän virkeänä. https://www.is.fi/taloussan581110Kuka on Farmi Suomi Riiko?
Farmi Suomi -realityssä Riiko Sakkinen on saanut paljon tv-aikaa. Riikon ajatuksia ja toisten nokittelua sekä lopulta pe101075Vastuuhenkilöt
Ketkä ovat Lapuan Kotiasunnot-yhtiön tili- ja vastuuhenkilöt? Nimet kehiin, julkista tietoa.621040Pelataanko sivistyslautakunnan päätöksissä reilua ja avointa peliä?
Huomasin, että sivistyslautakunta on tehnyt viikko sitten isoja miljoona päätöksiä lastemme koulukuljetuksissa ja kaup30736