Vävyjen/ miniöiden paremmuusjärjestykseen pano

Oletteko olleet sellaisessa huushollissa jossa tuollaista on avoimesti harrastettu. Minä olin, enkä ollut silloisen anoppini mielestä paras vävy, lähinnä siksi että olin anopin huonoimpana pitämän tyttären mies.
3173
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Olin epätoivottu miniä. Perheeni oli varakas muttei tarpeeksi hieno silloiselle poikaystävälleni. Rakastimme toisiamme todella paljon mutta pojan perhe vei voiton tai itse asiassa en jaksanut enää taistella sitä vastaan vaan totesin, että suhteemme on loppu. SIitä jäi ikuiset arvet....tälle pojalle

Tapasimme muutama vuosi sitten ja hän totesi, että teki elämänsä suurimman virheen kun ei ollut tarpeeksi vahva vaan antoi perheensä, lähinnä äidin määrätä puolisokuviot; hän oli eronnut jo aikoja sitten. Minä olin ja olen edelleen saman miehen kanssa naimisissa

Äänestä

Minä olin meidän perheen musta lammas. Kun menin naimisiin, niin mieheeni suhtauduttiin ihaillen ja ihmetellen kun oli minut huolinut. Minusta ei pidetty mutta miehestäni pidettiin. Tämä vaikutti negatiivisesti avioliittoomme - alkoi tuntua että olen vanhempani kanssa naimisissa, kun mieheni veti yhtä köyttä vanhempien ja veljeni kanssa. Erottuani veljeni sanoi minulle, että sano sille ex-miehellesi että tulee nykyisen naisystävänsä kanssa käymään - mutta minua ei kutsuttu ollenkaan.

En ole ollut rikollinen tai muuten "paha" ihminen, mutta ex-mies osasi paremmin markkinoida itsensä joka paikassa, mm. työpaikallaan ja naapureille oli aina kaikille mukava mies, mitä nyt minulle kotona kiukutteli. Kun kerroin äidilleni että eroamme, niin hän ehätti huolehtimaan, että miten se ex-mies nyt pärjää. Ei hän minun pärjäämisestäni huolehtinut, vaikka jäin silloin todella yksin. Onneksi näistä ajoista on jo aikaa vierähtänyt ja ex-mies saa ihan vapaasti ihastuttaa nykyisen puolisonsa sukua ja lähipiiriä.

Äänestä

Kaikenlaisia hölmöyksiä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Oletteko olleet sellaisessa huushollissa jossa tuollaista on avoimesti harrastettu. Minä olin, enkä ollut silloisen anoppini mielestä paras vävy, lähinnä siksi että olin anopin huonoimpana pitämän tyttären mies.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu