että on yhä tärkeä. Ikääntyneistä huolehtiminen on mittari sille, miten ymmärrämme ihmisarvon.
Turun arkkihiippakunnan piispa Mari Leppänen kirjoittaa kauniisti ja huolehtivasti ikääntyvistä ja heidän ongelmistaan kolumnissaan:
"Vanhuudessa jokainen tarvitsee turvaa, merkitystä ja tunnetta siitä, että on yhä tärkeä.
Suomi vanhenee nopeasti. Yhä useampi meistä elää hyvin vanhaksi ja tarvitsee jossain vaiheessa ympärivuorokautista hoivaa. Samalla keskustelu vanhustenhoidosta on muuttunut huolestuneemmaksi.
Julkisuuteen nousseet laiminlyönnit ja kuolemantapaukset hoivakodeissa herättävät pelkoa. Moni ikääntyvä miettii, onko hoivaa saatavilla silloin, kun sitä eniten tarvitsee. Vai tarkoittaako vanhuus turvattomuutta, yksinäisyyttä ja riittämätöntä apua? Pelko hoivan saatavuudesta on myös pelkoa arvottomuudesta. Se on inhimillistä pelkoa siitä, että kun olen heikko, olen myös toissijainen.
Julkisessa keskustelussa korostuvat rajoitustoimet, resurssit, hallinnollinen vastuu ja valvonta. Niistä on puhuttava avoimesti, mutta samalla vaarana on, että hoivan inhimillinen ulottuvuus jää taka-alalle. Hoivassa on kyse myös siitä, miten kohtaamme ihmisen hänen elämänsä hauraimmassa vaiheessa. Onko ihmisen arvo ehdoton myös silloin, kun hän ei enää tuota tai suorita?
Tutkimusten mukaan vanhustenhoito on Suomessa edelleen pääosin hyvää, mutta huolet ovat todellisia. Väestön ikääntyminen pakottaa rakenteellisiin uudistuksiin. Valtion rahoitus hyvinvointialueilla on kiristynyt ja iäkkäiden palvelut alueilla ovat heikentyneet.
Hoivakoti on monelle viimeinen koti. Muutto merkitsee luopumista omasta asunnosta, tutusta ympäristöstä, toimintakyvystä ja joskus läheisistä. Vaikka paikka hoivakodissa on usein helpotus, elämän hauraus on siellä konkreettisesti läsnä. Vanhuudessakin pelottavinta on yksin jääminen. Vanhuudessa koetaan usein eksistentiaalista yksinäisyyttä: kukaan ei voi täysin jakaa toisen sisäistä todellisuutta. Hyvä hoiva ei poista tätä, mutta voi lievittää sitä.
Hyvä hoiva lievittää yksinäisyyttä.
Hyvä hoiva on läsnäoloa, kuuntelemista ja arjen merkityksen tunnistamista. Sen laatu syntyy tavasta katsoa, koskettaa ja puhutella sekä siitä, miten yhdessä ollaan hiljaa. Arvostus ja merkityksellisyyden kokemukset rakentuvat pienissä hetkissä. Tärkeää on yhteys omaan elämänhistoriaan ja mahdollisuus päättää omista asioista niin pitkään kuin mahdollista.
Yhä useampi paljon apua tarvitseva asuu kotona. Samalla kotihoidon asiakasmäärät ovat vähentyneet, vaikka iäkkäiden määrä kasvaa voimakkaasti. Kotona asuvien vanhusten turvallisuus, yksinäisyys ja arjen tuki jäävät helposti liian vähälle huomiolle, vaikka juuri kodeissa ratkaistaan monen viimeisten vuosien elämänlaatu.
Vanhusasiavaltuutettu Päivi Topo on todennut, että on perustuslain vastaista, jos iäkkäät jäävät toistuvasti ilman tarvitsemiaan kotihoidon palveluja. Hän esittää politiikkasuosituksessaan keinoja edistää kotihoitoa tarvitsevien oikeuksia. Kotihoidon saatavuutta on lisättävä, jotta kotona asuville voidaan turvata mahdollisuus elää ihmisarvoista elämää.
Yhdeksi ratkaisuksi on esitetty läheisten suurempaa vastuuta. Moni kantaa hoivavastuuta jo nyt. Selvää on, ettei sen tarve tule vähenemään. Kaikilla ei ole lähiomaisia, jotka huolehtisivat heistä. Ilman riittäviä resursseja hyvä hoiva ei ole mahdollista. Hoitotyö on emotionaalisesti kuormittavaa, ja hoitajien jaksaminen vaikuttaa suoraan hoivan laatuun. Jos haluamme hyvää hoivaa, on huolehdittava myös hoitajista.
Elämän merkityksellisyys syntyy yhteenkuuluvuudesta. Myös elämän viimeisinä vuosina kaipaamme yhteyttä toisiin. Siksi ammattilaisten rinnalle tarvitaan läheisiä, vapaaehtoisia ja muita toimijoita.
Ikääntyneistä huolehtiminen on mittari sille, miten ymmärrämme ihmisarvon. Vanhuus on elämänvaihe, jossa jokainen tarvitsee turvaa, merkitystä ja tunnetta siitä, että on yhä tärkeä. Kyse ei ole vain tämän päivän vanhuksista vaan myös siitä, millaista vanhuutta itse toivomme."
Kirjoittaja on Turun arkkihiippakunnan piispa.
https://www.hs.fi/paakirjoitukset/art-2000011837344.html
Turun arkkihiippakunnan piispa Mari Leppänen kirjoittaa kauniisti ja huolehtivasti ikääntyvistä ja heidän ongelmistaan kolumnissaan:
"Vanhuudessa jokainen tarvitsee turvaa, merkitystä ja tunnetta siitä, että on yhä tärkeä.
Suomi vanhenee nopeasti. Yhä useampi meistä elää hyvin vanhaksi ja tarvitsee jossain vaiheessa ympärivuorokautista hoivaa. Samalla keskustelu vanhustenhoidosta on muuttunut huolestuneemmaksi.
Julkisuuteen nousseet laiminlyönnit ja kuolemantapaukset hoivakodeissa herättävät pelkoa. Moni ikääntyvä miettii, onko hoivaa saatavilla silloin, kun sitä eniten tarvitsee. Vai tarkoittaako vanhuus turvattomuutta, yksinäisyyttä ja riittämätöntä apua? Pelko hoivan saatavuudesta on myös pelkoa arvottomuudesta. Se on inhimillistä pelkoa siitä, että kun olen heikko, olen myös toissijainen.
Julkisessa keskustelussa korostuvat rajoitustoimet, resurssit, hallinnollinen vastuu ja valvonta. Niistä on puhuttava avoimesti, mutta samalla vaarana on, että hoivan inhimillinen ulottuvuus jää taka-alalle. Hoivassa on kyse myös siitä, miten kohtaamme ihmisen hänen elämänsä hauraimmassa vaiheessa. Onko ihmisen arvo ehdoton myös silloin, kun hän ei enää tuota tai suorita?
Tutkimusten mukaan vanhustenhoito on Suomessa edelleen pääosin hyvää, mutta huolet ovat todellisia. Väestön ikääntyminen pakottaa rakenteellisiin uudistuksiin. Valtion rahoitus hyvinvointialueilla on kiristynyt ja iäkkäiden palvelut alueilla ovat heikentyneet.
Hoivakoti on monelle viimeinen koti. Muutto merkitsee luopumista omasta asunnosta, tutusta ympäristöstä, toimintakyvystä ja joskus läheisistä. Vaikka paikka hoivakodissa on usein helpotus, elämän hauraus on siellä konkreettisesti läsnä. Vanhuudessakin pelottavinta on yksin jääminen. Vanhuudessa koetaan usein eksistentiaalista yksinäisyyttä: kukaan ei voi täysin jakaa toisen sisäistä todellisuutta. Hyvä hoiva ei poista tätä, mutta voi lievittää sitä.
Hyvä hoiva lievittää yksinäisyyttä.
Hyvä hoiva on läsnäoloa, kuuntelemista ja arjen merkityksen tunnistamista. Sen laatu syntyy tavasta katsoa, koskettaa ja puhutella sekä siitä, miten yhdessä ollaan hiljaa. Arvostus ja merkityksellisyyden kokemukset rakentuvat pienissä hetkissä. Tärkeää on yhteys omaan elämänhistoriaan ja mahdollisuus päättää omista asioista niin pitkään kuin mahdollista.
Yhä useampi paljon apua tarvitseva asuu kotona. Samalla kotihoidon asiakasmäärät ovat vähentyneet, vaikka iäkkäiden määrä kasvaa voimakkaasti. Kotona asuvien vanhusten turvallisuus, yksinäisyys ja arjen tuki jäävät helposti liian vähälle huomiolle, vaikka juuri kodeissa ratkaistaan monen viimeisten vuosien elämänlaatu.
Vanhusasiavaltuutettu Päivi Topo on todennut, että on perustuslain vastaista, jos iäkkäät jäävät toistuvasti ilman tarvitsemiaan kotihoidon palveluja. Hän esittää politiikkasuosituksessaan keinoja edistää kotihoitoa tarvitsevien oikeuksia. Kotihoidon saatavuutta on lisättävä, jotta kotona asuville voidaan turvata mahdollisuus elää ihmisarvoista elämää.
Yhdeksi ratkaisuksi on esitetty läheisten suurempaa vastuuta. Moni kantaa hoivavastuuta jo nyt. Selvää on, ettei sen tarve tule vähenemään. Kaikilla ei ole lähiomaisia, jotka huolehtisivat heistä. Ilman riittäviä resursseja hyvä hoiva ei ole mahdollista. Hoitotyö on emotionaalisesti kuormittavaa, ja hoitajien jaksaminen vaikuttaa suoraan hoivan laatuun. Jos haluamme hyvää hoivaa, on huolehdittava myös hoitajista.
Elämän merkityksellisyys syntyy yhteenkuuluvuudesta. Myös elämän viimeisinä vuosina kaipaamme yhteyttä toisiin. Siksi ammattilaisten rinnalle tarvitaan läheisiä, vapaaehtoisia ja muita toimijoita.
Ikääntyneistä huolehtiminen on mittari sille, miten ymmärrämme ihmisarvon. Vanhuus on elämänvaihe, jossa jokainen tarvitsee turvaa, merkitystä ja tunnetta siitä, että on yhä tärkeä. Kyse ei ole vain tämän päivän vanhuksista vaan myös siitä, millaista vanhuutta itse toivomme."
Kirjoittaja on Turun arkkihiippakunnan piispa.
https://www.hs.fi/paakirjoitukset/art-2000011837344.html
Vastaukset 29
Vanhimmat
Kaunis, sydäntälämmittävä kirjoitus piispa Mari Leppäseltä,
vanhuksien puolesta.
Kyllä, ja sellaisia pitäisi tunkea eduskunnan ja hallituksen tuutit tukkoon.
Halaisin kuolla kotiin, nopeasti ja mahdollisimman kivuttomasti.
En kutsu laitoksia hoivakodeiksi. Ei ne koteja ole. Ne on laitoksia.
Hoivalaitokseen muuttaminen tulisi olemaan minulle vaikea vaihe kuten
piispa Mari Leppänen kirjoittaa:
"Hoivakoti on monelle viimeinen koti. Muutto merkitsee luopumista omasta asunnosta, tutusta ympäristöstä, toimintakyvystä ja joskus läheisistä.
Vaikka paikka hoivakodissa on usein helpotus, elämän hauraus on siellä konkreettisesti läsnä. Vanhuudessakin pelottavinta on yksin jääminen. Vanhuudessa koetaan usein eksistentiaalista yksinäisyyttä: kukaan ei voi täysin jakaa toisen sisäistä todellisuutta. Hyvä hoiva ei poista tätä, mutta voi lievittää sitä."
Entäs kun ei saa hyvää hoivaa ?
Sitten kun on siinä kunnossa, ettei itse enää jaksa, niin olisiko hyvä, että saa apua. Avun hyvyys on kiinni kunkin saajan ajatusmaailmasta ja suhtautumistavasta aiheeseen. Jos / kun ei voi saada "hyvää hoivaa", pitäisikö tyytyä siihen, että saa hoivaa ja apua tarvitessaan.
Jos hoiva on kaltoinkohtelua, sitomista ja lääkkeillä huumaamista,
huumaan mieluummin itseni kotona kuoliaaksi.
Hallituksen ei olisi missään nimessä alentaa hoitajamitoitusta.
Jos hoitajat ehdi muuta kun sitoa ja huumata lääkkeillä asukkaitaan,
jossain on paljon mätää ja se tiedetään missä.
Sitomiset ja lääkkeiden määrämiset tekee lääkäri suuressa viisaudessaan. Kaltoinkohtelu on liioiteltu sana, jota käytetään nyt parin esimerkin takia. Hoivalaitoksissa on kuitenkin paljon iäkkäitä hoidettavana ja moni heistä on tyytyväinen samaansa hoitoon ja hoivaan. Miksi heidät unohdetaan tämän aiheen käsittelyssä?
Hoitajamitoituksen suhteen voit kääntyä päättäjiemme puoleen, kuten kaikki muutkin ravan ja roinan roiskijat täällä(kin). Eduskunnan tuutit täyteen mielipidettä, pelkoja ja ajatuksia. Jospa jotain alkaisi tapahtua.
Siis: Sitomiseen luvan antaa ja ...
Nykyään kuulostaa maanpäälliseltä helvetiltä joutua avuttomana Juuson
torso-soten "vanhushoivaan". Hoivasta ei voi puhua. Kaltoinkohtelu ei ole
hoivaa. Laadiuton hoiva on kaltoinkohtelua.
Nykypäivän hoivasta täytyy tietää muutakin kuin median toitottamat tapaukset, ennen kuin kannattaa pelotella itseään maanpäällisellä helvetillä.
Piispa kirjoittaa kolumnissaan:
"Hoitotyö on emotionaalisesti kuormittavaa, ja hoitajien jaksaminen vaikuttaa suoraan hoivan laatuun. Jos haluamme hyvää hoivaa, on huolehdittava myös
hoitajista." Siitä, että heitä on tarpeeksi.
Olen aina pitänyt piispa Mari Leppäsestä.
Ihanaa, että joku vielä ajattelee inhimillisesti ja tuo ajatuksensa julki:
"Hyvä hoiva lievittää yksinäisyyttä.
Hyvä hoiva on läsnäoloa, kuuntelemista ja arjen merkityksen tunnistamista. Sen laatu syntyy tavasta katsoa, koskettaa ja puhutella sekä siitä, miten yhdessä ollaan hiljaa. Arvostus ja merkityksellisyyden kokemukset rakentuvat pienissä hetkissä. Tärkeää on yhteys omaan elämänhistoriaan ja mahdollisuus päättää omista asioista niin pitkään kuin mahdollista."
Jos hallitus ei olisi laskenut hoitajamitoitusta hyvää voisi saada,
mutta ei liian vähällä henkilökunnalla hyvä hoiva ole aina mahdoillista.
Rikkaille hallituksella kyllä on rahaa !
Älä viitsi lässyttää tuota demaripropagandaa.
Siinä on ihminen, jonka haluaisi tuntea. Piispa Mari Leppänen.
Hän on lempeä ja ymmärtäväinen, mutta myös terävä huomioissaan.
Hän oli muistaakseni virkavapaalla tai sairaslomalla ja rivien välistä
saattoi lukea, että se johtui vanhoillisten kirkonmiesten suvaitsemattomuudesta
naispiispaa kohtaan. Voisikohan sen tulkita työpaikkakisaamiseksi ?
Hän on virkavapaalla. Miksi teet omia tulkintoja aiheesta, josta et tiedä yhtään mitään? Joten älä ole tietävinäsi.
Siksi, koska hän on itse kirjoittanut siitä. Se ei ole minun tulkintani.
Mutta varmaankaan siksi hän ei ole virkavapaalla. Hän on viisas ja valveutunut ihminen, joten en usko hänen stressaantuvan "kirkon miesten suvaitsemattomuudesta". Hän osaa jättää sellaisen jutun omaan arvoonsa.
Ei viisaksaan ole suojassa kiusaamiselta. Miesten "valta" seurakunnissa on vahva.
Sinäkö tiedä paremmin kuin hän itse ?
Minähän en tiedä mistään mitään, mutta hänen asemassaan olevan tyypin oletan tietävän, käsittävän, ymmärtävän, suhtautuvan, sopeutuvan ... paremmin.
Viisas ei anna kiusata itseään. Kukkulan kuninkaat voi pudottaa sinne, minne he kuuluvat.
Kaikenikäisethän tarvitsevat noita mainittuja, jos ei niitä lapsena saa, tarvitsee niitä vanhana sitä enemmän.
Naisviha pahenee kirkossakin. Mari Leppänen jäi virkavapaalle.
https://www.hs.fi/feature/art-2000011657923.html
"Piispa Mari Leppänen toi jännitteiden kiristymisen näkyviin.
Turun arkihiippakunnan piispa Mari Leppänen kertoi pitkässä haastattelussaan ongelmista, jotka ovat viime aikoina kärjistyneet Suomen evankelis-luterilaisessa kirkossa.
Turun arkkihiippakunnan piispa Mari Leppänen kertoi Helsingin Sanomien pitkässä haastattelussa päätöksestään jäädä virkavapaalle. Piispat eivät ole tavanneet jäädä tauolle, joten ilmoitus itsessään oli uutinen. Silti isompi keskustelu on syntynyt Leppäsen perusteluista.
Leppänen nimittäin sanoi, että yhtenä tavoitteena on kerätä ”rohkeutta ja suhteellisuudentajua” sekä ”ryhdikkyyttä” seisoa omien ja kirkon arvojen takana.
Leppäsen mukaan niitä haastetaan nyt selvästi myös kirkon sisältä. Hän arvioi naisiin sekä seksuaali- ja sukupuolivähemmistöihin kohdistuvan vihapuheen yleistyneen selvästi.
Myös naisten pappeuden kyseenalaistaminen on hänen mukaansa lisääntynyt viime aikoina."
Helsingin Sanomista 12.12.20225 voi lukea loput, artikkeli on pitkä.
Yksinäinen vanha ihminen tuntee itsensä yhä turvattomammaksi,
koska terveydenhuoltoa heikennetään ja myös vanhushoivaa.
Kun ei ole ketään puolta pitämässä miten sitä oikein pärjää.
Se tekee olon turvattomaksi. Vaikka pienet asiansa saa vielä jotenkuten hoidettua henkisesti alkaa olla raskasta.
Vähäisempikin tärkeydentunne riittäisi!
Lienet erehtynyt. Tämän ketjun aiheen yhteydessä tarkoitetaan muuta kuin sitä, että pitäisi olla tai tuntea itsensä tärkeäksi jostain ulkoisesta, maailmallisesta syystä. Heikko ja / tai huono itsetunto vie ihmisen sisäisen tärkeyden tunteen nollille ja / tai miinuksille. Se on paha olotila.
Eihän moni eläkeläinen tunne olevansa olemassakaan.
Kukaan ei koskaan soita "hei, mitä sinulle kuuluu ?"
koska läheiset ovat jo poistuneet tästä maailmasta
ja nuorisoa ei harmaapäät kiinnosta.
Vanhuslaitokset on leikattu torsoksi, hoiva on ihmisarvoa alentavaa,
Turvallisuuden tunne vähenee koko ajan. "Turvaeverkot" häviävät
hallituksen päätösten takia. Ei voi enää mistään olla varma saako apua,
kun sitä tarvitsee.