Helsingin Sanomien toimittaja Jukka Huusko on ottanut kantaa Yhdysvaltainvaltain valmistelemaan hyökkäykseen Iraniin. Kirjoituksessa tuodaan esiin epäilyjä, joiden mukaan operaatio voisi kääntyä Yhdysvaltain tappioksi. Hyökkäyksen taustasta Huuskolla ei ole muuta esitettävää kuin USA-NATO:n propagandamyllyn sanomaa kuinka Yhdysvaltain hyökkäyksellä taas kerran ajetaan ”ihmisoikeuksien” asiaa. ”Ollaan ajauduttu tilanteeseen, jossa Trump on luvannut Iranin oppositiolle apua, ja joutuu sitä todennäköisesti myös antamaan.”
https://www.hs.fi/maailma/art-2000011839760.html
Toimittaja ei mainitse sanallakaan hyökkäyksen todellisesta taustavoimasta Israelin apartheid-kansanmurhahallituksesta, joka aloitti sodan Irania vastaan myös viime kesänä. Israelin tukena ovat USA:n sionistimiljardöörien ja äärikristittyjen vaalituet, joilla Yhdysvaltain poliitikot ja myös Trump saadaan palvelemaan tämän amerikkalaisten kannalta vieraan maan asiaa.
Huusko käyttää ihmisoikeusperustelun todisteena myös länsipropagandassa kierrätettyä Gamaan-järjestö ”kyselytutkimusta”, jonka mukaan 71 prosenttia iranilaisista toivoo loppua nykyhallinnolle. Kyseinen hollantilainen järjestö on Yhdysvaltain rahoittama ja osa lännen valtavaa propagandakoneistoa.
Todella puolueettomat Iranin tuntijat kuten entinen brittidiplomaatti Alistair Crooke ovat todenneet, että tammikuun alun mielenosoitusten muuttuminen aseellisiksi yhteenotoiksi johtui Israelin Mossad tiedustelupalvelun ja USA:n CIA:n maahan soluttamien aseistettujen agenttien toiminnasta. He avasivat eri puolilla maata tulen poliiseja ja myös mielenosoittajia vastaan sekä polttivat moskeijoita ja ambulansseja. Nämä tapahtumat, joiden tarkoitus ”oikeuttaa” Yhdysvaltain hyökkäys, lisäsivät entisestään iranilaisten halua puolustaa maataan. Maanantaina 12.1. kaikkialla Iranissa oli miljoonia ihmisiä keränneitä mielenosoituksia hallituksen puolesta. Näistä mielenosoituksista lännen Göbbels-media ei tietenkään kertonut mitään.
Helsingin Sanomat levittää disinformaatiota Iranin sodasta
9
312
Vastaukset 9
- Anonyymi00001
Samoin on lännestä lähtöisin yritys palauttaa valtaan Pahlavin keisarisuku, joka ei ilmeisesti nauti suurta suosiota. Helsingin Sanomissa oli muuten joku viikko sitten juttu, jossa valotettiin Israelin isoa merkitystä Iranin nykyhallinnon kaatamisyrityksessä. Kohuttu Epstein-skandaali liittyy myös vahvasti Israelin vaikutusyrityksiin maailmanpolitiikassa.
- Anonyymi00002
Informaatio on valitettavan yksipuolista.
- Anonyymi00003
Niin, pääasia on, että Iran ei pysty valmistamaan ydinasetta !
- Anonyymi00004
Suuri osa iranilaisista haluaa muutoksen tapahtuvan vähitellen heidän omilla ehdoillaan, ei ulkopuolisten vaikutuksesta.
- Anonyymi00007
Suuri osa iranilaisista haluaa muutoksen tapahtuvan vähitellen heidän omilla ehdoillaan, ei ulkopuolisten vaikutuksesta.
Näin on Moskovan Kreml by Putin pitäköön huolen omista asioistaan -Iran ei kaipaa fasistisen venäjän apuja jos niistä voidaan puhua- Vähitellen..vähitellen Moskovan liittolaiset vähenee..
Olisi pitänyt jo ennen "erikoisoperaatiota" huolehtia maan omista asioista toisin kävi nyt nähdään tulos toivon samaa kohtaloa putelle kuin ali-kamelille
- Anonyymi00005
Ei kannata unohtaa Brittiläisen monarkian osuutta, tässä kolmannen maailmansodan rakentamisessa. Balfourin julistus loi Israelin ja sille mahdollisuuden kasvaa Suur-Israeliksi. Sen on Metanyahun märkä unelma, jota hän ajaa yhdessä USA:n ja Englannin kanssa. Trump ja USA:n politikot, jotka ovat vallassa AIPAC:lta saamiensa mirjardien vaalirahoituksen avulla, on ollut helppo saada Iranin vastaiseen sotaan. Eihän Trump pystynyt edes poistamaan Hutien vähäisiä joukkoja alueen valtakuvioista.
Onneksi tuon USA:n lähettiläs Huckabee piti puheensa ja herätti kaikki muslimivaltiot Turkkia ja Indonesiaa myöten nykytilanteeseen.
Lännen medialta on turha odottaa muuta näkökulmaa Lähi-Itään, kuin mitä median omistajat ovat sen käskeneet julistavan. Katsokaa, mikä taho istuu median ylimmässä johdossa. Olisiko heillä taskussaan myös Israelin passi? - Anonyymi00006
Vanha kunnon maidan-metodi.
- Anonyymi00008
Ohjukset Kremliin loppu FASISMI MAAILMASTA-
- Anonyymi00009
Roskalehdet kuten tämä ja iltasanomat on syytä laittaa boikottiin. Mitään sieltä tulekaan muuta kuin disinformaatiota 24/7.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Pyhäjärvi syvällä kusessa
Pyhäjärvi ei tule selviämään millään tästä alhosta. Ollaan aivan liian syvällä. https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/pyha1371473- 1481081
Miten voi sinun
tunteet yhtäkkiä kuolla kuin napista painamalla? Et enää vilkaisekaan minuun päin vaan jos vahingossa näet minut käännät69926- 68733
Miksi naiset haluavat itseään vanhemman kumppanin? Vai haluavatko?
Tuolla toisessa ketjussa tuli esille tämä kysymys ja se on mielestäni hyvä kysymys. Kiitos scrg:lle tämän kysymyksen esi247714PYHÄJÄRVEN KAUPUNKI VALTIOVARAINMINESTERIÖN ARVIOINTIMENETTELYYN..TE
...siinä se nyt on, mitä tässä enää vikistään. Uutiset Yle, 14.8. Klo 20.30, ei tunnu mukavalta.56713- 37609
Missä vaiheessa
Unohdit minut? Onko sinulla oikeasti mies jota rakastat? Tiedän että möhlin ja odotin liikaa. Ei tarvitse vastata jos et33561Ernest Lawson rehellisenä vaikeasta TTK-tilanteesta: "Vain harvan ja valitun henkilön tiedossa"
Tanssii Tähtien Kanssa tulee syksyn iloksi ja tiedossa on suosikkisarjan 19. kausi. Tulevalla kaudella nähdään iso uudi7551- 39537