Valkon kaava

Hallituksen seuraavassa kokouksessa käsittelyssä kaavaan kohdistuneet valitukset. Satama ei vieläkin uskoo vaihtoehto ykköseen ja mahdollisuuksiin jäte kuljetuksiin ja vaarallisiin aineisiin
5329
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Kaupunginhallitus
Esityslista 23.02.2026/Asianro 8

Lausunnon antaminen Helsingin hallinto-oikeudelle Valkon ja sen lähialueiden osayleiskaavan hyväksymistä koskevista valituksista

Esittelijä

Kaupunginjohtaja Tomas Björkroth

Ehdotus

Kaupunginhallitus antaa Helsingin hallinto-oikeudelle edellä valmistelutekstissä esitetyn mukaisen lausunnon liitteineen Valkon ja sen lähialueiden osayleiskaavan hyväksymistä koskevista valituksista.

Loviisan kaupunginhallitus pyytääkin näin ollen kunnioittavasti, että hallinto-oikeus hylkää osayleiskaavaa koskevat valitukset.

Äänestä
  • Siinä se on. Asian esittelijänä omien sanojensa mukaan Suomen vihrein rkp:läinen. Eipä uskoisi, kun haluaa Tavistholmeninkin lanattavaksi muutaman rikkaan kesämökkitonteiksi. Eiköhän hallituksen päätös ole yksimielinen ja sen jälkeen kahville ja baakelsille. Hallituksen jäsenet tuskin ovat edes lukeneet tehtyjä valituksia ja esityslistaan liitetty lausuntokin lienee konsultin laatima, kuten kaavaan annettuihin muistutuksiin annetut vastineetkin. Vaikka lain mukaan annettuihin mielipiteisiin tulisi antaa kunnan perusteltu kannanotto, niin kaikkiin esitettyihin muistutuksiin ei oltu annettu edes kannanottoa. Osayleiskaavan hyväksyntäkäsittelyssä valtuustossa kaupungin kaavoittaja antoi puheenjohtaja Anderssonin kutsumana "selvityksen", jossa hän lähinnä haukkui viranomaisen eli ELY-keskuksen. Sitä ennen puheenjohtaja Andersson rajoitti valtuutettujen puheoikeuden koskemaan vain kaavan palautusta. Tällainen on Suomen parhaan pikkukaupungin hallinnon taso.

    2Äänestä

  • Anonyymi00002 kirjoitti:

    Siinä se on. Asian esittelijänä omien sanojensa mukaan Suomen vihrein rkp:läinen. Eipä uskoisi, kun haluaa Tavistholmeninkin lanattavaksi muutaman rikkaan kesämökkitonteiksi. Eiköhän hallituksen päätös ole yksimielinen ja sen jälkeen kahville ja baakelsille. Hallituksen jäsenet tuskin ovat edes lukeneet tehtyjä valituksia ja esityslistaan liitetty lausuntokin lienee konsultin laatima, kuten kaavaan annettuihin muistutuksiin annetut vastineetkin. Vaikka lain mukaan annettuihin mielipiteisiin tulisi antaa kunnan perusteltu kannanotto, niin kaikkiin esitettyihin muistutuksiin ei oltu annettu edes kannanottoa. Osayleiskaavan hyväksyntäkäsittelyssä valtuustossa kaupungin kaavoittaja antoi puheenjohtaja Anderssonin kutsumana "selvityksen", jossa hän lähinnä haukkui viranomaisen eli ELY-keskuksen. Sitä ennen puheenjohtaja Andersson rajoitti valtuutettujen puheoikeuden koskemaan vain kaavan palautusta. Tällainen on Suomen parhaan pikkukaupungin hallinnon taso.

    Jäämme seuraamaan kuinka asiassa toimii Valkossa asuva Teemu Peräkylä.

    1Äänestä

  • Anonyymi00003 kirjoitti:

    Jäämme seuraamaan kuinka asiassa toimii Valkossa asuva Teemu Peräkylä.

    Lehtitietojen mukaan kaupunginhallitus hyväksyi maanantaina kaupungin lausunnon osayleiskaavan hyväksymistä koskevista valituksista. Uutisessa ei ole mainintaa siitä, että yksikään hallituksen jäsenistä olisi esittänyt eriävän mielipiteen.

    Äänestä

Valkon osayleiskaavasta antoi muistutuksen noin 70 yksityishenkilöä, joka lienee Suomen parhaassa pikkukaupungissa ennätysmäärä. Kaikki mielipiteet pääsääntöisesti jätettiin huomiotta ja kaikkiin muistutuksiin ei edes annettu kunnan perusteltua kannanottoa, kuten laissa edellytetään. Kaiken huipuksi vastineet oli laatinut konsultti, vaikka kaavoitustoimessa vilisee päälikköä ja suunnittelijaa tms. Olisi kiva nähdä, kun kaupungin kaavoittaja laatisi itse ilman konsultin apua edes yhden postimerkkikaavaa suuremman asemakaavan. Joka tapauksessa kaavoitusprosessi osoitti, että kaupunkilaisten mielipiteillä ei ole mitään merkitystä ja huonon hallintotavan toimeenpano sen kuin vain kiihtyy.

1Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Hallituksen seuraavassa kokouksessa käsittelyssä kaavaan kohdistuneet valitukset. Satama ei vieläkin uskoo vaihtoehto ykköseen ja mahdollisuuksiin jäte kuljetuksiin ja vaarallisiin aineisiin

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu