Raaseporin valtiattaret - Anette
(Jatko-osa tarinaan Raaseporin valtiattaret, Karo)
Kirjoittanut A.Supikoira
Loikoilin konttorituolillani lukemassa, kun Anette soitti. Nainen puhui selkeästi ja kursailematta kuin olisi ollut aikeissa ostaa käytetyn sohvan.
- Karo kertoi, että sinä olet täyspäinen ja alistuva, Anette sanoi esiteltyään itsensä.
Nainen kuulosti itseäni jonkin verran vanhemmalta ja arvelin Anetten olevan yli viisikymmentä. Minua alkoi jännittää. Tavoittelin ääneeni rentoa kepeyttä, kun vastasin:
- Täysipäinen juuri ja juuri, mutta tottelen kyllä auliisti.
- Karo kertoi, että pidät enemmän nöyryyttämisestä kuin kivusta?
- Pitää paikkaansa, sain vastattua äkkiä kuivuneella kurkullani.
Anette mietti hetken ja ehdin epäillä linjan katkenneen.
- Pääsetkö tapaamaan minua ylihuomenna perjantaina? Anette kysyi lopulta.
- Ilman muuta, vastasin kiireesti.
- Hyvä. Laitan osoitteen viestillä. Tule kymmeneksi. Ja ai niin, laita Karon omistajapanta kaulaasi, jotta voin varmistua, että olet oikea orja.
- Ilman muuta, ehdin vastata ennen kuin linja mykistyi.
Muutamaa minuuttia myöhemmin sain viestillä osoitteen. Etsin paikan karttasovelluksesta enkä ollut uskoa näkemääni. Sovellus väitti, että hieman syrjäisessä osoitteessa Raaseporin maaseudulla sijaitsi hevostila, jossa toimi myös ratsastuskoulu.
Näin sieluni silmin viisikymppisen naisen tiukoissa ratsastushousuissa, joiden haarukset oli topattu nahalla. Näin kiiltävät saappaat nuolemassa lihasikkaita pohkeita, lyhyet nahkahanskat ja raipan nahkalätkän joka naputti saappan vartta kärsimättömästi. Tunsin kiihottuvani ja ravistin itseni pois mielikuvasta.
Otin käteeni kirjoituspöydän kulmalta nahkaisen strassikoristeisen kaulapannan, jonka hihnalenkistä roikkui pyöreä alumiinilätkä, johon oli kaiverrettu K -kirjain. Mietin pitäisikö minun soittaa Karolle ja kysyä oliko hän oikeasti järjestänyt minulla treffit – sikäli, kun nämä sellaiset olivat – hevostilan omistajattaren kanssa? Vai oliko kyseessä pila tai väärinkäsitys?
Tarkistin osoitteen uudelleen, mutta tulos oli edelleen sama.
Katsoin ikkunasta kattojen yli kaukana siintävälle merelle. Kirkas aurinko välkehti laiskasti kihartuvista vaahtopäistä. Kalsan sininen taivas oli avoin silmän kantamattomiin ja minulle tuli tunne, että suuremmat voimat olivat vaivautuneet vilkaisemaan minua. Tai ehkäpä vaimovainaani iski minulle silmää horisontin takaa kuin kertoakseen, että tallipojan oli aika astua palvelukseen.
Perjantaiaamu oli kolea. Aamupäivän aurinko sai peltojen yllä leijuvan usvan kimmeltämään, kun ajoin koivujen reunustamaa pihatietä Anetten antamaan osoitteseen. Jätin D-Maxin tyhjälle parkkipaikalle.
Puolitoista kerroksinen Alppi -tyylinen päärakennus sijaitsi kauempana kahdesta pitkästä ja matalasta tallirakennuksesta, jotka muodostivat pihapiirin. Kaikissa rakennuksissa oli siistit katot ja uudehkot maalipinnat. Päättelin, että täällä hevosensa säilyttäminen oli kallista. Suuntasin kohti toisen tallirakennuksen päässä olevaa käyntiovea, jonka yläpuolella oli kyltti ”Toimisto / Kontor”.
Toimiston ovella törmäsin naiseen. Korkojen takia hän oli minua puolipäätä pidempi. Naisella oli mustanrusekat puolipitkät hiukset, jotka olivat sävysävyyn mantelin muotoisten silmien kanssa. Naisella oli puolipitkä mekko, moderni villatakki ja ruskeat saappaat.
- Anette? henkäisin.
- Tuolla talleilla, nainen osoitti seinää pitkin suurelle liukuovelle.
Katsoi typertyneenä naisen keikkuvaa lantiota ja saappaan koron soraan painamia kuoppia. Nainen meni päärakennukselle ja nousi talon päädyssä olevia ulkoportaita pitkin toiseen kerrokseen.
Ravistin itseni hereillä ja toikkaroin tallin liukuovelle. En ollut tointunut kunnolla ensimmäisestä yllätyksestä, kun toinen seurasi.
Tallin vastakkaisella seinällä oli samalla kohtaa avonainen liukuovi. Näin Anetten ensi kertaa elämässäni vain mustana varjokuvana sokaisevan kirkasta syyspäivää vasten.
Ratsastusvaatteidenkin läpi näki, että Anetten vartalo oli melkein jätkämäisen lihaksikas vuosikymmenten ratsastamisen tuloksena. Arvelin, että nainen olisi voinut murustaa tiiliskiven pakaroidensa välissä. Rinnat eivät olleet suuret, mutta ne piirtyivät toppaliivin läpi armottoman ryhdin työntäminä. Raippa oli työnnetty kainaloon, kun hän silitteli hevosen kaulaa, joka pisti esiin pilttuusta.
Lähestyin naista varovasti luimistellen sitä mukaa kun silmäni tottuivat tallin hämärään.
- Anette? sain kuiskattua.
Nainen kääntyi ratsastusaappan kannallaan.
Anette ei ollut paljon yli viidenkymmenen. Hänellä oli tummansiniset ratsastushousut ja niin kiiltävät saappaat, että erehdyin ensin luulemaan nahkaa pvc:ksi. Hiukeset talvipannan alla olivat vaaleat. Kasvojen iho ei ollut uurteinen, mutta siitä näki, että tämä oli nainen oli viettänyt elämänsä ulkona.
Anette nyökkäsi ja pysähtyi sitten katselemaan minua kaikessa rauhassa.
- Näytä Karon merkki, Anette otti raipan kainalosta oikeaan käteensä.
(jatkuu)
Raaseporin valtiattaret - Anette
Anonyymi-ap
0
981
Vastaukset
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kansalla on oikeus tietää miksi persut pettävät
Koko kulunut hallituskausi on kysytty persuilta, minkä vuoksi he ovat pettäneet käytännössä jokaisen vaalilupauksen, ain597482Venäjän armeijan evp-upseeri: Armeija surkeassa tilassa, jonka läpäisee kaiken kattava
valehtelu. Venäläiset alkaneet pohtia julkisesti maan todellisia tappioita. Z-bloggari ja 3. luokan kapteeni (evp.) Mak1232916- 1421756
Kansalla on oikeus tietää mikä on SDP:n talousohjelma jolla maan talous
saadaan nousuun? Miksi puolue piilottelee sitä, vai eikö sitä ole? Tähän asti olemme vaan saaneet kuulla hallituksen ha651649Ammattiliitto 900 euroa/vuosi - Työttömyyskassa 72 euroa/vuosi
Ammattiliitosta eroamalla voi säästää jopa 800 euroa vuodessa. Mitä enemmän tienaat, sitä enemmän maksat liitolle. Esim1151448Miten voit olla niin tyhmä
että et tajunnut että sua vedätettiin? Tietäisitpä miten hyvät naurut on saatu. Naiselle1671394- 1291126
- 73827
Kyriake=Kirkko
Kirkko, Kyriake Kirkko-sana tulee kreikankielen sanasta Kyriake=Herran omat, Kristuksen omaksi kastettujen suuri joukko47802- 51707