Raaseporin valtiattaret – Anette, Osa 4/5
Kirjoittanut A.Supikoira
- No niin, selkä suoraksi ja siirry aivan tähän eteeni, Anette määräsi.
Kinkkasin polvillani Anetten avonaisten jalkojen väliin samalla kun hän viskasi kuolastani märät ratsastuhousut pyykkikorin päälle ja otti jotakin pitkältä apupöydältä.
- Leuka ylös, Anette komensi.
Kohta tunsin kuinka Anette alkoi sovittaa kankaista kasvoista avointa kypärähuppua päähäni. Hän teki sen arkailematta napakoin liikkein. Anette sovitteli naama-aukon leukani päälle siten, että huuleni jäivät näkyviin, oikoin otsaa kiertävän sauman ja lopuksi silitteli jämäkästi kankaan päätäni sekä kaulaani pitkin. Huohotin ja ynähtelin koko toimituksen ajan. Saatoin kuvitella, mutta minusta tuntui, kuin Anettekin olisi hengittänyt hieman tiiviimmin ääntelyni myötä.
Saatuaan hupun mieleisekseen Anette silitti saumaa, joka kulki poskeni poikki ja nappasi sitten apupöydän kulmalta tummansinisen korvapantansa, joka hänellä oli ollut päässä talleilla ensi kertaa tavatessamme.
Hän pujotti sen päähäni, mutta veti sen niin alas, että pannan levein kohta peitti silmäni. Näin vain sinertävää valoa kankaan läpi ja tunsin nenässäni pantaan tarttuneen Anetten hiuksien tuoksun, joka koostui arkisesta shampoosta, hiustenhoitotuotteista sekä raikkaasta syysilmasta. Tahtomattani nyyhkäisin.
- Älähän nyt, Anette tyynnytteli. - Käänny ympäri.
Kiimaliikutusta pidättellen kinkkasin polvillani sokkona ympäri ja Anette kipeutti käsivartensa kaulaniympäri. Hän ei kuristanut vaan piti kiinni. Tunsin naisen hiukset niskassani, kun hän painoi huulensa hupun läpi korvalliselleni.
- Haluaisitko imeä sukkisjalkojani orja?
En mahtanut itselleni mitään. Vavahdin ja kyyneleet vain tulivat.
- Haluaisin Rouva, parahdin.
Anette tarttui hupun läpi hiuksiini ja puraisi kevyesti korvan nipukkaani hupun läpi.
- Vielä ei ole sen aika, nainen kuiskasi. - Konttaa kauemmas!
Anette työnsi minut selästä lattialle nelinkontin. Konttasin käytävää eteenpäin, kunnes tulin ulko-oven karhealle kuramatolle.
- Istu polvillasi, laita kädet selän taakse ja odota, Anette ohjeisti.
- Kyllä Rouva, huohotin.
Tunsin hupun kankaan erityisesti poskilla ja kaulalla. Hiuspannan pehmeys peitti kulmakarvat ja ylsi aina nenän pään yli. Hiuspannasta leijuva Anette tuoksu sai koko kehoni kihelmöimään. Muna sykki housuissa, nännejä pakotti ja peräaukko tuntui suipistelevan.
Veren kohinan ja sydämmeen sykkeen yli kuulin jotain. Jähmetyin. Epäilin hourailevani ja pinnistin kuuloani. Oman kehoni surinan yli kuulin selkäni takaa hiljaisen ja elottoman tasaisen hurinan. Hurinan painokkuus kuitenkin nousi ja laski eikä äänestä voinut erehtyä. Pakotin itseni tasaamaan hengitystä, jotta kuulin paremmin. Kului vain hetki, kun Anette veti hillitysti henkeä.
En voinut uskoa onneani!
Raaseporin valtiattaret - Anette, Osa 4/5
Anonyymi-ap
0
1519
Luetuimmat keskustelut
Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"
Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va1152403Mitä tapahtuu?
Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???371453Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...
...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha641995- 106983
- 71962
- 97878
- 48875
Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti
Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk76700- 70696
Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen
Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik31686