Vauva on nyt kuukauden ikäinen. Hänellä on ollut taas ilmeisesti ilmavaivoja. Tai ainakin tuntuu että kovin koittaa pumppailla. Olen vaihtanut ruuan nanniin. Annan aamuin illoin maitohappobakteerijauhetta. En uskaltanut vielä antaa d tippoja. D vitamiiniahan on silti nannissakin. Mikä mahtaa nyt olla ongelmana kun kuuden jälkeen alkaa itkustamaan ja huuto on hirmuinen. Hän voi hetken nukkuakin ja yhtäkkiä säpsähtää ja alkaa kauhea huuto. Tätä jatkuu iltakuudesta yöhön asti. Välillä voi olla puolen tunnin hiljaisuus ja taas alkaa huutaminen. Kuuluuko tuttipullot jotenkin ilmata. Vai mitä pitää tehdä ettei vauvan mahaan menisi ainakaan ylimääräistä ilmaa. Toivottavasti kysymyksessäni on nyt jotain järkeä. Olen niin väsynyt että luulenpa järjen olevan nyt hukassa. Päivät menee ihan hyvin. Hän on hyvin kiltti ja rauhallinen.
Ilmavaivat
avuton
82271
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 8
Vanhimmat
nämä itkukohtaukset voivat hyvinkin olla ilmavaivoja. muuten lapsi on rauhallinen, mutta "kipupiikin" tullessa saa raivarit. ja ymmärrettävistä syistä. eihän pieni vauva voi kestää niin kamalaa kipua. nannissa ei ole tarpeeksi d:tä. osta jekovit -tippoja (ne ovat kuulemma hyvin siedettyjä) ja aloita esim yhdellä tipalla. ekat pari päivää 1 tippa ja sitten lisäät annosta. yhteensä tippoja annetaan vaan 3 jos lapsesi syö pelkkää äidinmaidon korviketta.
tarpeeksi. Jos vauva juo korviketta litran päivässä niin lisävitamiinia ei tarvitse. Ja meillä vauvalle kävivät deetippa -merkkiset d-vitamiinit. Ei tullut minkäänlaisia masuvaivoja... Mutta jos siis korviketta menee litra per päivä niin d-vitamiinin antamisesta on sitten enemmän haittaa kuin hyötyä!
Ota tillin siemenet (1rkl), laita kattilaan ja lisää n.150ml vettä ja anna kiehua 15min. Sitten anna jäähtyä n.40min ja ota siemenet pois. Jos vettä jäi liian vähän niin lisää sinne keitettyä vettä niin että on taas n.150ml. Anna lapsen juoda sitä vettä silloin tällöin päivän aikana. Tilli rauhoittaa vatsaa.Se on venäläinen konsti, kaikki venäläiset tekee niin ja heidän lapsilla ei ole koliikkivaivoja. Mun lapsella
oli sama juttu kuin teilläkin, oli joka ikinen ilta huutoja. Ja olin niin tyhmä etten kokeilut heti tätä konstia vaan kokeilin ensin nämä apteekin cuplatonit ja disflatylit, kumpikaan ei auttanut. Nyt mun tyttö on 2kk ja ihan erilainen kuin silloin, nyt on iltaisinkin iloinen ja hymyilevä lapsi! Ja annan sitä vettä hänelle joka päivä.
Tilliä saa kaupasta,se on tosi halpaa ja auttaa varmasti!!!!
Se tillivesi säilyy 2vuorokautta viileässä paikassa.
tee vauvajumppaa: vauva selälleen, otat nilkoista kiinni ja nostat jalkoja vuoronperään massun päälle,samalla luet lorua, "konkkiskonkkis koira metsään menee kipikapi kipikapi kotia tulee" hitaasti ja nopeasti. Tai otat vauvaa sormista kiinni ja "nostat" hitaasti istumaan ja lasket hitaasti alas, teet muutaman kerran.
Vauvan massun hieronta ja jalkapohjien hieronta tekee myös hyvää.
Samalla saatte mukavan leikkituokion. Tätä voi tehdä ihan milloin vaan, vaipan vaihdossa ja kylvyn jälkeen.
Suoli saa liikettä siinä jumpatessa ja massa liikkuu eteenpäin, ja liika ilma tulee pois.
(kokeile itte, kun on joskus "pierut" piukassa, auttaa. Selälleen lattialle ja jalat vuoronperään massun päälle, jo läks!)
syöttää mahdollisimman pystyasennossa ja röyhtäyttää myös kesken syötön. Myös tuttipulloissa- ja tuteissa on eroja, kuten korvikkeissa. Tuttelin Omneota (jauheena) sekä Tutteli plus-tuotteita on mainittu vatsayställisiksi. Jos vaihdat merkkiä, testaa kuitenkin vähintään 3 päivää, jotta näet mahdolliset muutokset (esim. ulosteen väri).
Siis älä kiehauta tillivesikattilaa vaan laita se kattila toiseen jossa vesi kiehuu. Muutenhan koko vesi haihtuu!!
Jos syötät pelkkää korviketta (nan/tutteli) ei lisä d-vitamiinia tule antaa ollenkaan. (Tämä sanotaan myös d-vitamiinipullon ohjeessa).
Tuttipulloja ei tarvitse ilmata (mitä se nyt ikinä tarkoittaakaan), mutta lopeta syöttö kun pullo on tyhjä. Syötä pitämällä pulloa sellaisessa asennossa että tuttiosa on aina täynnä maitoa.
Röyhtäytä pullojen välissä ja syötön jälkeen.
Ilmavaivat johtunevat siitä, että suolisto ei ole vielä oikein kehittynyt. Menee ohitse ajan kanssa.
Jos vauvalta tulee pelkkää ripulikakkaa (ei ole koskaan tullut kiinteää = selvästi kiinteää kakkaa) voi kyseessä olla maitoallergia.